• Live: io-techin Tekniikkapodcast tänään perjantaina noin klo 15:00 alkaen. Keskustellaan viikon mielenkiintoisimmista tietotekniikka- ja mobiiliaiheista. Suora lähetys YouTubessa. Tule mukaan katselemaan ja keskustelemaan! Linkki lähetykseen >>

Tyhmät ihmiset

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 185
Katupatja tässä tapauksessa ei ole ihan sama kuin viikkotolkulla jossain ojan pohjalla maannut patja. Patja oli ollut kadulla ehkä tunnin tai kaksi, eli käytännössä sama kuin olisi ostanut esim tori.fi:stä käytettynä.
Eivät ne syöpäläiset ojasta tulekaan vaan edellisestä huoneistosta, jossa tavaraa on säilytetty. En milloinkaan kantaisi omistamaani tai hallitsemaani huoneistoon tuntemattomalta ostettua käytettyä patjaa. Enkä oikeastaan nojatuolia tai edes verhoja. Syöpäläiset ovat palanneet tähän yhteiskuntaan yleiseksi vitsaukseksi, syistä joita ei saa ääneen mainita.
 
Sompi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
715
Useimmat haittaniveljalkaiset häviävät myös yön yli pakkasessa pitämällä. Todellinen syy syöpäläisten paluuseen Suomessa taitaakin olla, että nykyään talot ovat vesiputkineen ym. tekniikkoineen riippuvaisia jatkuvasta lämmöstä, eikä niitä enää koskaan päästetä pakkasen puolelle edes asukkaiden poissa ollessa.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 467

Tuo nyt ei oikein pidä vettä, kun kerrostaloja, joita ei ole koskaan päästetty kylmettymään, on täällä ollut niin monta vuosikymmentä. Eikä jatkuvasti asutettuja talojakaan ole käytännössä koskaan päästetty jäähtymään.

Nykyiset syöpäläisepidemiat ovat hyvin usein ulkomaan tuliaisia.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 938
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 649
Tietää että elää paapomisyhteiskunnassa kun jopa omien tavaroiden vienti kierrätykseen/roskiin on ylitsepääsemätön ongelma.
Taitaa kuule olla ihan yksittäisiä maita, joissa ei roskata katuja ym. täyteen. Japani yksi ja toista en osaa edes nimetä. Se on ihmisten asenteesta kiinni eikä paapomisesta. Toki siitä samaa mieltä että ihmiset ovat nykyään ihan helkkarin itsekkäitä ja elävät sillä "joku muu tekee sen" -asenteella. Täällä Suomessakin pitäisi olla kansallispuistoissa olevinaan roskiksia etteivät nämä "en jaksa kantaa" tyypit laittaisivat ne roskikseen. Oikeasti ei sekään muuttaisi mikään kun sitten se roskis olisi kuitenkin liian kaukana.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
Omistajalle tuli mitta täyteen – haluaa Jethro Rostedtin pärstän ja nimen pois ravintolan logosta

Turun ravintolan kohdalla päivämyynnit alkoivat laskea viime marraskuussa, kun Rostedtin ulosottovelka saavutti pisteen, josta puhuttiin enemmän kuin mukavasta kansanmiehestä.
Kuinka tyhmä ja itseriittoinen pitää ihmisen olla jos oman pärstän ja nimen pysyminen jonkun kebabbilan logossa on niin tärkeää että sen vuoksi voi tuhota yrityksen ja ystävyyssuhteet..

Perusteet nimen muutokselle takaisin alkuperäiseksi ovat kuitenkin hyvät ja todennäköisesti näkyisi yrityksen liikevaihdossa..

Noista Jetron miljoonista puhutaan paljon.. Kun finderista katsoo niin aika vaatimattomat ovat miehen (ja hänen vaimon ja lapsien) osallisuudet eri yrityksissä päättäjätietojen perusteella. Siinä ei tietysti näy omistukset, pelkästään tj ja hallituspaikat.. Tai sitten ne ovat bulvaanien takana.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 764
Kerroitko ystävillesi mistä vieraspatjat hommasit?
Patjan, ja kerroin.
Varmaan hengittää hyvin ja mukava nukkua muovipussin päällä, samalla ajatellen niitä miljoonia syöpäläisiä patjan sisällä. Hyvää yötä, nuku hyvin.
Osa meistä voi nukkua yhden yön patjalla joka ei äärimmäisen hyvin hengitä.

Ja ei se ollut muovipussi, vaan patjansuojus, jossa on pohjalla muovi ja päällä kangas.

Ajatteletko muutenkin kaikkia niitä miljoonia syöpäläisiä kaikkialla missä liikut? Uskallatko istua rauhassa bussissa, junassa, lentokonessa, vuokra-autossa tai vaikka taksissa? Mitä jos edellinen asiakas on kotoisin syöpäläiskodista ja kantanut vaatteidensa mukana syöpäläiset näille istuimille?

Tai mites hotellin tai hostellin sängyt? Siellä juu lakanat vaihdetaan päivittäin mutta patjoja ei kovinkan usein myrkytellä tai käsitellä syöpäläisten varalta.
Eivät ne syöpäläiset ojasta tulekaan vaan edellisestä huoneistosta, jossa tavaraa on säilytetty. En milloinkaan kantaisi omistamaani tai hallitsemaani huoneistoon tuntemattomalta ostettua käytettyä patjaa. Enkä oikeastaan nojatuolia tai edes verhoja. Syöpäläiset ovat palanneet tähän yhteiskuntaan yleiseksi vitsaukseksi, syistä joita ei saa ääneen mainita.
Sinä et, mutta moni muu kyllä. Aika paljon liikkuu sänkyjä, sohvia, nojatuoleja ja muita vastaavia netin kauppapaikkojen välityksellä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 764
Löytöpatjoja vastustavat ihmiset joihin itsekin kuulun varmaankin ihmettelevät sitä että miksi ihmeessä ottaa lutikkariski parin kympin patjan vuoksi?
Meitä on moneen junaan. Hyvin monet ottavat paljon suurempia riskejä saadakseen pienemmän hyödyn, esim ajamalla ylinopeutta säästääkseen muutaman minuutin matka-ajassa tai kääntymällä toisen auton edestä aivan viime tingassa. Tai juoksemalla kadun yli äkkiä vielä kun "ehtii" ennen tulevaa autoa. Esimerkkejä voisi keksiä vaikka kuinka.
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367

Jotkut kerää kanssa tupakantumppeja ja polttaa niitä. Ei ne vaan välitä. Tässä tapauksessa valitettavaa on, että ulkopuolinen vieras on se joka kärsii, ei isäntä. Jos itse haluaa nukkua paskapatjan päällä, ei se ole ongelma.
 
Siksipä vieraille aina kerroin ketjun alkuperän.

e: patjan. Mistähän autocorrectista tuo "ketjun" tuli.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 209
Tai mites hotellin tai hostellin sängyt? Siellä juu lakanat vaihdetaan päivittäin mutta patjoja ei kovinkan usein myrkytellä tai käsitellä syöpäläisten varalta.
Siksi matkatavarat eristetään kotiin tullessa. Lutikoita ei kukaan omaan kämppään tahdo, ku ovat pirun sitkeitä ja nopeesti lisääntyviä. e: ja kerrostalossa valtaavat lopulta koko talon, jos asiaa ei hoideta.
 
Liittynyt
15.02.2017
Viestejä
498
Voi hyvä helvetti mitä vieraanvaraisuutta.
"Toi naapurin Pertsa raahasi tän patjan kadulle mutta ei siinä kun vähän kusi tahroja ja muutama torakka, mut no worries! Heitin pari jätesäkkiä siihen päälle!"
Edit. Tee niille vieraille palvelus ja älä kutsu niitä kylään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 764
Saaks ne täkin edes vai kasaatko niiden päälle pari pahvilaatikkoa tai vähän sanomalehteä?
Ootko ihan hullu? Jotain täkkiä uhraisin vieraille, jotain rajaa nyt sentäs! Samasta kadunnurkasta otin pahvia täkiksi.

Siksi matkatavarat eristetään kotiin tullessa. Lutikoita ei kukaan omaan kämppään tahdo, ku ovat pirun sitkeitä ja nopeesti lisääntyviä. e: ja kerrostalossa valtaavat lopulta koko talon, jos asiaa ei hoideta.
Kuinkahan moni mahtaa eristää? En ole koskaan kenenkään kuullut tekevän näin, ellei ole jo matkakohteessa havainnut lutikoita.

Mites ne bussin, junan, lentokoneen jne istuimet? Eikö niissä kans voi olla lutikoita, vai vaatiko lutikat nimenomaan patjan tai makuuasennon?

e: Lopetanpa nyt omalta osaltani tähän. Arvelinkin, että patja oli vähän liikaa monille, mutta tulipahan mainittua. Hauska tosin huomata, että yhden tuntemattoman ihmisen kotona käyttämä patja on iso nono, mutta satojen tai tuhansien ihmisten kanssa voidaan käyttää samaa patjaa, kuten vaikka hotelleissa.
No saittepahan minusta nyt esimerkin ketjuun. :smoke:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
181
Kuinkahan moni mahtaa eristää? En ole koskaan kenenkään kuullut tekevän näin, ellei ole jo matkakohteessa havainnut lutikoita.

Mites ne bussin, junan, lentokoneen jne istuimet? Eikö niissä kans voi olla lutikoita, vai vaatiko lutikat nimenomaan patjan tai makuuasennon?
Juuri tällä viikolla eristin Itä-Euroopasta tullessa. Ei tuosta ole erityisesti mitään vaivaa, kun koko laukun laittoi rojuineen parvekkeelle ja hoitaa sieltä jatkotoimet (=pesukoneeseen) - hyöyty voi toki olla yhtä kyseenalainen. Josko joskus joudun huutelemaan isännöitsijälle, että jonkin tuholaisen nyt toin taloyhtiöön, niin kivempi samalla mainita että hieman edes yritin.

Ja voi niitä olla vaikka missä, mutta lämmin ja hieman kostea sänky, jossa lojuttaan 1/3 vuorokaudesta, on se kaikkein otollisin ympäristö käydä ruokailemassa. Siellä on myös paljon parempi piillotella ja lisääntyä, kuin että vaatteiden mukana olisi vaikka bussiin kulkeutunut ja elelisi siellä.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 185
Muutama vuosikymmen on lyhyt aika.
Toki. Syöpäläisongelma kuitenkin alkoi palata vasta viime tai jossain määrin toissa vuosikymmenellä, mutta vaarikin paskansi jo porsliiniin plus veteen. Ympärivuotisesti lämpimät asunnot ovat vähän vanhempi juttu.

Toki Suomessa oli malariaa vielä alle sata vuotta sitten ja pölypunkkejakin esiintyi talouksissa sodan jälkeenkin vs. nykyaika, mutta aikajanasi on nyt pahasti väärin kalibroitu.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
48
Koen koko ajan suu auki olevan kaikkien kaverin yhdeksi luotaantyöntävimmistä ihmistyypeistä. Suurin osa tuntuu kuitenkin tykkäävän. Ovatko kaikki muut tyhmiä vai olenko se vain minä :confused:
Et ole yksin. Tämä Jethro ja Janne Kataja on kaksi sellaista joiden näkeminenkin saa heti kanavan vaihtumaan tai sivun vaihtumaan. Maksimaalisen ärsyttäviä ihmisiä joita pidän tyhminäkin
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Et ole yksin. Tämä Jethro ja Janne Kataja on kaksi sellaista joiden näkeminenkin saa heti kanavan vaihtumaan tai sivun vaihtumaan. Maksimaalisen ärsyttäviä ihmisiä joita pidän tyhminäkin
Kataja sentään on vain juontaja, joka taitaa vetää lähinnä samaa roolia ohjelmasta riippumatta. Rostedt taas on kauppamies, ja joka kerta kun törmää oikein lipevään ihmiseen myymässä mitä tahansa, tulee aina sellainen olo, että nyt on huijaus käynnissä. Osa taas tuntuu oikein haluavan tulla huijatuksi kun tykkäävät asioida tuollaisten kanssa.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 649
Osa taas tuntuu oikein haluavan tulla huijatuksi kun tykkäävät asioida tuollaisten kanssa.
No siksi koska suosio ei monesti perustu älyyn, vaan siihen että joku on hyvin samoilla linjoilla muiden kanssa. Ja mitäs luulet millä linjoilla se suurin osa kansasta on? Ihan normielämää, ei tässä ole mitään ihmeellistä.
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
300
Tässä on kyllä montakin hyvää puolta. Tärkein on se, että isompaa jätettä ei tuolla menetelmällä juurikaan varmaan päädy vääriin paikkoihin hylättynä, kun siitä jätteestä oikeaoppisesti eroon pääseminen on helppoa (ja mahdollisesti jopa ilmaista/edullista?).
Toinen on tuo kierrätysaspekti. Hyvin usein on ihmisillä kierrätyskelpoista "jätettä", pikkuvikaisia koneita jne, mahdollisesti jopa poskettoman arvokkaita laitteita, jotka on hylätty vian takia jota ei kannata normaalisti korjauttaa, mutta kultakaivoksia esimerkiksi harrastajalle. Koetapa täällä suomessa jäteasemalta tms varikolta viedä jotain tavaraa poispäin, ei yleensä nykyään onnistu mitenkään edes rahalla jos vahingossa siellä asioidessasi bongaat jotakin mielenkiintoista.
Varsinkin elektroniikan suhteen Suomi on kärkikastia siinä että tehdään asiat laittomasti yritysten etujen ehdoilla, ja sitten paasataan kuluttajalle kuinka pitää elää vihreästi tai muuten... Monta kertaa kysynyt tavaraa viedessä kaatikseltakin että saisinko ottaa jonkun yksittäisen komponentin vaikka tietokoneesta (ei kovalevy) minkä bongasin sattumalta avonaisesta kopasta. Ei missään nimessä käynyt päinsä ja tuli vielä äijä vahtimaan viereen etten vaan sitä nappaa omin luvin.

Myöskin eräällä kertaa olin juuri maksanut ja lähtemässä poispäin, mutta pysähdyin kuitenkin vaa'an jälkeen parkkipaikalle pläräämään kuitteja yms. Näin että vaa'alle oli ajamassa joku mies ja nainen peräkärryn kanssa jossa oli sekalaista tavaraa ja pystyssä siihen aikaan hyvän kokoinen 42" modernin näköinen televisio. Kävelin siihen autolle ennenkuin ehtivät vaa'alle ja kysyin että mikä homma. Sanoivat että ei enää käynnistynyt kunnolla joka kerta joten ostivat uuden, ja saan sen kyllä jos haluan yrittää korjata. Aloin sitä nostelemaan omaan autoon niin porttikopista juoksee joku äijä pää punaisena huutamaan että en voi heidän alueeltaan ottaa tuotteita, se on varkaus joka ilmoitetaan poliisille.

No ei näkynyt karhukoplaa peräpeilissä kotiin mennessä, mutta ihme pelleilyä. Elektroniikka pitäisi kuitenkin ensisijaisesti yrittää korjata, ja vasta jos se on korjauskelvotonta voidaan se hyödyntää materiaaleiksi. Tuohonkin töllöön meni muutama alle euron elektrolyyttkondensaattori ja 15min töitä, ja se toimi sen jälkeen 10 vuotta päivittäisessä käytössä kunnes annettiin eteenpäin. Ehkä se vieläkin voi olla ajossa, ken tietää.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 396
Varsinkin elektroniikan suhteen Suomi on kärkikastia siinä että tehdään asiat laittomasti yritysten etujen ehdoilla
Tuossa siis ilmeisesti viittaat siihen että olisi laki, että rikkinäinen elektroniikka pitää ensisijaisesti korjata ja sitten vasta hyödyntää materiaaliksi. Voisitko tarkentaa mitä lakipykälää tarkoitat?

Itse löydän suomen lainsäädännöstä vain Valtioneuvoston asetuksen sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta, jossa ei puhuta korjaamisesta mitään muuta kuin että laitteet tulee ilman erityistä syytä suunnitella siten että niiden korjaaminen ei ole turhan vaikeaa.
 
Nyt täytyy myöntää että en ole lakikirjaa avannut, vaan _olettanut_ että tottakai siellä tällainen pykälä on. Miksi ihmeessä ei olisi.

Eli kaikella viherpaskeella voi ilmeisesti pyyhkiä persettään koska selkeästi ei ole haluja saada kokonaiskuvaa kuntoon, vaan tökkiä yksittäisen kansalaisen asioita tällä hetkellä. Nykyisessä kulutusta suosivassa maailmassa tuo sähkölaitteiden valmistus ja tuhoaminen ei ole mikään ihan pieni päästötekijä sekään. No samahan se pätee autoihinkin, mielummin romutetaan toimiva ja tehdään tilalle kertakäyttö-ongelmajätekasa kuin jatkettaisiin toimivan elinkaari loppuunsa ja vasta sitten valmistettaisiin uusi.

Tyhmä ihminen tässä taitaa olla se joka luulee tai toivoo että asioita päätetään oikeasti (kansalaiselle) hyväntahtoisten aikeiden pohjalta.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 938

Sulla jotain faktaakin tosta kertakäyttöautoista ja niiden loppuun asti käytön päästöistä yms?
 
ttppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
567
Koen koko ajan suu auki olevan kaikkien kaverin yhdeksi luotaantyöntävimmistä ihmistyypeistä. Suurin osa tuntuu kuitenkin tykkäävän. Ovatko kaikki muut tyhmiä vai olenko se vain minä :confused:
Pitäväthän jotkut Ville Haapasalostakin? Samaa sarjaa, ärsyttävä juopon näköinen, täynnä itseään oleva tyyppi.
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 246
Varsinkin elektroniikan suhteen Suomi on kärkikastia siinä että tehdään asiat laittomasti yritysten etujen ehdoilla, ja sitten paasataan kuluttajalle kuinka pitää elää vihreästi tai muuten... Monta kertaa kysynyt tavaraa viedessä kaatikseltakin että saisinko ottaa jonkun yksittäisen komponentin vaikka tietokoneesta (ei kovalevy) minkä bongasin sattumalta avonaisesta kopasta. Ei missään nimessä käynyt päinsä ja tuli vielä äijä vahtimaan viereen etten vaan sitä nappaa omin luvin.

Myöskin eräällä kertaa olin juuri maksanut ja lähtemässä poispäin, mutta pysähdyin kuitenkin vaa'an jälkeen parkkipaikalle pläräämään kuitteja yms. Näin että vaa'alle oli ajamassa joku mies ja nainen peräkärryn kanssa jossa oli sekalaista tavaraa ja pystyssä siihen aikaan hyvän kokoinen 42" modernin näköinen televisio. Kävelin siihen autolle ennenkuin ehtivät vaa'alle ja kysyin että mikä homma. Sanoivat että ei enää käynnistynyt kunnolla joka kerta joten ostivat uuden, ja saan sen kyllä jos haluan yrittää korjata. Aloin sitä nostelemaan omaan autoon niin porttikopista juoksee joku äijä pää punaisena huutamaan että en voi heidän alueeltaan ottaa tuotteita, se on varkaus joka ilmoitetaan poliisille.

No ei näkynyt karhukoplaa peräpeilissä kotiin mennessä, mutta ihme pelleilyä. Elektroniikka pitäisi kuitenkin ensisijaisesti yrittää korjata, ja vasta jos se on korjauskelvotonta voidaan se hyödyntää materiaaleiksi. Tuohonkin töllöön meni muutama alle euron elektrolyyttkondensaattori ja 15min töitä, ja se toimi sen jälkeen 10 vuotta päivittäisessä käytössä kunnes annettiin eteenpäin. Ehkä se vieläkin voi olla ajossa, ken tietää.
Juuri tätä tarkoitin. On aina ekologisempaa ja muutenkin viisaampaa kierrättää korjaamalla takaisin käyttöön, kuin sulatukseen/polttoon ja sieltä mahdollisesti takaisin raaka-aineeksi ja energiaksi. Itsekin olen ollut vastaavassa tilanteessa, että siinä portin ulkopuolella olen jotakin bongannut siitä tulevasta kuormasta ja tehnyt kaupat sen toisen kanssa ja tullut se "vahtimestari" raivoamaan varastamisesta. Ilmeisesti niitä harmittaa se, että on päivänselvää että siellä itse ottavat "kermat" päältä varmasti monessakin paikassa jos vaan mahdollista. Yhden varikon tiedän faktana, että siellä on selvä jako henkilökunnalla kun tulee hyvää tavaraa sisään.

Jos kierrätys ja ekologisuus olisi tarkoituksena, eikä pelkästään voiton tekeminen yrityksenä, nuo jäteasemat/varikot, kodinkoneliikkeiden "jätelavat" jne olisivat sellaisia, että sieltä voisi vapaasti viedä tavaraa myös toiseen suuntaan.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 396
No jos siellä kerran kermat (korjauskelpoiset) kuoritaan päältä korjattavaksi, niin sittenhän kuvailemaanne ongelmaa ei edes ole.

Vastaavalla tavalla Citymarketin kauppiaskin tulisi varmaan valittamaan jos siinä ovella kaupittelisit omia kilpailevia tuotteita.

Olisin toki itsekin tyytyväisempi, jos isompi osa elektroniikasta menisi korjaukseen.

Sinänsä jos näette tuon SER-romun korjaamisen liiketaloudellisesti kannattavana toimintana, niin mikään ei käsittääkseni estä pistämästä "Ostamme viallista elektroniikkaa" liikettä pystyyn. Jos maksaisitte vaikka 10snt / kg niin ihmiset varmaan roudaisivat ne mielellään teille (kunhan toimipisteenne olisi lähellä). Sieltä voisitte sitten ihan vapaasti poimia korjattavat päältä ja toimittaa loput korjauskelvottomat romufirmaan sillä normaalilla 1snt/kg hinnalla. Nyt noi valitukset kuulostaa lähinnä siltä että haluaisitte kuoria itsellenne kermat päältä bisneksestä, jonka kulut maksaa joku muu.

Vielä paremmin ja paremmassa kunnossa varmaankin saisitte sitä elektroniikkaa jos pistäisitte palvelun pystyyn joka hakee SERin kotoa ihmisiltä.

Tai jos teette kansalaisaloitteen lain muuttamisesta niin että kaikista SER-keräyspaikoista saa hakea tavaraa myös toiseen suuntaan niin voin vaikka allekirjoittaa sen. Jollakin tavalla jo kerätyn tavaran karkaaminen muualle pitäisi varmaan huomioida sitten siinä, kun nythän laki asettaa elektroniikkatuottajille velvoitteen kerätä takaisin 65% prosenttia markkinoille saatetusta elektroniikasta.
 
Viimeksi muokattu:

Sompi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
715
Toki. Syöpäläisongelma kuitenkin alkoi palata vasta viime tai jossain määrin toissa vuosikymmenellä, mutta vaarikin paskansi jo porsliiniin plus veteen. Ympärivuotisesti lämpimät asunnot ovat vähän vanhempi juttu.

Toki Suomessa oli malariaa vielä alle sata vuotta sitten ja pölypunkkejakin esiintyi talouksissa sodan jälkeenkin vs. nykyaika, mutta aikajanasi on nyt pahasti väärin kalibroitu.
Lähinnä pointtini oli, että syöpäläiset tulevat joka tapauksessa takaisin ennemmin tai myöhemmin. Turha siitä on pakolaisia varsinaisesti syyllistää, kun eivät itse asialle paljoa mahda. Onneksi nykyään on syöpäläisten hävittämiseen muitakin keinoja kuin ne perinteiset sauna ja pakkanen. Tietysti ennen juoksevan veden yleistymistä oli normaalia, että talo päästettiin kokonaan kylmäksi, kun lähdettiin muutamaksi päiväksi käymään jossain kauempana - eikä siitä nyt kovin montaa kymmentä vuotta aikaa ole.

Tuossa siis ilmeisesti viittaat siihen että olisi laki, että rikkinäinen elektroniikka pitää ensisijaisesti korjata ja sitten vasta hyödyntää materiaaliksi. Voisitko tarkentaa mitä lakipykälää tarkoitat?

Itse löydän suomen lainsäädännöstä vain Valtioneuvoston asetuksen sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta, jossa ei puhuta korjaamisesta mitään muuta kuin että laitteet tulee ilman erityistä syytä suunnitella siten että niiden korjaaminen ei ole turhan vaikeaa.
Tässä on kyse EU:n jätehierarkiasta. Tietääkseni varsinaista kansallista lakia asiasta ei ole olemassa, vaikka ehkä pitäisi. Sitä jätehierarkiaa ei tosiaankaan Suomessa oikein noudateta, koska täällä elinkeinoelämän etu menee aina kaiken muun edelle.

Kummallista, miten tässä maassa osataan kaikesta täysin turhasta säätää turhanpäiväisiä ja jopa haitallisia lakeja ja säädöksiä ja kieltoja, mutta sitten tällaisiin oikeasti tärkeisiin ja merkityksellisiin asioihin ei saada lakia aikaiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
490
Korjauskelpoisten kunnostaminen käyttöön on toki hyvä juttu. Osa noista pikkuvikaisten kerääjistä on kuitenkin vain hamstraushenkisiä, eli otetaan se tavara talteen kun "joskus voi tarvita". Sekään ei yleensä ole ongelma, jos varastoivat ne tavarat omiin nurkkiinsa ja hävittävät ne sitten vuorostaan asiallisesti, jos siihen lopulta päätyvät.

Otsikon alle menevänä esimerkkinä, taloyhtiössämme hävitettiin joskus varastosta vanhoja polkupyöriä. Pyörille tuotu romulava oli talon pihassa useita päiviä varaston siivouksen jälkeen ja lähialueen hamstraushenkiset kävivät keräämässä takaisin yli puolet lavalle heitetyistä. Seurauksena merkittävä osa niistä romupyöristä palasi takaisin täyttämään myös meidän talon pyörävarastoa, ja osa jäi makaamaan jonnekin pihanurmelle tai naapurikortteliin, kun hamstraaja olikin kyllästynyt raahaamaan sitä. Osa ongelmaa oli myös huolto, joka jätti lavan pihaan eikä vienyt sitä heti pois.
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
300
Korjauskelpoisten kunnostaminen käyttöön on toki hyvä juttu. Osa noista pikkuvikaisten kerääjistä on kuitenkin vain hamstraushenkisiä, eli otetaan se tavara talteen kun "joskus voi tarvita". Sekään ei yleensä ole ongelma, jos varastoivat ne tavarat omiin nurkkiinsa ja hävittävät ne sitten vuorostaan asiallisesti, jos siihen lopulta päätyvät.
No toki itsekin tulee syyllistyttyä hamsteroimaan välillä vaikkei itsellä mitään tarvetta lisärojulle ole, pikkuisenkin kun katselee ympärilleen niin saa ihan toimivaa laadukasta ja suht uuttakin tavaraa viedä mennessään tai pilkkahinnalla. Elektroniikan saralta hamsteroinnissa on kuitenkin se etu että usein noita laitteita voi kävellä vastaan eri vioilla varustettuna, ja niistä saa koottua yhden hyvän, mutta harvoin samana päivänä.

Yhtenä TV-esimerkkinä keräsin talteen paneelivikaisen ekan generaation LG:n OLED-telkkarin johon oli kulmaan osunut jotain myyjäliikkeen logistiikassa, ja vielä oli laatikossaan ja muovit päällä mutta paneeli kaput. Pari kuukautta tästä tuli tarjolle uloskantohintaan vakuutusyhtiön korvaama vastaava toosa jonka oli salama laittanut pimeäksi, mutta siitä sai täysin ehjän paneelin tuohon muuten uudenveroiseen laitteeseen. Ne yhdistämällä sai parin tonnin telkkarin ajoon pienen räpläämisen ja tietty roudaamisen vaivalla. Ei sillä ettei tuollaista olisi voinut kaupasta käydä hakemassa, mutta mielestäni aika tyhmä ihminen olisi joka ei jättäisi tilaisuutta käyttämättä. Toki sitten joskus tulee kerättyä sellaistakin mikä vanhenee 10 vuotta kaapeissa ennenkuin on todettava että kysyntää ei ole, ja vietävä SER-lootaan.

Tuo pyörähomma on aika ikävä esimerkki siitä miksi tuollainen "avoin kierrätys" eli tuo/vie idea ei läheskään aina toimi, juurikin tyhmien ihmisten takia jotka ottaa vaikkei tarvitse ja vieläpä dumppaa sen sitten johonkin epäasialliseen paikkaan. Tässä pitäjässäkin oli aikanaan avoimet ovet elektroniikkafirmojen takana, sen kuin kävi tonkimassa, mutta muutaman kerran siellä joko teinit hakkasi kaikki kuvaputkitoosat hajalle ja myrkyt maahan, tai sitten niitä romuja kannettiin ympäriinsä ja löytyi ties mistä siltojen alta. Varmaan jostain puljuista voisi vielä juttelemalla myymäläpäällikön kanssa saada luvan, mutta Gigantit sun muut taitaa olla tehneet sopparit kierrätysfirmojen kanssa ja nehän ei hyvällä katso välistävetoa vaikka kyseessä olisi yksittäiset kotikäyttäjät. Ja aina voidaan vedota vastuukysymyksiin, viallista laitetta ei voi luovuttaa turvallisuussyistä nönnönöö, tietoturva sitä ja tätä.
 
Liittynyt
21.05.2020
Viestejä
2 396
Tässä on kyse EU:n jätehierarkiasta. Tietääkseni varsinaista kansallista lakia asiasta ei ole olemassa, vaikka ehkä pitäisi. Sitä jätehierarkiaa ei tosiaankaan Suomessa oikein noudateta, koska täällä elinkeinoelämän etu menee aina kaiken muun edelle.
En usko että ainakaan elektroniikan osalta on missään muussakaan EU-maassa lakia, että valmistajan pitäisi aina ensin koittaa korjata SER-keräykseen tullut laite.

Ongelmahan tuossa, että valmistajat niille tuodut laitteen ensisijaisesti korjaisivat on lähinnä siinä, että niitä korjauskustannuksia ei saataisi ikinä takaisin, koska ihmiset ei monestikaan halua ostaa esim. 3 vuotta vanhaa laitetta sellaisella hinnalla, millä se täällä päin maailmaa voitaisiin korjata, ottaen huomioon vielä senkin, että jokaista laitetta jota yritetään korjata ei välttämättä saisi korjattua.

Ja sellaisissa laitteissa, joissa korjaaminen kannattaa (esim. kännykät) niin sitähän tehdään. On myös Swappieta yms, joiden bisnes on kierrättää ja korjata vanhaa mallia.

Näkisin että ainoa tapa millä saataisiin lisättyä laitteiden elinkaarta olisi niiden takuuajan pidentäminen. Esim. jos kaikella elektroniikalla pitäisi olla 10 vuoden takuu, niin valmistajat saattaisivat niitä innostua vähän korjailemaankin.

Kuten jo aiemmin sanoin niin vaikka kaupallisesti hommaa on vaikea saada toimivaksi, niin kannattaisin kyllä sitä että harrastelijamielessä (ja kaupallisestikin) saisi roudata SERiä keräyspisteistä myös toiseen suuntaan. Tässä on toki sekin ongelma, että sähkölaitteita ei ilmeisesti saa ilman lupia korjata. (Tietääkö muuten kukaan miten tuossa oikeudenkäynnissä kävi)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 246
Yksi viimeisin esimerkki on kun omasta, ei kovinkaan vanhasta jääkaapista meni avauskahva rikki. Uutta ei saanut ostamalla, mutta satuin huomaamaan kodinkoneliikkeen parkkipaikalla olevassa romunkeräyskatoksessa samanlaisen kaapin. Kävin kysymässä saanko ruuvata kahavan siitä irti, tarjouduin jopa maksamaan siitä. Ei ollut mahdollista. No ruuvasin sen kuitenkin siitä jokatapauksessa.

Toki hamsterit on sitten ihan erikseen ja ne jotka tekee sillä bisnestä, eikä siinäkään mitään väärää ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
175
Todella vaikea tajuta miten aikuinen ihminen käy tappelemaan/mellakoimaan pallopelin takia.
Sama. Jalkapalloa tullut seurattua melkein 30 vuotta enkä ymmärrä miten se kentälle juokseminen, soihtujen heittäminen ja mellakointi auttaa omaa joukkuetta tekemään maaleja ja menestymään. Jotain omaa typerää itsekkyyttä tuossa täytyy olla taustalla, että halutaan pilata tapahtuma omalla käytöksellä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122

Selkeesti tossa on abaut 20 hengen ryhmä joiden tarkoituksena on ainoastaan provosoida ja aiheuttaa sekasortoa. Ihme että pääsevät katsomoon, kaikki myös pukeutuneet samanlaiseen "taisteluasuun".
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Netti on pullollaan videoita joissa koirat haukkuvat toisilleen aidan takana, mutta kun aita poistetaan niin molemmat hiljenevät kuin toista ei olisikaan. Kotimaan ns. ultrista suurinta osaa ei haitanne että tuossakin performanssissa se aita pysyy paikallaan. Maailmalla ultrakulttuuriin kuuluu, että menevät ottelun läheisyydessä mutta ottelupäivän ulkopuolella keskenään joukkotappelemaan johonkin jossa ei häiritä sivullisia. Noilla suomalaisilla faneilla varmaan on kuitenkin sen verran hyvät kotiolot ja sivistynyt kulttuuri ettei sellaiseen ole haluja.
 
Kyllä noita sovittuja joukkotappeluita näiden kesken on Suomessakin ollut.. Vähän mutta joitakin..
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 185 071
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom