TechBBS-foorumi päivittyi Xenforo 2.1 -versioon

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Sampsa julkaisi uutisen/artikkelin:
io-techin TechBBS-keskustelufoorumi päivitettiin eilen onnistuneesti uusimpaan Xenforo 2.1.7 -versioon. Kyseessä oli iso päivitys sillä Xenforo 2:n koodi on kirjoitettu kokonaan uusiksi aiempaan 1.5-versioon nähden, jonka takia esimerkiksi vanhat teemat ja lisäosat eivät ole yhteensopivia uuden version kanssa. Suurimmat uudistukset koskevat parannettua mobiilikäyttöä ja esimerkiksi push-ilmoituksia sekä kehittäjän mukaan parannettu on myös tehokkuutta, vakautta ja nopeutta.

Kehittäjä ilmoitti reilu vuosi sitten lopettavansa tuen Xenforo 1.5 -versiolle ja tietoturvapäivitysten tarjoamisen vuoden 2019 loppuun mennessä. Isoista uudistuksista johtuen uusi Xenforo-versio näyttää ja tuntuu erilaiselta, mutta olosuhteiden pakosta päivitys oli väistämätön.

Noin 1,6 miljoonan viestin ja 36 000 rekisteröityneet käyttäjän päivittäminen uuteen Xenforo-versioon sujui hyvin. Olimme ennakkoon tehneet foorumista ja tietokannasta tuotantoa vastaavaan testiympäristöön duplikaatit, joilla asennus pystyttiin testaamaan etukäteen. Suurin haaste päivityksessä oli Xenforo-keskustelufoorumin ja Wordpress-sisällönhallintaohjelmiston linkityksen päivittäminen ja puukottaminen, jotta saimme kommentoinnin toimimaan ja synkronoitua uutisten ja artikkeleiden sekä foorumin välillä.

Käyttäjien toiveesta jatkossa vakioteema on tumma, mutta käyttöön on valittavana myös vaalea teema. Viilaamme teemoja käyttäjien palautetta kuunnellen vielä aktiivisesti seuraavien päivien ja viikkojen ajan. Käy siis tutustumassa päivitettyyn keskustelufoorumiin ja anna palautetta ominaisuuksista tai ulkoasusta.

TechBBS-keskustelufoorumi

Lue alkuperäinen juttu
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
En tiedä, että miten uutiset saa pois? Kokeilin huvikseen ottaa omasta tilistäni(oma käyttäjänimi) yläoikealla klikkaamalla ja siellä on sivustoasetukset. Niin listassa lukee sähköpostiasetukset "vastaanota uutisia ja päivitys sähköposteja" ruksi pois. En tiedä vaikuttaako se tuleviin uutisilmoituksiin olemalla ilmoittamatta? Muutenkin siinä on typoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
162
Olis kiva, jos vois klikkaamalla vaihtaa teemaa BBS:n puolella ilman, että tarvitsee logata sisään.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 690
Onko PC-speksit tulossa takaisin? Vanhojen PC-speksien data lienee menetetty?
Sit saisko tuon myydään alueen ala-alueet sillei nätteihin pysty riveihin ihan kuin ne oli 1.5 version aikaan?

Muuten näyttää hyvältä esim noi keskustelu laatikot ja noi nappulat mitkä on täs teksinkirjoituksen yläpuolella ovat jotenki tarkempia ja selkeämmät.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 722
Itsekkin haluaisin PC-Speksit takaisin vaikka ne joutuisi uudelleen syöttämään. Oli niin kätevä esim. viesteissä "mikä mun prosua/kokoonpanoa vaivaa" ja ap ei kerro kokoonpanosta mitään, niin oli helppo katsoa PC-Spekseistä kyseinen kokoonpano.
Ja jotenkin joudun nyt kääntämään päätä enemmän tällä 32" 1440p näytöllä kun luen viestejä. En tiedä onko placebo vai onko todellinen. Kyllä hetki menee aikaa että tähän tottuu.

Edit. Tai puuttuuhan tuolta oikealta se palkki niin siten joudun enemmän päätä kääntelemään.
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Hienoa, että foorumin päivitys onnistui. Vähän vaatii vielä säätämistä mutta eiköhän tästä hyvä tule :tup:.
Olis kiva, jos vois klikkaamalla vaihtaa teemaa BBS:n puolella ilman, että tarvitsee logata sisään.
Se onnistuu foorumin alalaidasta löytyvällä painikkeella.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Saan edelleen ilmoitukset uutisista, miten tuon saisi pois päältä?
Sama homma täällä!
En minä oo uutisista mitään ilmotuksia tilannu, mutta silti tuo suoltaa niitä...
En tiedä, että miten uutiset saa pois? Kokeilin huvikseen ottaa omasta tilistäni(oma käyttäjänimi) yläoikealla klikkaamalla ja siellä on sivustoasetukset. Niin listassa lukee sähköpostiasetukset "vastaanota uutisia ja päivitys sähköposteja" ruksi pois. En tiedä vaikuttaako se tuleviin uutisilmoituksiin olemalla ilmoittamatta? Muutenkin siinä on typoa.
Tuossa päivitetyssä Xenforo <-> Wordpress -sillassa on ilmeisesti "ominaisuus" että lähtee ilmoitus, kun luo uutisen ja viestiketjun. Ei ole mahdollisuutta kytkeä pois käytöstä, yritetään tänään puukottaa kooditasolla pois.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
491

Olisi mukava jos tuon saisi valittavaksi ominaisuudeksi, itse ainakin haluaisin ilmoitukset uutisista..
 
Lassivv

Tukijäsen
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 784
Hurja kehitys parempaan eilisen klo 14:00 ja tämän aamun välillä. Hyvää työtä tehty ja kauppiaspalautteet saatu takaisin, siitä iso käsi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 974
Eikö oletusteeman voisi valita selaimen/käyttöjärjestelmän tumma/vaalea valinnan mukaan, kuten monet sivut tekee? Puhelimella tumma mukavampi, mutta koneella itse tykkään yleensä vaaleasta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Foorumin fontti on jotenkin epäselvää lukea. Niinkuin olisi täysin pieleen mennyt ClearType (tai no varmaan juurikin se tässä sössii mutta kun ei muut fontit ole yhtä mussun näköistä).
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
489
Tuosta äänestettiin ja tumma voitti selvällä erolla
No voi paskat, kun en tuollaista äänestystä edes ikinä nähnyt.
Eipä tuo minulle mikään suurempi ongelma ole, kun kuitenkin olen täällä kirjautuneena käyttäjänä niin voin käyttää vaaleaa teemaa :thumbsup:
Mutta entä ne käyttäjät jotka ei kirjaudu ja googlehakujen kautta tulee lukemaan juttuja, antaako pakotettu musta teema fiksun vaikutelman?
 
Liittynyt
08.12.2016
Viestejä
422

Sampsa julkaisi uutisen/artikkelin:
io-techin TechBBS-keskustelufoorumi päivitettiin eilen onnistuneesti uusimpaan Xenforo 2.1.7 -versioon. Kyseessä oli iso päivitys sillä Xenforo 2:n koodi on kirjoitettu kokonaan uusiksi aiempaan 1.5-versioon nähden, jonka takia esimerkiksi vanhat teemat ja lisäosat eivät ole yhteensopivia uuden version kanssa. Suurimmat uudistukset koskevat parannettua mobiilikäyttöä ja esimerkiksi push-ilmoituksia sekä kehittäjän mukaan parannettu on myös tehokkuutta, vakautta ja nopeutta.

Kehittäjä ilmoitti reilu vuosi sitten lopettavansa tuen Xenforo 1.5 -versiolle ja tietoturvapäivitysten tarjoamisen vuoden 2019 loppuun mennessä. Isoista uudistuksista johtuen uusi Xenforo-versio näyttää ja tuntuu erilaiselta, mutta olosuhteiden pakosta päivitys oli väistämätön.

Noin 1,6 miljoonan viestin ja 36 000 rekisteröityneet käyttäjän päivittäminen uuteen Xenforo-versioon sujui hyvin. Olimme ennakkoon tehneet foorumista ja tietokannasta tuotantoa vastaavaan testiympäristöön duplikaatit, joilla asennus pystyttiin testaamaan etukäteen. Suurin haaste päivityksessä oli Xenforo-keskustelufoorumin ja Wordpress-sisällönhallintaohjelmiston linkityksen päivittäminen ja puukottaminen, jotta saimme kommentoinnin toimimaan ja synkronoitua uutisten ja artikkeleiden sekä foorumin välillä.

Käyttäjien toiveesta jatkossa vakioteema on tumma, mutta käyttöön on valittavana myös vaalea teema. Viilaamme teemoja käyttäjien palautetta kuunnellen vielä aktiivisesti seuraavien päivien ja viikkojen ajan. Käy siis tutustumassa päivitettyyn keskustelufoorumiin ja anna palautetta ominaisuuksista tai ulkoasusta.

TechBBS-keskustelufoorumi

Lue alkuperäinen juttu
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
No voi paskat, kun en tuollaista äänestystä edes ikinä nähnyt.
Eipä tuo minulle mikään suurempi ongelma ole, kun kuitenkin olen täällä kirjautuneena käyttäjänä niin voin käyttää vaaleaa teemaa :thumbsup:
Mutta entä ne käyttäjät jotka ei kirjaudu ja googlehakujen kautta tulee lukemaan juttuja, antaako pakotettu musta teema fiksun vaikutelman?
Tumma teemahan on nimenomaan päivän sana. Se tuli vähän aikaa sitten Windowsiin ja on tulossa vähän joka softaan, myös Androidin suunnassa. Ja taitaa olla jo Applelläkin. Paljon miellyttävämpi se minusta on katsella kuin ylikirkas vaalea
 
Liittynyt
08.12.2016
Viestejä
422
Hei, mites nyt erottuu luetut threadit tuolta muiden joukosta? Ainakaan perusasetuksilla en näe eroa.
 
On siinä ero, mutta tällä hetkellä se vaan on kovin pieni. Nämä eivät ole lopulliset asetukset vaan noita teemoja säädetään Sampsan toimesta edelleen ja tuohon tullee korjaus aika nopeasti
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Ja jotenkin joudun nyt kääntämään päätä enemmän tällä 32" 1440p näytöllä kun luen viestejä. En tiedä onko placebo vai onko todellinen. Kyllä hetki menee aikaa että tähän tottuu.
Mene sivun alalaitaan ja sen ison "Yhteydet tarjoaa F-Solutions-mainoksen" blokin yläpuolelle ja paina Muuta leveys.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
No voi paskat, kun en tuollaista äänestystä edes ikinä nähnyt.
Eipä tuo minulle mikään suurempi ongelma ole, kun kuitenkin olen täällä kirjautuneena käyttäjänä niin voin käyttää vaaleaa teemaa :thumbsup:
Mutta entä ne käyttäjät jotka ei kirjaudu ja googlehakujen kautta tulee lukemaan juttuja, antaako pakotettu musta teema fiksun vaikutelman?
No eihän se pakotettu ole. Vaihtaa voi jos haluaa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
658
Kai tähän tottuu. Vanha vaalea teema miellytti enemmän silmää. Siinä oli ehkä jotenkin paremmat kontrastit kuin tässä uudessa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
889
Muuten ei ole valittamista ja tykkään siitä että oletuksena on tumma teema, mutta lukemattomien ja luettujen ketjujen välillä ei nyt ole mitään eroa joka tekee uusien viestien huomaamisen tuolta "seuratut keskustelut" listalta mahdottomaksi.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Onko Speksit tulossa jossain vaiheessa takaisin? Ei kai siellä olleet tiedot kadonneet, kun itse katsonut aina sieltä mitä komponentteja milloinkin on sisällä ja unohtui ottaa talteen? :D

Ulkoasun osalta näyttää jo paljon paremmalta kuin eilen, hyvää duunia! :thumbsup:
 
DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 592
Paljon on kyllä muuttunut siitä kun eilen ekan kerran vilkasin päivityksen jälkeen. Nyt tumma teema näyttää omaan silmään aika kivalta ja toimii luurillakin ihan kivasti. Pisteet myös siitä että kuuntelette käyttäjien palautteita ja niiden mukaan tulee säätöjä. :thumbsup:
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 165
Kiitos siitä, että kirjautuminen ei happane niin hätäseen, kuin vanhalla alustalla. Tämähän ei ole tänään vielä kertaakaan vaatinut uutta kirjautumista :thumbsup:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
790
Tumma teemahan on nimenomaan päivän sana. Se tuli vähän aikaa sitten Windowsiin ja on tulossa vähän joka softaan, myös Androidin suunnassa. Ja taitaa olla jo Applelläkin. Paljon miellyttävämpi se minusta on katsella kuin ylikirkas vaalea
Komppaan, hämärässä illalla räpätessä, vaikka nyt esim kännykällä, tuntuu että silmät sokaistuu, kun ruudulle pomppaa jotain valkotaustaista. Yritä siinä sitten yhtään mitään muuta, kuin heittää puhelin seinään.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 022
Tuossa päivitetyssä Xenforo <-> Wordpress -sillassa on ilmeisesti "ominaisuus" että lähtee ilmoitus, kun luo uutisen ja viestiketjun. Ei ole mahdollisuutta kytkeä pois käytöstä, yritetään tänään puukottaa kooditasolla pois.
Kiitos vastauksesta. Toivottavasti sen saa karsittua pois - kuitenkin varmaan aika pieni osa haluaa jokaisesta uutisesta ilmoituksen. Tässä on kyllä jo yhden vuorokauden aikana saatu paljon aikaiseksi, käytettävyys on parantunut huomattavasti. Hyvää duunia!
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
595
Saisko tuohon etusivulle sivun laitaan takaisin sen "uutisia lyhyesti" osion?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 335
Kun tämän topikin aukaisee, niin tulee selaimesta "Authentication required" pop-up ikkuna, jossa sanotaan:

https://www.io-tech.fi is requesting your username and password. WARNING: Your password will not be sent to the website you are currently visiting!
Tämä johtuu topikin ensimmäisessä viestissä olevasta kuvasta.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Kun tämän topikin aukaisee, niin tulee selaimesta "Authentication required" pop-up ikkuna, jossa sanotaan:

Tämä johtuu topikin ensimmäisessä viestissä olevasta kuvasta.
Wordpressin puoli on tällä hetkellä huoltotilassa ja siitä syystä sieltä peräisin olevien kuvien linkitys ei toimi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 335
Ok. Silti vähän köppäistä kun live-foorumilla tulee tuollaista popuppia missä kysellään tunnuksia ja salasanaa, ja lisäksi sanotaan, että salasanaa ei lähetetä sille sivustolle jota juuri selaat. Voi siinä muutama käyttäjä vähän ihmetellä mikä on homman nimi...
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Wordpressin puoli on tällä hetkellä huoltotilassa ja siitä syystä sieltä peräisin olevien kuvien linkitys ei toimi.
Ei näytä ainakaan mobiilissa pääsevän io-techin puolelle ollenkaan. Tulee erroria kirjautumiskyselyn jälkeen.
Koodi:
Unauthorized
This server could not verify that you are authorized to access the document requested. Either you supplied the wrong credentials (e.g., bad password), or your browser doesn't understand how to supply the credentials required.

Apache/2.4.18 (Ubuntu) Server at www.io-tech.fi Port 80
 
Niin siellä on tosiaan huoltokatko kuten Juha tuossa kertoi. PC:llä Firefoxilla yrittäessä tulee ihan ilmoituskin asiasta.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Ok. Silti vähän köppäistä kun live-foorumilla tulee tuollaista popuppia missä kysellään tunnuksia ja salasanaa, ja lisäksi sanotaan, että salasanaa ei lähetetä sille sivustolle jota juuri selaat. Voi siinä muutama käyttäjä vähän ihmetellä mikä on homman nimi...
Ei voi nyt mitään, ei tuo nyt tarkoituksella ole noin, vaan ongelmaa selvitetään. Näihin isoihin päivityksiin liittyy aina kaikenlaisia ennalta-arvaamattomia muuttujia.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
465
Selvästi parempi kuin aiempi versio ja vielä parempi kun muiden käyttäjien mainitsemat viat on korjattu tavalla tai toisella.
 
Liittynyt
08.12.2016
Viestejä
422
On siinä ero, mutta tällä hetkellä se vaan on kovin pieni. Nämä eivät ole lopulliset asetukset vaan noita teemoja säädetään Sampsan toimesta edelleen ja tuohon tullee korjaus aika nopeasti
No nyt erottuu taas luetut muista.
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Omaan silmään ei kyllä erotu vieläkään kunnolla. Hieman boldatumpi fontti lukemattomissa eikä muuta eroa.
Boldatumpi ja selvästi vaaleampi ainakin tummalla, vaaleasta teemasta en tiedä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 472
Viestejä
4 163 295
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom