Threads (UK 1984) elokuva..

Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 346
Kattokaas varsin ajankohtaisesti alkava 'sotaelokuva'. Ydin- sellainen. Huhhuh kun on hyvä/paha.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
274
Edellisen kerran katsoin yli 10v sitten juutubesta, kun silloin vielä sieltä löytyi. Elokuvan katselukokemus tuntui toki melko pahalta. Silloin vasta tajusin sen todellisen kurjuuden tason, johon konflikti johtaisi.

Nyt uudestaan "eri lähteestä" löytyi, katsoin ja voi pojat miten oli jotenkin vanhentunut filmi. Toki sisältö ja viesti toimii edelleen, ydinsota ja etenkin sen seuraukset ovat todella kamalat mutta tuon aikainen yhteiskunta ja sen kuvaus ei jotenkin enää kolahtanut. Nuoremmalle väestölle varmasti vielä vähemmän. Tästä pitäisi saada pikapikaa päivitetty versio nykyaikaan. Mieluiten siis filmille, ei todellisuuteen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 360
Olisiko nykyään romahdus vielä suurempi kuin "kaikki" elektronista. Ennenhän ihmisillä oli paljon enemmän maalaisjärkeä ja taitoa toimia arkaaisessa maailmassa ilman mukavuuksia. Nykyäänhän jotkut somettajat yms kuolisivat kuin kärpäset kun infra ei toimisi.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 346
Joo tuli tuo itelläkin mieleen. The Beach. Ööö.. siis se alkuperäinen 60-luvun leffa.. Kaveri suositteli tuota orig. The Beach kun olin sille näyttäny A.I. Artificial Intelligence. Oli Beachin leffateatterissa pikkupoikana nähnä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
305
Jonkin legendan mukaan tämä olisi alunperin ollut tarkoitettu fiktiiviseksi dokumentiksi totaalisesta ydinsodasta mutta lopulta liian synkkä sellaiseksi. Viimeiset 30 sekuntia jäi kyllä itselle mieleen.. 'babby... babby is comin' :(
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 346
No hyvin pitkältihän se fiktiivinen dokumenttielokuva olikin.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 648
Viestejä
4 187 168
Jäsenet
70 775
Uusin jäsen
käyttäjänimi123

Hinta.fi

Ylös Bottom