Tekeekö Nokia "Nokiat"?

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
(Nokiasta on keskustelua sijoitusketjussa, mutta ansainneen oman ketjunsa)

Muistanette: Nokialle kävi matkapuhelimien kanssa siten, että jäivät niin pahasti jälkeen kehityksestä, että alamäen alettua koko touhu loppui muutamassa vuodessa.

Nyt vaikuttaa siltä, että 5G tukiasemien/verkkojen kanssa on käymässä samoin.

The Strategy Analytics Report Shows That Huawei's 5G Competitiveness is Far Ahead of Its Peers, While Nokia Comes Last

Puhelimissa Nokian panostuksessa euroina olivat ylivoimaisen isoja, mutta touhu niin tehotonta, että merkittävästi pienemmillä panostuksilla toimineet Apple ja Google menivät omien ohjelmistojensa kanssa ohi.

Nyt tilanne on se, että jo euromääräiset panostukset ovat vain murto-osa Huawein panostuksista. Lisäksi on huomattava, että R&D:ssä kustannukset tulevat pääosin työvoimasta, eli samalla rahalla Huawei saa kiinalaisia tuotekehittäjiä aivan eri määrän kuin Nokia länsimaissa.

Erittäin vakavia merkkejä tulevasta saatiin Nokian viimeisen tulosraportin julkistuksessa, missä Nokia joutui puolittamaan tulosennusteensa tuleville vuosille. Tämä tilanteessa, missä kauppasotien yms. takia pääkilpailija Huawein markkinat ovat rajatut. On aivan varma, että poliittinen tilanne normalisoituu jollakin aikavälillä ja nämä esteet Huaweiltä poistuvat.

Onko nyt käymässä niin, että Nokia on putoamassa 5G kisasta?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 001
Mitäpä sitä kehittämään, kun Trumppi heitää Huawein rattaisiin lisää kapuloita jatkuvasti.
 
Kuten totesin, aivan varmasti tämä ei riitä ainoaksi kilpailueduksi.

Lisäksi toki huomattava, että Huawei ole ainoa Nokian edellä oleva kilpailija.
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
113
(Nokiasta on keskustelua sijoitusketjussa, mutta ansainneen oman ketjunsa)

Muistanette: Nokialle kävi matkapuhelimien kanssa siten, että jäivät niin pahasti jälkeen kehityksestä, että alamäen alettua koko touhu loppui muutamassa vuodessa.

Nyt vaikuttaa siltä, että 5G tukiasemien/verkkojen kanssa on käymässä samoin.

The Strategy Analytics Report Shows That Huawei's 5G Competitiveness is Far Ahead of Its Peers, While Nokia Comes Last

Puhelimissa Nokian panostuksessa euroina olivat ylivoimaisen isoja, mutta touhu niin tehotonta, että merkittävästi pienemmillä panostuksilla toimineet Apple ja Google menivät omien ohjelmistojensa kanssa ohi.

Nyt tilanne on se, että jo euromääräiset panostukset ovat vain murto-osa Huawein panostuksista. Lisäksi on huomattava, että R&D:ssä kustannukset tulevat pääosin työvoimasta, eli samalla rahalla Huawei saa kiinalaisia tuotekehittäjiä aivan eri määrän kuin Nokia länsimaissa.

Erittäin vakavia merkkejä tulevasta saatiin Nokian viimeisen tulosraportin julkistuksessa, missä Nokia joutui puolittamaan tulosennusteensa tuleville vuosille. Tämä tilanteessa, missä kauppasotien yms. takia pääkilpailija Huawein markkinat ovat rajatut. On aivan varma, että poliittinen tilanne normalisoituu jollakin aikavälillä ja nämä esteet Huaweiltä poistuvat.

Onko nyt käymässä niin, että Nokia on putoamassa 5G kisasta?

Tuo on siitä raportista. Ja raportti on tehty ennen Huawein sanktioita.

Linkkaamasi uutinen on muuten Huawein versio raportin tuloksista.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Linkkaamasi uutinen on muuten Huawein versio raportin tuloksista.
Ja sinun kuvasi on ennuste. Kummallekkaan ei voi antaa hirmuisesti painoarvoa.

Eniten kiinnostaisi vertailut ja tekniset tulokset, löytyykö siihen linkkejä?
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
113
Ja sinun kuvasi on ennuste. Kummallekkaan ei voi antaa hirmuisesti painoarvoa.

Eniten kiinnostaisi vertailut ja tekniset tulokset, löytyykö siihen linkkejä?
No tuo ennuste on samasta raportista mihin viittaat.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Nyt tilanne on se, että jo euromääräiset panostukset ovat vain murto-osa Huawein panostuksista. Lisäksi on huomattava, että R&D:ssä kustannukset tulevat pääosin työvoimasta, eli samalla rahalla Huawei saa kiinalaisia tuotekehittäjiä aivan eri määrän kuin Nokia länsimaissa.

Erittäin vakavia merkkejä tulevasta saatiin Nokian viimeisen tulosraportin julkistuksessa, missä Nokia joutui puolittamaan tulosennusteensa tuleville vuosille. Tämä tilanteessa, missä kauppasotien yms. takia pääkilpailija Huawein markkinat ovat rajatut. On aivan varma, että poliittinen tilanne normalisoituu jollakin aikavälillä ja nämä esteet Huaweiltä poistuvat.

Onko nyt käymässä niin, että Nokia on putoamassa 5G kisasta?
Yli puolet siitä Nokiankin työvoimasta on Aasiassa, jos se nyt joku etu on...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
(Nokiasta on keskustelua sijoitusketjussa, mutta ansainneen oman ketjunsa)

Muistanette: Nokialle kävi matkapuhelimien kanssa siten, että jäivät niin pahasti jälkeen kehityksestä, että alamäen alettua koko touhu loppui muutamassa vuodessa.

Nyt vaikuttaa siltä, että 5G tukiasemien/verkkojen kanssa on käymässä samoin.

The Strategy Analytics Report Shows That Huawei's 5G Competitiveness is Far Ahead of Its Peers, While Nokia Comes Last

Puhelimissa Nokian panostuksessa euroina olivat ylivoimaisen isoja, mutta touhu niin tehotonta, että merkittävästi pienemmillä panostuksilla toimineet Apple ja Google menivät omien ohjelmistojensa kanssa ohi.
5G tai muutenkaan verkoista niin tiedä, mutta kyllähän tuo Nokian suoritus tippua sekä matkapuhelimien että älypuhelimien markkinajohtajasta ensin valtavien tappioiden tekijäksi ja sitten tosiaan lopulta vain muutamassa vuodessa ulos koko busineksesta hakee vertaistaan business mokailujen saralla. Mahtoi Samsungilla olla tuossa kohtaa naurussa pitelemistä, kun Nokian sekoiluja Windows Phoneen hirttäytymisineen seurasivat.

Tiedä sitten paljonko siellä on johto mennyt tuon jälkeen vaihtoon, mutta Nokian viimeaikaisen historian perusteella ei olisi kyllä mikään yllätys, jos verkkobusineksenkin onnistuvat sössimään.
 
Liittynyt
29.05.2018
Viestejä
337
Nyt tilanne on se, että jo euromääräiset panostukset ovat vain murto-osa Huawein panostuksista. Lisäksi on huomattava, että R&D:ssä kustannukset tulevat pääosin työvoimasta, eli samalla rahalla Huawei saa kiinalaisia tuotekehittäjiä aivan eri määrän kuin Nokia länsimaissa.
Kiinalaisen tuotekehittäjän hinta taitaa (tai siis ei taida vaan on) nykypäivänä olla suurempi kuin esim suomalaisen, se että kiinalainen työntekijä olisi halpa ei todellakaan enää päde tuotekehitysinsseihin ei ole moneen vuoteen. Jo nokia-puhelinten aikaan oli kiinaninssi kalliimpi kuin suomalainen vastineensa. Tuotannon työntekijöitä kyllä löytyy halvalla (vielä) mutta ei nekään enää niin halpatyövoimaa ole kuin aiemmin.
"Tiedä sitten paljonko siellä on johto mennyt tuon jälkeen vaihtoon, mutta Nokian viimeaikaisen historian perusteella ei olisi kyllä mikään yllätys, jos verkkobusineksenkin onnistuvat sössimään."
Nokian puhelin ja verkkopuoli oli täysin kaksi eri yhtiötä ei niillä mitään yhteistä johtoa ollut. Että ihan itse huseeraamalla sössivät tämän verkkopuolen, ei tainnut tällä intian pojalla ihan putkeen visiot mennä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Nokia Networks - Siemens Com yhdistyminen meni täysin vihkoon. En ymmärrä miksi sama pelleily toistettiin Alcatel-Lucentin kanssa.

Suria moititaan kovasti, vaikea sanoa onko aiheesta. Itse käännän katsetta Ristoon: kyllä, pari hemmetin hyvää kauppaa aluksi, muttamutta, sen jälkeen kaikkea muuta kuin vakuuttavaa menoa. Kenties Jorma oli sittenkin oikeassa Siilasmaan suhteen.

Kaverin tekoälyhöpöhöpö on piinallista seurattavaa, mitä isot edellä sitä pient perässä, ilmeisesti koko firma opettelee jotain Pythonin alkeita samalla kun kilpailijat painaa ohi niin lännessä kuin idässä.

Mutta edelleen peräänkuulutan teknistä vertailua esim. RAN:n kyvykkyyksistä. Kellään?
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Nokia Networks - Siemens Com yhdistyminen meni täysin vihkoon. En ymmärrä miksi sama pelleily toistettiin Alcatel-Lucentin kanssa.
Näistä kaupoista kyllä näkee sen, että kestää yllättävän kauan, ennen kuin fuusiot saadaan hoidettua loppuun. Toisaalta Nokia Networksin kohdallahan lopputulos oli ihan hyvä, kunhan Siemens saatiin ostettua ulos.

Itse mietin, että Nokia varmaan kärsii edelleen siitä, että takavuosina jouduttiin saneeraamaan niin kovasti. Voisin kuvitella, että fiksuimmille kehittäjille löytyy houkuttelevampiakin työpaikkoja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
664
Sijoittajafoorumilla spekuloitiin sillä että koska Nokian 5G piirit perustuu Intelin 10nm tekniikkaan (muna ns. yhdessä korissa) ja koska toi vieläkään toimi Intelilla luotettavasti niin tämä heijastuu laitteistotoimituksiin asiakkaille. Tästä johtuen useampi asiakas on jo vaihtanut toimittajaa koska Nokia "ei pysty toimittamaan".

Toinen seikka mikä syö Nokialta markkinaan on kauppasodasta johtuva Huawei erittäin erittäin agressiivinen hinnoittelu, kauppaa tehdään tappiolla koska Kiinan valtion on luvannut Huaweille subventoida kaikki tappioliset kaupat kuhan vain markkinaa syödään muilta (koska kauppasota). Tämän valossa Huawein toiminnan tarkoitusperiä (ja erityisesti omistajan motiivia) olisi syytä tarkastella enemmän kuin tarkasti koska tiedämme heidän halunsa vakoilla omia kansalaisiakin...
 
En usko että fuusioita edistää keskeisten positioiden valuminen ex. Alcatel-Lucentilaisten syliin. Ranskalaisten tapa vetää kotiin ja isolla kädellä kyllä tunnetaan, tämä yhdistettynä liiankin helppoon prosessiin irtisanoa keskeistä väkeä peräpohjolasta...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 801
Mielenkiintoista nähdä miten markkinat tulee reagoimaan viimeiseen neljännekseen, joka tulee olemaan hyvin todennäköisesti vahva tulos.
Jos nyt kurssista on laskettu kaikki odotukset pois rytinällä, niin palaako ainakin osa uskosta takaisin q4 jälkeen?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Toinen seikka mikä syö Nokialta markkinaan on kauppasodasta johtuva Huawei erittäin erittäin agressiivinen hinnoittelu, kauppaa tehdään tappiolla koska Kiinan valtion on luvannut Huaweille subventoida kaikki tappioliset kaupat kuhan vain markkinaa syödään muilta (koska kauppasota). Tämän valossa Huawein toiminnan tarkoitusperiä (ja erityisesti omistajan motiivia) olisi syytä tarkastella enemmän kuin tarkasti koska tiedämme heidän halunsa vakoilla omia kansalaisiakin...
Tästähän on ollutkin nimeomaan paljon puhetta että Kiinan valtion tuki laittaa Huawein epäreiluun asemaan kilpailijoihinsa nähden mm. sillä että Huawei pystyy tarjoamaan kilpailijoihinsa nähden paljon edullisempia rahoitusratkaisuja myymillensä verkoille koska sen ei tarvitse sitä tehdä markkinaehtoisesti koska Huaweille se lainaraha on paljon halvempaa ja sitä on saatavilla helposti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Näistä kaupoista kyllä näkee sen, että kestää yllättävän kauan, ennen kuin fuusiot saadaan hoidettua loppuun. Toisaalta Nokia Networksin kohdallahan lopputulos oli ihan hyvä, kunhan Siemens saatiin ostettua ulos.
Nokia Network 2007 teki voittoa 808 miljoonaa, NSN:n tulosrivi 2012 asti: −1 308; −301 ; −1 639 ; −686 ; −300 ; −799

Menee tietysti jossitteluksi, mutta Nokia Networks olisi voinut valita myös esim. tulla maailman parhaaksi radioverkon, core-verkon ja verkonhallinnan toimittajaksi. Fokusoida, laittaa asiat kuntoon ja sitten hakea kasvua. Sen sijaan johdossa on kova usko johonkin suuruuden ekonomiaan, ikään kuin kaksi keskinkertaista/kehnohkoa yhdistämällä syntyisi yksi hyvä.

Itse mietin, että Nokia varmaan kärsii edelleen siitä, että takavuosina jouduttiin saneeraamaan niin kovasti. Voisin kuvitella, että fiksuimmille kehittäjille löytyy houkuttelevampiakin työpaikkoja.
Saneeraustahan tehtiin niinkin, että kysyttiin kuka haluaa eropaketin. No tietenkin kaikki, jotka tietävät saavansa töitä muualta ja tietenkään ei kukaan, joka tietää, että ei saa.

Sijoittajafoorumilla spekuloitiin sillä että koska Nokian 5G piirit perustuu Intelin 10nm tekniikkaan (muna ns. yhdessä korissa) ja koska toi vieläkään toimi Intelilla luotettavasti niin tämä heijastuu laitteistotoimituksiin asiakkaille. Tästä johtuen useampi asiakas on jo vaihtanut toimittajaa koska Nokia "ei pysty toimittamaan".
Jännä mitenkä syy on aina Intelissä, Meego kaatui Inteliin, 5G kaatui Inteliin.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
71
Huawei tosiaan harrastaa ihan oikeaa teollisuusvakoilua, esim. on käyttänyt muiden valmistajien promomatskuja hyvinkin törkeästi samalla värityksellä ja skeemalla vain otsikot vaihtaen(tämä lähinnä varmasti jäävuoren huippu, joka on helppo tunnistaa). Muista firmoista Huawei saa jatkuvasti vuodettuja dokumentteja ja näiden avulla Huawei voi luovasti luoda "mollaus" -paketteja, joita sitten esitellään asiakkaille todisteena muiden valmistajien huonoudesta.

Huawei/Kiina on erittäin armoton vastustaja muille ja onneksi kaikkien vihaama Trump on asialle jotain yrittänyt tehdä, toki vaikka Trump haluaisi lopettaa kaikki maailman sodat ja nälänhädän, niin periaatteesta muu maailma tekisi samalla päinvastoin ihan vain periaatteesta :rofl:
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
Pitäsköhän alkaa pumppaamaan valuuttaa osakemarkkinoille -> Nokiaan :)

Itsellä menee kuukausittain jotain rahastoihin eli en oo mikään tekijä osakemarkkinoilla mutta ihmettelen että miten noin ison firman arvo voi tippua noin radikaalisti yhden vuosineljänneksen tuloksen takia? Ei tuossa ole ns. maalaisjärjellä mitään järkeä?? Jos nyt olettaa että jonkunlainen pohjakosketus on tullut/tulee niin eiköhän se kurssi sieltä taas vuoden päästä ole ihan eri lukemissa? Eikö Nokian osake käynyt muutama vuosi sitten alle 3€ vaikka jo patenttisalkulla piti olla enemmän arvoa.. ja tuosta kun mentiin oliko vuosi niin osake oli jo about 10€ tietämillä (en siis noista luvuista ole varma kun en itse sijoita mutta jotain tuollaisia suuruslukemia jäi mieleen). Ei voi tajuta miten homma noin toimii.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Pitäsköhän alkaa pumppaamaan valuuttaa osakemarkkinoille -> Nokiaan :)
Kun vaihtotehtoina on esim. innovaatiokoneet Google ja Amazon, vahvan aseman omaava ja esim. yritysten pilvipalveluissa kovasti nouseva Microsoft sekä uskollisen asiakaskunnan omaava brändijohtaja Apple, niin totta vitussa just Nokia on ykkösvalinta.

Itsellä menee kuukausittain jotain rahastoihin eli en oo mikään tekijä osakemarkkinoilla mutta ihmettelen että miten noin ison firman arvo voi tippua noin radikaalisti yhden vuosineljänneksen tuloksen takia
Firman arvo ei nimenomaan tippunut yhden vuosineljänneksen tuloksen takia, tulos oli itseasssa hyvä. Kyse oli firman arvioista tulevaisuudesta ja siihen liittyvistä toimista, kuten esim. osingonmaksun keskeyttämisestä.

Firman arvo on tippunut siksi, että markkinoilla ei uskota Nokian kilpailukykyyn. Pitää muistaa, että osakkeen arvo on tulevat tuotot diskontattuna nykyarvoon. Kyse on siis tulevaisuuden ennustamisesta, lähtöjäänkin epävarmaa touhua ja näkymät voi muuttua lyhyessä ajassa täysin.

Aikaisemmin Nokia on vaikuttanut vahvalta pelurilta, nyt arvellaan (kuten minäkin teen), että Nokian tuoteportfolio ei ole kilpailukykyinen ja se ei ole 5G kisan voittaja, vaan häviäjä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Kun vaihtotehtoina on esim. innovaatiokoneet Google ja Amazon, vahvan aseman omaava ja esim. yritysten pilvipalveluissa kovasti nouseva Microsoft sekä uskollisen asiakaskunnan omaava brändijohtaja Apple, niin totta vitussa just Nokia on ykkösvalinta.

Firman arvo ei nimenomaan tippunut yhden vuosineljänneksen tuloksen takia, tulos oli itseasssa hyvä. Kyse oli firman arvioista tulevaisuudesta ja siihen liittyvistä toimista, kuten esim. osingonmaksun keskeyttämisestä.

Firman arvo on tippunut siksi, että markkinoilla ei uskota Nokian kilpailukykyyn. Pitää muistaa, että osakkeen arvo on tulevat tuotot diskontattuna nykyarvoon. Kyse on siis tulevaisuuden ennustamisesta, lähtöjäänkin epävarmaa touhua ja näkymät voi muuttua lyhyessä ajassa täysin.

Aikaisemmin Nokia on vaikuttanut vahvalta pelurilta, nyt arvellaan (kuten minäkin teen), että Nokian tuoteportfolio ei ole kilpailukykyinen ja se ei ole 5G kisan voittaja, vaan häviäjä.
Kun 5G:tä on tarkoitus myydä seuraavat 10 vuotta ja volyymitkin lähtevät käyntiin vasta lähivuosina, ei lähikvartaaleina, tilanne ei tosiaan 5G näkökulmasta muuttunut todellisuudessa yhtään mihinkään. Radioteknologiat eivät ole vuosittain uusittavia kuluttajatuotteita vaan enemmänkin teollisuutta. Epävarmaa se ennustaminen toki on, se on totta.

Pörssin tarkoitushan oli alunperin mahdollistaa pitkät sijoitukset ja suurien hankkeiden toteutuminen. Se ei oikein toimi, jos tuotto pitää saada seuraavassa kvartaalissa, tai lappu nähdään arvottomana.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb

Jos Nokia putoaa kelkasta nyt, niin takaisin palaaminen lienee mahdotonta. Radioteknologiat eivät ole vuosittain uusittavia kuluttajatuotteita, jossa voi radikaalisti voittaa lisää markkinaosuutta lyhyessä ajassa.

Pörssin tarkoitushan oli alunperin mahdollistaa pitkät sijoitukset ja suurien hankkeiden toteutuminen. Se ei oikein toimi, jos tuotto pitää saada seuraavassa kvartaalissa, tai lappu nähdään arvottomana.
Amazon listautui pörssiin 1997, esimmäinen voitollinen vuosineljännes oli 2001 ja voitollinen vuosi 2003.

Eikä Nokiankaan kohdalla kyse ole seuraavan kvartaalin tuloksesta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Huawei tosiaan harrastaa ihan oikeaa teollisuusvakoilua, esim. on käyttänyt muiden valmistajien promomatskuja hyvinkin törkeästi samalla värityksellä ja skeemalla vain otsikot vaihtaen(tämä lähinnä varmasti jäävuoren huippu, joka on helppo tunnistaa). Muista firmoista Huawei saa jatkuvasti vuodettuja dokumentteja ja näiden avulla Huawei voi luovasti luoda "mollaus" -paketteja, joita sitten esitellään asiakkaille todisteena muiden valmistajien huonoudesta.

Huawei/Kiina on erittäin armoton vastustaja muille ja onneksi kaikkien vihaama Trump on asialle jotain yrittänyt tehdä, toki vaikka Trump haluaisi lopettaa kaikki maailman sodat ja nälänhädän, niin periaatteesta muu maailma tekisi samalla päinvastoin ihan vain periaatteesta :rofl:
Tiedän itse kans tapauksen missä Huawei oli käyttänyt heidän aikaisemmin eräälle asiakkaalleen toteutetun verkon tietoja markkinoidessaan samoja ratkaisuja tämän asiakkaan kilpailijalle. Ilman että tästä oli mitään lupia tuolta asiakkaalta kyselty eli ei näytä kovin asiakkaiden liiketoiminta tai muut yritys salaisuudet Huawein omaa tuntoa painavan.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 005
Jos Nokia putoaa kelkasta nyt, niin takaisin palaaminen lienee mahdotonta. Radioteknologiat eivät ole vuosittain uusittavia kuluttajatuotteita, jossa voi radikaalisti voittaa lisää markkinaosuutta lyhyessä ajassa.
Juurikin näin. Pahasti näyttää siltä että esim. Elisa on hylkäämässä Nokian kokonaan 5G:n osalta. Kahta laitetoimittajaa ei kannata pitää rinnakkain. Jo ihan siitä syystä että verkossa on silloin enemmän tavaraa, jota pitää olla varastossa vikatilanteiden varalta. Sekä asentajien/suunnittelijoiden/ylläpitäjien pitää turhaan hallita kahdet eri laitteet.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Jos Nokia putoaa kelkasta nyt, niin takaisin palaaminen lienee mahdotonta. Radioteknologiat eivät ole vuosittain uusittavia kuluttajatuotteita, jossa voi radikaalisti voittaa lisää markkinaosuutta lyhyessä ajassa.
Miksi sitten kuvittelet, että ne kilpailijat voivat radikaalisti upottaa Nokian lyhyessä ajassa? Se 5G ei ole mikään täysin erillinen ja rinnakkainen systeemi vaan ne samat radiot hoitavat kaikki teknologiat GSM:stä 5G:hen, poislukien siirtymävaiheiden ensimmäiset purkkaratkaisut. Ensimmäiset 5G tuotteet toimivat täysin 4G verkkoinfran päällä. 5G:n tosin on tarkoitus korvata koko 4G verkkoinfra, mutta siitä ollaan vielä kaukana.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Miksi sitten kuvittelet, että ne kilpailijat voivat radikaalisti upottaa Nokian lyhyessä ajassa?
Teknologiamurros tarkoittaa markkinoiden uusjakoa. Nyt joko sementoidaan asema pitkälle tulevaisuuteen tai pudotaan kelkasta.

Ja kysymys oli: kumpaa Nokia on tekemässä?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Teknologiamurros tarkoittaa markkinoiden uusjakoa. Nyt joko sementoidaan asema pitkälle tulevaisuuteen tai pudotaan kelkasta.

Ja kysymys oli: kumpaa Nokia on tekemässä?
Vastaan vain, että suosittelen tutustumaan hieman oikeasti teknologiaan niin jatketaan sitten tyhjien lauseiden sijaan vähän tukevammalta pohjalta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Vastaan vain, että suosittelen tutustumaan hieman oikeasti teknologiaan niin jatketaan sitten tyhjien lauseiden sijaan vähän tukevammalta pohjalta.
Voimme jatkaa, olen kyllä "oikeasti" tutustunut televerkkojen teknologiaan ja itseasiassa aika tavalla enemmän kuin "hieman".
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 457
... Sen sijaan johdossa on kova usko johonkin suuruuden ekonomiaan, ikään kuin kaksi keskinkertaista/kehnohkoa yhdistämällä syntyisi yksi hyvä.
Tämä on suomalaisten ajattelussa yleinen perisynti. Kuvaa kaikkea, politiikka ja taloutta, että pitää olla suuri jotta olisi parempi. Kasvun laadulla ei ole mitään väliä, kunhan vain kasvaa.

Alu fuusio edellisten päälle tuhosi tämän yhtiön lopullisesti varsinkin kun kulttuurishokki edellisestä fuusiosta oli vielä painolastina alla.
 
Toisaalta ALUlta tullut runko/siirtoverkkojen portfolio on varmasti nokialle strategisesti tärkeä jos mietitään kokonaisvaltaisia verkkoratkaisuja esim juuti 5G liittyen. Nokian oma kiinteän verkon osaaminenhan oli teknologisesti vanhaa ja Siemensin mukanaan tuoma optisten siirtojärjestelmien osaaminenhan päätyi Coriantiksi (joka myöhemmin sulautui sitten Infineraan)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Toisaalta ALUlta tullut runko/siirtoverkkojen portfolio on varmasti nokialle strategisesti tärkeä jos mietitään kokonaisvaltaisia verkkoratkaisuja esim juuti 5G liittyen.
Näin varmaan Riston unelmissa, käytännössä synergia 5G radion ja jonkin merikaapelin kesken on kyllä puhdas nolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Ne ovat osa sitä ALUlta tullutta portfoliota. Nokialla on laivasto :)
Tulihan sieltä myös rutkasti carrier ja metro verkon tuotteita kuten 7210 ja 7450, 7750 ethernet service alustat eli "metro reitittimet" sekä mm. 1830 PSS sarjan optinen siirtojärjestelmät. Se Coriantiksi pyöräytetty ennemminkin noihin merikaapeleihin liittyi koska sinne mennyt portfolio oli juuri niitä runkoverkon suurikapasiteettisiä siirtojärjestelmiä.

Tuli toki myös esim ISAM sarjan dslamit mutta ne on vähän jo auringonlaskun tekniikkaa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Näin varmaan Riston unelmissa, käytännössä synergia 5G radion ja jonkin merikaapelin kesken on kyllä puhdas nolla.
5G ei ole pelkkä radio. 5G määrittää koko runkoverkon täysin uudestaan, ja ne 5G radiotkin vaativat nimenomaan sitä kuitua, koska se data pitää saada sieltä radiolta pois / radiolle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Pörssin tarkoitushan oli alunperin mahdollistaa pitkät sijoitukset ja suurien hankkeiden toteutuminen. Se ei oikein toimi, jos tuotto pitää saada seuraavassa kvartaalissa, tai lappu nähdään arvottomana.
Toimii Huaweilla vähän paremmin kun valtio voi rahoittaa firman seuraavan 20v suunnitelmat takuu varmasti.

Muilla pörssiyhtiöillä vähän vaihtelee päivän mukaan. Tämmöset verkkotekniikoiden kehitykset syö paljon massia ja vie aikaa vuosia ja tekniikan myyminen ja käyttöönotto voi viedä vuosikymmenen, ennen kuin kattavuus on hyvällä tasolla.
Tän jälkeen pitäs taas investoida seuraavaan teknologiaan 5-10v.

5G ei ole pelkkä radio. 5G määrittää koko runkoverkon täysin uudestaan, ja ne 5G radiotkin vaativat nimenomaan sitä kuitua, koska se data pitää saada sieltä radiolta pois / radiolle.
Mjoh. Voisi kuvitella jos haluaa myydä afrikkaan 5g yhteydet esim. niin olisi hyvä handlata runkoverkotkin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
5G ei ole pelkkä radio. 5G määrittää koko runkoverkon täysin uudestaan, ja ne 5G radiotkin vaativat nimenomaan sitä kuitua, koska se data pitää saada sieltä radiolta pois / radiolle.
Kyllä, mutta synergia-etuja tästä tulee vasta sitten, jos operaattorit näkevät jotain hyötyä ostaa se kuitu samasta paikasta kuin NR. Mitä käytännössä epäilen. 5G core Nokialla olisi ollut ilman ALUakin.
 
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
127
En oikein ymmärrä tuota kännykkävertausta. Eikö sen katastrofin ydin ollut se, että androidin kelkkaan ei lähdetty, koska haluttiin pitää homma omassa kontrollissa? (sokeana sille, että takamatkasta johtuen kilpailu sillä saralla tulisi olemaan käytännössä mahdotonta). Ainakaan itse en löydä tästä vastaavaa puhtaasti teknologista umpikujaa, tosin en kyllä mikään 5G expertti olekaan.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935

Ei ne kontrollit ollut ikinä omissa käsissä Windows Phonen kanssa vaan luotettiin Microsoftin sanaan että WP:ole annetaan riittävästi resursseja ja sitten kun oltiin pari vuotta jo jäljessä käyttöjärjestelmän osalta niin oli jo myöhäistä kun MS ei halunnut/pystynyt panostamaan käyttikseen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
Onhan se aika kuvaavaa, että ainut kotimainen operaattori (Elisa) heitti ne Nokian 5G radiot Vantaalta metsään ja laittoi Huaweit tilalle. Missä lie roskalavalla lojuvat nykyään. Eli ei olla ihan pikkasen jäljessä kilpailijoita vaan aika tavalla.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Onhan se aika kuvaavaa, että ainut kotimainen operaattori (Elisa) heitti ne Nokian 5G radiot Vantaalta metsään ja laittoi Huaweit tilalle. Missä lie roskalavalla lojuvat nykyään. Eli ei olla ihan pikkasen jäljessä kilpailijoita vaan aika tavalla.
Aika monella 5g muurilla on suuria ongelmia toimia noissa Nokian 5g vehkeillä rakennetuissa verkoissa. Oneplus 7 Pro 5g ainakin yksi näitä ongelmallisia laitteita ja taisi myös Samsungin S10 5g versiolla olla muutenkin ongelmia. Loppujenlopuksi suhteellisen surullista.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
En oikein ymmärrä tuota kännykkävertausta. Eikö sen katastrofin ydin ollut se, että androidin kelkkaan ei lähdetty, koska haluttiin pitää homma omassa kontrollissa? (sokeana sille, että takamatkasta johtuen kilpailu sillä saralla tulisi olemaan käytännössä mahdotonta). Ainakaan itse en löydä tästä vastaavaa puhtaasti teknologista umpikujaa, tosin en kyllä mikään 5G expertti olekaan.
Katastrofin ydin oli huono johtaminen, jonka tuloksena ryssittiin omien käyttöjärjestelmien kehitystyö. Siirtyminen Androidiin olisi ollut sen jälkeen yksi mahdollisuus, mutta Samsungilla oli jo niin vahva markkina-asema, että katsoivat, että ovat liikaa jäljessä. Vuosien ajan olikin tilanne, että kännykkämarkkinoilla merkittävästi voittoa tekivät vain Apple ja Samsung.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
349
Nokia ei ole saanut mitään aikaan ~15 vuodessa. Kaikenlaista on yritetty mutta mikään ei ole lyönyt läpi. Ja nyt näyttää siltä että homma kustaan myös verkkopuolella. Surullinen case. Yhtiön hallitus ja johto pitäisi myllätä täysin uusiksi ja kokeilla sitten taas jotain uutta. Tai eiköhän tuon joku osta pois kuljeksimasta...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Sijoittajafoorumilla spekuloitiin sillä että koska Nokian 5G piirit perustuu Intelin 10nm tekniikkaan (muna ns. yhdessä korissa) ja koska toi vieläkään toimi Intelilla luotettavasti niin tämä heijastuu laitteistotoimituksiin asiakkaille. Tästä johtuen useampi asiakas on jo vaihtanut toimittajaa koska Nokia "ei pysty toimittamaan".
Tiedä sitten pitääkö tämä kuinka hyvin paikkansa verkkojen osalta, mutta jos pitää niin täytyy kyllä jälleen ihmetellä Nokian fetissiä pyörittää maailmanluokan firmaa, kuin jotain pikku nakkikioskia ja laittaa aina kaikki kortit jonkun yhden toimittajan varaan, kuten esim. jo Windows Phonen kanssa nähtiin ja ilmeisesti Meegon ja Intelin kohdalla myös. Esim. yllä mainittu Samsunghan ei näin tehnyt vaan heillä oli aikoinaan sekä Androidia että Windows Phonea tarjota kuluttajille + oliko nyt Tizen se joku Samsungin oma projekti, mutta ilmeisesti Nokialla luottivat sitten siihen että ovat joku Apple II ja kuluttajat ostavat mitä vaan firma sitten ulos puskeekin, kunhan siinä vaan lukee Nokia.

Google to acquire Fitbit, valuing the smartwatch maker at about $2.1 billion

Alphabet ilmeisesti nyt myös lähdössä syvemmin tuohon puettavien laitteiden businekseen, jota Nokiakin kokeili Withingsin kautta jonkun about sekunnin ajan, kunnes ilmeisesti luovutti taas senkin kanssa heti. Ihan perus Nokia tuotemenoa tuokin episodi kyllä, että tuodaan joku muutama uusi tuote markkinoille ja sitten jo melkein seuraavalla neljänneksellä hylätään ne täysin. Ei varmaan pitäisi olla siis mikään suuri yllätys miksei menestystä tahdo tulla.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Nokian ongelma taitaa olla että 5G piti keskittää ranskaan, sinne investoitu runsaasti ja Alcatel fuusio syö koko ajan rahaa.
Nokia reaffirms commitments made to the French government following the acquisition of Alcatel-Lucent | Nokia
Ranskalaiset taitaa kuitenki enemmän odotella kuin hoitaa asioita, niin kauan kun Nokialla on rahaa ja hommaa tehdään myös suomessa.
Tämän takia Nokian pitää maksaa ranskalaisten elatuksesta ja alkaa jälleen nostaa 5G kehitystä Suomessa.
Jossakin vaiheessa on päätettävä missä homma hoidetaan ja siten on Ranskasta tulossa isot ongelmat kun siellä ei väkeä voida kuin lisätä.
Tämän näki kaikki jo fuusiota tehtäessä, velkainen ja vanhanaikainen yritys ostettiin kalliilla.
HS: Nokia siirtää 5g-teknologian kehitystä Ouluun – "Järjestelmäpiirien kehitystä ja ohjelmointia lisätään"

Ongelma on kuitenki että tuo yhtälö ranskassa ja suomessa ei toimi ja siihen markkinat on reagoinu. Odotellaan vain että milloin ranskassa alkaa lakkoilu että 5G piti mennä ranskaan ja Nokia on siinä rikkonu sopimusta kun aikoo tehdä asioita suomessa.
Valtion sijoitusyhtiö säikähti: ”Nokiasta täytyy olla huolissaan”

Tiedä sitten pitääkö tämä kuinka hyvin paikkansa verkkojen osalta, mutta jos pitää niin täytyy kyllä jälleen ihmetellä Nokian fetissiä pyörittää maailmanluokan firmaa, kuin jotain pikku nakkikioskia ja laittaa aina kaikki kortit jonkun yhden toimittajan varaan, kuten esim. jo Windows Phonen kanssa nähtiin ja ilmeisesti Meegon ja Intelin kohdalla myös. Esim. yllä mainittu Samsunghan ei näin tehnyt vaan heillä oli aikoinaan sekä Androidia että Windows Phonea tarjota kuluttajille + oliko nyt Tizen se joku Samsungin oma projekti, mutta ilmeisesti Nokialla luottivat sitten siihen että ovat joku Apple II ja kuluttajat ostavat mitä vaan firma sitten ulos puskeekin, kunhan siinä vaan lukee Nokia.

Google to acquire Fitbit, valuing the smartwatch maker at about $2.1 billion

Alphabet ilmeisesti nyt myös lähdössä syvemmin tuohon puettavien laitteiden businekseen, jota Nokiakin kokeili Withingsin kautta jonkun about sekunnin ajan, kunnes ilmeisesti luovutti taas senkin kanssa heti. Ihan perus Nokia tuotemenoa tuokin episodi kyllä, että tuodaan joku muutama uusi tuote markkinoille ja sitten jo melkein seuraavalla neljänneksellä hylätään ne täysin. Ei varmaan pitäisi olla siis mikään suuri yllätys miksei menestystä tahdo tulla.
Tuo ei muuten tule olemaan menestys kuin että Google tekee Androidiin asioita jotka ei toimi kuin omassa laitteessa.
Withingsin ongelma oli että se oli startup niin se olisi vaatinu miljoona rahoituksen kehitykseen.
Tämä tuntematon tuotemerkki oli Nokialle aivan turha, aivan samoin se olisi pystynyt ostamaan valmiita tuotteita kiinasta ja jatkokehittämään niitä.
Saa nähdä meneekö Polar jollekki ulkomaalaiselle yritykselle, merkit on ainakin ilmassa.
 
Viimeksi muokattu:

Nykyisin raha ehkä voikin olla Nokialle ongelma, mutta sitä samaa tekemistähän tuo oli Withingsin kanssa, kuin jo ties kuinka pitkään ollut Nokialla uusien tuotejulkaisujen suhteen. On ollut ties mitä kännykkä/käsikonsolia, kannettavaa, Linux käyttishommia Maemon ja Meegon osalta, joka tablettikin (N1 ilmeisesti) ja mihinkään näistä ei olla jaksettu panostaa kuin hetki, kunnes hommat on vähin äänin haudattu. Ei siis paljon tarvitse ihmetellä miksei mikään onnistu, kun firmalla ei ole joko uskallusta/kiinnostusta panostaa mihinkään uuteen kuin joka pari kvartaalia.
 
Osin näin, kuten myös päätäntävalta annetaan muualle.
Withings, tehtiin täysin ranskan hallituksen ehdoilla. Homma piti tehdä ranskassa ainoastaan.
Maemon ja Meego, microsoft kielsi kehityksen. Oli uhka windows puhelimille.
Nykyisinki Nokian päätäntävalta on 2/3 ranskassa vaikka siellä ei juuri ole yrityksen ylempää johtoa.

Aika surullista luettaavaa että nokian 5G piirit on kehitetty ja valmistettu kiinassa.
Vaikuttaa paniikkiratkaisulta kun ranskassa ei muuta osattu.
upload_2019-11-2_9-18-22.png
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 479
Viestejä
4 163 604
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom