True Detective (HBO)

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Täällä ei taitanut olla ketjua tästä sarjasta?
Eka kausihan oli ylistetty mutta kakkos kaudella sitten mentiin vähän metsää vaikka ei sekään mikään surkea surkea kausi ollut mutta ekaan verrattuna varmasti.

Mutta nytten kolmos kaudesta on tullut lisäinfoa:
HBO paljasti True Detective -sarjan 3. kauden pääosanesittäjän | Muropaketti.com

Huhut pitivät paikkansa.

Aiemmin tässä kuussa kerroimme Moonlight-elokuvasta parhaan miessivuosan Oscarin voittaneen Mahershala Alin olevan kiinnostunut näyttelemään HBO:n True Detectiven kolmannella tuotatokaudella. Nyt Empire kertoo HBO:n ohjelmajohtaja Casey Bloysin vahvistaneen Alin esittävän yhtä päähenkilöistä. Sarjan luoja, käsikirjoittaja ja tuottaja Nic Pizzolatto viimeistelee tällä hetkellä tulevan kauden käsikirjoituksia.

– Olen lukenut viisi valmista kässäriä ja ne ovat loistavia. Kunhan löydämme ohjaajan, niin näillä mennään, Bloys sanoo.

Mahershala Ali on Moonlightin lisäksi tuttu muun muassa Netflixin House of Cards- ja Luke Cage -sarjoista. Vielä ei ole selvillä keitä muita True Detectivessä nähdään hänen lisäkseen.

Vuonna 2014 True Detectiven ensimmäisellä kaudella avainhahmoja esittivät Woody Harrelson ja Matthew McConaughey ja toisella tuotantokaudella sarjassa nähtiin muun muassa Colin Farrell, Rachel McAdams ja Vince Vaughn.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
591
Ykkönen oli kyllä timanttia. Voisi katsoa uudestaankin.
Kakkonen oli kyllä aikas turha. Liikaa hahmoja ja liikaa lässynlässyn surkeaa dialogia.

Toivottavasti kolmosessa opittu kakkosen virheistä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 881
Koko ajan mennään huonompiin näyttelijöihin. Woody Harrelson oli aiemmin ollut omalla listalla kova ja ykköskaudesta löysin Matthew McConaughey:n. Näyttelijäsuoritukset oli jotain uskomatonta ja parasta, mitä olin telkkarisarjassa ikinä nähnyt.

Sitten tuli Colin Farrell, ja huonohan se oli. Jopa komediatähti Vince Vaughn oli parempi, paljon parempi.

Nyt tulee sitten Cottonmouth, joka on sen yhden sarjan perusteella keskitasoa. Ja nimenomaan, sarjan perusteella. Noi edelliset kaudet oli castattu a-luokan leffatähdillä.
 

viskileka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.07.2017
Viestejä
45
1 kausi jotai pseudofilosofista cräppiä, toinen jakso istuskelua pöydän äärellä. paskaa. pakollinen "olen alkoholisti poliisi".
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
348
True Detectiven kolmas kausi varmistui – Jeremy Saulnier saapuu toiseksi ohjaajaksi

HBO on ilmoittanut virallisesti tilanneensa kolmannen kauden Nic Pizzolatton rikosantologiasarjasta True Detective.

Julkistuksen yhteydessä tuotantoyhtiö ilmoitti kiinnittäneensä Jeremy Saulnierin (kuvassa) kolmannen kauden ohjaajaksi yhdessä Pizzolatton rinnalle.

Kolmas kausi seuraa Ozarkvuorilla tapahtuvaa makaaberia rikosta ja siitä syntyvää mysteeriä, joka jatkuu vuosikymmenten ajan. Juoni sijoittuu kolmelle eri ajanjaksolle.

Kauden pääosassa nähdään puolestaan Mahershala Ali, joka nähdään paikallisena poliisietsivänä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
367
Mahershala Alille iso peukku pääosasta. Odotan tältä kaudelta enemmän kuin toiselta kaudelta, joka hajosi täysin käsiin. Ensimmäinen kausi oli loistava.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
193
True Detective 3 palkkasi Stephen Dorffin
EILEN KLO 21.30 | LUETTU: 499 KERTAA | TEKSTI: JARI TAPANI PELTONEN


Stephen Dorff (Blade, Somewhere) on kiinnitetty True Detectivenkolmannelle tuotantokaudelle. Kausi sijoittuu Ozarkvuorten varjoon ja kertoo tarinan makaaberista rikoksesta, jonka vaikutukset ulottuvat vuosikymmenten päähän. Kausi seuraa kolmea aikatasoa.

Dorff ja Oscar-voittaja Mahershala Ali (Moonlight, Luke Cage)näyttelevät poliisietsiviä, joiden uraan ja muuhun elämään rikos jättää jälkensä. Carmen Ejogo (Selma, Alien: Covenant) näyttelee opettajaa, jolla on yhteys kahteen 80-luvulla kadonneeseen lapseen.

Sarjan luoja Nic Pizzolatto jatkaa kirjoittajana ja hän ensimmäistä kertaa myös ohjaa jaksoja. Sarjan on määrä jatkua tänä vuonna.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
 

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Täällä ei taitanut olla ketjua tästä sarjasta?
Eka kausihan oli ylistetty mutta kakkos kaudella sitten mentiin vähän metsää vaikka ei sekään mikään surkea surkea kausi ollut mutta ekaan verrattuna varmasti.
Kummallista, olenko minä ainoa, joka pitää kakkoskaudesta enemmän?
Ykköskausi hajosi jossain vaiheessa ihmeelliseen haahuiluun ja sitten vielä se pirun mestarillinen sarjamurhaaja oli joku vitun retardi punaniska, joka olisi voitu laittaa häkkiin ekan murhan jälkeen, jos joku olisi viitsinyt tehdä työnsä.

Minäkin luin ekaksi jostain, että kakkoskausi on täyttä kuraa ja jätin sen ensiesityksen katsomatta. Kun Yle näytti sitten uusinnan, niin laitoin menemään digiboksille. Sitten se sai olla siellä vielä jonkun tovin ennenkuin päätin vähän vilkaista ekaa jaksoa sillä perusteella, että onko siinä sarja, jonka voisi poistaa kiintolevyltä tilaa viemästä. Katsoinpa sitten yhdeltä istumalka kaikki jaksot. Oikeastaan viimeinen jakso oli pettymys, mutta ei kai se oikein muuta voinut ollakkaan, koska oli mahdotonta lunastaa siihen laitetut odotukset .

Enkä todellakaan voi ymmärtää, että kakkonen olisi muka reilu tasonlasku.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Kummallista, olenko minä ainoa, joka pitää kakkoskaudesta enemmän?
Ykköskausi hajosi jossain vaiheessa ihmeelliseen haahuiluun ja sitten vielä se pirun mestarillinen sarjamurhaaja oli joku vitun retardi punaniska, joka olisi voitu laittaa häkkiin ekan murhan jälkeen, jos joku olisi viitsinyt tehdä työnsä.

Minäkin luin ekaksi jostain, että kakkoskausi on täyttä kuraa ja jätin sen ensiesityksen katsomatta. Kun Yle näytti sitten uusinnan, niin laitoin menemään digiboksille. Sitten se sai olla siellä vielä jonkun tovin ennenkuin päätin vähän vilkaista ekaa jaksoa sillä perusteella, että onko siinä sarja, jonka voisi poistaa kiintolevyltä tilaa viemästä. Katsoinpa sitten yhdeltä istumalka kaikki jaksot. Oikeastaan viimeinen jakso oli pettymys, mutta ei kai se oikein muuta voinut ollakkaan, koska oli mahdotonta lunastaa siihen laitetut odotukset .

Enkä todellakaan voi ymmärtää, että kakkonen olisi muka reilu tasonlasku.
Onneksi olkoon, taidat olla lähes ainoa joka näin sanonut ja enkä sitä sano että väärä on, en missään nimessä. Jokaisella on omat mielipiteensä mutta ei se kakkonemkaan täys paska ollut mutta ykkönen oli yhden unuversumin verran parempi.
 

jeppe82

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.08.2017
Viestejä
693
Ensimmäinen kausi oli mielestäni erinomainen. Sen olenkin kattellut läpi kolme kertaa. Toinen kausi oli parhaimmillaan keskinkertainen ja melkein jätin sen kesken, kun ei vaan kiinnostanut. Katsoin kuitenkin senkin lopulta läpi enkä muista siitä enää juurikaan mitään. Makuasioitahan nämä.
 

TML

yolo
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 309
Tätä on odotettu, vaikka omaan makuun toinen kausi lässähti. Ensimmäinen sen sijaan oli omasta mielestä yhtä parasta TV viihdettä ikinä.

Odotukset on kovat josko päästäisiin taas samoille tasoille ekan kauden kanssa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
367
True Detective ei vain löydä säveltään – Sarjan kolmoskausi on poliisisarjaksi hyvä, mutta se ei ole poikkeuksellinen

Sarjan tunnelma on vahva ja salaperäinen – mutta niin on monessa muussakin nykysarjassa.


Leena Virtanen
Julkaistu: 14.1. 2:00 , Päivitetty: 14.1. 7:20

TRUE DETECTIVE -sarjan kakkoskausi (2015) oli niin huono, että se kannattaa vain unohtaa. Ykköskausi (2014) puolestaan oli niin merkittävä, että se tuntui kääntävän poliisisarjojen genren kokonaan uuteen asentoon.

Sarjan luoja, kirjoittaja ja nyt myös ajoittainen ohjaaja Nic Pizzolatto on saanut vielä yhden tilaisuuden. Kolmoskausi (2019) kertoo jälleen kokonaan uuden tarinan uusilla henkilöillä ja uusissa maisemissa. Sitä ryhtyy väistämättä katsomaan epäluuloisin mielin siitä huolimatta, että pääosaan valittu loistava Mahershala Ali herättää lupauksia.

ALI ottaakin roolin haltuun heti alusta alkaen ja kolmella eri aikatasolla.

Ykköskauden tapaan myös kolmosessa seurataan samaa rikosta, kahden lapsen katoamista, eri aikakausina: tapahtuma-aikaan 1980, kymmenen vuotta myöhemmin ja lopulta nykyajassa.



Ali esittää roolihahmoaan, poliisietsivä Wayne Haysia, myös vanhuksena. Häntä haastattelee nuori nainen, jota kiinnostaa, onko Hays kokenut tulleensa sorretuksi ihonvärinsä takia, mikä onkin relevantti kysymys Arkansasin takamailla.

Alin oli muuten ensin tarkoitus näytellä työparia, mutta näyttelijä itse sai Pizzolatton vakuuttumaan, että nyt olisi korkea aika mustalle päähenkilölle. Kuten todella onkin.

Alin vastanäyttelijä ja työpari Roland West on Stephen Dorff, ja hänen elämänsä naista Ameliaa näyttelee Carmen Ejogo.

TRUE Detectivehan ei varsinaisesti ole sarja, sillä kausilla on vain vähän yhteistä. Karismaattisen miespäähenkilön piti olla yksi kantava voima, mutta sekin meni pieleen Colin Farrellin takia kakkoskaudella.

Mahershala Ali nousee ilman muuta ykköskauden Matthew McConaugheyn rinnalle. Sen sijaan Dorff on ainakin kolmen ensimmäisen jakson perusteella aika ankea tyyppi verrattuna ykköskauden Woody Harrelsoniin.

Kolmoskausi on poliisisarjaksi hyvä, mutta se ei ole poikkeuksellinen. Siinä on vahva, salaperäinen tunnelma, joka kasvaa yhteen maiseman kanssa. Niin on kuitenkin monessa muussakin nykysarjassa.

YKKÖSKAUDELLA rikosjuoni oli vain keino kuvata kahden miehen eksistentiaalista elämänpohdintaa ja amerikkalaisen syrjäseudun ahdinkoa, kun taas tässä poliisityö on pääasia. Kolmosen ongelma on myös puuduttavan tasainen rytmi.

Vaikea tietää, miksi Pizzolatto ei saa enää samanlaista otetta sarjaansa. Yksi syy on epäilemättä ohjaaja. Ykköskauden ohjasi Cary Joji Fukunaga, jonka seuraava haaste on James Bond.
Televisioarvostelu: True Detective ei vain löydä säveltään – Sarjan kolmoskausi on poliisisarjaksi hyvä, mutta se ei ole poikkeuksellinen
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
108
No, kyllä tuota kuitenkin tulee varmaan katsottua, vaikka ei kummosia arvosteluja ole tullutkaan.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
219
Minulle jäi kuva, että nyt pyöritään kolmessa eri ajassa, joka on vain typerää. Ensimmäisessä se kahden ajan välinen pomppiminen toimi, toisella kaudella ei tehty mitään sellaista, joka oli vain hyvä.
 

TML

yolo
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 309
Minulle jäi kuva, että nyt pyöritään kolmessa eri ajassa, joka on vain typerää. Ensimmäisessä se kahden ajan välinen pomppiminen toimi, toisella kaudella ei tehty mitään sellaista, joka oli vain hyvä.
Juu,

kyllähän se monesti sanotaan että kolmessa ajassa pyöritään, kun ihan vuodet mainitaan. 1980, 1990, ja 2015. Epäselväksi toki jää ehkä vain '80 ja '90.

Noh, katsotaan miten homma kehittyy seuraavassa jaksossa. Ei tuo ainakaan toistaiseksi itseä ole häirinnyt.

Kai se haastattelija vuodessa 2015 on sitten se 1980 kadonnut ja 1990 uudestaan ilmestynyt likka. :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
No, omalla kohdalla arvostelut perustuivat Hesarin laatujournalismiin. Saattavat olla väärässä tuolla Hesarin toimituksessa. :confused2:
Itsellä vielä katsomatta mutta mitä nytten äkkiseltään lukenut niin ei pärjää ykkös kaudelle mutta parempi kuin kakkonen, että pienet odotukset ilmassa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 387
Itsellä vielä katsomatta mutta mitä nytten äkkiseltään lukenut niin ei pärjää ykkös kaudelle mutta parempi kuin kakkonen, että pienet odotukset ilmassa.
No, "parempi kuin kakkoskausi" ei ole varsinaisesti vielä mikään saavutus. Mutta kahden ensimmäisen jakson perusteella kolmonen vaikuttaa hyvin paljon samanlaiselta kuin ykköskausi, niin juonen, toteutuksen kuin yleisen tyylinkin puolesta. Odotan (tai oikeammin toivon) että sarja muuttuu vielä omanlaisekseen. Mahdollisuuksia on kuitenkin periaatteessa viedä tarinaa melkein mihin suuntaan tahansa, vaikka kommentiksi Alzheimer-potilaiden kohtelusta nyky-yhteiskunnassa. :)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
61
Kaksi ensimmäistä jaksoa takana, ykkönen on edelleen paras, tämä kolmas on ehkä jopa piirun verran huonompi kuin kakkonen (makuasioita).

Häiritteekö muita että alkutekstien kuvat ja musa ei tunnu olevaan ollenkaan synkronissa?
Aikaisemmissa tuotantokausissa nuo alkutekstit oli viihtyttäviä ja erittäin laadukkaita audiovisuaalisia tuotoksia, tässä tuntuu että videopuolelle on saatu sama tekijä mutta musasta vastaava on ollu joku aloittelija.

1. Lapset päättäneet karata kotoa koska vanhemmat on juoppoja ja riitelee
2. Pyörämatkalla menty teinien hengauspaikalle
3. Tarjottu/pakotettu maistamaan alkoholia, poika putoaa/tyttö tönäisee pojan alas tornista, murtaa niskansa
4. Joku auttaa tyttöä "hautaamaan" pojan luolaan, tyttö jättää nuket muistoksi ja toivoo että poika löydettäisiin
5. Tyttö tuntee suurta syyllisyyden tuskaa ja ei halua kohdata vanhempiaan joten päättää asua pojan hautauksessa auttaneen luona
6. Tyttö/auttaja lähettää viestin ettei kannata etsiä koska ei halua tulla löydetyksi ja tuska siitä että on aiheuttanut pojan kuoleman murtaisi vanhemmat
7. Väärä mies tuomitaan rikoksesta
8. Tyttö astuu julkisuuteen ja kertoo kaiken
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 582
Mielestäni oli ihan lupaavanoloiset 2 ensimmäistä jaksoa. Itse tykkäsin.

Ei taidettu kertoa, että onko tapaus ratkennut jo tuolloin 2015? Vai oliko niin että kävit nettisivulla katsomassa ratkeamattomia tapauksia ja tämä oli yksi niistä?
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 609
Kolme jaksoa katsonut ja hyvään tahtiin etenee.
55min on hyvä mitta jaksolle, hieman kuin lyhytelokuva.
Ja mitä nyt vertaa ykköskauteen, niin vaikka Marshala Ali on hyvä näyttelijä, niin ei hän sentään Matthewin kaltainen näyttelijä ole.
Matthew on aika monessa hyvässä elokuvassa ollut pääroolissa ja jonku oscarinkin voittanut.
Hyvin tässäkin vedetään.

Ykkösessä loppu lässähti,ja tavallaan pilasi koko kauden.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Onhan tämä ihan eli kaliberia kuin 2-season. Seepia värimaailmasta voi olla montaa mieltä, mutta itse pidän. Okei, voi olla ettei ole seepia kun olen värisokea, mutta sellainen pesty värimaailma kuitenkin.

Ali on kyllä (todella) hyvä näyttelijä, harmi että tarina on rakennettu niin että liikutaan niin eri ajanjaksoissa; vaikka hyvin on maskeerattu, nuo nykyhetken dialogit on vähän tökkiviä vs. Ne kaksi menneisyydessä olevaa ajanjaksoa. Lisäksi aisapari on aivan liian paljon vailla karismaa. Eiköhän tuohon olisi löytänyt HBO:n paukuilla ja 1-seasonin menestyksen perusteella jonkun huomattavasti karismaattisemman näyttelijän.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Tämähän lähtee ihan lentoon. Eteenpäin on menty. Mainio sarja ja paras jakso tähän mennessä.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
694
Ihan hyvää kamaa. Vaikuttaa vähän, että kakkoskaudesta saadun palautteen pohjalta on tultu takaisin ykköskauden tyyliin. Vähän siinä ja siinä onko liiaksikin samankaltaisuutta, ei nyt ainakaan vielä ole pahasti häirinnyt.

Vähän kahtiajakoiset tunteet myös tuosta sarjan rytmistä. Tavallaan tykkään, että juonenkuljetus on verkkaista eikä joka jaksossa tule jatkuvasti mullistavia tapahtumia. Toisaalta taas tuntuu, että olisi vähän aiemmin voinut tehdä jotain ratkaisevia paljastuksia joilla juonta olisi avattu. Nyt on enää pari jaksoa jäljellä, saas nähdä millaista tykitystä ne tulee olemaan, vai lässähtääkö homma jotenkin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
569
Voidaanko tästä kaikesta tulkita, että kolmoskausi on katsomisen arvoinen?

Ensimmäinen kausi oli huikea.

Toinen kausi oli ripulia ja sitä ei pystynyt katsomaan loppuun.

Suositteletteko kolmosen katsomista?
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
37
Toisen kauden hyve oli että lähdettiin hakemaan erilaista tarinaa. Siinä tosin toteutus persiilleen.

Tämä kolmas tuntuu häiritsevästi aivan ykkösen uusinnalta. Ja samaa mieltä meridianin kanssa siitä että alku oli liian verkkaista.
Toivottavasti tämä korvataan viimeisillä jaksoilla.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
694
Suositteletteko kolmosen katsomista?
Kyllä mä sanoisin, että on katsomisen arvoinen. Kuten tuossa aiemmin sanoin, niin on selkeästi enemmän ykköskauden kaltainen, joten jos siitä tykkäsi niin eiköhän tuokin uppoa. Sen vajaa 10h mitä tuo kokonaisuudessaan kestää voisi varmasti käyttää huonomminkin.
 
Liittynyt
04.01.2018
Viestejä
321
Voidaanko tästä kaikesta tulkita, että kolmoskausi on katsomisen arvoinen?

Ensimmäinen kausi oli huikea.

Toinen kausi oli ripulia ja sitä ei pystynyt katsomaan loppuun.

Suositteletteko kolmosen katsomista?
Minäkin suosittelen katsomaan.

Alkuun vähän nihkeää, mutta lähtee kyllä hyvin lentoon sitten!
Nyt en malta odottaa kahta viimeistä jaksoa, että pääsis näkemään ratkaisun..
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
721
Voidaanko tästä kaikesta tulkita, että kolmoskausi on katsomisen arvoinen?

Ensimmäinen kausi oli huikea.

Toinen kausi oli ripulia ja sitä ei pystynyt katsomaan loppuun.

Suositteletteko kolmosen katsomista?
Jos ensin olisi julkaistu season 2 ja vasta sen jälkeen tuo ensimmäinen season, niin varmaan arvostelut ja vastaanotto kakkos seasonista olisivat olleet aika erilaisia kuin nyt :)

Kaikki kolmoskauden tähän mennessä ilmestyneet jaksot on katsottuna ja myöskin vahva suositus tälle. Kahta viimeistä jaksoa kovasti tässä jo odotellaan. Time well spent!
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681
Ensimmäinen kausi loistava, toinen kausi keskinkertaista meh-tason paskaa. Kolmas kausi onneksi pyrkii kohti ykköskautta, tuskin pääsee perille asti, mutta laadukkaasti tehtyä viihdettä.

Kolmen eri aikakauden päällekkäinen pyörittäminen on hyvä keksintö ja sitä toteutetaan onnistuneesti. Näyttelijät hyviä myös.

Ainoa mistä voi valittaa on HBO:n tarjoama paskalaatu kuvan osalta. Ymmärrän että ei voi heidän osaltaan edes haaveilla 4K:sta, mutta kun lisäisivät FHD-resoon bittivirtaa sen verran, että ei väriliuissa pikselöityisi ja kuva olisi muutenkin terävämpi ja mukavampi katsoa. Pakko lopettaa tilaus tämän sarjan ja Manifestin jälkeen, niin paskaa kuvanlaatua ja ei auta mitkään viestit aspaan, tarkoitus lienee nykykaluston täysimittainen kuoletus tilaajien rahojen saamiseksi.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
569
Kiitos vastauksista.

Täytyy katsella kolmoskausi läpi.

Tuo Suomen HBO on em. laatusyistä pannassa, koska en aio hajoilla huonon kuvanlaadun kanssa.
 
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
364
Pakko yhtyä muiden mielipiteisiin. Ensimmäinen kausi oli aivan rautaa, toista kautta en kestänyt kokonaan katsoa ja tämä kolmas kausi on parantanut joka jaksolta ja uppoaa kyllä hyvin itsellle. Uusin jakso loppui aivan käsiin, ja taas joutuu viikon odottamaan seuraavaa eli viimeistä jaksoa.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
484
Miten hyvä teidän mielestä jotka olette katsoneet Season 1 ja Season 2 on S2 verrattuna S1?
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681
^ kakkoskausi lienee melko yksioikoisesti dumattu huonoksi. Se olisi eri nimellä varmaan saanut parempia arvosteluja, nyt sitä suotta verrattiin loistavaan ykköskauteen vaikka mitään yhtymäkohtaa ei sinänsä olekaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 008
Mun mielestä kakkoskausi ei ollut huono. Ei se kyllä ollut hyväkään. Liian rönsyilevä, liikaa sivujuonia ja kokonaisuus oli sekava. Katsoin kyllä loppuun asti mutta mutta... en siitä oikein enää mitään muista. Ykköskaudesta muistaa edelleen paljon juttuja.
 
Liittynyt
12.04.2018
Viestejä
1 273
Kuriositeettina: 80-luvun alussa nuorella kundilla päällään Black Sabbatchin paita ja reilu kolmekymppiset kaverit kyselee, että mikä tuo on? Käsikirjoittajalla nyt menneet vellit vähän sekaisin, meinaan että miten kaksi tutkijatason kyttää olisi tuona aikakautena voinut välttyä tiedolta mikä on black sabbath.

Noh tämä nyt vain itseäni huvitti. Ja joo tyhmät jenkit ja countrymusiikki ja ehkä tiesivätkin ja tenttasivat vain teiniä syvemmästä merkityksestä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
591
Enää yksi jakso jäljellä, siinä kun se haastattelijatyttö alkoi tivaamaan niin

Mietin että Purplella on enemmänkin jotain salattavaa, muttei vain muista.
Veikkaan et haastattelija tietää aika paljon enempi mitä on kertonut

Jotain ihan pientä tästä tuotantokaudesta puuttuu, hyvähän tämä on ilman muuta, mutta kun se ykköskausi vaan oli jotain niiiin hyvää.
Ronald hahmona on sellainen että sen elämääkin olisi voinut vähän kuvata enemmän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
193
No olipahan mitäänsanomaton lopetus muutenkin tylsähkölle kaudelle! Tuo aikahyppely kolmella eri aikakaudella ei oikein kunnolla toiminut koko kauden aikana ja oltiin kyllä muutenkin todella kaukana ykkös kaudesta, johon tätäkin pakostakin tulee vertailtua. Sääli :(
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 008
Mä taas pidin tästä loppuratkaisusta enemmän kuin ykköskauden lopetuksesta.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741
Kyllä oli taas tylsä ja pitkävetinen kausi, voi olla että jos nelonen tulee jää se katsomatta.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 023
No olipahan mitäänsanomaton lopetus muutenkin tylsähkölle kaudelle! Tuo aikahyppely kolmella eri aikakaudella ei oikein kunnolla toiminut koko kauden aikana ja oltiin kyllä muutenkin todella kaukana ykkös kaudesta, johon tätäkin pakostakin tulee vertailtua. Sääli :(
Jep jep. Vaikka muutama eka jakso rakenteli maltilla hienoa jännitystä niin oli kyllä kehno kausi. Mielestäni kakkonen oli jopa parempi kuin tämä, ainakin mitä tuli tuohon tarinan yhtenäisyyteen ilman ajassa hyppimistä ja selkeyteen. Tässä koitettiin vaan rakentaa jotain mystistä ja suurta ja lopputulos oli vaan huono.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681
Aika kaksijakoinen oli kolmas kausi, alussa rakentui suurempia odotuksia kuin mihin rahkeet lopussa riittivät. Hyvä ja laadukkaan oloinen sarja oli taas kerran, mutta en näe mitään syytä roikottaa näitä samalla nimellä kuin mitä ykköskausi, sama päti aikoinaan kakkoskauteen.

Katson kyllä jossain vaiheessa uudestaan ja koitan lähes putkeen tykittää tämän. Nyt harmitti katsella tätä viikon tauoilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
276
Kolmoskauden heikoin lenkki oli mielestäni tutkittava tapaus. Alkoi lupaavasti mutta olikin lopulta täysi tuhnu ja ainut uhka etsiville koitui yhdestä ammuskelusta ja vanhuusiän dementiasta.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 582
Kolmoskauden heikoin lenkki oli mielestäni tutkittava tapaus. Alkoi lupaavasti mutta olikin lopulta täysi tuhnu ja ainut uhka etsiville koitui yhdestä ammuskelusta ja vanhuusiän dementiasta.
Juuri näin. Hyvää sellaista mystiikkaa luotiin alussa (nuket ym.), mutta lopputulema olikin aika pehmeä. Onhan tämä todella laadukkaasti toteutettu paketti, mutta ehkä toi juoni ei kuitenkaan niin erityinen ollut.
 
Liittynyt
12.04.2018
Viestejä
1 273
Eiköhän tämä sarja ole tällä taputeltu. Sanalla sanoen heikko suoritus tämäkin kausi.

Alkoi pänniä se dialogikin jo alkuvaiheessa. Ihan kuin olisi mikitetty 2 sentin päästä suusta tasapaksua ylimiehekästä (näennäismiehekästä) mörinää olkoon hamot kuinka lähellä toisiaan tai puhuivat kenelle vain.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.12.2017
Viestejä
25
Sitä ykköskautta on kyllä vaikea ylittää. Tämä 3. kausi kiilaa kyllä sen onnettoman kakkoskauden edelle kevyesti.

Jos tulee 4.kausi, niin voisivat muuttaa konseptia vähän ja käyttää vain yhtä päähenkilöä. Ja siihen osaa joku superstara, esim. Christian Bale tms. Muuten on vaikea peitota 1.kauden suosiota.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741
Eiköhän tämä sarja ole tällä taputeltu. Sanalla sanoen heikko suoritus tämäkin kausi.

Alkoi pänniä se dialogikin jo alkuvaiheessa. Ihan kuin olisi mikitetty 2 sentin päästä suusta tasapaksua ylimiehekästä (näennäismiehekästä) mörinää olkoon hamot kuinka lähellä toisiaan tai puhuivat kenelle vain.
Jep, oli kyllä surkea ja pitkävetinen kausi. En taida enää 4. katsoa jos sellainen tulee.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 406
Viestejä
4 160 010
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom