Tesla S,3,X,Y, Roadster ja Cybertruck yleistä

Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
2 658
Itse odottaisin vielä ILP mallin kanssa kun tuntuu että eivät ole ottaneet pohjolan talvea huomioon sitä suunnitellessaan. Ketjusta voi lukea aiemmista viesteistä paljon asiaa ILP mallin ongelmista erityisesti viime talvelta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 706

Voi olla ens talvi samanlainen shitshow tai sitten ei.
 
Liittynyt
30.10.2019
Viestejä
1 177
Itse odottaisin vielä ILP mallin kanssa kun tuntuu että eivät ole ottaneet pohjolan talvea huomioon sitä suunnitellessaan. Ketjusta voi lukea aiemmista viesteistä paljon asiaa ILP mallin ongelmista erityisesti viime talvelta.

Voi olla ongelmia vielä vanhoissa malleissa, mutta uudet yksilöt versiossa 22 tj. Kehitys kehittyy ja uudempi Tesla jalostuneempi. Tuon videon loppupuolella oli avattuna etukontti vasta, muuten videon alkupäässä tsekkaavat jenkkien hienoa kokoamislaatua.
 
Liittynyt
30.10.2019
Viestejä
1 177
Kumman itse arvioisitte paremmaksi vaihtoehdoksi, jos hinta on sama?

LR 19 jossa FSD ja AB ostettu, 50tkm
LR 21 jossa ei ole, 5tkm
-21 olis oma valinta pitempi range selkeästi kesät talvet. FSD antaisin painoarvoa ehkä 2025 kun lainsäädäntö EU:ssa sallii myöten ja oikeasti softa kehittynyt.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Ei tuosta Teslan FSD-räpellyksestä ole tulossa mitään. Kannattaa unohtaa se jo. Rahat on otettu pois ryhmiltä.
Kiva että jollain on varma tieto. Vaikka näyttääkin aika paljon vahvalta mutulta...

Mutta oikeasti, sinä päivänä kun tiedetään että kohta FSD toimii euroopassa, niin sen hinta tulee näkymään myös käytetyissä. Nyt sen saa käytetyssä käytännössä ilmaiseksi.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182

Ei kellään tästä ole varmaa tietoa joten jokainen vastaus on enemmän tai vähemmän arvauksia. Itse en antaisi juuri mitään arvoa ominaisuudelle josta on ehkä jotain hyötyä joskus kaukana tulevaisuudessa.
 
Itse näkisin kaukana tulevaisuudessa jossain 10-20 vuoden päästä. Nythän on monta kymmentä autonomisen ajoon perustettua yritystä ja monella arvio 2024-2027 saada lvl 4/5 ajavia autoja liikenteeseen. Tuskin Teslan ja Toyotan omalaatuinen idea siitä juurikaan poikkeaa. Sama oli kun ajoin täyssähköautolla vuosia ja monet naureskeli ja nyt tuttavapiireissä kelkka kääntynyt ja sähäriä ostelevat.
 
Liittynyt
11.04.2018
Viestejä
911
Kumman itse arvioisitte paremmaksi vaihtoehdoksi, jos hinta on sama?

LR 19 jossa FSD ja AB ostettu, 50tkm
LR 21 jossa ei ole, 5tkm
Ihan ehdottomasti jälkimmäinen. FSD ei todennäköisesti euroopassa tule olemaan kummoista iloa pitkään pitkään aikaan, ja ainakin omasta mielestä 21 autoissa ne pienet laatuvaikutelman parannukset, sähköinen takaluukku ja paremmat valot ovat loppukäyttäjälle arvokkaampia. Ja samoin on niillä kilsoillakin siten väliä, että se perustakuu loppuu siihen 80tkm, kivempi ajella takuun kanssa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 706

Voi olla ongelmia vielä vanhoissa malleissa, mutta uudet yksilöt versiossa 22 tj. Kehitys kehittyy ja uudempi Tesla jalostuneempi. Tuon videon loppupuolella oli avattuna etukontti vasta, muuten videon alkupäässä tsekkaavat jenkkien hienoa kokoamislaatua.
Näkee ensi talvena.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Kiva että jollain on varma tieto. Vaikka näyttääkin aika paljon vahvalta mutulta...

Mutta oikeasti, sinä päivänä kun tiedetään että kohta FSD toimii euroopassa, niin sen hinta tulee näkymään myös käytetyissä. Nyt sen saa käytetyssä käytännössä ilmaiseksi.
Ekat Model S:t joihin se myytiin ovat ennemmin paalissa kuin saamassa jälkiasennusta level4:seen pystyvään autopilottiin.

Se että sen saa ilmaiseksi käytetyssä kertoo markkinoiden arvion autopilotin arvosta... Vastaa hyvin omaa käsitystäni.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Ekat Model S:t joihin se myytiin ovat ennemmin paalissa kuin saamassa jälkiasennusta level4:seen pystyvään autopilottiin.

Se että sen saa ilmaiseksi käytetyssä kertoo markkinoiden arvion autopilotin arvosta... Vastaa hyvin omaa käsitystäni.
Onhan noilla osa porukasta ajanut jo yli miljoona mailia. Luulisi näiden tieliikenteessä olevan vielä pitkään.

Vaikka monet haluaa kovasti väittää että FSD arvo on nolla myös tulevaisuudessa, niin itse veikkaan että sille on tulossa jossain määrin arvoa myöhemmin. Epätodennäköistä ettei tulisi.
 
Kyllä se arvoa saa jos homma toimii. Nyt mentiin uusimmassa betassa urakalla taas takapakkia.
 
Miksi se on epätodennäköistä? Jotta sillä olisi jotain arvoa niin sen pitää kehittyä huomattavasti teknisesti ja viranomaisten pitää hyväksyä se käyttöön. Tällä kehitys on todella hidasta ottaen huomioon kuinka pitkä matka on vielä oikeasti toimivaan ratkaisuun ja sitten viranomaisten pitäisi se vielä hyväksyä.
 
Liittynyt
30.10.2019
Viestejä
1 177
Ekat Model S:t joihin se myytiin ovat ennemmin paalissa kuin saamassa jälkiasennusta level4:seen pystyvään autopilottiin.

Se että sen saa ilmaiseksi käytetyssä kertoo markkinoiden arvion autopilotin arvosta... Vastaa hyvin omaa käsitystäni.
-16 lokakuussa valmistetuissa s/x on se fsd mahdollinen ja tänä vuonna tulee niille ikää 6 vuotta ja romutusikä Suomessa tällä hetkellä 22 eli 16 vuoden päästä todennäköisesti romutusikä noussut vuodella parilla.
 
Liittynyt
30.10.2019
Viestejä
1 177
Miksi se on epätodennäköistä? Jotta sillä olisi jotain arvoa niin sen pitää kehittyä huomattavasti teknisesti ja viranomaisten pitää hyväksyä se käyttöön. Tällä kehitys on todella hidasta ottaen huomioon kuinka pitkä matka on vielä oikeasti toimivaan ratkaisuun ja sitten viranomaisten pitäisi se vielä hyväksyä.
Kyllähän monella on mennyt usko ja toivo fsd kehityksessä, mutta se mitä aikanaan kehitettiin ja hiottiin oli eri lähestymistapa. Tämä nykyinen on uusi lähestymistapa -20 vuoden lopulta eli alle pari vuotta ja kohtuu nopea kehittyminen, vaikka ei aivan puhtaalta pöydältä lähtenyt liikkeelle kun edellisistä lähestymistavoista ne umpikujat hyödynnetään niin voisi sanoa, että seuraavassa parissa vuodessa tulee dojo rinnalla näkymään edistystä. Toki kukaan ei tiedä 100% miten hyvin se tulee toimimaan ja saavuttaako vain lvl 4.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182
että seuraavassa parissa vuodessa tulee dojo rinnalla näkymään edistystä
Pahoin pelkään että tämä dojokin on vain yksi Muskin hypetyksistä ja mitään konkreettista etua siitä ei tule. Moni kysyy onko pelkillä kameroilla ylipäätänsä mahdollista tehdä oikeasti toimivaa autonomista ajoa ja jos voi niin riittääkö nykyiset kamerat.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Kyllä se arvoa saa jos homma toimii. Nyt mentiin uusimmassa betassa urakalla taas takapakkia.
Tuo on vähän sama kun että kesä on tulossa, mutta sitten kun välillä on vielä kylmiä päiviä niin jotkut tulee laukomaan ettei se kesä koskaan tule ja on täysin varmaa ettei kesävaatteilla ole mitään arvoa. ;)

Itse ajattelen FSD kohdalla tosiaan sitä että nyt se on ilmainen ja kyllä se kesä tulee ennemmin tai myöhemmin ja sitten tuota ei enää saa ilmaiseksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 884
Pahoin pelkään että tämä dojokin on vain yksi Muskin hypetyksistä ja mitään konkreettista etua siitä ei tule. Moni kysyy onko pelkillä kameroilla ylipäätänsä mahdollista tehdä oikeasti toimivaa autonomista ajoa ja jos voi niin riittääkö nykyiset kamerat.
En usko minäkään että onnistuu ilman että asennetaan lisää kameroita tai sensoreita.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182
Tuo on vähän sama kun että kesä on tulossa, mutta sitten kun välillä on vielä kylmiä päiviä niin jotkut tulee laukomaan ettei se kesä koskaan tule ja on täysin varmaa ettei kesävaatteilla ole mitään arvoa. ;)

Itse ajattelen FSD kohdalla tosiaan sitä että nyt se on ilmainen ja kyllä se kesä tulee ennemmin tai myöhemmin ja sitten tuota ei enää saa ilmaiseksi.
Tuota samaa analogiaa käyttäen maksat rahaa rantatuolista jota voi käyttää ainoastaan tammikuussa sillä toiveella että ehkä joskus Suomessakin on helle tammikuussa.

Ja eihän FSD ole ilmainen tällä hetkellä, saat todennäköisesti vastaavan auton ilman FSD:tä halvemmalla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 706
Pahoin pelkään että tämä dojokin on vain yksi Muskin hypetyksistä ja mitään konkreettista etua siitä ei tule. Moni kysyy onko pelkillä kameroilla ylipäätänsä mahdollista tehdä oikeasti toimivaa autonomista ajoa ja jos voi niin riittääkö nykyiset kamerat.
Se andrej vai mikä onkaan niin vastaa siitä kehityksestä ja se on vielä lomalla pari kuukautta. Jos palaa remmiin voivat laittaa Dojon käyntiin mutta epäilen. Koska nyt vissiin koko fsd on uusittu jo pari kolme kertaa.
 
Liittynyt
30.10.2019
Viestejä
1 177
Pahoin pelkään että tämä dojokin on vain yksi Muskin hypetyksistä ja mitään konkreettista etua siitä ei tule. Moni kysyy onko pelkillä kameroilla ylipäätänsä mahdollista tehdä oikeasti toimivaa autonomista ajoa ja jos voi niin riittääkö nykyiset kamerat.
Superkone jauhamaan toimeentuloa nälkämaahan: lupauksina etäisyys, robottien internet eli IoR ja tietoturva - Kuusamo
Tuo nyt ei suoraan ole teslaan liittyvää, mutta kun tässä tekoälyyn liittyvää aihetta sivuutetaan niin se dojon idea ei yksistään ole tarkoituksena ratkaista fsd vaan nopeuttaa sen ratkaisua.
Pelkät kamerat on Teslan oma visio riittävyydestä johon Toyota on myös lähtenyt remmiin. Eri visioita eri yrityksissä ja jokaisessa varmasti huonojakin puolia on esim antureihin ja karttoihin perustuvat autonomiset viritykset vaativat reaaliaikaisesti päivitystä puhumattakaan kun anturi oikuttelee voi olla ongelmia tiedossa. Teslan idea painottuu pitkälle tekoälyyn, jolloin ei ole niin riskialtis jos sattuu jokin tietty anturi tai karttapäivitys oikuttelemaan.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182
Teslan idea painottuu pitkälle tekoälyyn, jolloin ei ole niin riskialtis jos sattuu jokin tietty anturi tai karttapäivitys oikuttelemaan.
Mitäköhän antureita mahdotat tarkoittaa? Kaikki autonomiset autot luottavat ensisijaisesti sensoreiden tuottamaan tietoon, kuten myös Tesla. Kaikissa a-autoissa on myöskin enemmän tai vähemmän tekoälyä mukana tekemässä tulkintoja/päätöksiä tämän sensoridatan pohjalta.
 
Onhan noita ultraääni-, kaikuluotain-, tutkasensoreita ja lidareita olemassa ja käytännössä Tesla käyttää ajoon kameraa pelkästään ja nuo muut on pudotettu pois nykyisistä tesloissa (lidaria ole koskaan teslassa ollutkaan).
En kiellä etteikö muut valmistajat käytä tekoälyä, mutta niiden idea pohjautuu vankasti sensoreiden tuottamaan dataan ja tekoäly on toissijainen. Lähestymistapa siis toisenlainen ja teslalla siis voi ideapohjalta ajaa missä vain soratiellä yms. kun taas monien ideana on syöttää perus karttapohja, missä auto liikkuu, jolloin esim. yön aikana tapahtunut kadun häviäminen (epätodennäköistä) aiheuttaa epäluuloa miten asiassa edetään. Toki näillä ideoilla saadaan hyvää jälkeä varmasti miljoonakaupungeissa, mutta näen Teslan idean parempana pikku takahikiän bitumitiellä verrattuna muihin, koska siinä tekoäly luo tilanteen mukaan parhaan mahdollisen skenaarion. Toki noiden kameroiden näkyvyyksistä ja resoluutioista on monella mielipiteitä ovatko riittäviä, mutta kohtuu helposti retrofittable paremmiksi tarpeen mukaan ja fsd omistavana kuuluu paketin hintaan.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 706
Superkone jauhamaan toimeentuloa nälkämaahan: lupauksina etäisyys, robottien internet eli IoR ja tietoturva - Kuusamo
Tuo nyt ei suoraan ole teslaan liittyvää, mutta kun tässä tekoälyyn liittyvää aihetta sivuutetaan niin se dojon idea ei yksistään ole tarkoituksena ratkaista fsd vaan nopeuttaa sen ratkaisua.
Pelkät kamerat on Teslan oma visio riittävyydestä johon Toyota on myös lähtenyt remmiin. Eri visioita eri yrityksissä ja jokaisessa varmasti huonojakin puolia on esim antureihin ja karttoihin perustuvat autonomiset viritykset vaativat reaaliaikaisesti päivitystä puhumattakaan kun anturi oikuttelee voi olla ongelmia tiedossa. Teslan idea painottuu pitkälle tekoälyyn, jolloin ei ole niin riskialtis jos sattuu jokin tietty anturi tai karttapäivitys oikuttelemaan.
Kannattaa muistaa että Toyota ei suoraan lähtenyt vaan heidän ala/sisaryhtiö joka testaa/toteuttaa autonomista ajoa kameroilla. Ei suoraan käytä Teslan älyä vaan tekevät omaa versiota.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
En kiellä etteikö muut valmistajat käytä tekoälyä, mutta niiden idea pohjautuu vankasti sensoreiden tuottamaan dataan ja tekoäly on toissijainen. Lähestymistapa siis toisenlainen ja teslalla siis voi ideapohjalta ajaa missä vain soratiellä yms. kun taas monien ideana on syöttää perus karttapohja, missä auto liikkuu, jolloin esim. yön aikana tapahtunut kadun häviäminen (epätodennäköistä) aiheuttaa epäluuloa miten asiassa edetään. Toki näillä ideoilla saadaan hyvää jälkeä varmasti miljoonakaupungeissa, mutta näen Teslan idean parempana pikku takahikiän bitumitiellä verrattuna muihin, koska siinä tekoäly luo tilanteen mukaan parhaan mahdollisen skenaarion. Toki noiden kameroiden näkyvyyksistä ja resoluutioista on monella mielipiteitä ovatko riittäviä, mutta kohtuu helposti retrofittable paremmiksi tarpeen mukaan ja fsd omistavana kuuluu paketin hintaan.
Ei Teslan autopilotti perustu yhtään vähempää ”sensoreihin” kuin muiden valmistajien autopilottisysteemit. Kamerat ovat sensoreita. Spatiaalisesti kahdessa ulottuvuudessa ja temporaalisesti sähkömagneettisen spektrin valon aallonpituuksia mittaavia sensoreita tarkemmin kategorisoituna. Niiden tuottamaa dataa sitten tulkitaan monilla tavoilla ja sen perusteella tehdään päätöksiä.

Vähän sama kuin ottaisit kuuron kuskin ja sanoisit, että tän kuskin osaaminen perustuu enemmän älyyn kuin normaalikoska siltä puuttuu kuuloaisti. Ihan samalla tavalla kuulevan kuskin ajotaito perustuu älyyn.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 706
Tesla voisi saada homman paremmin toimivaksi jos olisi stereokameroita.
 
Toki kamerat ovat sensoreita. Alkuperäisessä kysymyksessä olikin kyseessä siitä, että kun monet yritykset käyttävät useita sensoreita limittäin niin helposti syntyy rajoitteita ja mahdollisia toimimattomuuksia esim. se tutka hajoaa 10 vuoden päästä tilanteessa x ja parit muut anturit eivät riitä hallitsemaan tilannetta.
En moiti mitään lähestymistapaa autonomiseen ajoon pyrkiessä, koska kuluttajalle ei välttämättä ole juurikaan merkitystä millä tapaa se tullaan saavuttamaan.
 
Liittynyt
11.04.2018
Viestejä
911
Teslan idea painottuu pitkälle tekoälyyn, jolloin ei ole niin riskialtis jos sattuu jokin tietty anturi tai karttapäivitys oikuttelemaan.
Tähän liittyen on ihmeellistä miksi normi autopilot kaivaa nopeusdataa jostain pilvestä tai sisäisestä karttadatasta. Suomessa on pääteillä montakin kohtaa jossa kyltit näyttää nopeusrajoitukseksi 100, mutta auto muistaa viime kesän työmaalta rajoituksen olevan 60 eikä suostu satasta ajamaan ja joutuu pätkän ajamaan itse. En tajua miksei kameradata mene karttadatan yli kaikissa tilanteissa, joissain tilanteissa menee ja joissain ei.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 163

Joku jenkki/eurooppa/tesla juttu tuo. Kun ilmeisesti siellä eivät kärsi väärästä datasta? Ainakin vähempi törmänny valitukseen.

Suomessa sit tosiaan hullusti karttadataan turvaudutaan,
 
Liittynyt
30.10.2019
Viestejä
1 177
Tesla voisi saada homman paremmin toimivaksi jos olisi stereokameroita.
Ilmeisesti syvyys voidaan laskea neural netin avulla, tosin kohteen tunnistuksessa stereokamera voisi tuoda merkittävästi tarkempaa tietoa esim. liikennemerkit.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 706
Ilmeisesti syvyys voidaan laskea neural netin avulla, tosin kohteen tunnistuksessa stereokamera voisi tuoda merkittävästi tarkempaa tietoa esim. liikennemerkit.
Voidaan toki mutta helpompaa olisi stereona kuin käyttää vuosia saada flat kuvasta etäisyyksiä.
Tähän liittyen on ihmeellistä miksi normi autopilot kaivaa nopeusdataa jostain pilvestä tai sisäisestä karttadatasta. Suomessa on pääteillä montakin kohtaa jossa kyltit näyttää nopeusrajoitukseksi 100, mutta auto muistaa viime kesän työmaalta rajoituksen olevan 60 eikä suostu satasta ajamaan ja joutuu pätkän ajamaan itse. En tajua miksei kameradata mene karttadatan yli kaikissa tilanteissa, joissain tilanteissa menee ja joissain ei.
Riippuu tiestä. Motarilla löysempiä vs normi tie missä 80-40km/h nopeudet.

Nythän on nämä Leditaulut lisääntyneet niin Teslan kamerat ei niitä näe lukea.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Eikö tuossa kameralla nopeuden luvussa + vakkarin asetuksen muutoksessa ollut joku patentti ja Elon ei halua maksaa lisenssimaksua?
 
On sellainenkin kuten 360 näkymästä.
Nyt tekevät erilailla kiertääksen patentin. Se ei poista sitä että kamerat eivät kykene lukemaan ledejä.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 582
Yksi päivä osui silmiin tällainen Teslakuskien juttu, eli autossa yöpyminen. Mikäs juttu tämä? Näyttää jotenkin epämukavalta.
 
Joku fiksaatio. Ehkä helpompaa sähköautolla kun voi suoraan pistää pientä lämpöä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 559
Yksi päivä osui silmiin tällainen Teslakuskien juttu, eli autossa yöpyminen. Mikäs juttu tämä? Näyttää jotenkin epämukavalta.
Mitä Tesla-Björnin videoista on tullut kuva jos sinne tavaratilaan mahtuu pitkälleen patjalle niin voi pitkällä matkalla yöpyä autossa eikä tartte välttämättä motellia vuokrata. Sinänsä ihan vänkä idea, kuin pieni yhden tai kahden hengen asuntoauto. En ole varma miten pitkä tai pätkä sinne taakse mahtuu mukavasti tai edes epämukavasti köllimään.

Uutta siinä kaiketi on se ettei se ihan yhtä helposti onnistuisi polttomoottoriautolla, kun ei viitsisi pitää moottoria käynnissä saadakseen yöksi sisään lämpöä. Jos sähköautossa on tarpeeksi akussa latausta, se voi pitää sisätilat lämpiminä talvellakin ilman että moottorin tai auton muuten täytyisi olla täysin käynnissä.
 
Karkeasti ottaen mahtuu 2m pituinen ihminen ja kohtuu mukavasti lapsen kanssa voi nukkua aikuinen. Sitten vaatii jo s/x jos haluaa kaksi aikuista nukkua vierekkäin leppoisasti, onnistuu y:ssä kylkimyyrynä.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182
Mä en tajua sitten yhtään tätä autossa nukkumista, onko nyt niin että jengi vetää niin kireällä rahoitussopparilla sähköautonsa ettei jää rahaa hotelliin tai muuhun majoitukseen? Itselle ei tulisi mieleenkään nukkua autossa muuten kuin hätätapauksessa. On sitä nuorempana tullut pari kertaa nukuttua ja ei tarvitse enään edes asiaa miettiä.
 
Mariini

Team Ryzen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 369
Uutuuden viehätys sähkäautoissa. Eihän mikään estä parkkiksella nukkumista missään muussakaan autossa kuin oma lainkuuliaisuus tyhjäkäyntisäädösten osalta, kukaanhan ei yhtään sivummalla tule poliisia soittelemaan jos joku auto käy metsätiellä yön yli.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 559
Mä en tajua sitten yhtään tätä autossa nukkumista, onko nyt niin että jengi vetää niin kireällä rahoitussopparilla sähköautonsa ettei jää rahaa hotelliin tai muuhun majoitukseen? Itselle ei tulisi mieleenkään nukkua autossa muuten kuin hätätapauksessa. On sitä nuorempana tullut pari kertaa nukuttua ja ei tarvitse enään edes asiaa miettiä.
Ajatuksena tuo ei mielestäni eroa kovin paljoa esim. telttailusta. Sitäkin jotkut tekevät vaikka varmasti olisi varaa seitsemän tähden hotelleihinkin. Tai matkailuvaunut sen puoleen.

Ajat jonnekin hevon kuuseen vuoren rinteelle talviyönä, katselet makuuasennosta tähtitaivasta kattoikkunasta, käyt yöllä pissaamassa tai jopa vääntämässä jöötit hankeen jne., romantisch! Ja aamulla matka jatkuu lähimmälle ABC-huoltsikalle aamiaiselle.

En ole kokeillut kun ei ole Teslaa, mutta ehkä tulisi kokeiltua jos olisi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 582
Juu sinänsä ymmärrän että tarvittaessa voi yöpy mutta kun tuntuu että Helsinkiläiset ajaa Espoon metsään yöpymään. No kait se on jotenkin jännää.
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
1 345
Mä en tajua sitten yhtään tätä autossa nukkumista, onko nyt niin että jengi vetää niin kireällä rahoitussopparilla sähköautonsa ettei jää rahaa hotelliin tai muuhun majoitukseen? Itselle ei tulisi mieleenkään nukkua autossa muuten kuin hätätapauksessa. On sitä nuorempana tullut pari kertaa nukuttua ja ei tarvitse enään edes asiaa miettiä.
Tää on näitä "mielenkiintoisia" ilmiöitä mitä sähköautoilu on tuonut mukanaan. Bensalenkkarilla ei tule mieleenkään moinen! Toinen on sit ku otetaan töistä "lomaa" ja oikein hotelliin nukkumaan taikka etäpäivä kun pitää lähteä viemään tesla huoltoon toiselle puolen Suomea.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 521
Karvalakkiteslan tilaukselle päivittyi tänää toimitusaika-arvioksi: Kesäkuu 08 – Kesäkuu 22. Joku nippu sieltä on autoja varmaan siis tulossa vielä kesäkuussa.
 
Liittynyt
16.09.2020
Viestejä
737
Mä en tajua sitten yhtään tätä autossa nukkumista, onko nyt niin että jengi vetää niin kireällä rahoitussopparilla sähköautonsa ettei jää rahaa hotelliin tai muuhun majoitukseen? Itselle ei tulisi mieleenkään nukkua autossa muuten kuin hätätapauksessa. On sitä nuorempana tullut pari kertaa nukuttua ja ei tarvitse enään edes asiaa miettiä.
Teslailun kuukausikustannukset ainakin itselläni on pienemmät kuin halvimman mahdollisen polttiskotteron niin vähän ontuu tuo teoria.
Autossa en vielä ole nukkunut mutta pohjoisessa olisi hyvät kalapaikat lähellä Superchargeria niin vähän polttelisi tuo että muutaman tunnin unet Teslassa ja aamuhämärässä jättitaimenta perhokalastamaan. Nukkuu vaikka viimeisen yön hotellissa kunnolla niin jaksaa ajella kotisuomeen.
 
Liittynyt
11.04.2018
Viestejä
911
Onko kenellekkään tullut vielä 2022.16 ladattavaksi? Näköjään viimeviikolla tullu jakoon, kiinnostelisi koeajokokemukset takaluukun kanssa kun päivityksen pitäisi piristää sitä moottoria
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 395
Viestejä
4 159 749
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom