• Live: io-techin Tekniikkapodcast tänään perjantaina noin klo 15:00 alkaen. Keskustellaan viikon mielenkiintoisimmista tietotekniikka- ja mobiiliaiheista. Suora lähetys YouTubessa. Tule mukaan katselemaan ja keskustelemaan! Linkki lähetykseen >>

Tyhmät ihmiset

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 633
Marinin biletystä kauhistelevat ihmiset. Valoja päälle kukkahatut ja kasatkaa nyt jumalauta itsenne.
Ei sen biletystä taideta niinkään kauhistella, vaan sitä miten typerästi Marin käyttäytyy ollessaan pääministerinä (jolla on velvollisuuksia ja vastuita toiminnassaan myös vapaa-ajalla). Ei tunnu olevan mitään harkintakykyä tai pidättyväisyyttä, kunhan vähän saa juomaa lasiin. Ja kun siis eihän tämä ollut edes ensimmäinen kerta, kun täti hölmöilee ja joutuu selittelemään medialle näitä "en nyt ehkä toiminut ihan parhaalla mahdollisella tavalla" -tarinoitaan. Tällä kerralla aloitti kertomalla, ettei ole käyttänyt huumeita, vaan pelkästään alkoholia ja ettei uskonut että videot leviävät julkisuuteen, kun ne oli kuitenkin kuvattu yksityistiloissa.

Kuulostaa minun mielestäni aika tyhmän ihmisen käyttäytymiseltä.

Edit.
Butthurtin välttämiseksi tarkennus: Marin ei "aloittanut kertomalla", vaan "kertoi".
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 833
Kuinka paljon kokkelipartyjä voi pääministeri harrastaa, ilman että kyseessä on epäsovelias käytös?
Ihan semmoinen tietämättömän vastakysymys, että millaisia todisteita näistä "kokkelipartyista" meillä olikaan? Joku epämääräinen huudahdus videon taustalla jossa ehkä sanotaan "jauhojengi" tai sitten jotain ihan muuta? Lisäksi useita vaaleita pikseleitä pöydällä?
 
Seven

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.03.2022
Viestejä
68
Huomautus - jätä porovosointi sekä henkilökohtaisuudet pois ja pyri rakentavaan keskusteluun
Avaatko hieman? Kuinka paljon kokkelipartyjä voi pääministeri harrastaa, ilman että kyseessä on epäsovelias käytös? Ei tuota naista ainakaan vakavissaan enää voi ottaa.
Maaseudun boomerit ovat selkeästi hyvin järkyttyneitä ja ilmeisesti myös päihteiden asiantuntijoita tehdessään omia analyysejään. Sivistyneet ihmiset kohauttavat olkapäitään asian suhteen ja jatkavat elämäänsä. Voimia sinne Polvijärvelle/landelle!
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367

Olet ainakin oikeassa ketjussa, koska yksikään heitoistasi ei osunut. Sanna arvostaa valkoritareita.

Kannattaa analysoida näitä ihan faktuaalisesti ja jättää asiaa sumentavat faneilut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 117
Ihan semmoinen tietämättömän vastakysymys, että millaisia todisteita näistä "kokkelipartyista" meillä olikaan? Joku epämääräinen huudahdus videon taustalla jossa ehkä sanotaan "jauhojengi" tai sitten jotain ihan muuta? Lisäksi useita vaaleita pikseleitä pöydällä?
Kuuntelin videon, siellä sanotaan mielestäni ’jallu jenny’.
 
Seven

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.03.2022
Viestejä
68
Olet ainakin oikeassa ketjussa, koska yksikään heitoistasi ei osunut. Sanna arvostaa valkoritareita.

Kannattaa analysoida näitä ihan faktuaalisesti ja jättää asiaa sumentavat faneilut.
Olet siis faktuaalisesti analysoinut joltain huonolaatuiselta videolta kokaiinin käytön? Kyllä nämä nojatuoliasiantuntijat asiassa kuin asiassa tiedetään. Tuomitaan muu maailma verhojen takaa ja todellisuudessa ollaan täysiä mikkihiiriä. Homma jatkuu siis samalla linjalla kuin kysymysmerkki-nickilläsi.
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Olet siis faktuaalisesti analysoinut joltain huonolaatuiselta videolta kokaiinin käytön? Kyllä nämä nojatuoliasiantuntijat asiassa kuin asiassa tiedetään. Tuomitaan muu maailma verhojen takaa ja todellisuudessa ollaan täysiä mikkihiiriä. Homma jatkuu siis samalla linjalla kuin kysymysmerkki-nickilläsi.
Ensiksi heität jotain boomer maaseutuläppää ja nyt syyttelet altereista. Eiköhän unohdeta offtopic ja keskitytä pääministerin bilettämiseen.
 
Seven

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.03.2022
Viestejä
68
Ensiksi heität jotain boomer maaseutuläppää ja nyt syyttelet altereista. Eiköhän unohdeta offtopic ja keskitytä pääministerin bilettämiseen.
Kannattaa varmaan lukea tuo viestini alku. Onhan se toki helppoa väistellä ja öyhöttää nimimerkin takaa. Edelleen, et tiedä mitä tuolla on tapahtunut mutta tiedoksesi, Marin on sanonut suostuvansa huumetestiin.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809

Mitä se huumetesti osoittaa? Ei se enää niissä näy jos tullut viikonloppuna vähän viivaa otettua tai pervitiiniä piipussa poltettua.
 
Seven

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.03.2022
Viestejä
68
Asiaton käytös - toistuva provosointi ja flametus ylläpidon huomautukseta huolimatta
Mitä se huumetesti osoittaa? Ei se enää niissä näy jos tullut viikonloppuna vähän viivaa otettua tai pervitiiniä piipussa poltettua.
Hyvin mahdollista, voi olla ettei näitä somen äänekkäitä kristillis-konservatiivisia mikkihiiriä tyydytä mikään. Tyhjät tynnyrit kolisee eniten.
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Hyvin mahdollista, voi olla ettei näitä somen äänekkäitä kristillis-konservatiivisia mikkihiiriä tyydytä mikään. Tyhjät tynnyrit kolisee eniten.
Jätä tuo nimittely ja keskustele asiallisesti.

Mitä mieltä henkilökohtaisesti olet, millainen biletys ei ole soveliasta pääministerille?
 
Viimeksi muokattu:

Seven

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.03.2022
Viestejä
68
Katsos uudet haukkumat keksit taas. Mikä muuten saa sinut nimittelemään ja leimaamaan muita, jotka ovat eri mieltä kanssasi? Tämähän on tuttua taktiikkaa niiltä, jotka haluavat hiljentää keskustelun. Jätä tuo nimittely ja keskustele asiallisesti.

Mitä mieltä henkilökohtaisesti olet, millainen biletys ei ole soveliasta pääministerille?
Henkilökohtaisesti minulle on ihan sama mitä pääministeri tekee vapaa-ajallaan. Kaiken tiedon mukaan siellä vedetty alkoa yksityisasunnolla ja joku on vuotanut videon. Työasiat on kuitenkin olleet pääasiassa hyvän arvosanan arvoisia (korona, Nato) ja tälle annan enemmän painoarvoa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 186
Tyhmyys, varomattomuus ja asennevamma ovat kuitenkin eri asioita. Pääministeri on niitä harvoja ihmisiä, joille asettaisin käyttäytymisen, kurinalaisuuden ym. suhteen korkeammat normit kuin itselleni. Joku hammaslääkäri tai lentokapteeni saa olla omaan normiin verrattuna lähes juoppo sika, kunhan osaa työnsä ja tuntee keskiluokkaiset käytöstavat.

Ei tuollainen perseily kuitenkaan tyhmää välttämättä ole. Sanna on melko varma, ettei siitä ole taaskaan mitään seurauksia, ja saa taas kerran respektiä siitä että tekee mitä tykkää eikä kukaan muka voi hänelle mitään.
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Henkilökohtaisesti minulle on ihan sama mitä pääministeri tekee vapaa-ajallaan. Kaiken tiedon mukaan siellä vedetty alkoa yksityisasunnolla ja joku on vuotanut videon. Työasiat on kuitenkin olleet pääasiassa hyvän arvosanan arvoisia (korona, Nato) ja tälle annan enemmän painoarvoa.
Tuo on tietty ihan ok näkemys. Monilla kuitenkin voi olla mielipide, että valtion top miniteriltä voi odottaa asiallista käytöstä myös vapaa-ajalla.
 
Liittynyt
11.01.2017
Viestejä
64
Tanssii ja lauleskelee kavereiden kanssa pikku hiprakassa ei todellakaan kaatokännissä, kyllä sen ihan asialliseksi käytökseksi voi laskea. Jos ei omasta mielestä ole voi mennä muuttaa lähi-itään kukkahaittuilemaan.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 649
Koronan hoito meni kyllä päin peetä vahvasti omasta mielestäni. Muuten ihan hyvä kokoustaja tämä Marin, sehän piti silloinkin joka päivä suurinpiirtein tiedotustilaisuuden. Aika pientä tyhmyyttä minusta ettei kiillota julkisuuskuvaa, veti jo hohhoijaa nupit kaakkoon aiemmin. Tai ainakin tähän sen ihmisten huomio pitäisi kiinnittyä minusta eikä kaljan vetämiseen. Se on enemmän evvk-osastoa.
 
GGoljatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 639
Itse bilettämisestä ei ole mulla mitään sanottavaa. Harkintakyvystä ehkä hitusen. Luulisi tietävän että jos joku kuvaa niin se vuotaa nettiin, ei tuo parasta kuvaa anna Suomen pääministeristä julkisuuteen.

Disclaimerinä voisin sanoa että mulle on täysin yhdentekevää vetikö kokaa nokkaan vai ei kunhan hoitaa duuninsa. Ja on tähän asti hoitanut. Tosin tämä kohu sitä tulee vaikeuttamaan.

Sitä olen miettinyt että minkähänlainen Supo-lauma tuolla kipittää perässä. Vai mennäänkö edelleen yhdellä turvamiehellä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 633
Henkilökohtaisesti minulle on ihan sama mitä pääministeri tekee vapaa-ajallaan. Kaiken tiedon mukaan siellä vedetty alkoa yksityisasunnolla ja joku on vuotanut videon. Työasiat on kuitenkin olleet pääasiassa hyvän arvosanan arvoisia (korona, Nato) ja tälle annan enemmän painoarvoa.
Viinaa oli vedetty ensin yksityisasunnolla ja sen jälkeen myös parissa yökerhossa. Ja ilmeisesti ihan kaksin käsin, kun väki oli myöhemmin illalla ympärillä ihmetellyt että onpas Sanna taas sooseissa. Biletys oli alkanut jo edellisenä päivänä, jolloin olivat myös olleet yökerhossa jatkoilla. Videossa ei näy kaikki, mutta kuulemma Seiska julkaisee huomenna lisää jotain kohukamaa.

Suurin ongelma kuitenkin oli mielestäni yleisen harkintakyvyn pettämisessä, eli kun korkkia oli raoteltu tarpeeksi, koki rouva pääministeri edustamansa instituution arvolle sopivaksi poseerata 20 henkilön bileissä semituntemattomalle somevideon kuvaajalle perse pitkällä niin kuin nyt kaikki siinä videossa näkivät, kuvitellen naiivisti ettei video voi päätyä julkisuuteen. Se on se seikka miksi mielestäni paikka tässä ketjussa on ansaittu.

Ne huumevihjailut eivät ole mielestäni kovinkaan olennaisia, varsinkaan kun ei sellaisesta ole mitään oikeita todisteita, vaikka useat julkkikset noissa piireissä yleisen käsityksen mukaan kolaavat lunta vuodenajasta riippumatta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 427

Varmaan näkemysero, mielestäni instituution arvoa heikentää huomattavasti vähemmän joku laillinen bilettäminen ja ketään vahingoittamaton poseeraaminen (hiekka sukuelimissä ja herneet nenässä ei lasketa), kuin pahansuopaiset väitteet pääministerin huumeidenkäytöstä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Muistutan tässä vaiheessa, että pitäkääs mielessä ketjun aihe sekä se, että tämä ketju ei ole Politiikka- ja yhteiskunta-osastolla. Pääministerin juhlimisesta julkisuuden henkilön/positionsa näkökannalta voi keskustella jos sen saa sopimaan ketjun aiheeseen, mutta varsinaisista poliittisista asioista ei tällä alueella ole tarkoitus keskustella. Keskustelkaa siis sen mukaisesti.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Avaatko hieman? Kuinka paljon kokkelipartyjä voi pääministeri harrastaa, ilman että kyseessä on epäsovelias käytös? Ei tuota naista ainakaan vakavissaan enää voi ottaa.
Tällä kerralla aloitti kertomalla, ettei ole käyttänyt huumeita, vaan pelkästään alkoholia ja ettei uskonut että videot leviävät julkisuuteen, kun ne oli kuitenkin kuvattu yksityistiloissa.
Ilmoittauduitte oikeaan lankaan. Joku toimittaja kuulee jostain taustalta jotain "jauhojengi"-huutelua ja alkaa tenttaamaan HUUmeista. Juoruakkojen kerho tietysti kuulee mitä itse haluaa ja alkaa levittämään sitä varmana totuutena.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 633
Ilmoittauduitte oikeaan lankaan. Joku toimittaja kuulee jostain taustalta jotain "jauhojengi"-huutelua ja alkaa tenttaamaan HUUmeista. Juoruakkojen kerho tietysti kuulee mitä itse haluaa ja alkaa levittämään sitä varmana totuutena.
Ilmoittauduitte? Kuka, minäkö siis?

Ööh, minähän nimenomaan olen koko ajan ollut sitä mieltä, ettei se huumehöpötys ole tässä olennaista, vaan että Marin mokasi harkintakyvyn pettämisellä tanssiessaan kännissä kameralle kuin mikäkin pissaliisa teinidiskon lattialla ja että siksi hän kuuluu tähän ketjuun. Keskustelu lähti liikkeelle tässä ketjussa tästä minun viestistä.

Huumehöpötys taas liitettiin kuvioon muualta ja siitä päädyttiin tilanteeseen, että ensimmäisen kerran historiassa pääministeri joutuu puolustelemaan tiedotustilaisuudessa, että ei ole käyttänyt huumeita, vaan pelkästään alkoholia. Seurausta samaisesta harkintakyvyn pettämisestä tämäkin.

Ja siis kuka on juoruakka ja kuka on levittänyt ja mitä varmana totuutena? Jarno Liski totesi ihan hyvin, että olisi ollut huonompaa journalismia olla kysymättä Marinilta asiasta kuin kysyä.

Jatkot siellä politiikkaketjussa ja mielellään siellä vähemmän henkilökohtaisuuksia ja enemmän asiaa.
 
Väitit Marinin itse aloittaneen kertomalla, ettei ole käyttänyt huumeita. Tosiasiassa asian otti esiin toimittaja. Siihen puutuin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 633
No onhan se nyt tyhmää valehdella, että voi 'perustellummin' kutsua toisen juhlimista tyhmäksi.
Mitäs ihmettä? Pitäisikö se nyt vaan kuitenkin lukaista ensin se viesti, jonka johdosta Marinin tänne postasin? Ei tuo Alienin vittuilu liittynyt siihen millään tavalla. Alien kaivoi sieltä seuraavasta postauksesta hieman huonosti muotoillun kommenttini sitä sekoilua seuranneesta Marinin lehdistotilaisuudesta. Sekö oli nyt sitten olevinaan mukamas valehtelua?

Lisäsin sinne nyt tarkennuksen, ettei vaan tule lisää näitä syyttelyitä valehtelusta, tyhmyydestä ja juoruakoista tms.
 
Sompi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
715
Disclaimerinä voisin sanoa että mulle on täysin yhdentekevää vetikö kokaa nokkaan vai ei kunhan hoitaa duuninsa. Ja on tähän asti hoitanut. Tosin tämä kohu sitä tulee vaikeuttamaan.
Ei todellakaan ole yhdentekevää. Totta kai päättäjien pitää noudattaa lakeja, jotka ovat itse säätäneet. Ei se saa niin mennä, että tavallinen rahvas saa laittomien huumeiden käytöstä huumausainemerkinnän ja loppuiäkseen hankaluuksia, mutta joku pääministeri saa vetää koksua sierainten täydeltä ilman mitään seurauksia.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
963
En tiedä on kyse ihmisten tyhmyydestä vai mistä etteivät jatka tätä marinin keissistä jauhamista esim täällä:
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
En tiedä on kyse ihmisten tyhmyydestä vai mistä etteivät jatka tätä marinin keissistä jauhamista esim täällä:
Kannattaa lukaista Juhan kommentti, niin ymmärrät miksi.
Muistutan tässä vaiheessa, että pitäkääs mielessä ketjun aihe sekä se, että tämä ketju ei ole Politiikka- ja yhteiskunta-osastolla. Pääministerin juhlimisesta julkisuuden henkilön/positionsa näkökannalta voi keskustella jos sen saa sopimaan ketjun aiheeseen, mutta varsinaisista poliittisista asioista ei tällä alueella ole tarkoitus keskustella. Keskustelkaa siis sen mukaisesti.
 
tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 266
Itse muodostan monesti mielipiteen plus/miinus-listan kautta silloin kun ei ole heti selkeää näkemystä asiasta:

Case Sanna Marin bilettää, vuodettu tai hackeroitu video:

Plussat:
-
-

Miinukset:
- Altistaa uransa ja roolinsa spekuloinnille henkilön luotettavuudesta ja soveliaisuudesta pääministerin rooliin
- Altistaa epäilemään, että seura ei ole valtiohenkilölle turvallista seuraa, koska video on julkaistu ilmiselvästi sen takia että siinä on mukana Sanna Marin
- Altistaa spekuloinnille alkoholin käytön määrästä ja jopa huumeiden käytöstä
- Antaa mahdollisuuden vieraan vallan vääristellylle viestinnälle ja propagandalle. Tätä on jo Venäjä toteuttanut
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 633
Marinin bile- keissi olisi sopinut paremmin tänne, modet vois tarvittaessa siirtää --> Iltapäivä/roskalehdeltä uusi pohjanoteeraus

Klikkiotsikoita riittää tästä vielä monelle päivälle. Itse en jaksa vaivautua otsikkoa pidempään näitä juttuja lukea.
Ei, vaan se kuuluu politiikkaketjuun, jossa siitä onkin keskustelua.

Tänne sen lisäsin siksi, koska Marin osoitti tyhmyyttä sallimalla sekoilujensa kuvaamisen. Modet kävivät tänne jo tarkentamassa, että poliittisessa mielessä asiasta ei pidä täällä keskustella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122

Eri asia se että missä keskustellaan iltapaskalehtien klikkiotsikoista. Mutta joo itse Marinin pääministeri toilailuista jatkot politiikkalangassa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 633
Eri asia se että missä keskustellaan iltapaskalehtien klikkiotsikoista. Mutta joo itse Marinin pääministeri toilailuista jatkot politiikkalangassa.
No nyt taas vähän vaikuttaa erikoiselta näkemykseltä, jos valtakunnan ykkösuutinen kaikissa medioissa on mielestäsi iltapaskalehtien klikkiotsikko.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Kukaan ei pakota seuraamaan ketjua. Jos asiasta voi keskustella otsikon valossa ilman politiikkaa, niin se on sun ongelma, jos ei kiinnosta.
Puhuin paskalehdistön lööpeistä. Lööpin viitsii lukea aiheesta, muu sisältö ei kiinnosta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 186
Eikös se nyt ole melko mahdotonta että Marin on tyhmä?
Tyhmyys on suhteellista jo silloinkin kun se käsitetään matalana yleisälykkyytenä. Keskivertoa hieman älykkäämpikin näyttäytyy tällaisia asioita käsitteellisesti pohtivalle yleensä varsin saapastyhmänä.

Vanha vitsi puolesta keskivertoa tyhmempiä kansalaisia ei ehkä kerro viestiään riittävän julmasti. Viiltävämpi havainto olisi, että useimpien tyhmiksi miellettyjen ja ylenkatsottujen amisalojen äo-keskiarvo on yli 100. Tästä löytyy älykkyytensä puolesta toimintakykyiselle tilastodataa käden käänteessä lähteitä tivaamatta. Ilmiö ei edes vaadi sen kummempaa selitystä. Maailma on täynnä kaikenlaista työtöntä tai puolijoutilasta apukoululaista ja peruskoulun keskeyttänyttä narkkaria. Aivonsa kusseita vasta riittääkin.

Kuitenkin tyhmyys tarkoittaa muutakin kuin heikkoa älykkyyttä. Yksittäisiä tyhmiä tekoja voi erittäinkin älykkään polulle mahtua sinne sun tänne. Niitä sattuu jopa melko taajaan, jos impulssikontrollissa on vähänkin vikaa. Sen tiedän peräti kokemuksesta.

Niinikään tyhmiä tekoja voi läheistensä riemuksi hyvin älykäskin oksentaa esimerkiksi narsistisen sielunvamman tai alkoholismin vuoksi. Tämän tiedän vain läheisesti vaikutuspiirini yksilöitä havainnoiden, joten väitteeseeni tulee suhtautua kuulopuheena.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 427
+Huumeisiin ja umpikännissä örveltämiseen samaistuvat ihmiset (joita tässä maassa riittää) fanittavat entistäkin enempi trendikästä bileministeriä, joten vaaleissa on tulossa ääniä.
Taidan olla tyhmä, mutta oliko tämä ketju siis joku paikallinen Fox News?
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 164
Käytös ainakin viittaa siihen. Ei kukaan selvinpäin tuota harrasta.
Tanssimista, hauskanpitoa seurassa ?
Ehkä seuraava voi järkyttää, on ihmisiä jotka voivat viihtyä, pitää "hauskaa" ihan selvin päin, voivat johonkin rajaan asti siitä nauttia päihtyneiden kanssa. Osalla voi olla varsin pitkä pinna, vaikka osa porukasta alkaisi olemaan vahvasti känniääliöiden puolella. Mutta jälkimmäiset voivat olla sen verran huonoa seuraa että vähän nauttineet ja selvinpäin olijat vaihtava aikaa myöten muualle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 122
Yleisesti ottaen rikolliset ovat tyhmiä mutta kyllä tämä kaksikko vie voiton kaikesta. :rofl2:

Näyttö oli muutenkin vahva. Toiselta ryöstäjältä takavarikoidusta puhelimesta löytyi tarkka suunnitelma ryöstöpäivän aamusta lähtien. Toinen oli puolestaan googlaillut sanoilla ”mihin aikaan taksit liikkuu eniten”.

Kännykästä löytyi myös kuva, jossa lippalakkipäisellä huppariin pukeutuneella miehellä on kasvoillaan koronamaski. Kuvan tekstinä luki ”Ollaan menossa ryöstään taksi”
.

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 186
Yleisesti ottaen rikolliset ovat tyhmiä mutta kyllä tämä kaksikko vie voiton kaikesta. :rofl2:
Voi olla, että nämä älyn Tonavat eivät vielä 5 vuotta sitten olisi tuollaisen reissun päätteeksi onnistuneet ottamaan Tampereen vitosesta pahaa aavistamatonta nuorta kuljettajaa taas rullattavaksi. Uudistuksessa on ollut melkoisia tyhmeliinejä asialla.

Kun itse olin pikkumyy, tuo kyyti olisi ennakkotiedon ja intuition avulla suuntautunut Sorille, eikä edes pirssillä. Jamppa olisi paikan päällä toisensa tuntevien ennakkotiedon saaneiden taidolla joko otettu kiinni, hämätty tai karatessaan tunnistettu sekä seurattu, ja kuljetuksesta olisi huolehtinut piiska. Nyt hienon utopian nimessä saatettiin vaaraan nuori turhan takia. Mahdollisesti se eka rullaus kiinni jäämättä koskissa johtui myös "uudistuksesta", mahdoton sanoa. Työturvallisuus on joka tapauksessa romahtanut.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 274
Flättäri haastaa jonkun vanhemman miehen väittelyyn siittä onko maailma pallo (tiedän, että pallo ei ole se tarkka kuvaus), vai lituska:

Video on tehty vitsiksi, mutta oisoittaa silti kuinka sairasta porukkaa flättärit/muut salaliittoteoriitikot on.
 
alakääntö

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.02.2020
Viestejä
1 126
Pari päivää sitten nähty. Mies kävelee kaupan parkkipaikalla kohti roskakoria roska kädessään. Puolen metrin päästä roskiksesta heittää roskan maahan roskiksen viereen ja kääntyy takaisin autolleen. Meinasin sanoa jotain kun ihan vierestä kävelin. Mutta kun naama kääntyi minua päin niin naamatatuointi paljasti että taisi vain parhaansa hänkin yrittää... en sanonut mitään.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 594
Viestejä
4 185 357
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom