TSMC: Osa valmistajista valittaa piiripulasta vaikka istuu suurten varastojen päällä

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Piiripulasta syytetään pääosin riittämätöntä valmistuskapasiteettia ja sen myötä eritoten markkinaykköstä TSMC:tä. Nyt yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mark Liu on vierittänyt ainakin osan syystä asiakkaittensa puolelle.

Time-lehti on tehnyt artikkelin piiripulan keskiössä pyörivästä TSMC:stä ja haastatellut sen myötä muiden muassa Liuta. TSMC:n kerrotaan autovalmistajien valituksen jälkeen alkaneen tutkia, missä todelliset pullonkaulat piirien toimituksessa sijaitsevat. Autovalmistajat olivat Liuta lainaten yhtiön asiakkaiden asiakkaiden asiakkaita, joten yhtiö ei olisi edes voinut suoraan priorisoida valmistusta autovalmistajille.

Osassa tapauksissa pula oli aito, mutta joukosta löytyi myös yrityksiä, jotka panttasivat omia piirejään varastossa, vaikka niistä oli markkinoilla pulaa. Löydöstensä johdosta TSMC on priorisoinut tuotantoa yrityksille, joiden se on todennut kärsivän todella piiripulasta. Liu ei kuitenkaan määritellyt tarkemmin, missä kohtaa tuotantoketjua TSMC:stä eteenpäin piirejä panttaavat tahot ovat.

Lähde: TechPowerUp, Time

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 799
Koska myymällä ei-oota asiakkaille voi vaikka nostaa tuotteiden hintaa jos niitä "ei ole kaupan juuri nyt" ? Kuullostaa ihan siltä mitä näytönohjaimia haluaville on selitetty jo aika tovi. Mutta kapitalismissa ja pandemian aikana kaikkihan on sallittua...
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Ihan mielenkiintoista. Mutta onhan noi piiripulat totta myös silloin jos niitä sattuukin olemaan puolen vuoden tuotannon verran varastossa.

En tiedä miten Kiinassa mutta ei monilla yrityksillä ole vapautta irtisanoa työntekijöitä ihan sen mukaan mikä sattuu varastosaldot olemaan eri komponenteilla.

Millähän keinoilla TSMC selvittää muiden asiakasyritysten varastoja?
 
Liittynyt
13.02.2021
Viestejä
583
On näissä hinnoissa varmasti materiaalipulan lisäksi kyse valmistajien halusta kermankuortintaan tilanteessa, missä PC-pelaamisen näkyvyys ja suosio on ollut jo vuosia nousussa, kiitos e-sporttaajien, tech tubettajien, peliteollisuuden, rgb-estetiikan jne. Genren suunnalla on nykyään melko vilkasta kun vertaa jonnekin 2010-luvun taitteeseen, jolloin pöytäkonekomponentit olivat konsolien lisäksi myös läppäreiden puristuksissa ja koko pc-pelaamisen markkina näytti epävarmalta. Sen seurauksena me nörtit saimme nauttia vuosikausia myös melko halvoista komponenteista.

Saa nyt nähdä mihin suuntaan hinnat lähtevät kehittymään.. Kysyntä ei välttämättä laske vielä aikoihin, mutta tuleeko jossain vaiheessa ylitarjontaa komponenteista mikä sekin olisi huonoa bisnestä. Karmeinta hintoja nämä nykyiset vaan ovat, kun tässä on tottunut ajatukseen, että "noin tonnilla" päivittää koko koneen sisälmykset high settings pelaamiseen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Jotenkinhan nämä keinottelut pitäisi globaalilla lainsäädännöllä ja kovilla rangaistuksilla estää/kitkeä.
 

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 809
Piiripula autopuolella näyttää myös sen miten osa firmoista on jähmeitä dinosauruksia ja osa on vikkelämpiä liikkeissänsä. Teslahan teki toimitusennätyksen samaan aikaan, kun esimerkiksi ford myy eioota. Teslalla taisivat esimerkiksi vaihtaa jotain mikropiirejä aika riprap ja kirjoitella uudet firmwaret.

 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Piiripula autopuolella näyttää myös sen miten osa firmoista on jähmeitä dinosauruksia ja osa on vikkelämpiä liikkeissänsä. Teslahan teki toimitusennätyksen samaan aikaan, kun esimerkiksi ford myy eioota. Teslalla taisivat esimerkiksi vaihtaa jotain mikropiirejä aika riprap ja kirjoitella uudet firmwaret.
Teslalla myös poistivat ominaisuuksia autoista jotka oli niillä myyty. Se ei vaan ole ollut perinteisillä autovalmistajilla tyyli.
 

VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
906
Yllättää kyllä siltä osin että nyt kun hinta ja kysyntä on korkea, niin mitä järkeä on istua sen varaston päällä ? Toki nähtävissä tapahtuva katteen nousu on yksi syy, mutta voiton tekeminen ei onnistu tekemättä mitään ja riskit kasvaa huomattavasti. Sinänsä tosi kaksinaamaista touhua valittaa piiripulasta vaikka varastot täyttyy pikapikaa.

Toivon että joku tutkiva taho todellakin selvittää näiden firmojen nimet ja tekee asiasta jonkun katsauksen.

Toinen ongelma omasta mielestä on se että jälleenmyyjilläkin on varastoa, mutta hinnat on niin törkeät että moni äänestää lompakollaan. Vaikea sanoa tuottaako sellainen firma mitään, jonka hyllyt on täynnä 3080 rtx -kortteja johonkin 1800€ hintaan. Jos tavara ei liiku, niin ei voi tulla voittoa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Ihan mielenkiintoista. Mutta onhan noi piiripulat totta myös silloin jos niitä sattuukin olemaan puolen vuoden tuotannon verran varastossa.

En tiedä miten Kiinassa mutta ei monilla yrityksillä ole vapautta irtisanoa työntekijöitä ihan sen mukaan mikä sattuu varastosaldot olemaan eri komponenteilla.

Millähän keinoilla TSMC selvittää muiden asiakasyritysten varastoja?
Veikkaan että on tarjonnu piirejä ja ostaja on kertonu ettei tarvitse koska on varastossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Ihan mahdollinen tilanne on se, että hilavitkuttimen / auton valmistaminen tarvitsee piirejä A, B, C ja D. A:ta ja B:tä on varastot täynnä ja tuotanto rullaa, tarjolla vaikka kuinka, C:stä ja D:stä on pulaa.

Sitten tulee B:n ja C:n tarjoaja ja kyselee, että kuulemma on piiripula, haluatteko ostaa piirejä ja auto/hilavitkutinvamistaja toteaa, että meillä on varastot jo B:tä ja oikeastaan C:stäkään ei ole hyötyä jos ei saada myös D:tä, joten ei meitä oikeasta maksaa C:stä extraa saadaksemme sitä nopeammin, kun ei me niitä tuotteita saada kuitenkaan tehtyä kun D:stä on pulaa.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
329
Teslalla myös poistivat ominaisuuksia autoista jotka oli niillä myyty. Se ei vaan ole ollut perinteisillä autovalmistajilla tyyli.
Tähän liittyenhän esim. Audi ja Volkswagenin toimitus menee tietyillä lisävarusteilla vuoden päähän ja tiettyjä lisävarusteita poistettu kokonaan listalta. Teslalla toki eri tyyli, kun autoissa ei ole lisävarusteita.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 445
Viestejä
4 162 092
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom