Tietotekniikan käyttämisen ihanuus

Dataelukka

Such tech, many forum wow
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
140
Ajattelin että tämmöinen ketju olisi kivaa luettavaa, missä kerrotaan erilaisia tarinoita, kömmähdyksiä, aivopieruja ja muita hassunhauskoja juttuja mitkä liittyy koulujen, työpaikkojen, kodin, harrastuskerhojen, tapahtumien jne. tietotekniikkaan ja/tai niiden käyttäjiin. Tekniikka ja digitaalisuus periaatteessa helpottaa elämää ja mahdollistaa kaikkea tehokasta, mutta aina ei taidot riitä ja aikaa kuluu ja hermot kiristyy.

Esityksen keskeyttävät päivitykset, videotykin kaukosäätimen haastavuus sijaisopettajalla, vanhempien neuvominen puhelimen kautta mokkulan kanssa ja firefoxin päivittämisessä, info-television java-päivityksen muistutus, 20 minuutin käyttäminen siihen että opettajan jakamilla ipadeilla tehdään yksi yandex.ru hotellihaku venäjän oppitunnilla ja ne pitääkin jo kerätä pois kun tunti loppuu jne. jne.

Listaan voi myös lisätä niitä juttuja, jotka liittyy koulun/työpaikan tietohallintaan ja käyttäjätunnusten managerointiin, ja kuinka tehokkain tapa joskus on perinteinen kynä ja paperi, vaikka koko ms officen työkalupaletti ja muut hienot sähköiset internet-työkalut (outlook, kalenteri, onenote jne) on olemassa, mutta ei riitä mielenkiintoa niitä opetella.

Itselläkin näitä tarinoita varmaan löytyy kunhan tarpeeksi muistelen paremmalla aikaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 576
Kolme perättäistä keikkaa samaan yksikköön korjaamaan kadonnut internet-yhteys:

1. ADSL-modeemin pistoke irti seinästä
2. ADSL-modeemin pistoke irti seinästä, "varmasti on tarkistettu, että on seinässä kiinni"
3. ADSL-modeemin pistoke irti seinästä, "varmasti on tarkistettu, että on seinässä kiinni"

Ehkä hoitsut vaan halusivat nähdä salskean Stanleyn...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 491
Kolme perättäistä keikkaa samaan yksikköön korjaamaan kadonnut internet-yhteys:

1. ADSL-modeemin pistoke irti seinästä
2. ADSL-modeemin pistoke irti seinästä, "varmasti on tarkistettu, että on seinässä kiinni"
3. ADSL-modeemin pistoke irti seinästä, "varmasti on tarkistettu, että on seinässä kiinni"

Ehkä hoitsut vaan halusivat nähdä salskean Stanleyn...
Varmaan noissa tapauksissa modeemi fyysisesti seinässä kiinni... ;)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Kolme perättäistä keikkaa samaan yksikköön korjaamaan kadonnut internet-yhteys:

1. ADSL-modeemin pistoke irti seinästä
2. ADSL-modeemin pistoke irti seinästä, "varmasti on tarkistettu, että on seinässä kiinni"
3. ADSL-modeemin pistoke irti seinästä, "varmasti on tarkistettu, että on seinässä kiinni"

Ehkä hoitsut vaan halusivat nähdä salskean Stanleyn...
Kai olet sen verran katsonut ameriikkalaisia opetusfilmejä, että tiesit miten toimia? :think:

Itse aiheeseen: High-end mikroaaltouunit. Nappeja niin miljoona ja kukaan ei osaa käyttää. Siinä on kuitenkin 2, VITTU KAKSI, säädettävää parametria: teho ja aika. Joista 99% tapauksissa ei halua asettaa kuin ajan. Ei tarvitsisi olla mitään 80-luvun supertietokoneen tehoista ohjainyksikköä.

Pelottaa, mitä tapahtuu kun tulee IOT eli Interrnet Of Tinks, mikroaaltouunin käyttämiseen tarvitaan varmaan sen jälkeen kännykkäaplikaatio, jonne pitää ensin syöttää sähköposti, puhelinumero, osoite, äidin isoveljen toinen nimi, kengännumero ja vaimon siskon kuva, että pääsee kirjautumaan überhienoon pilvipalveluun, jonka kautta ohjataan sitä perkeleen mikroa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
300
Miksi kukaan ikinä ottaa modeemin pistoketta irti seinästä (ellei jostain syystä pelkää ukkosta)?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Voihan se irrota huomaamatta, jos joku osuu siihen, on alunperinkin löyhästi kiinni tms.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 274
Töissä tulee oltua epävirallinen atk-tuki ns. se tyyppi joka tietää atk:sta eniten. No yleensä suurin osa ongelmista ratkeaa sillä että menee selän taakse katsomaan, jostain kummallisesta syystä tyypit ei saa toistettua samaa ongelmaa joka juuri aikaisemmin tapahtui. Töissä on myös yksi seniorisihteeri, jonka atk-taidot aina hämmästyttää, se ei osaa käyttää selaimessa välilehtiä tai ylipäätänsä pienentää auki olevaa ikkunaa tehtäväpalkkiin, vaan sulkee aina ikkunat tai ohjelmat ja availee niitä uudestaan sitten kun tarvii. Myöskin office-ohjelmien käyttö on hyvin alkeellista vaikka tämä henkilö joutuu niitä kaikista eniten työssään käyttämään ja aina saa olla neuvomassa miten wordiin lisätään valokuvia, muutetaan jäsennystä, muokataan ylätunnistetta ym. Tuntuu kuin olisi opettajana jonka oppilas ei ikinä tule niitä asioita silti muistamaan, vaan sama asia pitää käydä taas myöhemmin uudestaan läpi.

Vanhemmat oli pari viikkoa sitten lomailemassa ja siinä saikin pitkään neuvoa puhelimessa kuinka nettiyhteys jaetaan htc:n android-luurista samsungin android-tablettiin. Sen jälkeen sai vielä opettaa play storen käytön jotta voisivat katsoa formuloita canal digital go sovelluksen kautta. On se vähän hidasta ja rasittavaa yrittää säilyttää hermot kun tavaa jonkun salasanan tai käyttäjätunnuksen monta kertaa puhelimessa ja se silti on väärin. Ja ylipäätänsä älypuhelimien ja tablettien käyttö on vähän hidasta +60v ihmisillä.
 

neoflix

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
882
Kertaalleen olen ajellut pyörällä pakkasessa useamman kilometrin kun tuli puhelu että läppäri ei herää enää henkiin. Ekana kysyin että onhan laturi kiinni ja kiukkunen vastaus että on tietenkin. Paikallepäästyäni havaitsin että jatkoroikka ei ollut seinässä kiinni....
 

E_Mustakari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
692
"Onko kiire vai tehdäänkö tietokoneella?"
Tosi usein kynä ja ruutupaperi on paljon tietokonetta käyttökelpoisempi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
15
Melko perus, tuodaan tietokone ja sanotaan, että voitko korjata tämän? Kukaan ei kuitenkaan osaa sanoa mikä siinä on vikana ja kun sitä vähän aika testailee, niin ei siinä mitään vikaa yleensä olekkaan.

Ja tätä käy todella usein, että ihmiset pyytävät paikalle katsomaan kun tietokoneessa on oikeasti joku vika, ja kun paikalle pääsee niin kaikki alkaakin yht'äkkiä maagisesti toimimaan itsekseen.

Tosin kun kaverini tulee luokseni käymään koneensa kanssa, niin kuulemma aina ilmenee laitteissa jotain säätöä ja mikään ei toimi, ja se tapahtuu pelkästään luonani. Henkimaailman juttuja tämä tietotekniikka.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
25
Menin työkaverin luokse aloittelemaan illanviettoa. Virittelin siinä mehusta ja kossusta drinksua, kun isäntä tuli kysymään, että voisinko vilkaista hänen tietokonetta kun se jumittaa käynnistettäessä. Noh vilkaisin konetta ja parin kikka kolmosen kautta sain koneen pyörimään moitteettomasti. Aikaa tähän meni jotain vartti. Isäntä oli onnesta soikeana ja löi käteen 100€. Sanoin että ei tartte maksaa ja ojensin rahat takaisin, mutta ei suostunut ottamaan rahojaan.

Loppuilta meni rattoisasti juomineen, takseineen päivineen ja takkiin tuli vain viitisen kymppiä koko illan osalta. Ihan mukava ATK-setti.

(asiaan saattoi vaikuttaa isännän poikkeuksellisen hyvä tuuli alkoholin myötävaikutuksella)
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
77
Eilen tein kotona töitä. Yleensä työrupeamat kotona on sen verran lyhyitä, että en jaksa virtapiuhaa kaivaa laukusta. Läppäri ilmoitti sitten jossain vaiheessa, että kytke virtaa, akkua jäljellä 7 min ajaksi. Onneksi olin juuri tallentanut työt ja valmistautumassa koneen sammuttamiseen, koska noin 30 sekuntia em. ilmoituksen jälkeen kone sammui. Jos olisi hommat mennyt hukkaan niin olisi tuo paskaläjä (Lenovo T460p) lentänyt kyllä seinään.
Samainen tuhansia euroja maksanut värkki sisältää myös muita hyviä ominaisuuksia. Jos se ei ole telakassa/piuhassa kiinni niin koneen sammuttaminen onnistuu keskimäärin neljällä yrittämällä kymmenestä. Virrat vaan palaavat heti takaisin päälle. Ihmettelin myös miksi Lenovon päivityssofta ei käynnistynyt, kun kotona kokeilin. Lopulta kävi ilmi, että olin töissä ollessani siirtänyt ikkunan toiselle näytölle, jota kotona ei ollut käytössä ja tuo ohjelma ei ole niin fiksu, että tajuaisi resetoida ikkunan sijainnin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
154
Ilmoittauduin 8 tunnin mittaiselle SPSS-tilastoanalyysi-kurssille koska tuli töissä tarve ohjelman käyttöön ja edellisestä käyttökerrasta alkoi olla jo lähemmäs 10 vuotta aikaa. Kurssin vaatimuksena oli "hyvät atk-taidot ja laaja excelin hallinta". Kurssin infossa oli myös maininta että omia keissejä ja dataa saa tuoda mukana ja niitä käydään päivän aikana läpi.

Kurssista meni ensimmäinen tunti siihen että sihteeri-tanttaroille näytettiin luokassa miten luodaan työpöydälle kansio ja miten siirretään SPSS:n tausta-aineisto ja muut tiedostot muistitikulta tuohon kansioon. Sitten alettiin kertaamaan excelin käyttöä, perusteista alkaen... Lopulta jäi tunti aikaa SPSS:lle eikä tässä ajassa keretty tehdä juuri mitään konkreettista kun kouluttajan piti käydä koko ajan kädestäpitäen ohjaamassa mitä pitää tehdä. Kouluttaja oli laitoksen ulkopuolelta tilattu kovalla rahalla maksettu asiantuntija joka varmasti olisi mielellään käyttänyt oman aikansa paremmin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
161
Eräs henkilö halusi työpaikalla päästä kaupungin sähköpostiin (Office365), johon oli linkki kaupungin intran etusivulla, joka puolestaan oli nettiselaimen (Mozilla Firefox) kotisivuna ja lisäksi linkki sähköpostiin oli myös näkyvillä suoraan kirjanmerkkipalkissa.

Vaan mitä tekee tämä kyseinen henkilö: kirjoittaa Firefoxin osoiteriville 'Google', klikkaa ensimmäistä hakutulosta päästäkseen Googlen etusivulle, sen jälkeen kirjoittaa "intra x" (x = kaupunki), klikkaa ensimmäistä hakutulosta päästäkseen kaupungin intran etusivulle ja sieltä viimeinkin sähköpostiin.

Hieman hymyilyttää näin jälkikäteen :rofl: (animoitu ROFL olisi sopinut tähän vielä paremmin)
 

bkt

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
176
Toimin työssäni satunnaisesti interweb-multtimeedia-atk -avustajana, siksi jaksaakin ihmetyttää ammatikseen esityksiä pitävien ihmisten täysi kädettömyys aivan jokaisen sähköisen laitteen kanssa. Powerpointin käyttäminen on mysteeri noin kolmannekselle puhujista, näytön ulkoistaminen on uutta ja tiedostoja kuljetetaan edelleen muistitikuilla, kun niin nyt on vaan tehtävä. Iällä ei vaikuta olevan suoraa korrelaatiota osaamiseen tai päättelykykyyn.

Mäkkikäyttäjät jakautuvat kahteen kastiin, osaajiin ja niihin, jotka ovat ostaneet 2k€ facebook-koneen, koska se vain toimii. Välimallia näistä ei tunnu löytyvän, kun taas pc-käyttäjissä on myös se "osaa jotain"-kategoria. Hyvä yleismittari atk-osaamiselle tuntuu olevan se kuinka monta pikakuvaketta on työpöydällä, eli sen parempi mitä vähemmän.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Kouluttaja oli laitoksen ulkopuolelta tilattu kovalla rahalla maksettu asiantuntija joka varmasti olisi mielellään käyttänyt oman aikansa paremmin.
Ite olen kouluttanut erään ohjelmiston käyttöä varmaan samanlaiselle yleisölle. Helppoa ja mukavaa se on on. Päivän kurssiin valmistelua tarvitaan tunti, jona aikana keksii tehtävät ja kokeilee ne itse. Tunti menee sen takia, että itse en tunne softaa juuri lainkaan.

Tietty alkuun tuli mokia, ennenkuin osasin skaalata vaatimustason tarpeeksi alas ja ymmärsin, että ei niin yksinkertaista asiaa, että ei tarvitse neuvoa, ja kun näyttää jotain, niin joka napin painalluksen jälkeen odotetaan minuutti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 274
Hyvä yleismittari atk-osaamiselle tuntuu olevan se kuinka monta pikakuvaketta on työpöydällä, eli sen parempi mitä vähemmän.
Tää oli kyllä hyvin sanottu. Oon nähny myös porukkaa mikä luulee että pikakuvake on kopio tiedostosta ja sitten näitä jotka ihmettelee että miksi jaettu verkkokansio ei toimikaan kun koneen ottaa kotiin.

Tuli vielä mieleen, että tällä meän firman seniorisihteerillä on myös kätevä tapa tehdä PDF-asiakirjoja; tulostaa ensin asiakirjat kopiokoneeseen ja sitten käyttää kopiokoneen skannaa pdf:ksi toimintoa, ei tahdo oppia sitä että asiakirjan voi tallentaa/tulostaa myös suoraan pdf:ksi.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
645
Tapahtuipa äsken seuraava: Kurssittaja halusi näyttää koneeltaan videon, ja äänet ulos erillisten pikku-usb kaiuttimien kautta. Paitsi että äänet jäivät läppärin omaan kaiuttimeen. USB-johtoa irti, kiinni. Vähän laitteistonhallinnan ihmettelelyä, ei näy missään noita kaiuttimia kiinnikytkettyinä. Sitten vieressä istunut, tuskastunut kurssilainen nappasi pöydän kaapelikaaoksesta 3.5mm plugin ja tökkäsi sen läppärin kylkeen. USB toimi virtalähteenä ja vain virtalähteenä, mikä oli liian monimutkainen konsepti koneen omistajalle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
239
No tässä tällä viikolla esimerkiksi kävi sellainen probleema, että yhden työntekijän läppärin HDD-kovo oli sanomassa sopimuksensa irti koska esim. kone ei bootannut enää normaalisti (välillä ei käyttis lähtenyt ollenkaan ja välillä osa taustapalveluista jäi käynnistämättä; kovon testasinkin jälkikäteen aika kuolleeksi). Sain kuitenkin kopioitua esim. omat tiedostot ja muut tärkeät tiedostot tästä käyttäjälle uuteen läppäriin kovotelakan avulla. Uusi läppäri testattiin toimivaksi ja käyttäjä tyytyväisenä kotiin töitä jatkamaan.

Käyttäjä kuitenkin soittaa minulle tunnin päästä, että kone toimii hyvin, mutta ei yhdistä nettiin kotona. Neuvoin puhelimen välityksellä, miten valitaan oikea wlan-yhteys mihin sitten voi yhdistää. Tämän jälkeen käyttäjä kysyi, että mikähän se hänen kotiverkkonsa salasana mahtaa olla. :facepalm: Neuvoin, että yleensä on modeemin pohjassa, mutta eipä sinne merkityllä salasanalla mennyt sisälle vaikka kuinka käyttäjä yritti. Hoksasin, että minullahan on vielä se vanha kovo, ja katsoin sieltä eräällä sovelluksella sen WLAN-passun, joka sitten sattuikin olemaan käyttäjän oman kotiosoitteen tien nimi, käyttäjä muistikin tämän itse jokin aika sitten vaihtaneensa... Onneksi oli vielä tuo vanha kovo, niin sieltä sai revittyä tuon passun, muuten olisi jäänyt käyttäjällä työt kotona tekemättä :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
50
Vaan mitä tekee tämä kyseinen henkilö: kirjoittaa Firefoxin osoiteriville 'Google', klikkaa ensimmäistä hakutulosta päästäkseen Googlen etusivulle, sen jälkeen kirjoittaa "intra x" (x = kaupunki), klikkaa ensimmäistä hakutulosta päästäkseen kaupungin intran etusivulle ja sieltä viimeinkin sähköpostiin.
Minulla oli vähän samanlainen keissi eräässä työpaikkassa. Nainen n. 45v. ei oikein osannut edes interwebbiä käyttää. Aina kun piti johonkin sivulle mennä näpyteltiin aluksi google.fi osoitekenttään. Tämän jälkeen kirjoitettiin esim. www.iltasanomat.fi ja sen jälkeen kokeilen onneani nappulaa ja tadaa oltiin oikealla sivulla. Jos piti vaikka iltasanomien jälkeen lukea iltalehtee nopein tapahan oli selain kiinni --> selain auki --> google.fi (piti aina kirjoittaa kokonaan vaikka pelkkä g olisi riittänyt)--> osoitteen kirjoitus --> kokeilen onneani --> tadaa oikea sivu auki!
En ees viittiny sanoo mitään, koska katseli paljon toisten surffailua selän takana eikä siinäkään auennut asiat ei sitten yhtään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Aikanaan eräässä valtion firmassa "ATK"-tuen duunissa olleena tuli mitä ihmeellisempiä vikailmoituksia vastaan. Esimerkiksi eräällä kerralla pyydettiin katsomaan yhtä konetta kun se ei suostunut CD-levyä lukemaan. No, tennaria toisen eteen ja paikalle. Koneen käyttäjä näytti konetta ja totesi ettei kone lue CD:tä. Levykelkka auki ja ensimmäinen huomio oli että levy oli nurin päin asemassa. No, käännetään levy ympäri ja ensimmäisenä pisti silmään DVD-logo levyssä ja koneessa oli vain CD-asema (elettiin 2000-luvun alkua, DVD-asemia ei ollut joka koneessa). No, siinä oli jo kaksi pientä ongelmaa miksi levy ei toimi, paras juttu kuitenkin oli kun katsoin levyä tarkemmin... Levyllä sattui olemaan "hydrauliikan" opetusvideoita. Kyseinen asiakas oli lievästi sanottuna vaikeana kun huomasi että tajusin mikä lätty koneessa oli sisällä.

Samaisessa firmassa myös harrastettiin aktiivisesti piloja sillä aikaa kun joku oli lomalla. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun joku tuli lomalta ja valitti ettei hiiri toimi. No, hiiren pohjasta löytyi PostIt-lappu joka esti hiiren kuulan tai laserin toiminnan. Samoin näppiksen kielen tai layoutin vaihto oli joillakin vakiopila.

Ja kun osassa firmaa oli vielä vanhaa koaksiaaliverkkoa niin yllättäviä vikoja tuli aina sillointällöin kun joku lähti työmatkalle tai lomalle, ohutethernetin tekniikan tuntevat varmaan arvaavatkin millaisia...
 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Ja kun osassa firmaa oli vielä vanhaa koaksiaaliverkkoa niin yllättäviä vikoja tuli aina sillointällöin kun joku lähti työmatkalle tai lomalle, ohutethernetin tekniikan tuntevat varmaan arvaavatkin millaisia...
Voi luoja niitä liittimiä ja terminaattoreita. Aina joku niistä oli löysällä ja koko verkko nurin. Nykyisen mallin ethernet kaapelointi oli kuin taivaasta tullut lahja verrattuna tuohon koksiverkkoon...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Eilen piti pikaisesti scannata ja tulostaa asiapaperi. Ekana odotusta ja oli mukamas paperitukos, kun ei lähtenyt tulostamaan. Paperikasetti takaisin ja vihdoinkin tulosti, mutta tuli hyvin musta painotteisen sotku. Käpy paloi ja otin kuvan vaan kännykällä asiapaperista. Taidan maanantaina teloittaa sen laitteen.

Koulussa opettaja taisteli tulostimen kanssa tunnin verran ja meinasi ottaa kovat konstit käyttöön niin puutuin tilanteeseen, että laittaa sen usb-johdon paikalleen siihen tulostimeen. Se kyllä oli piilossa siellä turhake suojamuovin alla, että ei sitä älynnyt.
 

Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 251
Kai olet sen verran katsonut ameriikkalaisia opetusfilmejä, että tiesit miten toimia? :think:

Itse aiheeseen: High-end mikroaaltouunit. Nappeja niin miljoona ja kukaan ei osaa käyttää. Siinä on kuitenkin 2, VITTU KAKSI, säädettävää parametria: teho ja aika. Joista 99% tapauksissa ei halua asettaa kuin ajan. Ei tarvitsisi olla mitään 80-luvun supertietokoneen tehoista ohjainyksikköä.

Pelottaa, mitä tapahtuu kun tulee IOT eli Interrnet Of Tinks, mikroaaltouunin käyttämiseen tarvitaan varmaan sen jälkeen kännykkäaplikaatio, jonne pitää ensin syöttää sähköposti, puhelinumero, osoite, äidin isoveljen toinen nimi, kengännumero ja vaimon siskon kuva, että pääsee kirjautumaan überhienoon pilvipalveluun, jonka kautta ohjataan sitä perkeleen mikroa.
Tämä on ihan totta. Meilläkin mikrossa päälle kymmenen nappulaa, pari rullaa ja toiminnot popcornille (palavat joka kerta), pizzalle, kalalle, jäälle, grillaukselle ja ties mille. Silti käytetyin toiminto on mikron pikakäynnistys. Painamalla tuota kerran niin mikro lämmittää täydellä teholla 30 sekuntia. Kaksi kertaa painamalla 60 sekuntia ja niin edelleen.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
121
Työpaikalla jokainen käytettävä ohjelma on yhden firmaan palkatun atk-gurun tekemiä räpellyksiä, jotka toimivat valtaosan ajasta. Jotenkin. Välillä kuitenkin joku menee rikki ja työt keskeytyvät jonkun perusasian heittäessä erroria, tulostimen toimimattomuuteen, tai johonkin muuhun turhaan. Kaikki on tietenkin admin -passun takana, joten eikun kutsumaan kyseinen heebo paikalle, joka lähtee mitään sanomatta paljasjalkakenkineen läiskyttelemään paikalle. Paikalle päästyään näpyttelee vimmatusti ja kaikki toimii taas. Jonkun kysyessä neuvoa vastaisuuden varalle, sillä samat ongelmat toistuvat usein, on vastaus jotain epämääräistä mutinaa ja poistuu räpylät läiskyen paikalta. Luulisi omien hommien helpottuvan, kun saisi omassa nurkkauksessaan murjottaa rauhassa, eikä tarvitsisi juosta minkään turhanpäiväisten ongelmien perässä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
430
Kännyköiden kanssa on tullut vastaan monia naurettavia tilanteita. Esim. se että äsken tein tietokoneella rtf-dokumentin johon pastesin printscreenin näytöltä ja tallensin sen. Kun sitten myöhemmin olisi pitänyt avata se filu eräällä kännykällä liikenteessä niin eihän se avaudu kun se prtsc on siinä asiakirjassa matskua joka on kännykän officelle ylipääsemätön asia.

Toinen ärsyttävä tilanne on se kun henkilö saa laskun sähköpostiin ja sähköpostilaskussa ei sen tekstissä mukamas voida turvallisuusyistä esittää laskun virtuaaliviivakoodia vaan ainoastaan laskun liitteenä olevassa pdf-dokumentissa se on näkyvissä, niin käy siten että kun sen pdf:n avaa kännykällä, virtuaaliviivakoodia joka on käsittämättömän pitkä numerosarja ei saa kopioitua ja liitettyä pdf-dokumentista pankkisovellukseen koska sitä koodia ei pysty pdf:stä tekstinä kopioimaan sillä luurilla mitenkään vaikka dokumentti ei sitä itsessään estä (koska PC:llä se kopiointi onnistuu mainiosti). Koska luurissa ei myöskään ole mahdollista avata sitä viivakoodin sisältävää pdf:ää ja pankkisovellusta samaan aikaan näytölle, koodia ei pysty helposti edes manuaalisesti naksuttelemaan käsin siihen pankkisovellukseen. Todella naurettavaa ja kädetöntä.

Ja jos läppäri on yhdistetty kännykän muodostamaan wlaniin, mikkisoftan nerokas käyttöjärjestelmä Windows 8.1 ei suostu kaikilta osiltaan toimimaan normaalisti koska yhteys on "metered connection". Eli se sama naurettava painajainen joka on amerikkalaisissa mobiililaitteissa estänyt nopean mobiilidataliittymän käytön jopa naurettavan pienikokoisten tiedostojen tapauksessa datan lataamiseen, on laajennettu myös läppäreihin jos tsydeemi huomaa että kännykän yhteyttähän käyttäen siinä dataa ladataan. Se mikä tuossa on se naurettavin juttu on se että kyllä sillä koneella voi lähes mitä tahansa dataa ladata kuinka paljon tahansa mutta ei jotain action centerin naurettavan palikan tarvitsemaa dataa ja perustelu siis siksku metered. Ei siis mitään järkeä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 373
Tuossa kun kävin "taidekoulua" 2½ vuotta niin meikähä siellä oli se atk jamppa. Tietty siellä oli ihan atk-tukihenkilötkin mutta aina kun eivät olleet saatavilla niin minä olin se kaveri jolta kysyttiin aina jotakin.
Mutta sen takia jouduin myös paikan mocap systeemit hoitamaan kun hommasivat viimeisenä vuotena vermeet. Olihan siinä kyllä meininkiä kun tälläsellä läskipaskalla oli käsissä kymppitonnien vehkeet :D

Ja ekalla koulukerralla kun olin paikallisessa amiksessa atk-tukihenkiöiden kiusana niin tuli nähtyä kaikenlaista. Tykki ei toiminut kun virtajohto ei ole seinässä, ählämit toivat koneita joissa oli jotaki helvetin viruksia ku katelleet jynkkysivuja (taustakuvista päätellen)... Ja sitten kasattiin opettajain huoneiston nettikaapelit uuteen uskoon joka oli loppupeleissä turha homma kun siellä pari kk sen jälkeen oli vesivahinko :facepalm:
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
34
Tuli ilmoitus, että hiiren kursori liikkuu näytöllä ihan itsekseen. Menin paikalle ja siellähän se kursori seilasi pitkin näyttöä ilman, että kukaan koski koko koneeseen. Tutkailin tilannetta aikani ja huomasin, että nuolinäppäinten välissä on leivänmuru. Poistin sen ja ohjeistin, ettei ole hyvä syödä eväitä näppäimistön päällä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
23
Menin työkaverin luokse aloittelemaan illanviettoa. Virittelin siinä mehusta ja kossusta drinksua, kun isäntä tuli kysymään, että voisinko vilkaista hänen tietokonetta kun se jumittaa käynnistettäessä. Noh vilkaisin konetta ja parin kikka kolmosen kautta sain koneen pyörimään moitteettomasti. Aikaa tähän meni jotain vartti. Isäntä oli onnesta soikeana ja löi käteen 100€. Sanoin että ei tartte maksaa ja ojensin rahat takaisin, mutta ei suostunut ottamaan rahojaan.

Loppuilta meni rattoisasti juomineen, takseineen päivineen ja takkiin tuli vain viitisen kymppiä koko illan osalta. Ihan mukava ATK-setti.

(asiaan saattoi vaikuttaa isännän poikkeuksellisen hyvä tuuli alkoholin myötävaikutuksella)
No mikä siinä oli vikana
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Itunes 12.5.1 versiolla ei onnistunut ottaa kryptattua varmuuskopiota ios 10.0.2 laitteesta ennen kuin päivitti 12.5.3. versioon. The password you entered to protect your iPhone backup could not be set. Please try again. Saatanan apple :hammer::hammer::hammer:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
52
Työkaveri joskus innostui siivoilemaan meidän "konttorilla" eli verstaalla ja teki pöydälle pikaisen liuotinpesun. Pyyhkäisi sitten samalla näppäimistöltä pölyt pois ja melkoisen musta raita liinaan tulikin. Totesin kaverille vain, että näppis muuten sulaa...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
41
Päivitä iPadeja iOS 10.x:ään, Apple Configurator toteaa, ei pysty.
Päivitä Apple Configurator, MacBook toteaa, ei pysty, pitää olla Sierra.
Päivitä OS X, ei pysty, joku vika, kokeiles D-boottia.
Muisti rikki.
Ei takuuta, vaihdetaan muisti itse.
Mitä vitun ruuveja tässä on.
Etsi firman työkalut läpi löytyykö pentalobea. Aikaa kuluu, tilaa kärkisarja, löydä olemassa oleva sarja tämän jälkeen.
Avaa mäkki, missä vitussa muistikammat.
Totea intterwepsistä muistit kolvattu emoon.
VMP.
Miksi joku tekisi tällaista tahallaan.
Maailmassa liikaa pahuutta.
Ei enää ikinä applea.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
76
"Apua apua! Tietokoneessani on hakkeri!"
"Ahaa. No miten tämä 'hakkeri' manifestoituu?"
"Minun Youtube tökkii. Se pätkii aina kun hakkeri katselee mitä mä katselen!"
"..."
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Maailmassa liikaa pahuutta.
Ei enää ikinä applea.
Ota screenshot näytön osasta.
Apple (mac): shift + cmd + 4
Linux (ubuntu): shift + PrtScn.

Kumpi on loogisempi ja helpompi arvata&muistaa: shift + print screen näppäin vain shift + cmd + 4?

Avaa laskin:
Linux: klikkaa laskin näppäintä näppäimistöllä.
Apple: klikkaa launchpad, avaa laskin

Avaa toinen laskin rinnalle:
Linux: klikkaa laskin näppäintä näppäimistöllä.
Apple: osta toinen mäkki, klikkaa launchpad, avaa laskin

Ihan perkeleestä.

toisaalta
Apple: sulje kansi, laita läppäri laukkuun, avaa kansi ja käytä.
Ubuntu: valitse valikosta hibernate. Tappele viikko. Luovuta.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
658
Ja jos läppäri on yhdistetty kännykän muodostamaan wlaniin, mikkisoftan nerokas käyttöjärjestelmä Windows 8.1 ei suostu kaikilta osiltaan toimimaan normaalisti koska yhteys on "metered connection". Eli se sama naurettava painajainen joka on amerikkalaisissa mobiililaitteissa estänyt nopean mobiilidataliittymän käytön jopa naurettavan pienikokoisten tiedostojen tapauksessa datan lataamiseen, on laajennettu myös läppäreihin jos tsydeemi huomaa että kännykän yhteyttähän käyttäen siinä dataa ladataan. Se mikä tuossa on se naurettavin juttu on se että kyllä sillä koneella voi lähes mitä tahansa dataa ladata kuinka paljon tahansa mutta ei jotain action centerin naurettavan palikan tarvitsemaa dataa ja perustelu siis siksku metered. Ei siis mitään järkeä.
Ainakin Windows 10:ssa pystyy kyseisen WLANin asetuksista saatamaan, etta onko kyseessa kayton mukaan laskutettava yhteys vai ei. Jos kannykkanetin asettaa ei kayton mukaan laskutettavaksi yhteydeksi, niin se toimii normaalisti.

Voi toki olla, etta tata asetusta ei viela 8.1:ssa oltu kekattu.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
41
toisaalta
Apple: sulje kansi, laita läppäri laukkuun, avaa kansi ja käytä.
Ubuntu: valitse valikosta hibernate. Tappele viikko. Luovuta.
Ahhahaha, käytin kotidelliäni kesällä töissä, laitoin telakkaan ja väkersin puoli päivää että sain multidisplayt miten kuten toimimaan.
Tämän jälkeen on satunnaisesti saanut buutin yhteydessä kohtauksia, luullen omaavansa useamman näytön, eikä mikään pelaa.
Boottaa kerta, pari, yleensä korjaantuu.
Linux, ei ikinä työkäyttöön :)
(Tarkennettakoon, että kyseessä 16.04 Kubuntu.)
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 424
Viestejä
4 161 110
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom