Tesla S,3,X,Y, Roadster ja Cybertruck yleistä

Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Koska ei olla räbässä ja näitä alueita sentään yritetään moderoida niin en viitsi kuvailla mihin rooliin ja kenen kanssa noin sokea teknouskovainen soveltuisi, mutta jos nyt aloitetaan siitä että heität pari esimerkkiä niistä tapauksista kun AI on onnistunut ko. penkinsäätöjen kanssa arvaamaan käyttäjön tarpeet edes siedettävällä osumaprosentilla
No siis, onhan se teoriassa mahdollista. Mikäli tuo Tesla ottaisi magneettikuvauksen autoon astuessa ja tutustuisi sähkövasteisiin, niin kai se pystyisi säätämään oikein ristiseläntuet ja vastaavat. Miksei pari röntgen kuvaakin samalla, jotta näkee luiden olevan suhteessa magneettikuvaan hyvässä asennossa kun istutaan. Muutama iterointi, muutama valaisu uudestaan ja kyllähän se ergonomisen asennon voisi löytää. Olettaen ettei ihminen liiku, kun alkaa paikat puutumaan, mutta äkkiäkös sitten taas välähtää.

En ole aivan varma haluanko Technokingin säätävän sitä röntgenin voimakkuutta, mutta eiköhän se AI muutamalla kärähdyksellä opi jonkinlaiset rajat.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Tuo on makuasia. Omasta mielestäni Teslan minimalistinen kosketusnäyttöön perustuva käyttöliittymä on parempi kuin sata erilaista nappia ja vipua sisältävä käyttöliittymä. Muutosvastarintahan on näin radikaalissa muutoksessa selviö ja varmasti Teslan UI kaipaa edelleen pientä hiomista, mutta se ei tarkoita etteikö muutos lopulta olisi parempi kuin vanha tapa tehdä asioita.
Ei se ole parempi tapa tehdä asioita, kosketusnäyttöjä ja pelkästään näytöltä ohjattavia ohjauspaneeleita on kokeiltu teollisuuskäytössä jo noin 30 vuoden ajan, mutta silti moni valmistaja on pitänyt tärkeimmät toiminnot omien nappien ja mittareiden takana, eikä ole lähtenyt ymppäämään niitä valikoiden taakse.

Hyvä jako on sellainen, että tärkeimmät perustoiminnot ovat ihan nappien varassa ja sitten turhempaa silppua voi hämmentää näytöltä.
Itse ainakin haluan nähdä päällä olevat laitteet, asetukset yms. yhdellä silmäyksellä, enkä selata läpi kymmentä valikkoa.
Tokihan tämä korostuu enemmän raskaassa kalustossa, jossa yleensä on erilaisia kytkimiä lisätoiminnoille, ja kaikkien näiden ei ole suotavaa olla ajossa päällä tai väärässä asennossa.

Probable seat settings just based on occupant mass distribution should be possible.

Kuulostaa kyllä vitun hyvältä. Jonkun viidenpennin Pajeetin koodaama AI päättelee vilkasemalla missä asennossa haluan penkkini pitää, todennäköisyydet onnistumiselle ovat SaskaSaarikoskimaiset 0,0%
Ei auton ominaisuuksien säätämiseen tarvita mitään tekoälyä, ei ole kovin kummoinen homma säätää itse penkkiä ja peilejä oikeaan asentoon.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 163
Omaan makuun S mallin nappula määrä on just bueno.
Lämmöt saa ratin rullan avulla säädettyä, automaatti pelaa hyvin. Ei kolmosen sekoilua.

pyyhkijöitä varten on normaali vipu, sadetunnistuksen herkkyyttä saa säädettyä sormenpäillä vivusta ja manuaali asetuksia löytyy vipua liikuttamalla. (mersu miehet tietää ku vipu on mersusta.)

Kolmosta en ole kunnolla testannut mutta kuulostaa että pari vipua ois siihenki voinu säilytä.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Kolmosta en ole kunnolla testannut mutta kuulostaa että pari vipua ois siihenki voinu säilytä.
Kyllä. Seuraava S seuraa sitten kolmosta pahempana. Ja valitettavasti moni valmistaja säästääkseen rahaa tulee kokeilemaan samoja, kuten aina näissä pitää ensin mennä perse edellä puuhun ja sitten kokeilla myöhemmin niitä tikkaita.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
927
Ei auton ominaisuuksien säätämiseen tarvita mitään tekoälyä, ei ole kovin kummoinen homma säätää itse penkkiä ja peilejä oikeaan asentoon.
Onhan tuosta hyötyä, jos autolla on useampia kuskeja. Varsin mukavaa jos penkki säätyy aina oikeaan asentoon. En nyt tiedä miten tuollainenkin ominaisuus koetaan negatiivisena asiana :)

Ei se ole parempi tapa tehdä asioita, kosketusnäyttöjä ja pelkästään näytöltä ohjattavia ohjauspaneeleita on kokeiltu teollisuuskäytössä jo noin 30 vuoden ajan, mutta silti moni valmistaja on pitänyt tärkeimmät toiminnot omien nappien ja mittareiden takana, eikä ole lähtenyt ymppäämään niitä valikoiden taakse.
Kuten sanoin, kyseesä on makuasia. Mobiililaitteissa on kuitenkin menty puhtailla kosketusnäytöillä jo vuosia, enkä usko että kukaan kaipaa vaikka iPadiin mitään nappeja. Ei Teslan käyttökokemus täydellinen ole, mutta erittäin hyvä kuitenkin ja kehittyy koko ajan.

Ehkä on hyvä, että markkinassa on jokaiselle jotakin, kun selkeästi kosketusnäytöt eivät ainakaan vielä kaikkien mieleen ole.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Onhan tuosta hyötyä, jos autolla on useampia kuskeja. Varsin mukavaa jos penkki säätyy aina oikeaan asentoon. En nyt tiedä miten tuollainenkin ominaisuus koetaan negatiivisena asiana :)
No ei tohon paljoa tekoälyä tartte. Ihan normaalit muistipaikat riittää. Avaimeen koodattuna henkilökohtaiset säädöt siis. Ja jos vieraalla avaimella liikkuu, niin sitten jonkun nappulan/asetuksen takaa.
 
Niin, mutta jos tekoäly olisi tarpeeksi hyvä niin olisihan se vielä parempi, kun ei tarttisi turhaan alkaa säätelemään mitään edes ensimmäisellä kerralla. Myös matkustajille mukava esim. taksikäytössä, jos auto heittää aina istuimen matkustajan mittojen perusteella mukavaan asentoon.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
927
Koska ei olla räbässä ja näitä alueita sentään yritetään moderoida niin en viitsi kuvailla mihin rooliin ja kenen kanssa noin sokea teknouskovainen soveltuisi, mutta jos nyt aloitetaan siitä että heität pari esimerkkiä niistä tapauksista kun AI on onnistunut ko. penkinsäätöjen kanssa arvaamaan käyttäjön tarpeet edes siedettävällä osumaprosentilla
Ehkä niitä ei ole vielä, mutta kehitys kehittyy :) En näe että penkinsäätöjen automatisointi mikään ihmeellisin asia tekoälyn selvitettäväksi on.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
543
Autot ja autoilu kehittyy kovaa vauhtia ja sekös vanhoja pieruja harmittaa. Nappeja oli joo Nokioissa ja nyt ei ole koko Nokiaa. Autoilu muuttuu vaan hitaammin kuin kännykät, joten saavat pierut pitää vielä hetken nappejaan, ajella bensalla ja polkea polkimilla. Kaiki tämä tulee ennen pitkää muuttumaan, halusit tai et. Onko Teslan käyttöliittymä ja softa täydellinen, ei todellakaan, kaukana siitä. Onko se paras softa markkinoilla, on ainakin toistaiseksi. Just katoin mitä Mersulta on tulossa ulos pian ja sen softa näyttää joltain lagiselta 2000-luvun alun mediaplayeriltä
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Ehkä niitä ei ole vielä, mutta kehitys kehittyy :) En näe että penkinsäätöjen automatisointi mikään ihmeellisin asia tekoälyn selvitettäväksi on.
Miten ajattelit tunnistaa ihmisen anatomian ja tuntemukset? Siinä vaiheessa kun AI osaa tuntea kuin ihminen, niin ollaan päästy kehityksessä todella pitkälle, mutta taidetaan olla aika kaukana vielä siitä. Vai miten ajattelit sen penkin asettaa oikein, ihan mielenkiinnosta haluaisin nyt kuulla (se olisi nimittäin mahtava keksintö toimistotuolin säätämiseen kanssa).
 
En ole AI-asiantuntija, mutta jos autossa olisi tarvittavat tunnistimet jolla istuimeen istuvan henkilön pituus ja paino sekä istuma-asento olisi mahdollista tunnistaa, kyllä niistä kohtuu isolla todennäköisyydellä pystyisi arvioimaan missä asennossa penkki on henkilölle mukava. Ainakin ajatuksena mielestäni tuo on ihan kehittämisen arvoinen ja kuulostaa hyvältä, että Tesla näyttää haasteeseen vastaavan.
 
Miguel

genderfluid sapiosexual demisexual questioning
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
509

Toihan on aivan päätön ajatus, kun minulla yhdenkokoisellakin ihmisellä on helposti puolen tusinaa asentoja, hyvin pieniä muutoksia kyllä, mutta silti, miten ne pitäisi AIlle selittää?
 
AI:llehan ei tarvitse selittää kun se toimii hyvin, vaan se oppii kun sillä on tarpeeksi dataa käytettävissä. Eli vaikka olisi kaksi samankokoista ihmistä, riippuen siitä mitkä heidän painopisteet istuimelle istuessaan on, voisi olla mahdollista päätellä mikä on oikea ajoasento. Tuo voisi toimia vaikka siten, että Teslojen matkustajat voisivat antaa kosketusnäytön kautta feedbackia siitä kuinka hyvin tekoäly osui oikeaan penkin asennon kanssa ja sen perusteella AI oppisi tarkemmaksi oikean asennon löytämisessä. Aukottomaksi tuota on varmasti vaikea saada, mutta tarpeeksi isolla määrällä dataa voitaisiin päästä hyviin tuloksiin.
 
Eli koetetaan ratkaista ongelmaa, jota ei ole?
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
En ole AI-asiantuntija, mutta jos autossa olisi tarvittavat tunnistimet jolla istuimeen istuvan henkilön pituus ja paino sekä istuma-asento olisi mahdollista tunnistaa, kyllä niistä kohtuu isolla todennäköisyydellä pystyisi arvioimaan missä asennossa penkki on henkilölle mukava. Ainakin ajatuksena mielestäni tuo on ihan kehittämisen arvoinen ja kuulostaa hyvältä, että Tesla näyttää haasteeseen vastaavan.
Henkilön pituus ja paino ei kerro mitään. Kahdella samanpituisella henkilöllä voi olla aivan erilainen ruumiin rakenne, toisella huomattavasti pidemmät jalat, käsien pituus, toisella voi olla lihasta, toisella voi olla keskivartalon läskiä, toisella voi olla heikot kädet, toisella voi olla perselihas tiukempi kuin toisella, etc

Noilla kahdella tiedolla et pääse vielä minnekään. Vai tilasitko vaimosikin sen perusteella minkä pituinen ja painonen se on?

AI:llehan ei tarvitse selittää kun se toimii hyvin, vaan se oppii kun sillä on tarpeeksi dataa käytettävissä.
Huomaan ettet ole AI-asiantuntija, mutta miksi sitten selität kaikkea mikä on mahdollista, jos et edes tiedä voisiko se olla mahdollista? Jos 1000 ihmistä kertoo sille AI:lle että tämä on hyvä ja 1000 kertoo ettei ihan osunut ja kaikki painoi yhtä paljon ja ovat yhtä pitkiä, niin mitä siitä se pystyy päättelemään?
 
Onhan tuossa muitakin muuttujia, kuten tosiaan se istuma-asento ja painopiste istuttaessa penkkiin. Jos on olemassa mitattavia asioita joiden perusteella istuma-asento määräytyy, niin sitten penkin voi myös tarpeeksi isolla lähdedatalla säätää automaattisesti hyvään asentoon. Jos ei, niin sitten ei.

Toisaalta ehkä tästä on turha vääntää, on selvää että sinun mielestäsi tämä on ihan turhaa hömpötystä ja itse seuraan tälläistä kehitystä mielenkiinnolla.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Toisaalta ehkä tästä on turha vääntää, on selvää että sinun mielestäsi tämä on ihan turhaa hömpötystä ja itse seuraan tälläistä kehitystä mielenkiinnolla.
Tämäkin kehitys Teslan kohdalla valitettavasti tarkoittaa sitä, ettei perustoimintoja kehitetä kun käytetään resursseja tällaiseen. Näin auton omistavana ei naurata.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
927
Tämäkin kehitys Teslan kohdalla valitettavasti tarkoittaa sitä, ettei perustoimintoja kehitetä kun käytetään resursseja tällaiseen. Näin auton omistavana ei naurata.
Kirjoituksistasi tulee kyllä vaikutelma, että Tesla ei ole ehkä ihan paras valinta ollut sulle. Eikö vaihtoautomarkkinoilla ole paremmin soveltuvaa?
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
552
Technoking lupaili että nämä korjaantuisivat kohta.
Se lupailee vähän kaikenlaista. Valehteluksi minä sitä kutsuisin, mutta se on nykyään lupailua.

Solar roofin piti olla kanssa parasta sitten valmiiksi pilkotun leivän ja kasvaa vähintään yhtä isoksi kun autobisneksen.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Kirjoituksistasi tulee kyllä vaikutelma, että Tesla ei ole ehkä ihan paras valinta ollut sulle. Eikö vaihtoautomarkkinoilla ole paremmin soveltuvaa?
Varmasti, mutta tuskin on Tesla merkkinen ensi kerralla. Ehkäpä jossain vaiheessa tulee kunnollinen sähköinen farmari, sitä odotellessa. Mutta kieltämättä, olenhan hankala asiakas, kun vaadin jotain, enkä usko satuja.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
927
Varmasti, mutta tuskin on Tesla merkkinen ensi kerralla. Ehkäpä jossain vaiheessa tulee kunnollinen sähköinen farmari, sitä odotellessa. Mutta kieltämättä, olenhan hankala asiakas, kun vaadin jotain, enkä usko satuja.
Mutta eihän Teslaa ole mikään pakko omistaa. Niissä on vielä hyvät hinnat käytettyinäkin kun ihmiset eivät ole ymmärtäneet, että ne ovat niin huonoja kuin sinä jo tiedät. Eikö kannattaisi vaihtaa johonkin, joka tuntuu paremmalta ennen kuin hinnat romahtaa ihmisten tajutessa että ne ei olekaan hyviä?

Vai voiko olla, ettei markkinoilla sittenkään ole parempaakaan?
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Mutta eihän Teslaa ole mikään pakko omistaa. Niissä on vielä hyvät hinnat käytettyinäkin kun ihmiset eivät ole ymmärtäneet, että ne ovat niin huonoja kuin sinä jo tiedät. Eikö kannattaisi vaihtaa johonkin, joka tuntuu paremmalta ennen kuin hinnat romahtaa ihmisten tajutessa että ne ei olekaan hyviä?
Ei se ole ainoa autoni, joten ei se ole niin vakavaa. Se on minulle kauppakassi. Miksi en rauhassa odottaisi vaihtoehtoja? Mikset sinä ole jo ostanut Teslaa, kun koet sen olevan niin edistyksellinen että se tekee pyykkisikin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 734
Nyt kun kerta tuolle linjalle lähdettiin, niin ihan mielenkiinnosta, montako Teslaa @robotoo omistaa? Olettaisin, että fanituksen määrän perusteella, että vähintään kaksi on tallissa.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
927
En omista vielä yhtään Teslaa, mutta olen sellaista kyllä ostamassa kun sopiva löytyy. Kaipa sitä saa silti tekniikkafoorumilla tykätä firmasta joka kehittää autojen tekniikkaa eteenpäin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
468
Mitä ihmettä niillä äänikomennoilla ja äpeillä tehdään autoa ajaessa?

Autoa ajaessa tarvitsee sen verran toimintoja, että laittaa silloin tällöin navigointiin osoitteen ja soittaa tai vastaa puheluun, mutta kaikki muut ovat turhia ajamista häiritseviä toimintoja.
Itse alennun käyttämään sellaisia äänikomentoja ja niillä komennoilla äppejä, kuin:
- Tietokoneen/läppärin/puhelimen kanssa synkronoituva podcast -softa
- YouTube -musiikkisoitin
- Puhelin, puhelut
- WhatsAppeihin/viesteihin lyhyet vastaukset, tiedotus
- Navigointi ja osoitteen asettaminen
- Liikkeiden sulkemisaikojen googletus.

Olen vahvasti samaa mieltä kanssasi, että kaikki muut toiminnot, kuin mitä MINÄ tarvitsen, tulee työntää sinne mihin aurinko ei paista. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että joku radio asennetaan nykyään autoihin. Onhan jo se radioantennin kylväminen maailman jokaiseen autoon ihan rahanhukkaa, kun MINÄ, minun työni ja elämäntilanteeni ei mitään radiota ole autossaan vuosikausiin tarvinnut.

Totta puhuen omiin tarpeisiini nimenomaan nuo navigoinnit ja puhelut ovat jo mielestäni se äänikomentojen mekka. Työn puolesta soittelen joka päivä autosta jokusen puhelun, ja ihan maagisen hyvin se äänikomento sen nimen sieltä 1500 kontaktin seasta tuntuu löytävän.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
En omista vielä yhtään Teslaa, mutta olen sellaista kyllä ostamassa kun sopiva löytyy. Kaipa sitä saa silti tekniikkafoorumilla tykätä firmasta joka kehittää autojen tekniikkaa eteenpäin.
En ymmärrä, miksei löydy? Ei niitä vaihtoehtoja kovin montaa ole, kaikki löytyy tesla.com. Jos jokainen on täydellinen ihmeellisellä tekniikalla joka varmasti toimii, niin eihän siinä mitään riskiä ole valitsit minkä tahansa. Robotaksit ovat tuottaneet jo viime vuodesta tarpeeksi rahaa ettei tarvitse maksaa autosta, Technoking niin sanoi.
 
Koska budjetti ei ole rajaton, pitää löytää sopiva diili katsos. Voin kyllä ostaa vaikka sinulta tuon sinun murheenkryynin pois, et varmaan lähellekään markkinahintaa moisesta romusta kehtaa pyytää?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 707
Se lupailee vähän kaikenlaista. Valehteluksi minä sitä kutsuisin, mutta se on nykyään lupailua.

Solar roofin piti olla kanssa parasta sitten valmiiksi pilkotun leivän ja kasvaa vähintään yhtä isoksi kun autobisneksen.
Näinhän se on. Kohta 2kk siitä kun piti tulla FSD nappi kaikille halukkaille. Ja kuukausi sitten piti tulla NN ohjaamaan autoa ja tutka disabloidaan.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Onhan tuosta hyötyä, jos autolla on useampia kuskeja. Varsin mukavaa jos penkki säätyy aina oikeaan asentoon. En nyt tiedä miten tuollainenkin ominaisuus koetaan negatiivisena asiana :)

Kuten sanoin, kyseesä on makuasia. Mobiililaitteissa on kuitenkin menty puhtailla kosketusnäytöillä jo vuosia, enkä usko että kukaan kaipaa vaikka iPadiin mitään nappeja. Ei Teslan käyttökokemus täydellinen ole, mutta erittäin hyvä kuitenkin ja kehittyy koko ajan.

Ehkä on hyvä, että markkinassa on jokaiselle jotakin, kun selkeästi kosketusnäytöt eivät ainakaan vielä kaikkien mieleen ole.
Kuten tuossa Honzo jo totesikin, ei eri asetusten tallentamiseen tarvita mitään tekoälyä, ihan turhaa kylvää jotain automatiikkaa sinne missä sitä ei tarvita ja sen jälkeen poistaa mahdollisuudet manuaalisiin säätöihin tai vähintään tehdä niiden käyttämisestä hankalaa.

Mobiililaitteissa kosketusnäyttö on pakollinen paha, kun näytön kokoa on kasvatettava ja laite pidettävä ohuena, jolloin fyysiselle näppäimistölle ei ole enää tilaa.
Kosketusnäyttö sopii hyvin johonkin ipadiin, jota käytetään paikallaan ollessaan, eikä sillä ole tarkoitus kirjoittaa mitään pidempiä tekstejä.

Pitää osata valita oikea ratkaisu oikeaan paikkaan, eikä vaan laittaa jotain "über koolia" kosketusnäyttöä, koska se on nykyaikaa ja unohtaa oikeasti käytettävyyttä.
 
Jep, selkeästi tästä on erilaisia näkemyksiä, toiset tykkää kosketusnäytöstä ja toiset eivät. Ei Teslankaan näytöllä ole tarkoitus kirjoittaa mitään pidempiä tekstejä ja mielestäni se sopii autokäyttöön hyvin.

Perinteisetkin automerkit näyttää olevan siirtymässä kosketusnäyttöihin, kun käytännössä kaikissa uusissa autoissa on kosketusnäytöt. Eikö se Mersunkin uusi ufolta näyttävä sähköauto ole käytännössä yhtä kosketusnäyttöä..
 
Ei kyllä kaikki tai kaikissa malleissa. Esim. VW-konsernissa ID3 ja ID4 kai aikalailla kosketusnäytöltä kaikki, mutta esim. e-tron GT:ssä on kyllä noita nappuloitakin. Siinä ei liene kustannuspaine niin kova ja on voitu tehdä käyttäjäystävällisempia ratkaisuja.

Veikkaan, että moni automalli ottaa vähän takapakkia ton kaiken kosketusnäyttöön tunkemisen kanssa.
 
Liittynyt
16.09.2020
Viestejä
738
Kuulunkohan minä sitten vähemmistöön? Puoli vuotta takana Tesla model 3 ratissa eikä mitään tarvetta ole enää palata autoon jossa on fyysisiä nappuloita ym. Eikö ne ole vähän boomereiden juttuja, nuoremmat sukupolvet kuitenkin tottuneet kosketusnäyttöihin ja äänikomentoihin ym?
Kahdesta vaihtoehdosta ottaisin mieluummin vaihtoehdon jossa pelkkä iso kosketusnäyttö kuin nappulaviidakon. Ihan vaikka pelkän ulkonäönkin takia, onhan siinä sellaista japandilaista tyylikkyyttä.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
829
Onko kenelläkään uutena hankittua Teslaa, joka olisi hankittu siten, että edellinen auto olisi tarjottu Teslalle vaihdossa. Ymmärtääkseni tämä on mahdollista. Kiinnostaisi vain tietää, millaiseen hintaan Tesla ottaa autoja vaihdossa vrt. muihin autoliikkeisiin, jotka ostavat esim. uudehkoja, vähän ajettuja autoja vaihdossa. Uusi SR+ kiinnostaisi varsinkin kun tuoreimmassa mallissa on lämpöpumppu helpottamassa talven ajoja. Pitkiä, yli 200 km suuntaansa olevia ajoja, minulle kertyy 5-10 kappaletta vuodessa, joten siitä syystä LR:lle ei oikein ole tarvetta.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Perinteisetkin automerkit näyttää olevan siirtymässä kosketusnäyttöihin, kun käytännössä kaikissa uusissa autoissa on kosketusnäytöt.
Onhan perinteisillä merkeillä ollut autoissa ollut kosketusnäyttöjä jo pitkään (ennen Model S:ääkin - jopa omissa autoissani on ollut), mutta myös fyysisiä näppäimiä. EQS:ssäkin on muuten fyysisiä näppäimiä joilla voi tehdä tärkeimmät asiat edelleen. Katsopa vaikka sen rattia, siinä on myös perinteiset viikset joista voi hallita. Eli kaikki ajamiselle kriittiset asiat onnistuu tuntemuksella ilman että tarvitsee poistaa huomiotaan tiestä.

Haluaisitko seuraavaksi kosketusnäytöllisen ratin, jarrun ja polkimen?
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Onko kenelläkään uutena hankittua Teslaa, joka olisi hankittu siten, että edellinen auto olisi tarjottu Teslalle vaihdossa. Ymmärtääkseni tämä on mahdollista. Kiinnostaisi vain tietää, millaiseen hintaan Tesla ottaa autoja vaihdossa vrt. muihin autoliikkeisiin, jotka ostavat esim. uudehkoja, vähän ajettuja autoja vaihdossa. Uusi SR+ kiinnostaisi varsinkin kun tuoreimmassa mallissa on lämpöpumppu helpottamassa talven ajoja. Pitkiä, yli 200 km suuntaansa olevia ajoja, minulle kertyy 5-10 kappaletta vuodessa, joten siitä syystä LR:lle ei oikein ole tarvetta.
Miksi se vanha auto pitää just sinne Teslalle saada? Autoja ostavia liikkeitä on maa pullollaan. Käytä vaikka autovex -palvelua. Tolla mä oon pari autoa saanut myytyä asialliseen hintaan.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
334
Tuo Muskin Vegasin looppi on kyllä tämän koko Tesla-shown parasta antia. Vertaa ekoja mainosvideoita, tai lähtee vaikka sieltä Hyperloopista, niin ei voi kuin olla ylpeä tuosta julkisen liikenteen merkkipaalusta, ja tulevaisuudesta joka varmaan määrittelee koko alaa. Viittäkymppiä pienessä putkessa kulkevia tesloja. Gizmodo minusta summasi aika hyvin.

At the end of the day, what did reporters get to see on Thursday? Colorful lights. Lots of colorful lights, it would seem. And not much else. We’re not saying that Las Vegas wasted $50 million on a stupid tunnel, but we’re not not saying that either.
 
VICEkään ei kauhean innostuneesti tuosta kirjoitellut myöskään
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Onko kenelläkään uutena hankittua Teslaa, joka olisi hankittu siten, että edellinen auto olisi tarjottu Teslalle vaihdossa. Ymmärtääkseni tämä on mahdollista. Kiinnostaisi vain tietää, millaiseen hintaan Tesla ottaa autoja vaihdossa vrt. muihin autoliikkeisiin, jotka ostavat esim. uudehkoja, vähän ajettuja autoja vaihdossa. Uusi SR+ kiinnostaisi varsinkin kun tuoreimmassa mallissa on lämpöpumppu helpottamassa talven ajoja. Pitkiä, yli 200 km suuntaansa olevia ajoja, minulle kertyy 5-10 kappaletta vuodessa, joten siitä syystä LR:lle ei oikein ole tarvetta.
Käsittääkseni Tesla ei itse ota vaihdossa kuin Tesloja, kaikki muut merkit välittävät yhteistyökumppaniensa ostettavaksi.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 163
Miksi se vanha auto pitää just sinne Teslalle saada? Autoja ostavia liikkeitä on maa pullollaan. Käytä vaikka autovex -palvelua. Tolla mä oon pari autoa saanut myytyä asialliseen hintaan.
Tämä, tesla ei maksa autoista juuri mitään vaan jobbareille infoaa ja tulee huonoja tarjouksia.

Parempi myydä honchon ohjeella vaikka jos ei ite jaksa ilmoa tehdä täysin.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
927
Onhan perinteisillä merkeillä ollut autoissa ollut kosketusnäyttöjä jo pitkään (ennen Model S:ääkin - jopa omissa autoissani on ollut), mutta myös fyysisiä näppäimiä. EQS:ssäkin on muuten fyysisiä näppäimiä joilla voi tehdä tärkeimmät asiat edelleen. Katsopa vaikka sen rattia, siinä on myös perinteiset viikset joista voi hallita. Eli kaikki ajamiselle kriittiset asiat onnistuu tuntemuksella ilman että tarvitsee poistaa huomiotaan tiestä.
EQS on kyllä omaan silmään aika hirveän näköinen. Jotenkin vedetty överiksi se scifi-meininki ohjaamossa. Teslan minimalismi on enemmän omaan makuun.

Haluaisitko seuraavaksi kosketusnäytöllisen ratin, jarrun ja polkimen?
En. Tosin FSD:n myötä niitä ei tulevaisuudessa tarvita lainkaan :)
 
Mariini

Team Ryzen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 369
Joo se FSD tulee ja joo se on lvl 5 autonomia kun Mersukin menee ohi lvl 3 tasollaan. :smoke: Eikö näihin "lupauksiin" ja "ihan kohta" juttuihin voisi ottaa jo ripauksen suolaa?
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
829
Miksi se vanha auto pitää just sinne Teslalle saada? Autoja ostavia liikkeitä on maa pullollaan. Käytä vaikka autovex -palvelua. Tolla mä oon pari autoa saanut myytyä asialliseen hintaan.
Ei sitä tietenkään Teslalle tarvitse kaupata, ja hyvä kun selvisi, että kannattaa käyttää esim. tuota autovex-palvelua. Laitoinkin sinne jo ilmoituksen. Kiitos vinkistä!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Kuulunkohan minä sitten vähemmistöön? Puoli vuotta takana Tesla model 3 ratissa eikä mitään tarvetta ole enää palata autoon jossa on fyysisiä nappuloita ym. Eikö ne ole vähän boomereiden juttuja, nuoremmat sukupolvet kuitenkin tottuneet kosketusnäyttöihin ja äänikomentoihin ym?
Kahdesta vaihtoehdosta ottaisin mieluummin vaihtoehdon jossa pelkkä iso kosketusnäyttö kuin nappulaviidakon. Ihan vaikka pelkän ulkonäönkin takia, onhan siinä sellaista japandilaista tyylikkyyttä.
En ole koskaan elämäni aikana tavannut ääniohjausta, joka toimii päivittäisessä käytössäni edes auttavasti.

Asun sveitsissä ja kotikaupunkini kaduista n. 80% on saksankielisillä nimillä. Jos naksautan auton infotainmentin kielen saksaksi, niin niin voice-navigaatio toimii kohtuullisesti noihin 80%:een prosenttiin osoitteista. n. 15% kaduista on ranskaksi ja 5% italiaksi. Nuo eivät toimi silloin koskaan oikein, koska on käytännössä mahdotonta ääntää ranskalaista kadunnimeä sillä tavalla saksaksi, että tekoäly sen mongerruksen ymmärtäisi.

Jos pidän auton GUI:n kielen englantina, ei navigaattorin voice-control toimi käytännössä ollenkaan.

Sama homma meidän perheessä aikalailla kaiken muun kanssa. Puhun päivittäin suomea, englantia ja saksaa. Yksikään voice-dictation systeemi ei osaa luotettavasti tunnistaa lauseita kaikilla kielillä ja kääntää niitä speech-to-textinä oikein toimivaksi saneluksi, kun haluan lähettää viestejä. Ranskalaisen tai espanjalaisen artistin pyytäminen voice-controllilta on tuollainen ~50/50 arvonta kun laitteen kieli on yleensä englantina tai saksana, eli ihan hyödytöntä edes yrittää.

Että joo, boomereitahan me kaikki. Ehkä sinä ei et satu tarvitsemaan useampaa kuin yhtä kieltä päivittäisessä elämässä, mutta osa meistä kyllä tarvitsee.

Noihin eivät tietty fyysiset napit auta yhtään, mutta kyseessä on vain yksi esimerkki siitä, että miksi voice-control on vielä kaukana käytännön ratkaisusta moniin ongelmiin.

Ja edes se, että saatan puhua ranskankieliset kadunnimet jollain huonolla aksentilla ei ole minulle kuluttajana kelvollinen selitys, että miksi voice control ei toimi. Luulisi koodaavan paremman AI:n. Mutta ymmärrän ettei ole ihan triviaali ongelma ratkaistavaksi.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 484
Viestejä
4 163 855
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom