Tyhmät ihmiset

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Tällainen skenaariohan ei edes yleisellä tasolla vaadi sitä, että olisi tilattu jostain kovin eksoottiselta toimittajalta tai että tuotteessa tai toimittajassa olisi sinänsä vikaa. Riittää, että yksi porras ei osaa ostaa ja ruohonjuuritasolla nähdään systeemi, joka on tuotantokäytössä ilman että kukaan on kunnolla konfiguroinut sitä tai ainakaan kiinnittänyt huomiota testaukseen.
Rahasta ja ajasta se loppupeleissä on kiinni. Voi olla vaikka kuinka kattavat testit, nii silti sieltä joku use-case saattaa livahtaa läpi.

Itsekin aikoinaan maksujärjestelmän integroin palveluun, kunnes joku otti yhteyttä, että saa kolikoita ostettua ilmaiseksi pienellä kikkailulla. Ilmeni, että maksunvälittäjän päivityksessä oli bugi tullut. Kyseessä oli kuite suuri finanssivalvonnan alainen toimija, joka edelleen on toiminnassa.

Olis voinut ko. bugia hyödyntää sadoissa verkkokaupoissa :p Myyjälle näkyi onnistunut maksu, vaikka niin ei ollut.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669

Nämä on harmillisia tilanteita ja pankitkin voisi jonkun tietoturvakampanjan pitää ja ilmoittaa vaikka että konttorilla kakkukahvit ja ilmainen ämpäri jos tulette samalla kuuntelemaan pläjäyksen tietoturvasta, mutta kyllähän silti vastuu pankkitunnusten turvallisesta käytöstä on käyttäjällä itsellään. Kyllähän tässä käyttäjä töppäsi niin monesti että ei tuo voi pankin vika enää olla. Hakukoneen kautta väärälle sivustolle, vaikka tuostakin on monesti muistutettu että kirjoittakaa se osoite suoraan osoiteriville. Seuraavana vaan hyväksytään pyynnöt mitä puhelimeen tulee ja lopuksi vielä todetaan että käytän näitä 50 000 euron pankkitilin tunnuksia vain tunnistautumiseen. Mikä voisi mennä vikaan?

Tämän jälkeen ainakin muistaa olla varovainen.
Olen jotenkin luottanut siihen, että jos töpeksin jollakin lailla, pankki pitää huolen.
En olisi itse kehdannut tällaista loppulausuntoa antaa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111

Nämä on harmillisia tilanteita ja pankitkin voisi jonkun tietoturvakampanjan pitää ja ilmoittaa vaikka että konttorilla kakkukahvit ja ilmainen ämpäri jos tulette samalla kuuntelemaan pläjäyksen tietoturvasta, mutta kyllähän silti vastuu pankkitunnusten turvallisesta käytöstä on käyttäjällä itsellään. Kyllähän tässä käyttäjä töppäsi niin monesti että ei tuo voi pankin vika enää olla. Hakukoneen kautta väärälle sivustolle, vaikka tuostakin on monesti muistutettu että kirjoittakaa se osoite suoraan osoiteriville. Seuraavana vaan hyväksytään pyynnöt mitä puhelimeen tulee ja lopuksi vielä todetaan että käytän näitä 50 000 euron pankkitilin tunnuksia vain tunnistautumiseen. Mikä voisi mennä vikaan?

Tämän jälkeen ainakin muistaa olla varovainen.

En olisi itse kehdannut tällaista loppulausuntoa antaa.
Huijareiden rahanpesun apuna toimimisen tulisi olevan sanktioitavaa. Vähintäänkin tulisi olla mahdollista asettaa siirtorajoja joiden jälkeen paukahtaa lisävahviksua selkokielellä sisältäen summat. Uskomatonta, että jossain turhissa pelikaupoissa kuten steamissä on paremmat suojat kuin pankeilla.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Kyllähän tässä käyttäjä töppäsi niin monesti että ei tuo voi pankin vika enää olla.
Tää oli musta ihan paras
Myös Jarmo Sivula sai vale-Kantaan kirjauduttuaan puhelimeensa pankin tekstiviestin. Siinä luki, että asiakas on aktivoimassa pankin mobiilisovellusta: ”Jos et ole tekemässä aktivointia itse, ota välittömästi yhteyttä [pankkiin] tai sulkupalveluumme. Tietosi voivat olla vaarassa.”

Sivula myöntää, ettei hän lukenut viestiä kunnolla. Hänen silmänsä osuivat lähinnä viestin lopussa olleeseen aktivointikoodiin, jonka hän syötti valesivustolle. Hän luuli vahvistavansa vain kirjautumisen Omakantaan.
Ja tähän perään ”luotin että pankki pitää huolen”… :facepalm:
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Tää oli musta ihan paras

Ja tähän perään ”luotin että pankki pitää huolen”… :facepalm:
Totta tuo tyhmyys, mut toisaalla käyttäytyi rutiininomaisesti ja tähän ihmisen heikkouteen on isketty. Silloin ei välttis kiinnitä yksityiskohtiin huomiota. Vaikkakin hyviä systeemejä ovat, niin on niissä aina parannettavaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Kyllähän tässä käyttäjä töppäsi niin monesti
Paljon kertoo se, että tällaisilla ei ole katumusta tai häpeää vaan katkerasti mussutetaan ja kohta taas vaaditaan jotain lisää käsi ojossa. Aina kun näille annetaan jotain, maksumieheksi pääsemme me muut jotka jaksamme hoitaa asiamme.

Ilman tällaisia ihmisiä ei olisi huijauksia. Itse asiassa ilman näitä maailmassa ei olisi sotia tai nälkää. En tyydy naureskelemaan vaan pistää vihaksi moinen asennevamma.
 
Tästä pariskunnasta ja asiasta tuli juttu A-studiossa. Siinäkin nainen totesi että on luottanut siihen että jos itse töppää niin pankki kyllä pitää huolen. Mies oli kovasti sitä mieltä että kun ei hän ole kuulemma koskaan edes käyttänyt tunnuksia maksamiseen niin pankin olisi pitänyt ymmärtää estää tilisiirto. Ja myönsi tosiaan A-studiossakin että en minä sitä vahvistusviestiä sen tarkemmin lukenut, kunhan vaan syötin tunnusluvun sivustolle. Sen jälkeen leikattiin pankinjohtajan haastatteluun jonka olikin hyvä sitten tilanne kuitata.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Ehkä vähän armoa voi myös antaa ennen kuin haukkuu tyhmäksi. Sen verran edistyneitä nämä huijaukset nykyään ja ottaen huomioon tuollaisten + 60 v. asiantuntemuksen niin tällaisiin ihmiset valitettavasti ratkeaa.
Jep, noi on niin rutiinia, että niihin turtuu. Myönnän, että en itsekkää noissa edes katso sitä koodisarjaa, joka täsmää sivustolla, ku varmennan jotain maksua. Se vain menee rutiniina, että nyt tulee op:n appiin se varmistus ja sit naputellaan se mobiiliavain, koska odotan näin tapahtuvan. Toki se kaikki ennen sitä..siellä se tyhmyys tapahtuu.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 669
Mies ei vaan millään tuntunut ymmärtävän, että pankkitunnuksilla pystyy tekemään transaktioita vaikkei itse olisi koskaan niitä tunnuksillaan tehnyt.

Siinä mielessä täytyy toki nostaa hattua että noin vilpittömästi kertovat oman töppinsä julki, niin ehkä edes joku ottaa onkeensa että pankkitunnuksia ei kannata syötellä ihan mihin sattuu. Pitääkin varmuuden vuoksi omilta vanhemmilta varmistaa että kai tarkastatte aina että se sivuston ja vahvistuspyynnön tunnus täsmää.
 
  • Tykkää
Reactions: |le
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
951
Tässä taas hyvä esimerkki siitä, miten verkkopankkitunnuksilla toimiva tupas-tunnistautuminen on lähtökohtaisesti riskialtis järjestelmä.

Sen voi ymmärtää, että kiireessä ja stressissä tulee klikattua huijausmainosta, ja että tulee vielä tehtyä joku väärä vahvistus.

Sikäli erikoinen huijaus, että tässä käytettiin metodina vain ja ainoastaan erehdyttämistä mainoksella ja uskottavalla verkkosivulla. Yleensä nettihuijauksiin liittyy joku lupaus rikastumisesta, rakastumisesta tai muusta hyödystä.

Mutta se on kyllä tyhmää antaa televisiossa tuollaisia lausuntoja keskeneräisestä asiasta. Vissiin ollu vaan pakko hyödyntää kerran elämässä -tilaisuus saada oma 5 minuuttia julkisuutta.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Kun STM sanoo niin eihän se voi olla väärin. Taisivat tosin unohtaa kertoa montako purkkia kannattaa ostaa.
Totta noi apteekit vois sen 1-5 kappaleen paketteja myyydä.. ns. perhepaketti. Ei mitää hajua kui paljon noita on normi pakkauksessa ja miksi niitä edes on tarjolla. Mihin tarkoitukseen noita ns. normaalisti myydään? Yks annoshan vissiin on tarpeeksi ja liikaa?
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
Kun STM sanoo niin eihän se voi olla väärin. Taisivat tosin unohtaa kertoa montako purkkia kannattaa ostaa.
Juu. Ei tässä osaa arvata onko tyhmempiä itse ostajat, vai ne virkamiehet jotka tekevät tuollaisia ostokehoituksia ilman että tajuavat mitä sellaisesta tiedotteesta seuraa. Ostajista varmaan suurin osa ollut yli 40 vuotiaita.

No ei tuossa onneksi kauaa mene kun saadaan hyllyt tuotettua taas täyteen, ja kilpirauhaspotilaat saa kyllä lääkkeensä vaikka terkkarilta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Totta noi apteekit vois sen 1-5 kappaleen paketteja myyydä.. ns. perhepaketti. Ei mitää hajua kui paljon noita on normi pakkauksessa ja miksi niitä edes on tarjolla. Mihin tarkoitukseen noita ns. normaalisti myydään? Yks annoshan vissiin on tarpeeksi ja liikaa?
Pakkauskoko on 10 tai 100 ja molemmat ovat aivan järkeviä. Alle 10 kappaleen pakkaus ei säästä yhtään mitään ja siinä on pari ekstraa kun joku kuitenkin pummisi jos joskus olisi tarvetta. 100 kappaleen paketti on hyvä, koska tällainen aika turhahko varautuminen ei saa olla kallista, ja ainetta suositellaan varattavan kotien lisäksi mm. työpaikoille ja taloyhtiöihin.

Näitä myydään yksinomaan laskeumahätätilanteeseen varautumista varten ja annoskoko on mitoitettu sitä varten.

Jos taas puhutaan jostain normaalioloissa käytettävästä valmisteesta, niin eivät liity. Ravintolisät ovat täysin turhia hätätilanteessa.

Tosin desinfionnissa käytettävä jodisprii korvaa tarvittaessa suurannostabletin, mutta se on aika korkeaa ammattitaitoa näille samoille tuulipuvuille, jotka eilen tyhjensivät apteekkeja ja jotka vahvistavat huijarin pankkisoftan. Not gonna happen.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
951
Hyvähän se on, että hamstraavat hyllyt tyhjäksi silloin kun ei ole hätätilanne. Jää enemmän hädässä niille jotka eivät ole varautuneet. Sama homma kaiken preppauksen kanssa.
 
Sehän näissä median mölinöissä ja syvän päädyn someavautumisissa ärsyttää, että rinnastetaan varautuminen paniikinomaiseen reaktiiviseen hamstraamiseen. Ne eivät ole niitä kamalia preppaajia ja foliohattuja jotka ostavat mediamylläkän sattuessa kaksi kärryllistä vessapaperia.

Tämä hyllyjen tyhjentäminen johtuu nimenomaan siitä, että ilmapäät eivät varaudu vaan reagoivat. Siellä on tuoretta leipää hylly kerrallaan kotivaraksi ostamassa bimbot ja Marjatta, ei varautujat.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
951
--

Tämä hyllyjen tyhjentäminen johtuu nimenomaan siitä, että ilmapäät eivät varaudu vaan reagoivat. Siellä on tuoretta leipää hylly kerrallaan kotivaraksi ostamassa bimbot ja Marjatta, ei varautujat.
Mihin tässä nyt reagoidaan? Ymmärtääkseni mitään laskeumaa ei ole tulossa tai tiedossa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Mihin tässä nyt reagoidaan? Ymmärtääkseni mitään laskeumaa ei ole tulossa tai tiedossa.
Sanopa muuta. Mihin siinä reagoitiin kun koronakeväänä ostettiin 500 rll paskapaperia, 20 pakettia kanansuikaleita tai 10 kiloa tuoretta ruisleipää? Mihin reagoitiin kun viimeksi oli muodissa ostaa joditabletteja? Ehkä omiin pelkoihin, omaan saamattomuuteen, omaan tietämättömyyteen, klikkiotsikkoon, tyhjäpäisyyteen. En todella tiedä. Skitso juttu.

Se mitä haluan sanoa on, että tuollainen ei ole varautumista vaan jotain varautumatta jättämiseen liittyvää värinää ja polvennykimisrefleksiä. Perseily tyhmää, varautuminen ei tyhmää.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
107
Eikös tämä jodi tabletti tullut kaiken lisäksi puheenaiheeksi, kun suositeltua yläikärajaa laskettiin 50v -> 40v?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Itselläni kävi aikoinaan niin, että käteisellä tankkasin ja laitoin 50e setelin automaattiin. Ajatuksissani nostin 98 pistoolin vaikka oli tarkoitus tankata 95:sta. Löin pistoolin takaisin ja nostin 95 pistoolin niin eipä onnistunut enää tankkaus ja kone oli vienyt rahat.

Hetken aikaa oli aika tyhmä olo, kunnes soitin aspaan, josta kyseltiin muutama tarkentava kysymys ja sain rahat tililleni parissa päivässä.
Automaatit ilmeisesti tulostaa hyvityskuitin, päätellen siitä että vuosien saatossa satunnaisesti noihin törmännyt. Eli joku tankannut seteleillä, mutta ei koko rahalla ja jatkanut matkaa. Tai sitten kertomasi tyyppinen tapaus.

Siellä on taas vessapaperit ja joditabletit loppu, kun tyhmempi kansanosa hamstraa jopa satoja tabletteja.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009128633.html
En ehkä osoittaisi ostaneita, vaan heitä jotka hoiti tiedottamisen, toimittajia ja ns hyödyllisiä idiootteja.

Tuohan siis lähti siitä että ylä suositusikärajaa alennettiin ja siitä tiedotettiin huonosti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 349
Totta noi apteekit vois sen 1-5 kappaleen paketteja myyydä.. ns. perhepaketti. Ei mitää hajua kui paljon noita on normi pakkauksessa ja miksi niitä edes on tarjolla. Mihin tarkoitukseen noita ns. normaalisti myydään? Yks annoshan vissiin on tarpeeksi ja liikaa?
Ydinonnettomuuden varalle noita kannattaisi olla kotona. Loppuihan nuo silloinkin kun sota alkoi.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Itsellä yksi tuttavapariskunta osti juuri 700 k e kämpän. Tossa on pelkät korkokulut 20 k euroa kolmella prosentilla, ei jumalauta.
Ja mitähän tyhmää on 700ke kämpän ostossa? Tai miten 700ke kämpän ostaminen tekee ihmisestä tyhmän? Oikotiellä näyttäisi olevan just nyt olevan 1362 kohdetta joiden hintapyynti on min. 700ke. Kaikki niissä asuvat tyhmiä?

Toi sun kommenttisi on nyt enemmän tyhmä, kun siinä ei ole mitään taustatietoja. Ostaja voi ostaa vaikka 700ke kämpän, myytyyään oman vanhan velattoman asunnon hintaan 500ke. Lainaa 200ke. Hyvässä lykyssä sai nyt kämpän halvalla ja myy sen 5v päästä hintaan 900ke..

Ja vaikka olisi 700ke lainaa, niin kyllä hyvätuloinen siitä selviää. Itse asuttiin 2010-11 vuokralla 1.5 vuotta, kun rakennettiin taloa ja pk-seudulla maksoi 1600e/kk 4 huoneen rivari. Eli sen 20te vuodessa... Eiköhän vuokratkin ole tosta vain nousseet.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Itsellä yksi tuttavapariskunta osti juuri 700 k e kämpän. Tossa on pelkät korkokulut 20 k euroa kolmella prosentilla, ei jumalauta.
Ja mitähän tyhmää on 700ke kämpän ostossa? Tai miten 700ke kämpän ostaminen tekee ihmisestä tyhmän?
Tämä jäi myös askarruttaan.

Jos sille pääomalle on laskettu jokin korko, niin ei vaikuta ihan tyhmimmältä.

Jos taasen kyse enemmän politiikasta/aatteesta, sitä vasten pitää vääränä että joku perhe asuu isommassa talossa kuin "oikein" aattelevat, niin ehkä väärä ketju.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Juu. Ei tässä osaa arvata onko tyhmempiä itse ostajat, vai ne virkamiehet jotka tekevät tuollaisia ostokehoituksia ilman että tajuavat mitä sellaisesta tiedotteesta seuraa. Ostajista varmaan suurin osa ollut yli 40 vuotiaita.

No ei tuossa onneksi kauaa mene kun saadaan hyllyt tuotettua taas täyteen, ja kilpirauhaspotilaat saa kyllä lääkkeensä vaikka terkkarilta.
Tuo ei ole poissa kilpirauhaspotilailta muutenkaan (ja kilpirauhaspotilaiden ei pidä tuollaista ottaa vaikka tulisi suositus). KILPIRAUHASEN VAJAATOIMINTA Hypotyreoosi - Kilpirauhasliitto

Kilpirauhanen tarvitsee jodia kilpirauhashormonien tuotantoon. Päivittäinen jodin saantisuositus on aikuisella 150 µg, raskaana olevalla 175 µg ja imettävällä 200 µg. Näitä suositusrajoja ei pidä ylittää nauttimalla jodilisää keskustelematta asiasta lääkärin kanssa. Apteekissa ja luontaistuotekaupoissa myytävien jodivalmisteiden pitoisuus on monikymmen, sata- tai lähes tuhatkertainen saantisuosituksiin nähden. Joditabletit on tarkoitettu radioaktiivisen laskeuman varalle ja käytettäväksi ainoastaan viranomaisten suosituksesta, ei koskaan lisäravinteina.

e. Sanoisin kyllä, että jos tulee kehotus varautua, ja ihmiset varautuu, niin kyllä se on varautumista vaikka sen olisi voinut tehdä aikaisemminkin. Reagointia olisi mennä etsimään sitä jodia siinä vaiheessa, kun se laskeuma lähestyy.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Ydinonnettomuuden varalle noita kannattaisi olla kotona. Loppuihan nuo silloinkin kun sota alkoi.
Juu, mietin vain, että eikös se ole kerta-annos ja vain yks tabu, niin eipä yksityishenkilöllä ole mitää järkeä isolle purkille. Ellei tarkoituksena ole jakaa koko naapurustolle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Juu, mietin vain, että eikös se ole kerta-annos ja vain yks tabu, niin eipä yksityishenkilöllä ole mitää järkeä isolle purkille. Ellei tarkoituksena ole jakaa koko naapurustolle.
Niin, 130mg tabletti suojaa n. vuorokauden. En usko että noita on syytä erikoisen pitkäksi aikaa kenenkään hamstrata, mutta kyllähän se 10 tabletin liuska perheellisellä loppuu nopeastikin jos tilanne jatkuu yhtään pidempään.

En kyllä keksi miten tämän(kään) varautumisohjeistuksen noudattaminen olisi tyhmää, vaikka kuinka olisi herännyt koko hommaan vasta nyt uusimman uutisoinnin myötä. Ylenmäärin hamstraaminen sitten asia erikseen.
 
Maalikkona saatan mutuilla väärin.
Mutta käsitys että otetaan jos viranomaiset ohjeistaa, muuten turhaa. Idea tuossa se että jos se iso onnettomuus jossa vapautuu radioaktiivista jodia, ja henkilö siihen altistuu, niin tuolla yritetään estää sen kerääntyminen kilpirauhaseen.

Jos se tabeltin vaikutus kestää vuorokauden, niin kerta-annos riittää hyvin, jos napsinut vasta sitten kun kehoitettu.

En tiedä miten Loviisan ja Olkiluodon läheisyydessä varauduttu, mutta mutuilen että paikkakuntalaisilla ja paikallisilla toimijoilla asiat kunnossa.

Edit
Tämä ehkä sopii paremmin Keskustelua Ydinvoimasta ketjuun, tosin tyhmien ihmisten jutut ei sinne kuulu.

Edit2
STUK sivuilla maalikosta hyvän näköinen ohje jodi tabeltin käytöstä ja lopussa UKK

Joditablettien annostus eri ikäryhmille
  • 130 mg kaliumjodidia (100 mg jodia) 12−40-vuotiaille sekä raskaana oleville
  • 65 mg kaliumjodidia (50 mg jodia) 3−12-vuotiaille lapsille
  • 32,5 mg kaliumjodidia (25 mg jodia) 1 kk−alle 3 vuoden ikäisille lapsille
  • 16,25 mg kaliumjodidia (12,5 mg jodia) alle 1 kk:n ikäisille vauvoille
Suomen apteekeissa ei ole tällä hetkellä myynnissä jodivalmistetta, jonka tarkka annostus alle 3-vuotiaille tai alle kuukauden ikäisille on mahdollista. Julkinen terveydenhuolto hankkii alle 3-vuotiaille soveltuvia joditabletteja ja selvittää parhaan mahdollisen tavan jakaa niitä lasten vanhemmille ja raskaana oleville. Terveydenhuollon toimijat alueilla tiedottavat asiasta, kun jodivalmistetta on saatavilla.

Näin käytät joditablettia
  • Ota joditabletti vain viranomaisen kehotuksesta oikean ajoituksen varmistamiseksi. Ohjeet kuulet radiosta ja televisiosta. Noudata annostelussa pakkauksen ohjetta.
  • Joditablettien ottaminen on erityisen tärkeätä lapsille ja raskaana oleville.
  • Ota vain yksi annos. Sen antama suoja säilyy noin vuorokauden. Päästöpilven aiheuttama altistus hengityksen kautta kestää todennäköisesti vain muutaman tunnin. Jos päästö uusiutuu tai jatkuu pitkään, annetaan kehotus uudesta annoksesta radiossa ja televisiossa.
Älä ota joditablettia
  • Jos kilpirauhanen on poistettu tai toimimaton, sillä joditabletti suojaa toimivaa kilpirauhasta eikä siitä ole näin ollen hyötyä.
  • Jos sairastat kilpirauhasen liikatoimintaa, ihokeliakiaa (dermatitis herpetiformis) tai vaskuliittia, johon liittyvät pienentyneet komplementtipitoisuudet (hypokomplementeeminen vaskuliitti).
Ja siellä lopussa, Ukrainan tilanne ei vaikuta Suomen säteilytilanteeseen. ja maalikkona huomiona, siinä menee aikansa ennenkuin pilvi tänne kerkiää tulla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
STUK sivuilla maalikosta hyvän näköinen ohje jodi tabeltin käytöstä ja lopussa UKK
Sielläpä oliki hyvin tietoa, mm. vain se yks tabu juuri silloin ku kehoitetaan.
Ota vain yksi annos. Sen antama suoja säilyy noin vuorokauden. Päästöpilven aiheuttama altistus hengityksen kautta kestää todennäköisesti vain muutaman tunnin. Jos päästö uusiutuu tai jatkuu pitkään, annetaan kehotus uudesta annoksesta radiossa ja televisiossa.
ja varmaan jotkut kuvittelee ton olevan joku pelastava tabletti. Mut vain lisäturva ja vain radioaktiivista jodia vastaan (ja sitäkautta mahd. kilpirauhassyöpää vastaan). Sisällä oleminen on tärkein toimenpide. Ei tietty väärin ole varautua ja niin tietenki kannattaa tehdä. Mut melko isoa uutisointia kohtuullisen pienestä asiasta.
Joditabletit eivät suojaa muilta radioaktiivisilta aineilta kuin jodilta. Joditabletti suojaa vain kilpirauhasta eikä vähennä muuta altistusta. Tabletteja ei pidä lähteä ulos hankkimaan silloin, kun viranomainen on jo kehottanut siirtymään sisälle. Suojautumalla sisätiloihin vähennetään merkittävästi hengityksen kautta kehoon joutuvien radioaktiivisten aineiden määrää, ja tällöin myös kilpirauhasen annos pienenee. Joditabletin ottaminen on sisätiloihin suojautumista täydentävä toimi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
ja varmaan jotkut kuvittelee ton olevan joku pelastava tabletti. Mut vain lisäturva ja vain radioaktiivista jodia vastaan (ja sitäkautta mahd. kilpirauhassyöpää vastaan). Sisällä oleminen on tärkein toimenpide. Ei tietty väärin ole varautua ja niin tietenki kannattaa tehdä. Mut melko isoa uutisointia kohtuullisen pienestä asiasta.
Niin kuvittelee, ainakin kun luki erinäisten uutissivujen kommentteja. Luultiin että tuo auttaa gesiumia (kirjoitusvirhe suoraan kommenteista) vastaan ja poistaa suunnilleen kaikki säteilyn haittavaikutukset.

Itse luotan wanhaan kunnon intin taikaviittaan, se pitää kaikki mömmöt ulkopuolella mutta valitettavasti vettä se ei pidä :D

Hmm... Minkäs kokoista partikkelia tuo radioaktiivinen jodi on? Saisikohan tuolla verukkeella kaaoksen kauppoihin vaikkapa FFP-maskeja ostamaan... :D
 
Liittynyt
06.01.2022
Viestejä
943
Oliko tämä sittenkään niin tyhmä juttu? Nyt ihmiset kävi niitä ostamassa. Apteekit täyttävät hyllyjään ja jos alkaa näyttää siltä, että niitä tarvitaan, niin ne ihmiset käyvät ostamassa, joilla tabletteja ei vielä ole. Ehkä niitä on kohta joka taloudessa?
Mutta jos lähdetään nollasta ja viidelle miljoonalle Suomalaiselle pitäisi kerralla saada tabletti suuhun, niin itku siitä somessa seuraisi.
 
Miten on mahdollista että joditabletti ei suojaakkaan cesiumilta :woot:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
326
Jos laskeuma aiheutuu ydinaseiden käytöstä, niin tosta pari kuukautta eteenpäin on aika paljon muuta
huolehdittavaa, kun joditablettien syöminen/saaminen.
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 772
Itse luotan wanhaan kunnon intin taikaviittaan, se pitää kaikki mömmöt ulkopuolella mutta valitettavasti vettä se ei pidä
Tämä hyvä, vähän kuusenoksalla ko pahimpia pyyhkäsee vielä olkapäiltä ni homma on kunnossa. Vedenhän tuo hieno keksintö osaa jakaa tasaisesti niin että 17 pisaraa kastelee koko ukon.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Hmm... Minkäs kokoista partikkelia tuo radioaktiivinen jodi on? Saisikohan tuolla verukkeella kaaoksen kauppoihin vaikkapa FFP-maskeja ostamaan... :D
Ilmassahan noi leijailee kaikkeen muuhun paskaan kiinnittyneenä, nii kaipa maskitkin auttaa (vaihtaa vain tasaiseen tahtiin)? Ei ole mainintaa tuolla STUKinkaan sivuilla.. Näin maallikkona kuvittelis, että auttais ainaki jotenki vaikkei tabletteja oliskaan.
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 077
Oliko tämä sittenkään niin tyhmä juttu? Nyt ihmiset kävi niitä ostamassa. Apteekit täyttävät hyllyjään ja jos alkaa näyttää siltä, että niitä tarvitaan, niin ne ihmiset käyvät ostamassa, joilla tabletteja ei vielä ole. Ehkä niitä on kohta joka taloudessa?
Mutta jos lähdetään nollasta ja viidelle miljoonalle Suomalaiselle pitäisi kerralla saada tabletti suuhun, niin itku siitä somessa seuraisi.
Kaikki ennakointi on tyhmää ja jos ei ole johonkin asiaan ennakoitu niin sekin on tyhmää.

Näin se vaan on
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
574
Oli tuossa kertausharjoitukset ja siellä oli naureskelua tuosta säteilyltä suojaavasta taikaviitasta. Tietenkään sadeviitta ei suojaa säteilyltä, mutta hengityssuojaimen kanssa suojaa oikein hyvin kontaminaatiolta, joka sitten voidaan pestä pois kuusenhavuja hyödyntäen. Mielestäni nämä naureskelijat ei ole tyhmiä vaan se joka on koulutuksen suunnitellut. En ainakaan muista, että koulutuksissa olisi kontaminaatiosta puhuttu vaan säteilystä. Nykyään on kyllä tuo säteily ja kontaminaatio hyvinkin tuttua töiden puolesta.
 
Kyllä mulla on mielikuva, että asia kerrottiin, mutta ehkä muutamakin vuosi naureskelua taikaviitasta ylikirjoittaa monella tuon.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Kyllä mulla on mielikuva, että asia kerrottiin, mutta ehkä muutamakin vuosi naureskelua taikaviitasta ylikirjoittaa monella tuon.
Onko intissä vielä toi käytössä muutes? Suojaus-harjoitus mikälie oli vittumaisin harjoitus, ku ne vaivalla pakatut ja sullotut muoviruoskat piti pakata ja sulloa kerta toisensa jälkee uusiksi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
574
Onko intissä vielä toi käytössä muutes? Suojaus-harjoitus mikälie oli vittumaisin harjoitus, ku ne vaivalla pakatut ja sullotut muoviruoskat piti pakata ja sulloa kerta toisensa jälkee uusiksi.
Nykyään on sadeasu eli housut ja takki erikseen.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Nykyään on sadeasu eli housut ja takki erikseen.
Noita tarkoitinki.. ellei muisti tee tepposet. t. 2/06 apilasukkeli. Jokatapauksessa oli ärsyttävä sullottava. e: saatto kyl olla pelkkä viitta.. ei kyl enää muista, ku kertauksiaki välissä sekottamassa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
999
Jututin tuossa naapurin apteekkaria ja yllättäen tuli jodihässäkkä puheeksi, niin pakko oli kysyä, että mikä oli heillä jodia ostaneiden keski-ikä ja kuinka monta ostajaa oli käynyt, ennen kuin hyllyt olivat tyhjinä. Ei halunnut avata sitä, että kuinka monelle asiakkaalle oli myynyt, mutta klo 8:00 oli oven avannut ja 8:20 jodihyllyt tyhjänä. Kyseessä kuitenkin aika pieni maalaiskylä ja apteekkeja 4 tai 5. Kaikki olivat halunneet vähintään 100 napin paketteja, iso osa ostajista enemmänkin ja aivan viimeiset joutuneet ostamaan 10 napin paketteja muutamia ja kukaan ei ollut ostanut ainoastaan yhtä 10 napin pakkausta. Ostajien keski-iäksi arvioi ~70v.
 
Liittynyt
22.09.2020
Viestejä
312

Eikö näitä suositeltu vain alle 40- vuotiaille? Olisivatko siis ostaneet lapsille ja lastenlapsilleen kun aikaa on.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 430
Viestejä
4 161 390
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom