• Klo 11 alkaen tietokanta-ajoon liittyvä ongelma, joka aiheuttaa palvelinvirhettä viestejä lähettäessä. Viestien kirjoittaminen pois käytöstä väliaikaisesti. Pyrimme saamaan ongelman korjattua mahdollisimman pian. Pahoittelut häiriöistä.

The Fast And Furious elokuvat

Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 416
Koska FF:stä alkaa tulemaan isompi universumi koska rahaa tulee ikkunoista ja ovista näin tarpeelliseksi(?) tehdä oman ketjun johon sitten koota uutisia ja myös keskustelua tästä jo 16v kestäneestä sarjasta joka alkoi autoilulla ja läheni sitten 2010 luvulla vähemmän autoiluksi mutta massalle näemmä kelvanut. Mikäs siinä, aivotonta räiskettä ja pientä kaahailua ja ultimate temppuja.

Aloitettaan tällä uutisella:
Fast & Furious -leffojen korstokaksikko saa oman elokuvansa

Universal on kehittämässä Jason Stathamin ja Dwayne Johnsonin Fast & Furious -hahmojen ympärille omaa elokuvaa, kertoo Deadline.


Pahiksina aloittaneet, mutta myöhemmin autoperheeseen päässee miehet ovat ilahduttaneet katsojia kemiallaan, joten yhteiselokuvasta on alkanut liikkua huhuja, jotka ovat nyt menneet astetta virallisemmalle tasolle.

Studiolla on tavattu konseptin kehittämisen merkeissä, ja Fast & Furious -käsikirjoittaja Chris Morganin sanotaan hoitavan myös spinoff-elokuvan käsikirjoituksen. Myös muita spinoff-elokuvia saatetaan nähdä, jotta elokuvasarjan suosiosta saadaan kaikki irti.


Ideana ilmeisesti on, että Johnsonin ja Stathamin hahmojen spinoff-leffa saataisiin tehtyä sillä välin, kun Fast & Furious 9 on kehittelyn alla.
 

Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 416
Eiköhän tämä saisi jo jäädä tähän. Välillä jotain uutta. Loppuunkulutettu konsepti. IMO.
Pääsarjassa on enään kaksi osaa jäljellä, 10 ja 11.


Mutta vaikka eivät nämä mitään logiikan riemunjuhlia ole olleet mutta erityisesti kaksi ekaa osaa aikoinaan iski itseeni kuin tuhat volttia kun 2000 luvun alussa sai ajokortin ja omalta parkkikselta lähdettiin kuin Brianin konsonaan R34:llä FF2 leffan alussa.



Uskoisin että tuolla kohtauksella oli iso vaikutus R34 Skylinen suosioon 2000 luvulla ja jokaisen sätkää polttavan ja lippistä pitävän nuoren urhon unelma auto(myönnän että itsekin kuuluin samaan rinkiin)

Jos kiinnostaa nuo FF elokuvien autot:


Niin kannattaa katsella herran youtube kanavaa sieltä löytyy monta ikoonista autoa sarjasta ja niiden taustoista ja tekemisistä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 191 454
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
girma

Hinta.fi

Ylös Bottom