Nyt täytyy turvautua foorumin apuun.
Eli tällainen yksinkertainen juttu tuli tehtyä, joka johti siihen ettei oma koneeni edes pääse BIOSiin / POSTaa:
Korjasin tuttavan vanhaa tietokonetta, jossa kiintolevy on viimeisillä metreillä. Kytkin tähän kiintolevyyn virrat tuttavan koneesta, mutta SATA-kaapelin kiintolevystä omaan kokoonpanooni, jotta voisin siirrellä tarpeelliset tiedostot talteen, eikä tarvisi kaivaa jostakin lisää SATA-virtakaapeleita omaan virtalähteeseen.
Tosiaan, kiintolevyn kytkettyä käynnistin toisen koneen, jotta kiintolevy saisi virtaa, ja sen jälkeen oman koneeni, joka ei puhunut sitten yhtikäs mitään.
Scythe Fuma 2:n toinen tuuletin lähtee pyörimään, ja toinen yrittää nykiä käyntiin jatkuvasti. Kotelotuulettimetkin yrittävät käynnistysnappia painaessa lähteä käyntiin, mutta eivät pyöri. Näytönohjaimen ledit syttyy ja tuulettimet pyörii. Emolevyn ledit eivät syty, mutta en ole varma missä kohtaa ovat yleensä ylipäätään syttyneet.
Koitin resetoida CMOSin pitämällä ruuvaria pinneissä jonkin aikaa kone sammuksissa. En ole varma onnistuinko, sillä mikään ei ainakaan muuttunut.
Mikä ihme tuossa kiintolevyjen kytkemisessä on voinut jotakin ongelmia aiheuttaa? Nyt olen useamman kerran koittanut ilman mitään muita kuin virtajohto ja videokaapeli, niin käynnistää konetta. Ei kuvaa.
Ryzen 5600X
Corsair 16Gb RAM
Gigabyte B550i Aorus Pro AX
Gigabyte GTX 1070
Corsair SF600
1x NVMe, 2x SSD