- Liittynyt
- 13.10.2016
- Viestejä
- 12 765
Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan tietokoneita toimitettiin maailmanlaajuisesti tämän vuoden toisen neljänneksen aikana 62,1 miljoonaa kappaletta, joka on noin 750 000 kappaletta eli 1,4 % enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
Kyseessä on ensimmäinen vuosineljännes kuuteen vuoteen, kun PC-toimitukset kasvoivat vuoden takaiseen neljännekseen verrattuna. Viimeksi kasvuanähtiin vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä tammi-maaliskuussa.
Gartner ei kuitenkaan vielä julista PC-alustan toipuneen pitkään jatkuneesta laskusta, vaan kasvun taustalla on muun muassa päivitystarve Windows 10 -käyttöjärjestelmään ja suurin piikki on ohi parissa vuodessa.
Lenovo ja HP jakavat tällä hetkellä tietokonemarkkinoiden ykkössijan 21,9 % osuudella ja molemmat toimittivat Q2/2018-neljänneksen aikana noin 13,6 miljoonaa tietokonetta. Lenovo kasvatti toimitusten määrää viime vuoteen verrattuna 10 % ja HP 6 %.
Kolmantena jatkaa Dell reilulla 10 miljoonalla toimitetulla tietokoneella ja neljäntenä Apple lähes 4,5 miljoonalla tietokoneella. Dell kasvatti toimituksiaan 9,5 % ja Apple 3 %. Viidenneksi suurin Acer toimitti noin neljä miljoonaa tietokonetta ja kasvua kertyi 3 %. Viisi suurinta tietokonevalmistajaa vastaa noin 75 % markkinoista.
Luvuissa on mukana työpöytäkoneet, kannettavat tietokoneet ja ultramobiilit tietokoneet, kuten Microsoftin Surface, mutta niistä puuttuvat Chromebookit ja iPadit.
Lähde: Gartner
io-tech kirjoitti aiheesta 1,5 vuotta sitten otsikolla PC ei kuole koskaan.
Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.
Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä