Taloyhtiön hallitus

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja reeman
  • Aloitettu Aloitettu
Jos kiistan alaisena oleva alue on alakerran asukkaiden hallinnassa, niin uimaportaiden rakentaminen on OK. Jos taas kyseessä on taloyhtiön yleinen alue, niin uimaportaiden rakentaminen ei lähtökohtaisesti ole OK.

Itse olen uutisesta ymmärtänyt, että kyseessä oli taloyhtiön yleinen alue ja tällöin sinne ei niin vain rakennella tiettyjä osakkaita hyödyttäviä rakennelmia. Alakerran asukkaiden olisi kannattanut pelata asia niin, että esim. maksavat yhtiölle jonkun tietyn korvauksen asunnon parvekkeen edustan pihasta ja tuo piha-alueen hallintaoikeus sitten siirretään alakerran asukkaille. Tämä olisi voinut mennä lävitse ja sen jälkeen olisivat voineet rakennella portaat sinne rauhassa.
No ehkä tuossa olisi kannattanut tehdä yhdet uimaportaat joita saa käyttää kaikki ja sitten erillisenä asiana alakerran asukkaat olisivat saaneet vaikka luvan omalla kustannuksellaan muuttaa parvekekaiteensa sellaiseksi että siinä on avattava portti tms. josta sitten pääsisi kätevästi niille uimaportaille.

Uimaportaat olisivat yhtiön teettämät yhtiön mailla ja kaikkien vapaasti käytettävissä. Tuli niille sitte talon vierestä tai alakerran parvekkeelta.

Suurin virhehän on toki tehty jo koko talon suunnitteluvaiheessa. Eli tehty talo ihan rantaan ja asunnot niin ettei niistä päästä kuitenkaan suoraan uimaan.
 
Niin tai sitten haluavat, että noudatetaan sääntöjä ja kohdellaan kaikkia asuntoja yhteneväisesti. Oikeudessahan todettiin, että perseilijät olivat nämä laittomia portaita rakentaneet. Varmaan sinuakin ottaisi päähän, jos taloyhtiö kustantaisi ilmalämpöpumput muihin asuntoihin mutta ei sinulle, tai että naapuri saa laajentaa omaa takapihaansa 50m2 mutta sinun asunnolle ei tätä suoda. Muiden asuntojen arvo kasvaa ja sinun laskee.

Tässä ei ollut mainittu mutta 99,9% kohteista asunnon omistaja maksaa ilpin asennuksineen, ei taloyhtiö.

Pääsääntöisesti kaukolämpötaloissa ilpin käyttö lämmitystarkoituksessa on vielä kielletty, johtuu kahdesta syystä. Kerrostalossa harvoin pystyy järjestämään veden poistoa talvella joten tuloksena melkoinen jääkenttä parvekkeella mikä aiheuttaa mahdollisesti ongelmia talon rakenteille. Toinen syy on se että mikäli asukas käyttää lämmittämiseen voi ilpin omistaja alkaa nillittämään miksi joudun maksamaan vastikkeessa lämmityksestä kun lämmitän asunnon ilpillä. Tämä vain varotoimi ettei hallitus ja isännöitsijä joudu tuntikausia selvittämään asiaa. Asukkaita kun on joka lähtöön.. joku idiootti vielä haastaa tuostakin taloyhtiön oikeuteen..

Rivarit/paritalot (varsinkin suoralla sähkölämmityksellä) ovat sitten asia erikseen.
 
No ehkä tuossa olisi kannattanut tehdä yhdet uimaportaat joita saa käyttää kaikki ja sitten erillisenä asiana alakerran asukkaat olisivat saaneet vaikka luvan omalla kustannuksellaan muuttaa parvekekaiteensa sellaiseksi että siinä on avattava portti tms. josta sitten pääsisi kätevästi niille uimaportaille.

Uimaportaat olisivat yhtiön teettämät yhtiön mailla ja kaikkien vapaasti käytettävissä. Tuli niille sitte talon vierestä tai alakerran parvekkeelta.

Suurin virhehän on toki tehty jo koko talon suunnitteluvaiheessa. Eli tehty talo ihan rantaan ja asunnot niin ettei niistä päästä kuitenkaan suoraan uimaan.
Tai sitten sille on ihan perusteensa miksi siitä ei saa mennä suoraan uimaan asunnosta. Voi olla ihan kunta kieltänyt. Tai turvallisen ratkaisun tekeminen olisi maksanut sen verran paljon, ettei olisi asuntojen hintoihin niitä leivottu.
Nuo kuvien viritelmäthän ei todennäköisesti määräyksiä täytä ja parhaimmassa tapauksessa, kun joku asukkaista itsensä siinä teloo, esittää vielä taloyhtiölle korvausvaatimuksia.
 
Näkeehän tuon jo kuvista miksi sinne ei ole tarkoitus mennä. Rantapenger kivetty kokonaan eroosiosuojaksi?
 
Jep ja taloyhtiön säännöissähän sinne meno oli kielletty myös yksityisyyden takia, näkee alakerrosasuntojen sisään. Mutta tämän pyörsivät antamalla luvan vain alakerrosväelle. Eli ei tietoakaan tasavertaisesta kohtelusta.
 
Kaipa tuo olisi ratkennut myös uimaportaiden rakentamiselle yläkerran väelle. Tietysti tuo on selkeästi aika sekava paikka noita rakentaa eli ihan syystä rajoitettu alue kululta.
 
Siinä sitten yläkerran väki munasillaan tai speedot jalassa köpöttelee portaita siitä alakerran asuntojen ikkunoiden edestä? Siis siitä paikasta jonne ei saanut edes oleskella kukaan kun yksityisyydensuoja.
 
Suurin virhehän on toki tehty jo koko talon suunnitteluvaiheessa. Eli tehty talo ihan rantaan ja asunnot niin ettei niistä päästä kuitenkaan suoraan uimaan.

Koko taloyhtiö on rakennettu älyttömän pienelle tontille. Pienen omakotitalon tontille kun rakennetaan rivari, niin tulos on tämä.
 
Tässä ei ollut mainittu mutta 99,9% kohteista asunnon omistaja maksaa ilpin asennuksineen, ei taloyhtiö.

Pääsääntöisesti kaukolämpötaloissa ilpin käyttö lämmitystarkoituksessa on vielä kielletty, johtuu kahdesta syystä. Kerrostalossa harvoin pystyy järjestämään veden poistoa talvella joten tuloksena melkoinen jääkenttä parvekkeella mikä aiheuttaa mahdollisesti ongelmia talon rakenteille. Toinen syy on se että mikäli asukas käyttää lämmittämiseen voi ilpin omistaja alkaa nillittämään miksi joudun maksamaan vastikkeessa lämmityksestä kun lämmitän asunnon ilpillä. Tämä vain varotoimi ettei hallitus ja isännöitsijä joudu tuntikausia selvittämään asiaa. Asukkaita kun on joka lähtöön.. joku idiootti vielä haastaa tuostakin taloyhtiön oikeuteen..

Rivarit/paritalot (varsinkin suoralla sähkölämmityksellä) ovat sitten asia erikseen.

Tämä on mielestäni nykyään isännöitsijöiden, asukkaiden sekä aivan varmasti myyjien/asentajien tiedossa. Kerrostalon ilmalämpöpumpuissa ei ole lämmityselementtiä. Kustannukset, pl. muutostyöilmoituksen käsittelykustannukset, tosiaan maksaa täysin osakas ja tämän pitäisi olla kaikille ilmiselvää.
 
Epäilen tässä ajatellun että kun yläkerran asukkailla ei ole edes mahdollisuutta portaisiin, on enemmistö lähtenyt ajattelemaan että se on sitten voi voi ja alakerta saa rakennella taloyhtiön pihalle portaansa raskauttavista asianhaaroista huolimatta:

Työkaveri asuu kerrostalossa, jossa kaikissa asunnoissa ei ole parveketta ja en tiedä, onko yksikään osakas kysellyt ilpin asennuslupaa, mutta ovat ainakin toistaiseksi pitäneet yhdenvertaisuussyistä linjauksen, että koska parvekkeettomiin asuntoihin on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta asentaa ilp, ei mihinkään asuntoon saa sellaista asentaa.

Mahtaako tällaisesta olla yhtään oikeustapausta suuntaan tai toiseen että parvekkeellisen asunnon osakas vaatisi saada asentaa ilpin tuosta huolimatta tai toisinpäin, että olisiko parvekkeettoman asunnon osakas lähtenyt taloyhtiöä vaatimaan tavalla tai toisella mahdollistamaan ilpin asennuksen jos lupa olisi annettu jo jollekin parvekkeellisen asunnon osakkaalle?

Parvekkeettomat muodostavat oman yhdenvertaisuusryhmän joita pitää kohdella tasavertaisesti ja parvekkeelliset omansa tähän asiaan liittyen. Se ettei kaikilla ole parveketta ei ole mikään ongelma ja nykyään ei saa edes lainmukaan ilman syytä kieltää. Ennen sen voi vain kieltää sanomalla "ei". Parvekkeeton ei todennäköisesti saa samanlaista ilmalämpöpumppua kuin parvekkeellinen ihan siitä syystä, että parveke puuttuu eli ulkoyksikölle ei ole vaan tilaa. Esim. taloyhtiön seinäelementteihin niiden asennus voidaan (ja mielestäni tulee) kieltää täysin. Mahdollisesti sellainen "mono" tms. ilmalämpöpumppu voidaan asentaa. Tapauskohtaisesti nuo menevät, kun jokainen taloyhtiö vähän erilainen. Sitten tulee muistaakseni esim. kaupungeilla eri asemakaavat, rakennusluvat ja -järjestykset vastaan siinä ettei parvekekaiteiden yli saa näkyä esim. ilmalämpöpumpun yksikkö jne.
 
Nythän näihin ilmaläpöpumppuihin tulee vielä mukava muutos kun ilmeisesti uusia ilppejä (ulkoyksiköitä) ei saa asentaa lasitetulle parvekkeelle vaan kunnolla tuulettuvaan tilaan uuden kylmäaineen takia. Saattaa tulla mielenkiintoisia vääntöjä kun yleensä ulkoyksikkö on speksattu parvekkeen sisäpuolelle ja aika monessa parvekkeessa on nykyään lasit.
 
Mitäs vääntöä tuosta tulisi? Itselläkin lasitetulla partsilla ulkoyksikkö ja jo asennuksessa oli selvää että kun ilppi on päällä niin partsilla on pidettävä lasit auki (itse avaan toisesta päädystä lasin täysin ja siirrän sitten kiskoilla laseja niin että kumpaankin päätyyn jää ~15cm "tuuletusikkuna")
 
Vääntöä voi tulla siitä jos määräykset muuttuvat. Nyt kylmäaineena on pääasiassa R32, sitä ennen R410A, mutta nyt tilalle on tulossa R290 mikä on propaania eli palavaa. On mahdollista että tulee tiukempia määräyksiä minkälaisiin tiloihin laitteita saa asentaa. Jos vaikka viranomainen määrää että ei saa olla mahdollista sulkea laseja tms. Ne keksii mitä ihmeellisempiä juttuja välillä.
 
Tämä on mielestäni nykyään isännöitsijöiden, asukkaiden sekä aivan varmasti myyjien/asentajien tiedossa. Kerrostalon ilmalämpöpumpuissa ei ole lämmityselementtiä. Kustannukset, pl. muutostyöilmoituksen käsittelykustannukset, tosiaan maksaa täysin osakas ja tämän pitäisi olla kaikille ilmiselvää.
Mitä ihmeen lämmityselementtiä? Ei ilpissä ole mitään lämmitysalementtejä (jos ei ulkoyksikön pohjavastusta oteta huomioon). Niissä on höyrystin ja laihdutin. Nelitieventtiilillä prosessi käännetään vain toistepäin.
 
Saatan olla väärässä termistä mitä käytän, mutta tuota muistaakseni olen kuullut käytettävän ja nimenomaan kerrostaloihin käytettävistä ilmalämpöpumpuista. En tiedä eroavatko mitenkään mihinkään muualle asennettavista eli jätetäänkö jokin osa pois tai ominaisuus lukitaan pois päältä tms.

Edit1: Ilmeisesti oikea termi on "sulatusvastus".
 
Viimeksi muokattu:

Sulatusvastus vain nimensä mukaan sulattaa. Sillä estetään kondenssiveden jäätyminen pumpun alle.

Meilläkin oli taas taloyhtiössä polemiikkia ilmalämpöpumppujen asentamiseen liittyen. Iso osa ongelmista johtuu siitä että ihmisillä ei ole mitään käsitystä ilmalämpöpumpuista tai niiden toimintaperiaatteista. On vain oletuksia ja kuvitelmia ja mutuja.

"Se sekoittaa ilmanvaihdon". Ei sekoita koska ei vaihda sisä- ja ulkoilmaa.

"aiheuttaa vesivahingon" Ei aiheita sen kummaisemmin kuin jääkaappi tai tiskikone.

"on äänekäs" oikea kone oikein asennettuna ei ole

jne.
 
  • Tykkää
Reactions: Exe

Näin ymmärsin ja kerrostalossa ilman sulatusvastusta olevan laitteen käyttö talvella (voi?) aiheuttaa vahinkoa joko itse laitteelle ja/tai parvekkeelle minne asennettu.

Ilmalämpöpumpuista tuntuu joillakin (vanhukset pääasiassa) edelleen olevan noita "vanhoja tietämyksiä" mistä ei haluta luopua. Itse olen kuullut noista mainitsemistasi ainakin kaksi jälkimmäistä mitkä ovat täysin mahdollisia ongelmia. Ainakin jos laite asennetaan väärin. En sitten tiedä voika ilmalämpöpumppua käyttää "väärin" joka sitten aiheuttaisi em. ongelmia.

Noista kannattaa yrittää ihmisiä valistaa ainakin sen yhden kerran eli kokeilla onnistuuko uuden tiedon sisäistäminen vai ei.
 
Meillä onneksi yhtiössä on mennyt valistus läpi kun hallituksen jäsenet tietävät että olen opiskellut jäähdytystekniikkaa ja asentanut ilma- ja muita lämpöpumppuja. Tänä kesänä taas yhtiöön asennettiin pumppuja ja nyt menee vain isännöintifirman sähköisen hyväksynnän kautta. Rivari yhtiö kyseessä.

Ja nykyaikana voi käyttää myös huoltovarmuutta keppihevosena. Ilpillä ja agrekaatilla pitää kämpän lämpimänä jos tulee isompi sähkö- tai kaukolämpökatko.
 
Koko taloyhtiö on rakennettu älyttömän pienelle tontille. Pienen omakotitalon tontille kun rakennetaan rivari, niin tulos on tämä.
En tiedä kielsikö kaupunki vai mitä, mutta itse olisin rakentanut koko rantapenkereen kokoisen terassin alunperin ja siihen laiturin ja kaikille venepaikan ja uimaportaat. Sekä suunnitellut talon niin että ei olisi yhtään vain yläkerran asuntoa. Luultavasti olisi saanut huomattavasti suuremman neliöhinnan asunnoista.

No tämä nyt ei enää ketjun aiheeseen juuri liity.
 
Ihmetyttää mikä idea visioida tällaisia ominaisuuksia asuntohankkeisiin, mistä jokaisen pitäisi otsallaankin nähdä, ettei niitä pysty ikinä saamaan takaisin myyntihinnoissa?
 
"aiheuttaa vesivahingon" Ei aiheita sen kummaisemmin kuin jääkaappi tai tiskikone.

Kondenssivesien poisto voi olla yllättävän epäselkeä ratkaisu. Vanhempien taloyhtiö porasi kaikille parvekkeille poiston tätä varten muun remontin yhteydessä. Eli jos rännejä ei ole valmiina niin tuo voi olla rajoite.
 
Nythän näihin ilmaläpöpumppuihin tulee vielä mukava muutos kun ilmeisesti uusia ilppejä (ulkoyksiköitä) ei saa asentaa lasitetulle parvekkeelle vaan kunnolla tuulettuvaan tilaan uuden kylmäaineen takia. Saattaa tulla mielenkiintoisia vääntöjä kun yleensä ulkoyksikkö on speksattu parvekkeen sisäpuolelle ja aika monessa parvekkeessa on nykyään lasit.
Oliko tälle lähdettä? Mietitään juuri ilpin hommaamista ja ulkoyksikkö tulisi juurikin lasitetulle parvekkeelle.
 
Muistan lukeneeni saman uutisen että ensi vuodesta alkaen ilpit pitää olla R290 kylmäaineella mitä ei saa asentaa lasitetulle parvekkeelle. Vanhan varaston saa maahantuoja myydä loppuun vaikka myisi ensi vuoden puolella.

Nyt kun googletin niin ainoa artikkeli oli minkä löysin kertoi että R290 vilppien myynti loppuu vuodenvaihteessa ja r290 tulee ilpeissä pakolliseksi vasta 2029.
 
Työkaveri asuu kerrostalossa, jossa kaikissa asunnoissa ei ole parveketta ja en tiedä, onko yksikään osakas kysellyt ilpin asennuslupaa, mutta ovat ainakin toistaiseksi pitäneet yhdenvertaisuussyistä linjauksen, että koska parvekkeettomiin asuntoihin on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta asentaa ilp, ei mihinkään asuntoon saa sellaista asentaa.
Tämä yhdenvertaisuuspykälä taitaa olla yksi eniten väärinymmärretyistä ja -käytetyistä pykälistä kun taloyhtiöissä halutaan jotain kieltää ihan vaan kieltämisen ilosta. Tasapuolinen kohtelu usein jakautuu erilaisiin ryhmiin taloyhtiön sisällä. Esim. parvekkeelliset ja parvekkeettomat. Tai rivitaloyhtiössä osalla asunnoista voi olla hallinnassaan pieni pihaläntti ja osalla ei. jne.
 
Oliko tälle lähdettä? Mietitään juuri ilpin hommaamista ja ulkoyksikkö tulisi juurikin lasitetulle parvekkeelle.
Nyt en löydä tuota uutista mistä tuon alunperin luin enkä oikein muitakaan kunnollsia. Yhden kauppalehden artikkelin löysin mutta näyttäisi olevan maksumuurin takana. Siinä kuitenkin mainitaan että noita uusia ei saa asentaa ihan yhtä vapaasti kuin vanhempia malleja. Ilmalämpöpumppujen uusi kylmäaine syttyy herkästi, voi räjähtää – Tällaiseen huoneeseen laitetta ei enää voi asentaa

Toinen artikkeli taitaa olla jonkun pumppuasennusfirman tms: Propaani-ilmalämpöpumppu – mitä asentaja haluaa sinun tietävän ennen ostopäätöstä
Asennuspaikalla on käytännön vaatimuksia: ei avotulia, ei kipinöitä, riittävä ilmanvaihto. Omakotitalon ulkoseinälle asennus on täysin ongelmatonta. Kerrostalossa tai muissa suljetuissa tiloissa pitää olla tarkempi.

Tuossakaan ei tosin ollut sitä koko selitystä että lasitettu parveke ei välttämättä enää sovellu asennuspaikaksi jne.
 
Tämä yhdenvertaisuuspykälä taitaa olla yksi eniten väärinymmärretyistä ja -käytetyistä pykälistä kun taloyhtiöissä halutaan jotain kieltää ihan vaan kieltämisen ilosta. Tasapuolinen kohtelu usein jakautuu erilaisiin ryhmiin taloyhtiön sisällä. Esim. parvekkeelliset ja parvekkeettomat. Tai rivitaloyhtiössä osalla asunnoista voi olla hallinnassaan pieni pihaläntti ja osalla ei. jne.

Jep esim. onnea yritykselle yrittää olla maksamatta hissiremonttia perusteena "asun maakerroksessa enkä käytä hissiä, niiden jotka asuvat ylimmässä kerroksessa pitäisi maksaa eniten ja niiden jotka kuten itse maakerroksessa ei pitäisi maksaa mitään". Tai autopaikoista "minulla ei ole autoa joten miksi maksaa remontista?".
 
Heh, sain juuri maksaa yhden kämpän putkiremontista myös autotallin osalta, vaikka siellä ei ole edes vesipistettä tai viemäröintiä. Eihän se kenenkään järkeen käynnyt , mutta niin se vaan oli. Talli oli erillinen osake, ja yhtiöjärjestys oli tehty aikoinaan vähän ajattelemattomasti.
 
Ihan jees. Laitoin tuossa muutama viikko sitten huoltoyhtiöön että voitteko jossain ruohonleikkuun yhteydessä kitkeä istutuksista ohdakkeet, pujot sun muut pitkät rikkaruohot pois kun meillä tuo huolto on aina ollut hiukan laiska noiden kitkemisen suhteen vaikka olisi erillislaskutettavaa työtä. Tuli kuittaus että ok tehdään. Nyt tuli lasku, niin isännöitsijä kysyy että aika kovalta kuulostaa kun rikkaruohojen kitkemisestä yritetään laskuttaa 26 h x 49 EUR. Tuossa kartasta katsoin suunnilleen, niin taloyhtiön pihalla nurmi- tai sora-aluetta istutuksineen on ehkä 700 m2, niin vaikka tuosta olisi nurmikoltakin kitkenyt jokaisen rikkaruohon, harannut sora-alueen ja siistinyt kivetysten reunukset, silti kuulostaa aika kovalta lukemalta.

Laitoin isännöitsijälle että lähtökohtaisesti jos ei tuntien reilusta vähennyksestä päästä sopuun, otamme pihalla katselmuksen, johon tulee mukaan huoltoyhtiön työnjohtaja tai tj sekä kyseisen työn suorittaneet työntekijät ja sitten käydään seikkaperäisesti läpi, mistä tuntiveloitus koostuu.

Tuossa eittämättä käynyt niin että ollut vähätöiset (lue=laiskat) työntekijät eikä työnjohtaja ole valvonut työntekoa sen enempää kuin tarkastanut laskua ennen sen lähettämistä asiakkaalle niin lopputulos on tämä.

Meillä on onneksi hyvä isännöitsijä, joka jaksaa käydä laskut tällä tarkkuudella läpi. Toki kun on yksinyrittäjä ja eläkeiän jo hyvän aikaa sitten saavuttanut (69 v), ei tarvitse vetää kalenteria täyteen isännöitäviä kohteita niin jää aikaakin. Harmi että tässä ikä tulee vastaan ja varmaan parin vuoden sisään joudutaan etsimään uusi isännöitsijä.
 
Tämmöistä lukiessa tulee aina mieleen, kun Kotikatu koetti laskuttaa tyyliin 300€ pienen piha-alueemme kalkituksesta. Ja kaikki mahdolliset lisätyöt maksoi niiden kautta. Lopulta saimme tarpeeksemme ja kilpailutettiin kaikki -> päädyimme huoltoyhtiön vaihtoon.

--

Silti, noista laskutetaan törkeästi ja meillä olisi talossa virolainen puutarha-ammattilainen, joka osaisi nämä asiat. Hänellä ei ole kuitenkaan ole omaa yhtiötä, niin ei pääse laskuttamaan, mutta hän olisi paras hoitamaan piha-alueemme pikkutöitä. Pitäisi ehkä miettiä joku Ukko/Eezy-kuvio tähän, mutta en edes tiedä, onko hän Suomen kansalainen. Hän olisi kuitenkin esim. kalkituksen tehnyt max. satasella sisältäen kaiken.
 
Tämä olisi meilläkin ratkaisu monessakin tapauksessa jos pienet askareet saisi teetettyä omalla väellä. Suoraa palkkatyötä ei kannata teettää kun sitten mukaan tulee työnantajavelvoitteet, mutta laskutuspalvelun kautta voisi teettääkin. Meidän taloyhtiössä voisi jopa onnistua ilman kyräilyä. Ehkä pitää joskus kokeilla vihertöiden tai porraskäytävien maali/paikkakorjausten kanssa koska meilläkin taloyhtiössä on asukkaana ja osakkaana ainakin yksi viherpeukalo ja yksi osaava pintakäsittelijä. Itsekin olen joskus tehnyt konsultointia/sähkösuunnittelua omalle ja myös naapuritaloyhtiölle ja miettinyt että pitäisikö ehdottaa että jos laskutan näistä laskutuspalvelun kautta, mutta toistaiseksi olen ottanut palkkiot Highland Park -viskipulloina.

Isossa osassa taloyhtiöitä tällainen omalla väellä teettäminen luultavasti aiheuttaisi vain eripuraa. Mieluummin maksetaan huoltoyhtiölle moninkertaisesti, ettei vaan naapuri saa yhtään lisätienestiä.

Meillä kiinteistöhuollossa outoa on se, että kyse on alle kahden miljoonan liikevaihdolla toimivasta kiinteistöhuollosta. Firman omistaja ja johtaja on ihan fiksu kaveri, niin tässä ilmeisesti on kyse nykyongelmasta, että osaavaa työvoimaa on vaikea löytää. Talon ylin kerros on tuplakorkea ja kun näihin asuntoihin viime vuonna tilattiin huoltoyhtiöltä palovaroittimien paristojen vaihto, se keikka tuskin kannatti. Onneksi pari ylimmän kerroksen asukasta oli kotona kun tulivat vaihtamaan. Tekijät kuulemma surutta kolistelivat telineiden putkia seiniin ja pudottelivat parkettilattioille. Huoltoyhtiö toki joutui nuo vauriot korvaamaan.

Toinen oli viime vuonna tehty kiuaskivien vaihto. Yksi asukas laittoi viestiä ja kuvan että taloyhtiösaunan kiuas on kovin kivistä vajaa. Kivien yläreuna oli noin kymmenen senttiä alle kiukaan yläreunan. Laitoin tuosta sitten viestin huollolle että varmaan joku hakenut täydennystä oman huoneistosaunansa kiukaaseen. Pyysin tuomaan lisää kiviä ja mainitsin että jos niitä ei ole vuoteen tai kahteen vaihdettu, niin vaihtakaa samalla uudet kivet. Tuli vastaus että olemme juuri vaihtaneet kivet ja että tuomme lisää. Tuosta kun kysyin huoltoyhtiöstä, tuli jotain hämärää selitystä että kivet loppuivat kesken ja sitten huoltomies unohti että pitää tehdä paikkokeikka. Selitys kuulosti hiukan keksityltä, kun nuo puuttuvat kivet olisi voinut samantien hakea 2,5 kilometrin päässä sijaitsevasta K-Raudasta.

Mielenkiintoinen oli myös keväällä tarjous, jonka huoltoyhtiö lähetti ilmeisesti massapostina kaikille asiakkaille. Tarjottiin polanteiden poistoa pihalta talven päätteeksi. Ei vaan tarjouksen tekijä ilmeisesti ollut sitä vertaa talvea seurannut, että varsinkaan säännöllisesti auratuille pihoille ei polanteita viime talvena muodostunut, kun koko talvi oli pakkasta eikä lumi päässyt missään välissä sulamaan ja jäätymään uudelleen. Tarjousta seuranneina päivinä oli vieläpä luvattu vesisadetta, niin kuittasin vaan että polanteita ei ole ja loput lumetkin sulavata kyllä viikonlopun vesisateilla pois.

Myöhemmin keväällä tuli tarjous puiden ja pensaiden oksien leikkuusta, vaikka senkin taloyhtiö oli juuri syksyllä tehnyt pihatalkoiden yhteydessä. Tosin sitä ei tarjouksen tekijä välttämättä tiennyt, vaikka toki tilasimme silloinkin kuorikatteet ja jätteiden poisviennin huoltoyhtiöltä.
 
Ihan jees. Laitoin tuossa muutama viikko sitten huoltoyhtiöön että voitteko jossain ruohonleikkuun yhteydessä kitkeä istutuksista ohdakkeet, pujot sun muut pitkät rikkaruohot pois kun meillä tuo huolto on aina ollut hiukan laiska noiden kitkemisen suhteen vaikka olisi erillislaskutettavaa työtä. Tuli kuittaus että ok tehdään. Nyt tuli lasku, niin isännöitsijä kysyy että aika kovalta kuulostaa kun rikkaruohojen kitkemisestä yritetään laskuttaa 26 h x 49 EUR. Tuossa kartasta katsoin suunnilleen, niin taloyhtiön pihalla nurmi- tai sora-aluetta istutuksineen on ehkä 700 m2, niin vaikka tuosta olisi nurmikoltakin kitkenyt jokaisen rikkaruohon, harannut sora-alueen ja siistinyt kivetysten reunukset, silti kuulostaa aika kovalta lukemalta.

Laitoin isännöitsijälle että lähtökohtaisesti jos ei tuntien reilusta vähennyksestä päästä sopuun, otamme pihalla katselmuksen, johon tulee mukaan huoltoyhtiön työnjohtaja tai tj sekä kyseisen työn suorittaneet työntekijät ja sitten käydään seikkaperäisesti läpi, mistä tuntiveloitus koostuu.

Tuossa eittämättä käynyt niin että ollut vähätöiset (lue=laiskat) työntekijät eikä työnjohtaja ole valvonut työntekoa sen enempää kuin tarkastanut laskua ennen sen lähettämistä asiakkaalle niin lopputulos on tämä.

Meillä on onneksi hyvä isännöitsijä, joka jaksaa käydä laskut tällä tarkkuudella läpi. Toki kun on yksinyrittäjä ja eläkeiän jo hyvän aikaa sitten saavuttanut (69 v), ei tarvitse vetää kalenteria täyteen isännöitäviä kohteita niin jää aikaakin. Harmi että tässä ikä tulee vastaan ja varmaan parin vuoden sisään joudutaan etsimään uusi isännöitsijä.
Huoltoyhtiöiden laskujen kanssa saa olla aina tarkkana. Meillä pientöiden työ kuuluu kuukausisopimukseen, mutta noin joka toinen kerta yrittävät laskuttaa niitä. Tarvikkeiden hinnatkin olivat monesti moninkertaisia läheiseen rautakauppaan ja lopulta päädyttiin lisäämään sopimukseen klasuuli, että tarvikkeissa saa olla vain max 10% kate verrattuna tukkuhintaan.

Törkeimpiä tapauksia ovat olleet noin 500m2 parkkipaikan hiekotussoran poisvienti, josta yrittävät laskuttaa melkein tonnin ja syksyllä lehtien viennistä useamman satasen. Molemmissa tapauksissa laskulle oli laitettu moninkertainen kuutiomäärä, ja lehtien kohdalla eivät olleet edes oikeasti keränneet niitä vaan puhaltaneet tontin vieressä olevaan metsään.
 
Tämä olisi meilläkin ratkaisu monessakin tapauksessa jos pienet askareet saisi teetettyä omalla väellä. Suoraa palkkatyötä ei kannata teettää kun sitten mukaan tulee työnantajavelvoitteet, mutta laskutuspalvelun kautta voisi teettääkin. Meidän taloyhtiössä voisi jopa onnistua ilman kyräilyä. Ehkä pitää joskus kokeilla vihertöiden tai porraskäytävien maali/paikkakorjausten kanssa koska meilläkin taloyhtiössä on asukkaana ja osakkaana ainakin yksi viherpeukalo ja yksi osaava pintakäsittelijä. Itsekin olen joskus tehnyt konsultointia/sähkösuunnittelua omalle ja myös naapuritaloyhtiölle ja miettinyt että pitäisikö ehdottaa että jos laskutan näistä laskutuspalvelun kautta, mutta toistaiseksi olen ottanut palkkiot Highland Park -viskipulloina.

Isossa osassa taloyhtiöitä tällainen omalla väellä teettäminen luultavasti aiheuttaisi vain eripuraa. Mieluummin maksetaan huoltoyhtiölle moninkertaisesti, ettei vaan naapuri saa yhtään lisätienestiä.

Meillä on suhteellisen pieni taloyhtiö n. 15 osaketta, ja tuon omalla väellä tekemisen kanssa on kipuiltu vuosia. Joskus aikanaan tuo meni hienosti kun taloyhtiössä asui enimmäkseen (vanhempaa) porukkaa joka osasi ja joka oli innokas tekemään. Saatiin paljonkin tehtyä halvalla ja hommat saatiin järjestettyä aina. Mutta sitten tuo porukka alkoi vanhuuttaa muuttamaan joko toiseen hiippakuntaan tai keskustan kerrostaloihin. Tilalle tulleelta nuoremmalta porukalta sitten puuttui kiinnostus tehdä yhen mitään, tai korkeintaa vähän tulla näytiksi keväällä haravoimaan jos sitäkään, joten pikkuhiljaa suurin osa tekemisestä jäi sitten pienen joukon harteille joka lopulta vittuuntui työhön josta korkeintaan sai ulinaa palkaksi. Tai jos jotain saatiin sovittua niin homma jäi tekemättä tai puolitiehen. Toki varmaan eroa tekee myös se että nuo "Vanha kaarti" oli asunut taloyhtiössä vuosikaudet ja tuntuu että nykyään moni nuorempi asukas on "vain käymässä" ja parin vuoden päästä vaihdetaan paikkakuntaa, jolloin minkäänlainen panostus taloyhtiön yhteisiin asioihin ei kiinnosta. Sama oikeastaan koskee myös hallitusta. Ei siihen näin pienessä taloyhtiössä koskaan ole tunkua ollut, mutta aika hiljaista alkaa olla tuolla vuosikokouksessakin.

Edit: Editoitu kielipoliisin vaatimuksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä on suhteellisen pieni talonyhtiö n. 15 osaketta, ja tuon omalla väellä tekemisen kanssa on kipuiltu vuosia. Joskus aikanaan tuo meni hienosti kun talonyhtiössä asui enimmäkseen (vanhempaa) porukkaa joka osasi ja joka oli innokas tekemään. Saatiin paljonkin tehtyä halvalla ja hommat saatiin järjestettyä aina. Mutta sitten tuo porukka alkoi vanhuuttaa muuttamaan joko toiseen hiippakuntaan tai keskustan kerrostaloihin. Tilalle tulleelta nuoremmalta porukalta sitten puuttui kiinnostus tehdä yhen mitään, tai korkeintaa vähän tulla näytiksi keväällä haravoimaan jos sitäkään, joten pikkuhiljaa suurin osa tekemisestä jäi sitten pienen joukon harteille joka lopulta vittuuntui työhön josta korkeintaan sai ulinaa palkaksi. Tai jos jotain saatiin sovittua niin homma jäi tekemättä tai puolitiehen. Toki varmaan eroa tekee myös se että nuo "Vanha kaarti" oli asunut talonyhtiössä vuosikaudet ja tuntuu että nykyään moni nuorempi asukas on "vain käymässä" ja parin vuoden päästä vaihdetaan paikkakuntaa, jolloin minkäänlainen panostus talonyhtiön yhteisiin asioihin ei kiinnosta. Sama oikeastaan koskee myös hallitusta. Ei siihen näin pienessä talonyhtiössä koskaan ole tunkua ollut, mutta aika hiljaista alkaa olla tuolla vuosikokouksessakin.
Ennenvanhaan vanhuksilla oli aikaa tehdä sitä ja tätä. Nykyajan hektisessä elämänmenossa ei nyt aikaa aina riitä kaikkeen. Talkoot on lauantaisin juuri silloin kun lasten harrastukset yms on siellä ja täällä. Ja kuka jaksaa aamulla alkaa lumia kolaamaan pihalta ja parkkipaikalta kun pitää ehtiä töihin. Mielummin maksaa että joku käy tekemässä sen koneella.
 
Kaikissa taloyhtiön askareissa, pienissä sekä suurissa, kiinteistöhuoltoyhtiöiden etuina on kattavat JA riittävät vakuutukset. Silti tehdyt työt ja laskut tulee aina tarkastaa eikä siitä vaan pääse mihinkään teetti töitä kellä tahansa.
 
Ennenvanhaan vanhuksilla oli aikaa tehdä sitä ja tätä. Nykyajan hektisessä elämänmenossa ei nyt aikaa aina riitä kaikkeen. Talkoot on lauantaisin juuri silloin kun lasten harrastukset yms on siellä ja täällä. Ja kuka jaksaa aamulla alkaa lumia kolaamaan pihalta ja parkkipaikalta kun pitää ehtiä töihin. Mielummin maksaa että joku käy tekemässä sen koneella.
Tässä vaan on sellainen paradoksi että toisaalta sitten tuolta nuoremmalta väeltä kuulee kovasti kitinää kun kaikki no niin kallista ja taas pitäisi maksaa lisää. Onpahan ollut myös välillä vastikerästejä joita on sitten saatu ruoskia maksettavaksi. Vaihtoehdot vaan on että joko tehdää itse, tai sitten ostetaan joku tekemään. Muuten ollaan matkalla siihen korjausvelka-helvettiin. Ehkä tämä taloyhtiö on sitten slummiutumassa vaikka väki on 100% kantasuomalaista. Joskus kyllä itsestäkin alkanut tuntumaan että vittu, bensaa päälle ja tikku perään...

Edit: Editoitu kielipoliisin vaatimuksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Huoltoyhtiöiden laskujen kanssa saa olla aina tarkkana. Meillä pientöiden työ kuuluu kuukausisopimukseen, mutta noin joka toinen kerta yrittävät laskuttaa niitä. Tarvikkeiden hinnatkin olivat monesti moninkertaisia läheiseen rautakauppaan ja lopulta päädyttiin lisäämään sopimukseen klasuuli, että tarvikkeissa saa olla vain max 10% kate verrattuna tukkuhintaan.

Törkeimpiä tapauksia ovat olleet noin 500m2 parkkipaikan hiekotussoran poisvienti, josta yrittävät laskuttaa melkein tonnin ja syksyllä lehtien viennistä useamman satasen. Molemmissa tapauksissa laskulle oli laitettu moninkertainen kuutiomäärä, ja lehtien kohdalla eivät olleet edes oikeasti keränneet niitä vaan puhaltaneet tontin vieressä olevaan metsään.
Eikö tässä kannattaisi jo vaihtaa yhtiötä?
 
Harvoin paranee pysyvästi vaihtamalla. Ensimmäinen vuosi vaihdon jälkeen voi homma toimia kohtuu hyvin mutta sitten alkaa lipsuminen asioiden hoidossa. Ihan sama homma on muissakin ostopalveluissa (isännöinti, siivouspalvelut jne.). Vaikka kuinka sopparia tehdessä luvataan tehdä hommat sovitun mukaan ja säntillisesti, niin käytännössä se toteutuu niin hyvin mikä sattuu olemaan työtä suorittavan henkilön osaaminen ja motivaatio. Varsinkin siivouksessa ja kiinteistönhoidossa työntekijöiden vaihtuvuus on erittäin suurta ja työn jälki sen mukaista.
Tähän kun lisätään vielä firmat joiden johtoportaan löytää sunnuntaisin Rauhanyhdistyksiltä niin asiakkaan sumutuksen mahdollisuus senkun lisääntyy.
 
Tuota ostopalvelun laatua joutuisi itse kyllä seurailemaan jatkuvasti ja itse olen kokenut sen aikaa vieväksi ottaen huomioon että siitä ei mitään korvausta omasta ajankäytöstä saa.siis näin työelämässä olevalle "tympeä nakki" ja varmaan sen takia monessa taloyhtiössä tahtoo vähän jäädä.
 
Eikö tässä kannattaisi jo vaihtaa yhtiötä?
Kertaalleen vaihdettu yhtiötä minun hallitusaikana ja kokemukset juuri samanlaiset kuten @sikiham kirjoitti. Lupaukset ovat kovat ja homma toimi tosi hyvin noin vuoden. Sen jälkeen lipsuminen alkoi ja kaikessa sai olla todella tarkkana kuten edellisen yhtiön kanssa. Vuosittain pidetään laatupalaveri huollon työnjohdon kanssa ja yleensä sen jälkeen homma taas toimii tosi hyvin jonkun aikaa. Nykyään ongelma on lähinnä laskutuksessa ja työt tulee hoidettua hyvin ja ajallaan.

Kilpailuttaminen ja huollon vaihtaminen on loppujen lopuksi aika työlästä eikä siihen huvita lähteä kauhean vähästä.
 
Meillä on suhteellisen pieni taloyhtiö n. 15 osaketta, ja tuon omalla väellä tekemisen kanssa on kipuiltu vuosia. Joskus aikanaan tuo meni hienosti kun taloyhtiössä asui enimmäkseen (vanhempaa) porukkaa joka osasi ja joka oli innokas tekemään. Saatiin paljonkin tehtyä halvalla ja hommat saatiin järjestettyä aina. Mutta sitten tuo porukka alkoi vanhuuttaa muuttamaan joko toiseen hiippakuntaan tai keskustan kerrostaloihin. Tilalle tulleelta nuoremmalta porukalta sitten puuttui kiinnostus tehdä yhen mitään, tai korkeintaa vähän tulla näytiksi keväällä haravoimaan jos sitäkään, joten pikkuhiljaa suurin osa tekemisestä jäi sitten pienen joukon harteille joka lopulta vittuuntui työhön josta korkeintaan sai ulinaa palkaksi. Tai jos jotain saatiin sovittua niin homma jäi tekemättä tai puolitiehen. Toki varmaan eroa tekee myös se että nuo "Vanha kaarti" oli asunut taloyhtiössä vuosikaudet ja tuntuu että nykyään moni nuorempi asukas on "vain käymässä" ja parin vuoden päästä vaihdetaan paikkakuntaa, jolloin minkäänlainen panostus taloyhtiön yhteisiin asioihin ei kiinnosta. Sama oikeastaan koskee myös hallitusta. Ei siihen näin pienessä taloyhtiössä koskaan ole tunkua ollut, mutta aika hiljaista alkaa olla tuolla vuosikokouksessakin.

Edit: Editoitu kielipoliisin vaatimuksesta.
Meillä oli aikaisemmassa pienessä taloyhtiössä muutaman osakkaan toiveesta se, että tehdään itse hommat. Oli kyllä aika raskasta välillä, ei niinkään se itse töiden teko mutta se riitely kun jengi ei erinäisistä syistä tehnyt. Pääpiru oli vielä tällainen hyväkuntoinen varhaiseläkkeelle jäänyt tyyppi jolla oli kaikki aika maailmassa ja hän sitten valitteli että jengi ei kolannut lunta aamuisin ym. Ei jostain syystä tuota ikinä saatu muutettua porukan mieltä että hommataan huoltoyhtiö.
 
Meillä ontui huolto kun oli peräkanaan parista suuresta huoltoyhtiöstä otettu. Kolmas huoltoyhtiö sitten olikin jo hyvä kun otettiin pienestä paikallisesta. Toki onhan se ihan haaveajattelua et voisi täysin oman onnen nojaan ostopalvelut jättää ja odottaa et homma hoituu kuin strömsössä. Kyllä se vaatii hallituksen jäseniltä ja osakkailta ajoittain aktiivisuutta auditoida toimintaa ja ohjata oikeaan suuntaan jos tarve on.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä oli aikaisemmassa pienessä taloyhtiössä muutaman osakkaan toiveesta se, että tehdään itse hommat. Oli kyllä aika raskasta välillä, ei niinkään se itse töiden teko mutta se riitely kun jengi ei erinäisistä syistä tehnyt. Pääpiru oli vielä tällainen hyväkuntoinen varhaiseläkkeelle jäänyt tyyppi jolla oli kaikki aika maailmassa ja hän sitten valitteli että jengi ei kolannut lunta aamuisin ym. Ei jostain syystä tuota ikinä saatu muutettua porukan mieltä että hommataan huoltoyhtiö.
Eihän tuo isoissa talonyhtiöissä ole ongelma teettää työtä. Mutta sellaiset alta 20 asunnon talonyhtiöt on haastavia siitä että se osakaskohtainen hinta nousee helposti merkittäväksi ja jos asuminen on muutenkin kallista muusta kulurakenteesta johtuen, esim taloyhtiössä tehtyjen remonttien lainasta, niin joka maksusta tulee sitä kitinää. Samoin monet pikkuhommat, esim se että huoltoyhtiö käy hommaamassa taloyhtiön osakkaiden käytössä olevaan ruohonleikkuriin bensaa niin siitä 10l kanisterin täytöstä tulee pirun kallis kun huoltoukko köröttää ensin paikalle hakemaan kanisterin. Sen jälkeen huristelee bensikselle. Juo kahvit ja täyttää kanisterin ja sen jälkeen ajaa takaisin kiinteistölle ja lopuksi vielä pois. Sille 20 euron bensakanisterille tulee moninkertainen hinta. samoin jos esim lipun nostaminen salkoo otetaan palveluna niin se on aivan törkyhintaista. Meidän taloyhtiössä onneksi sain väännettyä läpi että lipputanko vedetään nurin niin eipä tartte tuostakaan huolehtia.

Toki tuollaiset isot jatkuvat hommat, kuten lumityöt kyllä ehdottomasti kannattaa ostaa.
 
Viimeksi muokattu:

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
314 980
Viestejä
5 346 463
Jäsenet
84 986
Uusin jäsen
tele

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom