Taloyhtiön hallitus

Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
5
Näkemyksiä, vinkkejä ja kokemuksia hallituksessa toimimisesta.

Itse toimin pienen rivitalon hallituksen puheenjohtajana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
278
Hyvä alustus hallituksen puheenjohtajalta.
Ei muuta kuin hana auki kaikenlaisille pitkän pennin imaiseville 'asumista parantaville' toimille ja eläkeläisiltä osakkeenomistajilta ei kannattane turhaan mielipidettä kysyä. Sukanvarret (jos ei niihin varaa, niin katso nimimerkki) tyhjiksi vaan saatana.
 
Ryydike

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
970
Puheenjohtaja vaan tekaisee muutaman bulvaaniyrityksen ja sitten niitten kautta kierrättää taloyhtiön rahat omaan taskuunsa.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
5
Kaikkien pienten taloyhtiöiden puheenjohtajat eivät ole niitä oman edun tavoittelijoita.

Itsellä tavoitteena on hoitaa oma osani mahdollisimman hyvin. Kuunnellen kaikkien osakkaiden näkemyksiä ja sen pohjalta tehdä hyviä ratkaisuja. Yritän pitää taloyhtiön puolesta välit hyvänä, mutta silti tehdä välttämättömiä toimia, jotta taloyhtiössä asiat saadaan toimimaan.

Aloituspostaus oli vähän suppea. Anteeksi.
 
Armas Tappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
30
Murossa oli joskus juttua taloyhtiön puheenjohtajasta, joka oli täysi natsi ja toiminta oli ihan lain rajamailla. Muistaako kukaan mikä thread oli kysymyksessä? Tai saako sitä edes linkittää tänne?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 881
Murossa oli joskus juttua taloyhtiön puheenjohtajasta, joka oli täysi natsi ja toiminta oli ihan lain rajamailla. Muistaako kukaan mikä thread oli kysymyksessä? Tai saako sitä edes linkittää tänne?
Taloyhtiö on demokratia. Ei siellä puheenjohtaja pääse yksikseen tekemään mitään, jos on järkeviä ihmisiä hallituksessa tarpeeksi.
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 058
Uudehko taloyhtiö vai vanha? Remppa suunnitelmien tekoa, isännöitsijän vahtimista, nosta vastikkeita hiljalleen joka vuosi koska verot, vakuutukset, jätemaksut yms nousee kuitenkin joka vuosi.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 009
Olen taloyhtiömme hallituksessa, moitteita ei ole asukkailta kuulunut, ehkä se on hyvä merkki? :)
Huomen... eiku tänään klo. 14.00 on asukaskokous tulevasta parvekeremontista. Urakoitsija kertoo miten homma alkaa ja etenee, kahvia ja pullaa tarjolla.... :kahvi:
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
169
Taloyhtiö on demokratia. Ei siellä puheenjohtaja pääse yksikseen tekemään mitään, jos on järkeviä ihmisiä hallituksessa tarpeeksi.
Demokratia on suurimmassa osassa yhtiöitä valitettavasti näennäistä. Luin vasta muistaakseni jostain kiinteistöliiton tutkimuksesta, jossa suurusluokkaa 90% vastanneiden hallituksista oli valittu ilman äänestystä. Meidänkin yhtiössämme homma pyörii muutaman harvan vähän aktiivisemman osakkaan ympärillä. Suurinta osaa oman omaisuuden hoito ei kiinnosta vähääkään ja lopuistakin suurin osa on hallitukseen päätyessään ihan puhtaita statisteja.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Vähemmistö käy yhtiökokouksessa josta johtuen samoja henkilöitä äänestetään hallitukseen. Ja sitten hallituksen kokouksessa valitaan pj joka sattuu olemaan sama kuin edellisessäkin hallituksessa, paitsi jos henkilö kieltäytynyt ottamaan paikan vastaan.
Mutta silti ei pahemmin ole pahaa sanottavaa nykyisestä tai menneistä hallituksista. Paitsi silloin kun olin itse varsinen jäsen ja annoin laittaa 5v remonttisuunnitelmaan hissi selvityksen. Nyt tuommoinen perkele on tulossa kun talon vanhukset kävivät äänestämässä sen puolesta ylimääräisessä yhtiökokouksessa.
Tarvittavat remontit on tehty ja muitakin asukkailta lähteneitä ideoita on toteutettu.
Taloyhtiö 35v, 42 asuntoa.
 
jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
En ole kertaakaan käynyt enkä käy.

Eikös murossa ollut käyttäjäkin: Hallituksen puheenjohtaja
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Vähemmistö käy yhtiökokouksessa josta johtuen samoja henkilöitä äänestetään hallitukseen. Ja sitten hallituksen kokouksessa valitaan pj joka sattuu olemaan sama kuin edellisessäkin hallituksessa, paitsi jos henkilö kieltäytynyt ottamaan paikan vastaan.
--
Taloyhtiö 35v, 42 asuntoa.
Samaa settiä täälläkin, paitsi paljon pienempi yhtiö (10 asuntoa). Itse olen PJ, koska kukaan muukaan ei suostunut. Hallitukseen päätyi kaikki kolme muuta, jotka yhtiökokoukseen tulivat paikalle.

Oletan, että kaikki on hyvin, koska palautettakaan ei tule.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
58
Olin jo menossa taloyhtiön hallitukseen keväällä, mutta puheenjohtajan poisjäänti yhtiökokouksesta käänsi kelkan että en sitten mennytkään. Tämä kuuluu mielestäni sarjaan älä mene jos ei ole aikaa hoitaa. Ehkä muutkin ajattelevat samoin ja sen takia nuo on kansoitettu vanhemmilla ihmisillä eikä niillä kenellä olisi ehkä jotain osaamista tai näkemystä kuluvasta ajasta eikä 70-luvusta.

Meillä on toisaalta asiat ihan ok koska suurempia remppoja ei tarvitse edes suunnitella, mutta en nyt silti erityisemmin anna kehuja hallitukselle ja hommien toimeenpanolle koska pienetkin asiat tuntuvat jäävän tekemättä mistä on sovittu. Esim. joku ulko-ovien maalaus talkoilla, osa on maalannut ja osa ei ja tuotakin on jo pari vuotta pidetty vireillä eikä vieläkään mikään maalari-Simo tule vetämään niitä ovia oikean väriseksi mitä ei ole vielä maalattu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935
Vähemmistö käy yhtiökokouksessa josta johtuen samoja henkilöitä äänestetään hallitukseen. Ja sitten hallituksen kokouksessa valitaan pj joka sattuu olemaan sama kuin edellisessäkin hallituksessa, paitsi jos henkilö kieltäytynyt ottamaan paikan vastaan.
Mutta silti ei pahemmin ole pahaa sanottavaa nykyisestä tai menneistä hallituksista. Paitsi silloin kun olin itse varsinen jäsen ja annoin laittaa 5v remonttisuunnitelmaan hissi selvityksen. Nyt tuommoinen perkele on tulossa kun talon vanhukset kävivät äänestämässä sen puolesta ylimääräisessä yhtiökokouksessa.
Tarvittavat remontit on tehty ja muitakin asukkailta lähteneitä ideoita on toteutettu.
Taloyhtiö 35v, 42 asuntoa.
Kyllä se niin on, että tuo koskee koko hallitusta. Ketä sinne on kerran erehtynyt menemään, tullee siellä niin kauan olemaan kuin kehtaa kieltäytyä. Ei ne mitään haluttuja pestejä ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
79
On kyllä erikoista että jengi laittaa jopa satoja tuhansia kiinni siihen kerrostalo-osakkeeseen mutta sitten yhtiökokouksissa käyminen, tai hallitukseen "joutuminen" koetaan vain riesaksi. Siinähän on kyse siitä omasta omaisuudesta juurikin mihin pistit rahojasi kiinni.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Kauanko olet toiminut, olen kuullut että välillä on aika puuduttavaa toimia puheenjohtajana. Ihmiset eivät osaa hoitaa keskinäisiään ongelmiaan vaan aina vingutaan isännöitsijää, poliisia ja taloyhtiön puheenjohtajaa tekemään jotain.
 
Opamees

Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
66
62 kämppää. Hallituksessa 1+4. Onneksi PJ on joku spektrin laidalla surffaava DI. Ei tarvitse paljon muuta tehdä kuin esittää oma mielipide ja haukkua isännöitsijää silloin tällöin. :cigar2:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
249
Viimevuonna kävin ekaa kertaa yhtiökokouksessa ja jotenkin ne sai minut huijattua suoraan puheenjohtajaksi. :D Toisaalta yksi halukas olisi ollut, mutta kun ei asu talossa niin isännöitsijä ja muut olivat sitä mieltä, että olisi hyvä olla sellainen joka asuu paikanpäällä. Meillä on hallituksessa neljä jäsentä ja minä olen ainut joka asuu kyseisessä kerrostalossa, muilla on sijoituskämpät siinä.

Eipä tuo nyt ole niin paljon vaatinut hommaa ainakaan näin ekana vuonna, pieniä tsekkauksia onko joku pyöräkellarin remontti tehty hyvin jne. Kumminkin kaikki isot remontit on tehty jo pari vuotta aikasemmin.

Aika rauhaksiin on muutenkin saanut olla, ei ole muut asukkaat tullut mistään valittamaan tai muuta. Yleensä isännöitsijä on soitellut ja saattanut jotain kysellä.

Elelen toivossa, ettei tänä vuonna tarvitsisi jatkaa, mutta pahoin pelkään, ettei halukkaita ole. :D
Onhan tuossa se hyvä juttu, että pysyy hyvin kärryillä talon jutuista ja voi vaikuttaa asioihin ettei aleta mitään hulluja juttuja tekemään siellä.
 
a85

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 009
Kai se on tyytyväisyyden merkki kun yhtiökokouksissa ei käy kuin ne hallituksen jäsenet + pari muuta vakio kasvoa.

Hallituksen työmäärähän riippuu paljolti siitä kuinka hyvän isännöitsijän taloyhtiö on hommannut. Toki yhtiön kokokin vaikuttaa, mutta hyvä isännöitsijä tekee hallinnollintoon liittyvistä asioista suurimman osan. Isännöintikin on sellainen jota "kuka vaan" voi tehdä, joten alalla liikkuu myös erityisen huonojakin isännöitsijöitä. Vastuu isännöitsijän hankinnasta / olla hankkimatta sitä on pääosin hallituksella.
 
DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 156
Nelisen vuotta ollut taloyhtiön puheenjohtajana, ja alkaa kyllä riittämään. Täysin paska pesti joka ei kyllä nappaa enää yhtään. Tuntuu, että muu hallitus on pelkkää ilmaa ja kaikki valitukset/korjaukset/muut asiat ilmoitetaan vain ja ainoastaan meikäläiselle. Itse sitten hoidan hommat eteenpäin kun muut on täysin saamattomia. Ei siinä, taloyhtiö hyvässä kunnossa ja mielestäni olen hommat hoitanut kunnialla. Kohta onneksi lienee muutto edessä, ja saa tämänkin pestin jättää hamaan menneisyyteen.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Olin 2005- taloyhtiön hallituksessa. Erillistaloyhtiö (kymmenisen taloa) ja uutena ostettiin. Ensi kaksi vuotta hallituksen jäsenenä, sitten vuosi PJ:na.

Uudiskohteena oli todella paljon vääntöä rakennuttajan kanssa, että onko kaikki tehty hyvin. Mm. kaikki pihat ja nurmikot tehtiin uusiksi (salaojat puuttuivat/oli väärin tehty) erilaisia pienempiä rakennusvirheitä korjailitiin liki joka asunnossa ym. Työtä oli paljon ja kun oli oikeasti "oma lehmä ojassa" myös, niin tuli todella väännettyä hommaa aikamoisella tarmolla. Lähinnä siis tappelua rakennuttajan kanssa. Tiukkana ja asiallisena kun oli, niin kaikki saattiin hoidettua ja lopputulos sanalla sanoen hyvä ja kaikki osakkaat tyytyväisiä.

Varmasti aivan erilaista hommaa kuin jossain vanhan kerrostalon hallituksessa. Itse tunsin nimeltä kaikki asukkaat ja kaikkien kanssa pystyi juttelemaan tavatessa.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
604
Nelisen vuotta ollut taloyhtiön puheenjohtajana, ja alkaa kyllä riittämään. Täysin paska pesti joka ei kyllä nappaa enää yhtään. Tuntuu, että muu hallitus on pelkkää ilmaa ja kaikki valitukset/korjaukset/muut asiat ilmoitetaan vain ja ainoastaan meikäläiselle. Itse sitten hoidan hommat eteenpäin kun muut on täysin saamattomia. Ei siinä, taloyhtiö hyvässä kunnossa ja mielestäni olen hommat hoitanut kunnialla. Kohta onneksi lienee muutto edessä, ja saa tämänkin pestin jättää hamaan menneisyyteen.
Puheenjohtajan pesti on siis hyvä, jos haluaa herättää omakotiunelman. Sillon saa olla edelleen pj, mutta ainoa mulkku, jonka kanssa on tekemissä on allekirjoittanut itse.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 511
Puheenjohtajana toista vuotta, 114 asuntoa, hallituksessa kuusi henkeä. Yhtiökokouksessa käy vähän kaiken ikäistä ja tää taloyhtiö on vuosimallia 1973. Omat haasteensa tuo tämä yhtiön ikä ja oma ikä (32vee), mutta onneksi meillä on hyvä isännöitsijä jonka kanssa olen todella usein juttusissa. Ainoat suuremmat ongelmat on pari jotain vanhaa eläkeläistä, jotka eivät ole ikinä tyytyväisiä mihinkään ja mitään ei saisi korjata/remontoida koska rahat. Viimeisin vääntö käytiin teemalla käyttövesiputket vs. julkisivuremontti. Putket voitti, joten niillä mentiin. Sain juutalaishenkisenä sovittua yhteisurakan naapuritaloyhtiön kanssa, joten siinä tuli säästöä ja parhaimpana synergiaetuna se, että meillä tulee olemaan rempan ajan työnjohto pelipaikalla aamusta iltaan, eikä vaan kerran viikossa kun siltä tuntuu.

Homma on ihan perseestä, vittuilua tulee enimmäkseen, mutta tämä on ainoa tapa hoitaa asioita järkevästi. Toinen vaihtoehto on eläkeläishallitus ja eläkeläinen PJ:n roolissa, jolloin koko taloyhtiö rapautuisi täysin ja menisi siivottomaan kuntoon. Parin vuoden sisään on ollut vesivahinkoa, tulipaloa, lisää vesivahinkoa ja kaikkea muuta kivaa. Kunnialla näistä selvitty. Silti ihan perseestä.
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 058
Tulee mieleen vanhat kerrostalot tuolla tietyllä alueella, asukit vaan riiteli remppaamisesta ja niiden talojen ympärille vedettiin jo lippusiimoja ettei seinien rappaukset tipu jalankulkijoiden päähän.
 
DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 156
Puheenjohtajan pesti on siis hyvä, jos haluaa herättää omakotiunelman. Sillon saa olla edelleen pj, mutta ainoa mulkku, jonka kanssa on tekemissä on allekirjoittanut itse.
Voinee sen näinkin sanoa juu :)

On suorastaan juhlaa tämän jälkeen, kun pääsee päättämään asioista vain ja ainoastaan itselleen, eikä tarvitse kuunnella iänikuisia valituksia kun joku on aina huonosti.
 
  • Tykkää
Reactions: co1
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Itse olin rivariyhtiön hallituksessa pari vuotta. Rivariyhtiönä kai keskikokoinen 15 asuntoa, yhtökokouksissa aina samat naamat paikalla, asumisen alkuvaiheessa noin 5 asunnosta ja myöhemmin omistajanvaihdosten seurauksena 7 asunnosta kävi porukkaa. Osaa ei näkynyt ikinä paikalla.

Meidän yhtiöllä oli hyvä tilanne siinä mielessä, että isännöitsijä oli kokenut ja kovatasoinen ammattilainen, joka käytännössä hoiti kaiken taloyhtiölle valmiiksi ja hallitukselle jäi hyväksyntä- ja valvontavastuu asioista. Taloyhtiö oli muutenkin harvinaisen yhdenmielinen asioista, ja kaikki halusivat huolehtia omaisuudestaan hyvin, joten tarvittavat pienemmät ja suuremmat remontit terassien maalauksesta maalämpöön meni läpi ilman tappeluita ja hyvässä järjestyksessä.

Vaikka toki asukkaillakin on merkitystä tässä, en voi riittävästi korostaa hyvän ja ammattitaitoisen isännöitsijän vaikutusta hallituksen työhön ja taloyhtiön pyörittämiseen, siitä kannattaa vähän maksaakin, mutta sen tuoma helppous ja vaivattomuus korvaavat kaiken. Isännöitsijän avulla voidaan myös varmistaa, että kaikki tapahtuu lakien ja pykälien mukaisesti ettei tule ikäviä yllätyksiä jälkikäteen remonttihommissa tai muissa asioissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Ei ihan otsikon mukainen viesti, mutta näin taloyhtiön hallituslaisena asiaa pohdin, niin täällä saattaa olla kokemusta.

Lounealta ja isännöintifirmalta tuli tarjous, että kaapelitv ja netti tulisi valokaapelilla ja hintaa koko setille olisi 8e/asunto/kk. Suora lainaus viestistä:
Olemme yhteistyössä Lounean kanssa tarjoamassa asiakkaillemme pakettia, jossa 25/10M laajakaista jokaiseen asuntoon ja kaapelitv maksaa enintään 8,-€/asunto/kk.
Ymmärtäisin tuosta "jokaiseen asuntoon" sanamuodosta, että kyseessä olisi henkilökohtainen netti eikä taloyhtiön kesken jaettu nopeus. Isännöitsijältä kyselin lisää ja tässä ei ilmeisesti olisi edes liittymismaksua. Nykyiseen kaapelitv-maksuun tuo olisi lisää vain 5e kuussa. Kuulostaa musta jotenkin liian hyvältä.

Onko jollain tällaisesta kokemusta? Voiko olla noin halpaa, että ei-jaettu 25/10 nettiyhteys (ja kaapelitv) kokonaisuudessaan maksaisi vain tuon 8e kuussa?
 
jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Itsellä ainakin edellisessä asunnossa hallitus teki idioottimaisen päätöksen jostain hökötyksestä talon kellariin. Ja nimen omaan jaettu romu. Vaikka kuitu olikin jo valmiiksi vedetty jo silloin kellariin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935
Ei ihan otsikon mukainen viesti, mutta näin taloyhtiön hallituslaisena asiaa pohdin, niin täällä saattaa olla kokemusta.

Lounealta ja isännöintifirmalta tuli tarjous, että kaapelitv ja netti tulisi valokaapelilla ja hintaa koko setille olisi 8e/asunto/kk. Suora lainaus viestistä:

Ymmärtäisin tuosta "jokaiseen asuntoon" sanamuodosta, että kyseessä olisi henkilökohtainen netti eikä taloyhtiön kesken jaettu nopeus. Isännöitsijältä kyselin lisää ja tässä ei ilmeisesti olisi edes liittymismaksua. Nykyiseen kaapelitv-maksuun tuo olisi lisää vain 5e kuussa. Kuulostaa musta jotenkin liian hyvältä.

Onko jollain tällaisesta kokemusta? Voiko olla noin halpaa, että ei-jaettu 25/10 nettiyhteys (ja kaapelitv) kokonaisuudessaan maksaisi vain tuon 8e kuussa?
Meillä Telian 10/10 per asunto hinta muistaakseni 6€.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
456

Ajan muuttuvat, tekniikat paranevat, nopeudet kasvavat ja kilpailu on kiristynyt. Tarjous voi siis olla juuri niin hyvä kuin ajattelet. Toki kannattaa varmistaa, että näin on. Lisäksi kannattaa miettiä, kuinka pitkäksi aikaa talo tuohon sitoutuu (Onko tarjous enää kahden vuoden päästä yhtä hyvä? Tai jos palvelu on muuten huono?) ja miten esim. vianselvitys+korjaus hoituu (ettei tule ylimääräistä työtä hallitukselle/isännöitsijälle).
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
45
Ite aikanaa menin rivarissa taloyhtiön hallituksee vahtimaan "sijoitustani".
Hyvin nopeesti kävi ilmi että isännöitsijä ei hoida hommiaan. Siinä olikin sitten setvimistä. Ainoan kerran muistan nähneeni kokouksessa perus naamojen lisäksi porukkaa kun päätettiin julkisivuremontista.

Jos siis haluaa osallistujia ni kannattaa heittää joku kallis remontti kutsuun. Kokoushan aina voi päättää ettei sitä tehdä.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Lounean pointtihan tuossa on sitouttaa taloyhtiö asiakkaaksi, jokaisessa asunnossa olisi ktv- ja nettiliittymä ja kk-maksut juoksisivat. Noilla hinnoilla aika win-win tilanne asukkaille ja operaattorille. Taloyhtiön kuidutus on halpaa hupia verrattuna pientaloalueisiin niin hinnat sen mukaiset.

Mikäli tarjousehdoissa ei ole mitään epäselvää niin kannattanee ottaa. Itsellä Lounean kuitu ok-talossa eikä ole moitittavaa löytynyt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 660

Meillä ainakin Elisa otti itse yhteyttä ja tarjos erittäin edullista nettiä ja kaapeli TV:tä. Pointti oli se, että kun lähellä oli kaupungin asuntoja, ja kaupunki oli tehny sopparin Elisan kanssa että se toimittaa niihin kuidut, niin samalla vedolla vetävät parinkymmenen metrin kiepin ja liittävät meidät ilmaiseksi Elisaan. Nyt jokaiseen asuntoon kuuluu ilmainen 10/10 netti. Ja taloyhtiö säästää kaapelitelkussa joku 1000e vuodessa.
Ja asukkat maksavat ylimääräisestä nopeudesta. Mulla 50/10 ja maksan 5e kuussa. Soneralla 100/10 makso 33e kuussa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Hyviä pointteja. Kiitos vinkeistä. Torstaina on Lounean tilaisuus, missä tuosta kertovat enemmän ja menen toki kuuntelemaan. Täällä mainittujen asioiden lisäksi mietin vielä, miten tuo kaapeli vedetään asuntoon asti. Ja millaisen päätelaitteen se tarvitsee. Lisäksi kiinnostaa myös, että onko tuossa mahdollista rahaa vastaan saada nopeampaa yhteyttä, kun Lounea näyttää semmoisiakin tarjoavan. Viimeiset 15 vuotta olen pärjännyt 10 megaisella, niin tuskin tuo 25:kään ihan heti loppuu kesken, mutta mistäs sitä tulevaisuudesta tietää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
689
Ei ne asuntoon asti mitään uutta vedä, joko puhelinjohtoja tai kaapelitv-verkkoa pitkin ellei yleiskaapelointia ole. Lisänopeudet maksusta yleensä onnistuu.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
45
Jos toteuttaavat hyvin, kuitu asuntoihin. Luultavasti kuitu vain pannuhuoneeseen josta sitte paukkulangalla asuntoihin. VDSL2 taitaa olla nykyisin käytetty tekniikka.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 009
Hyviä pointteja. Kiitos vinkeistä. Torstaina on Lounean tilaisuus, missä tuosta kertovat enemmän ja menen toki kuuntelemaan. Täällä mainittujen asioiden lisäksi mietin vielä, miten tuo kaapeli vedetään asuntoon asti. Ja millaisen päätelaitteen se tarvitsee. Lisäksi kiinnostaa myös, että onko tuossa mahdollista rahaa vastaan saada nopeampaa yhteyttä, kun Lounea näyttää semmoisiakin tarjoavan. Viimeiset 15 vuotta olen pärjännyt 10 megaisella, niin tuskin tuo 25:kään ihan heti loppuu kesken, mutta mistäs sitä tulevaisuudesta tietää.
-Kilpailuttakaa myös esim. elisa ja sonera....! :think:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 881
Meillä maksaa 10Mb/10Mb netti + kaapeli-TV 5€/kuukausi. Sonera.
Elisa tarjosi samaa pakettia 6€/kk.
DNA ei tarjonnut mitään, kun olisi kuulemma liian kallista vetää kaapeli. Sitten kun Sonera veti kaapelin, nyt lähettelevät joka kuukausi tarjouksia..

Liittymismaksu oli noin 2500€. Menee jokunen vuosi, kunnes saadaan se takaisin alentuneissa maksuissa. Tämä siis Helsingissä. Ja onhan tuo liittymismaksu kallis, varsinkin kun nähtävästi toivat sen kaapelin kadun toiselta puolelta..
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
119
Meidän taloyhtiölle paikallinen puhelinfirma tarjoaa kuitua reilu 700€/asunto asennus ja 25€/kk 50/10 netti. Taitaa jäädä ottamatta ja 4g:llä mennään. Kaapeli tv ajetaan alas joten tulee siitäkin säästöä ku siirtyy antenniin.
 
Jos olet vanhassa taloyhtiössä, antenni-tv pitää uusia lähivuosina ja siksi mekin vaihdoimme kaapeli-tv:hen. Kaapelista ei tullut lisäkustannuksia kun vähän väänsi puhelimessa.

Antennin uusinta DVB-T2:een tai mihin ikinä olisi maksanut ainakin 600€/kerrostalo..
 
Täällä siis on tällä hetkellä kaapeli, mutta paikallinen puhelinfirma ajaa sen alas koska haluaa myydä kuitua kaikille. Hinta-arvio tuohon antenniin siirtyminen 3000-5000€ vs kuitu useita kymmeniä tuhansia.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
543
Pienkerros-luhtitalo 30 asuntoa. Talo tehty -76. Menin hallitukseen joskus 2000. Tehtiin isännöitsijän kanssa hallituksessa korjaus/hankesuunnitelma 10 vuodelle, jota jatkettu. Koottu korjausrahastoa vastikkeen päälle eläkeläistilintarkastajan vastalauseista huolimatta. Korjattu tänä aikana pesula-saunatilat, julkisivu, asfaltointi, roskis ja ulkovarasto tehty, käyttövesiputkisto uusittu kokonaan vesikalusteineen, vesikate ja rännit uusittu, talopesulan koneet uusittu, lukitusjärjestelmä uusittu. Muuta pientä lisäksi. Nyt ei talon saneeraustoimissa suunnitelmasta muuta kuin takajulkisivun pintakunnostus. Vastike on 3,95 e/neliö. Yhtiölainan tarve ollut vähäinen ja maksettu parin vuoden päästä.
Esittelin viimeksi hallitukselle ja yhtiökokoukselle selvitettäväksi autopaikkojen sähkösaneerausta hybridi/sähköautojen tulon kannalta. Samoin aurinkopaneeleiden hankintaa edullisen kattosuunnan ja muodon takia. Eivät vielä edenneet. Kuitu tulee Elisalta ja Soneralta talon jakamoon. Ei kovin paha talo!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 881
Täällä siis on tällä hetkellä kaapeli, mutta paikallinen puhelinfirma ajaa sen alas koska haluaa myydä kuitua kaikille. Hinta-arvio tuohon antenniin siirtyminen 3000-5000€ vs kuitu useita kymmeniä tuhansia.
Aina kannattaa kysellä vanhan kuparin tuontikustannuksia.. Eivät mielellään tuo, mutta siinä tulee hitaampi netti ja kaapeli-tv. Itse neuvottelin näistä asioista viime vuonna, mutta tosiaan pääkaupunkiseudulla, jossa etäisyydet on pienet.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
119
Aina kannattaa kysellä vanhan kuparin tuontikustannuksia.. Eivät mielellään tuo, mutta siinä tulee hitaampi netti ja kaapeli-tv. Itse neuvottelin näistä asioista viime vuonna, mutta tosiaan pääkaupunkiseudulla, jossa etäisyydet on pienet.
Täällä on jo päivämäärät lyöty lukkoon kun kaapeli-tv lakkaa. Hieman turha sitä kyllä enää pitääkkään kun kk maksu ollut ~11€/asunto pelkästä kaapeli-tv:stä ja netin nyt saa nykyään nopeamman "mokkulalla".
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 009
Täällä on jo päivämäärät lyöty lukkoon kun kaapeli-tv lakkaa. Hieman turha sitä kyllä enää pitääkkään kun kk maksu ollut ~11€/asunto pelkästä kaapeli-tv:stä ja netin nyt saa nykyään nopeamman "mokkulalla".
Mokkulallako meinaatte TV-ohjelmia katsoa...? :vihellys:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 406
Viestejä
4 160 010
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom