Testissä Mi Smart Band 6 NFC -aktiivisuusranneke – lähimaksu ranteeseen edullisesti

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
Laite (8).jpg


Xiaomi esitteli kuudennen sukupolven Mi Band -aktiivisuusrannekkeen alun perin keväällä 2021. Mi Smart Band 6:n merkittävimmät muutokset edeltäjään nähden olivat suurempi 1,56-tuumainen kosketusnäyttö peräti 326 pikselin pikselitiheydellä sekä veren happisaturaation (SpO2) mittaus. Valitettavasti mm. lähimaksamisen mahdollistava NFC-yhteys jäi kuitenkin edelleen puuttumaan kansainvälisestä mallista, vaikka ominaisuus on ollut käytössä jo Mi Band 3 mallista lähtien Kiinassa. Tilanteeseen saatiin kuitenkin kauan odotettu korjaus, kun Xiaomi julkaisi Mi Smart Band 6 NFC mallin myös Suomessa viime vuoden lopulla.

Tässä artikkelissa tutustutaan Mi Smart Band 6 NFC:n toimintaan muutaman viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta. Laite ostettiin testiin RDE.fi verkkokaupasta 42,98 euron hintaan ja Hinta.fi-palvelun mukaan ranneketta on kirjoitushetkellä saatavilla muutamalta jälleenmyyjältä selvästi alle 69 euron suositushinnan.

Pakkaus ja sen sisältö
Mi Smart Band 6 NFC toimitetaan mustassa kohokuvioin tyylitellyssä pahvipakkauksessa, jonka kantta koristaa mallinnus laitteesta sekä kookas iteraatioversion paljastava mallinumero. Kannen alareunassa on laitteen mallinimi NFC-merkinnällä höystettynä ja valmistajan Mi-logo majailee kannen yläkulmassa.




Myyntipakkaus sisältää itse laitteen lisäksi erillään olevan mustan TPU-rannekkeen, latausjohdon ja paksun käyttöoppaan. Mustan rannekkeen lisäksi saatavilla on sininen, oranssi, keltainen, oliivi ja norsunluuksi nimetty valkoinen värivaihtoehto erikseen ostettuna. Rannekkeen materiaali on yllättävän kovaa ja laitteen pujottaminen rannekkeeseen vaatii hieman voiman käyttämistä. Huomionarvoisena seikkana testiyksilön akku oli käyttöönottaessa tyhjä. Lisäksi latausjohto on vain noin 40 cm pitkä, joten se ei välttämättä yletä lattiatasolla olevalta pistokkeelta pöydälle asti. Latausjohdon aktiivisuusrannekkeen pää on varustettu magneetilla, minkä ansiosta laitteen asettaminen lataukseen onnistuu helposti.

Rakenne ja yksityiskohdat
Kuten edellä todettiin, Mi Smart Band 6 NFC muodostuu kahdesta osasta eli varsinaisesta laitteesta ja rannekkeesta. Rannekkeen materiaali on miellyttävän tuntuinen eikä hiosta ihan niin paljon kuin monet muut markkinoilla olevat pehmeämmät silikonirannekkeet. Rannekkeen lukitusmekanismi on pujotettavaa mallia eikä sisällä erillisiä lenkkejä, jotka saattavat omien kokemuksieni mukaan katketa helposti. Toisaalta kireysasteen säätäminen on hieman hankalampaa kuin perinteisessä solkiratkaisussa ja pari kertaa lukitus aukesi testijaksolla paitaa päälle pukiessa. Pääsääntöisesti ranneke kuitenkin pysyi hyvin kädessä eikä irtoamista tarvinnut pelätä.

Laiteosan runko on muovia mutta käytännössä sitä ei juuri huomaa, sillä ranneke kiertää ovaalin muotoisen laitteen myös sivuilta eikä mattapintaista pohjaa tule juuri tarkasteltua. Mi Smart Band 6 NFC on ulkomitoiltaan todella kompakti (47,4 x 18,6 x 12,7 millimetriä) ja painaa vain 12,8 grammaa. Kokonaisuus on laitteen keveydestä huolimatta laadukkaan tuntuinen napakan sovituksen ansiosta. Käyttökokemusta korostaa 2,5D-kaartuva näyttö, jonka lasipinnan kautta päivittäinen kosketuspinta laitteeseen muodostuu.

Mi Smart Band 6 NFC on rajoitetusti vesitiivis 5 ATM -luokituksen mukaisesti ja valmistajan mukaan laitetta voidaan käyttää uidessa ja suihkussa. Teoriassa 5 ATM -luokitus tarkoittaa vedenkestävyyttä 50 metrin syvyyteen saakka.

Tekniset ominaisuudet ja ohjelmisto
Mi Smart Band 6 NFC:n erottava tekijä markkinoilla on 1,56 tuuman AMOLED-näyttö 152x486 resoluutiolla, mikä mahdollistaa 326 pikselin pikselitiheyden. Näytön maksimikirkkaus on 450 nitiä ja kirkkautta voidaan säätää 5-portaisella asetuksella. Oletuksena kirkkaus pysyy vakiona mutta Xiaomi Wear -sovelluksen kautta kirkkautta voidaan säätää myös ajan mukaan. Kyseessä on varsin hyödyllinen ominaisuus esimerkiksi nukkumaanmenoa ajatellen, sillä laite ei osaa säätää kirkkautta ympäröivän olosuhteen perusteella.

Mi Band -sarja on tunnettu pitkästä akun kestosta mutta ominaisuuksien kasvaessa toiminta-ajassa on jouduttu joustamaan. Akun kapasiteetti 125 mAh on pysynyt samana Mi Smart Band 6:een nähden mutta NFC:n myötä toiminta-aika on pudonnut 14 vuorokaudesta kahdella päivällä. Täysverisiin älykelloihin nähden akun kesto on erinomainen mutta niin sanottuihin kevytälykelloihin verratessa ollaan jo samoissa lukemissa. Akun täyteen lataaminen vie vajaa kaksi tuntia mutta 18 -> 90%:n lataus kesti vain 55 minuuttia.

Datan keräämiseen Mi Smart Band 6 NFC:ssä on käytettävissä kiihtyvyysanturi, gyroskooppi sekä PPG-sykesensori. Kommunikointi rannekkeen ja yhdistettävän laitteen välillä tapahtuu Bluetooth 5.0:n yhteyden välityksellä ja lähimaksamista varten on luonnollisesti käytettävissä NFC-yhteys. Valitettavasti suomalaiset pankit eivät ole vielä tuettuina, joten täkäläisten käyttäjien on toistaiseksi turvauduttava Curve-palveluun. Nordea on kuitenkin tuomassa tukea yhteistyössä Xiaomin kanssa alkuvuoden 2022 aikana.




Pelkästään aktiivisuusrannekkeeksi Mi Smart Band 6 NFC:n ominaisuuskattaus on mittava. Ranneke kykenee tyypillisen askelmittauksen lisäksi jatkuvaan sykkeenmittaukseen, unen- ja stressinseurantaan sekä manuaalisesti suoritettavaan SpO2-mittaukseen. Unenseurannan yhteydessä ranneke tarkkailee myös käyttäjän hengitystä ja pisteyttää sen laadun asteikolla 0-100. Harjoittelumuotoja on yhteensä 30 kappaletta, joista suosituimpien lajien (kävely, juoksu tai juoksumatto, pyöräily, ellipsilaite ja suotulaite) kohdalla on mahdollista asettaa päälle harjoituksen automaattinen tunnistus.

Terveys- ja liikuntaominaisuuksien lisäksi rannekkeella voidaan puhelimeen liitettynä seurata sen ilmoituksia, tarkistaa sää, ohjata musiikinkuuntelua, etälaukaista kamera sekä etsiä puhelin äänimerkin avulla. Perinteisiä kellon ominaisuuksia ovat sekuntikello ja ajastin, mutta rannekkeen näyttö voidaan valjastaa myös taskulampuksi. Mi Smart Band 6:n tavoin uutena ominaisuutena on myös Pomodora-ajastin, jolla voidaan parantaa työskentelyn tehokkuutta säätelemällä työskentelyaikoja. Oletuksena ominaisuus asettaa keskittymisajan 25 minuutin pituiseksi, jonka ajaksi sovellusilmoitukset kytketän pois päältä. Käyttäjä voi kuitenkin asettaa keskittymisajan pituuden myös itse mutta keskittymisajan jälkeen tulevan tauon pituus on aina viisi minuuttia.

Käyttökokemukset ja akunkesto
Mi Smart Band 6 NFC:n käytön aloittamiseksi puhelimeen täytyy ensin asentaa joko Mi Fit ja Xiaomi Wear -sovellus. Molemmat sovellukset vaativat Mi-tilin käyttöönottoa eikä Xiaomi ei ole selkeästi tuonut esille, mitä eroa sovelluksilla on tai kumpaa niistä kannattaisi missäkin tilanteessa käyttää. Ohjekirjassa oleva QR-koodi ohjaa saksankieliselle Xiaomin lataussivustolle jomman kumman sovelluksen lataamiseksi, mutta testijaksolla sovellukset päätettiin kuitenkin ladata suoraan Play Kaupasta. Pienen pohdinnan päätteeksi valinta pääasialliseksi sovellukseksi kohdistui Xiaomi Wear -sovellukseen, sillä STT:n julkaisemassa lehdistötiedotteessa opastetaan asentamaan kyseisen sovellus.
Kuinka otat lähimaksut käyttöön Mastercardilla ja Mi Smart Band 6 NFC -rannekkeella
  • Asenna Xiaomi Wear -sovellus (Android) tai Xiaomi Wear Lite (iOS) -sovellus, kirjaudu Mi Account -tilillä (tai luo uusi) ja valitse alueeksi Suomi.
  • Laitteet "Devices" välilehdellä, valitse "Mi Smart Band 6 fitness bracelet" ja aktivoi se.
  • Aseta PIN-koodi.
  • Etene "Xiaomi Pay" välilehdelle, syötä Mastercard-korttisi tiedot ja vahvista maksutapa puhelimeesi saapuvalla tekstiviestillä.
Mi Smart Band 6 NFC:n myötä Xiaomi on tuonut laitteelle edeltäjästä puuttuneen suomen kielen, mikä on positiivinen kehityssuunta. Toisaalta suomen pitkät sanat aiheuttavat hieman hankaluuksia asetuksien lukemisessa kapealla näytöllä, sillä sanat asettuvat valikoissa yhdelle riville ja liukuvat ruudulla tuskallisen hitaasti. Valikot kuitenkin oppii melko nopeasti ulkoa eikä ongelma koske esimerkiksi ilmoituksia, sillä ne rivittyvät koko näytölle helposti luettavaan muotoon.

Pääsääntöisesti ovaalin muotoinen näyttö soveltuu hyvin käyttötarkoitukseensa mutta näytön kapeuden vuoksi horisontaalista sisältöä ranneke ei kykene näyttämään. Tämä näkyy esimerkiksi yksittäisen harjoituksen tai koko päivän sykkeen esitystavassa, mikä jaotellaan sykealueihin prosentuaalisesti ajan suhteen esitetyn kuvaajan sijaan. Kuvaaja toki löytyy sovelluksesta puhelimen kautta mutta joissain tilanteissa ajan suhteen esitettyä dataa olisi mukava nähdä suoraan rannekkeesta. Positiivisena puolena kapea kellotaulu ei takerru yhtä helposti repun nyöreihin kuin esimerkiksi leveämpi pyöreä tai neliskanttinen kellotaulu.

Mi Smart Band 6 NFC:n käyttöliittymä on helppokäyttöinen ja eri sovellusten järjestystä on mahdollista muokata Xiaomi Wear -sovelluksen kautta. Näin itselle tärkeimmät ominaisuudet saa asetettua nopeasti saataville. Myös kellotaulut ovat muokattavissa ja Xiaomi on tuonut saataville peräti kymmeniä eri vaihtoehtoja, joiden lisäksi saatavilla on myös kolmansien osapuolten tekemiä kellotauluja. Osa kellotauluista tarjoaa kuitenkin suppeammin informaatiota eivätkä välttämättä sisällä näppäriä oikoteitä eri toimintoihin.

Tiettyyn pisteeseen asti Mi Smart Band 6 NFC toimii oikein näppäränä liikkujan apuvälineenä mutta vaativammassa käytössä aktiivisuusrannekkeen rajat tulevat vastaan älykelloihin verrattuna. Henkilökohtaisesti koin rannekkeen urheilutilat suppeiksi, sillä Mi Smart Band 6 NFC ei esimerkiksi kykene intervalliajastukseen, vaikka laitteesta HIIT-treenimuoto löytyykin. Rannekkeesta voi asettaa hälytyksen vain tietyn ajan päähän treenin aloituksesta mutta ei toistuvaksi tai työ- ja lepoajat sisältäväksi sykliksi. Lisäksi treenin ollessa aktiivisena rannekkeella ei voi treenin seurannan lisäksi tehdä muuta kuin ohjata musiikin kuuntelua ja lukea ilmoitukset. Tämän seurauksena esimerkiksi kierrosaikojen kellottaminen on mahdotonta harjoituksen aikana.

Harjoituksen automaattisessa tunnistamisessa havaittiin testijaksolla epätarkkuutta, sillä ranneke tunnisti hampaiden pesun useamman kerran ellipsilaitetreeniksi ja kertaalleen autolla ajamisen pyöräilyksi. Juoksun tunnistaminen toimi kuitenkin joka kerta oikein, joskin ilmoitus treenistä tulee vasta parin sadan metrin etenemisen jälkeen. Lisäksi harjoitusmuodon kuittaaminen ulkona juoksemisen ja juoksumaton välillä täytyy tehdä erikseen. Henkilökohtaisesti toivoisin, että ranneke osaisi aloittaa harjoituksen seurannan automaattisesti ilman käyttäjän kuittaamista, kuten ellipsilaitelaitteen tunnistuksen yhteydessä tapahtuukin. Muutaman kerran Xiaomi Wear -sovellus ei osannut sulkea "treenataan" ilmoitusta sen jälkeen, kun harjoitus oli loppunut. Ilmoituksesta pääsi kuitenkin eroon pakottamalla sovelluksen lopetuksen.

Rannekkeen sykemittaus todettiin melko tarkaksi ainakin edelliseen älykelloon verrattuna. Samaa ei voi sanoa unenseurannasta, sillä nukahtamis- ja heräämisajoissa havaittiin jatkuvasti virheitä. Xiaomin mukaan unen seurantateknologiaa on parannettu mutta jostain syystä ranneke tulkitsi unen alkaneen toistuvasti lähes saman tien sänkyyn mennessä, vaikka todellisuudessa ennen nukahtamista saatettiin lukea kirjaa tai katsella videoita. Heräämisajat laite kykeni tulkitsemaan hieman paremmin mutta pari kertaa allekirjoittanut oli rannekkeen mielestä vielä unten mailla aamupalapöydässäkin. Testijakson alussa askeleita tuntui kertyvän turhan paljon päivän liikkeisiin nähden mutta testijaksolla suoritetun tehdasasetusten palauttamisen jälkeen samaa ei enää havaittu.

Testijakson suurimmat ongelmat koettiin laitteen ehkä tärkeimmän ominaisuuden eli lähimaksamisen kanssa. Jostain syystä Curve-kortin lisääminen ei aluksi onnistunut Xiaomi Wear -sovelluksen kautta ja kun kortti lopulta saatiin liitettyä rannekkeeseen, maksut eivät menneet läpi. Toimimatonta korttia ei myöskään saanut poistettua käytöstä, sillä Xiaomi Wear antoi vain virheilmoituksen ”2000” poistoa yrittäessä. Sovellus myös antoi kiinankielisen virheilmoituksen, kun kortilla suoritettuja tapahtumia yritettiin tarkastella välilehdeltä. Ongelma saatiin osittain ratkaistua lisäämällä sama kortti uudelleen palveluun, jolloin lähimaksaminen saatiin toimimaan. Tämä aiheutti kuitenkin sen, että kellotaulua vasemmalle pyyhkäistäessä ranneke tarjosi ensin toimimatonta korttia ja näkymässä vielä alaspäin pyyhkäisemällä sai valittua toimivan kortin. Rannekkeeseen lisättyjen korttien järjestystä ei voi muuttaa jälkeenpäin, vaan ne ovat oletuksena ensimmäisenä lisätystä tuoreimpaan.

Toimimattoman kortin perimmäistä syytä lähdettiin selvittämään Xiaomin asiakaspalvelun kanssa. Ensimmäisessä vastauksessa asiakaspalvelija totesi, ettei Xiaomi Wear tue lähimaksamista aktiivisuusrannekkeilla vaan ainoastaan älykelloilla. Pidin vastausta erikoisena, sillä todistettavasti maksut onnistuivat rannekkeella myös Xiaomi Wearin kanssa paritettuna, kunhan kortti lisättiin palveluun kahteen kertaa. Lisäksi Mi Smart Band 6 -aktiivisuusrannekkeiden tietoturvaselosteessa puhutaan nimenomaan Xiaomi Wear -sovelluksesta lähimaksun yhteydessä. Joka tapauksessa testijaksolla päädyttiin testaamaan Mi Fit -sovellusta mutta sama ongelma jatkui myös uuden sovelluksen kanssa. Palveluun lisätyt kortit ovat linkitetty Mi-tiliin, joten ne synkronoituvat automaattisesti sovelluksesta toiseen. Ensimmäisenä lisättyä ja toimimattomaksi havaittua korttia ei saatu poistettua myöskään Mi Fitin kautta.

Ongelmaa yritettiin ratkaista sekä Xiaomi Wearin että Mi Fitin poistamisella sekä rannekkeen tehdasasetusten palauttamisella. Kummastakaan korjausyrityksestä ei ollut hyötyä ja Xiaomi Wearin uudelleenasennuksen jälkeen ranneketta ei enää saatu liitettyä kyseiseen sovellukseen, sillä sovellus herjasi allekirjoituksen tarkistuksen epäonnistumisesta. Tämän seurauksena testijaksolla jouduttiin siirtymään pakon edessä Mi Fit -sovellukseen, jonka kanssa paritus edelleen onnistui. Mi Fit tarjoaa käytännössä samat ominaisuudet kuin Xiaomi Wear hieman erilaisella käyttöliittymällä mutta esimerkiksi hengityksen seuranta on Mi Fitissä vielä beta asteella.

Käytettävän sovelluksen vaihtamisesta ja tehdasasetusten palauttamisen johtuen kokemukset laitteen akun kestosta jäivät hieman rikkonaiseksi. Xiaomin lupaama 12 vuorokauden akun kesto pitää kuitenkin paikkaansa, jos tarkempia terveysominaisuuksia, kuten jatkuvaa stressitason seurantaa ja hengityksen tarkkailua nukkuessa, ei oteta käyttöön. Kyseiset ominaisuudet aktivoituna akun kesto putoaa noin puoleen, mistä käyttäjää myös varoitetaan.




Yhteenveto
Teknisesti Mi Smart Band 6 NFC on todella mielenkiintoinen laite alle 50 euron myyntihinnallaan. Laite tarjoaa kattavasti ominaisuuksia pikku rahalla, joskin vaativammat käyttäjät voivat kokea etenkin urheilutilat suppeiksi. Aktiivisten liikkujien kannattaa myös huomioida, että laitteessa ei ole sisäänrakennettua GPS:ää. Toisaalta Mi Smart Band 6 NFC on nimensä mukaisesti aktiivisuusranneke, eikä sen ole tarkoituskaan korvata huomattavasti kalliimpia älykelloja. Kevyemmässä käytössä ranneke hoitaa asiansa hyvin.

Täysin ongelmatonta laitteen käyttäminen ei kuitenkaan ole, sillä joidenkin ominaisuuksien, kuten unenseurannan ja harjoituksen tunnistamisen kanssa, havaittiin epätarkkuutta. Testijakson suurin ongelma koettiin kuitenkin lähimaksamisen kanssa. Vaikka ominaisuus saatiinkin toimimaan, niin käyttökokemus ohjelmistojen kanssa jäi todella heikoksi. Mi Smart Band NFC jatkaa Xiaomille tutulla kaavalla tarjoten kattavasti ominaisuuksia edulliseen hintaan mutta ohjelmiston toimivuus on edelleen Xiaomin akilleen kantapaa. Jos Xiaomi saa korjattua testijaksolla havaittuja ongelmakohtia päivityksillä, voi laitetta suositella melko lämpimästi. Tällä hetkellä varauksettomia suosituksia ei voi kuitenkaan antaa.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
Sain kuin sainkin rannekkeen yhdistettyä Xiaomi Weariin uudelleen. Xiaomin foorumilta löytyi vinkkejä paritukseen liittyen, niin päätin kokeilla parittamista toisen puhelimen kanssa. Varapuhelimen kanssa paritus onnistui ja sen jälkeen myös pääasiallisen puhelimen kanssa (ZenFone 8). Huvittavinta tässä on, että ZenFone 8:lle ei tehty välissä mitään. Aiemmin kyllä yritin sovellusten poistoa ja tehdasresettiä ilman tulosta. Xiaomi foorumin ohjeiden viimeinen kohta "Try after Sometime" ei oikein herätä luottamusta, kun ilmeisesti paritus on välillä vähän kuun asennosta kiinni. Nyt ei ole täyttä varmuutta auttoiko toinen puhelin vai ajan kuluminen.
  1. Reboot Your Band & Mi Band
  2. Try to Pair Mi Band Properly
  3. UnPair / Remove Mi Band from Bluetooth Pairing
  4. UnPair from Mi Fit App
  5. Charge Your Mi Band
  6. Clear Cache & Data of Mi Fit App
  7. Update Mi Fit App
  8. Delete and Reinstall Mi Fit App
  9. Try to Pair the Mi Band with Other Handset
  10. Factory Reset Mi Band
  11. Try after Sometime
Toimimattoman kortin poistamisen suhteen Xiaomin asiakaspalvelu nosti jo kädet pystyyn ja pyysi toimittamaan laitteen lähimpään Service Centeriin. En jaksa uskoa mihinkään laitteistovikaan, vaan ongelma taitaa olla jossain Xiaomin serverillä minun Mi-tiliin liittyen. Tai sitten Curve-palvelu ei oikein pelaa yhteen Xiaomin kanssa aukottomasti. Alla on kuitenkin Xiaomin asiakaspalvelun korjausehdotukset, mistä ei ollut apua. Aika kädetöntä touhua tuntui olevan.
We would like to inform you that MI Band6 NFC currently only supports payment by bank card after connecting to MI Fit app. MI watch needs to be connected to MI Wear app.

Therefore, we recommend that you refer to the following troubleshooting methods:

1. Please restart your device

2. Please log out of the MI Wear app and log in again to check whether the bank card can be deleted

If the above methods do not solve your problem, please unbind the MI Band from the MI Wear app and reconnect it, and then check whether the bank card can be deleted

XXX

Thanks for sharing the videos with us. According to the video you provided, it shows "2000 error" when you delete the bank card. In this case, we recommend that you refer to the following methods to see if the issue can be solved:

1. Please update the Mi Wear app/Mi Fit app in the Google play store .

2. Please update your Mi Band: Mi Fit App: My >> Mi Band >> check and update.

We have recorded and reported your case to the relevant authorities. Also, I would request you to submit your demand through Feedback on your Mi Fit App (Profile >> Feedback), and wait for the future update.

XXX

We double-checked your email again, please check the screenshot we provided, we are not sure if the reason why you cannot delete your bank card is because "Signature suggessfully verified" and "Couldn't add account'" failed to verify.

We recommend that you double-check your Signature and check to see if it passes verification.

Please try the above operations, if the problem still exists, we recommend that you unbind the MI Band from the MI Wear app/Mi Fit app and then uninstall the app, then install the MI Wear app/Mi Fit app in the Google play store, and then bind it device to check whether the bank card can be deleted.

XXX

We very much understand your mood. Regarding your problem, we have provided you with all the troubleshooting methods, and we have reported your problem to the relevant departments. We're sorry that we haven't resolved your issue for so long.

In order to resolve your issue better, I would request you to go to the service centre along with the invoice. You can find the address of the service centre by referring to the link Mi Global Home.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
Nyt kun pääsin taas käyttämään Xiaomi Wearia niin muistui mieleen, että harjoituksen raportointi on vähän suppeampi siinä kuin Mi Fitissä (vertailukuvat alla). Muuten Xiaomi Wear on ulkoasultaan miellyttävämpi käyttää ja modernimpi. Se onkin julkaistu 2020 kun taas Mi Fit vuonna 2014. Molemmat saavat kuitenkin edelleen päivityksiä. Xiaomi saattaa jossain vaiheessa ohjata käyttäjiä Xiaomi Weariin, kun siinä on toiminto tietojen siirtämiseen Mi Fitistä. Siinä mielessä Xiaomin asiakaspalvelun aiemmin antamat tiedot ovat vähän ristiriitaisia :hmm:.

Xiaomi Wear
image (1).png


Mi Fit
image (2).png
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
Xiaomin Mi Band -rannekkeille on saatavilla maksullinen Tools & Mi Band -sovellus (3,69€), jolla saa tehtyä Mi Smart Band 6 NFC:stä hieman älykkäämmän. Sovelluksella voidaan mm. hallita ilmoituksia ja niiden sisältöä tehokkaammin. Esimerkiksi Tabata -sovelluksen ilmoitukset saa välitettyä Tools & Mi Bandin kautta rannekkeeseen, kun Xiaomi Wearin kautta se ei onnistu (ilmeisesti vääränlainen ilmoitustyyppi). Itselle mieleenkiintoisin ominaisuus on kuitenkin eletoiminto, joka on integroitavissa mm. Taskerin kanssa.
Eleillä tarkoitetaan pyyhkäisyä kellotaulu näkymässä ensin oikealle ja sitten takaisin joko yhden tai useamman kerran. Oletuksena kerran suoritettu edestakaisin pyyhkäisy on disabloitu, sillä sen saattaa suorittaa vahingossa muissa merkeissä. Lisäksi saatavilla on peukalon nostaminen ylös tai alas -tunnistus esimerkiksi äänenvoimakkuuden säätöön mutta henkilökohtaisesti en kokenut sitä kovinkaan toimivaksi toisin kuin pyyhkäisyeleen.

Itsellä on tällä hetkellä säädetty kaksi kertaa suoritettava pyyhkäisyele käynnistämään/sulkemaan WiFi hotspotin. Kyse on ihan näppärästä ominaisuudesta, jos puhelin sattuu olemaan vaikka laturissa eikä jaksa nousta puhelimen luokse hotspottia aktivoimaan. Taskerin kautta mahdollisuudet on lähes rajattomat mutta Tools & Mi Band tarjoaa myös valmiita sääntöjä, jos Taskerin kanssa ei halua pelata. Valmiit säännöt pitävät sisällään mm. puhelimen mykistyksen, puhelimen taskulampun aktivoinnin ja soittaminen etukäteen valitulle henkilölle. En kuitenkaan pitänyt valmiita sääntöjä kovinkaan käytännöllisinä arkikäyttöä ajatellen.

Tools & Mi Bandistä löytyy myös integroitu Sleep as Android unenseuranta muttan en ole sitä ehtinyt vielä testaamaan. Mahdolliset kyseisellä toiminnolla saa korjattua Xiaomin oman unenseurannan puutteita. Pitää ottaa testiin vielä jossain vaiheessa.

PS: Juuri kun kerkesin kritisoimaan Mi Fitin ulkoasua, niin Xiaomi toi sovellukselle uuden ulkoasun päivityksellä. Isoimpana uudistuksena sovellukseen on tuotu uusi kotinäkymä, jossa esitetään rannekkeen dataa erilaisina kortteina. Näkymässä esitettyjä kortteja voi muokata itse.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
Laitetaan tänne vielä maininnat Tools & Mi Bandin ja Taskerin avulla tehdyistä automaatioista. Aiemmin mainitun hotspotin käynnistämisen lisäksi tein automaation, jolla saa robotti-imurin aloittamaa imuroinnin kolmella pyyhkäisyllä. Jos on lenkille lähdössä kengät jalassa ilman kännykkää, niin saa vielä ovelta laitettu imurin päälle lenkin ajaksi.

Automaation toteuttamiseksi piti asentaa Taskerin lisäosa AutoVoice ja Alexa. AutoVoicella voidaan syöttää komentoja Alexalle (tai muulle kodin älysovellukselle) ja edelleen älylaitteelle (tässä tapauksessa imurille). Yllättävän paljon älyä saa tuotua "pelkkään" aktiivisuusrannekkeeseen näiden sovellusten avulla).
Screenshot_20220222-084550097.jpg

Screenshot_20220222-084600648.jpg

Screenshot_20220222-084903213.jpg

Screenshot_20220222-084733015.jpg
 

Liitteet

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
Näköjään vuoden verran kesti rannekeosa. Aluksi löystyi puolen vuoden käytön jälkeen sen verran, ettei enää pysynyt kädessä entiseen malliin. Nyt sitten huomasin, että ranneke oli lenkin kohdalta jo osittain poikki.
P_20230122_204404_1.jpg
Tilasin sitten alla olevan rannekkeen tilalle mutta se ei ollutkaan alkuperäinen vaan joku feikki. Ei vastaa edes verkkokaupan tuotekuvaa, kun ranneke on paksumpi tuosta kohdasta, mistä laiteosa pujotetaan rannekkeeseen. Lisäksi nuppi on muovia eikä metallia, kuten alkuperäisessä. No, kyllä tuolla pärjää. Pitää katsoa, jos Kärkkäiselle tulee 3 Pack Black/Orange/Blue vaihtoranneketta vielä myyntiin halvalla (6,90€). 3 Pack Ivory/Olive/Yellow settiä olisi saatavilla mutta värit ei oikein nappaa.
P_20230126_195220_1.jpg

P_20230126_195320.jpg

P_20230126_195301_1.jpg

P_20230126_195309_1.jpg
Lähimaksamiseen ei ole tullut muuten vieläkään tukea Nordealle, joten ainoa vaihtoehto on käyttää Curvea (itsellä vieläkin tuplakorttibugi sen kanssa). Kyselin Nordealta aikataulua, niin eivät osanneet sanoa mitään. Aika erikoista, kun aluksi lupasivat tulea loppuvuodesta 2021 ja sitten alkuvuodesta 2022.
Päivitetty 26.11. kello 13.38: Nordea-lähimaksaminen ei ole vielä käytössä Mi Smart Band 6 NFC:ssä. Xiaomin viestinnän mukaan Nordean testien odotetaan olevan valmiit vuoden alussa, mutta olemassa ei ole vielä varmaa aikataulua, milloin maksaminen on käytössä.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
Jatketaan monologia, tämähän käy päiväkirjan kaltaisesta terapiasta. :rofl:

Tekniikkaosat.fi hyvitti rahat feikkirannekkeesta, kun laitoin reklamaatiota. Sieltä saa siis ilmaisia rannekkeita niin kauan, kun käyttävät harhaanjohtavia myyntikuvia. Vastaavia feikkejä saa eurolla tai kahdella eBaystä tms. niin ei kannata ainakaan kymppiä maksaa.

Tilasin sitten 3-packin aitoja rannekkeita parilla kympillä, niin onpahan sitten varajalla jemmassa. Nuo kuitenkin löystyy muutaman kuukauden käytöllä, niin hyvä olla vaihtorannekkeita. Aitoja on paljon miellyttävämpi käyttää, kun ovat paljon ohuempia ja materiaali erilainen. Nuppikin on metallia!

P_20230216_070652.jpg

P_20230216_070930.jpg

P_20230216_071021.jpg
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
Ei liity sinänsä aiheeseen tämä, mutta hienosta firmasta päätit tilata, osoitteena ruotsin purkerirafla Max, perinteinen dropshipping. :) Olisin päätynyt tilaamaan suoraan Kiinasta allaolevien tietojen jälkeen.



No eihän tuo huono diili lopulta ollut, kun ilmaiseksi sai reklamaation jälkeen :rofl:. Sen takia sieltä tilasin, kun kuvissa näytti alkuperäiseltä ja lupasivat nopeaa toimitusta. Näistä vain jälkimmäinen piti paikkansa.

Sen kyllä ymmärrän, että jossain Wishissä kuvat voivat olla mitä sattuu, mutta tällaisessa tilanteessa olettaisi saavan oikean tuotteen. Hintakaan ei ollut mitenkään halpa. Tiedossa oli, että feikkejä saa Kiinasta halvalla mutta ei jaksanut alkaa odottamaan. Lisäksi oli alkuperäinen hakusessa, minkä lopulta sain muualta tilaamalla.

Nopeasti katsoin, että esim. eBayssäkin myyvät feikkejä feikkien kuvilla. Huonot pisteet Spares Nordic AB:lle :tdown:.

s-l400 (1).jpg
C0002543H_TV7M7NpN9fggCKcElGTHP (1).jpg
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 109
Ei ne muiden valmistamat rannekkeet mitään feikkejä ole vaan tarvikerannekkeita.

Eikä täällä edes missään sanota, että kyseessä olisi xiaomin alkuperäinen ranneke Xiaomi Mi Band 5 & Mi Band 6 silikoniranneke - Oranssi - Tekniikkaosat.fi

Jatkossa varmaan kannattaa ensin lukea ostettavan tuotteen tiedot läpi, että tietää mitä on ostamassa.
No ei sillä varsinaisesti ollut väliä oliko aito vai tarvike. Reklamaation tein siksi, että toimitettu tuote poikkesi merkittävästi tuotekuvasta. Tuotetiedoissa myös väitettiin ohueksi, vaikka todellisuudessa ranneke oli paksu möhkö. Sen takia sieltä sain rahat myös takaisin. Ihan selkeä virhe myyjällä.

Jos olisin tuollainen paksun tarvikkeen halunnut, niin niitä saa eurolla tai kahdella muualta. Tässä etsittiin alkuperäistä tai alkuperäistä vastaavaa ranneketta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 647
Viestejä
4 197 278
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom