Tyhmät ihmiset

Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 147
Tiedon hankkiminen on nykyään erilaista kuin vielä joskus 80-luvulla. Nyt on haasteena erottaa disinformaatio faktasta.
Ja ennen vanhaan joutui ajattelemaan ja muistelemaan enemmän, koska tietoa ei ollut välttämättä käden ulottuvilla.

Tutkimusten mukaan ihminen lähti tyhmenemään noin vuodesta 1995 lähtien. Sattumoisin Internetin läpimurto tapahtui juuri noihin aikoihin. Sattumaako? Jaa-a.
 
Liittynyt
04.11.2018
Viestejä
34
Aikani kun olen näitä foorumeita selaillut niin en ole voinut olla huomaamatta miten iso osa neuvojen kyselijöistä, oli sitten kyse uudesta konepaketista, lakiavusta tai muusta, on kovin jalosti liikkeellä kaverin/sukulaisen/naapurin puolesta. En nyt viitsti tähän mitään esimerkkitapausta laittaa ettei kukaan pahoita mieltään, mutta ilmiö lienee kaikille foorumi vakiokäviöille tuttu. Näiden kaverillekyselijöiden suuresta määrästä ja kirjoitustavasta voi kuitenkin päätellä että iso osa kyselee tosiasiassa ihan itselleen, mutta eivät sitä jostain kumman syystä kehtaa edes nimimerkin takaa myöntää. Itselleni on ainakin täysin vieras ajatus että lähtisin kaverin puolesta postailemaan kysymyksiä jonnekkin foorumille tai someen, kun he voivat ihan samalla vaivalla itse kysyä samat kysymykset halutessaan. Enkä jaksa uskoa että kovinkaan moni muukaa jaksaisi kaverin puolesta kysellä ainakaan siinä laajuudessa missä tähän täällä törmää. Tyhmyyttä tässä on lähinnä se ettei ymmärretä miten läpinäkyvää tällainen "kaverin puolesta" kysely on ja miten tarpeetonta tällainen esittäminen on.

Ai joo, kaverin puolesta postasin. Itse en pidä kyseistä toimintaa ollenkaan tyhmänä.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
..., mutta eivät sitä jostain kumman syystä kehtaa edes nimimerkin takaa myöntää. Itselleni on ainakin täysin vieras ajatus että lähtisin kaverin puolesta postailemaan kysymyksiä jonnekkin foorumille tai someen, kun he voivat ihan samalla vaivalla itse kysyä samat kysymykset halutessaan....
Jos ei jaksa uutta tunnusta luoda, niin tuolla voi yrittää sen nimimerkin anonyymiutta peitellä.

Tuossa piilottelussa tulee sitten se ongelma että yritetään sitä peittelyä itse kysymyksenkin osalta, muutetaan tarinaa, peitellää oleellisia tietoja, -> saadaan random vastauksia kysymykseen, mutta ei siihen taustalla olevaan ongelmaan.

Edit:
Ei ole harvinaista sekään että omissa nimissä kysellään apuja kaverin ongelmaan, ne ehkä ongelmallisempia sen takia että vastaukset kestää pidempään (jos siis tietäisi että kaverin puolesta, niin voi tehdä parempia lisä kysymyksiä.=
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
362
Aikani kun olen näitä foorumeita selaillut niin en ole voinut olla huomaamatta miten iso osa neuvojen kyselijöistä, oli sitten kyse uudesta konepaketista, lakiavusta tai muusta, on kovin jalosti liikkeellä kaverin/sukulaisen/naapurin puolesta. En nyt viitsti tähän mitään esimerkkitapausta laittaa ettei kukaan pahoita mieltään, mutta ilmiö lienee kaikille foorumi vakiokäviöille tuttu. Näiden kaverillekyselijöiden suuresta määrästä ja kirjoitustavasta voi kuitenkin päätellä että iso osa kyselee tosiasiassa ihan itselleen, mutta eivät sitä jostain kumman syystä kehtaa edes nimimerkin takaa myöntää. Itselleni on ainakin täysin vieras ajatus että lähtisin kaverin puolesta postailemaan kysymyksiä jonnekkin foorumille tai someen, kun he voivat ihan samalla vaivalla itse kysyä samat kysymykset halutessaan. Enkä jaksa uskoa että kovinkaan moni muukaa jaksaisi kaverin puolesta kysellä ainakaan siinä laajuudessa missä tähän täällä törmää. Tyhmyyttä tässä on lähinnä se ettei ymmärretä miten läpinäkyvää tällainen "kaverin puolesta" kysely on ja miten tarpeetonta tällainen esittäminen on.

Ai joo, kaverin puolesta postasin. Itse en pidä kyseistä toimintaa ollenkaan tyhmänä.
Ei jotenkin itselle tullut mieleenkään, että jotkut tätä tekisi. Multa kysyy usein joku puolison sisarista tai veli näistä ja sit saatan täältä kysellä. Voishan ne itsekkin kysellä, mutta vaatis ensinnäkin sen, että tekisivät käyttäjän tänne, toisekseen eivät välttämättä osais kysyä oikeita asioita. Ei oo mulle mikään iso työ tutkia ja seurata asiaan liittyvää keskustelua, mutta jollekin joka ei ymmärrä edes perussanastoa voi olla helpompi vaan mennä giganttiin juttelemaan geelitukille.

Voi myös olla suhteellisen iso kynnys lähteä kyselemään tämmöiseltä spesifiltä foorumilta asiasta, jossa itse täysin untuvikko.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 008

Hyvä huomio. Joo, itsekkin tulee kyllä kyseltyä "kaverin" puolesta. Tosin liittyy aina johonkin rakennusprojektiin sukulaiselle/kaverille. Esim. WLAN-silta isän/siskon rakennusten väliin. Voisi kuvitella että on epäolennaista tietoa, mutta kun itse asuu >300km päässä. Niin suotavaa olisi että laitteet toimii, ja/tai joku osaa ne sitten bootata puhelimen kautta avustettuna.
 
Liittynyt
04.11.2018
Viestejä
34
Ei jotenkin itselle tullut mieleenkään, että jotkut tätä tekisi. Multa kysyy usein joku puolison sisarista tai veli näistä ja sit saatan täältä kysellä. Voishan ne itsekkin kysellä, mutta vaatis ensinnäkin sen, että tekisivät käyttäjän tänne, toisekseen eivät välttämättä osais kysyä oikeita asioita. Ei oo mulle mikään iso työ tutkia ja seurata asiaan liittyvää keskustelua, mutta jollekin joka ei ymmärrä edes perussanastoa voi olla helpompi vaan mennä giganttiin juttelemaan geelitukille.

Voi myös olla suhteellisen iso kynnys lähteä kyselemään tämmöiseltä spesifiltä foorumilta asiasta, jossa itse täysin untuvikko.
En toki väitä että kaikki kaverillekyselijät olisivat oikeasti itselleen kyselemässä ja vaikeahan sitä on aukottomasti todistaa että joku yrittää syystä tai toisesta piiloitella todellista kysyjää. Välillä on toki tullut vastaan melko selviä tapauksia missä kyselijällä menee vahingossa eri viesteissä persoonapronominit sekaisin ja puhuttaan kaverin asioista minä muodossa tai sitten annetaan vastaukset lisäkysymyksiin sellaisella nopeudella ja tarkkuudella, että kaverin pitäisi olla vähintään vieressä päivystämässä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Välillä on toki tullut vastaan melko selviä tapauksia missä kyselijällä menee vahingossa eri viesteissä persoonapronominit sekaisin ja puhuttaan kaverin asioista minä muodossa
Tuo saattaa monessa tapauksessa olla liiankin epäluuloista ylianalysointia. Voin kuvitella, että kysyisin jotain ihan oikeasti kaverin puolesta ja silti kertoisin keskustelun jatkuessan ensimmäisessä persoonassa tehneeni jo jotain, ilman että tässä olisi mitään virhettä. Näin voisi olla vaikkapa siksi, että olisin aiemmin käynyt paikan päällä auttamassa tai ainakin toteamassa sen lähtötilanteen, jota selvitetään.
tai sitten annetaan vastaukset lisäkysymyksiin sellaisella nopeudella ja tarkkuudella, että kaverin pitäisi olla vähintään vieressä päivystämässä.
Tai sitten kysymyksen välittäjä osaa itse vastata tarkentavaan vastakysymykseen, koska on nähnyt ja muistaa kysytyn seikan, vaikka ei sitä aluksi ole kysymyksessä hoksannut mainita. On saattanut jopa ottaa kattavasti valokuvia, vaikka ei niitä (kaikkia) ole kysymyksen yhteydessä postannut, kun ei ole pitänyt relevanttina. Joskus voi olla peräti niin, että se kaveri todella on siinä vieressä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
Aikani kun olen näitä foorumeita selaillut niin en ole voinut olla huomaamatta miten iso osa neuvojen kyselijöistä, oli sitten kyse uudesta konepaketista, lakiavusta tai muusta, on kovin jalosti liikkeellä kaverin/sukulaisen/naapurin puolesta. En nyt viitsti tähän mitään esimerkkitapausta laittaa ettei kukaan pahoita mieltään, mutta ilmiö lienee kaikille foorumi vakiokäviöille tuttu. Näiden kaverillekyselijöiden suuresta määrästä ja kirjoitustavasta voi kuitenkin päätellä että iso osa kyselee tosiasiassa ihan itselleen, mutta eivät sitä jostain kumman syystä kehtaa edes nimimerkin takaa myöntää. Itselleni on ainakin täysin vieras ajatus että lähtisin kaverin puolesta postailemaan kysymyksiä jonnekkin foorumille tai someen, kun he voivat ihan samalla vaivalla itse kysyä samat kysymykset halutessaan. Enkä jaksa uskoa että kovinkaan moni muukaa jaksaisi kaverin puolesta kysellä ainakaan siinä laajuudessa missä tähän täällä törmää. Tyhmyyttä tässä on lähinnä se ettei ymmärretä miten läpinäkyvää tällainen "kaverin puolesta" kysely on ja miten tarpeetonta tällainen esittäminen on.

Ai joo, kaverin puolesta postasin. Itse en pidä kyseistä toimintaa ollenkaan tyhmänä.
Jos ongelma on ilmaistu selkeästi ja siihen on tarjota vastaus, niin ei sillä pitäisi olla väliä kenelle apu lopulta päätyy.

En näe tuossa mitään suoranaista tyhmyyttä, kun syy voi taustalla olla ihan mikä tahansa, vaikka sitten ihan vaan ujous, epävarmuus, näsäviisaiden "etkö vittu itse osaa" -tyyppisten vastausten pelko tms. Tai sitten ulosanti on heikko, mutta ollaan ihan oikeasti kyselemässä kaverin puolesta ja lukija vaan ylianalysoi asiaa.
 
En minä tässä kysymistä tyhmänä pidä. Kunhan ihmettelen vaan ihmisten tarvetta rakennella taustatarinaa jossa jo lähtökohtaisesti anonyymi nimimerkki ja itse kysymys erotetaan toisistaan. Tyhmyyshän astuu kuvaan vasta siinä vaiheessa kun kuvitellaan (?) harhautuksen onnistuneen vaikka koko homma haisee kilometrin päähän itse kysymyksen ollessa luokkaa "Kaverin puolesta kyselen mistä löytää parhaat porno-torrentit?". Täyttä varmuuttahan näistä ei voi saada suuntaan eikä toiseen joten voi toki olla että olen ylianalysoinut koko homman ja olen itse sen myötä tyhmä kun tällaisia kuvittelen. Pysyn silti kannassani että osa näistä "kaverille kyselen" jutuista haiskahtaa jo aloituspostauksesta lähtien.

Mieleen tuli yksi tapaus vuosien takaa, olikohan jopa muinaisesta murosta, jossa kaveri oli ansiokkaasti tehnyt ihan tuoreen altterin kysymystään varten ja kyseli topicissa siis ihan itselleen. Jossain vaiheessa sumutus meni pieleen kun aiheen aloittaja ilmeisesti vahingossa vastasi johonkin kommenttiin päätunnuksellaan altterin sijaan. Tämän jälkeen keskustelu jatkui taas altterilla ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Eli joidenkin henkilöiden tarve salata kysymyksen todellinen asettaja on ihan todellinen. Kysymsy itsessään ei edes ollut mikään nolo vaan ihan normaalia ATK-asiaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Täyttä varmuuttahan näistä ei voi saada suuntaan eikä toiseen joten voi toki olla että olen ylianalysoinut koko homman ja olen itse sen myötä tyhmä kun tällaisia kuvittelen. Pysyn silti kannassani että osa näistä "kaverille kyselen" jutuista haiskahtaa jo aloituspostauksesta lähtien.
En ollenkaan kyseenalaista kuvailemaasi ilmiötä, mutta arvelen yhä että tarkkaavainen saattaa turhaankin moista joskus epäillä. Joidenkin ulosanti on niin outoa, että viestit yleensäkin "haiskahtavat" eli niistä välittyy outo klangi vaikka ei kaverille mitään kyseltäisi. Foorumikeskusteluissa ei toisen ihmisen ulkonäöstä, olemuksesta, käytöksestä tai edes puheäänestä saa niitä vihjeitä, jotka lähemmässä kommunikaatiossa heti kertovat jotain elämänasenteen, kulttuurin, koulutuksen tai ikäluokan eroavaisuuksista omaan kokemuspiiriin.
Mieleen tuli yksi tapaus vuosien takaa, olikohan jopa muinaisesta murosta, jossa kaveri oli ansiokkaasti tehnyt ihan tuoreen altterin kysymystään varten ja kyseli topicissa siis ihan itselleen. Jossain vaiheessa sumutus meni pieleen kun aiheen aloittaja ilmeisesti vahingossa vastasi johonkin kommenttiin päätunnuksellaan altterin sijaan. Tämän jälkeen keskustelu jatkui taas altterilla ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Eli joidenkin henkilöiden tarve salata kysymyksen todellinen asettaja on ihan todellinen. Kysymsy itsessään ei edes ollut mikään nolo vaan ihan normaalia ATK-asiaa.
Tällaisessa voisi olla taustalla ihan altterin kypsyttely. Onhan se paljon uskottavampi kuukausien tai vuosien päästä, kun heti rekisteröintivaiheessa on viestitelty, peräti avattu uusi ja asiallinen ketju. Helpompi ja heikompi tapa olisi tehdä se hyllylle ja ensipostata vasta myöhemmin käyttötarpeen tullessa. Mikä ikinä sitten onkaan motiivi, niin se kauan sitten varalle tehty nollan viestin tunnus ei ole yhtään tarkemmalle silmälle ainakaan vähemmän epäilyttävä kuin uusi samanpäiväinen tunnus.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 505
Pitäis vähän yrittää kunnioittaa vanhoja paikkoja.

Suuttuneet ihmiset on varmasti jo ottaneet yhteyttä sen omaisiin, kotipaikkakuntaan, työnantajaan ja kaikkiin muihinkin. Työpaikka alta, äiti ei rakasta, isä antaa piiskaa ja niinedespäin. Koska kiipesi joraamaan pyramidin päälle.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 769
Hemmetti kun pistää vihaksi :mad:

POLIISIKUULUSTELUISSA nainen kertoi moneen kertaan ajatelleensa, että hänen pitää mennä asunnolle huolehtimaan koiristaan, mutta ei ollut sitä saanut tehtyä. Töissä käynyt nainen asusteli kuukausia tuttaviensa ja vanhempiensa luona käymättä asunnolla.

– En osaa sanoa mitään järkevää syytä miksi jätin huolehtimatta koirista, nainen kertoi poliisikuulustelussa.

– Koirat vain unohtuivat. Ajattelin monta kertaa, että hakisin koirat asunnosta, mutta olen uskotellut itselleni, että koirilla on kaikki hyvin. Nyt kun asia on tullut esille, niin olen tajunnut, että olen tehnyt väärin, nainen kertoi tilanteesta kuulustelijalle.

– Lähtiessäni minulla oli vielä aikomus tulla takaisin. Sitten se vain jotenkin jäi. Jos ihmiset kyselivät koirista, sanoin, että ne ovat hoidossa. Osa minusta itsestäni on varmaan tiedostanut, että kaikki ei ole hyvin, mutta sitten aloin elämään valheessa ja uskoin itsekin, että koirilla on kaikki hyvin, nainen kertoi.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 505
Hemmetti kun pistää vihaksi :mad:
Emmääänytoikein... Miten? Miksi? Mitä???
Häpeäpaaluun pakkasella että saa heitellä mätiä jäätyneitä vihanneksia. Nostaa kierroksia mutta joo. Tuomio vaikuttaa minun mielestäni kohtuulliselta.
m:luin jutun. tuli paha mieli :(. "Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi naisen keskiviikkona vuoden ja kuuden [kuukauden?] ehdolliseen vankeuteen törkeästä eläinsuojelurikoksesta." Mjoo. On tuo kova rangaistus. Moraalisesti vain vielä moitittavampaa
Ymmärrän joo että jos omistaja kärsii mt-ongelmista, mutta joo ei varmaan pitäisi pitää lemmikkejä.
 
Varmasti kärsii mt-ongelmista. Ei tuommoista tee kukaan ns. täydellä pakalla pelaava. Ihmetyttää vain ettei kukaan lähipiiristä, kuten vanhemmat ole tajunneet asiasta huolehtia. Vaikka tyttö olisikin jonkun selityksen keksinyt kuten "koirat ovat kaverilla hoidossa".
No eipä tuo ehdollinen rangaistus nyt varmaan hänen elämäänsä kuitenkaan kovin paljoa vaikuta jos ei pahemmin ala törttöilemään nyt tämän kuuden kuukauden aikana. Eläintenpitokielto nyt tietysti näissä tapauksissa pitäisi olla loppuelämän mittainen. En tosin tiedä miten tuotakaan valvotaan.
 
Väittäisin että eläintenpitokieltoa ei valvota mitenkään, ellet ole karjatilallinen. Ja vaikka olisitkin ei sitä silloinkaan oikeasti valvota. Miten sitä edes valvottaisiiin.
 
No sepä se. Ehkä eläinlääkäreillä voisi olla pääsy tietokantaan josta tämän käynnin yhteydessä voisi selvittää. Mutta sitten nämä kiellossa olevat ihmiset vaan jättäisivät nekin harvat käynnit väliin jolloin lopputulema olisi vieläkin huonompi.
Otetaan vanha kunnon TV-lupatarkastajan tyyli käyttöön :D
 
Itselläni oli lemmikkinä ja työkaverina Dobermann(erittäin erittäin kiltti ja tottelevainen ja kaikin puolin mahtava koira, RIP Seli), ja joissain maissa se luokitellaan "vaaralliseksi roduksi", ja siihen tarvitsee luvan. Erittäin lujaa erimieltä, mutta... vaikka vihaankin sääntö-Suomea niin ehkä lemmikkien pitämiseen olisi hyvä joku lyhyt kurssitus että saa luvan pitää lemmikkiä.
 
Jossain on joskus sanottu, ettei ole olemassa vaarallisia koiria, on vaan vaarallisia omistajia.
 
Menee vähän samaan sarjaan kaiken vaarallisen kanssa, sama mm aselupa keskustelussa nouseva argumentti.

Olen kyllä samaa mieltä. eli yritän sanoa että liberaalit säännöt on kannatettavia, mutta sitten kun jostain asiasta tulee suosittu vaarillisten omistajien/haltijoiden keskuudessa, niin syntyy tenkkapoo, rajoitetaanko vaarallisten ihmisten vapautta, vai vaarallisten(* asioiden saannin vapautta, vai vaarattomien ihmisten turvallisuuta.

(*
Sellaisten asioiden jotka väärin käytettynä voivat olla vaarallisia, käyttäjälle tai sivulliselle ja jotka ei noin yleisesti ole välttämättömiä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Hemmetti kun pistää vihaksi :mad:
Ymmärrän joo että jos omistaja kärsii mt-ongelmista, mutta joo ei varmaan pitäisi pitää lemmikkejä.
Joo, tässä on kysymys ilman muuta mielenterveyden haasteista eli asia ei selity varsinaisella tyhmyydellä.
Menee vähän samaan sarjaan kaiken vaarallisen kanssa, sama mm aselupa keskustelussa nouseva argumentti.

Olen kyllä samaa mieltä. eli yritän sanoa että liberaalit säännöt on kannatettavia, mutta sitten kun jostain asiasta tulee suosittu vaarillisten omistajien/haltijoiden keskuudessa, niin syntyy tenkkapoo, rajoitetaanko vaarallisten ihmisten vapautta, vai vaarallisten(* asioiden saannin vapautta, vai vaarattomien ihmisten turvallisuuta.
Sanoisin hieman tyhmäksi niin koirarotujen rajoittamista kuin erinäisiä pahan näköisten pyssyjen kieltoja. Jos päätetään että dobermannin tai pitbullin pitäminen kielletään mutta kaikilla saa(ennen eläintenpitokieltoa) olla labbis, niin sehän on vähän sama kuin kiellettäisiin itselataavat kiväärit(kuten kovasti touhotetaan ja on osittain tehty) mutta samaan aikaan kuka tahansa saisi ostaa "no questions asked" rautakaupasta haulikon, vaikka olisi ehdonalaisessa taposta.

Tyhmätkin ihmiset ottavat kyllä koiria vaikka eivät saisi juuri haluamaansa coolia rotua laillisesti tai laittomasti. Ihan niinkuin haulikon vähimmäispituus ei estänyt aseellisia ryöstöjä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 769
Ihan vaan esimerkkinä: kumpi on mielestäsi vaarallisempi ihmisille? Huonosti kohdeltu/kasvatettu dobermann vai huonosti kohdeltu/kasvatettu kiinanpalatsikoira?
Molemmissa esimerkeissä on tämä ns. ”vaarallinen” ihminen mukana. En tiedä mitä yrität tuolla väitteellä todistaa?
Tietenkin dobermann on noista varmasti se todennäköisemmin tuhoa aiheuttava.

Mutta huonosti kasvatettu kiinanpalatsikoira on vaarallisempi kuin hyvin kasvatettu dobermann.

Ja tottakai tuo väite vetää hieman mutkia suoriksi.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 365
YLEn Ufotutkijat. Aikaisemmin tapahtunutta (osa 4): ulkomailta tuotu spesialisti kertoo, että alienit ottaa ihmisiin yhteyttä nettichatin kautta. Ottavat suoran yhteyden alieneihin ja kyselevät kivoja. Aika huru meininki, jonka uskottavuutta lisää alkuun tehty taika show.
 
Ihime

Tukijäsen
Team SER
Liittynyt
20.05.2018
Viestejä
3 284
Lauantai iltana vaimon ja 4v tytön kanssa oltiin menossa viereiseen leikkipuistoon ja siinä oli puiston vieressä puistoon johtavalla tiellä joku aikuisten porukka ja ulkonäön perusteella Norfolkinterrieri pentue vapaana. Näytti että paljon pieniä pentuja ja emo ja joku toinen aikuinen koira. Pennuthan juoksi innoissaan tutustumaan, mutta nämä aikuiset koirat alkoivat hyökkäilemään kohti todella agressiivisesti ja nimenomaan jostain syystä tyttöä kohti. Teki pari kertaa mieli monottaa koiria kun kävi tosi lähellä tyttöä vaikka yritin eteen mennä, mutta eipä tuo nuiden koirien vika ole, pentujaan puolustivat. Aikuiset vaan huhuilee koirilleen "elkää nyt viittikö, tulkaa tänne". Karjuin aika nopea todella lujaa että nyt vittu ne koirat kiinni. Tämä aikuis porukka närkästy silminähden ja mutisi jotain "ei ne oikeasti mitään tee". No lähtivät siitä kyllä sitte menemään heti sentään, mutta vittu että sapetti tollanen käytös. Tuli jo mieleen soittaa poliisit paikalle siihen... oli taas hieno kokemus pienelle tytölle ja vaimolle joka jo valmiiksi vähän pelkää koiria. En tiedä oisko pitäny mennä "mikä tänään vituttaa" ketjuun, mutta sopii tännekkin, varsinkin kun tässä ollut aiheesta puhetta.
 
Galaxy

Team H2O
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
977
"ei ne oikeasti mitään tee"
Tyhmien koiranomistajien klassisia lausauhduksia tosiaan. "Ei se pure" "Se vaan leikkii" "On vaan innoissaan" "Haukkuu vaan". Näistä vielä sitä ns. nextiä leveliä on omistajat joiden koirat kyllä välillä "vähän näykkäisevät" (=purevat), mutta se unohtuu muutamassa viikossa. Ja kyllä, sellaisen valitettavasti tunnen.

Sama kuin kaikessa muussakin. Pieni vähemmistö pilaa tehokkaasti kaikkien mainetta.
 
Liittynyt
15.07.2022
Viestejä
395

Koirien taluttelijat ripustavat lemmikkeihinsä keltaisia nauhoja merkiksi siitä, että koirat ovat arkoja ja pitäisi jättää välimatkaa. Olisiko syytä lanseerata vastaavasti hihamerkki tms kertomaan siitä, että haluan rekkujen kiertävän minut kaukaa.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
YLEn Ufotutkijat. Aikaisemmin tapahtunutta (osa 4): ulkomailta tuotu spesialisti kertoo, että alienit ottaa ihmisiin yhteyttä nettichatin kautta. Ottavat suoran yhteyden alieneihin ja kyselevät kivoja. Aika huru meininki, jonka uskottavuutta lisää alkuun tehty taika show.
Saisi Yleisradio jättää kuitenkin nuo sontaohjelmat väliin.

Maksukanavilla noita tulee aivan liikaa. History 1 tai 2 kanavalla metsästävät jotain Jeti Lumimiestä tai Nooan arkkia tai Nessie Loch Nessin hirviötä tai UFOja ja Discovery ID kanavalla poltergeistejä koko lauantai tai perjantai illan.

Vaihtuu kyllä tv-kanava ainakin itselle samantien, koska lopputuloksen niiden metsästysten "onnistumisista" tietää jo samantien kun sekunti ehtii näkyä moista moskaa ja tunnistaa että tämmöistä taas "metsästystä" täällä kanavalla.

BBC:n eri tv-kanavilla onneksi tuollaisia ei ole koskaan tullut vastaan. *koputtaa puuta*
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Jossain on joskus sanottu, ettei ole olemassa vaarallisia koiria, on vaan vaarallisia omistajia.
Tavallaan joo, mutta toinen puoli on myös se että vaikka itse omistan yhden maailman puruherkimmän koirarodun, Mäyräkoiran, niin silti olen tietoinen siitä että sen purema ei ole yhtä hengenvaarallinen kuin meidän talouden kahden Amstaffin purema.

Ei siinä että olisivat koskaan ketään purrut, mutta koirasosiaalisia ne eivät juuri ole ja kaikki vaativat järjestelmällistä koulutusta, joka päivä. Tärkeintä on tuntea rotu, oma koira, eikä luottaa siihen liikaa.
 
Liittynyt
17.06.2022
Viestejä
317
Mika Halonen, Yle: "Vuoden 2018 MM-kisoissa käytössä oli ensi kertaa videoerotuomari VAR (video assistant referee). Silloin rangaistuspotkuja jaettiin peräti 29 kappaletta 64 ottelussa, eli 45 prosentissa otteluista nähtiin rankkari."

Tyhmää logiikkaa. Tuon logiikan mukaan rankkareita voisi tuomita max yhden per ottelu.

21 ottelussa oli yksi rankkari. 4 ottelussa kaksi. Eli 25/64=38,5% otteluista nähtiin rankkari.

"Käynnissä olevissa jalkapallon MM-kisoissa jaettiin 30 ensimmäisessä ottelussa yhdeksän rangaistuspotkua." (sama jätkä samassa artikkelissa)

Totuus tietenkin kymmenen, joka myös käy ilmi kyseisen jutun lopussa olevasta infolaatikosta, tosin ne pitää siitä sormilla laskea...

Ero ei siis ole 30% vs 45%, vaan 33% vs 38,5%, ja eilisen 2 viimeistä peliä huomioiden 34,3% vs 38,5%.
 
Laskennallisesti rankkareita oli 45%:ssa otteluita, jos suhteutetaan rankkareiden määrä otteluiden määrään. Teoriassa kaikki 29 rankkaria voisi toki olla vaikka yhdessä matsissa. Lähdelinkkejä ei ollut mukana, mutta oletan että idea jutussa oli todeta, että videotuomarin käyttäminen lisää rangaistuspotkujen määrää. Ensimmäisen lausahduksen otanta oli 64 ottelua ja toisessa 30. Ei mikään kovin huima määrä, mutta kyllä noissa alkaa silti olemaan jo riittävästi dataa jonkinlaisen johtopäätöksen tekemiseen.

Kuka tuossa oli nyt se tyhmä ihminen?
 
Sehän myös siistii sitä ottelua ja mahdollistaa isommat maalimäärät kun ei puolustava joukkue uskalla ihan kaikkia koiruuksia tehdä omalla rangaistusalueellaan.

Tuollainen ottelu olisi kyllä hauska nähdä, jossa olisi tuo 29 rankkaria yhdessä ottelussa. Siinä ei kovin montaa minuuttia ehtisi peli pyöriä rangaistuspotkujen välissä kun uudelleen soisi pilli tuomarilla ja palloa vietäisiin pilkulle. Eikä luultavasti kovin montaa pelaajaa olisi ottelun lopussa kentällä kun usein tahtoo keltaista tai punaista korttia nousta siitä mistä vihelletään rankkari.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 542
Koirien taluttelijat ripustavat lemmikkeihinsä keltaisia nauhoja merkiksi siitä, että koirat ovat arkoja ja pitäisi jättää välimatkaa. Olisiko syytä lanseerata vastaavasti hihamerkki tms kertomaan siitä, että haluan rekkujen kiertävän minut kaukaa.
Lähtökohtaisesti koirat ovat kiinni ja omistajan pitäisi olla älykäs. Valitettavasti näin ei ole. Näkisin ennemmin, että tulisi joku koiranomistusmaksu, joka olisi tarpeeksi korkea, jotta vähä-älyisillä ei olisi varaa niitä hankkia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
kyllähän korkean purukynnyksen omaavat vs matala kynnyksen rodut on vähän sama asetelma kuin keittiövälineissä!!. kumpi on vaarattomampi fileerausveitsi vai muovilusikka....?
Oikeampi vertaus olisi, että eri kokoiset leikkaavat keittiöveitset vastaisivat erilaisia koirarotuja. Muovilusikkaa vastaa koirapehmolelu, joka on myös vaarallinen. Siihen voi kompastua, tai lapsi saattaa tukehtua sellaiseen.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 505
Tyhmien koiranomistajien klassisia lausauhduksia tosiaan. "Ei se pure" "Se vaan leikkii" "On vaan innoissaan" "Haukkuu vaan". Näistä vielä sitä ns. nextiä leveliä on omistajat joiden koirat kyllä välillä "vähän näykkäisevät" (=purevat), mutta se unohtuu muutamassa viikossa. Ja kyllä, sellaisen valitettavasti tunnen.

Sama kuin kaikessa muussakin. Pieni vähemmistö pilaa tehokkaasti kaikkien mainetta.
Vahva tämä. Oman koiran kutsumanimi oli Seli, koska "seliseliseli ei ne koirat mitään tee" on aika yleinen sessuttelu. Oli mielestäni aika nokkela nimivalinta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Tyhmien koiranomistajien klassisia lausauhduksia tosiaan. "Ei se pure" "Se vaan leikkii" "On vaan innoissaan" "Haukkuu vaan". Näistä vielä sitä ns. nextiä leveliä on omistajat joiden koirat kyllä välillä "vähän näykkäisevät" (=purevat), mutta se unohtuu muutamassa viikossa. Ja kyllä, sellaisen valitettavasti tunnen.

Sama kuin kaikessa muussakin. Pieni vähemmistö pilaa tehokkaasti kaikkien mainetta.
Mutta juuri noiden tunteiden erottaminen on omistajalle tärkeää. Sekä koiran, että "uhrien", että uhrien kannalta. Koiralle todellakin on koiralle luontaista käyttää hampaita leikkiessä, myös ihmisten kanssa. On myös normaalia varoittaa näykkäämällä. Kaikkiin näihin on meidän skidit ja koirat opetettu. Minä olen perheessä ainoa, jonka kanssa saa painia hampaiden kanssa. Lapsia voi ohjata hampailla, jos repivät tai tönivät liikaa. Tällöin fokus siirtyy lapsiin ja tilanteen selvittämiseen. Koira tulee viereen selvittämään jos aihetta on. Joku ehkä ihmettelee miten koira oppii erottamaan kenen kanssa voi painia hampaiden kanssa ja kuinka kovaa, niin sanoisin, että useimmilla koirilla on siihen luontainen vaisto ja päälle miellyttämisen vietti. Ei tietysti kaikilla. Erityisesti kaltoin kohdelluilla koirilla mikään ei toimi samoin kuin esim. pennusta asti perheeseen leimaantuneilla.

En väitä, että em. kappaleen pitäisi olla mikään normi. Viestini pointtina on ehkä se, että jos koiran kanssa haluaa elää, tulee ymmärtää niiden vietit ja tunteet paljon monitahoisemmin kuin vain ostettavana hyödykkeenä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
872
Suuri osa koiranomistajista ostaa koiran ulkonäön perusteella, vaikka oikeasti ensin pitäisi selvittää mikä luonne sopii itselle ja omille tavoille, ulkonäkö on sitten mikä on. Tyypillinen ongelma tulee kun ostetaan urheilullinen/aktiivinen koira vain ulkonäön takia, joka vaatii älyttömästi aktiivista tekemistä tai lenkkiä. Sitten ihmetellään kun 2x 30min kävelylenkki päivässä ei riitä ja koira alkaa oirehtia. Minusta tämä sopii hyvin ko. topikin aiheeseen, mutta valitettavasti on niin yleistä että varmaan koskee 80% koiranomistajia, ellei ylikin. Ovatko tyhmiä? Ehkä. Tähän päälle se että harvaa koiraa edes koulutetaan kunnolla.
 
Desgorr

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 926

Saattaisi sopia se kissa paremmin joillekin koiranomistajille.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
327
Lähtökohtaisesti koirat ovat kiinni ja omistajan pitäisi olla älykäs. Valitettavasti näin ei ole. Näkisin ennemmin, että tulisi joku koiranomistusmaksu, joka olisi tarpeeksi korkea, jotta vähä-älyisillä ei olisi varaa niitä hankkia.
Eipä tuo varallisuus koiran omistajasta viisasta tee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 395

Ei tee ei, heti tuli mieleen eräs rouva joka ainakin näyttelee rikasta ellei sitten ole oikeasti. Sen "Fifi" on aina irti ja räksyttää aivan kaikesta kaikille, ilmeisesti ei sentään ole purrut ketään tms. Itse omistaja on vähän sellainen "maailman omistaja" jonka mielestä hän tekee aina kaiken oikein ja kaikki muut ovat aina väärässä. Harmittomia tapauksia sekä omistaja että koira mutta hyvä esimerkki.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 255
Mä väitän, että tämä on oikeasti pieni osa. Suuri osa hommaa koiran, joka on jo entuudestaan rotunsa puolesta tuttu. Hiukan kuin merkkiuskollisuus autojen kohdalla.
Niin, tai se tuttuus voi tulla myös vaikka telkkarista.
Disney teki koiranpalveluksen (pun not intended) dalmatialaisleffoillaan.
Ihmiset luuli niitä paljon kivemmiksi ja helpommiksi koiriksi, kuin ne oikeasti onkaan, niiden leffojen takia ja niitä otettiin aikoinaan paljonkin lapsiperheisiin.
Että edelleen ollaan ketjun aiheessa.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
963
Varmaan koirista jauhettu jo tarpeeksi tässä ketjussa. Koiruliketjukin täältä löytyy jossa voi jatkaa:
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
872
Niin, tai se tuttuus voi tulla myös vaikka telkkarista.
Disney teki koiranpalveluksen (pun not intended) dalmatialaisleffoillaan.
Ihmiset luuli niitä paljon kivemmiksi ja helpommiksi koiriksi, kuin ne oikeasti onkaan, niiden leffojen takia ja niitä otettiin aikoinaan paljonkin lapsiperheisiin.
Että edelleen ollaan ketjun aiheessa.
Samaan sarjaan menee sekin, kun halutaan Staffi tai Amstaffi kun on räyhäkkään näköinen (itsekin salilla käydään niin ollaan samaa sarjaa), ja ollaan pulassa kun moni niistä ei tykkää toisista koirista. Tai hauskan näköinen Englannin Buldog josta ei saakaan juoksulenkille oikein kaveria kun ei henki kulje. Ja mäyräkoirakin on kivan näköinen, mutta sitten ihmetellään kun tunninkaan päivälenkki riitä sen aktiviteettia tyydyttämään ja se tuhoaa joka paikan, koska ei ole tarpeeksi oikeaa tekemistä.

Edit: Repesin kun joku Talisman laittoi samanhenkisen viestin sillä välin kun itse kirjoittelin :)
 
Viimeksi muokattu:

Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 787
En tiedä mutta aina kun näen pittbullin/cane corson/Rotikan!!. Aina hihnan toisessa päässä onmusta huppari kalju, tatuoitu,metrohousut päällä oleva mies lähiöstä....;)
Meil on useimmin rotikan hihnan päässä 52kg blondi. Eikä kyl varsinaisesti asuta lähiössäkään.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Ja blondit kävelee takakenossa hihna kireänä?
Tyhmät kävelee noin, fiksu tekee itsestään koiralle kiinnostavimman, meillä toimii namitus ja koira tujottaa suoraan mua silmiin välittämättä muista.

Sitten on nämä pikku fifien omistajat joiden koira räksyttää satoja metrejä etukäteen 2m hihnan päässä ja omistaja vain hymyilee
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 648
Viestejä
4 187 305
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom