Tyhmät ihmiset

tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 540
Ne kaiteet taas ovat yleensä estämässä kulkua nurmikon kautta, ohjaamassa liikennettä ja helpottamassa kunnossapitoa talvisin jne. Ei niitä ainakaan pelkästään heikkokuntoisten mummojen nojailua varten ole rakennettu.
Niinhän sitä moni spandexi luulee. Nurmikko-kaiteet on monesti vihreitä ja korkeintaan 60cm maasta.

Seuraavaksi varmaan väität että kaiteita myötäilevät liuskat on vähänkuntoisille spandex-sähköpyöräilijöille myös.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Kaiteissakin on eroja. Esimerkkinä vaikka luiskien ja portaiden kaiteet joilla on oikeasti apua liikuntarajoitteiselle, ja sitten toisessa ääripäässä joidenkin kukkapenkkien tai vastaavien kaiteet jotka on vaan enimmäkseen esteenä ettei niihin pääse kusemaan niin helposti.
Oli puhe kauppojen ovien ympäristössä olevista kaiteista, joten en ajatellut että tästä vedetään suorat viivat joihinkin portaikkoihin jne. Niissä harvemmin näkee fillareita, mutta ehkä vain asun ja liikun väärällä alueella.
Seuraavaksi varmaan väität että kaiteita myötäilevät liuskat on vähänkuntoisille spandex-sähköpyöräilijöille myös.
Ei, väitän että kuu on juustoa. Mitäs siihen sanot?
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 930
Oli puhe kauppojen ovien ympäristössä olevista kaiteista, joten en ajatellut että tästä vedetään suorat viivat joihinkin portaikkoihin jne. Niissä harvemmin näkee fillareita, mutta ehkä vain asun ja liikun väärällä alueella.

Ei, väitän että kuu on juustoa. Mitäs siihen sanot?
Juu ja kauppojen ympäristössä on useasti portaita ja liuskoja joissa on kaiteita. Ja jotkut tykkää niihinkin lukita pyöriä.
Tyhmää mun mielestä, koska joissain paikoissa ne luiskat on niin kapeita että siitä ei sitten mahdu lastenrattaiden kanssa menemään ohi.
Eihän siinä, ainahan voi odotella sitä avuliasta henkilöä avuksi kantamaan ne parit portaat sen takia kun jollain oli pakko saada se fillari lukittua lähimpään mahdoliseen paikkaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 698
Joku vuos takaperin yks piripää veti fillarin runkoa halki, kun ei saanut vaijerilukkoa poikki rautasahalla.
Tuli vaan tuosta polkupyörän lukitsemisesta mieleen ja sopii kyllä tähän ketjuun. :D
 
tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 540
Voin allekirjoittaa tämän täysin, mutta mielestäni tämä ei kuulu tähän ketjuun. Muutoin jokainen voi laittaa tänne haluamansa poliitikon (ja miksei myös julkkiksen) kuvan, koska tämä kyseinen poliittikko (tai julkkis) on postaajasta tyhmä.
Ei Lii ole edes tyhmä, vaan itseasiassa pelottavan älykäs. Se että ei ole samaa mieltä asioista, ei tee ihmisestä lähtökohtaisesti tyhmää.

Ja joo.. Ei kuulu tähän ketjuun henkilökohtaiset mielipiteet.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
518
Minulla tuli tuosta Canyonin sähköpyörästä mieleen, että se on jo pöllitty. Varkaalla ei ole siinä rahaa kiinni, joten aivan sama lukita se kevyesti pihalle. Kaikki käyttöhyöty on plussaa, ja toisaalta jos on itse alueen suurin venkula, niin eihän sitä pyörää ole kukaan muukaan varastamassa...
 
mie

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
146
Ei Lii ole edes tyhmä, vaan itseasiassa pelottavan älykäs. Se että ei ole samaa mieltä asioista, ei tee ihmisestä lähtökohtaisesti tyhmää.

Ja joo.. Ei kuulu tähän ketjuun henkilökohtaiset mielipiteet.
Li on mielenkiintoinen henkilö tässä ketjussa. Koulutettu, nuori ja terävä. Esiintyy selkeästi, perustelee kantansa ja kuuntelee muita. Tosin välillä kun hänen puhumisiaan pureskelee auki, niin hänen logiikkansa kääntyy kesken virkkeen ympäri ja loikkii miten sattuu. Tuntuu, että hänän poliittinen vakaus määrittelee monesti lopputuloksen ja perustelut sitten keksitään. Kokonaisuudessaan hieman kyseenalaista onko hän älykäs vai ei. Siis onhan monet nerotkin vähän "tyhmiä".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 089
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
875
En tiedä meneekö tähän kategoriaan mutta huoltoyhtiössä oli saatu idea pestä asvalttia. No hiekoitushiekat siivottiin joskus pääsiaisen aikaan ja tänään tullut muutenkin sadekuuroja.
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Lähti oikeuden kautta hakemaan 1k€ hyvitystä parimetrisestä jalavasta, mutta napsahti 50k€ lasku.

Toivottavasti kyseinen henkilö on otettu huostaan tai määrätty edunvalvoja. Tai jotain edes.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 334
En tiedä meneekö tähän kategoriaan mutta huoltoyhtiössä oli saatu idea pestä asvalttia. No hiekoitushiekat siivottiin joskus pääsiaisen aikaan ja tänään tullut muutenkin sadekuuroja.
Meillä taas käytiin hiekkaa lakaisemassa parkkikselta ties kuinka monta kertaa, tosin kun yhdestäkään kerrasta ei ilmoitettu niin tottakai osalla oli autoja parkkiruuduissa ja edelleen osassa parkkiruutuja on hiekkaa. Jos tuosta joku olisi viitsinyt ilmoittaa niin varmaan suurin osa olisi saanut hetkeksi autonsa pois ruudusta ja olisi saanut kaikki hiekat pyyhkäistyä kerralla pois.
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Liittynyt
14.03.2019
Viestejä
879

Ihmetellään kun suomessa talvella viljely on aika epäkannattavaa. Ei voi muuta sanoa kuin no shit sherlocks
Saisko TL;DR:n?

Suht pitkä stoori luettavaksi ja täällä on ollu tapana se pääpointti ilman kysymistä.
 
Liittynyt
18.02.2022
Viestejä
386
Juu, syysviljan ajatus on saada se vilja talvehtimaan ja tilanne kun on yleisesti ottaen Suomen maataloudella huono, kaiken uuden yrittäminen on pyrkimystä kohti parempaa. Sikäli oli vähän huonosti osuva rinnastus tyhmyyteen viljellä Suomessa talvella.

Edit: otan tästä alkuperäisen pois, sillä se on vähän turhan provosoiva aihe ehkä sittenkin ketjuun tyhmät ihmiset. Laitetaan tilalle keveämpää aihetta:

Tunnettu brittitoimittaja ja tutkija katosivat Amazonin sademetsässä

Jotenkin minua on aina ihmetyttänyt miksi ihmiset tukkii tekemään trendikkäitä luontodokumentteja joka maailman kolkkaan parin miehen tiimillä. Itse en menisi jonnekin sademetsään vain kuvatakseni muille laiskanlinnassa makaaville ihmisille taas yhtä dokumenttia satojen vastaavien jatkoksi henkeni uhalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 055
Minusta pyöräilijöille tulisi tietyssä iässä asettaa ajokorttipakko samoin kuin autoilijoille ja jos ei läpäise niin kielto ajaa pyörällä muun liikenteen seassa. Varsinkin kun pyörä on väistämissäännöissäkin tasavertainen auton kanssa ajoväylälle pyörätieltä/suojatieltä liittyessään. Pyöräilijöiden käsitys väistämissäännöistä tuppaa olemaan usein keskusta-alueilla samaa luokkaa kuin kävelijöiden, eli ellei pala punainen on etuajo-oikeutettu automaattisesti.
Aika tyhmää syyttää kokonaista ryhmää. Yhtälailla autoilijoille voisi määrätä kertaukset, ku ei kaikki autoilijatkaan muista miten hommat menee pyöräilijän kanssa "asioidessa". Pyöräilijät yleensä väistää ihan oman turvallisuuden vuoksi varmuuden vuoksi. Poikkeuksia tietty on ja räikeästi väärin vieläpä.
 
Liittynyt
18.02.2022
Viestejä
386
Aika tyhmää syyttää kokonaista ryhmää. Yhtälailla autoilijoille voisi määrätä kertaukset, ku ei kaikki autoilijatkaan muista miten hommat menee pyöräilijän kanssa "asioidessa". Pyöräilijät yleensä väistää ihan oman turvallisuuden vuoksi varmuuden vuoksi. Poikkeuksia tietty on.
Juu, juuri tämän takia otin ton pyöräilyaiheisen pois. Turhan kärjistetty kommentti tuli muotoiltua hätäisesti. Autoilijoista olen samaa mieltä kanssasi eli liian usealla olisi päivittäin tarvetta kertausharjoituksille / ajokortti hyllylle määräajaksi.

No niin, nyt jatkan toiseen ketjuun ennen kuin lauon lisää polarisoivia kärjistyksiä:speechless:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037

Ihmetellään kun suomessa talvella viljely on aika epäkannattavaa. Ei voi muuta sanoa kuin no shit sherlocks
En ole aivan varma, oliko tämä jotakin kömpelöä fingerporihuumorin tykkää mutta lähes varma olen, ettei.

Jos aikuinen ihminen ei ole koskaan törmännyt viljojen syyskylvön konseptiin, niin sehän kyllä sopii otsikkoon. Tietämättömyys ei ole tyhmyyttä mutta aivan täysi oppimattomuus vaatii tyhmyyttä.

Noin lyhyesti syyskylvö ei ole mitään uutta, ja on itse asiassa osalla kasvilajeista se normaali menettelytapa. Syyskylvössä käytetään myös eri lajikkeita kuin kevätkylvössä ja syyslajikkeita on tarjolla myös kotimaisilta kasvinjalostajilta. Syysviljojen epävarmuus ei myöskään ole se syy kylvää kevätviljaa vaan kokonaisuus on monimutkaisempi. Itse asiassa syysviljojen viljelyyn kannustavana tekijänä on viime vuosina monin paikoin ollut nimenomaan toistuva kevätviljoja tuhonnut säätila. Syksyllä kylvetty on kevääseen selvittyään varmempi vaihtoehto. Kaikki kasvinviljely on riskipeliä eikä mikään normaali viljely tästä huolimatta implikoi harjoittajansa tyhmyyttä.
 
Viimeksi muokattu:

Atamon

Make ATK Great Again
Liittynyt
23.05.2018
Viestejä
2 420

Huomioi nyt, että suurin osa tämänkään Foorumin käyttäjistä ei välttämättä ole koskaan nähnyt edes Lehmää Elävänä ja jos on, niin Maatalous Messuilla. Syysruis on vielä tuttu, mutta Syysvehnä ei, joten paljon lienee opittavaa minullakin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
875
En ole aivan varma, oliko tämä jotakin kömpelöä fingerporihuumorin tykkää mutta lähes varma olen, ettei.

Jos aikuinen ihminen ei ole koskaan törmännyt viljojen syyskylvön konseptiin, niin sehän kyllä sopii otsikkoon. Tietämättömyys ei ole tyhmyyttä mutta aivan täysi oppimattomuus vaatii tyhmyyttä.

Noin lyhyesti syyskylvö ei ole mitään uutta, ja on itse asiassa osalla kasvilajeista se normaali menettelytapa. Syyskylvössä käytetään myös eri lajikkeita kuin kevätkylvössä ja syyslajikkeita on tarjolla myös kotimaisilta kasvinjalostajilta. Syysviljojen epävarmuus ei myöskään ole se syy kylvää kevätviljaa vaan kokonaisuus on monimutkaisempi. Itse asiassa syysviljojen viljelyyn kannustavana tekijänä on viime vuosina monin paikoin ollut nimenomaan toistuva kevätviljoja tuhonnut säätila. Syksyllä kylvetty on kevääseen selvittyään varmempi vaihtoehto. Kaikki kasvinviljely on riskipeliä eikä mikään normaali viljely tästä huolimatta implikoi harjoittajansa tyhmyyttä.
Konseptit/teoriat ei vältttämättä tee siitä toimivaa käytänössä. Terminen kasvukausi - Ilmatieteen laitos, tuosta katsomaan kuinka sopii yleisesti suomen talveen.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125

Tuota, luitko postaamasi YLEn juttua.

Jos tuo oli yritys kertoa että maanviljely, viljanviljely on yleisesti tyhmää Suomessa, niin sen voi sanoa suoraan.

Jos nimenomaan syysviljojen viljely sanot tyhmäksi, niin sen YLEn linkin lukemalla selviää että se nimenomaan on satoisaa, mutta riskipitoista.

Ja peruskoulu pohjalla ruis on sellainen että siitä ei ole kevät versiota, eli jos ruista halutaan viljellä, niin se kylvetään syksyllä. Ruista viljellään kyllä muuallakkin, mutta ei kovin laajasti verrattuna yleisempiin. (uutinen koski syys vehnää, vehnästä myös kevät versio)

Ja koska linkkasit Terminen kasvukausi linkin, niin syys lajikkeilla saadaan kasville pidempi aika kasvaa, eli moniviikkoja lisää kasvuaikaa (*, ja valmistumaan aiemmin, todennäköisesti parempi sadonkorjuuaika, keväällä kylvetylle kasvukausi voi mennä aika niukaksi, uutisen perusteella ei voitu kylvää kevätvehnää, lajike vaihtu.

(*
Eli syksyllä saadaan jokunen viikko, keväällä kasvu-jatkuu heti kun olet täyttyy, joka voi olla selkeästi aiemmin kuin se että saadaan kylvetty, siis uutinen oli kesäkuulta, jolloin lohko kylvettiin uudestaan, eli se syysvehänä oli kasvannut viikkokaupalla pidempään kuin kesäkuun kylvöt. Jos vertaa sitä linkkisi jäljellä olevaan termiseen kasvukauteen, niin isosta erosta kyse.

En ymmärrä miten syyskylvön konsepti pitäisi kuulua jotenkin jokaisen ihmisen perustietoon? Itse en ainakaan tunne konseptia eikä oikeastaan kiinnostakaan tuntea.
Tiettävästi ei ole mikään boomerijuttu, vaan on heidän jälkeläisille peruskoulutuksessa käyty läpi, mutta minun mutua, joten älä ota faktana, ehkä on ikäluokkia/lukuvuosia jolloin rukiista puhuttaessa ei ole sivuttu sen kasvattamista, voinut olla opettajasta kiinni. Aikuiset on kuitekin lehdissä ja muissa valtamedoissa siihen törmänneet ja mm tuossa Ylen jutussa kerrotiin syysviljoista.

Ukrainan sota myös tuonut aihetta pinnalle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 582
En ole aivan varma, oliko tämä jotakin kömpelöä fingerporihuumorin tykkää mutta lähes varma olen, ettei.

Jos aikuinen ihminen ei ole koskaan törmännyt viljojen syyskylvön konseptiin, niin sehän kyllä sopii otsikkoon. Tietämättömyys ei ole tyhmyyttä mutta aivan täysi oppimattomuus vaatii tyhmyyttä.

Noin lyhyesti syyskylvö ei ole mitään uutta, ja on itse asiassa osalla kasvilajeista se normaali menettelytapa. Syyskylvössä käytetään myös eri lajikkeita kuin kevätkylvössä ja syyslajikkeita on tarjolla myös kotimaisilta kasvinjalostajilta. Syysviljojen epävarmuus ei myöskään ole se syy kylvää kevätviljaa vaan kokonaisuus on monimutkaisempi. Itse asiassa syysviljojen viljelyyn kannustavana tekijänä on viime vuosina monin paikoin ollut nimenomaan toistuva kevätviljoja tuhonnut säätila. Syksyllä kylvetty on kevääseen selvittyään varmempi vaihtoehto. Kaikki kasvinviljely on riskipeliä eikä mikään normaali viljely tästä huolimatta implikoi harjoittajansa tyhmyyttä.
En ymmärrä miten syyskylvön konsepti pitäisi kuulua jotenkin jokaisen ihmisen perustietoon? Itse en ainakaan tunne konseptia eikä oikeastaan kiinnostakaan tuntea.
 
Liittynyt
22.09.2020
Viestejä
312
Lähti oikeuden kautta hakemaan 1k€ hyvitystä parimetrisestä jalavasta, mutta napsahti 50k€ lasku.

"Parempi laiha lohtu kuin lihava riita" olisi pätenyt tässäkin. Joidenkin vain pitää oppia asiat kantapään kautta (liittyy ketjun otsikkoon).
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Konseptit/teoriat ei vältttämättä tee siitä toimivaa käytänössä. Terminen kasvukausi - Ilmatieteen laitos, tuosta katsomaan kuinka sopii yleisesti suomen talveen.
Luulin selittäneeni auki, että kyseessä ei ole uusi konsepti tai vähemmän koeteltu teoria vaan pala perusoppimäärää, viljelyn kulmakivi ja toimiva normaali työtapa.

Niinikään kysymys ei tietenkään ole siitä, että sato yritettäisiin tuottaa talven aikana. Tämä olisi tietysti pääteltävissä silloinkin, jos todella kuulee ensimmäistä kertaa syysvehnästä, ja aivan viimeistään asiasta kertovan uutisen tietojen perusteella.

Jotenkin tuntuu nyt edellistä viestiä vahvemmin siltä, että olen itse tyhmä, tämä oli kuin olikin fingerporihuumoria ja minua vedetään nyt nokasta.
 
Liittynyt
08.05.2019
Viestejä
1 207
Tunnettu brittitoimittaja ja tutkija katosivat Amazonin sademetsässä

Jotenkin minua on aina ihmetyttänyt miksi ihmiset tukkii tekemään trendikkäitä luontodokumentteja joka maailman kolkkaan parin miehen tiimillä. Itse en menisi jonnekin sademetsään vain kuvatakseni muille laiskanlinnassa makaaville ihmisille taas yhtä dokumenttia satojen vastaavien jatkoksi henkeni uhalla.
Mielestäni tässä ei ole lainkaan kyse tyhmyydestä, vaan pikemminkin kyseisten henkilöiden arvomaailmasta ja kiinnostuksen kohteista. Kaikille oman turvallisuuden maksimointi ei ole tärkein arvo elämässä, vaan jotkut haluavat kokea erilaisia jännittäviä asioita vaikka tietävätkin niihin liittyvät riskit. Jotkut taas haluavat parantaa maailmaa tms. eli ottavat henkilökohtaisen riskin suuremman hyvän saavuttaakseen.

Olen itsekin nuorena miehenä puuhannut kaikenlaista jännittävää ja kiinnostavaa, muutama esimerkki:
  • Ajelin ypöyksin ympäri sademetsiä maastomoottoripyörällä kaukana ihmisasutuksesta tiedostaen ihan täysin sen, että jos siellä käy kovin pahasti niin sinne jään. Välillä upposin pyörän kanssa mutaan, jäin jumiin keskelle jokea, kaaduin metsässä, jne. mutta hätä keinot keksi. Välillä olin itse tai moottoripyörä hieman rikki.
  • Huomasin seisovani maamiinan vieressä alueella jossa on paljon miinoja.
  • Tulin uhatuksi aseella yöllä köyhän kehitysmaan slummeissa pyöriessä, joihin valkoihoisen ei todellakaan kannattaisi mennä yksin, jos turvallisuus on tärkeää.
  • Hyppäsin laskuvarjolla lentokoneesta.
  • jne. paljon muuta erittäin jännittävää ja kiinnostavaa, mutta ei suinkaan riskitöntä.
Olisinko voinut kuolla näiden harrastusteni parissa? Kyllä. Olivatko kokemukseni kiinnostavia? Kyllä todellakin. En vaihtaisi yhtäkään pois, mutta joitain asioita tekisin toisin, koska olen oppinut matkan varrella yhtä jos toista. Tekeekö tämä minusta tyhmän? Mielestäni ei.

Nykyisin minulla on lapsi. Lapsen saamisen myötä arvomaailmani muuttui merkittävästi. Nykyään turvallisuus painaa vaakakupissa varsin paljon.

Tyhmyyttä on pikemminkin se, jos ei ymmärrä, että ihmisten arvomaailmoissa on merkittäviä eroja.
 
Samaa mieltä kanssasi, olen käynyt vastaavanlaisissa paikoissa ja katsonut myös kuolemaa silmiin, mutta kyllä tuo uutisen case menee silti mielestäni tyhmyyden alle. Kuten myös osa noista omista reissuista nuorempana.

- Lähde tekemään dokumenttia Etelä-Amerikkaan alueelle, jossa on laitonta kaivostoimintaa ja huumekauppiaita.
- Dokumentin intressit ovat päinvastaiset vastapuolen kanssa, jonka vuoksi:
- Saa tappouhkauksia ennen reissuun lähtemistä (tai reissun aikana) ja lähde siitä huolimatta.

"Phillipsin, 57, ja Pereiran, 41, on kerrottu saaneen tappouhkauksia vain muutamaa päivää ennen katoamistaan. Kaksikko teki tutkimusta kirjaprojektiin, jonka tarkoituksena on kertoa luonnonsuojelusta alueella, jossa viranomaisten mukaan on paljon laittomia kaivoksia, hakkuita ja kansainvälisiä huumekauppiaita."
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Tämä nyt voisi sopia Darwin-palkintoihinkin, mutta pistetään tänne. Tyyppi hyppää jokeen kun poliisit ovat jututtamassa, ei osaa uida ja hukkuu apua huutaen. Kansalaismielipide paheksuu kun kukaan poliiseista ei hypännyt perään auttamaan :facepalm:
Jos olis hypännyt niin olis varmaan useampi ruumis nyt kun hukkuvilla on ikävä tapa "kiivetä" pelastajan päälle hukuttaen tämä... Kysyä toki voi miksei alueella ollut pintapelastusvälineitä.

Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751

Kyllähän tuosta syytteet poliiseille tulee, ja ihan aiheesta. Heillä on velvollisuus auttaa (riippumatta oliko hätään joutunut hypännyt veteen tahallaan vai ei) vähintään hälyyttämällä välittömästi paikalle muuta apua, jos ei itse perään hyppääminen ole vaihtoehto. Nämä vain seisovat ja katselevat tyynen rauhallisesti.
 
Onko koko liittovaltiossa, vai alueellinen juttu ?

Noin tavis ihmisenä toki ajatus että jotain tehdää, jos ei joku ihmeen sääntö sitä kiellä.

Tekstistä jäi olo että olivatko ihan ajantasalla vaarasta, lähden uimaan, uin pätkä, sitten huudan apua. Jos se sieltä ongittii pois, niin joku soitti, niin ja joku kuvas, ...edit, ruumiskamera, mutta mistä päättelit ettei kukaan järkännyt apua?
 
Viimeksi muokattu:

AHPU

VHM
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
548
Jos poliisit ei osanneet uida? Ei taida kuulua velvollisuuksiin hukuttautua jos joku hörhö lähtee perseilemään...
Isokokoinen mies vielä, lisää ruumiita olisi tullut jos ilman kelluntavälineitä tuon perään olisivat lähteneet.

Nyt kävi näin, mitäs lähti :facepalm:
 
Atamon

Make ATK Great Again
Liittynyt
23.05.2018
Viestejä
2 420
Luulin selittäneeni auki, että kyseessä ei ole uusi konsepti tai vähemmän koeteltu teoria vaan pala perusoppimäärää, viljelyn kulmakivi ja toimiva normaali työtapa.

Niinikään kysymys ei tietenkään ole siitä, että sato yritettäisiin tuottaa talven aikana. Tämä olisi tietysti pääteltävissä silloinkin, jos todella kuulee ensimmäistä kertaa syysvehnästä, ja aivan viimeistään asiasta kertovan uutisen tietojen perusteella.

Jotenkin tuntuu nyt edellistä viestiä vahvemmin siltä, että olen itse tyhmä, tämä oli kuin olikin fingerporihuumoria ja minua vedetään nyt nokasta.
En tiedä mitä Koulussa nykyään opetetaan, mutta veikkaisin ettei perunanistutusloma ole enää vakio.
Mutta on aina parempi tietää että on Tyhmä (Aina voi oppia uutta), kuin luulla olevansa Älykäs :sholiday:
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751
Jos poliisit ei osanneet uida? Ei taida kuulua velvollisuuksiin hukuttautua jos joku hörhö lähtee perseilemään...
Isokokoinen mies vielä, lisää ruumiita olisi tullut jos ilman kelluntavälineitä tuon perään olisivat lähteneet.

Nyt kävi näin, mitäs lähti :facepalm:
Pointtini oli että poliisit eivät tehneet yhtään mitään. Eivät siis yrittäneetkään pelastaa veden varaan joutunutta saati hälyyttää apua. Jos ei tuommoisesta välinpitämättömyydestä tule sanktioita niin jo on kumma.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Pointtini oli että poliisit eivät tehneet yhtään mitään. Eivät siis yrittäneetkään pelastaa veden varaan joutunutta saati hälyyttää apua. Jos ei tuommoisesta välinpitämättömyydestä tule sanktioita niin jo on kumma.
OK, mistä tiedät etteivät yrittäneet mitään?
Ilmeisesti tuo syytteet oli mutuilua ? vai tuleeko aina hommissa syyte jututettu tappaa itsensä.

Jenkit (jenkeissä kai tuo) on nyt jenkkejä ja ylivarovaisia, suojelevia, mutta noin ajatus tasolla jos jotain käydään vähän jututtaan, niin vähän yliampuvaa jos pitää rautoihin pistää, tai käyda kiinni, siitäkin omat vaaransa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
En tiedä mitä Koulussa nykyään opetetaan, mutta veikkaisin ettei perunanistutusloma ole enää vakio.
Mutta on aina parempi tietää että on Tyhmä (Aina voi oppia uutta), kuin luulla olevansa Älykäs :sholiday:
Ei. Sehän nyt ei vielä tee ihmisestä tyhmää ettei ole tullut ajatelleeksi mitä ne kylvökoneet syksyllä pellolla tekevät. Hieman sivistymätöntähän se on, ettei tiedä tavallisimpia viljelykasveja, mutta ei sen pahempaa. On myös vähän outoa ja umpimielistä jos ei koskaan käy ulkona tai poistu taajama-alueelta, mutta ei sekään tyhmäksi määritä.

Sen sijaan jonkinmoista hitautta implikoi, että ensimmäistä kertaa syysvehnästä kuultuaan ja aihetta käsittelevän uutisen luettuaan ehtii vielä kirjoittaa asiasta viestin tähän ketjuun. Se, ettei missään vaiheessa tajua, etteivät tuhannet maanviljelijät ole nyt yhtäkkiä kännipäissään viime vuoden elokuussa saaneet kuningasajatusta yrittää korjata toinen viljasato joskus joulun pyhinä, vaan kysymys on jostain tavallisemmasta.

Tosin saatan itse olla hidas kun tartuin baittiin. Ei kukaan ole niin pihalla.
 
Kyllä se vaan on näin ja pahempaa. Asfaltti tappaa ihmisen :wtf:
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 473
Viestejä
4 163 414
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom