Tekkiläisten vauva/lapsikeskustelut

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja micko
  • Aloitettu Aloitettu
Mites muilla on polkupyörällä muksun kuskailut onnistuneet? Nyt 1v lapsi ja houkuttaa ajatus pyörän istuimesta, jottei aina tarvitsisi vaunujen kanssa liikuskella. Oma pyörä on täysjousto ja sopivia istuimia mietin. Onko parempi alussa eteen tuleva, vai istuinputkeen kiinnittyvä? Tarakoita kun pyörässä ei ole.
Yksi vaihtoehto on myös ollut, että hankittaisiin mammalle oma halpiskonkeli, johon noita istuimia saisi sitten erilaisia pilvin pimein. Suosituksia siis puolin toisin otetaan vastaan.

Sunnuntaina oltiin perheen kans Turussa Kupittaalla niin jollain pro-spandexilla ei oikein lapsen kuskaus onnistunut. Käppyräsarvisessa oli laitettu tarakka ja siihen lastenistuin. Kyydissä joku hyvin pieni 1-2-vuotias poika valkoinen kypärä päässä nukkuen (tai tajuttomana). Spandex-kaveri kiihdytti mutkan jälkeen pyörätiellä (jossa tietysti käveli paljon puistoilevia lapsiperheitä) kisatyyliin ja poitsun pää lenteleli/poukkoili valtoimenaan sivulta toiselle kuin sätkynukella. Isin piti päästä vetämään lenkkiä tosissaan ja samalla niskatreeniä minitaaperolle.

Kyllä ne istuinputkeen / pystyputkeen tulevat oli oikein tukevia (Hamax taisi olla merkki) mut kyl siihen pyörän suojaamiseksi jotain solukumia/puutarhaletkua väliin piti laittaa. Ja lopulta laitettiin kuitenki tarakalliseen vaimon pyörään ja sidontaliinalla+nippusiteillä vielä tarakkaankin kiinni kun lapset kasvoi.

Bilteman pyöräperävaunu oli silti kaikkein mieluisin (keväällä, syksyllä ja sateellakin).
 
Meillä on ollut pyörän tangossa kiinni istuin jostain 10kk asti tähän päivään kun ikää on 2 vuotta. Lapsi rakastaa pyörällä ajoa ja ei ole ikinä kieltäytynyt tästä aktiviteetista. On kivaa aikuisellekin, koska jos ei jaksa istua lattialla leikkimässä niitä samoja leikkejä, niin ehdottaa vain pyöräilyä, niin meidän pojalle se kelpaa aina. Vuosi sitten kypärää ei meinannut saada sen päästä ollenkaan pois, kun se koko ajan halusi pitää sitä. Meillä taitaa olla tällainen malli: https://www.decathlon.it/p/mp/polis...e6-9343-206de1ec44e5_c1.c1.c251&c=nero_grigio. Mielestäni etuistuin toimii pienelle paremmin, kun lapsi näkee eteenpäin ja sille on helpompi jutella ja puhua ympärillä näkyvistä asioista.

Mitenhän pitkään tollasessa voisi istua, minkä painoiseksi? Sinällään tollanen kiinnostaisi, kun ehkä saisi monikäyttöisyyttä. Pyöräkärryt löytyy, jotka olleet toki erinomaiset, mutta voisi laajentaa valikoimaa. Pyörässä (toisessa) ei vaan valitettavasti ole jalkatukea, eikä saakkaan - valmistajalta asti kysytty. Että lienee hankalakäyttöinen ilman jalkatukea.
 
Tuli tilattua Thule yepp nexxt 2 mini. Tykkäsin ideasta, että muksu olisi tuossa etupuolella, niin saa itsekin helpommin naperon liikkeitä seurattua. Vielä en tohtinut noita "vapaasti istuttavia" malleja miettiä. Valmistajan mukaan tämä sopii 15kg asti. Saas vaan nähdä miten pyörään sopii ja miten itse tuonne taakse sopii. Pistellään lisää kommenttia, jahka saa tuon perille ja testattua.
Ja olipahan epäselvää, että mitä eroja yepp mini 2 ja yepp nexxt mini 2 välillä on. Ainakin nexxt oli kevyempi, niin sillä lähdettiin.
 
Mitenhän pitkään tollasessa voisi istua, minkä painoiseksi? Sinällään tollanen kiinnostaisi, kun ehkä saisi monikäyttöisyyttä. Pyöräkärryt löytyy, jotka olleet toki erinomaiset, mutta voisi laajentaa valikoimaa. Pyörässä (toisessa) ei vaan valitettavasti ole jalkatukea, eikä saakkaan - valmistajalta asti kysytty. Että lienee hankalakäyttöinen ilman jalkatukea.
Nyt poika on vähän reilu 2-vuotias ja vielä menee. Painoa 12kg ja pituutta jotain vähän reilu 90cm.

Jalkatuki on tarpeen ja mieluiten kestävä. Oltiin vuosi sitten lomareissulla ja vuokrattiin pyörät. Kun laitoin poikaa istumaan tuoliin jalkatuen varassa, niin se napsahti poikki. Ei käynyt kuinkaan, koska olin itse kuitenkin sillä puolella minne pyörä lähti kaatumaan. Mistäköhän chiniumista se oli tehty. Oman pyörän jalan varassa ei ole ollut mitään ongelmia. Tuosta viisastuneena kyllä olen aina valmis ottamaan kiinni, jos tuki saattuu katkeamaan.
 
Eka lenkki Thulen kanssa heitetty ja siinähän se napero hiljaa istuskeli. Lyhyt korttelin ympäri polkaisu, niin paljoa ei vielä matkustajan tyytyväisyydestä voi puhua. Toki tarkoituksellakin käytiin vaan testaamassa, ettei ala parkuminen pidemmän matkan päässä kotoa.

Thulesta moitittavaa, että pakkauksessa oli yksi ruuvi kadonnut matkalle (oli reikä pussissa, toinen ruuvi löytyi laatikon pohjalta), ei nyt joutanut tähän hätään reklamaatiota tekemään. Lisäksi pyörän kääntyminen huononi merkittävästi. Omassa pyörässä yläputki on sen verran paksu, että varmaan 30 astetta saa stongaa käännettyä, kun jalkojen kannattimet ottaa runkoon kiinni. Tuonkin olisi voinut yrittää hieman eri tavalla toteuttaa. Kevythän tuo on ja helppo asentaa, jos yhtään on pyörien kanssa aiemmin touhunnut.
 
Mites muilla on polkupyörällä muksun kuskailut onnistuneet? Nyt 1v lapsi ja houkuttaa ajatus pyörän istuimesta, jottei aina tarvitsisi vaunujen kanssa liikuskella. Oma pyörä on täysjousto ja sopivia istuimia mietin. Onko parempi alussa eteen tuleva, vai istuinputkeen kiinnittyvä? Tarakoita kun pyörässä ei ole.
Yksi vaihtoehto on myös ollut, että hankittaisiin mammalle oma halpiskonkeli, johon noita istuimia saisi sitten erilaisia pilvin pimein. Suosituksia siis puolin toisin otetaan vastaan.

Mustana hevosena shotgun seat: Front Mounted Child Seats

1v nyt on tohon liian nuori mut meidän 2v+ on ollut onnesta sekaisin kun pääsee äiskän kanssa tolla liikkeelle. Iskää pelottaa liikaa, vedän vaan pyöräkärryssä...

Pyörässä (toisessa) ei vaan valitettavasti ole jalkatukea, eikä saakkaan - valmistajalta asti kysytty. Että lienee hankalakäyttöinen ilman jalkatukea.

Mikä pyörä? Oma Cuben sähkötäppäri ol tuskallinen kun ei saanut jalkatukea kun piti esim pysähtyä pyöräkärrin kanssa tsekkaamaan tilanne. Valmistajan mukaan tukea ei saa, mutta lopulta löytyi sopiva takahaarukkaan kiinnittyvä... Cubelta. Oli vaan sherlockoiminen että passaako vaiko eikö kun piti saksasta tilata...
 
Viimeksi muokattu:
Monilla isoilla vuokranantajilla on tuota eka kuukausi ilmaiseksi tai puoleen hintaan. Niillä on liikaa kämppiä vapaana. Markkinatilanteen mukaan vuokrat elää. Samankokoisia saa hieman vielä halvemmallakin naapurikiinteistöstä.

Kai ne vuokrat alkaa taas nousta parin vuoden jälkeen, kun rakentaminen on loppunut mutta väestö sen kun kasvaa ja keskittyy. Sinänsä, noin uusissa kyllä varmaan tehdään vuosittaiset maksimikorotukset sitten kun tilanne sen sallii.
Mustana hevosena shotgun seat: Front Mounted Child Seats

1v nyt on tohon liian nuori mut meidän 2v+ on ollut onnesta sekaisin kun pääsee äiskän kanssa tolla liikkeelle. Iskää pelottaa liikaa, vedän vaan pyöräkärryssä...

Mikä pyörä? Oma Cuben sähkötäppäri ol tuskallinen kun ei saanut jalkatukea kun piti esim pysähtyä pyöräkärrin kanssa tsekkaamaan tilanne. Valmistajan mukaan tukea ei saa, mutta lopulta löytyi sopiva takahaarukkaan kiinnittyvä... Cubelta. Oli vaan sherlockoiminen että passaako vaiko eikö kun piti saksasta tilata...

Focus Jam 6.7 Plus, kysytty Focuksen valmistajalta että ei saa tukea..Parissa pyöräliikkeessäkin käyty, mutta toki ne ei 25e osan takia jaksa asiaa miettiä jos ei hyllystä löydy. Linkkaatko minkä löysit, niin voisi pohdiskella yrittääkö vielä..
 
Tota oon asentanu pariin tsygään, mihin ei muka saa jalkaa. Aina se menee siihe takahaarukan alasivuputkeen ja ei haittaa levyjarrut jne... Toki noi laipat aika isot niin voi rälläköidä pienemmäks ja maalata kikikalilla ennen asennusta.
 
Focus Jam 6.7 Plus, kysytty Focuksen valmistajalta että ei saa tukea..Parissa pyöräliikkeessäkin käyty, mutta toki ne ei 25e osan takia jaksa asiaa miettiä jos ei hyllystä löydy. Linkkaatko minkä löysit, niin voisi pohdiskella yrittääkö vielä..

Tää meni Cubeen: https://www.bike-discount.de/en/acid-universal-kickstand

Ongelma esim. ton Tokmannin tuen kanssa oli liian paksu neliskanttinen takahaarukan alaputki, ei mennyt paikalleen. Toi Cube meni, mutta kun katsoo tota Focusta niin siinä on kyllä niin messevä putki, että vähän epäilen meneekö toikaan..,
 
Viimeksi muokattu:
Tokmannihan menee ilman kumiosaa ja/tai pidemmillä ruuveilla paksumpaankin jos on ovaalin mallinen. Pistää PPF:ää tai kontaktimuovia alle niin ei runko naarmutu.
 
Thule Chariot 2 vaunut, eli keskimalli missä ei levyjarrjuja kuten sport mallissa. Saakohan tähän jälkiostettua levyjarruja tai jotain käsille? Sport mallissa ne olisi ollut mutta silloin oli nuuka ja nyt realisti.. onko teillä kokemuksia? Itse kärryille vahva suositus ja varsinkin juoksusetille siinä yhteydessä.
 
Thule Chariot 2 vaunut, eli keskimalli missä ei levyjarrjuja kuten sport mallissa. Saakohan tähän jälkiostettua levyjarruja tai jotain käsille? Sport mallissa ne olisi ollut mutta silloin oli nuuka ja nyt realisti.. onko teillä kokemuksia? Itse kärryille vahva suositus ja varsinkin juoksusetille siinä yhteydessä.

Mustana hevosena shotgun seat: Front Mounted Child Seats

1v nyt on tohon liian nuori mut meidän 2v+ on ollut onnesta sekaisin kun pääsee äiskän kanssa tolla liikkeelle. Iskää pelottaa liikaa, vedän vaan pyöräkärryssä...
Tälle suositus. Kolmas kesä nyt menossa. Esikoisen kanssa tätä kokeiltiin syksyä vasten reilun 1,5v iässä. Seuraavana kesänä ajeltiin ihan kunnon maastopolkujakin, ajettavuus on yllättävän hyvä, keulaan vaan lisää ilmaa ja rengaspaine kohdilleen. 3v on jo mielestäni liian iso tuollaiseen, eli vajaa pari vuotta tuollainen menee. Ongelmaksi siis tulee se et lapsen kengänkärjet koskee herkästi eturenkaaseen kääntyessä ja sisäänjoustossa. Lisäksi isomman lapsen ajoasento on tosi ahdas ja jalat todella koukussa.

Toki meillä 3,5v ajaa jo itse omalla pyörällään ilman apupyöriä, niin ollaan voitu pyörälenkkeillä omilla pyörillä.

Nuorempien kanssa on alettu maastopyöräilemään penkin kanssa myös 1.5v iässä, tässäkin asiassa vanhemman kokemus karttuu ja enää ei tullut jännitettyä pysyykö se lapsi penkillä. Kyllä pysyy!

Omassa pyörässäni oleva penkki on muuten kiinakopio esikuvastaan. Hintaluokka oli n. 50€ kotiintoimitettuna amazon.de.
 
Löytyykö sellaisia satuja, jotka painottavat, että toisen lyöminen on väärin? Moni muu asia liikennesäännöistä pöytätapoihin ja vessakäytäntöihin muistetaan saduissa opettaa, mutta tällaisia satuja en ole vielä kuullut.

Tuntuu olevan meidän leikki- ja eskari-ikäisille yllättävän vaikea asia muistaa, ja saduista jää opetukset hyvin mieleen.

edit: typo
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: hmb
Näyttää siltä, että ensimmäinen lapsi olisi saatu vihdoin ja viimein aluilleen ja ensi kuussa olisi tiedossa ultrat + seulonnat, jolloin selviää onko kaikki ok. Jos kaikki menee hyvin niin keväällä on uusi arki edessä.

H-hetkeä lähempänä kannattaa varmaan hankkia kaikki tarvittavat härpäkkeet, mutta noviisina olen ihan pihalla kaikista merkeistä. Onko noilla Emmaljungilla, Cybexeillä, Britaxeilla, Bugabooilla sun muilla jotain konkreettista eroa laadun tai turvallisuuden suhteen? Modulaariset kärryjärjestelmät tuntuvat nykyään olevan suosittuja ja sellaiset alustavasti täälläkin kiinnostaa, mutta jos ne ovat täysin susia niin ei ole pakollinen ominaisuus.
 
Jos kalliimpaa kärryä hakee niin tuskin ihan hirveästi on eroa. Vähän sellaista fiilis pohjaista. Meillä on kokemusta Emmaljungista ja Bugabooista. Bugaboot ehkä mukavammat omasta mielestä, varmaan asteen kalliimmat. Käytettynä suosittelen katsomaan, säästää hyvän summan.
 
Näyttää siltä, että ensimmäinen lapsi olisi saatu vihdoin ja viimein aluilleen ja ensi kuussa olisi tiedossa ultrat + seulonnat, jolloin selviää onko kaikki ok. Jos kaikki menee hyvin niin keväällä on uusi arki edessä.

Modulaariset kärryjärjestelmät tuntuvat nykyään olevan suosittuja ja sellaiset alustavasti täälläkin kiinnostaa, mutta jos ne ovat täysin susia niin ei ole pakollinen ominaisuus.
Onnea!

Modulaarisella tarkoittanet sitä, että yhteen ratasrunkoon saa vaihdettua makuu/kanto/istuinkopan tilanteesta riippuen? Onhan ne käteviä, niin ei tarvi useampia rattaita säilyttää. Meillä oli Britax Smile + Römer yhdistelmä parin lapsen kanssa ja hyvin toimi.

H-hetkeä lähempänä kannattaa varmaan hankkia kaikki tarvittavat härpäkkeet, mutta noviisina olen ihan pihalla kaikista merkeistä. Onko noilla Emmaljungilla, Cybexeillä, Britaxeilla, Bugabooilla sun muilla jotain konkreettista eroa laadun tai turvallisuuden suhteen?
Jotku ei pärjää ilman uusia tonnin vehkeitä ja jotku pärjää ilmaiseksi saaduilla monella perheellä olleilla. Eipä siinä ole oikeaa tai väärää vastausta. Telakan ja kantokopan ostaisin uutena jos pitäisi valita.

Kantokopissa ei liene isoja eroja merkkien ja mallien välillä. Turvaistuimissa on sit enemmän eroja varsinkin käyttöiän osalta. Britax Dualfix R jäi pienehköksi jo parin vuoden ikäisellä, kun käytti toppavaatteita (juu ei saisi) automatkalla.
 
Näyttää siltä, että ensimmäinen lapsi olisi saatu vihdoin ja viimein aluilleen ja ensi kuussa olisi tiedossa ultrat + seulonnat, jolloin selviää onko kaikki ok. Jos kaikki menee hyvin niin keväällä on uusi arki edessä.

H-hetkeä lähempänä kannattaa varmaan hankkia kaikki tarvittavat härpäkkeet, mutta noviisina olen ihan pihalla kaikista merkeistä. Onko noilla Emmaljungilla, Cybexeillä, Britaxeilla, Bugabooilla sun muilla jotain konkreettista eroa laadun tai turvallisuuden suhteen? Modulaariset kärryjärjestelmät tuntuvat nykyään olevan suosittuja ja sellaiset alustavasti täälläkin kiinnostaa, mutta jos ne ovat täysin susia niin ei ole pakollinen ominaisuus.
Onneks olkoon! Tuo varusteasia on ihan loputon suo. Laadullisesti noissa tuskin mahdottomia eroja on vaan enemmänkin erottava tekijä on tavaroiden jälleenmyyntiarvo. Aikaisempien havaintojen perusteella Emmaljungat ja Bugaboot menivät kaupaksi ihan toisella tavalla kuin muut merkit mutta en tiedä paljonko huonommat ajat noista ovat syöneet, ennen siis saattoi vaunuista saada liki uuden hinnan muutaman vuoden käytön jälkeen.

Kannattaa käydä katselemassa jossain isommassa liikkeessä että mikä itselle olisi paras, kaikilla noilla pärjää varmasti ja enemmän kysymys on omista preferensseistä. Meillä oli aikanaan vaunut, johon auton kaukalo kävi suoraan kiinni ja se oli tärkein asia, eli käyttö oli helppoa kun ei tarvinnut kuljettaa mukana kuin renkaat. Mitä enemmän aikoo ulkoilla vaunujen kanssa sitä enemmän antaa arvoa esim. isommille renkaille.

Käytettyjä kannattaa bongailla esim. jos tuttavilla on myynnissä kamoja, käyttöaika noilla vaunuilla on kuitenkin suhteellisen lyhyt n. vuosi-pari, sen jälkeen se mukula ei enää jaksa köllötellä mukana.
 
Näyttää siltä, että ensimmäinen lapsi olisi saatu vihdoin ja viimein aluilleen ja ensi kuussa olisi tiedossa ultrat + seulonnat, jolloin selviää onko kaikki ok. Jos kaikki menee hyvin niin keväällä on uusi arki edessä.

H-hetkeä lähempänä kannattaa varmaan hankkia kaikki tarvittavat härpäkkeet, mutta noviisina olen ihan pihalla kaikista merkeistä. Onko noilla Emmaljungilla, Cybexeillä, Britaxeilla, Bugabooilla sun muilla jotain konkreettista eroa laadun tai turvallisuuden suhteen? Modulaariset kärryjärjestelmät tuntuvat nykyään olevan suosittuja ja sellaiset alustavasti täälläkin kiinnostaa, mutta jos ne ovat täysin susia niin ei ole pakollinen ominaisuus.
Itse ostin edulliset kärryt uutena, yksi runko mihin meni turvakaukalo, vaunu & rattaat. Myin eteenpäin hinnalla "jolla pääsee nopeasti eroon". Jos olisin ostanut laatumerkin kamat käytettynä niin ehkä niistä olisi saanut lähemmäs omat pois, riippuen toki miten hyvän diilin alunperin olisi löytänyt.

Sinänsä nuo halpiksetkin palvelivat ihan hyvin, joistain asioista (esim. pysäköintijarrun löystymisestä) huomasi että käytetty reilusti. Tuosta turvakaukalon istumisesta runkoon tykkäsin, tosi näppärä alussa kun nukkuvan vauvan voi nostaa kaukaloineen (autossa isofix-telakka) suoraan työnneltäväksi.
Loppujen lopuksi rattaat samaan runkoon olivat vähän turhat, siis siinä mielessä ettei ainakaan meillä juuri koskaan vaihdeltu enää vaunujen ja rattaiden välillä vaan mentiin pelkillä rattailla. Tuossa vaiheessa myös turvakaukalo oli jo pieni niin ei ollut tarvetta saada sitäkään enää runkoon kiinni...

Ei meillä jäänyt kaduttamaan noiden osto vs käytetyt laadukkaat, mutta voihan se olla että kun ei paremmasta tiedä :whistling:
 
Pikaisesti tuli katsottua Torista käytettyjen hintoja ja ainakin Emmaljungien kohdalla näyttäisi säästävän yli puolet uuden hinnasta, niin käytetyt tulee todennäköisesti hommattua. Vaimo kelpuuttaisi varmaan vaikka omat vanhat kärrynsä jos jostain kotinavetan perältä ne löytyisi, mutta itse tyypillisenä tekkiläisenä haluan hyvät kamat. :D Merkin puolesta itselle on ihan se ja sama mitä joku ulkopuolinen Prismassa tai kadulla ajattelee.

Maasto-ominaisuuksia saa ainakin sen verran olla, että asutaan päällystämättömän tien varressa ja mitä nyt talvella lumessa rämpiessä on hyvä olla. Metsäreittejä on lähellä myös, mutta ei ole mikään välttämätön pakko niille päästä.

Ainakin yhdellä tuttavapariskunnalla on Emmaljungin kärrykokonaisuus, kun viime talvena yhden viikonlopun ajan tuli sivusilmällä seurattua toimintaa. Silloin tuli oikeastaan herättyä näihin nykyaikaisten vaunujen ominaisuuksiin. Jos esimerkiksi turvakaukalo on irrotettavaa mallia niin että se sopii auton isofix-telakkaan ja kärryihin, niin äkkiseltään se voisi kuulostaa ihan näppärältä toiminnallisuudelta?
 
Ennekuin ostat torista niin kannattaa käydä ihan liikkeissä testaamassa. Mekin testattiin jotain yli tonnin testivoittaja cybexiä ja itellä kesti yli 2min saada ne kasaan ja taas käyttökuntoon, vaikka koitin parikin kertaa eli ei kiitos. Meille tärkeä oli, että nopeata kasaan saada. Sitten itellä tuli yllätyksenä, että ne kuomut menee jossain malleissa paljon alemmas kun toisissa jää melkeen siihen puoleenväliin.

Lopulta jäätiin pohtimaan britaxien ja abc desiginin salsan kanssa, molemmissa oli hyvin nopeasti kasaan taittuvat vaunut ja jälkimmäisessä kuomu laski komiasti alemmas joten päädyttiin siihen. Torin kautta ostettiin sitten käytettynä n ~300e. Ollaan oltu hemmetin tyytyväisiä, mutta jälkeenpäin ehkä vähän kapeammat vaunut olisi olleet näppärämmät.
 
@JSoi Itse tuli ostettua Bugaboon vehkeet Alankomaista:
Ainakin omalla kohdalla uudet rattaat sai myytyä 2,5v käytön jälkeen pienemmällä tappiolla kuin jos olisi ostanut 2-3v ikäiset vaunut ja myynyt ne 5 vuoden ikäisinä. Oli siis ihan no-brainer hankkia uudet omalla kohdalla. Saatiin kaiken lisäksi myytyä kalliimmalla kuin oli alunperin ajateltu. Lisäksi tuo Bugaboo Donkey3 Twin oli paljon parempi kuin gen 1 tai 2.

Babyplussasta ostettiin ja tarjosivat hyvien hintojen lisäksi todella hyvää asiakaspalvelua.
 
Ennekuin ostat torista niin kannattaa käydä ihan liikkeissä testaamassa. Mekin testattiin jotain yli tonnin testivoittaja cybexiä ja itellä kesti yli 2min saada ne kasaan ja taas käyttökuntoon, vaikka koitin parikin kertaa eli ei kiitos. Meille tärkeä oli, että nopeata kasaan saada. Sitten itellä tuli yllätyksenä, että ne kuomut menee jossain malleissa paljon alemmas kun toisissa jää melkeen siihen puoleenväliin.

Lopulta jäätiin pohtimaan britaxien ja abc desiginin salsan kanssa, molemmissa oli hyvin nopeasti kasaan taittuvat vaunut ja jälkimmäisessä kuomu laski komiasti alemmas joten päädyttiin siihen. Torin kautta ostettiin sitten käytettynä n ~300e. Ollaan oltu hemmetin tyytyväisiä, mutta jälkeenpäin ehkä vähän kapeammat vaunut olisi olleet näppärämmät.

Hyvä vinkki. Täytyy jossain vaiheessa käydä isommassa kaupungissa tutkimassa, jos oman pikkukaupungin valikoima on pieni.

@JSoi Itse tuli ostettua Bugaboon vehkeet Alankomaista:

Vanha työkaveri taisi tilailla aikoinaan tuolta myös, menee ehdottomasti harkintaan.
 
Maasto-ominaisuuksia saa ainakin sen verran olla, että asutaan päällystämättömän tien varressa ja mitä nyt talvella lumessa rämpiessä on hyvä olla. Metsäreittejä on lähellä myös, mutta ei ole mikään välttämätön pakko niille päästä.

Tähän tärkein vaikuttava tekijä on renkaiden koko. Isot renkaat (myös edessä) hyvät, kaikki muu paskaa. Ilmatäytteiset myös napsun verran paremmat kuin kiinteät, mutta sisältävät sitten oman säätönsä joten kiinteilläkin pärjää. Kääntyvät renkaat auttavat myös operoinnissa aika paljon, mitä kyllä suurin osa rattaista onneksi on joka tapauksessa.
 
Tässähän nuo tärkeimmät tuli. Lisäyksenä vain lukitus kääntyviin etupyöriin, niin kärry kulkee lumessa suoraa ja kääntyy kaupan käytävillä. Esim. NXT90 sopii joka paikkaan ja keliin, mutta olen jo niin ulkona skenestä, että muutkin kannattaa katsoa.
 
Melko loputon rahanreikä noi vauvatarvikkeet. Me hankittiin esikoiselle vimpan päälle vaunut ja systeemit sitä varten et onpahan sit seuraavallekin lapselle valmiina. Sit tulikin toisella kertaa kaksoset ja yllättäen kaikkea pitikin olla x2 ja esim. vaunut meni vaihtoon. Yhden vauvan kanssa on melkeinpä ihan se ja sama millaiset ne vaunut on, niitä on silti kevyt työntää. Olennaisempaa olisi miettiä sitä tarviiko niitä kuljettaa esim. autossa (minkäkokoisessa autossa) tai lentokoneessa, millaisessa ympäristössä vaunuja pitäisi pystyä lykkimään, esim. julkiset kulkuneuvot ja sit kun em. asiat on pohdittu niin miettii paljonko on painetta lompsassa ja tekee hankinnan sit sen perusteella.

Voin kertoa että tällä jälkimmäisellä kerralla hinta-laatusuhde oli huomattavasti merkittävämpi kriteeri hankintoja tehdessä kuin se että onko tavara uutta ja kiiltävää. Ensimmäiset lastenvaunut oli kiistämättä hyvät ja laadukkaat (Ora Unto). Tykkäsin tosi paljon isoista ilmatäytteisistä renkaista ja siitä että etupyörät eivät olleet kääntyvät. Kun etu- ja takarenkaat kulkevat samaa jälkeä, niin vaunuja on kiva pukata myös huonommin auratulla tiellä. Toki vain hyvin harvoin vaunujen kanssa käytiin kaupassa tai julkisissa kulkuneuvoissa, käyttö oli päivittäistä lenkkeilyä pyöräteillä ja kuntopoluilla. Jälkimmäiset vaunut oli sit käytettynä ostetut jollyroomin beemoo kaksosrattaat. Niilläkin pärjäsi ja rattaiden surkeus alkoi tuntumaan vasta siinä vaiheessa kun nämä kaksoset lähestyivät 2v ikää ja painoakin alkoi olla jo lähemmäs 15kg/lapsi. Taka-akseli oli beemoo-rattaiden heikoin lenkki, kyseinen rakenne olisi varmasti kestänyt hyvin yhden lapsen vaunussa. Kääntyvät etupyörät + edessä kapeampi raideväli tekivät raskaiden kaksostenvaunujen pukkaamisesta lumessa kurjaa.

Rahallisesti jos miettii, niin orat taisi maksaa 750€ ja 2v ikäisenä käytettynä myydessä niistä taisi saada n. 500€, jollyt oli hinnaltaan 250€ ja 2v käytön jälkeen taisin niistä pari kymppiä pyytää (taka-akseli alkoi vedellä viimeisiään), ehkä myös kaksostenvaunujen myynti on melko paljon vaikeampaa kuin pienempien kotteroiden. Yhtään halvemmaksi ei jollyn vaunujen kanssa ajelu tullut. Jälkiviisaana olisi kannattanut satsata mieluummin enemmän kaksostenvaunuihin ja vähemmän esikoisen kotteroon. Yhden lapsen kanssa mikä tahansa vaunu olisi toiminut hienosti. Jälkiviisaus taisi olla sitä parasta viisautta...

Lastentarvikkeiden kanssa on yhtä sun toista väkisin keksittyä ns. "välttämätöntä" tavaraa, jota pitäisi hankkia syystä x, y ja z. Bisnes perustuu suuriin tunteisiin ja niiden tunteiden avulla viedään tulevia isiä ja äippöjä kuin pässiä narussa ja nyhdetään kukkarosta maksimit. Oma vinkkini on että miettii kahdesti sitä mille on tarvetta (ja tilaa) ja jos yhtään epäilyttää, niin sillon kannattaa jättää hankkimatta. Jos jaksaa kytätä käytettyjä, niin on mahdollista säästää merkittäviä summia juurikin vaunuissa, turvakaukaloissa/istuimissa jne. Säästyneillä rahoilla voi olla vaikka hoitovapaalla kuukauden, kaksi tai kolme enemmän kuin mihin muuten olisi varaa.
 
Melko loputon rahanreikä noi vauvatarvikkeet. Me hankittiin esikoiselle vimpan päälle vaunut ja systeemit sitä varten et onpahan sit seuraavallekin lapselle valmiina. Sit tulikin toisella kertaa kaksoset ja yllättäen kaikkea pitikin olla x2 ja esim. vaunut meni vaihtoon. Yhden vauvan kanssa on melkeinpä ihan se ja sama millaiset ne vaunut on, niitä on silti kevyt työntää. Olennaisempaa olisi miettiä sitä tarviiko niitä kuljettaa esim. autossa (minkäkokoisessa autossa) tai lentokoneessa, millaisessa ympäristössä vaunuja pitäisi pystyä lykkimään, esim. julkiset kulkuneuvot ja sit kun em. asiat on pohdittu niin miettii paljonko on painetta lompsassa ja tekee hankinnan sit sen perusteella.

Voin kertoa että tällä jälkimmäisellä kerralla hinta-laatusuhde oli huomattavasti merkittävämpi kriteeri hankintoja tehdessä kuin se että onko tavara uutta ja kiiltävää. Ensimmäiset lastenvaunut oli kiistämättä hyvät ja laadukkaat (Ora Unto). Tykkäsin tosi paljon isoista ilmatäytteisistä renkaista ja siitä että etupyörät eivät olleet kääntyvät. Kun etu- ja takarenkaat kulkevat samaa jälkeä, niin vaunuja on kiva pukata myös huonommin auratulla tiellä. Toki vain hyvin harvoin vaunujen kanssa käytiin kaupassa tai julkisissa kulkuneuvoissa, käyttö oli päivittäistä lenkkeilyä pyöräteillä ja kuntopoluilla. Jälkimmäiset vaunut oli sit käytettynä ostetut jollyroomin beemoo kaksosrattaat. Niilläkin pärjäsi ja rattaiden surkeus alkoi tuntumaan vasta siinä vaiheessa kun nämä kaksoset lähestyivät 2v ikää ja painoakin alkoi olla jo lähemmäs 15kg/lapsi. Taka-akseli oli beemoo-rattaiden heikoin lenkki, kyseinen rakenne olisi varmasti kestänyt hyvin yhden lapsen vaunussa. Kääntyvät etupyörät + edessä kapeampi raideväli tekivät raskaiden kaksostenvaunujen pukkaamisesta lumessa kurjaa.

Rahallisesti jos miettii, niin orat taisi maksaa 750€ ja 2v ikäisenä käytettynä myydessä niistä taisi saada n. 500€, jollyt oli hinnaltaan 250€ ja 2v käytön jälkeen taisin niistä pari kymppiä pyytää (taka-akseli alkoi vedellä viimeisiään), ehkä myös kaksostenvaunujen myynti on melko paljon vaikeampaa kuin pienempien kotteroiden. Yhtään halvemmaksi ei jollyn vaunujen kanssa ajelu tullut. Jälkiviisaana olisi kannattanut satsata mieluummin enemmän kaksostenvaunuihin ja vähemmän esikoisen kotteroon. Yhden lapsen kanssa mikä tahansa vaunu olisi toiminut hienosti. Jälkiviisaus taisi olla sitä parasta viisautta...

Lastentarvikkeiden kanssa on yhtä sun toista väkisin keksittyä ns. "välttämätöntä" tavaraa, jota pitäisi hankkia syystä x, y ja z. Bisnes perustuu suuriin tunteisiin ja niiden tunteiden avulla viedään tulevia isiä ja äippöjä kuin pässiä narussa ja nyhdetään kukkarosta maksimit. Oma vinkkini on että miettii kahdesti sitä mille on tarvetta (ja tilaa) ja jos yhtään

Meillä oikeesti tarpeelliset vauvaiälle ollu (en laske vaatteita ja hyg juttuja)
-Rattaat
-Turvaistuin (kiinnikkeet molempiin autoihin)
-Hoitopöytä/hoitotaso
-Syöttötuoli pöytätasolla (ilman pöytätasoa olisi meidän pöytä aika erivärinen jo)
-Pinnasänky
-amme

Siinäpä nuo oikeasti tarpeelliset ja paljon käytöllä olevat. Ruokalaput, puklirätit yms nyt lasken tuonne vaate ja hyg puoleen ja kelaboksissa tulikin paljon tarpeellista. Sitterikin saatiin lahjaksi, mutta tais neiti siinä alle 5 krt olla.. jotain kantoreppuja kans pohdittiin mut sitten aika ajoikin jo ohi. Ei oikeestaan kaivannut noiden lisäksi mitään ihmeellistä arkea helpottavaa.
 
Mielestäni vauvakamoissa pätee vähän sama kuin työkaluissakin. Ostaa ensin jotain halpaa ja sitten jos jotain käyttää niin paljon, että se hajoaa tai sen käyttäminen vituttaa liikaa, ostaa kunnollisen värkin tilalle. Jos jotain vermeitä ei vaan tule ikinä käytettyä, niin on ihan sama onko se halvin Pirkka vai kallein hifi-värkki.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Tähän tärkein vaikuttava tekijä on renkaiden koko. Isot renkaat (myös edessä) hyvät, kaikki muu paskaa. Ilmatäytteiset myös napsun verran paremmat kuin kiinteät, mutta sisältävät sitten oman säätönsä joten kiinteilläkin pärjää. Kääntyvät renkaat auttavat myös operoinnissa aika paljon, mitä kyllä suurin osa rattaista onneksi on joka tapauksessa.

Nimenomaan rengaskoko. Ja kyl ne ilmarenkaat on hyvät + pikalukoilla kiinni, niin saa nopee vaihdettuu sitäkumin ja ulkokumin + putsailtua (akselit) jne. Hyvin joka kulmaan ja suuntaa säädettävä heittoaisa on myös erittäin jees jees ja se, että vaunuun saa kunnon ötökkäverkot jne. nimimerkillä meidän poitsu ei aikoinaan nukahtanut päikkäreille millään muulla kuin vaunuissa lykkimällä niin mä lykein kesät talvet ja muutamat Continentalit sileiksi. Myöhemmin paljastui allergiaksi aika monelle ainesosalle, mitä nyt sattui sitten äidinmaidossa tulemaan... Meillä oli jotkut saksalaiset laadukkaat, ostin Torista 100 € ja myin parin lapsen (2 vuotta ikäeroa meillä) ja siis useamman vuoden käytön jälkeen 150 €. Oli tosi hyvä vaunuista nostettava "koppa", niin oli helppo kantaa lapset siinä sisällekin ns. kauppakassimaisesti. En muista merkkiä mut ylivertaiset ne oli vs. mitä käytiin kattomassa lastentarvikeliikkeessä uusia 1000+ € vermeitä.

Oli meillä sitten tupla-Emmaljungatkin jos molemmat lapset oli vaunussa, mut ne oli liian painavat ja huonot. Niissä nettos kyllä hyvin kun ostin joltain massipäälliköltä varmaan kerran lykittynä (oli ehkä vaan työnnetty Prisman käytävällä kerran, kun hyvä kun edes vaaleissa renkaissa oli mitään pölyä) parilla satkulla ja 2,5x hintaan Torissa veks sit kun alkoi tatti kasvaa otsaan niiden ollessa tautisen painavat ja isot / ulkona hangessa ei tehny mitään :D
 
jotain kantoreppuja kans pohdittiin mut sitten aika ajoikin jo ohi.

Kun lapset olivat vauvoja niin käytettiin ei reppuja vaan kantoliinoja. Erittäin hyvä ikivanha (afrikkalainen?) keksintö ja lähes korvaa rattaat. Ja siinä lapsi on niin lähellä vanhempaa että harvoin itkee.

Oltiin melkein pioneereja noiden kanssa ja Suomessa ihmiset kauhistelivat kuinka lapsi voi tippua siitä. Ihme etteivät soittaneet lastensuojeluun. Ei tippunut vaikka käytiin hiihtämässä! Jossain ulkomaanreissulla tuijotus oli samanlaista mutta kommentit enemmän positiivisia. Tämä siis 00-luvulla.

Muutenhan lastentarvike business on sairasta ja varsinkin liikkeissä kalleimman tuotteen myynti perustuu pelotteluun. Mitenköhän sitä on sata vuotta sitten pärjätty ilman näitä kalliita hilavitkuttimia! No joo ymmärrän ettei nykyään voi olla Ladan takaistuimella ilman turvavyötä ja turvaistuinta..mutta osa ihan turhaa.

Ai niin Sparcon istuinkoroke oli 00-luvulla melkein kaikilla mies autoilijoilla joilla oli pieniä lapsia. Hyvin brändätty!
 
Hyvin joka kulmaan ja suuntaa säädettävä heittoaisa on myös erittäin jees jees
Tässä hyvä pointti. Tuttavien Thule-juoksu/pyörävaunuissa ei voi säätää ja hieman kirvaavat sitä kun aisa on toiselle liian matalalla ja toiselle liian korkealla
 
Ja sit kun vielä aisassa kädensijat eri suuntiin vettä imemättömällä vaahtomuovi/neopreenipäällysteellä niin ei näpit jäädy ja on pehmoset... Eli siis pehmusteet muuallakain kuin poikkitangossa ts. sellainen U-mallinen tanko kääntyvänä ja kokonaan pehmustettuna, niin voi pitää monella tapaa kiinni.
 
Nimenomaan rengaskoko. Ja kyl ne ilmarenkaat on hyvät + pikalukoilla kiinni, niin saa nopee vaihdettuu sitäkumin ja ulkokumin + putsailtua (akselit) jne. Hyvin joka kulmaan ja suuntaa säädettävä heittoaisa on myös erittäin jees jees ja se, että vaunuun saa kunnon ötökkäverkot jne. nimimerkillä meidän poitsu ei aikoinaan nukahtanut päikkäreille millään muulla kuin vaunuissa lykkimällä niin mä lykein kesät talvet ja muutamat Continentalit sileiksi. Myöhemmin paljastui allergiaksi aika monelle ainesosalle, mitä nyt sattui sitten äidinmaidossa tulemaan... Meillä oli jotkut saksalaiset laadukkaat, ostin Torista 100 € ja myin parin lapsen (2 vuotta ikäeroa meillä) ja siis useamman vuoden käytön jälkeen 150 €. Oli tosi hyvä vaunuista nostettava "koppa", niin oli helppo kantaa lapset siinä sisällekin ns. kauppakassimaisesti. En muista merkkiä mut ylivertaiset ne oli vs. mitä käytiin kattomassa lastentarvikeliikkeessä uusia 1000+ € vermeitä.

Oli meillä sitten tupla-Emmaljungatkin jos molemmat lapset oli vaunussa, mut ne oli liian painavat ja huonot. Niissä nettos kyllä hyvin kun ostin joltain massipäälliköltä varmaan kerran lykittynä (oli ehkä vaan työnnetty Prisman käytävällä kerran, kun hyvä kun edes vaaleissa renkaissa oli mitään pölyä) parilla satkulla ja 2,5x hintaan Torissa veks sit kun alkoi tatti kasvaa otsaan niiden ollessa tautisen painavat ja isot / ulkona hangessa ei tehny mitään :D
Ilmarenkaat on sinänsä hyvät, mutta hämmästytti kuinka hankalaa niitä on saada uusia. Eli meillä Britax Smile II muistaakseni ja 4 vuodessa kaikki ulkokumit kuluivat puhki. Sisäkumit ja takaulkokumit saa vaikka Prismasta, etuulkokumeiksi sopii jotkut hieman isommat versiot jotka siis tarkoitettu lasten polkupyörään, mutta etukumit pitää tilata Alista tms. Alkuperäisenä olisi kai saanut sen koko eturenkaan jossa on akseli ja pikakiinnitys, mutta sitäpä ei sitten enää 4v vanhaan malliin myydäkkään, ainoastaan uudempaan malliin, lisäksi hinta varsin suolainen (siis uuden mallin).

No ei tuo nyt sinänsä ole ongelma, aliexpressistä löytyi halvalla kyllä etukumit Mutta piti tietysti hetken odotella.

Noin muuten voin suositella Britax Smile rattaita. Vähän vaan ihmetyttää tuo varaosa politiikka, että 4v vanhoihin ei saa enää osia ja ennen sitä niitä tuskin tarvitsee, joten mikä järki?
 
@Nomber meillä oli 4 samankokoista rengasta niin Prismasta sai Continentalin ulkokumia 5,90 € / kpl. Ei ollu kääntyvät pyörät enkä ois halunnukkaan, hyvin nuo isopyöräset kääntyi.
 
Pian 3v meni ja mursi sääriluunsa päiväkodissa, lopputuloksena koko jalka melkein nivudesta jalkapöytään paketissa. Kokemuksia vastaavasta tilaanteesta? Alkaako lapsi edes jollain tasolla liikkumaan jossain vaiheessa kipsin kanssa, vai onko liikkuminen kantamista tulevat viikot?
 
Kurja juttu. :( Uskoisin, että liikkuminen onnistuu kyllä jollakin tapaa ainakin sisätiloissa, perustuen siihen että itseltäni murtui sääriluu alle vuoden ikäisenä ja samaan tapaan jalka oli paketissa varpaista nivuseen, mutta ilmeisesti vauhti oli ollut melkoista kolmellakin raajalla...

Mutta hyvä ajoitus kyllä tuollaiselle just tässä ennen kuraloskakauden alkua...
 
Pian 3v meni ja mursi sääriluunsa päiväkodissa, lopputuloksena koko jalka melkein nivudesta jalkapöytään paketissa. Kokemuksia vastaavasta tilaanteesta? Alkaako lapsi edes jollain tasolla liikkumaan jossain vaiheessa kipsin kanssa, vai onko liikkuminen kantamista tulevat viikot?
Tippuiko jostain vai mitä kävi?
 
Tippuiko jostain vai mitä kävi?
Pihalla hippaa tai jotain vastaavaa porukalla juoksua, kova vauhti + huono tuuri niin näitä lie sitten sattuu. Ei törmäyksiä/tippumisia, itse vain kaatui. Ensi viikolla todnäk pyörätuolissa kokeilemaan päiväkotia. Töissä kuitenkin molempien käytävä, toisella osapuolella vielä vuorotyö.

Näin vuorokauden jälkeen yllättävän hyvin suhtautuu paketoituun jalkaan. 3 viikkoa paketoituna jonka jälkeen tarkistellaan tilanne. Suihkussa käynti luonnollisesti hankalaa kun kipsi ei saisi kastua, ja asunnon layout kaksine rappusineen tuo omat haasteensa kotioloihin.
 
Ostettiin pojulle synttärilahjaksi tollanen polkutraktori. Onko näissä vaan 1 vetävä pyörä? Kasailin eilen ja jäi vielä puolitiehen, mutta polkimea kun polkee niin vain oikea taka pyörii. En googlella nopeasti löytänyt mitään. :btooth: Sähkövehkeissä näin kai on ainakin ajamisen helpottamiseksi.

E: ei kuulu pyöriä
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
255 564
Viestejä
4 439 880
Jäsenet
73 573
Uusin jäsen
Tjho76

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom