Turmeleeko 'laita haluamasi musiikkityyli tähän' nuorison?

JHMK

-
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
712
Yleistä keskustelua aiheesta.

Aikoinaan sanottiin että rock-musiikki turmelee nuorison. ja Punk. Heavy metal. Grunge. Death Metal jne. Kaikki nuo on kuitenkin kultakausineen jääneet historiaan jo, eikä nuoriso tainnut turmeltua.

Nyttemmin viime syksystä lähtien on kuitenkin aivan omaa luokkaansa oleva tyyli nostanut päätään. Emo rap / Sad Rap.

Häiritsevintä tuossa musassa on reseptilääkkeiden ylistys ja sellainen ranteet auki-fiilis. Musavideot on täynnä symboliikkaa ja sekoilua, jonka rinnalla Ebeneezer goode on kiltti poppibiisi.

Pinnan alla on noita biisejä ilmeisesti tehty jo jonkun aikaa, mutta Post Malonen Rockstar toi tämän tyylin mainstream radiokanaville.

Biisi ja videohan on perus verimässäilyä Tarantinon leffojen tyyliin.. mutta hauska tässä olikin nähdä miten eri kanavat sensuroi tuota. Esim MTV:llä pyöri aika rankasti sensuroitu versio, kunnes päättivät olla näyttämättä koko videota ollenkaan ja näyttää ainoastaan sen lyrics videon.

Post Malonen vanavedessä on sittemmin 'artisteja' piisannut: Lil Pump, Lil Peep joka kuoli, ja nyt Lil Xan, joka on toukokuun MTV Push artisti:

Tämä video näkyy siis esim joka arkiaamu ~klo 8.30 telkkarista, jos joku nyt hoksaa ylipäätään katsoa enää telkkaria. Mutta nuoriso katsoo kyllä samoja videoita Youtubesta ja kuuntelee biisejä Spotifystä.

Toivottavasti nuoriso tajuaa että tuo on läpänheittoa jne, eikä oikeasti tavoittelemisen arvoista elämää.

Aiheeseen liittyvä dokkari, kertoo Lil Peepin kuolemasta:
 
Shikanjyo

#low&slow
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 338
Tämän päivän nuorisoa ei voi verrata esim. '80 luvun nuorisoon. Tämän päivän nuoriso vetää tiskikonetabletteja ja kuuntelee tuota soopaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
367
Olen pohdiskellut samaa kuin aloittaja, mihin rap-musiikki on viime vuosina mennyt. 90-luvulla (Wu-Tang Clan, Nas, 2Pac, The Notorious B.I.G., N.W.A, Jay Z, Ice Cube, Dr. Dre, vain muutama artisti mainitakseni) arvostettiin vielä kuka sylkee koviten ja räppää parhaiten, kuka heittää kovimmat punch linet ja nerokkaimmat metaforat.

Nykyään meno todella taantunutta, sanoitukset täynnä yskän- ja reseptilääkkeiden vetämistä, muulla sisällöllä ei niin väliä. Sitä friikeintä ja eniten pihalla olevaa tyyppiä arvostetaan. Ja tietysti sitä kenellä on eniten seuraajia somessa, kuka herättää suurinta huomiota, se itse musiikki on jäänyt taka-alalle.

On tässä ajassa tietysti poikkeuksiakin, kuten Kendrick Lamar, joka voitti Pulitzerin musiikkipalkinnon ensimmäisenä ei-klassisena tai ei-jazz-artistina.
 
Liittynyt
21.04.2017
Viestejä
330
Tämän päivän nuorisoa ei voi verrata esim. '80 luvun nuorisoon. Tämän päivän nuoriso vetää tiskikonetabletteja ja kuuntelee tuota soopaa.
Kyllä voi verrata, ’80 luvun nuoriso haisteli liimaa ja kuunteli punkkia(samaa soopaa). Evoluutio siellä taustalla vaan etsii keinoja karsia tyhmimpiä pois joukosta, moderni lääketiede pistää ikävä kyllä kovasti vastaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
274
Hevi on paskimmilaankin parasta mutta räppi on parhaimmillaankin paskaa.

Näin se turmeli minutkin 70/80-luvuilla tuo heavy. Kuulin saatanallisia viestejä, kun kuuntelin levyjä "väärään suuntaan". Nykyään kaikki musiikki turmelee kaiken.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Kyllä se ainakin mut turmeli ja vei hunningolle. Siihen lisänä vielä kamalat tietsikkapelit sekä väkivaltaiset elokuvat. :D
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Eiköhän fiksummat selviä, kuten aina.

Mutta vanhat kuuntelevat edelleen sitä nuorena kuuntelemaansa "oikeaa" musiikkia.
Ja pitävät parhaana mitä on ikinä tehnyt.

Voiko tosiaan olla, että nämä nykypäivän järkytykset olisivat muka tämän päivän nuoren mielestä todellakin sitä parasta musaa vielä 50 vuoden päästä? Todennäköisesti.

Mutta onko todella niin, että nuorena pääkoppa on niin mukautumiskykyinen, että oppii pitämään aluksi paskalta kuulostavasta musasta, koska siitä kuuluu pitää? Ei kuulu muuten joukkoon.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
120
Vanhaksi tässä on tullut, ei siitä pääse mihinkään. Nämä listahitit mitä nykyään kuulee, alkaa olemaan jo sellaista epämusiikkia ettei oikein tiedä miten edes suhtautua. Crunkit ja muut räpin alalajit on aivan toiselta planeetalta niin en niitä edes lähde puimaan, mutta myös paremmin tunnetut artistit tekevät nykyään aikamoista kuraa.

Esimerkkinä vaikka se Childish Gambinon This is America. Ymmärrän kyllä että se on kantaaottava ja shokeeraava jne, mutta onhan se yksiselitteisesti musiikillisesti heikko esitys.

Samoin kuulin tuossa Beyoncen ja Jay-Z:n uusimman. Videossa ollaan Louvressa ja siellä sitten tanssitaan ja patsastellaan räväköissä asusteissa. En ihan koko kappaletta kuunnellut, mutta ekat nelisen minuuttia Jay-Z:n lyriikat koostuivat lähinnä summittaisista äännähdyksistä kuten "Hngh", "Yea" ja "Umph". Beyonce ei myöskään vakuuttanut, kun ei biisissä oikein laulettu, vaan räppäiltiin vähän kerrallaan.

Vielä yksi esimerkki oli Kanye Westin Lift Yourself, joka sai melko murskaavat arviot aikalailla jokaiselta, joka on biisin kuullut. Varmaan Kanyella on ollut tarkoitus osoittaa kuinka paskakin biisin tulee hyväksi kun on tekijällä nimeä, mutta jonkun olisi pitänyt sanoa jotain ennenkuin biisi julkaistiin. Hauskaa tuossa on se, että biisi alkaa ihan kivasti ja svengaa hyvin kunnes...no, kuunnelkaa itse.

Se on kuitenkin sanottava, että kyllä edelleen hyviäkin biisejä tehdään. Nykyään on vaan enemmän valtavirrassa myös tällainen "kokeellisempi" kama, joka ei ainakaan meikäläiseen uppoa.
 
Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558

Eeei vittu... Oli pakko kelata pätkittäin eteenpäin ja kattoa onko tämä koko biisi tota samaa paskaa ja olihan se. Sitäkään minuuttia elämästäni en saa enää ikinä takaisin.
:kasetti:
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Eeei vittu... Oli pakko kelata pätkittäin eteenpäin ja kattoa onko tämä koko biisi tota samaa paskaa ja olihan se. Sitäkään minuuttia elämästäni en saa enää ikinä takaisin.
Mutta täytyy kyllä myöntää, että ei todellakaan ole sitä ns. kaupallista roskaa, missä tehdään tietyn kaavan mukaan hittipiisiä. Mutta aika käsittämätöntä, että nuo piisit ovat siis suosittuja. Yleensähän noi kokeelliset shitit on sellaisia, että eihän niitä kuuntele kukaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
689
Ok, toi yks on se just tapettu xxxtencalus tai sinnepäin. Ketä noi muut on?
Lil Xan, 6ix9ine, Lil Pump, hyi saatana. X teki osittain hyvälaatuista musiikkia. Lil Pumppia kestää jotenkuten vaikka sanoitukset ovat huonoja. Muut ovat 0/5 mielestäni.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
"Korkealla kunnahalla hongat huminoi,
Kirves paukkaa, puuta haukkaa, pokasaha soi,
Jätkä siellä päänsä eellä leivän saada voi
"

Tämä jos mikä on vaarallinen yhtälö. Se ylläpitää perinteisenä musiikinlajina valheellista käsitystä vallitsevista työmarkkinoista ja työntekemisestä nykysuomessa. Enää ei ole kysyntää manuaaliselle sahurille, mutta perinteiset biisit ylläpität tietynlaista hurmosta ja käsitystä aidosta työstä ja velvollisuuden hoitamisesta. Se, joka on illuusio.
Onneksi nyt on tapahtumassa kaiken maailman humppaveikoista herääminen ja aletaan tunnistamaan uusia aloja ja innovaatioiden tarpeita suomessa. Konservatiiviset ihmiset osaavat myöskin pilata kehitystä, tai oikeastaan he ovat jopa pahempia. Muoti-ilmiöistä ja niiden virheistä kun voi teoriassa jopa oppia, mutta konservatiivinen ei tee virheitä eikä mitään muutakaan.
 
Jep, tuota piisiä kuulee harva se päivä ihan missä vaan liikkuukin. Kyllä nuo vanhat kipaleet vanhoilla ajatuksilla putää ehdottomasti kieltää.
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
5 022
Post Malone ainoa tuttu muusikko noista mainituista. Ihan lahjakas tapaus:

En osaa sanoa onko sekoilu mennyt kertaluokkaa sairaammaksi, kun en tosiaan ole näihin tyyppeihin perehtynyt, mutta epäterve suhde päihteisiin ei taida olla mitään uutta nuorten muusikkojen maailmassa. Vai onko vaikkapa Amy Winehouse jo unohtunut?
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
940
Vanhaksi tässä on tullut, ei siitä pääse mihinkään. Nämä listahitit mitä nykyään kuulee, alkaa olemaan jo sellaista epämusiikkia ettei oikein tiedä miten edes suhtautua.
Hieno hattutemppu. Kaikki esimerkit summaa nätisti nykytrendiyrjöripulin, jolta ei voi välttyä, ellei sitten yrittämällä yritä välttyä kaikelta.

Taitaa olla taas aika naureskella South Parkin 15. kauden jaksolle numero seitsemän, You're Getting Old ja perään toki asiaan liittyvänä seuraava Ass Burgers.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 645
Viestejä
4 197 263
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom