Tekoäly AI musiikki

Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 504
Osaako joku tietävä tiivistää mikä on tekoälyn osuus näissä?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
824
Osaako joku tietävä tiivistää mikä on tekoälyn osuus näissä?
Mikään ylläolevista kappaleista ei ole oikean artistin itse laulama. Tiivistettynä tekoälylle on esimerkiksi voitu antaa valtava määrä artistin materiaalia analysoitavaksi, ja tehtäväksi luoda cover-versio jostain valitusta kappaleesta käyttäen analysoidun artistin tapaa laulaa. Lopputulos, eli linkattu kappale, on siis tekoälyn luoma näkemys, miten esimerkiksi vuonna 2009 kuollut Michael Jackson olisi saattanut laulaa vuonna 2017 julkaistun The Weekndin biisin. Ennen julkaisua siinä on varmaan ihmisen tekemää hienosäätöä ja miksausta, mutta kuitenkin.
 
Liittynyt
19.08.2019
Viestejä
197

Minusta vaikuttaa enemmänkin siltä, että ainoastaan vokaalit on tekoälyn luomaa, ja joku ihminen on ne sitten laittanut alkuperäisen biisin instrumentaalin päälle. Voin toki olla väärässäkin.

edit:
Tietenkin voi olla myös niin, että tekoäly on suodattanut alkuperäisestä kappaleesta vokaalit pois ja korvannut ne uusilla vokaaleilla. Joka tapauksessa en usko, että tekoäly on itse taustoja generoinut.
 
Tätä tässä just pohdiskelin. Eli tausta ja laulumelodia olisi ihmisen tekemää, ja laulusuoritus koneen.
Onko semmoista että ai olis osallistunut enemmänkin biisin tekoon?
Joka tapauksessa, mainio topikki :thumbsup:
 
Liittynyt
08.01.2023
Viestejä
1 934

Ainakin nämä Frostbite Orckingsien pari kappaletta ovat tälläisiä:

Tässä vielä vähän videopodcastista tarinaa projektista
 
Liittynyt
05.02.2020
Viestejä
128
Youtubessa vaikuttaa sellainen kaveri kun Benjamin Carper kuka poistelee pääasiassa death metal-albumeista vokaaleja omalla AI:llaan, että jos death metal muuten maistuisi mutta örinät ei putoa niin kannattaa tsekata herran kanava. Ottaa myös toivomuksia vastaan.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
370
Mikään ylläolevista kappaleista ei ole oikean artistin itse laulama. Tiivistettynä tekoälylle on esimerkiksi voitu antaa valtava määrä artistin materiaalia analysoitavaksi, ja tehtäväksi luoda cover-versio jostain valitusta kappaleesta käyttäen analysoidun artistin tapaa laulaa. Lopputulos, eli linkattu kappale, on siis tekoälyn luoma näkemys, miten esimerkiksi vuonna 2009 kuollut Michael Jackson olisi saattanut laulaa vuonna 2017 julkaistun The Weekndin biisin. Ennen julkaisua siinä on varmaan ihmisen tekemää hienosäätöä ja miksausta, mutta kuitenkin.
Juurikin näin. Vetäsin kokeeksi Freddie Mercuryn pelkän vokaaliosuuden ton tekoälysoftan läpi Micheal Jackson modelilla, päälle vois pasteta vielä instrumentaalit jos jaksaisi, jätetty nyt pois että itse muunnos tulisi paremmin esille.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
370
Onko tiedossa tekoälyprojektia, jolle voisit opettaa jonkin musiikki kategorian mallin ja sitten vaan vetää pelkän instrumentaali raidan ohjelman läpi valitun opetusmallin datalla muuttaen sen toiseen musiikkikategoriaan? Samalla tyylillä kuin nuo vokaaliosuudet.

Ice Cube Says He'll Sue Any A.I. Creator Who Uses His Voice To Make Music | Purple Sneakers | Trusted For Taste
Ice Cube Says He'll Sue Any A.I. Creator Who Uses His Voice To Make Music

Jotain Metallica vs Napster kaikuja tässä joidenkin artistien AI vastaisuudessa, tulevaisuus näyttää uivatko turhaan vastavirtaan tässä asiassa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
370
Koukuttavaa puuhaa ton RVC GUIn kanssa leikkiminen. Suurin osa kokeiluista shaibaa, mutta välillä mielenkiintoisiakin kombinaatioita.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
823
Toi Elviksen I Hung My Head on melkoisen hyvä. Lauluraidan, kun vetäis vielä tän kanssa:

Toi poistaa kivasti 90-luvun mp3 efektin. Hintaa aivan liikaa, mutta demoa voi käyttää 30 päivää ilman rajoituksia. Jostain real audio-tiedostoistakin saa ihan käyttiskamaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 337
Viestejä
4 157 713
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom