Telia odottaa yhteensopivien laitteiden yleistymistä markkinoilla ennen mmWave-verkon lanseeraamista kuluttajille - 700 MHz verkko rakenteilla

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Olin äsken mukana Telian 5G-tiedotustilaisuudessa ja kysyin siellä tietoa aikatauluista mmWave- ja SA-verkkotekniikoiden saapumisesta kuluttajamarkkinoille. SA-verkon (standalone) aikataulusta Telia ei suostunut tässä vaiheessa kertomaan, mutta mmWave-taajuuksien yritys kertoi jo olevan käytössä liveverkossa ja yrityspiloteissa, mutta kuluttajamarkkinoiden osalta tekniikka odottaa mmWave-yhteensopivien laitteiden saapumista markkinoille. Tällä hetkellä vallitsee siis jonkinlainen muna-kana-tilanne, sillä Yhdysvalloissa mmWave-yhteensopivia puhelimia on jo markkinoilla, mutta Euroopassa kehitys seuraa jäljessä ja monet maat ovat vielä Suomeenkin nähden takamatkalla.

Telia tiedotti tänään saavuttaneensa 4,1 Gbit/s latausnopeuden Itä-Helsingissä toimivan 26 GHz:n taajuusaluetta käyttävän tukiaseman avulla. Lähetysnopeus verkon suuntaan oli 200 Mbit/s ja viive alle 10 ms. Yritys kertoi myös aloittaneensa 700 MHz taajuuden 5G-verkon rakentamisen. Sillä saadaan lisättyä peittoa etenkin haja-asutusalueilla. Maksiminopeus liikkuu 600 Mbit/s tietämillä.

 
Viimeksi muokattu:

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
329
DNA tiedotti aiemmin tänä vuonna että 2021 pitäisi SA 5G verkkoja olla tulossa, toivottavasti oikeastikin olisi näin...
 

JiP

Liittynyt
25.11.2017
Viestejä
173
Aika korkeelta luvulta kuulostaa tuo 600 mbit/s 700 MHz verkossa, kun tuolla taajuudella käytössä vaan 10 Mhz kaista per operaattori, vai oisko kyseessä sitten yhteisverkon lukemat jossa telian ja dna:n kaista yhdistetty.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
MmWawe verkon käyttöön tarvitseekin sitten käytännössä miltei poikkeuksetta ulkoantennin 26 Gigahertsiä kun ei juuri seiniä läpäise.

Onko mitään 5G laitteita olemassa nyt markkinoilla, jossa lähetin / vastaanotin olisi ulkona siinä antennissa?
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 690
En pidättele hengistystä 5G suhteen. Täällä Helsingissä elementtilähiössä kun ei kuulu vieläkään 4G asunnossa sisällä ja käsittääkseni 5G läpäsee vielä heikommin kiveä. Vähän hullu tilanne että 5G laitteita pitäis ostaa mutta kotona et niistä saa sitä 5G:n hyötyä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
MmWawe verkon käyttöön tarvitseekin sitten käytännössä miltei poikkeuksetta ulkoantennin 26 Gigahertsiä kun ei juuri seiniä läpäise.

Onko mitään 5G laitteita olemassa nyt markkinoilla, jossa lähetin / vastaanotin olisi ulkona siinä antennissa?
Mmwave toimii ihan hyvin kaduilla, toreilla, konserteissa ja halleissa, joissa on suora näköyhteys tukiasemaan.

Toki niin kauan kuin korona pitää meidät poissa yleisötilaisuuksista, konserteista ja väen paljouksista, niin se on vähän turha.
En pidättele hengistystä 5G suhteen. Täällä Helsingissä elementtilähiössä kun ei kuulu vieläkään 4G asunnossa sisällä ja käsittääkseni 5G läpäsee vielä heikommin kiveä. Vähän hullu tilanne että 5G laitteita pitäis ostaa mutta kotona et niistä saa sitä 5G:n hyötyä.
700MHz 5G läpäisee erinomaisesti elementtitaloja. Paljon paremmin kuin 2GHz+ LTE-taajuudet. Toki LTE:stäkin on alempitaajuisia versioita olemassa.

Katveista voi muuten ilmoittaa operaattoreille - ties vaikka innostuisivat tekemään asioille jotain. Tuskin kukaan edes tietää ongelmistasi jos et niistä kerro.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
En pidättele hengistystä 5G suhteen. Täällä Helsingissä elementtilähiössä kun ei kuulu vieläkään 4G asunnossa sisällä ja käsittääkseni 5G läpäsee vielä heikommin kiveä. Vähän hullu tilanne että 5G laitteita pitäis ostaa mutta kotona et niistä saa sitä 5G:n hyötyä.
5G todennäköisesti tulee paremmin.
Mutta jos asunnossasi on kiinteä nettisaatavilla, niin sen kautta hoituu netti ja VoLTElla puhelut SMSt.

Jos kuutiossa tehty hiljan ikkunanremppa, niin kuuluvuus ongelma voi johtu siitä, tai jos uudikohde, niin siinäkin unohdettu kuuluvuus jutut.
MmWawe verkon käyttöön tarvitseekin sitten käytännössä miltei poikkeuksetta ulkoantennin 26 Gigahertsiä kun ei juuri seiniä läpäise.

Onko mitään 5G laitteita olemassa nyt markkinoilla, jossa lähetin / vastaanotin olisi ulkona siinä antennissa?
Tiettävästi Suomessa ei vähittäismyynnissä yhteensopivia.
Luonollisisti "kiinteä" 5G tehdään ulkomodeemeilla, ulkoiset erilliset antennit ei se juttu , nyt, eikä varsinkaan mmwave alueella.
Kiirehti noiden kanssa ei kannata, asiat kehittyy, eli ennakko ei eduksi.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
En pidättele hengistystä 5G suhteen. Täällä Helsingissä elementtilähiössä kun ei kuulu vieläkään 4G asunnossa sisällä ja käsittääkseni 5G läpäsee vielä heikommin kiveä. Vähän hullu tilanne että 5G laitteita pitäis ostaa mutta kotona et niistä saa sitä 5G:n hyötyä.
Hyvin kuuluu kun asentaa parvekkeelle huippuluokan antennin. Mobiililaajakaista on juuri niin hyvä miten hyvä on antenni.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 440
Viestejä
4 161 809
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom