Tuorein pressikuvavuoto paljastaa violetit Galaxy S9 -mallit edestä, sivuilta ja takaa

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269



Meritoitunut tietovuotaja Evan Blass on julkaissut lisää pressikuvia tulevista Samsung Galaxy S9 -malleista. Uusimmassa kuvavuodossa komeilee Galaxy S9- ja S9+ -mallit uudessa Lilac Purple -värissä. Vaikka kuvat eivät itsessään tarjoa paljoakaan uutta informaatiota, kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Galaxy S9 -mallit näkyvät pressikuvissa sekä edestä että takaa.

Kuten jo aiemmat kuvavuodot ovat paljastaneet, plus-malli on varustettu kahden takakameran ratkaisulla, kun taasen perusmallissa takakameroita on vain yksi. Sormenjälkitunnistin on sijoitettu aiempaa käytännöllisemmin kameroiden alapuolelle. Laitteiden sivuprofiili on etu- ja takakuoren osalta symmetrinen, aivan kuten Galaxy S8 -malleissa.



Tuoreimpien huhujen mukaan molempien mallien takakamera perustuisi suurehkoon 1/2,55-tuumaiseen kuvasensoriin, joka on siis saman kokoinen kuin Galaxy S8- ja Note8-malleissa. Erona aiempaan kameran kerrotaan kuitenkin kykenevän 480 FPS:n videokuvaukseen sekä objektiivin tarjoavan mahdollisuuden muuttaa aukkosuhdetta f1.5- ja f2.4-arvojen välillä.

Viimeisimpien tietojen mukaan molemmissa GS9-malleissa käytetään samaa järjestelmäpiiriä (Exynos 9810 tai Snapdragon 845) ja näyttötarkkuutta, mutta 5,8-tuumaisessa GS9:ssä sanotaan olevan neljä gigatavua RAM-muistia ja 64 Gt tallennustilaa, kun taasen 6,2-tuumaisessa +-mallissa niitä on 6 ja 128 Gt. Perusmallin akun koon huhuillaan olevan 3000 mAh, kun taasen plussassa kapasiteetti on 3500 mAh. Käyttöliittymänä Samsung tulee hyödyntämään uutta Experience 9 -versiota, jonka ominaisuuksista se julkaisi jo hiljattain infograafin.

Nyt vuodossa esiintyneen Lilac Purple -värin ohella tarjolle on tulossa Midnight Black, Titanium Grey sekä Coral Blue.

Lähde: Evleaks

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 066
Olis voinu laittaa sormenjäljen ruutuun. Toi takana oleva sormenjälki vie heti puhelimesta mielenkiinnon.
 
Liittynyt
06.08.2017
Viestejä
398
S8+:an omistajana tämä jää väliin. Jos tulee ostokiima, niin tarvii varmaan vaihtelun vuoksi käydä naapurissa. BTW on muuten hyvä puhelin tämä! Ainut heikkous on tämä lukitushärdelli ja kaiutin IMO. Ohjelmistokin alkaa olemaan sitä mitä kuvittelisi maailman isoimmalta valmistajalta. Ja 3,5mm plugi!
 
Liittynyt
27.09.2017
Viestejä
306
Tässäkin Samsung-mallissa näyttäsi olevan reunoiltaan pyöristetty näyttö - tulee kieltämättä mieleen 60-luvin televisiot :(
 

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Huhut kertovat että tuo S9 tulisi maksamaan £100 enemmän kuin S8, vaikka speksit ei juuri paremmaksi muutu. Jos pitää paikkaansa niin taitaa jäädä hyllyyn. @Juha Kokkonen mitäs mieltä tästä?:think:
According to reports, the Galaxy S9 will be £100 more expensive than last year's S8, with pricing set to start at £789. By the same logic, expect the Galaxy S9+ to start from £879 SIM-free.
Galaxy S9 release date, price and specs: Samsung's iPhone-rivalling 'super slow-mo' feature detailed in leak | TheINQUIRER
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Huhut kertovat että tuo S9 tulisi maksamaan £100 enemmän kuin S8, vaikka speksit ei juuri paremmaksi muutu. Jos pitää paikkaansa niin taitaa jäädä hyllyyn. @Juha Kokkonen mitäs mieltä tästä?:think:

Galaxy S9 release date, price and specs: Samsung's iPhone-rivalling 'super slow-mo' feature detailed in leak | TheINQUIRER
Juu, pisti sama huhu silmään jossain. Eihän se tietysti hyvä juttu ole, että hinnat nousee jatkuvasti, vaikka laitteet eivät tarjoaisikaan merkittävästi lisäarvoa aikaisempiin julkaisuihin nähden. Korkeampi hinta olisi ymmärrettävä, jos olisi jotain oikeasti edistyksellistä tai mullistavaa.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Eli jatketaan jään kokeilemista kepillä. Kuinka pitkälle kestää. iPhonen huomioiden saattaa hyvinkin kestää vielä tuonkin noston.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
163
Itselläkin mm S8+, hyvä luuri, hieman vierastan yhä "umpilasisuutta" vain sen takia että pitää olla lasia (paino, särkyvyys, naarmuuntuvuus jne).

Tylsää jos S9 ei oikeasti tarjoa mitään todellista uutta kuten finger print detect edestä näytön läpi..

Jos hinta vielä nousee selvästi (100 eur tms) niin jää kyllä hyllyyn. Luurin uusin sitten vasta jos hajoaa tai tulee jotain oikeaa syytä vaihtaa (oletus ettei tarvitse myydä omia sisäelimiään rahoituksen vuoksi)...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 395
Viestejä
4 159 749
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom