Tyhmät ihmiset

Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 883
Tuskin kovin moni mukaan tietää mitä nykypäivänä sellaisella voi tehdä, joskus aikanaan oli ihan normaalia että ei ollut kiintolevyä ja kone käynnistettiin lataamalla käyttöjärjestelmä esimerkiksi levykkeeltä. Nykypäivänä koneen voi bootata vaikka verkon yli jolloin ei tarvita välttämättä mitään paikallisia massamuisteja, kaikki tallennus hoituu verkkoon.
Wanhat Kuusnepalin ym. käyttäjät iskivät vaan koneen käyntiin ja koneen ROMmille tallennettu valmis, bugiton ja päivityksiä kaipaamaton käyttis oli heti käytössä.
Oi niitä aikoja.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Toinen juttu en että mitä tällä "lähtee edes päälle" -termillä tarkoitetaan. Hyväksyisin jos joku sanoisi että tietokone ei lähde päälle, jos mitään käyttöjärjestelmää ei ole eikä sillä voi tehdä mitään.

(Oletan että kiintolevyllä tarkoitetaan kaikkia massamuisteja tässä keskustelussa.)
Kyllä käyttöjärjestelmänkin saa pystyyn ilman minkäänlaista massamuistia tai muutakaan tallennusvälinettä EFIn sisältävää flashia lukuunottamatta. Esimerkiksi PXE:llä. Veikkaanpa, ettei verkkobootti ole edes jokaiselle harrastuneemmalle tietokoneilijalle tuttu. Taitavat kaikki olla ihan tymiä kun eivät tiedä kaikkea mahdollista kaikesta.
 
Sompi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
715
Tiedän useammankin IT-alalla työskentelevän, jotka varmasti vastaisivat tähän kiintolevykysymykseen väärin. Tuo on suurimmalle osalle ihmisistä, jopa IT-alalla työskentelevistä, täysin turha tieto.
Tuo nyt on niin perusasia tietokoneen toiminnasta, että alalla työskentelevän vain pitää tietää tuo. Ei sillä ole väliä, ladataanko suoritettava koodi ROM-piiriltä, levykkeeltä, kiintolevyltä vai CD-asemalta. Teknisesti ottaen suurin osa tietokoneista kyllä käynnistyy ROM-piiriltä ja niin on aina ollut.
 
poskiholisti

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
786

IT-alalla työskentelee lukemattomia ihmisiä, jolle tuo tieto on täysin merkityksetön nippelitieto. Jos ammatikseen kehittää esimerkiksi palveluita, jotka pyörivät jonkun julkipilven päällä tai koodailee fronttia niin sillä tiedolla, että lähteekö läppäri käyntiin ilman kiintolevyä ei tee yhtään mitään. Eivät kaikki IT-alalla ole kiinnostuneet säätämään jonkun työasemaraudan kanssa eikä se tee kenestäkään tyhmää.
 
Olkoon turha nippelitieto tai ei, niin kyllä tuo silti vain pitää tietää. Miten voi edes tuottaa hyvää ja tehokasta korkean tason ohjelmointikielen koodia, jos ei ymmärrä, mitä siellä pellin alla tapahtuu?

EDIT: Ja sitä paitsi tuota on minun mielestäni aika hankala pitää "nippelitietona", kun kyse on asiasta, jonka voi loogisesti päätellä, jos ymmärtää edes perusteet tietokoneen toiminnasta.
 
Ei se edelleenkään minun mielestäni tee kenestäkään tyhmää saatika epäpätevää vaikkapa tuottamaan koodia ellei tuo tieto ole hallussa. Sama henkilö voi kuitenkin hallita vaikkapa C++:n muistinhallinnan kommervenkit melkolailla täysin, vaikkei nyt tietänytkään ettei Citymarketin plussa-tarjouksesta ostettu Acer vuodelta 2011 lähde käyntiin ilman kiintolevyä.

Tämä keskustelu on omalta osaltani tässä.
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
300
Olkoon turha nippelitieto tai ei, niin kyllä tuo silti vain pitää tietää. Miten voi edes tuottaa hyvää ja tehokasta korkean tason ohjelmointikielen koodia, jos ei ymmärrä, mitä siellä pellin alla tapahtuu?

EDIT: Ja sitä paitsi tuota on minun mielestäni aika hankala pitää "nippelitietona", kun kyse on asiasta, jonka voi loogisesti päätellä, jos ymmärtää edes perusteet tietokoneen toiminnasta.
Meillä työskentelee monta ohjelmoitsijaa jotka tekevät koodia vaativiin ja jopa kriittisiin järjestelmiin, ja ovat oikeasti taitavia siinä. Kuitenkin heille tuottaa päänvaivaa esimerkiksi työpisteen siirron yhteydessä saada näytöt kytkettyä oikeisiin portteihin, varsinkin jos pitää itse valita sopiva signaalikaapeli miljoonalaatikosta. Jos hiiri liikkuu väärään suuntaan näyttöjen välillä, niin se ratkaistaan kääntämällä näytöt ympäri pöydällä. Puhumattakaan jos pitäisi tietokoneen sisuskaluihin koskea, niin varmaan saisivat jotain hajalle.

Toki monella ohjelmointitaitoisella on taustaa PC-raudan kanssa pelleilystä ja muusta harrastukseen liittyvästä jo ennen työuraa, joten heille nuo asiat ovat päivänselviä. Mutta tuollaiset tietyn ikäluokan vaikkapa teollisuudesta tai puhelintekniikasta aloittaneet koodarit eivät välttämättä ole käyttäneet tietokonetta kuin pakon edessä työvälineenä, eikä heitä ole ikinä kiinnostanut se rautapuoli.

Kyllä itsekin olen ollut mm. lämmitysjärjestelmiä ajamassa käyntiin ja tunnen ne laitteet mitkä siihen liittyvät, mutta jos pitäisi mitoittaa jotain virtaamia tai jotain putkien ominaisuuksia valita, puhumattakaan että ne pitäisi hitsata tai puristaa yhteen, niin jäisi kyllä tekemättä. Ei vaan kuulunut mun alueelle niinsanotusti, eikä kyllä kiinnostanutkaan. Suunnittelijan kuvista katottiin minkä kokoista härpäkettä laitetaan ja koodilla ratkaistiin loput.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Tuo nyt on niin perusasia tietokoneen toiminnasta, että alalla työskentelevän vain pitää tietää tuo. Ei sillä ole väliä, ladataanko suoritettava koodi ROM-piiriltä, levykkeeltä, kiintolevyltä vai CD-asemalta. Teknisesti ottaen suurin osa tietokoneista kyllä käynnistyy ROM-piiriltä ja niin on aina ollut.
Ja tietääkin, jos siis hommat liippaa asiaa. Ja en siis tarkoita että joku satunnainen "myyjä" tietäisi.

Kun jäi aloittajilta epäselväksi asiayhteys, niin arvailut on lähteneet laukalle, tuskin meille enään kerrotaan mistä tarinat lähti.

Mitä tarkoitettu sanalla kovalevy
mitä tarkoitetaan yleensä ottaen päälle, mitä tarkoitettu käyntiinlähtiäkseen,

Ensimmäinen voi tarkoittaa sitä windowssin, Applen ym työpöytänäkymää, tai ihan vain sitä että virtanppi toimii ja jotain tapahtuu, ehkä jopa jotain koodiasuoritetaan niin paljon että näytöllä tekstiä.
Jälkimmäinen ehkä vähän enemmän, ehkä sitä että se Windows, OSx koodia aletaan suorittaa, ehkä ihan sinne asti että voi aloittaa työnteon.

Kovalevy voi tarkoitta sitä kovalevyä, siis niitä asemia mitä 90-2000 luvulla ja vielä tänäpäivänä, taviksen ei tarvi noista tietää, ja vähän jotain harrasteneisuutta niin tietää että tämän päivän kuluttajatietokoneista ne yleensä puuttuu.

Jos "kovalevyllä" tarkoitetaan yleisesti jotain muistia mihin suoritettavaa koodia pysyvästi(* tallennettu, oli se sitten magneetti, puolijohde, sisäistä tai ulkoista, niin voi taasen sana kikkailla että kovin pitkälle se tietokone ei käynnisty ilman sellaista.

Mutta jos menee tuolle asteelle, niin ehkä kyse ei ole tietämättömyydestä vaan keskutelia eivät ole ymmärtäneet toisiaan tai toinen on lähtenyt näsäviisasteleen

(*
Jotain missä pysyy sen aikaa kun tietokone sammutettu

Edit:

Yksi missä voisi vähän laitteista tietäville tulla ajatuskatko, tyyliin tilanne missä tietokone mistä puuttuu kovalevy (siis media missä olisi toimiva käyttöjärjestelmä, windows ym), ja toinen kysynyt jotain mihin vastaamiseen pitäisi käynnistää tietokone ja ei ole heti oivaltanut että vastaaminen ei tarvi windossin lataamista.
 
Sompi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
715
Teknisesti ottaenhan tietokone kyllä voi lähteä käyntiin (ts. kaikki osat emolevyllä initialisoivat itsensä) ilman mitään käynnistysmediaa ja ROM-piirejä, mutta lukee sitten vain väylästä prossun liukuhihnalle jotain kohinaa niistä muistiosoitteista, joissa ROM-piirin pitäisi olla, ja jää jumiin. Todennäköisemmin nykyaikaisissa koneissa joku emolevyllä oleva apupiiri huomaa jotain olevan pielessä, koska ROM-piiri puuttuu, ja emolevyn initialisointi keskeytyy.

Tuota ilman kiintolevyä käynnistymistä pidän kyllä perusasiana, joka pitäisi tietää jokaisen, joka on IT-alalla töissä. Tietämättömyys perusasioista kertoo välinpitämättömyydestä ja vaikuttaa varmasti työn tuloksen laatuun negatiivisesti.
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
300
Itse käytän paljon tietokoneita ilman "kovalevyjä", eli boottaavalta USB-tikulta tai verkosta ajetaan RAMiin pyörimään käyttis ja softa. Ilman minkäänlaista tallennusvälinettä boottaaminen on hankalampaa, jostain se tieto pitää tulla mistä koodia pyöritetään. UEFI-"biosit" alkaa olla niin älykkäitä että siellä on jo jopa nettiselainta ja muuta tarjolla, mutta jossain kiinteässä muistissa sekin sijaitsee.

Tietokoneen toiminta on myös suhteellinen käsite, toiselle se on se että käytössä oleva ohjelma pyörii nopeasti ja ilman virheilmoituksia, toiselle riittää että joku kuva tulee näytölle, itselle riittää "toiminnan" määritelmäksi se että prosessori pystyy jotain koodia ajamaan eli rauta on yhteistyökykyinen. Ja tietenkin että sitä prossua voi jotenkin komennella, eli perus input/output asiat toimii jotain kautta.

Ymmärrän kyllä täysin että perusjannulle kiintolevytön läppäri on yhtä kuin roskiskamaa, heittää moni koneita roskiin sen takia kun asentavat jonkun väärän ohjelman ja kone saastuu viruksista. Täysin korjattavissa, mutta peruspetterillä ei riitä siihen osaaminen ja ammattilaisen taksa on enemmän kuin uusi hinnat-alkaen läppäri Gigantista.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 541
Huutokaupassa kisaaminen on kielletty
Tänne vois samantien linkittää koko feissarimokat sivuston (mistä tämäkin on). Nämä sivustot missä on face-mokia koottuna (epäilen ovatko kaikki aitoja, ei ihmiset noin tyhmiä kait ole) on kyllä hyvää viihdettä.. :D
 
pottunenä

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.05.2022
Viestejä
75

Kai siellä feikkejäkin on seassa, mutta kyllä, ihmiset todellakin ovat helvetin tyhmiä. Some vaan tuo sen kaikkien nähtäväksi. :lol:
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
300
ei ihmiset noin tyhmiä kait ole
Voi kun tietäisit...

Tosta huutokauppahommasta tuli mieleen että yks tapaus tuli ihan tosissaan mulle vauhkoomaan että sitä on kiusattu huuto.netissä, huudettu aina 10 senttiä (vai oliko peräti joku 0,05e minimikorotus) enemmän kuin hän, ja yritetty siten estää häntä voittamasta. Oli aikeissa tehdä rikosilmoitusta häiritsevästä käytöksestä. En oikein naamapalmutukseltani jaksanut miettiä kuka oikein oli tyhmin, tämä asiasta möykkääjä, myyjä joka laittaa noin pienet korotukset vai palvelu joka ne mahdollistaa.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 505
Upeasti upotettu

Vain idiootti pystyy tuohon
Näinkö oikein että niiden ensimmäinen reaktio oli heittää viinat mereen? En tiedä jenkkien lainsäädännöstä ko. osavaltiossa mutta ei se Suomessa ainakaan ongelma ole. Muutenkin, veneilijänä tuo aiheutti melkein slaagin. Mutta hienot aallot tuossa kanavassa mikä lie onkin.
Monta kertaa vastaavassa ja jopa isommissa aallokoissa veneillyt Vaasan edustalla niin että joskus ehkä jopa pelottanut, mutta hieman vakuuttavammalla veneellä jossa on trimmit ja pilssipumput.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
En ole hääppöinen sisävesiveneilijä, mutta sen tiedän, että moottorin potkuri leikkaa kätevästi vaikka pään irti, niin ei tule mieleneenkään pelleillä veneellä lasten ollessa kyydissä...
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 396
Tekisi kylla mieli sanoa etta tuossa veneessa oli jotain vikaa. Ei sen noin pienesta pitaisi upota.

Edit: Perutaan sanat. Ymmarsin venee rakenteen vaarin.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Oulussa eilen satoi paljon vettä ja alikulkutunnelit tulvivat. Kymmenisen autoa ajoi sinne veteen ja meni paskaksi. Siinä sitä riittää ylimääräistä rahaa jollakin kun ei vakuutuskaan noita korvaa. Ja autostakaan tuskin enää toimivaa saa ellei kaikkea uusi moottoreista, sähköjohdoista ja kaikista sähkölaitteista lähtien.

dcd95ef52143b790292324c43b06cc8b1a94c2bd685c0ac5c68ef8732804c002.jpg
ezgif-4-7d9e08e2a0.jpg
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 154
Aijai, noi on pahoja etenkin jos ei ole "paikallinen" ja tunne paikkaa niin ei osaa niin helposti varoakaan "kuoppia".
Millähän valistuskampanjalla sen sais menemään ihmisten päähän että jos koko tie on veden peitossa niin kannattaa olla ajamatta ja etsiä toinen reitti. Se ei välttämättä vaadi kovinkaan syvää vettä että moottori hörppää ja se on moro sitten...
 
  • Tykkää
Reactions: Exe

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637

Kun ihminen on tarpeeksi tyhmä/yksinkertainen, niin ei siinä auta mikään valistuskampanja, eikä paikallistietämys.

Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
300
Oulussa eilen satoi paljon vettä ja alikulkutunnelit tulvivat. Kymmenisen autoa ajoi sinne veteen ja meni paskaksi. Siinä sitä riittää ylimääräistä rahaa jollakin kun ei vakuutuskaan noita korvaa. Ja autostakaan tuskin enää toimivaa saa ellei kaikkea uusi moottoreista, sähköjohdoista ja kaikista sähkölaitteista lähtien.

Toivotaan että nuo eivät saa autoistaan pennin jeniä korvauksena. Toki voihan tilanne lammikkoon ajohetkellä olla ollut ei-niin-paha kuin kuvissa, mutta kyllä varmaan kannattais maalaisjärjellä miettiä kannattaako sinne järveen ajaa jos alla on kumipyörillä varustettu kulkine eikä vene. Takseja siellä varsinkin on joka vuosi kun tulvia ollut, näkynyt paljon...
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
En ole mikään veneilijä, mutta hajosiko tuo ensimmäinen vene jotenkin? Näyttänyt kuin haukkaavan vettä nokan kautta pari kertaa. Lappaa ne pois? Mutta mitään ei porukka tehnyt.
Ei hajonnut, liikaa ihmisiä kyydissä, etupainoinen, väärä vene tuollaiseen paikkaan niin se vain haukkasi vettä -> keula painuu alemmas -> haukkaa enemmän vettä ja lopulta uppoaa.
 
Liittynyt
11.04.2022
Viestejä
54
Ei hajonnut, liikaa ihmisiä kyydissä, etupainoinen, väärä vene tuollaiseen paikkaan niin se vain haukkasi vettä -> keula painuu alemmas -> haukkaa enemmän vettä ja lopulta uppoaa.
Eli, jos olisi lapannut vedet pois veneestä niin ei olisi uponnut?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
En ole mikään veneilijä, mutta hajosiko tuo ensimmäinen vene jotenkin? Näyttänyt kuin haukkaavan vettä nokan kautta pari kertaa. Lappaa ne pois? Mutta mitään ei porukka tehnyt.
En tiedä mutta noita videoita on niin paljon, että niissä taitaa yhdistyä tyhmyys ja purtiloiden teknisen kyvykkyyden yliarviointi. Tyhmyyttä on jo pelkästään sekin, että tuollaisessa aallokossa tunketaan sinne keulaan ja kenelläkään ei tietenkään ole koskaan liivejä päällä.

Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 801

Itselläkin joskus yllättänyt pinessä kikkailussa aallokko ja saanut jokusen sata litraa aallosta vettä veneeseen keulan yli. Kaasu pois ja käännös myötäaallokkoon, niin äkkiä vene tyhjenee. Avotilathan on aina itsetyhjentäviä nykyveneissä.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Itselläkin joskus yllättänyt pinessä kikkailussa aallokko ja saanut jokusen sata litraa aallosta vettä veneeseen keulan yli. Kaasu pois ja käännös myötäaallokkoon, niin äkkiä vene tyhjenee. Avotilathan on aina itsetyhjentäviä nykyveneissä.
Avotila ei tyhjene itsestään kun vene ui liian syvällä
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Ei toki sillon. Vaan kyllä aika paljon saa ainakin omassa veneessä olla vettä ja vielä tyhjenee.
Juu tarkoitin tuota videon tilannetta että tuota ei enää pilssipumput tai automaattityhjennys pelasta
 
Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 801
No tossa olikin otsikon mukainen kuski. Tilanne olisi järkevän kipparin käsissä saatu helposti haltuun ekan aallon jälkeen.
Itse asiassa tossa jälkimmäisessa videossa n. 1:50 alkaen kippari just tekee noin ja vene pysyy pinnalla...
 
tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 266
Oulussa eilen satoi paljon vettä ja alikulkutunnelit tulvivat. Kymmenisen autoa ajoi sinne veteen ja meni paskaksi. Siinä sitä riittää ylimääräistä rahaa jollakin kun ei vakuutuskaan noita korvaa. Ja autostakaan tuskin enää toimivaa saa ellei kaikkea uusi moottoreista, sähköjohdoista ja kaikista sähkölaitteista lähtien.

Nuo on mukavia nuo kastellut autot. Tavallisessa henkilöautossa kun vesi nousee pyörän napojen korkeudelle, niin yksisuuntaiset huulitiivisteet eli stefat päästävät veden sisään vaihteistoon, tausauspyörästöön ja joskus moottoriinkin. Auton kun on sisältä kuivateltu, niin se saattaa toimiakin jonkin aikaa. Sitten muutaman viikon tai kuukauden kuluttua alkaa menemään pyöränlaakereita, vaihteisto alkaa ääntämään ja muuta mukavaa.
 
Eihän noista enää autoa tule koskaan. Ainakaan toimivaa sellaista.

Sitä en tiedä mitä liikkuu jonkun taksisuharinkin päässä kun auton ajaa tulvaan upoksiin. Luulisi, että se auto olisi taksikuskille kuitenkin niin tärkeä työkalu, ettei sitä ihan tahalleen kuitenkaan tuhoaisi. Saahan tuollaisesta tulvaan ajetusta luokkaa 50 tonnia maksavasta E-sarjan taksimersusta varmaan muutaman tonnin kuitenkin varaosiksi myytäessä.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
957
Meillä työskentelee monta ohjelmoitsijaa jotka tekevät koodia vaativiin ja jopa kriittisiin järjestelmiin, ja ovat oikeasti taitavia siinä. Kuitenkin heille tuottaa päänvaivaa esimerkiksi työpisteen siirron yhteydessä saada näytöt kytkettyä oikeisiin portteihin, varsinkin jos pitää itse valita sopiva signaalikaapeli miljoonalaatikosta. Jos hiiri liikkuu väärään suuntaan näyttöjen välillä, niin se ratkaistaan kääntämällä näytöt ympäri pöydällä. Puhumattakaan jos pitäisi tietokoneen sisuskaluihin koskea, niin varmaan saisivat jotain hajalle.

Toki monella ohjelmointitaitoisella on taustaa PC-raudan kanssa pelleilystä ja muusta harrastukseen liittyvästä jo ennen työuraa, joten heille nuo asiat ovat päivänselviä. Mutta tuollaiset tietyn ikäluokan vaikkapa teollisuudesta tai puhelintekniikasta aloittaneet koodarit eivät välttämättä ole käyttäneet tietokonetta kuin pakon edessä työvälineenä, eikä heitä ole ikinä kiinnostanut se rautapuoli.

Kyllä itsekin olen ollut mm. lämmitysjärjestelmiä ajamassa käyntiin ja tunnen ne laitteet mitkä siihen liittyvät, mutta jos pitäisi mitoittaa jotain virtaamia tai jotain putkien ominaisuuksia valita, puhumattakaan että ne pitäisi hitsata tai puristaa yhteen, niin jäisi kyllä tekemättä. Ei vaan kuulunut mun alueelle niinsanotusti, eikä kyllä kiinnostanutkaan. Suunnittelijan kuvista katottiin minkä kokoista härpäkettä laitetaan ja koodilla ratkaistiin loput.
Toi raudasta tietämättömyys varmaan vaan lisääntyy, kun no-code ja low-code -käytännöt valtaa aloja. Siirtelet vaan laatikoita pilvessä tmv. ja jotain merkittävää tapahtuu, oli rauta mitä vaan.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 541
Oulussa eilen satoi paljon vettä ja alikulkutunnelit tulvivat. Kymmenisen autoa ajoi sinne veteen ja meni paskaksi. Siinä sitä riittää ylimääräistä rahaa jollakin kun ei vakuutuskaan noita korvaa. Ja autostakaan tuskin enää toimivaa saa ellei kaikkea uusi moottoreista, sähköjohdoista ja kaikista sähkölaitteista lähtien.

Sitten taas itketään "vakuutusansaa" kun auton "yllättävää" hajoamista kukaan ei korvaa.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 154
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Siis mitä vittua mä just luin :bored:

"– Eläinlääkäri kertoi luulleensa kissan olevan tiine villikissa. Lutu oli kastroitu ragamuffin-rotuinen poikakissa"

Tarkka eläinlääkäri..
Ehdottomasti tämän ketjun ainesta kyseinen eläinlääkäri.

Kuitenkin positiivista, että tunnista eläinlääkäri eläimen kuitenkin kissaksi eikä virheellisesti esimerkiksi koiraksi, hamsteriksi, hämähäkiksi, kilpikonnaksi tai elefantiksi. :tup:
 
Liittynyt
11.05.2020
Viestejä
300
Ehdottomasti tämän ketjun ainesta kyseinen eläinlääkäri.

Kuitenkin positiivista, että tunnista eläinlääkäri eläimen kuitenkin kissaksi eikä virheellisesti esimerkiksi koiraksi, hamsteriksi, hämähäkiksi, kilpikonnaksi tai elefantiksi. :tup:
Jostain somen syövereistä sain käsityksen että tuo olisi joku tarkoituksellinen kampanja ollut k.o. alueella että kerätään kaikki tiineet villikissat "vapaaehtoisvoimin" ja lopetetaan, ja mitä niitä suotta tarkastamaan vaan piikkiä pyllyyn heti ovensuussa.

Ainoa positiivinen asia tässä ehkä se että kissa(t) ei joutunut kärsimään (fyysisesti) toisin kuin monissa muissa tapauksissa, mutta ihan kauheaa silti sekä eläimen että omistajan kannalta. Tuollainen muutaman tunnin varoajalla lopetuskaan ei kuulosta kovin fiksulta, ellei kyseessä ole kituva eläin joka täytyy lopettaa heti. Jos eläinlääkäri muka olisi tutkinut kissan ja todennut tiineeksi naaraaksi, niin en usko että niin huono on ammatissaan ettei samalla olisi huomannut kyseessä olevan leikatun kollikissan ja vieläpä iäkkään sellaisen. Ehkä sen sirunkin olisi voinut lukea mistä asia olisi varmasti ilmennyt.

Toivon todella että tuosta asianosaiset saa kunnon rangaistuksen, mutta tietäen lain kannan eläinten suhteen niin tuskinpa mitään konkreettista. Korkeintaan jonkun luvaton tunkeutuminen blaablaa. Itse alan olla sen verta kypsä löysään eläinsuojelulakiin ja moneen muuhunkin lepsuiluun että silmä silmästä ajattelu kiehtoo kokoajan enemmän, ja itselläni suojeluvietti toimii järjestyksessä "viattomat luontokappaleet > ihmislapset > aikuiset ihmiset" joten tuollaista tapausta en koskaan kohdallani halua tapahtuvan, lusimaan sitä varmaan sen jälkeen joutuis.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 210
mutta tietäen lain kannan eläinten suhteen niin tuskinpa mitään konkreettista.
Jep..tavaraahan eläimet on lain edessä, ainaki melko pitkälti. "ikää 13 vuotta, todennäköisiä elinvuosia jäljellä xxx" -> korvaussumma 20e "käytetystä, vanhasta tavarasta".
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Kaipa tänne kuuluu viimeisimmän kohun myötä myös Sanna Marin, joka ei tyhmyyttään/naiiviuttaan ymmärtänyt ettei pääministerin ole sopivaa poseerata kännipäissään viikkoa aiemmin tavatun henkilön kameralle bileissä kuin mikäkin siideripissis, kun kuvatut videot voivat hyvinkin päätyä julkisuuteen (kuten nyt päätyivät).

Tiesin, että minua kuvattiin, mutta luotin siihen, että koska tilaisuudet olivat yksityistiloissa, ei niitä julkaista minnekään, Marin sanoi tänään tapaamisessaan tiedotusvälineiden kanssa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 709
Kaipa tänne kuuluu viimeisimmän kohun myötä myös Sanna Marin, joka ei tyhmyyttään/naiiviuttaan ymmärtänyt ettei pääministerin ole sopivaa poseerata kännipäissään viikkoa aiemmin tavatun henkilön kameralle bileissä kuin mikäkin siideripissis, kun kuvatut videot voivat hyvinkin päätyä julkisuuteen (kuten nyt päätyivät).

Mistä tämä tieto että kuvaaja olisi viikkoa aiemmin tavattu henkilö?
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Toivon todella että tuosta asianosaiset saa kunnon rangaistuksen, mutta tietäen lain kannan eläinten suhteen niin tuskinpa mitään konkreettista. Korkeintaan jonkun luvaton tunkeutuminen blaablaa. Itse alan olla sen verta kypsä löysään eläinsuojelulakiin ja moneen muuhunkin lepsuiluun että silmä silmästä ajattelu kiehtoo kokoajan enemmän, ja itselläni suojeluvietti toimii järjestyksessä "viattomat luontokappaleet > ihmislapset > aikuiset ihmiset" joten tuollaista tapausta en koskaan kohdallani halua tapahtuvan, lusimaan sitä varmaan sen jälkeen joutuis.
Kyllä tuossa on syyllistytty vähintään kotirauhan rikkomiseen, hallinnan loukkaamiseen ja vahingontekoon, vaikkei lemmikille antaisi mitään arvoa. Saattaapa täyttyä vielä metsästysrikoksenkin tunnusmerkistö. Ei toisen mailta saa käydä hakemassa edes sitä villikissaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 665
Viestejä
4 188 111
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom