Tietty tai tietyt nettiosoitteet eivät aukea

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mhar
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
07.01.2020
Viestejä
22
Hei,
Tietty tai tietyt nettiosoitteet eivät aukea, tai oikeastaan aukeaa, mutta koko sivu menee harmaaksi (aloitussivu on siis kuitenkin "näkyvissä") mutta sillä sivulla ei pääse eteenpäin. Samaan aikaan muut sivut toimivat ihan ok. Esimerkiksi tänään 7.1.2024 ja jo aikaisemminkin.
Tässä yksi (minun) ongelmaosoitteistani: Musti ja Mirri - Kaverina myötä- ja vastakarvassa
Sama ongelma sekä Windows 10, että Windows 11.
En ole saanut toimimaan millään selaimella. (No - juu iPadillä kylläkin pääsin ko. sivulle)
Näissä Windows 10 ja Windows 11 laitteissa on asennettuna Norton 360 Deluxe, mutta niin on kyllä siinä iPadissäkin.

Terveisin,
Masa

P.S. Etsin täältä kyllä vastaavaa ongelmaa ja sen ratkaisua, mutta en löytänyt
 
Hei uhs_ ja kiitos todella nopeasta vastauksesta!

Kokeilin tuota neuvoa, mutta eipä se parantanut tilannetta, vaikka tein myös uudelleenkäynnistyksen.
 
Ei auta, vaikka poistin käytöstä Adblock Plus'san sekä uBlock Origin'in.
 
Suoraan sanoen, en uskaltanut kokeilla, kun en ole sitä koskaan tehnyt ja Google varoitteli kovasti.:redface:

Ymmärrän. Voithan sä toki ottaa ne vanhat DNS-palvelimet ylös tekstitiedostoon ja laittaa takaisin jos Cloudflaren tai Googlen DNS-palvelimet ei ratko ongelmaa.

Täältä voi tarkistaa mitkä DNS palvelimet on käytössä.
 
Edellisten lisäksi tyhjennä selaimen välimuisti ja kokeile uudestaan. Kannattaa kokeilla myös muilla selaimilla. Ja tietenkin ilman sitä Nortonia sotkemassa välissä.
 
Luultavasti kyseessä on seuranta keksien hyväksymisessä käytettyjen ponnahdus ikkunoiden estämisestä jollain verkkoselaimeen asennetulla apuohjelmalla. Eli varsinaisen verkkosivun latautuminen estyy, kun keksien hyväksymisessä käytetty ikkuna ei palauta mitään arvoa verkkosivun skripti puolen toteutukselle.
 
Tää on muuten totta. Joillakin sivuilla Ghostery täytyy pausettaa ja refreshata sivu, sen jälkeen pompahtaa se halvatun evästekysely ja siitä pääsee eroon.
 
Luultavasti kyseessä on seuranta keksien hyväksymisessä käytettyjen ponnahdus ikkunoiden estämisestä jollain verkkoselaimeen asennetulla apuohjelmalla. Eli varsinaisen verkkosivun latautuminen estyy, kun keksien hyväksymisessä käytetty ikkuna ei palauta mitään arvoa verkkosivun skripti puolen toteutukselle.
Tuhannet kiitokset!
Tuo vinkki toimi: Poistin joskus asentamani laajennuksen (I don't care about cookies) ja katso: kaikki toimii!

Kyllä te olette kerta kaikkiaan ihan mahtavaa porukkaa täällä io-tech Foorumilla kun välitätte ja viitsitte jeesata tällaisia dinosauruksia, kuin minä.

Oikein paljon terkkuja kaikille!

Masa
 
Luultavasti kyseessä on seuranta keksien hyväksymisessä käytettyjen ponnahdus ikkunoiden estämisestä jollain verkkoselaimeen asennetulla apuohjelmalla. Eli varsinaisen verkkosivun latautuminen estyy, kun keksien hyväksymisessä käytetty ikkuna ei palauta mitään arvoa verkkosivun skripti puolen toteutukselle.
Noilla muuten saa enemmän sivuja rikki kuin uskoisikaan. Itsekin käytin tuollaista yhdessä vaiheessa, kun niitä saakelin popuppeja pukkaa joka sivulla, mutta aika pian kävi selväksi, että useimmat verkkokaupat ja vastaavat interaktiiviset sivut menevät noiden kanssa usein rikki, eli osa toiminnoista ei sen jälkeen toimi lainkaan, tai sivulta puuttuu sisältöä.
 
Itse käytän perus surffiin tiukkaan säädettyä selainta, jossa on adblock, skripti sun muut estot (esim. joka sivusto avataan omaan containeriin ja tuhotaan lopuksi). Verkkokaupoille sun muille palveluille on toinen selain, jossa löysät asetukset, joilla yleensä toimii ja vihoviimeisenä vaihtoehtona kolmas selain (esim. verkkopankit ja valtion viralliset sivustot/palvelut), jossa ei ole mitään ylimääräistä (paitsi ettää poistaa kaikki tiedot kun suljetaan).

Tullut aika selkeäksi, että varsinkin nuo Chat sun muut systeemit estyy herkästi noilla lisäosilla, jotka estää kaikenlaista. Aina ensimmäisenä kannattaa kokeilla poistaa joko käytöstä taikka testata toisella selaimella, jossa niitä ei ole, jos tulee ongelmia vastaan sivustoilla.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 637
Viestejä
4 537 518
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
KeisariLoL

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom