Taloustiede: Aalto vs. Helsingin yliopisto

Liittynyt
27.07.2017
Viestejä
10
Olen pohdiskellut (kansan)taloustieteen maisteriopintoihin hakemista Helsingin yliopistoon tai Aaltoon parempien työllistymis- ja opiskelumahdollisuuksien perässä, kun olen saanut suoritettua kandivaiheen (matematiikka sivuaineena) Jyväskylässä. Jatko-opiskelu ei ole poissuljettu mahdollisuus. Paljoakaan epävirallista tietoa aiheesta en ole löytänyt, mutta ehkä täällä on ihmisillä valistuneita mielipiteitä asiasta.

Mitä eroja Aallon ja Helsingin yliopiston taloustieteen opetuksella ym. on? Kumpaa suosittelisitte (ensisijaiseksi) hakukohteeksi?

Kiitokset vastauksista etukäteen.

edit: Tarkennettu, että puhun nyt aiemmin kansantaloustieteen nimellä tunnetusta taloustieteestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
2 016
Oon ihan pihalla näistä (valmistuin ite hkkk:sta 2005), mutta voisi äkkiseltään kuvitella aallon tekevän enemmän tiedettä yritysten ja liike-elämän tarpeisiin. Mun aikana ainoa yhteinen isompi kokonaisuus oli ehkä kansantaloustiede. Mieti eka mitä haluat pääaineeksi ja vaikka siitä liikkeelle. Tilastotiede oli hkkssa lähinnä sellainen muita kokonaisuuksia tukeva aine. Samoin talousmatikka ja muut kvantitatiiviset menetelmät.

lisäys: silloin kun itse opiskelin kauppiksessa, opiskeluoikeus oli suoraan KTM-tutkintoon. Perusopintojen jälkeen valittiin pääaine ja siitä sitten kandi ja lopuksi gradu. Jossain mielenhäiriössä valitsin aluksi johtamisen pääainekokonaisuuden. Hetken sitä johtamisen leikkikoulutouhua pureskeltuani sain onneksi vaihdettua laskentatoimeen. Lopuksi valmistuin laskentatoimen laitokselta supererikoistuen strategiseen johdon laskentatoimeen :geek: Eli suomeksi laskentatoimen menetelmiin vaikka markkina-analyyseissä ja kilpailuetu-jutuissa. Vähän sellaista laaja-alaisempaa laskentatoimea pelkän numeroitten murskaamisen sijaan.

Mä en ehkä ite ( :bored: )lähtisi edelleenkään erikoistumaan yhtään mihinkään työllisyystilanteen mukaan, vaan tekisin sitä mikä kiinostaa ja tuntuu luontevalta. Se on kuitenkin tosi kivaa aikaa jos pystyy oikeasti nauttimaan siitä mitä opiskelee. "Kyllä siperia sitten opettaa". Ite ajauduin valmistumisen jälkeen Lontooseen rahoitusalan paskahommiin vaikka omat puolensa siinäkin oli toki :shy:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 063
Haluatko tutkijaksi ja/tai julkiselle puolelle, vai ajattelitko pyrkiä yksityiselle sektorille rahoituspuolen ihmiseksi töihin? Ensin mainittuun varmaan HY on hyvä, jälkimmäiseen valitsisin Aallon.

Ihan mutua tämä arvuutteluni - kokemusta ei kummastakaan ole. Luin vain kauppakorkeakoulun jotain markkinoinnin kursseja aikoinani.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Olis kyllä hyvä lähteä tosiaan siitä, että mitä haluaa tehdä suunnilleen työkseen koska ne työt on monesti luonteeltaan aivan erilaisia niin uran, palkan, työllistymisen kuin stressaavuudenkin suhteen. Ihan eri asia olla joku kansista opiskellut julkispuolen virkamies kuin vaikkapa tarkastaa asiakasfirmojen tilejä stressitasot ja ylityöt tapissa. Ja kaikki muukin ihan laidasta laitaan.
 
Liittynyt
27.07.2017
Viestejä
10
Selkeiden uratoiveiden muodostamista vaikeuttavat taloustietelijöiden monipuolinen työllistyminen erilaisiin tehtäviin (näin olen ainakin lukenut) ja toisaalta se, että eri työtehtävien todellista sisältöä on vaikea arvioida näin opiskelijana. Yliopistotutkijan ura ei kuulosta täysin omalta, vaikka analyyttinen työ kiinnostaakin. Toisaalta myöskään yrittäjyys tai vaikkapa yllä mainittu tilien tarkastus eivät hirveästi innosta. Epämääräisesti sanottuna kiinnostaa sellainen työ, jossa yritetään ymmärtää maailmaa, oli se sitten yksityisen tai julkisen sektorin tarkoitukseen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 308
Muistan vielä Muron ajoilta ajat, jolloin säännöissä oli nimenomaisesti kielletty keskustelut Aalto-yliopistosta. Tähän oli vieläpä ihan syynsä, vaikka se kuulostaa tyhmältä.

Uskaltaako tällaiseen ketjuun vastata?
 

ravallo

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 394
Työtehtävät on tosiaan ihan tuurissaan, KTM:llä voi päätyä niin monenlaiseen hommaan. Sisällä on jotain suhteellisen selkeitä ammattikoulumaisia uraputkia kuten tilkkarit tai verokonsultit ja sitten toisaalta täyttä hähmää kuten johtaminen, josta voi päätyä ihan mihin vaan. Niitä kurssejahan voi vähän kurkata etukäteen ja katsoa kummassa on mielenkiintoisemman oloinen tarjonta. LW:n pointti että Aalto on käytännönlähempi ja HY teoreettisempi voi hyvin pitää paikkaansa.
 

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 767
Muistan vielä Muron ajoilta ajat, jolloin säännöissä oli nimenomaisesti kielletty keskustelut Aalto-yliopistosta. Tähän oli vieläpä ihan syynsä, vaikka se kuulostaa tyhmältä.

Uskaltaako tällaiseen ketjuun vastata?
Hihi, pyttishän sen kiellon sai aikaiseksi kylteri-trollauksellaan. Ei onneksi olla täällä samassa tilassa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 468
Osaakos täällä joku Kauppatieteen tutkinnon suorittanut (joko noissa mainituissa kouluissa tai muuallakin) sanoa, että mitkä ovat ne tarpeellisimmat matemaattiset työkalut/käsitteet opiskelussa? Jotain alaan liittyviä kirjoja kun olen tutkaillut on siellä ollut muistaakseni ainakin juttua derivoinneista, logaritmeista ja potenssilaskennasta, joten ovatko nuo ne tärkeimmät ja käytetyimmät matemaattiset jutut koulutuksessa?
 

ravallo

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 394
otain alaan liittyviä kirjoja kun olen tutkaillut on siellä ollut muistaakseni ainakin juttua derivoinneista, logaritmeista ja potenssilaskennasta, joten ovatko nuo ne tärkeimmät ja käytetyimmät matemaattiset jutut koulutuksessa?
Yhteen- ja vähennyslasku

Kansis on vähän eri juttu, siellä kai harrastetaan jotain korkeampaa mysteerimatikkaa, mutta muuten talousmatikka on aika simppeliä kamaa. Summasarjoilla kun pyörittelee rahan aika-arvoja niin pääsee aika pitkälle rahoituksen ja laskiksen kanssa. Tietenkin jos tarvii syventävissä jotain tilastollisia menetelmiä, mut aika harva niidenkään käyttäjistä tuntui niistä oikeasti paljoakaan tajuavan.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
2 016
Optimointilaskuja oli kanssa aika laajasti, jos nyt mitään enää mistään muistan. Rahoituksessa sitten iso nippu omia systeemeitä ihan kaikkeen mahdolliseen mallintamiseen perus black-scholesista ties mihin...

Kansis on vähän eri juttu, siellä kai harrastetaan jotain korkeampaa mysteerimatikkaa
Mulla on jäänyt elävästi mieleen kun sellanen harmaa bussikuskin näköinen proffa veti jotain kansiksen vähän liian syventävää kurssia. Sanaakaan sanomatta se kirjoitti piirtoheitin sauhuten jotain kirjaimia ja ihmeeellisiä merkkejä kalvolle ja vastaukseksi tuli numeroita. Mulle ja parille muulle matemaattisesti vähemmän lahjakkaalle ei koskaan selvinnyt mitä siinä oikein tapahtui kun mitään kaavakirjaakaan ei kai ollut käytettävänä :rofl:
 
Liittynyt
07.01.2020
Viestejä
1
Mitä eroja Aallon ja Helsingin yliopiston taloustieteen opetuksella ym. on? Kumpaa suosittelisitte (ensisijaiseksi) hakukohteeksi?
Ei juurikaan väliä kumpaan haet. Maisteriohjelmissa yhteistyötä koulujen välillä on paljon Helsinki GSE:n muodossa. Suosittelen sinua kuitenkin harkitsemaan myös ulkomaisia kouluja, esimerkiksi Tukholmassa on varsin laadukas taloustieteen laitos.
 
Liittynyt
27.07.2017
Viestejä
10
Ei juurikaan väliä kumpaan haet. Maisteriohjelmissa yhteistyötä koulujen välillä on paljon Helsinki GSE:n muodossa. Suosittelen sinua kuitenkin harkitsemaan myös ulkomaisia kouluja, esimerkiksi Tukholmassa on varsin laadukas taloustieteen laitos.
Tästä inspiroituneena rupesin tutkimaan myös mahdollisuuksia hakea ulkomaille opiskelemaan. Lukuvuosimaksujen maksaminen ei lähtökohtaisesti innosta, mikä rajaisi vaihtoehtoja Euroopassa: Pohjoismaiden (pl. Islanti) lisäksi ilmeisesti opiskelu on (lähes) ilmaista myös Ranskan ja Saksan julkisissa yliopistoissa. Nyt menee vähän alkuperäisen aiheen ohitse, mutta kysytään nyt kuitenkin, jos joillakin olisi näkemyksiä seuraavista: onko Helsingin yliopistoon tai Aaltoon verrattuna tällaisilla Tukholman kaltaisilla arvostetuimmilla kouluilla todellisuudessa opetus laadukkaampaa? Vai onko kyse vain siitä, että arvostettuihin yliopistoihin valikoituu keskimäärin parempia opiskelijoita, minkä takia luonnollisesti sieltä valmistuvat menestyvät hyvin? Monet yliopistoja rankkaavat mittarit tuntuvat keskittyvän arvostelemaan tutkimusta, jolloin ne eivät oletettavasti ole niin hyviä opetuksen laadun mittareita. Toinen kysymys on se, että olisiko työelämän kannalta merkittävää hyötyä opiskella tällaisessa hieman arvostetummassa yliopistossa?
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 672
Viestejä
4 221 286
Jäsenet
71 095
Uusin jäsen
Cityhirvi

Hinta.fi

Ylös Bottom