En sanoisi reissuja satunnaiseksi. Matkustelin linja-autolla aikoinaan useamman kerran viikossa ko väliä, jatkuvasti (nykyisin tosin ei ole enää edes mahdollista).
No, se on jokatapauksessa fakta, että VT6:lla on nyt Kitee-JNS välillä uusia alueita, joiden kohdalla on vähintään suuria yhteysongelmia, jopa ihan puhelimella puhuessa. En näe, että peitto on ainankaan partantunut. Olen kuullut, että ongelmapaikkoja on tullut myös etelämpään.
Saattaahan se olla, että kyseessä on vain esim laiterikkoja, mutta selvästi heikommaksi on mennyt toimivuus. Ja kyseessä oi ole "huomasimpa kerran!" juttu, vaan viimeisen vuoden aikana olen törmännyt ongelmaan useammman kerran. Ja useammalla puhelimella, jotka yleensä toimivat täysin ok.
Ja ei se volte mitään auta, jos ei ole kenttää. Nyklypuhelimissa on toimiva volte ja se on päällä.
Totta että verkon laajentamiset ei aina tarkoita etteikö samalla voisi jotain myös huonontua.
Kitee Joensuu taitaa yhteisverkon aluetta, joka silloin perustamisen jälkeen rakennettiin uudestaan, vaikka noin yleisesti parana huimasti, niin voi toki noinkin käydä. (paikat vähän muuttu)
Nyt yhteisverkko jälleen rakkennetaan uudestaa (ja laajentumassa), mutta taitavat touhut nyt muualla ensin.
Sori jäi mielikuva että joskus 3G aikaan matkustellut ja nyt hiljan, jossa vähän arvelin että verkon lisäksi päätelaiteett ja bussit vaihtuneet. (bussi kommentti ei tarkoita että niihin olisi oletettavasti tullut joku iso muutos)
Jos testi on tehty DNA ja Telin SIMeillä, niin sama verkko.
Ja ei se volte mitään auta, jos ei ole kenttää. Nyklypuhelimissa on toimiva volte ja se on päällä.
3G verkosta kirjoitit, niin ajattelin jos se 4G verkko olisi kattavampi.
Riippuen päätelaitteesta niin voi se toimia 3G puheella paremminkin kuin 4Gllä, varsinkin jos päätelaitteet ei tue kaikkia alueen yhdistelmiä. (no luurit sinulla ilmeisesti vaihtuneet , niissä voi olla noin isoja eroja)
Aikanaan Volte tuki saatto hyvinkin monella aiheuttaa ongelmia, mutta monella alueella tänäpäivänä toimii hyvin, yksittäisissä paikoissa jopa paremmin.
Bussissa ei ollut wlania ?
Edit:
Vaikka puhe on etusijalla, niin verkon käyttöaste/ruuhka vaikuttaa ja jollain säällä voi olla paremin.