"HS:n tiedot| Suurlähettiläs Titta Maja-Luoto toimi aiemmin päällikkönä ulkoministeriön kehityspoliittisella osastolla. Osaston tilanne oli niin tulehtunut, että sinne tehtiin poikkeuksellinen selvitys. Ulkoministeriö nimitti hänet sen jälkeen lähettilääksi Portugaliin."
" Useiden lähteiden mukaan osaston tulehtuneen tilanteen taustalla oli muun muassa se, että Maja-Luoto kohteli alaisiaan töykeästi ja saattoi esimerkiksi nöyryyttää heitä muiden edessä."
" Lähteiden mukaan Maja-Luodon maine on ollut ministeriössä yleisesti tiedossa. Moni ihmettelee, miksi ulkoministeriö nimitti hänet aiemmista ongelmista huolimatta Portugalin-suurlähettilääksi."
" Ilta-Sanomat uutisoi keskiviikkona, että kaikki Portugalin-lähetystön työntekijät ovat tehneet häirintäilmoituksen Maja-Luodon käytöksestä."
" Vuonna 2023 henkilöstö antoi työhyvinvointikyselyssä niin hälyttävää palautetta, että osastolle tehtiin niin sanottu kohdennettu työpaikkaselvitys. Se on poikkeuksellista.
Lähteet sanovat, että vaikka kohdennetussa työpaikkaselvityksessä ei erikseen nimetty Maja-Luotoa, selvitys liittyi nimenomaan tämän epäasialliseen käytökseen. Maja-Luodon lähdön jälkeen osaston työhyvinvointi on parantunut."
Kaikki lainaukset Hesarin pitkästä jutusta.
Vaikuttaa sen luokan noita akalta että luulisi monoa tulevan perseelle vähemmästäkin. Vaan ei, nimitetään suurlähettilääksi. Mikähän kuvio tässä on taustalla.