Tulinen ruoka ja vielä tulisemmat kastikkeet

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Itsellä pakki kestää ja se jälkituotekaan ei aiheuta ongelmia, mutta toisinaan on päiviä kun tuntuu että kaikki ruoka närästää.
Silloin ei chilikastikkeilla leikitä valitettavasti. Mutta tuota tapahtuu onneksi vain muutaman kerran vuodessa.
Mulla kesti tuonne 35v ikävuoteen asti ja silloin alkoi tulemaan ongelmia niin että kiinnitin huomiota niihin. Siitä muutama vuosi eteenpäin niin en voi enää syödä yhtään mitään...
 
Liittynyt
28.04.2019
Viestejä
49
Ainut scorpion näistä sooseista on tuo tabascon oma. Voisin kokeilla tuota poppamiehenkin omaa, jotta tietäis verrata.
Poppamies ilmoittaa Trinidad Scorpion soosin tulisuudeksi yli 600000 SHU. Voi pitää paikkansa, jos Trinidad Scorpionia on 57% soosissa ja chilin tulisuus on keskimäärin miljoona SHU.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
359
Nykykinkut on jo niin täyteen pumpattu suolavettä, että taitaa olla aika hankalaa saada sinne mitään järkevästi injektoitua. Tai sitten joutuu ostaa jonkun luomukinkun, jonka kilohinta alkaa olla entrecoten tietämillä. Muutenkin saattaa olla kinkun suhteen parempi, että maistuu siltä itseltään ja keskittyy maustamaan niitä lisukkeita ja sinappeja lähinnä. On noita erilaisia kokeiluja tullut tehtyä, mutta jotenkin jäänyt tuon sianperseen kanssa aina sellanen fiilis, että menee viritykset vähän harakoille.
Joo, mitään suolaliuosta en lähtenyt rakentamaan juurikin tuosta syystä.
Tein vajaa puolenlitraa litkua jossa oli
aimo tujaus konjakkia, ruokosokeria, loraus Moruga -soossia (FG: Moruga Chocolate Premium Chilikastike 20ml – Fatalii Seeds) kiehautin kattilassa ja injektoin possuun ennen uunia.

Taloudellisesti hyötysuhde on surkea, ei maistu läpi mitenkään valtavasti mutta mukavan pienen vivahteen se antoi. Onpahan vähän erilainen joulukinkku. Ensivuonna injektoin ehkä edellisenä päivänä etta kinkkuu saa makuuntua kauemmin.

Hunnun rakensin tosiaan dijon -sinappia ja korppujauhoja sekottaen, ropsautin sekaan aimo kourallisen habaneerosta. Tälle vahva suositus.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 432
Poppamiehen Naga Jolokia ensi kertaa maistissa. Kalliitahan nämä ovat kuin perkeleet. Mutta maku on hyvä ja polte on sopiva.
Sinappikastiketta joulukinkulle ja sekaan muutamia reiluja tippoja Naga Jolokiaa, niin johan maistuu.

Tätä soossia voisi varmaan hyväksi käyttää myös wingseissä.

Hyvä ja maistuva chilikastike, ei täysin överiksi vedetty vaan makuakin löytyy poltteen ohessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
209
Jos kalliista kastikkeista puhutaan, niin tarkasta Fataliin tuotteet, esim. tuossa yläpuolella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 334
Itse olen todennut että ainakaan omalla kohdalla noilla scoville-asteikoilla sun muilla ei tunnu olevan mitään totuuspohjaa. Enemmän vaikuttaa chililajike. Jos jossain soosissa sanotaan olevan esim 50% habaneroa tai 50% naga morichia niin omassa suussa tuo habanero on monin verroin tulisempaa, tai siis se polttaa enemmän. Monessa muussakin chililajikkeessa olen huomannut ihan saman, vaikka tulisuus pitäisi olla sama niin jotkut polttavat jopa tuskallisen paljon, joistakin vaan tulee hyvä fiilis ja hiki.

Itselläni tosiaan esimerkiksi habanero tuntuu paljon vahvemmalta/polttavammalta kuin monet vahvemmaksi väitetyt kuten naga tai scorpion ja tämä on tullut todettua sekä valmiskastikkeiden kanssa että ihan kokonaisien chilien kanssa. Tai, no, esimerkiksi tuo habanero vaan tuntuu olevan poltteeltaan jotenkin niin terävä ja pistävä omaan suuhun ja monet tulisempana pidetyt ovat pehmeämpiä.
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
415

Joo itsekään en ymmärrä habaneroa. Se on liian agressiivinen, vaikka tulisuudeltaan ei sen pahempi. Jotenkin metallinen maku ja polte, ei niin hedelmäinen kuin muilla chileillä. Sooseissa menee jos on muita mukana, mutta opiskeluaikana kaupungin marketista pelkitään ostettuna opin välttämään. Ne punaiset perus-chilit toimi paljon varmemmin ja niitä saa helposti maaseudullakin. Tuoreita jalapenoja jään kaipaamaan.
 
Liittynyt
28.04.2019
Viestejä
49
Itse olen todennut että ainakaan omalla kohdalla noilla scoville-asteikoilla sun muilla ei tunnu olevan mitään totuuspohjaa.
Hieman samat havainnot itselläkin. On ne suuntaa antavia, mutta suuri Scovillen luku ei välttämättä ole infernaalisen tulinen ainakaan omasta mielestä. Viimeisen vuoden aikana sietokyky on kasvanut huomattavasti. Hyvä harjoittelukastike on ollut Poppamiehen Scorpion. Nyt sitä voi maistella jopa teelusikallisen paljaaltaan niin, ettei tarvitse kyynelehtiä räkää valuen seuraavaa puolta tuntia. Samoin sormen kynnen kokoinen pieni pala Carolina Reaperia meni ilman suurempia reaktioita. Nyt esimerkiksi Poppamiehen 5/10 kastikkeet (Habanero, joka on todella hyvä ja maukas) tuntuvat miedoilta ja makuvivahteita pystyy aistimaan hyvin ja tarkasti.

Itselläni tosiaan esimerkiksi habanero tuntuu paljon vahvemmalta/polttavammalta kuin monet vahvemmaksi väitetyt...
Tämä on totta, itselläkin Habaneron polte on melko välitön ja terävä. Aikomuksena on ollut kokeilla habaneroja nyt uudelleen kun sietokyky on kasvanut. Viime juhannuksena meni jo Scotch Bonnetit melko tuskattomasti Armadillo Eggseinä. Toki tähän vaikutti pitkä savustusaika (yli tunti) ja juustotäyte.

Linkissä Hannu Kanerva testaa Scorpionia hampurilaiskastikkeena. Käyttää noin pari ruokalusikallista testin aikana. "Rahalle saa vastinetta" ja "Aika ärjyä ainetta". Melko äijä -suoritus.

Toisessa linkissa Kanerva nauttii Hookin Naga Morich -wingsejä ja läpäisee haasteen. Onko kenelläkään tietoa, mitä luokkaa tuon kastikkeen SHU tulisuus on?

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 207
Joo itsekään en ymmärrä habaneroa. Se on liian agressiivinen, vaikka tulisuudeltaan ei sen pahempi. Jotenkin metallinen maku ja polte, ei niin hedelmäinen kuin muilla chileillä. Sooseissa menee jos on muita mukana, mutta opiskeluaikana kaupungin marketista pelkitään ostettuna opin välttämään. Ne punaiset perus-chilit toimi paljon varmemmin ja niitä saa helposti maaseudullakin. Tuoreita jalapenoja jään kaipaamaan.
Itse olen mieltynyt rocoto-sukuisiin chileihin, joita on kyllä aika hankala Suomesta saada ellei itse kasvata. Ne ovat isoja ja paksulihaisia ja niiden polte on sellainen lempeä ja tasainen. Johonkin markettien tusina-annuumeihin "chilipaprika, punainen" verrattuna ero on kuin kerrostalon sähkösaunalla ja isolla savusaunalla. Rocotoista kun tein omaa sriracha-kastiketta niin niitä tuli soosiin 1/2 - 2/3 koko satsin kokonaispainosta, eikä silti ole liian tulista. Menevät myös ihan sellaisenaan ja jotkut lajikkeet ovat suorastaan herkullisia kuten PI585273 eli tutummin Rocoto Montufar.
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
415
Tuolta löytyy vaikka mitä jännää. Vaihtelua kaipaavalle löytyy käteviä pienempien pullojen kokoelmia. Harmi ettei ehdi enää jouluksi:
https://www.amazon.de/dp/B07LB57P48/
Vähän pelkäsinkin tätä, mutta nämä taisi olla tehty joulumarkkinoille. Tuo linkkaamani kyllä löytyy toistaiseksi, mutta nämä kaksi joita vakavammin harkitsin poistui:
https://www.amazon.de/dp/B06ZXT5TJ1
https://www.amazon.de/dp/B07LB5J3QM/

Täytyy kytätä ja ostaa talteen jos vielä ilmaantuu.

Itse olen mieltynyt rocoto-sukuisiin chileihin, joita on kyllä aika hankala Suomesta saada ellei itse kasvata
Siinä pointti, kun maalla vaikea saada kaupasta mitään muuta kuin sitä "chilipaprika, punainen". Opiskelukaupungissa sai sielläkin vain sitä tummanvihreää jalapenoa ja toisinaan tuota kauheaa habaneroa. Tappaisin itseni jos tietäisin syntyväni uudestaan jonnekin eteläisempiin chilimaihin. Tai ehkä en, mukavan hiljaista täällä on jos ei muuten.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 427
Aika outoja habanero-kokemuksia ihmisillä. Itse olen taas ihmetellyt, kun tuntuu, että markettien hyllyistä löytyvistä habaneroista olisi polte jalostettu pitkälti pois. Tuntuu että hyvänä päivänä tuoreessa jalapenossa on ihan yhtä paljon potkua kuin tuoreessa habanerossa samasta kaupasta ostettuna. Tollanen kokonainen marketin nykyhabanero menee ihan helposti viipaloituna yhteen hampurilaiseen tai vaikka pizzan päälle aiheuttamatta mitään ongelmia. Nagan kanssa ei sama onnistuisi mitenkään hikoilematta. Ja minusta se tulisuus päin vastoin tulee pehmeämmin ja pitkäkestoisemmin habanerossa kuin annuum-suvun chileissä (esim. jalapeno).
 
Hei olen ollut huomaavinani ihan saman mutta ajatellut että se on vaan omaa harhaisuuttani!

Ensikokemukset vuosia sitten habanerosta oli aikalailla muidenkin kuvailema nyrkki-naamaan efekti ja niistä opeista "viisastuneena" olen yleensä käyttänyt habaneroa hyvinkin varovasti. Nyt etenkin kuluneena vuotena tuntuu että noita isojen markettien (hollantilaisia?) habaneroja voi siivuttaa ihan runsaastikin. Olen pistänyt sen lähinnä toleranssin kasvun piikkiin - jolla ehkä pieni vaikutus onkin. Alkutalvesta ostin Fataliilta habanero-myllyn ja rouhasin ekaa kertaa pizzan päälle vähän hyvää; melkein itku tuli kun niin poltti. Ja volyymi oli siis todella pieni verrattuna siihen mitä noita prisma-habaneroja on vuoden mittaan tullut käytettyä. Tietysti yksilöt vaihtelee jne mutta kyllä tästä voisi jonkun mutu-trendin vetää lajikkeiden ja jalostuksen suuntaan. Ensimmäiset kokemukset taisivat olla Nakkilasta joltain tilalliselta, ja seuraavat muistaakseni Salosta. Muistikuvat on tosiaan naulapyssyllä kieleen -agressiivisista yksilöistä.

Sen sijaan habaneron mausta -ja pelkästään jo tuoksusta- pidän ihan valtavasti. Mielestäni jalopenot ja kauppojen "punaiset/vihreät/keltaiset chilit" maistuu sen (pienen)poltteen alla ihan perus paprikalta, jopa hieman tunkkaisemmalta mitä makeat serkkunsa. Habanero sensijaan on mehevä ja hedelmäinen. Slurps, tässähän tulee ihan nälkä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
133

Tämä vie samaan suuntaan mistä itse pidän.
Mielestäni habanero on oikein hedelmäisen maun antava näissä chili hommissa. En ole kauhean kokenut näissä muttta mitä maistanut olen niin habanero on ollut se mikä maistuu jollekkin.
En epäile, että ei parempia ois mutta mielellään otan ehdotuksia vastaan.
 
H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 174
Aji Christal on myös oivallinen chili mm. grillaukseen. Esim. näin: Kokonainen aji christal jonka kyljen viillä auki, putsaat halutessasi siemenet ja muut sisä"elimet" pois, sisään esim. kippari-savujuustoa, painelet kiinni ja kääräiset pekoniin ja grilliin :drool:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898

Vastaavaa tehnyt Turbo Pubeilla. Kannan puolelta poikki ja kauhaisee siemenet ulos ja sitten tilalle juusto ja ympärille puolikas pekonisiivu. Näitä grilliin tällaisenaan tai sitten kevyen leivityksen kanssa. Tämä lajike on kohtuullisen mieto, joten pitäisi käydä vähän useammallekin vieraalle.

Turbo Pubet on aika helppo laji kasvattaa itse.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 427
Hei olen ollut huomaavinani ihan saman mutta ajatellut että se on vaan omaa harhaisuuttani!

Ensikokemukset vuosia sitten habanerosta oli aikalailla muidenkin kuvailema nyrkki-naamaan efekti ja niistä opeista "viisastuneena" olen yleensä käyttänyt habaneroa hyvinkin varovasti. Nyt etenkin kuluneena vuotena tuntuu että noita isojen markettien (hollantilaisia?) habaneroja voi siivuttaa ihan runsaastikin. Olen pistänyt sen lähinnä toleranssin kasvun piikkiin - jolla ehkä pieni vaikutus onkin.
Mulla ainakin on tällä hetkellä huomattavasti huonommat toleranssit kuin 10v sitten, kun tuli ihan SM-kisoissakin menestyttyä nagaa raakana poskeen pistellen. Huonontuneesta tolerenssista huolimatta noissa vihannestiskin habaneroissa on tapahtunut ihan selvä heikentyminen tulisuudessa etenkin juuri viimeisen vuoden tai parin aikana. Mutta toisaalta jos siitä jotain positiivista haluaa keksiä niin tuleepahan ainakin tuo habanerolle ominainen makea ja hedelmäinen maku vähemmän peittyneenä esille.
 
Liittynyt
25.10.2019
Viestejä
310
1.Ystävän kasvattamia ja savustamaa. Nagan jäämiä isommasta säkistä. Apple wood smoke.

2.Savustettua Rocoto jauhetta. Pirun hyvää !

3. Big Black Mama. Kaameinta kamaa mitä löytyy. Uskalla edes koskea kuivana. Tihkui vaan nestettä kun puolet söin tuoreena. Infernaalinen ei riitä kuvailemaan tätä, apokalyptinen sumu. 6 tunnin euforiat jälkeenpäin ja pientä irtautumista havaittavissa ;). Katsotaan jos löytyy tuoreesta Mama:sta kuva.

4. Kuvassa ämpärällinen ystävältä sadonkorjuusta.

c2.jpg c3.jpg c1.jpg IMG_20191003_154501.jpg
 
Viimeksi muokattu:

dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Tuli tilattua tuota poppamiehen uutta savuista reaperia scorpparin ohessa ( Smoky Reaper chilikastike 150ml, POPPAMIES ), enkä oikein saa siitä savuista makua irti. Luonnollisten kastikkeiden miellyttävä polte on läsnä, mutta savuisena en voi kastiketta pitää.
Jotenkin tuntuu, että potkua häviää pullon vajautuessa. Kyllähän tuolla ruokaa maustaa, myös leivän päälle voi laittaa.
 
Liittynyt
10.08.2018
Viestejä
667
Tuli tilattua tuota poppamiehen uutta savuista reaperia scorpparin ohessa ( Smoky Reaper chilikastike 150ml, POPPAMIES ), enkä oikein saa siitä savuista makua irti. Luonnollisten kastikkeiden miellyttävä polte on läsnä, mutta savuisena en voi kastiketta pitää.
Toisaalta jos ruuanlaittoon käyttää, liquid smoke on vaivaton keino lisätä sen verran savuisuutta kuin haluaa. Mutta dippailuun tai pöytämausteeksi se ei kyllä sovellu.
 
SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 750
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 432
Lidliin tulossa tällä viikolla myyntiin Flying Goose-brändin sriracha-kastikkeita, muissa kaupoissa en ole täällä päin nähnyt kyseistä merkkiä.
Noista pitää varmaan ottaa testiin ainakin purkki tuota hot-versiota ja testata onko Kukon voittanutta.
3,29€ 455ml purkki.

Liittynyt
11.05.2017
Viestejä
337

Hyvä homma. Olen pari kertaa laittanut Lidlin aspaan viestiä, että moinen kastike olisi hyvä olla valikoimissa.
 
Namemma

Varjoissa marinoitunut
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
182
Kävikö kukaan vielä ostamassa Lidlin Srirachaa? Laittakaas makuinfoa kun ootte maistanu:)
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 376
Onko Poppamiehen Sriracha mistään kotoisin, en ole vielä mistään sitä löytänyt.
 
Liittynyt
11.01.2019
Viestejä
344
Kävikö kukaan vielä ostamassa Lidlin Srirachaa? Laittakaas makuinfoa kun ootte maistanu:)
Normi Flying Goose Srirachaahan tuo on, itse olen tuota ainakin ostellut jo vuosia. Enkä koe sen maussa mitään eroa siihen aivan originaaliin. Toki niitä tuli Lidlistä tänään poimittua useampi tuohon hintaan.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 432
Flying Goose-Sriracha testattu, hyvää soossia eikä häviä paljoa Kukko-Srirachalle. Hieman eri maku noissa on ja Kukossa on omasta mielestäni vähän enemmän tulisuutta.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Poppamiehen Scorpion tuli vuoroon Habaneron loputtua. Selvästi tulisempaa, mutta sitä voi tasoittaa läträämällä vähemmän. Jostain syystä Habanero ja työpaikan maustepöydästä löytyvä Ahjo polttelevat kurkussa asti jos sattuu oikein sopivasti nielemään, mutta Scorpionin kanssa polte pysyttelee kielellä. Tuntuu myös pidempään, kestää muutaman minuutin syömisen jälkeen jälkipolte. Ei pöllömpi kastike.
 
Ahjo on ainakin omaan makuuni liian väkevää ja etikkamaisen oloista. Scorpioni on hyvää. Tässä kaverin tyylinäyte Scorpionista. Siipien kanssa toimii ! Vähän on paakkusen näköistä, jääkaappi jäänyt pakastus teholle.

scorpion.jpg
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
41
Tuli tilattua saksan ebaystä 50g savunagajauhetta ja oli mielestäni oikein hyvää ja tuo setti riittänee
pitkäksi aikaa ja oli pakattu 10g pusseihin niin eiköhän sen puolesta tovin aikaa säilykkin kun ei tarvitse aukoa.

En mikään järjettömän kova chilipää ole niin saatanan tuskallisen tuokion aiheutti kun ekakerran ripistelin
lautaselle niin oli niin hienoa että en älynnyt että tuleeko vai ei niin liian läheltä koitin tuijottaa niin vetäsin sieraimet tavaraa täyteen, ja onnistuin vielä vitunmoisen räänpyyhkimisen lomassa hieromaan tuota silmiin.

Noh nyt on hormit auki ja sain tuon testattua hyväksi niin jos tuommoisesta sattuu pitämään niin ei ole mielestäni pahanhintaista. Geräuchert Geist Pfeffer Pulver Naga Chili Pulver | eBay
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Tuli tilattua saksan ebaystä 50g savunagajauhetta ja oli mielestäni oikein hyvää ja tuo setti riittänee
pitkäksi aikaa ja oli pakattu 10g pusseihin niin eiköhän sen puolesta tovin aikaa säilykkin kun ei tarvitse aukoa.

En mikään järjettömän kova chilipää ole niin saatanan tuskallisen tuokion aiheutti kun ekakerran ripistelin
lautaselle niin oli niin hienoa että en älynnyt että tuleeko vai ei niin liian läheltä koitin tuijottaa niin vetäsin sieraimet tavaraa täyteen, ja onnistuin vielä vitunmoisen räänpyyhkimisen lomassa hieromaan tuota silmiin.
:D

Vielä kun olisit käynyt kusella pesemättä käsiä huolellisesti. Nimim. "Kokemusta on". :sori:
 
napsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.08.2019
Viestejä
1 676
Verkkokauppa.comissa olisi näköjään sunnuntaihin asti ilmaiset toimituskulut. :tup: Ajattelin jos jotain tulista chili-kastiketta tilailisi. Mikähän noiden valikoimassa on tulisinta ja onko se oikeasti tulista vai lasten suuhun tehtyä? :confused2: Haluan sellaista, että tuntuu kuin olisi vedelty liekinheittimellä suussa. :tup:
 
Poppamiehen Ahjo näyttäisi olevan tulisinta noista:
Poppamies Ahjo -chilikastike, 150 ml 5,90

Mutta samalla hinnalla voi löytyä ihan lähimarketistakin, joten onko järkeä tilata jos saman saa normikauppareissullakin?
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Enpä usko, että täällä maaseudulla löytyy. :tdown:
Ainakin S-ryhmän kaupoista voisi katsella. En toki tiedä löytyykö. Jos ei, niin sittenhän kannattaa tilata. Pelkkä Suomen Postin postimaksu on toinen mokoma lisää tuohon hintaan. Ja tilaa sitten ainakin kaksi putelia vähintään. :D
 
napsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.08.2019
Viestejä
1 676
Ainakin S-ryhmän kaupoista voisi katsella. En toki tiedä löytyykö. Jos ei, niin sittenhän kannattaa tilata. Pelkkä Suomen Postin postimaksu on toinen mokoma lisää tuohon hintaan. Ja tilaa sitten ainakin kaksi putelia vähintään. :D
Verkkokauppa.comissa on sunnuntaihin asti ilmaiset toimituskulut, siksi ajattelin tilailla. :tup:
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
415
Tämä oli alkuunsa hyvä ja kätevän pieni sriracha, mutta pidemmän päälle maku osoittautui jotenkin oudoksi.
 
Liittynyt
25.10.2019
Viestejä
310
Tämä oli alkuunsa hyvä ja kätevän pieni sriracha, mutta pidemmän päälle maku osoittautui jotenkin oudoksi.
Tullut hankittua kyseistä tuotetta lähikaupasta. Ihan mukiin menevää. Kukko tosin vie voiton. Maultaan ehkä hiukan liian makea ja tuhdin oloinen koostumus itselleni.
 
OD.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 311
Olen ostanut tuota jos kukkoa ei ole saatavilla. Toimii korvikkeena, mutta ei ole suosikkini.
 
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 077
Onko täällä porukat kokeillut aasiamarketeista löytyviä Samyangin tulinuudeleita? On helkkarin hyvänmakuisia, mutta potkua riittää oikein urakalla. Itellä menee ruokajuomaksi aina se litran maitotölkki niiden kanssa. Vaikka niiden syöminen onkin aika tuskaa, niin jotain koukuttavaa niissä on, kun nytkin tekisi mieli niitä.

Kerran maistoin sitä mikä on 2 kertaa tulisempaa kuin normaalipakkaus, niin rupesi käsi tärisemään. :D
 
Liittynyt
31.01.2019
Viestejä
28
"Tulinuudeleita" (Bokkeummyun) on tullut maistettua neljää sorttia: 1x, 2x, Curry ja Mala. Yleinen makumäärä ei niissä oikein herätä kun parin haarukallisen jälkeen maistuu vain chilisoosi ja seesami. Vastaavasti curry on ollut niistä mieluisin. Oma suosikki tulisista nuudeleista on Indomie Mi Goreng Hot & Spicy, kahden chilin paketti.
 
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 077
En ole, mutta nyt kun mainostit niin pitäähän noita testata joku päivä.
Tosin nämä ollu mulle kans just siinä rajoilla tartteeko maitoa juoda mukana. Poltetolet matalalla.
Käy joskus paikallisessa aasiakaupassa ja etsi tämännäköisiä nuudelipaketteja:

Noista tosiaan on vielä ne kaksi kertaa tulisemmat nuudelit, ja malanuudelit joita olen kerran maistanut, muttei mitään muistikuvaa oliko ne tulisempia kuin nuo perusnuudelit.
Mutta jos noi Shin Ramyun-nuudelit jo polttaa kieltä, niin kannattaa varautua maidolla tai jäätelöllä, koska nuo Samyangin nuudelit on oikeasti väkeviä, silti kuitenkin hyvän makuisia. :eat: Harmi ettei niitä voi mistään onlinekaupasta ostaa, kun minun paikkakunnallani ei ole aasiamarketteja.

Oma suosikki tulisista nuudeleista on Indomie Mi Goreng Hot & Spicy, kahden chilin paketti.
Juuri eilen tuli ostettua noita täkäläisestä ruokakaupasta kun olivat uutuuksia siellä. Katellaan millasta poltetta tarjoaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
492
Onko täällä porukat kokeillut aasiamarketeista löytyviä Samyangin tulinuudeleita? On helkkarin hyvänmakuisia, mutta potkua riittää oikein urakalla. Itellä menee ruokajuomaksi aina se litran maitotölkki niiden kanssa. Vaikka niiden syöminen onkin aika tuskaa, niin jotain koukuttavaa niissä on, kun nytkin tekisi mieli niitä.

Kerran maistoin sitä mikä on 2 kertaa tulisempaa kuin normaalipakkaus, niin rupesi käsi tärisemään. :D
Tullut maisteltua useampia Samyang makuja, mielestäni nuudelit ovat liian paksuja, rakenteeltaan suussa huonoja. Jokaisessa eri maussa mukana "mustaa mönjää"(soijaa tms.) ja maku suhteellisen samaa myös. Tulisia kuin perkele joo mutta eivät mielestäni hyvän makuisia.

Ihan perus Mamasin kananuudeli paljon parempia rakenteeltaan ja maku hyvä, tulisuuttakin jonkin verran.

Noista tosiaan on vielä ne kaksi kertaa tulisemmat nuudelit, ja malanuudelit joita olen kerran maistanut, muttei mitään muistikuvaa oliko ne tulisempia kuin nuo perusnuudelit.
Mutta jos noi Shin Ramyun-nuudelit jo polttaa kieltä, niin kannattaa varautua maidolla tai jäätelöllä, koska nuo Samyangin nuudelit on oikeasti väkeviä, silti kuitenkin hyvän makuisia. :eat: Harmi ettei niitä voi mistään onlinekaupasta ostaa, kun minun paikkakunnallani ei ole aasiamarketteja.
Omani ostin kyllä täältä, toimituskin suht. halpa(5€) kun kerralla osti enemmän: Samyang
Nyt näkyy olevan useampi maku loppu.

Näkyy tuolta saavan noita Mi Gorengejakin: Mi Goreng Pedas nuudeli
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 207
Tullut maisteltua useampia Samyang makuja, mielestäni nuudelit ovat liian paksuja, rakenteeltaan suussa huonoja. Jokaisessa eri maussa mukana "mustaa mönjää"(soijaa tms.) ja maku suhteellisen samaa myös. Tulisia kuin perkele joo mutta eivät mielestäni hyvän makuisia.

Ihan perus Mamasin kananuudeli paljon parempia rakenteeltaan ja maku hyvä, tulisuuttakin jonkin verran.
Eikös sitä tulisuutta kannata ennemmin lisätä hyvän makuisiin nuudeleihin tms. kuin ostaa valmiiksi tulisia, mutta muuten pskan makuisia? Itse ainakin käytän paljon enemmän omatekoisia kastikkeita tms. ja lisään chilijauhetta ruokaan kuin haen sitä tulisuutta jollain kaupan tuotteilla, joista monet vaistuvat vielä pahalle. Johtuu toki myös siitä, että viime vuonna tuli chiliä omista kasvatuksista reilut 15 kg.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 514
Viestejä
4 164 874
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom