Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, ohjelmistokehittäjä

Liittynyt
18.03.2021
Viestejä
1
Minulle on hiljattain syntynyt kiinnostus IT-alaa, erityisesti ohjelmointia kohtaan ja mietinkin, että pyrkisin hakeutumaan opiskelemaan alalle. Kysyisin olisiko täällä perustutkinnon käyneitä ihmisiä jo työelämässä? Minkälaisissa työtehtävissä olet ja minkälainen palkkaus sekä työtilanne on pelkällä perustutkinto pohjalla?

Arveluttaa kun muutamilta ystäviltä olen kuullut alaa kohtaan ''ettei datanomiksi kannata opiskella'' jne. mutta toisaalta luulen että sekin riippuu aivan itsestä ja omasta motivaatiosta minne lopulta sijoittuu. Tarkoitus toki olisi itseopiskella myös vapaa-ajalla.
 
Liittynyt
22.09.2017
Viestejä
51
Jos opiskelumotivaatiota löytyy niin hoida ne inssin paperit nyt alta pois.
YMMV, mutta käytännössä toisen asteen tutkinto rajaa pois ison osan työnantajista ja potentiaalisista työpaikoista.
Töitä varmaankin löytyy mutta lähtöpalkka on tonnia pienempi, ja siirtyminen erityisasiantuntijan tai arkkitehdin yms. rooleihin hankaloituu jos et ole hitonmoinen guru tai hyvä verkostoitumaan.
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 565
Veikkaisin, että jos ei oo tiukkaa harrastuneisuutta tutkinnon lisäksi, niin tuolla tutkinnolla ländää todennäköisimmin jonkun supporttipestin. Niitä on sitten ihan laidasta laitaan firmasta ja kohdealueesta riippuen. Hommat voi olla jotain mekaanista häiriötikettien kirjailua, välittämistä ja puhelinvastaajana toimimista, tai sitten jotain varsin kehittävääkin teknisluonteista häiriöiden selvittelyä. Tyyliin voi päästä / joutua opettelemaan linuxia, tietokantoja, tietoliikenteestä yms. varsinaisen järjestelmän lisäksi, johon pesti liittyy.

Mut supporttipestistä voi sitten olla mahiksia edetä firmassa, devaushommiin tai johonkin muualle enemmän asiantuntijahommiin, ja ne on muutenkin ihan hyvä ponnahduslauta IT-alalle, että suosittelen harkitsemaan, jos devaushommien kanssa ei rupea natsaamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
En tiennyt että tuollaista suuntautumista on Datanomitutkinnossa edes olemassa. Hieman kehnosta maineestaan huolimatta datanomin papereillakin on merkitystä varsinkin jatko-opintoja ajatellen, mutta oman motivaation pitää kyllä olla kunnossa, sillä koulun opeilla ei tehdä mitään IT-tuen töitä kummempia, jos niitäkään.

Pikaisen googletuksen perusteella opintosuunnitelma on ainakin ihan järkevää sisältöä, mutta vaikea sanoa opetuksen laadusta. Edelleen painotan sitä omaa motivaatiota.

Tuosta on joka tapauksessa hyvä jatkaa esim. Tietojenkäsittelyn tradenomiksi tai vastaavaksi inssiksi AMK:ssa.
 
prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
873

Koulu kun koulu, jos koodariksi aikoo kannattaa koodailla koulun ohella omia projekteja. Ei yliopistotasollakaan opi kunnolla koodariksi, opintoihin sisältyy kaikkea projektin pyörittely huttua ja pakolliset matikat & fyssat joita en ole tarvinnut sitten ikinä.

Ihan ok pohjat oppii koodailulle usealle kielelle, mutta käytännössä tarvii tunaroida jotain omia projekteja sivussa, jotta hommasta tulee sujuvaa ja alkaa valitun kielen API:t muistumaan mieleen, niin ettei joka asiaa tarvitse kaivaa googlesta / stackoverflowsta.

Tai vaihtoehtoisesti kun tekee niitä harkkatöitä niin tekee jotain omia extra featureita yms yli speksin, jos menee siitä mistä aita on matalin niin kivinen tie voi olla duunissa. :)

Ei toki ehkä kannata yhteen kieleen rajoittua, mutta alkuun koittaa oppia jonkun kanssa sujuvaksi. Kielestä toiseen vaihto on yleensä helppoa jos ohjelmointi paradigma pysyy samana.
 
Ragnarokkr

"Ei mikään turha jätkä"
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
515
Mikäli koodin venkslaaminen kiinnostaa niin mieti etukäteen mikä alue, esmes; rautaläheinen, ux vai palvelimenbackend, jne.
Kannattaa myös miettiä noita MOOC linjoja ja avoimen YOn tarjontaa mikäli vakavissaan aikoo lähteä opiskelemaan ylemmäksi
t. köyhä opiskelija
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Mikäli koodin venkslaaminen kiinnostaa niin mieti etukäteen mikä alue, esmes; rautaläheinen, ux vai palvelimenbackend, jne.
Miksi se pitäisi etukäteen tietää? Kaikesta on syytä tietää perusteet ja sitten voi erikoistua johonkin.

Vertauskuvallisesti ensin pitää opetella konttaamaan ja sitten kävelemään. Sitten kun se on hallussa, niin voi alkaa valitsemaan että missä kuteissa haluaa liikkua ja millä tyylillä.
 
Ragnarokkr

"Ei mikään turha jätkä"
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
515
QUOTE="Kautium, post: 8525506, member: 88"]
Miksi se pitäisi etukäteen tietää? Kaikesta on syytä tietää perusteet ja sitten voi erikoistua johonkin.

Vertauskuvallisesti ensin pitää opetella konttaamaan ja sitten kävelemään. Sitten kun se on hallussa, niin voi alkaa valitsemaan että missä kuteissa haluaa liikkua ja millä tyylillä.
[/QUOTE]
Lähinnä hain takaa sitä että jos lähtee opintoihin ja ei ole tarkkaa kuvaa että mitä lähtee tekemään niin voi tulla pettymyksiä ja motivaatio katoa.
Ja kyllä, olen samaa mieltä. Mutta tavoitteiden ja mahdollisuuksien selvittäminen etukäteen ei voi olla haitallista.
 
Liittynyt
09.04.2017
Viestejä
272
Minulla on datanomin tutkinto, paljon vapaa-ajan projekteja taustalla sekä aloitettu tietotekniikan kanditutkinto. Näillä opeilla tienaa reilu pari tonnia kuussa softakehittäjänä. Luultavasti vapaa-ajan projektit oli se miksi duuniin pääsin ja palkkaus ihan ok mielestäni
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Jos on jo toisen asteen tutkinto takana, niin ei kai sitä kannata ammattiopistoon mennä, kun on mahdollisuus korkeakouluun. Jos sen sijaan on ensimmäinen opiskelupaikka haussa, niin ehdottomasti amikseen jos on kiinnostava ala tiedossa. Jatko-opinnot ovat yhtä mahdollisia niin amiksesta kuin lukiosta, mutta vain ensiksi mainitusta saa minkäänlaisia valmiuksia tekniselle alalle. Kyllä huomasi DI-opintoja aloitellessa, kuinka peruskursseilla piti käytännössä aloittaa lukiosta täysin ummikkoina tulleiden vuoksi aivan alkeistason asioista. Matematiikkaa, fysiikkaa ja kieliä voi lukea myös amiksessa.
 
Liittynyt
23.03.2017
Viestejä
393
Olen kanssa alanvaihtoa pyöritellyt mielessä ja ohjelmointi kiinnostaisi. Tähän perustutkintoon vähän perehdyin mutta äkkiä näyttää että 90% avoimista ohjelmointialan työpaikoista vaatii sen amk koulutuksen. Nyt yhteishaussa laitoin hakemukset sisään. Katotaan kuinka käy. 10v töissä autosähkärinä ja viimeset 5v lähinnä työkoneiden parissa. Hienoahan olisi jos sitä tietotaitoa pystyisi tulevaisuudessa hyödyntämään:) Nyt kun lähinnä saa huutaa miten päin *** kaikki on suunniteltu ja tehty että pienen asentajan elämä olisi kurjaa ja varmasti itse tekisi kaiken paremmin :D
 
Liittynyt
06.12.2021
Viestejä
49
Itse hain kyseiseen koulutusohjelmaan Savon ammattiopiston aikuispuolelle ja aloitan koulun syksyllä. Mulla on alanvaihto edessä ja ajatuksena on päästä mahdollisimman nopeasti ohjelmistoalalle töihin. Punnitsin pitkään amkin ja tämän välillä. Amki kestää neljä vuotta ja tämä ammattikoulun tutkinto kaksi vuotta. Aikuiskoulutustukea on mahdollista saada maksimissaan kaksi vuotta ja kyseinen koulutus pitäisi pystyä toteuttamaan siihen aikaikkunaan. Soittelin koululle ennen hakemista ja sieltä vakuutettiin, että mikäli opiskelijalla on motivaatiota opiskella (ja oppii) tutkinto kunnolla, niin takuulla on valmis työelämään. Kuulema sisällön on laatinut parhaillaan ohjelmistoalalla toimivat tahot ja käsitin, että myös opetuksesta vastaa alalla toimivat henkilöt. Omalla kohdalla uskon edukseni sen, että löytyy aika hyvät verkostot liike-elämään sekä rautainen osaaminen myyntityöstä. Kohtalaisen luottavaisin mielin lähden tämän kortin kääntämään.
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
369
Varmasti ihanhyvän alun uraan saa datanimipohjalla. Joka tapauksessa IT alalla suurin työntekijöitä erotteleva tekijä on työntekijä itse, omalla innokkuudella ja oma-aloitteisuudella on erittäin suuri merkitys. Tutkinto tai muut hyvät näytöt osaamisesta auttaa pääsemään haastatteluihin mutta työssä menestyminen ja paremmille palkoille pääsy on itsestä kiinni. Toki sama pätee muihin työtehtäviin mutta IT alalla tunnetulta osaajalta harvemmin kysellään papereiden perään.
Parin kolmen vuoden tutkinnolla ei vielä tule mestariksi, mutta siinä voi oppia hyvät perusteet yhdestä tai parista IT alan kulmasta. Sanoisin että laaja-alaisempi osaaminen vaatii yleensä noin 10+ vuotta erikoistumista harraste/työelämässä.
 
Liittynyt
06.12.2021
Viestejä
49
Itse olen ajatellut asian niin, että kun ensimmäinen työpaikka löytyy ja siellä hoitaa hommat kunnolla ja kehittää itseään, niin varmasti tällä alalla töitä löytyy. Itseä kiinnostaa full stack- devaajan työt.
 
Sillä oletuksella toki, että se työntantaja on asiallinen. Muutamissa paikoissa on ollut/tullut kuultua ikävää perseilyä ja pompotusta määräaikaissoppareiden kanssa ja kun työntekijä on mennyt pyytämään lisää fygyä tai jatkuvaa sopparia niin ei uusita sopparia ja uusi harjoittelu apina nälkäpalkalla hommiin.

No näistä on suurin osa mennyt ympäri, joten tuo riski varmaan on aika pieni. Toki jos ihan susipaskaan työnantajaan onnistuu osumana, niin eikun opettelee vähän hommia ja siinä sivussa hakee "oikeisiin töihin". :)

IT-alalla onneksi on huomattavasti vähemmän kaikenlaista suhmurointia ja perseilyä verrattuna moneen muuhun vanhempaan alaan.
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
43
Jos yhteishaun kautta ei saanut sopivaa paikkaa, kannattaa moocin kurssien ja avoimen yliopiston kautta aloittaa opiskelu. Muistaakseni joissain yliopistoissa oli optiona, että saa maksullisista kursseista rahat takaisin, jos suorittaa vuoden aikana perusopinnot. Moocin kurssit on ilmaisia ja samoin Fitechin kurssit (haku auki juuri nyt). Kun suorittaa tarvittavan määrän opintoja avoimessa, voi hakea erillishaussa varsinaista opiskelupaikkaa ilman pääsykoerumbaa. Tästä vielä mainoksena fitechin hakuun: FITech | For future tech talents (paljon ilmaisia kursseja, joissa taso vaihtelee todella hyvän ja huonon välillä).

Edit. noiden täysin etänä kurssien kautta on hyvä myös kokeilla onko se ohjelmointi itselle soveltuvaa hommaa, eikä tarvitse polttaa ensikertalaiskiintiötään, jos ei ole varma alasta.
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 210
Kuulema sisällön on laatinut parhaillaan ohjelmistoalalla toimivat tahot ja käsitin, että myös opetuksesta vastaa alalla toimivat henkilöt.
Tämä ei välttämättä ole hyvä asia. Vuosikymmenten takaa omat kokemukset Nokia-insinöörien vetämistä amk kursseista on kohtalaisen huonot. Kaikki olivat toki oman alansa rautaisia ammattilaisia, mutta ei ne opettamista hallinneet.
 
Liittynyt
06.12.2021
Viestejä
49
Tämä ei välttämättä ole hyvä asia. Vuosikymmenten takaa omat kokemukset Nokia-insinöörien vetämistä amk kursseista on kohtalaisen huonot. Kaikki olivat toki oman alansa rautaisia ammattilaisia, mutta ei ne opettamista hallinneet.
Toki näin. Katsotaan mitä tuleman pitää. Täytyy laitella raporttia, kunnes on hetki kulutettu koulun penkkiä.
 
Liittynyt
05.06.2017
Viestejä
2 791
onkos elektroniikan asentaja tutkinto saman nimikkeen alla?
kyllä se minun mielestä menee saman nimikkeen alle: tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, elektroniikka asentaja
olettaisin että noiden opinto-ohjelmassa on aika paljon eroa ohjelmistokehittäjään
 
Liittynyt
06.12.2021
Viestejä
49
Nyt on puolisen vuotta opiskeltu ja täytyy sanoa, että olen tyytyväinen valintaan. Opetus on ollut alkukankeuden jälkeen laadukasta, sillä tämä opettaja on äärimmäisen perillä siitä mitä opettaa sekä kykenee palastelemaan jokaisen asian niin, että sen ymmärtää.

Olen aikuispuolella, joten koulu on pelkkää koodausta eli kaikki ns pakolliset opinnot on jo aikaisemmassa elämässä jengillä opiskeltu. Tässä varsinaista opetusta ei ole kuin 8h viikko, joten omatoiminen opiskelu on avainasemassa, mikäli oikeasti haluaa oppia. Tahti on nimittäin omaan motivaatioon nähden ollut liian verkkainen. Kanssaopiskelijoista iso osa tekee koulua suunnilleen sen koulun vaatimuksen mukaisesti ja tuntuu, että heidän kehityskäyrä on ollut aika vaatimaton

Tänään minulle tarjottiin ensimmäistä työpaikkaa, jossa työ sisältäisi osan koodaustyötä ja osa myyntityötä (olen sen alan ammattilainen). Perjantaina on haastattelu toiseen firmaan. Katsellaan, mitä tämä alanvaihto tätä reittiä pitkin tuo tullessaan. Jos aihe kiinnostaa enemmän, niin voin kertoa omia fiiliksiä lisää.
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
651
Kirjottele ihmeessä lisää @anselotti ja sen verran kerron itsestäni, että olen itsekin alanvaihtaja ja opiskelen parhaillaan toista vuotta IT-tradenomiksi. Kesätöiden ja ylipäätään töiden löytäminen on haasteellista.
 
Liittynyt
18.03.2019
Viestejä
302
Joo itseäkin kiinnostaisi jutustella! Olen 1. vuoden tvt-opiskelija amk:ssa, "pääaineena" datan käsittely ja sitä kautta tekoäly. Itsekin aikuisopiskelijana, töiden ja lapsiperheen ohella opiskelu on mielenkiintoista.
 
Liittynyt
17.02.2018
Viestejä
1 009
Tämähän oli mielenkiintoinen ketju. Itse datanomitutkinnon kautta alaa vaihtaneen opin sen että eniten on kyse henkilöstä, siitä että uskoo itseensä ja rohkeasti opiskelee mahdollisimman paljon muutakin eikä sokeasti usko että koulussa opetettu riittäisi. Ensimmäisinä vuosina ei voi aavistaakaan miten paljoa sitä ei tiedä vielä.

Ensimmäinen vuosi tutkinnosta meni kursseja ahmien niin että käytin kymmenisen tuntia päivässä koulutehtävään, sovelluskehityksen tapoja ja ihan vain koodaamista opiskellessa.

Työpaikan sain isosta konsulttitalosta ensimmäisen vuoden jälkeen ja kesän päätteeksi tarjosivat vähän yli 3000 €/kk palkkaa, jolla päätin jäädä töihin ja hoitaa koulua pikkuhiljaa pois toisella kädellä.

Datanomitutkinnon sainkin vasta äskettäin valmiiksi, sillä ensimmäinen kesätyö vei mennessään. Takana on nyt kuutisen vuotta koodaushommia ja tällä hetkellä työpaikka on sellainen etten voisi toivoa parempaa. Uralle on mahtunut erittäin vaikeitakin hetkiä ja välillä saappaat ovat olleet aika suuret täytettäväksi, mutta kukaan ei ole sanonut vastaan jos olen sanonut "en tunne tätä asiaa vielä, mutta jos annatte aikaa voin hoitaa sen".

Alalla on paljon ihmisiä jotka ovat pitkälle kouluttautuneita, mutta tärkeintä on ns. rakkaus lajiin ja nöyrä asenne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.03.2023
Viestejä
25
Olipa hyvä, että löysin tämän ketjun ja koko sivuston. Työskentelen edelleen vakituisessa työssä muulla alalla, mutta aloitin itsenäisen opiskelin Fitechin ilmaisilla kursseilla. Koko it-ala on täysin uutta. Mietinkin, että kannattaako näin nelikymppisenä lähteä vaihtamaan alaa, mutta olen päättänyt tämän vuoden opiskella työn ohella noita ilmaisia kursseja ja testata pystynkö/osaanko ja kiinnostaako ala. Saapahan nähdä mitä tästä tulee :)
 
Liittynyt
06.12.2021
Viestejä
49
Unohtui tänne kirjoitella, kun tuo aiemmin mainitsemani pesti meni lopulta sivu suun. Siinä tämän yrityksen tarve oli niin vahvasti saada minut myyntiin, joten ei oikein molempien tarpeet natsannut. Siitä jäi kuitenkin käteen kokemus ensimmäisestä alan työhaastattelussa.

Sen jälkeen on tapahtunut aika paljon. Nimittäin seuraavassa haastattelussa, joka tuli suhteiden kautta, minulla ei ollut java-osaamista, jota firmaan tarvittiin. Mutta tämän haastattelijan kautta sain freelancer-projektin erääseen start-up-firmaan. He tarvitsivat tekijää luomaan marketplace-tyyppinen websovellus, jotta he pääsisivät testaamaan ideaa markkinoilla. Se olisi myls osa yhden tämän firman omistajien gradua. Eli sovelluksen ei tarvitse olla mikään jäätävän laaja, mutta siinä kyllä tarvittiin kohtalaisen paljon erilaisia toimintoja. Sain pyytää tähän projektiin erästä luokkakaveriani mukaan, jolla oli toimialaan liittyvää kokemusta. Maksu sovittiin urakkapalkkiona ja hinta oli tietoisesti alhainen, koska tarvitsimme molemmat CV:een kättä pidempää. Projekti alkaa olla maalissa ja tässä on kehittynyt ihan jäätävää vauhtia, koska on joutunut opiskella paljon asioita, joita ei koulussa ole vielä opetettu esim. Linux-serveri, versionhallinta jne.

Tuosta projektista oli paljon hyötyä siihen, että viime viikolla allekirjoitin vakkarisopimuksen erääseen kuopiolaiseen it-yritykseen. Tämä minun luokkakaveri työllistyi myös toisaalle. Mutta molemmissa tapauksissa väitän, että molempien aiempi työtausta vaikutti kaikista eniten. Annan pari vinkkiä työnhakuun ennen kaikkea alanvaihtajille:

- Älä hae junnupaikkoja, sillä siellä sinun kanssa kilpailee sadat tai jopa yli tuhat muuta hakijaa
- Hae avointen hakujen kautta, käytä suhteita, hae vakityöpaikkoja, joissa vaaditaan työkokemusta jne
- Älä hae koodausosaaminen edellä, sillä olet tuskin paras hakija sen perusteella. Työhakemusta jättäessä pyri tuomaan esille nimenomaan se osaaminen, joka sinulla on karttunut työelämässä. Mieti, miten siitä voisi hyötyä koodarin hommassa ylipäätään ja/tai yrityksen tuotteissa

Haluan vielä korostaa, että tämän tutkinnon vaatimukset eivät ole korkealla, joten kannattaa kaikki kouluprojektit toteuttaa överisti yli sen vaatimustason. Jos tekee vain kouluhommat, jää paljon luppoaikaa. Silloin täytyy keksiä omia projekteja ja on suorastaan mahdoton kehittyä riittävästi, jos ei ole valmis siihen. Nyrkkisääntönä voisi olla, että koodaa joka päivä jotakin. Mitä enemmän, sitä nopeammin kehityt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.05.2023
Viestejä
14
itse hai opiskelemaan ICT-tutkintoa (tietoverkko-asentaja) yllätyin siitä ettei koulussa opeteta koodausta ollenkaan. en osaa ohjelmoida yhtään, joten päätin että aloitan itse opiskelemaan koulun ohella ohjelmointia. Tärkeitä asioita koulussa on Kyberturvallisuus-asiat ja tietoverkot ja Linuxin harjoittelu, enpä ole linuxiakaan koskaan ennen käyttänyt. motivaatio on kyllä kohdillaan mutta välillä mietin että opinko koodauksen kuinka nopeasti kun lähtötaso on nolla....

kertokaa vinkkejä miten kannattaa lähteä liikkeelle tuon ohjelmoinnin harjoittelun suhteen. latasin koneelle tuon Visual studio coden, mutta en oikein tiedä miten pääsisin alkuun ja mitä kannattaisi lähteä harjoittelemaan sillä.
 
Suosittelen aloittamaan jollain perustason ohjelmointikurssilla esim. udemyn tai codecademyn tarjonnasta. Alkupäässä olisi hyvä arvioida tykkäisikö webbikehityksestä vai jostain muusta, joka voi vaikuttaa kielivalintaan josta aloittaa.
 
Liittynyt
24.05.2023
Viestejä
14
Olipa hyvä, että löysin tämän ketjun ja koko sivuston. Työskentelen edelleen vakituisessa työssä muulla alalla, mutta aloitin itsenäisen opiskelin Fitechin ilmaisilla kursseilla. Koko it-ala on täysin uutta. Mietinkin, että kannattaako näin nelikymppisenä lähteä vaihtamaan alaa, mutta olen päättänyt tämän vuoden opiskella työn ohella noita ilmaisia kursseja ja testata pystynkö/osaanko ja kiinnostaako ala. Saapahan nähdä mitä tästä tulee :)
itsekin aloitin alan opiskelun enkä tiedä koodaamisesta tai oikeestaa mistään muustakaan mitään, mutta kiinnostaa ainakin ala ja motivaatio on kova. mietin itsekin kun olen 30vuotias jo eikä ole koskaan tehnyt mitään tietokoneisiin tai tietoverkkoihin/ohjelmointiin liittyvää, että opinko kaiken mitä tarvii osata.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 884
itse hai opiskelemaan ICT-tutkintoa (tietoverkko-asentaja) yllätyin siitä ettei koulussa opeteta koodausta ollenkaan. en osaa ohjelmoida yhtään, joten päätin että aloitan itse opiskelemaan koulun ohella ohjelmointia. Tärkeitä asioita koulussa on Kyberturvallisuus-asiat ja tietoverkot ja Linuxin harjoittelu, enpä ole linuxiakaan koskaan ennen käyttänyt. motivaatio on kyllä kohdillaan mutta välillä mietin että opinko koodauksen kuinka nopeasti kun lähtötaso on nolla....

kertokaa vinkkejä miten kannattaa lähteä liikkeelle tuon ohjelmoinnin harjoittelun suhteen. latasin koneelle tuon Visual studio coden, mutta en oikein tiedä miten pääsisin alkuun ja mitä kannattaisi lähteä harjoittelemaan sillä.
Jos tosiaan ihan nollatasolta lähdetään, niin lähtisin itse liikenteeseen Helsingin yliopiston Moocista: Tietoa kurssista - Ohjelmoinnin perusteet ja jatkokurssi 2023
Kielenä tuossa käytetään Pythonia, jonka opettelu ei nyt ainakaan hukkaan mene noissa listaamissasi hommissa.
 
Okei pitääpä katsoa nuo kurssivideot. hyvä että ovat ilmaisia :thumbsup::)

mitä kannattaa ohjelmoida kun tekee ensimmäisiä kokeilee kirjoittaa koodia?. onko mitään hyvää suositusta, ja miten itse olet oppinut koodaamisen ?
 
Kannattaa vaan lähteä käymään tuota kurssia osio osiolta läpi. Alkuun tuossa käytetään suoraan web-selaimessa toimivaa Python-tulkkia, mutta myöhemmin siirrytään Visual Studio Coden käyttöön. Kaikki selvinnee kuitenkin tuossa kurssissa.
Videoita ei ole pakollista katsoa, mutta toki ne voi kurssin tukena käydä läpi. Eli itse kurssin sisältö ja osiot löytyy vasemmasta palkista.

Mutta paras tapa oppia ohjelmoimaan on heti lähteä testaamaan opittua omissa pienissä projekteissa, jotta opitut asiat sisäistää ja nuo alkaa iskostumaan selkärankaan. Esim. muutama nopea esimerkki:
- Ohjelma jokaa arpoo lottonumerot
- Oikean numeron arvaus ja ohjelma antaa vinkkiä miten lähellä ollaan
- Yksinkertainen tekstiseikkailu
- Tietovisa, jota voi sitten laajentaa uusilla ominaisuuksilla taitojen karttuessa.

Lisää hyviä vinkkejä löytyy esim. ihan vaan Googlesta käyttämällä hakusanoina small python projects for beginners

Edit:
Sitten jos englanti taipuu ja haluaa kurssin kokonaan videomuodossa, niin tämän pitäisi olla oikein hyvä: https://www.udemy.com/course/100-days-of-code/
 
Liittynyt
03.03.2018
Viestejä
1 200
Okei pitääpä katsoa nuo kurssivideot. hyvä että ovat ilmaisia :thumbsup::)

mitä kannattaa ohjelmoida kun tekee ensimmäisiä kokeilee kirjoittaa koodia?. onko mitään hyvää suositusta, ja miten itse olet oppinut koodaamisen ?
Kannattaa yrittää ohjelmoida jotain, mikä itseä kiinnostaa. Itse aloitin ihan pienistä python harjoitteista, kuten BMI laskuria ja vastaavaa. Pian se kuitenkin meni siihen, että katsoin youtubesta selainpelin koodailuohjeita ja tein perässä JS/HTML/CSS/MongoDB. Alkurakenteen jälkeen siitä on ihan hyvä lähteä laajentamaan pala kerrallaan. Toki oleellista on, että millaista koodailua haluat tulevaisuudessa tehdä. Backend kehitys on aikalailla erilaista, mitä fronttipuolen rakentelu. Minulle selainpelin rakentamisessa tuli kokeiltua vähän molempia, kun halusin tallennusominaisuudet ja highscoret yms., minkä vuoksi piti vähän tietokantaakin rakennella.

Ajattele kuitenkin niin, että olet vasta 30. Et siis vielä edes puolivälissä työuraa ;) Helposti kerkeää vielä tekemään vaikka mitä frontista bäkkiin.
 
Liittynyt
23.03.2017
Viestejä
393
Moocissa on myös vähän laajempi full stack kokonaisuus: Full stack open
Äkkiä katsoen aika kattavasti vähän kaikkea. Mulla on nyt vuosi opintoja takana amkissa ja aluksi meinasin tuon suoritella "kesäkurssina" mutta täytyy nyt kesällä pitää vähän lomaa koulusta ja tehdä kaikki vuoden aikana rästiin jääneet hommat että syksyllä voi taas keskittyä opiskeluun. Voin jossain vaiheessa kirjoitella omia mietteitä opiskelusta ja omasta polusta alalle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 353
Mitä mieltä olette tästä koulutuksesta? Olen aikoinaan tietotekniikan perustutkinnon suorittanut ammattikoulussa ja nyt on alkanut ohjelmointi ja ohjelmointiala kiinnostamaan. Aloitin udemyssä python bootcamp kurssin ja on kyllä ollut mielenkiintoinen.

Liittynyt
01.11.2017
Viestejä
2
Täällähän on useampiakin, joilla on hieman samanlainen tilanne kuin itselläni. Päälle nelikymppinen, jolla päivä työ ja muutosta hakemassa arkeen. Fitechiltä olen itse muutaman kurssin käynyt ja ne on olleet suht. selkeitä suorittaa. Laitetaanpas threadi seurantaan.
 
Liittynyt
06.12.2021
Viestejä
49
Mitä mieltä olette tästä koulutuksesta? Olen aikoinaan tietotekniikan perustutkinnon suorittanut ammattikoulussa ja nyt on alkanut ohjelmointi ja ohjelmointiala kiinnostamaan. Aloitin udemyssä python bootcamp kurssin ja on kyllä ollut mielenkiintoinen.

Tuossa ylempänä kerroin kokemuksia vastaavasta tutkinnosta Sakkyssa.
 
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
473
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 358
Viestejä
4 158 284
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom