tomra r1 pullokone

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
@Tonnin Seteli Ja niissä maissa, jossa ei ole panttijärjestelmää käytössä on paljon pienempi prosenttiosuus pulloista/tölkeistä palautuu takaisin. Suomessahan on palautuu n. 90% takaisin vuodessa eli hyvinkin korkea palautusprosentti, kiitos panttijärjestelmän. Ja sekin on hyvä puoli, että kierrästysalumiinitölkki tarvitsee vain 5% siitä energiasta verrattuna uuden tölkin valmistukseen nähden.
Lisäksi Suomessa palautumattomatkin pääosin menevät sekajätteen mukana poltettaviksi, mikä ei aiheuta suurta harmia, ja vähemmässä määrin joen kautta mereen kuten joissakin paskamaissa on tapana. Alumiinipakkausten kierrätyksen pääasiallinen merkitys roskan torjunnan ohella onkin nimenomaan energiansäästö, eikä raaka-aineen harvinaisuus tai myrkyllisyys kuten joidenkin muiden tavaroiden kierrätyksessä.

Toisaalta kierrätysaste voisi eri olosuhteissa olla samaa luokkaa ilman panttijärjestelmääkin, tai ainakin haitta yhtä vähäinen. Riippuu olosuhteista, ihmisten käytöstavoista, kulutustottumuksista jne, mikä on järkevää.

Esim. 1 kpl noita R1 koneita maksaa n. 100k€ ja perinteiset koneet n. 1/2 - 1/10 ton hinnasta mallista riippuen. Koko homman pyörittäminen on kaupalle aika huonoa bisnestä jos pelkkiä euroja laskee.
Näin on. Eihän se millekään lähikaupalle järkevää olekaan siirtyä nykytyyppisestä pienestä palautuskoneesta mihinkään, vaikka niissäkin on aina kehittämisen varaa ja kehitystä todella on tapahtunut. Tällainen jätesäkkikaupalla palautukseen sopiva kone(jonka genren kehitys on tavallaan suhteellisen alussa tavanmukaisiin verrattuna) on isompien myymälöiden juttu, sellaisten joissa suuri määrä asiakkaita käy autolla. Myös kuluttajakäyttöön suunniteltuja pienemmät kompaktit palautuspakkausten käsittelykoneet vaikuttavat ihan tarpeellisilta yleisötapahtumiin. Niitähän kiakkokisojen yhteydessä ainakin tamperelaismediassa mainostettiinkin.
 
Viimeksi muokattu:

Kamis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
588
Tullut monesti pulloja palauttaessa mietittyä että miksi ei ole semmoista laitetta mihin voi vaan kipata kaikki tölkit kerralla, no nyt on.
Jos tuota vertaa semmoiseen koneeseen mikä kääntää tölkit jotta saa viivakoodin luettua niin kyllähän tuo on ihan eri planeetalta.
 
Liittynyt
13.12.2021
Viestejä
555
Onhan tää totta. Kauppiaallehan toi on myös aivan valtava kuluerä, joka tietenkin siirtyy hintoihin jossain määrin. Esim. 1 kpl noita R1 koneita maksaa n. 100k€ ja perinteiset koneet n. 1/2 - 1/10 ton hinnasta mallista riippuen. Koko homman pyörittäminen on kaupalle aika huonoa bisnestä jos pelkkiä euroja laskee. Palautetusta pullosta saa "vaivanpalkkaa" joitain sentin osia ja sillä tuskin kattaa kunnolla edes palkkakuluja. Varmaan kauppiaat kuitenkin laskeneet, että palautukseen kannattaa panostaa palvelumielessä ja rahat tulee ainakin osittain sitä kautta takaisin.

Hyvä tää järjestelmä silti on, vaikka aina on varaa parantaa.
Kysyin kauppiaalta hintaa. Leasing kone cittarissa. 5v soppari 399e alv 0 kuukauteen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 450
Kyllähän ennenvanhaan oli nämäkin asiat paremmin. Palautettiin pullot kaupan nurkkaan ja kerrottiin kassalla montako pulloa palautettiin.
Sitten joskus kerrottiin että pulloja oli 25 vaikka niitä oli 20. Itsehän en tähän ikinä syyllistynyt. :rolleyes:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 058
Onhan tää totta. Kauppiaallehan toi on myös aivan valtava kuluerä, joka tietenkin siirtyy hintoihin jossain määrin. Esim. 1 kpl noita R1 koneita maksaa n. 100k€ ja perinteiset koneet n. 1/2 - 1/10 ton hinnasta mallista riippuen. Koko homman pyörittäminen on kaupalle aika huonoa bisnestä jos pelkkiä euroja laskee. Palautetusta pullosta saa "vaivanpalkkaa" joitain sentin osia ja sillä tuskin kattaa kunnolla edes palkkakuluja. Varmaan kauppiaat kuitenkin laskeneet, että palautukseen kannattaa panostaa palvelumielessä ja rahat tulee ainakin osittain sitä kautta takaisin.

Hyvä tää järjestelmä silti on, vaikka aina on varaa parantaa.
Palautukseen on pakko panostaa, koska laki määrää ottamaan ne pullot vastaan. Eli joko suljet kaupan tai otat niitä vastaan. Se, että miten kauppias sen pullon palautuksen järjestää on sitten kauppiaan valinta. Nämä hienommat koneet säästävät tarvittavan työvoiman määrää. On varmaan aika selvää, että joku 400e/kk maksava kone maksaa alle 10% siitä mitä joku vakituisesti ja jatkuvasti pullonpalautusta päivystävä duunari maksaa.

Toinen kustannuserä on tila. Jossain Helsingin kantakaupungin liikkeissä jokainen neliömetri maksaa ihan tuhtia kuukausivuokraa ja pullonpalautukseen uhratut neliöt ovat pois sitten muulta käytöltä.

Jossain tarkoitukseen rakennetussa peltihallissa tuolla ei ole juuri väliä kun 100m² hallia ei maksa juuri mitään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 453

Kaupan ei ole pakko ottaa pantillisia pulloja vastaan, tosin silloin ei saa myydäkään pantillisia pulloja. Jätelaissa taitaa lukea jotain sen suuntaista että myyjä on velvollinen vastaanottamaan suhteessa myymäänsä määrään kohtuullisen määrän pantillisia pakkauksia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
424
Myyjähän voi jopa käsin laskea pullot ja sitten toimittaa ne säkeissä eteenpäin.

Tämän tyyppiset koneet kyllä varmaan maksavat itsensä takaisin niissä marketeissa joissa niitä on ihan jo vetämällä tietyn määrän palauttajia paikalle.
 
Juu, kyllä tuo "pesukone" kyllä saa vahvasti minun valitsemaan kaupan kahdesta suuresta sen mukaan sattuuko olemaan sillä kerralla paljon palautettavia tölkkejä ja pulloja. Jos pulloja on enemmän kuin yksi muovipussillinen niin automaattisesti kaupaksi valikoituu se jossa on tuo tehokkaampi tapa palauttaa.
 
Ongelma alkaa siinä vaiheessa kun on futisseuran 10 jätesäkillistä pulloja etkä tiedä mitä ne sisältävät.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 054
Suosittelisin hieman kehittää futisseuran toimintaa ja erottelemaan jo seuran puolelta lasi- ja muovipullot omiin pusseihinsa. Ei tarvitsisi kehittää ongelmaa jota muilla ei ole.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 120
Hyvä idea, olisi jo tullut muuten monta kertaa käytettyä, mutta Lidl vetää pidemmän korren kun sinne käy kaikki pullot. Aika tekemätön paikka opastaa jossain illanistujaisissa lajittelemaan Lidlin panttipakkaukset ja lasipullot erikseen.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
984
Kysyin kauppiaalta hintaa. Leasing kone cittarissa. 5v soppari 399e alv 0 kuukauteen.
23940€ alv 0 ja alvin kanssa 29685,6€. Jos kone maksaa oikeasti alle 30000€, niin mistähän ne ovat sitten repäisseet 100000€?
En usko hetkeäkään että maksaa alle 50 000 € tuo kone. Ellei kyse ole siitä että vanhan koneen on voinut päivittää R1 malliin, sitten uskon tuon hinnan.

Muistaakseni Sampo Kaulanen esitteli Jounin kaupan automaattia, ja kertoi sen maksavan pienen omakotitalon verran. Eikä kyseessä ollut edes tämä R1.

Tomran liikevaihto on Suomessa noin 12 milj. €. Pitäisi myydä joka vuosi lähes 500 huippu automaattia 25 000 e hinnalla, jotta tuon saisi aikaan. Lukumäärä on liian suuri.

Oletko muuten koskaan kuullut tuhaterottimesta?

Leasingissa voi kai olla vaikka millainen loppulunastushinta. Ja sille voi sitten hakea rahoituksen uudelleen. Voitte tehdä sopimuksen jossa luukausierä on tuon 399 e viiden vuoden ajan ja loppulunastus 200 000 €.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
383

Sama. Lähes kaikki kauppiaat on antaneet ton saman n. 100k€ ostohinnan koneelle. Googlellakin löytyy viimevuodelta artikkeli, jossa sama hinta mainitaan:

Tosin, noihin koneisiin taitaa saada jos jonkinmoista lisälaitetta sinne linjaan, joka vaikuttaa hintaan. Esim. omassa vakiokaupassa, Turun Länsikeskuksen Citymarketissa on ilmeisesti ainoa laatuaan oleva ratkaisu joka on tehty Tomran kanssa yhteistyössä: Normaalin säiliön sijaan palautetut pakkaukset puristetaan ja kulkeutuvat suoraan kerrosta alempana oleville vaihtolavoille helpompaa kuljetusta varten, bonuksena koneisiin ei tule käyttökatkoja säiliöiden vaihdon / tyhjennyksen takia. Palautusvolyymi noilla oli aiemmin n. 19 000 pakkausta / päivä, nykyäään uusien automaattien ansiosta varmaan enemmän.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 624

Hävettää myöntää mutta oikeasti olen ollut siinä luulossa että Etusivu tarjoaa noita koneita kaupoille, isoihin isompia jne.. Nohh aina sitä täällä oppii.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
989
Ei olisi iso projekti suunnitella kone kaikille pulloille. Täyttöaukko myös liian ylhäällä. Samoin liian pieni jos normaali 250 litran jätesäkistä täyttelee.
R1 käyttää ilmavirtaa palautettavien pöyhimiseen, lasipullot eivät painon takia sovi tähän automaattiin. Jos haluaisi rakentaa kolmen jakeen lajittelijan pitäisi koko vehje suunnitella toisenlaiseksi.
Toimiva laite mutta sitten se prosenttijengi joka ei ymmärrä noudattaa ohjeita pilaa koko prosessin. :)
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 332
En usko hetkeäkään että maksaa alle 50 000 € tuo kone. Ellei kyse ole siitä että vanhan koneen on voinut päivittää R1 malliin, sitten uskon tuon hinnan.

Muistaakseni Sampo Kaulanen esitteli Jounin kaupan automaattia, ja kertoi sen maksavan pienen omakotitalon verran. Eikä kyseessä ollut edes tämä R1.

Tomran liikevaihto on Suomessa noin 12 milj. €. Pitäisi myydä joka vuosi lähes 500 huippu automaattia 25 000 e hinnalla, jotta tuon saisi aikaan. Lukumäärä on liian suuri.

Oletko muuten koskaan kuullut tuhaterottimesta?

Leasingissa voi kai olla vaikka millainen loppulunastushinta. Ja sille voi sitten hakea rahoituksen uudelleen. Voitte tehdä sopimuksen jossa luukausierä on tuon 399 e viiden vuoden ajan ja loppulunastus 200 000 €.
No eihän sitä konetta ole mikään pakko lunastaa omaksi sopparin päättyessä, tämä on puhtaasti sopimuskysymys. Esim. yritysten liisari tietokoneissa saat vaikka 30% hyvityksen koneen arvosta kun teet uuden liisarisopparin ja et lunasta konetta (riippuen koneen kunnosta). Voisin kuvitella, että tuollaisen palautusautomaatin käyttöikä on "hieman" pidempi kun tietokoneen, joten hyvityskin voi olla ihan eriluokkaa kun teet uuden sopparin entisen päättyessä. Kuluvat osat vaihtoon ja taas mennään. Jos nuo laitteet on Tomralta keskimäärin 5v sopparilla, niin vuodessa pitää tehdä keskimäärin yli 500 uutta sopparia (Tomralla 2700 laitetta Suomessa). Yrityksen on paljon järkevämpää liisata kuin hankkia tälläisiä itselleen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 058
Ainakin tästä voi päätellä, että me kansalaiset maksamme minimissään 12 miljoonaa vuodessa siitä ilosta, että saamme palauttaa pulloja tomran koneisiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 825

Halpa hinta lajitellusta ja laadukkaasta kierrätysmateriaalista
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
989
En usko hetkeäkään että maksaa alle 50 000 € tuo kone. Ellei kyse ole siitä että vanhan koneen on voinut päivittää R1 malliin, sitten uskon tuon hinnan.

Muistaakseni Sampo Kaulanen esitteli Jounin kaupan automaattia, ja kertoi sen maksavan pienen omakotitalon verran. Eikä kyseessä ollut edes tämä R1.

Tomran liikevaihto on Suomessa noin 12 milj. €. Pitäisi myydä joka vuosi lähes 500 huippu automaattia 25 000 e hinnalla, jotta tuon saisi aikaan. Lukumäärä on liian suuri.

Oletko muuten koskaan kuullut tuhaterottimesta?

Leasingissa voi kai olla vaikka millainen loppulunastushinta. Ja sille voi sitten hakea rahoituksen uudelleen. Voitte tehdä sopimuksen jossa luukausierä on tuon 399 e viiden vuoden ajan ja loppulunastus 200 000 €.
Itse luulisin että 100 K€ riittää vain etupään R1 laitteeseen asennettuna ja sillä ei saisi edes loppupään sorttereita ja ruttareita. 50 K€ voisi olla hintaero perinteisempään automaattiin.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
989
Ainakin tästä voi päätellä, että me kansalaiset maksamme minimissään 12 miljoonaa vuodessa siitä ilosta, että saamme palauttaa pulloja tomran koneisiin.
Suurin kustannus juomapakkausten kierrätyksestä muodostuu maksuista Palpa:lle. Panimoteollisuus maksaa osuutensa ja kauppa omansa. Palpa teki 2021 70 milj.€ liikevaihdon...
 
Liittynyt
13.12.2021
Viestejä
555
R1 käyttää ilmavirtaa palautettavien pöyhimiseen, lasipullot eivät painon takia sovi tähän automaattiin. Jos haluaisi rakentaa kolmen jakeen lajittelijan pitäisi koko vehje suunnitella toisenlaiseksi.
Toimiva laite mutta sitten se prosenttijengi joka ei ymmärrä noudattaa ohjeita pilaa koko prosessin. :)
Täällä sama kone kesäkuu 2022 hyvittää myös lasipullot.
Jännä että se osaa citymarketissa lajitella ne lasipullot yksitellen siihen kaukaloon punaista valoa hohtaen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
989
Täällä sama kone kesäkuu 2022 hyvittää myös lasipullot.
Jännä että se osaa citymarketissa lajitella ne lasipullot yksitellen siihen kaukaloon punaista valoa hohtaen.
Luulisin että yksi ero keräysjärjestelmissä on että suomessa lasipullot kerätään astioihin joihin lajittelu edellyttäisi pullojen nostamisen linjalle joka on korkeammalla kuin vastaanotto aukko. Nykyisissä normaali automaateissa sisään laitto aukko on tällä korkeudella.
Siksipä kai cittarin kone jättää lasipullot nostamatta ja poistettaviksi alakaukalosta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 058
Suurin kustannus juomapakkausten kierrätyksestä muodostuu maksuista Palpa:lle. Panimoteollisuus maksaa osuutensa ja kauppa omansa. Palpa teki 2021 70 milj.€ liikevaihdon...
Tuo on vain pieni osa koko hommasta. Nuo koneet huoltoineen + työpanos joka siihen toimintaan kauppiaiden ja panimoteollisuuden puolella jää kokonaan palpan liikevaihdon ulkopuolelle.

Kokonaiskustannukset ovat useampia satoja miljoonia vuositasolla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 367
Viestejä
4 212 712
Jäsenet
71 050
Uusin jäsen
mr_wate

Hinta.fi

Ylös Bottom