Plugit Finland joka on siis yksi tällainen taloyhtiöiden latauspisteiden parissa toimiva yritys kirjoittaa asiasta näin:
Sähköauton lataamisen kulujen kohdennus taloyhtiössä
Ladattavan ajoneuvon latauksen hinta vuodessa on noin kuusinkertainen tavallisen auton lämmitykseen verrattuna. Sähköauton lataamisesta aiheutuneet kustannukset tulisi sen vuoksi aina pystyä veloittamaan ladattavan ajoneuvon käyttäjältä. Sähköauton lataamisen edellytyksenä taloyhtiössä onkin yleensä se, että lataamiseen käytettävä energia on pystyttävä mittaamaan kustannusten kohdentamiseksi.
Toimintatavaksi sähkön laskuttamista varten voidaan ottaa esimerkiksi energiamittarin lukeman ilmoitus isännöitsijälle / taloyhtiölle neljännesvuosittain. Lisäksi voidaan sopia, että kerran vuodessa mittarinluennan voi suorittaa huoltomies, jolloin voidaan tarkistaa, että käyttäjän ilmoittamat lukemat täsmäävät. Kun latauspiste on asennettu, voi ensimmäisen erän maksaa etukäteen kuten takuuvuokran. Tällöin taloyhtiöllä on neljännesvuosi aikaa lopettaa sähkönjakelu, jos seuraavaa erää ei ole maksettu.
Tämä on kuitenkin jo vanhanaikainen ja tarpeettoman vaivalloinen tapa. Taloyhtiöissä sähköautojen lataamisessa kyse ei ole nykyään enää yksittäisistä latauslaitteista, vaan ennemmin kokonaisesta latausjärjestelmästä. Latausjärjestelmä ottaa huomioon kiinteistön ja lataajien tarpeet sekä lataamiseen tarvittavat ominaisuudet. Näitä ominaisuuksia on esimerkiksi lataajan tunnistaminen sekä laskutuspalvelu. Latauslaitteet ovat siis osa latausjärjestelmää.
Tällöin lataajan ei tarvitse huolehtia energiamittarin lukujen toimittamisesta isännöitsijälle tai taloyhtiölle ja vuorostaan laskutus on taloyhtiölle vaivatonta.
Tämä siis heidän palvelupakettinsa mahdollinen toimintamalli. Voi olla toki muitakin, ja tuossakin vaihtoehtoja on tarjottu kaksi. Yksilöity laskutus suoraan tai sitten ennakko taloyhtiölle.