TSMC:n hallituksen puheenjohtaja: Piiripulan syynä on kauppasota, ei valmistuskapasiteetti

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Koronapandemian myötä kuluttajaelektroniikan kysyntä on räjähtänyt käsiin, mikä on näkynyt paitsi heikkona saatavuutena, myös kohonneina hintoina. Analyytikot ovat laskeneet, että maailmanlaajuinen tuotantokapasiteetti laahaisi jopa 30-50 % perässä tämän hetkistä kysyntää.

TSMC on viheltänyt nyt pilliin ja väittää omalta osaltaan väitteiden kapasiteetin riittämättömyydestä olevan huuhaata. Yhtiön hallituksen ja Taiwanin puolijohdevalmistajien teollisuusjärjestön puheenjohtaja Mark Liu on kertonut Hsinchun kaupungissa pidetyssä tilaisuudessa, että tämänhetkisen tilanteen takana olisi todellisuudessa Kiinan ja Yhdysvaltojen välisen kauppasodan aiheuttama epävarmuus, ei kapasiteetti.

Liu tyrmäsi muun muassa Euroopan ja Yhdysvaltojen tavoitteet piirivalmistuksen omavaraisuudesta taloudellisesti epärealistisina ja johtavan ylikapasiteettiin. Hänen mukaansa yritykset ovat käytännössä tuplanneet tilauksensa ennen kaikkea Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasodan luoman epävarmuuden vuoksi, jotta mahdollisten sanktioiden ja rajoitusten vaikutukseen voitaisiin varautua normaalia suuremmalla tuotevarastolla. Jos ja kun kauppasota päättyy, pitäisi myös piirituotannon kapasiteetin olla Liun mukaan riittävä todelliselle kysynnälle ja jopa ylikin.

Lähde: Bloomberg

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.11.2020
Viestejä
193
Tämän kaltaista epäilin jo aikoja sitten, taisin sen ääneenkin kerran mainita..
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Niin, eli tuotantokapasiteetti on liian matalaa, kyse on vain siitä johtuuko se koronan lisäämästä kysynnästä vai kauppasodan lisäämästä kysynnästä. Ihme venkoilua eikä varmaan kenellekkään yllätys että yrityksen mielestä kilpailun lisääminen on huono asia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 185
Liu tyrmäsi muun muassa Euroopan ja Yhdysvaltojen tavoitteet piirivalmistuksen omavaraisuudesta taloudellisesti epärealistisina ja johtavan ylikapasiteettiin
Unohtui vaan mainita se tärkein syy tyrmäykseen, mahdollinen kilpailu.
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
1 347
Tämähän on vain hyvä asia. Sitten kun varastot on riittävät niin Kiina laitetaan kauppasaartoon lännen toimeista. Viimeinkin maailmantalouden öykkäri laitetaan kuriin.

Toki tässä on riski että syttyy kolmas maailmansota jos Kiina vastaa samalla mitalla, mutta jotainhan tuolle paskamaalle pitää tehdä.
 

TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 984
Iso ongelma tässä on siinä että nykyään valtioita kiinnostaa kovasti mitä sirutuotannolla ja tuotetuilla siruilla tehdään. Vaikuttaa siltä että meillä on kohta samanlaiset maailmanlaajuiset vientirajoitukset siruille kuin meillä on aseille. Ketään ei kiinnosta jos myyt vanhaa romua diktaattoreille mutta uusinta uutta ei myydä kuin hyville kavereille ja silloinkin vain ehkä.
 

Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 789
Mikäli tämä pitää paikkansa niin kuluttajat ja yritykset tietävät ketä tai keitä voivat tästä syyttää.
Kyllä, Kiinaa ja kiinan kommunistista puoluetta.

Kiina aloitti kauppasodan ja on käynyt sitä yhdysvaltoja sekä eurooppaa vastaan jo ainakin 15 vuotta. Trump vain vihdoin jokunen vuosi sitten vastasi Kiinan toimiin.

Kiinahan on varastanut surutta länsimaista teknologiaa, pitänyt valuuttakurssia keinotekoisen matalana ja tukenut yrityksiään ihan toisessa mittakaavassa, kuin länsimaissa. Ei ihme, että kiina on pärjännyt näin hyvin ja heidän tuotteet on olleet halpoja, kun yritysten ei ole tarvinnut toimia markkinaehtoisesti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Jos näyttisten hinnat sillä saataisiin alas, niin sallisin kiinallle siimaa tehdä ainakin jotain mitä se haluaa tehdä.
 
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
2 301
Jos näyttisten hinnat sillä saataisiin alas, niin sallisin kiinallle siimaa tehdä ainakin jotain mitä se haluaa tehdä.
Ei Kiinalle pidä antaa siimaa, vaan jatkaa nykimistä aina kun se on järkevää. Tämä TSMC:n PJ:n kommentti ei ole koko totuus tästä asiasta. Piiripula olisi ilman kauppasotaakin. Muutenkin on itsekästä ja naiivia täällä hyvinvointivaltiossa toivoa melkein mitä tahansa, jotta me saataisiin halvemmalla tavaraa. Kiinan tehtaissa ihmiset on töissä lähes orjia, paitsi että saavat vähän palkkaa ja pääsevät 8-10 tunniksi kotiin lepäämään, kunnes taas työt koittaa. Jos se ei kiinnosta ja tuntuu liian kaukaiselta ajatella, niin jollain tasolla ymmärrän. Jollain tasolla en.

Kauppasota on ihan paikallaan, Kiina on paskavaltio meidän standardeilla, eli inhimillisillä ja sivistyneillä moraalisilla standardeilla. Jenkitkin ovat olleet häilyväisiä moraalisesti, mutta ei kokonaisuutena juuri mitään Kiinaan verrattuna. USA:n pitää vaan olla tarkkana kauppasodassa että mitä tekee, ja miettiä ensin seurauksia.

Ei länsimaat tule pitkään aikaan pääsemään Kiinasta riippumattomaksi, monilta osin ei ehkä koskaan. Minulle kelpaa että tiettyjen kulutustuotteiden hinnat nousee radikaalisti, mutta kaikille se ei välttämättä käy. Ei täällä länsimaissa voida valmistaa samoilla hinnoilla ja nopeudella tavaraa kuin Kiina tekee. Ja isona syynä tietenkin ne Kiinan köyhimpien kansalaisten täysin epäinhimilliset työolosuhteet.

Saa nähdä mitä kauppasodalla käy kun Jenkeissä on demokraatti valkoisessa talossa. Toivottavasti jatkavat ''hybridi kauppasotaa'', jossa ei lyödä Kiinalle suoraan luuta kurkkuun, mutta jossa asteittain pyritään heikentämään Kiinan vaikutusvaltaa. Ikävä kyllä Kiina on jo kasvanut niin isoksi, että supervaltana se tulee jatkamaan. Jenkit on pahasti myöhässä tämän kanssa. Ja EU ei ole eläessään tehnyt mitään tämän asian suhteen.
 

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 795
Jos näyttisten hinnat sillä saataisiin alas, niin sallisin kiinallle siimaa tehdä ainakin jotain mitä se haluaa tehdä.
Kiinan uiguurit(käynnissä oleva kansanmurha), hong kongilaiset(kiina haluaa säätää lait, että hong kongilaisia voidaan siirtää emämaahan "reiluihin" oikeudenkäynteihin), taiwanin itsenäisyyttä kaipaavat jne jne. voivat olla tästä asiasta kovin eri mieltä. Paljon se kiina saa puuhata nykyään jo. Nämä siis ennen kuin katsotaan kiinan työoloja tai mitä kiina puuhaa afrikassa tai mitä kiinan lähellä olevilla merialueilla tapahtuu(tekosaaret ja säätö siitä kuka omistaa minkäkin vesialueen). Toki tämä on täysin väärä threadi niin ei asiasta sen enempää tällä kertaa.
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
518
Tämähän on vain hyvä asia. Sitten kun varastot on riittävät niin Kiina laitetaan kauppasaartoon lännen toimeista. Viimeinkin maailmantalouden öykkäri laitetaan kuriin.

Toki tässä on riski että syttyy kolmas maailmansota jos Kiina vastaa samalla mitalla, mutta jotainhan tuolle paskamaalle pitää tehdä.
Tässä on vaan se huono puoli että käytännössä kaikki kiinassa operoivat firmat joutuu ennemmän tai vähemmän nuolemaan kommunistipuolueen persettä. Käytännössä tarkoittanee myös sitä että jos kiinasta ajaudutaan 1/2 eroon monien länsimaisten yritysten tuotanto ja sitä mukaa myös pörssikurssit sukeltaa.

Ottaen huomioon miten "omavaraisia" kommunistivaltiot osaa loppupeleissä olla. Länkkärit ampuu tässäkin itseään jalkaan.

Trendi tulee todennäköisesti jatkumaan samanlaisena teknojen ja muiden osalta että katsellaan vaan sormien läpi kun Nallepuh puhdistelee omaa puolenhehtaarin metsäänsä vääräuskoisista ja myhistään tyytyväisinä kun evergreenin rahtilaivat lipuu satamiin täynnä kiinassa valmistettuja tuotteita. Loppupeleissä tariffit maksaa kuluttaja loppuhinnoissa. Tuloksen tekoon ei vaikuta, voitto revitään muiden selkänahasta. Maailmassa on siis vain yksi vakio ja se on ahneus.
 

Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 789
Ottaen huomioon miten "omavaraisia" kommunistivaltiot osaa loppupeleissä olla. Länkkärit ampuu tässäkin itseään jalkaan
Ei, vaan löysän antaminen kiinalle on kuin kusee housuihin pakkasella. Valitettavasti on vain huonoja vaihtoehtoja. Kaikki vaihtoehdot tekee kipeää ennemmin tai myöhemmin. Tilanteeseen olisi pitänyt puuttua jo vähintään 10 vuotta sitten.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336
Kannattaa nyt hieman miettiä mikä on tämän hepun insentiivi ennen kuin ottaa kaiken 100% totuutena.
 

Peltsii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.11.2017
Viestejä
937
Loppupeleissä Kiinahan on kehitysmaa, jossa tehdään sopimusvalmistusta. USA:ssa 2x suurempi BKT kuin Kiinassa vaikka Kiinalaisia on 4-5krt enemmän. Valtio joka ei pelaa kansainvälisessä kaupassa samoilla säännöillä kuin muut ja murhaa omia kansalaisiaan jonka jälkeen myy niiden elimet. Upea valtio.

Olisi erittäin helppo laittaa tuo kokonaan polvilleen siirtämällä valmistusta johonkin toiseen maahan, mutta toki taloudellisesti liian isot panokset kyseessä. Valitettavasti kuten tässäkin threadissa on jo sanottu, munattomuus alkaa jo nyt kostautumaan ja kostautuu tulevaisuudessa vielä enemmän.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Tämä alkaa näkyä meilläkin, kun logiikkaa ei saada tilauksiin. Mahdollisesti lomautuksia tulossa.
 

3me

Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
407
Tuskin kauppasota on pääsyy nykyseen tilaan, jos nykyinen valmistuskapasiteetti oikeasti on yli kysynnän kuten Liu sanoo niin tilanteen pitäisi korjaantua aika pian. Vaikuttaisi kuitenkin että tilanne olisi se että kysyntä on vain kasvanut nopeammin mitä TSMC on ennakoinut ja kapasiteetinlisäys on ollut liian hidasta. Liu ei myöskään halua lisää kilpailijoita jakamaan kakkua.
 
Liittynyt
11.04.2020
Viestejä
53
Muistutettakoon, että länsimaalaisesta näkökulmasta Taiwan(missä TSMC sijaitsee) on itsenäinen valtio, ei osa Kiinaa. Näin ollen Yhdysvaltojen ja Kiinan pakotteet ei suoraan vaikuta TSMC:n kykyyn viedä tuotteitaan ulkomaille. Sen sijaan kuten uutisen aihekin kertoo, kauppasota lisää jo muutenkin voimakkaasti kasvanutta kysyntää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 543
Liu tyrmäsi muun muassa Euroopan ja Yhdysvaltojen tavoitteet piirivalmistuksen omavaraisuudesta taloudellisesti epärealistisina ja johtavan ylikapasiteettiin.
Oma lehmä ojassa...
 

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 795
Tässä on vielä sekin kummallisuus, että nvidian geforce piirithän taitaa kuitenkin tulla etelä-koreasta? Vai missä ne samsungin piiritehtaat on? Etelä-korea ei liene missään kauppasodissa/pakotteissa ole vahvasti mukana? Toki se pula voi olla muista komponenteista/raaka-aineista kuin itse piireistä/tehtaista kiinni.
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Tässä on vielä sekin kummallisuus, että nvidian geforce piirithän taitaa kuitenkin tulla etelä-koreasta? Vai missä ne samsungin piiritehtaat on? Etelä-korea ei liene missään kauppasodissa/pakotteissa ole vahvasti mukana? Toki se pula voi olla muista komponenteista/raaka-aineista kuin itse piireistä/tehtaista kiinni.
Kiina tuottaa (lähes?) ainoana joitain raaka-aineita/kemikaaleja mitä tossa valmistuksessa tarvitaan, muistaakseni. Eli Samsunginkin tilanne on sidoksissa kauppasotaan ihan siinä missä Taiwaninkin (kuten jo todettua, Taiwan on länsimaisesta näkökulmasta itsenäinen valtio)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 799
Ikävä kyllä Jenkit kusevat omille koivilleen jo pelkästään omalla sisäpolitiikka-mallillaan.
Äärimmilleen viritetty kvartaali-kapitalismi tuottaa sellaista politiikkaa jolla ei hallita valtiota asiallisella aikajänteellä. Jenkki-poliitikon nykynäkemys omasta tulevaisuudestaan rajoittuu hyvin tukevasti maksimissaan 10-20 vuoteen. Eli jotta oma jälkikasvu pääsee samalle korruption oksalle kuin vanhempansa ja pystyvät lypsämään järjestelmästään vielä hiukan lisää omaan pussiinsa.
Kiinassa ja Venäjällä ajatellaan paljon pidemmälle, heittämällä sinne vähintään 40-50 vuotta eteenpäin.
Tämä ongelma oli nähtävissä Jenkkien sisäpolitiikassa jo viimeistään vuosituhannen vaihteessa, mutta Kiinalle/Venäjälle Trumpin valinta 2016 oli suorastaan uskomaton Jackpot ja kirjaimellisesti viimeinen naula arkkuun :coffee:

edit:
Pelkään jottei yksikään täysjärkinen (edes Biden) pysty kääntämään USA'n suuntaa riittävän nopeasti. Republikaanit ovat onnistuneet luomaan niin pahasti vääristyneen mediakoneiston, jottei minkäänlainen järjen ääni tulle pääsemään riittävästi läpi korjatakseen ongelmaa ainakaan lähitulevaisuudessa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
22
Tässä siis todellinen syy :/ Ei hyvältä näytä :/ Tämän takia ei rahat ja roposet riitä :/
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 377
Viestejä
4 159 027
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom