• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Tässä ketjussa seurataan EU:n hajoamista.

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 150
Uskon että EU-maat jotka eivät suostu ottamaan pakolaisia lähtevät seuraavana kun EU alkaa painostaa liikaa. Unkari ainakin tällainen maa, onko myös Itävalta?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221

Sen päivän kun näkisi että Unkari lähtee EU:sta. Jos vain EU:n sopimukset sallisivat maan monottamisen pihalle niin veikkaan että se tapahtuisi ennen kuin Unkari lähtisi itse vapaaehtoisesti.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Uskon että EU-maat jotka eivät suostu ottamaan pakolaisia lähtevät seuraavana kun EU alkaa painostaa liikaa. Unkari ainakin tällainen maa, onko myös Itävalta?
Unkari, kuten Puolakin ovat hyvin EU-myönteisiä maita. Valitettavasti.
 
Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
Viime aikoina yritysten muutto UK:sta muualle EU alueelle vaikuttaa kiihtyneen. Ja tästä näyttää Hollanti hyötyneen eniten, kun se on lähellä ja siellä puhutaan hyvää englantia. Tuore raportti paljastaa: Selkeä brexit-voittaja löytyi – yritykset vyöryvät Britanniasta Hollantiin ennätystahtia

Edit. Tässä vielä linkki NFIA:n sivulle jossa sivutaan myös samaista raporttia:

Noita muuttoja tapahtuu varmasti ennen vuoden loppua vielä runsaasti. Tuo näyttäisi sitten kokonaisuudessa tuovan vähän lisähuolia UK:lle.
Tämähän on hyvä uutinen. Toivottavasta joku yritys siirtyisi myös Suomeen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Unkari, kuten Puolakin ovat hyvin EU-myönteisiä maita. Valitettavasti.
Ja siinä missä brittien kohdalla voidaan käydä pitkät väännöt siitä että kuinka haitallinen EU ero tulee olemaan niiden taloudelle, Unkarin kohdalla tuo on aika suoraviivainen tilanne.
140 miljardia BKT:ta, 125 miljardia vientiä josta noin 80% EU-maihin. Eli Unkarin vienti EU-maihin on about 60 prosenttia niiden BKT:sta. Ero EU:sta olisi aikalailla taloudellinen itsemurha Unkarille.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044

EU lopettaa kaupankäymmin ta tuo Kiinasta?
Kuulostaa melko itsetuhoiselta kauppaliitolta.
Luomalla esteitä lähinaapuriensa kanssa EU kusee hyvin voimakkaasti omiin muroihinsa, haluttiin sitä tunnustaa tai ei.
 
UK on kääpiö EU:n rinnalla. Jos EU erityisesti ei halua, ei sitä kaupankäyntiä tarvitse edes korvata millään Kiinalla. Pieni isku EU:lle, musertava UK:lle.

"Luomalla esteitä" on ilmeisesti tässä sama kuin "poistetaan edut kun ei suostuta velvoitteisiin". Mullekin "luotiin esteitä" käydä tuossa paikallisella kuntosalilla kun lopetin jäsenyyteni maksamisen. Kuulostaa itsetuhoiselta luoda lähiasiakkaalleen tällaisia esteitä :btooth:
 
EU mököttää Jo Venäjälle. Mitä useampaan suuntaan pykii, niin sen hankalampi EU:lle. Ei esim Jenkitkään EU:n kanssa diilaile, jos voivat jotan muuta kautta edetä.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 864

Venäjälle mökötys johtuu ihan Venäjän omista toimista. Syytä olis vähän enemmänkin vääntää vipua. Valitettavasti saksa on niin kiinni venäjän kaasussa.

Tuskin jenkeillä on halua hylätä yhtä maailman suurimmista markkinoista. Hankala se on korvata muualla, varsinkaan minkään korkean jalostusasteen tuotteissa.
 
Eipä jenkkien kanssa diilaaminen juuri nyt mikään täky olekaan. Sitähän tässä odotellaan, että joutuuko Boris nappaamaan jonkun Trumpin USA first -diilin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Venäjälle mökötys johtuu ihan Venäjän omista toimista. Syytä olis vähän enemmänkin vääntää vipua. Valitettavasti saksa on niin kiinni venäjän kaasussa.

Tuskin jenkeillä on halua hylätä yhtä maailman suurimmista markkinoista. Hankala se on korvata muualla, varsinkaan minkään korkean jalostusasteen tuotteissa.
Eu:lla ei ole vara pykiä jenkeille, jos ne diilaavat suoraan, omin sopimuksin EU:sta eronneiden kanssa.
Joa mitä enemmän EU luo esteitä LÄHINAAPUREIHINSA, olipa syy ihan mikä hyvänsä, niin sitä heikommin EU:lla ja siis sen jäsenillä menee. Lähinaapureiden kanssa käymä kauppa on erittäin tärkeä asia myös EU:lle. Ja jos EU selkeästi heikentää tilannetta, niin yhä useampi päättää jättää uppoavan laivan... Eli tilanne eskaloituu.. EU:n koko ei auta loputtomasti kauppapoliittiseen hölmöilyyn.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Eu:lla ei ole vara pykiä jenkeille, jos ne diilaavat suoraan, omin sopimuksin EU:sta eronneiden kanssa.
Katotaan nyt ekaksi ne kortit eli ne omat sopimukset. Siinähän britit diilaa jos soppari on luokkaa "USA First!".

Toinen silmäsi on sokea. Et näe, että tilanne on UK:n ja EU:n välillä eikä kumpikaan ole ilmaiseksi valmis olemaan "luomatta esteitä" naapurilleen. UK vaan kärsii paljon enemmän jos sopimusta ei synny.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 864
Eu:lla ei ole vara pykiä jenkeille, jos ne diilaavat suoraan, omin sopimuksin EU:sta eronneiden kanssa.
Joa mitä enemmän EU luo esteitä LÄHINAAPUREIHINSA, olipa syy ihan mikä hyvänsä, niin sitä heikommin EU:lla ja siis sen jäsenillä menee. Lähinaapureiden kanssa käymä kauppa on erittäin tärkeä asia myös EU:lle. Ja jos EU selkeästi heikentää tilannetta, niin yhä useampi päättää jättää uppoavan laivan... Eli tilanne eskaloituu.. EU:n koko ei auta loputtomasti kauppapoliittiseen hölmöilyyn.
Mitä siellä on hölmöilty niin, että jenkit pistäisi kaupan kiinni?
Enkä usko, että eu alkaa hankaloittamaan brittien sopimuksia muiden kanssa. Miksi se niin tekisi? EU vaan ei anna briteille mitään erivapauksia omille markkinoille, kuten ei pidäkään.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Katotaan nyt ekaksi ne kortit eli ne omat sopimukset. Siinähän britit diilaa jos soppari on luokkaa "USA First!".
Jos EU haluaa jäädä toiseksi, ryppyilemällä ja hölmöilemällä, niin se varmasti onnistuu kolmiossa USA EU, Englanti.

Mitä siellä on hölmöilty niin, että jenkit pistäisi kaupan kiinni?
Enkä usko, että eu alkaa hankaloittamaan brittien sopimuksia muiden kanssa. Miksi se niin tekisi? EU vaan ei anna briteille mitään erivapauksia omille markkinoille, kuten ei pidäkään.
Jos EU ei halua diilata Englannin kanssa = Pistää typeriä vaatimuksia sopimuksiin, niin Englannin kauppa kääntyy USA:n suuntaan ja hyödyttää sitä, joka on EU:lle tuplavahinko.

Kauppaliitolle (Sehän se EU oli olevinaan) on aina tuplavahinko, jos kaupat jää tekemättä ja sitten homma menee vielä kilpailijalle.
 
Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
Eu:lla ei ole vara pykiä jenkeille, jos ne diilaavat suoraan, omin sopimuksin EU:sta eronneiden kanssa.
Joa mitä enemmän EU luo esteitä LÄHINAAPUREIHINSA, olipa syy ihan mikä hyvänsä, niin sitä heikommin EU:lla ja siis sen jäsenillä menee. Lähinaapureiden kanssa käymä kauppa on erittäin tärkeä asia myös EU:lle. Ja jos EU selkeästi heikentää tilannetta, niin yhä useampi päättää jättää uppoavan laivan... Eli tilanne eskaloituu.. EU:n koko ei auta loputtomasti kauppapoliittiseen hölmöilyyn.
EU ottaa ilomielin vastaan Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin (tai ei tarvita, jos liittyvät Irlantiin) jäsenhakemukset. Englantilaisille voidaan tarjota kauppaa WHO:n yleisten sääntöjen mukaan. Tällöin Englantilaiset yritykset siirtyvät suurin joukoin EU:n sisälle ja Englannin talous romahtaa. Aivan oikein punaniskoille.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
EU lopettaa kaupankäymmin ta tuo Kiinasta?
Kuulostaa melko itsetuhoiselta kauppaliitolta.
Luomalla esteitä lähinaapuriensa kanssa EU kusee hyvin voimakkaasti omiin muroihinsa, haluttiin sitä tunnustaa tai ei.
No jos viittaat tuohon Unkarin tapaukseen niin enemmänkin niin että jäljelle jäävät Itä-Euroopan EU-jäsenet voittavat kun Saksa etunenässä siirtää alihankintaketjunsa pois Unkarista siinä vaiheessa kun tavaroiden vapaalle liikkumiselle tulee esteitä. Unkari on niin riippuvainen tuosta EU:n, ja etenkin Saksan, kaupasta että ne olisi täysin nesteessä jos sille tapahtuisi jotain.
Toki Unkari voisi lähteä ja sitten sitoutua noudattamaan EU:n sääntöjä ilman jäsenyyttä, ja täten kykyä vaikuttaa niihin sääntöihin, jolloin se ehkä saisi itsenäisyyttä noissa maahanmuuttoasioissa. Mutta samalla menettäisi pirusti valtaa kun EU sanelisi säännöt ilman mitään tarvetta kysyä Unkarin mielipidettä. Ja myöskin EU:n tulonsiirrot Unkariin pysähtyisi kuin seinään.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 864
Jos EU haluaa jäädä toiseksi, ryppyilemällä ja hölmöilemällä, niin se varmasti onnistuu kolmiossa USA EU, Englanti.
Miksi se niin tekisi ja onko tästä mitään indikaatiota?

Vai onko tämä joku pohja työ sille, jos jenkeiltä ei tulekaan Jumala sopimusta?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
No jos viittaat tuohon Unkarin tapaukseen niin enemmänkin niin että jäljelle jäävät Itä-Euroopan EU-jäsenet voittavat kun Saksa etunenässä siirtää alihankintaketjunsa pois Unkarista siinä vaiheessa kun tavaroiden vapaalle liikkumiselle tulee esteitä. Unkari on niin riippuvainen tuosta EU:n, ja etenkin Saksan, kaupasta että ne olisi täysin nesteessä jos sille tapahtuisi jotain.
Toki Unkari voisi lähteä ja sitten sitoutua noudattamaan EU:n sääntöjä ilman jäsenyyttä, ja täten kykyä vaikuttaa niihin sääntöihin, jolloin se ehkä saisi itsenäisyyttä noissa maahanmuuttoasioissa. Mutta samalla menettäisi pirusti valtaa kun EU sanelisi säännöt ilman mitään tarvetta kysyä Unkarin mielipidettä. Ja myöskin EU:n tulonsiirrot Unkariin pysähtyisi kuin seinään.
Englanti oli käsittääkseni melko suuri nettomaksaja EU:n toiminnalle, joten saa nähdä, miten tilanne muuttuu.. Tuloja pitää saada nyt reippaasti lisää ja menoja pois..

Miksi se niin tekisi ja onko tästä mitään indikaatiota?

Vai onko tämä joku pohja työ sille, jos jenkeiltä ei tulekaan Jumala sopimusta?
Sitähän täällä on jotkut fantasioineet, että EU yksipuolelisesti päättää Englannin kanssa käytävästä kaupasta. Vaikka oikeasti EU saattaa jäädä nuolemaan näppejään. USA saattaa ihan tarkoituksella haluta jalansijaa EU:n rajalta entistä tiukemmin ja sopimukset sieltä suunnalta voivat olla Englannin kannalta hyviä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Englanti oli käsittääkseni melko suuri nettomaksaja EU:n toiminnalle, joten saa nähdä, miten tilanne muuttuu.. Tuloja pitää saada nyt reippaasti lisää ja menoja pois..
No tuo voi vaikuttaa niihin Unkarin saamiin tulonsiirtoihin mutta se ei vaikuta siihen miten Unkarin talous on käytänössä täysin sidoksissa EU:n kanssa käytävään kauppaan
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
No tuo voi vaikuttaa niihin Unkarin saamiin tulonsiirtoihin mutta se ei vaikuta siihen miten Unkarin talous on käytänössä täysin sidoksissa EU:n kanssa käytävään kauppaan
Tosin EU voi byrokratiahelvetillä ym pilata sisäisen teollisuutensa kilpailukyvyn, olipa syynä sitten luonnonsuojelu tai muut, mutta se on nähty, että kaikenlainen tuotanto on pikkuhiljaa siirtynyt pois EU:n alueelta. Jos Maa muuttuu saajasta maksajaksi, niin siellä varmasti mietitään uudestaan ja silloin vaikuttaa myös tuo byrokratia ja asioihin puuttuminen, jotka eivät kauppaliitolle kuulu.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Ollaanko nyt siis siirrytty "EU kiusaa" -argumentista "EU:n oman edun tavoittelussa ei ole järkeä" -argumenttiin?
Kaikki varmaan muistaa tätä edeltäneet "Talous lähtee kasvuun unionin ulkopuolella" ja "Iso-Britannialla on kaikki kortit neuvotteluissa" -klassikot.
 
Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
Ollaanko nyt siis siirrytty "EU kiusaa" -argumentista "EU:n oman edun tavoittelussa ei ole järkeä" -argumenttiin?
Kaikki varmaan muistaa tätä edeltäneet "Talous lähtee kasvuun unionin ulkopuolella" ja "Iso-Britannialla on kaikki kortit neuvotteluissa" -klassikot.
Olen aina nähnyt, että punavireiden käyttämät lasit vääristävät maailmankuvaa, mutta persujen käyttämät lasit vääristävät vielä enemmän.;)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Tosin EU voi byrokratiahelvetillä ym pilata sisäisen teollisuutensa kilpailukyvyn, olipa syynä sitten luonnonsuojelu tai muut, mutta se on nähty, että kaikenlainen tuotanto on pikkuhiljaa siirtynyt pois EU:n alueelta. Jos Maa muuttuu saajasta maksajaksi, niin siellä varmasti mietitään uudestaan ja silloin vaikuttaa myös tuo byrokratia ja asioihin puuttuminen, jotka eivät kauppaliitolle kuulu.
Eiköhän se tuotanto ole siirtynyt EU:sta (kuten myös USA:sta) pois pääasiassa sen takia että sitä mukaa kun väki vaurastuu niin se tuotanto tuppaa siirtymään sinne missä on halpaa työvoimaa. EU:n sisällä tuo on tarkoittanut juurikin maita kuten Unkari.

Ja byrokratia on olennainen osa yhteismarkkinoita. Jotta yhteismarkkinat toimivat niin pitää olla yhteiset pelisäännöt. Lisäksi EU on, ja sen tarkoitus on aina ollut, muutakin kuin vain kauppaliitto.

Mutta joo, jos haluat uskoa että Unkari onnistuisi jostain taikomaan markkinat noin 100 miljardin viennille ja neuvottelemaan itselleen lähellekään yhtä hyvän tilanteen kuin niillä nyt on EU:n kanssa niin kai sitä aina uskoa voi...
 
FLZ

Varjo #31
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
77
Jos EU ei halua diilata Englannin kanssa = Pistää typeriä vaatimuksia sopimuksiin, niin Englannin kauppa kääntyy USA:n suuntaan ja hyödyttää sitä, joka on EU:lle tuplavahinko.
Kannattaa tutustua hieman brittien kaupankäynnin tilastoihin ennen tällaisten ideoiden laukomista. Se, että sovitaan vapaammasta kaupasta ei takaa sitä, että tuotteille ja palveluille olisi minkäänlaista kysyntää vastapuolella. Brittien suurimmat vientiartikkelit tavaroiden puolella ovat (petro-)kemikaalit, autot, lääkkeet ja taas palveluiden viennissä ylivoimaisesti suurin on finanssi- ja vakuutuspalvelut. Saattaisin kuvitella että nämä markkinat ovat myös jenkeillä varsin kypsät ja uudelle tulokkaalle aika kapeat ainakin alkuun.

Britit ovat olleet etenkin kaukoitään päin helppo "portti Euroopan Unioniin" johtuen suotuisasta sijainnistaan, varsin laajasti osatusta kielestään ja ehkä jopa historiastaan. Nyt tämä portti on sulkeutumassa ja Aasian / Australian EU:n suuntautuva kauppa joutuu sitten etsimään jatkossa uudet reitit. Vaikea kuvitella että britit pystyisivät markkinoimaan itseään jatkossa porttina "Amerikkaan" :)
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708

Käsittääkseni Briteissä on varsinkin puolalaisia aika paljon ollut näissä "halpahommissa". Itseasiassa koko yhteiskunta on vahvasti nojannut tähän hiukan kuten jenkeissä meksikolaisiin. Brexiteerit ovat varmaan kironneet kadonneita työpaikkoja halpatyömamujen syyksi, mutta nyt kun halpamamut kenkäistään pellolle tulee varmaan olemaan mielenkiintoinen yllätys joillekin kun se 7 puntaa/tunti siivoaja onkin jatkossa 20 puntaa/tunti, 5 punnan bisse onkin 8 puntaa jne. Tulee varmaan kevyt konkurssiaalto tämän seurauksena ja sen jälkeen sitten ei ole työpaikkoja sen kummemmin kuin palveluitakaan. Onkohan (tämäkään) asia mietitty ihan loppuun asti?

Päästään Briteissä oikein kunnon Suomi-simulaattoriin kun kaikki pitää jatkossa tehdä itse kun palvelut maksavat tähtitieteellisiä summia. :cigar2:
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Viime aikoina yritysten muutto UK:sta muualle EU alueelle vaikuttaa kiihtyneen. Ja tästä näyttää Hollanti hyötyneen eniten, kun se on lähellä ja siellä puhutaan hyvää englantia. Tuore raportti paljastaa: Selkeä brexit-voittaja löytyi – yritykset vyöryvät Britanniasta Hollantiin ennätystahtia

Edit. Tässä vielä linkki NFIA:n sivulle jossa sivutaan myös samaista raporttia:
On tämä jotenkin kummallista, että media ei voi uutisoida brexitin vaikutuksista neutraalisti vaan tätäkin pitää vääristellä ja mielellään mahdollisimman näkyvästi. Tätä Hollannin voittoahan tuutattiin jopa radiokanavilta eetteriin.

Ensinnäkin, kuinka suuressa osassa yritysten "muutoista" on todella ollut kyse siitä, että liiketoiminta on siirretty UK:sta Hollantiin ja miten isossa osassa kyse on vain sillanpääaseman perustamisesta tynkä-EU:n alueelle? On itsestäänselvää, että moni brittiyritys haluaa perustaa jonkin konttorin EU-alueelle, jotta voi jatkossakin tehdä "EU-liiketoimia".

Esim. Iltalehden ingressi: "Siirtymä toi Hollantiin pelkästään viime vuonna 14000 uutta työpaikkaa."
Hollannin oma raportti: "These companies expect to create more than 14,000 direct jobs and invest 4.3 billion euros in their first three years in the Netherlands."

On tuossa ehkä hitusen vapaata tulkintaa Iltalehden toimitukselta. :kahvi:

Toinen pikku detalji: "In 2019, 397 international companies – such as Fresenius, FujiFilm Irvine Scientific and Swisscom – chose our country... Since the Brexit referendum in 2016, 140 companies have opted for the Netherlands. 78 of these 140 companies made their decision in 2019."
Eihän näissä luvuissa ole kyse edes brexitin vuoksi EU-jalansijaa hakevista yrityksistä vaan _ylipäänsä_ Hollantiin asettuneista yrityksistä. Median uutisoinnissa ei ole faktoja edes siteeksi.

Joissakin piireissä taitaa olla vallan hirmuinen brexitin onnistumisen pelko, kun faktoja täytyy käydä vääristelemään näin karkeasti.

[EDIT]Iltalehden tulkinnan mukaan siis esim. tässä
on kyse liiketoiminnan _muuttamisesta_ UK:sta Hollantiin brexitin vuoksi. :think:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 408
Toki kysymys on, että moniko noista olisi briteissä ilman brexittiä. Jos harkinnassa paikka 'European hubille', niin tippuuko UK jo kättelyssä, toisin kuin ehkä aikaisemmin?
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Toki kysymys on, että moniko noista olisi briteissä ilman brexittiä. Jos harkinnassa paikka 'European hubille', niin tippuuko UK jo kättelyssä, toisin kuin ehkä aikaisemmin?
Jos kyse on tästä, niin miksipä nk. "Vastuullinen Journalismi" ei asiaa tällaisena uutisoi?
Sen sijaan nk. "Vastuullinen Journalismi" on lähtenyt väittämään, että kyse olisi yritysten liiketoiminnan _muuttamisesta_ pois UK:sta tynkä-EU:n alueelle.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 408
Jos kyse on tästä, niin miksipä nk. "Vastuullinen Journalismi" ei asiaa tällaisena uutisoi?
Sen sijaan nk. "Vastuullinen Journalismi" on lähtenyt väittämään, että kyse olisi yritysten liiketoiminnan _muuttamisesta_ pois UK:sta tynkä-EU:n alueelle.
En pidä keltaista lehdistöä vastuullisena journalismina, vaikka suomalainen versio onkin kertaluokkia parempaa kuin vaikkapa brittien. Ei silti suostu sitä lukemaan.

Mutta se lieneekin eri topikki.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Brittien lähdettyä riitojen repimä tynkä-EU ei kykene edes sopimaan omasta budjetistaan:

PV: tässä on sentään faktoja siteeksi toisin kuin nk. "Vastuullisen journalismin" uutisoinnissa
 
Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
On tämä jotenkin kummallista, että media ei voi uutisoida brexitin vaikutuksista neutraalisti vaan tätäkin pitää vääristellä ja mielellään mahdollisimman näkyvästi. Tätä Hollannin voittoahan tuutattiin jopa radiokanavilta eetteriin.

Ensinnäkin, kuinka suuressa osassa yritysten "muutoista" on todella ollut kyse siitä, että liiketoiminta on siirretty UK:sta Hollantiin ja miten isossa osassa kyse on vain sillanpääaseman perustamisesta tynkä-EU:n alueelle? On itsestäänselvää, että moni brittiyritys haluaa perustaa jonkin konttorin EU-alueelle, jotta voi jatkossakin tehdä "EU-liiketoimia".

Esim. Iltalehden ingressi: "Siirtymä toi Hollantiin pelkästään viime vuonna 14000 uutta työpaikkaa."
Hollannin oma raportti: "These companies expect to create more than 14,000 direct jobs and invest 4.3 billion euros in their first three years in the Netherlands."

On tuossa ehkä hitusen vapaata tulkintaa Iltalehden toimitukselta. :kahvi:

Toinen pikku detalji: "In 2019, 397 international companies – such as Fresenius, FujiFilm Irvine Scientific and Swisscom – chose our country... Since the Brexit referendum in 2016, 140 companies have opted for the Netherlands. 78 of these 140 companies made their decision in 2019."
Eihän näissä luvuissa ole kyse edes brexitin vuoksi EU-jalansijaa hakevista yrityksistä vaan _ylipäänsä_ Hollantiin asettuneista yrityksistä. Median uutisoinnissa ei ole faktoja edes siteeksi.

Joissakin piireissä taitaa olla vallan hirmuinen brexitin onnistumisen pelko, kun faktoja täytyy käydä vääristelemään näin karkeasti.

[EDIT]Iltalehden tulkinnan mukaan siis esim. tässä
on kyse liiketoiminnan _muuttamisesta_ UK:sta Hollantiin brexitin vuoksi. :think:
En puhuisi mistään tynkä-EU:sta. EU:sta vain poistettiin yksi syöpäpesäke eli Yhdistyneet Kuningaskunnat. Siitä itsestään on tulossa tynkävaltio kun Englantia lukuunottamatta muut alueet eroavat siitä ja liittyvät EU:hun. ;)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
726
Eikös Iso-Britannia ollut nettosaaja eikä -maksaja? Vai muistanko väärin?

edit: eiku olikin vissiin vaan suhteellisen pienet maksut
 
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 536
Kauppatase Saksan ja Britannian välillä näyttää olevan todella vinoutunut: Saksan hyväksi $90,3B vs $38,6B (OEC - Germany (DEU) Exports, Imports, and Trade Partners). Tase on Saksalle ylijäämäinen $51,7B, mikä on ~4% koko Saksan kokonaisviennistä, joka siis on $1300B.

Kun tämän $51,7B muuttaa raakalla laskukaavalla saksalaisiksi työpaikoiksi, niin puhutaan suoraan noin 210.000 - 250.000 teollisuustyöpaikasta. Kerrannaiset vaikutukset ovat luonnollisesti suuremmat.

Sanoisin niin, että kauppapoliittiset neuvottelut eivät tule olemaan EU:lle mikään läpihuutojuttu, jossa Briteille vain sanellaan ehdot. Toki puolueeton mediamme yrittää luoda kuvan, että EU on rajusti niskanpäällä ja Britit vikisee.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 536
Ihan pieni ei ole vaikutus "brexit-voittaja"-Hollannissakaan:
Vienti NL->UK: $47B ja Tuonti UK->NL: $24,9B
Kauppa on siis $22B ylijäämäinen Hollannille.
Näin se menee, on hyvin monta EU-maata joille kauppa Britannian kanssa on hyvin kannattavaa. Mikä esimerkiksi seuraavista maista haluaisi luopua kaupasta Britannian kanssa ja ottaa vastaan menetykset?
-Ranska $36B vs $24,8B
-Belgia $32,9B vs $19,5B
-Italia $24,9B vs $12,6B
-Suomi $3,25B vs $1,87B
-jne jne

Media on jaksanut antaa ymmärtää, että Britannian vienti EU-alueelle on yli 50% koko viennistä ja se loppuu Brexittiin. Valitettavasti media on unohtanut kertoa, että Britannian talous ei ole erityisen riippuvainen viennistä. Sen vienti kokonaisuudessaan ympäri maailmaa on $395B, joka on ainoastaan 14,4% maan BKT:sta. Esimerkiksi Saksan talousrakenne on tyystin erilainen, sen vienti edustaa 34,4% BTK:sta.

Nämä luvut ja niihin liittyvä järkeily asettaa Suomen median melkoisen kummalliseen valoon: "talous kuihtuu", "lääkkeet loppuvat", "onko edessä välitön sekasorto?".
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Media on jaksanut antaa ymmärtää, että Britannian vienti EU-alueelle on yli 50% koko viennistä ja se loppuu Brexittiin.
No eikä ole :facepalm:
Pitää olla jotenkin erikoisen tyhmä jos kuvittelee kaupan loppuvan. Sen kaupankäynti vaan hankaloituu. Samalla tavalla esim. City of Londonin asema heikkenee, jos Iso-Britannian ja EU:n välille ei saada kunnon sopimusta.
Nämä luvut ja niihin liittyvä järkeily asettaa Suomen median melkoisen kummalliseen valoon: "talous kuihtuu", "lääkkeet loppuvat", "onko edessä välitön sekasorto?".
Nämä ovat edelleen ihan aitoja uhkia, jos mitään sopimusta ei saada aikaiseksi. Talouteen tuo Brexit tulee vaikuttamaan negatiivisesti joka tapauksessa.
Tähän myös tulee menemään väkisinkin aikaa, vaikka Boris sanoisi mitä. Vuoden loppuun mennessä saadaan sopimus ainoastaan kahdella tavalla. Joko EU antaa täysin periksi tai Iso-Britannia antaa täysin periksi. Kumpikaan ei ole kovin todennäköinen vaihtoehto.

P.S. Näihin lukuihin olisi hyvä laittaa aina lähteet mukaan :)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Näin se menee, on hyvin monta EU-maata joille kauppa Britannian kanssa on hyvin kannattavaa. Mikä esimerkiksi seuraavista maista haluaisi luopua kaupasta Britannian kanssa ja ottaa vastaan menetykset?
-Ranska $36B vs $24,8B
-Belgia $32,9B vs $19,5B
-Italia $24,9B vs $12,6B
-Suomi $3,25B vs $1,87B
-jne jne

Media on jaksanut antaa ymmärtää, että Britannian vienti EU-alueelle on yli 50% koko viennistä ja se loppuu Brexittiin. Valitettavasti media on unohtanut kertoa, että Britannian talous ei ole erityisen riippuvainen viennistä. Sen vienti kokonaisuudessaan ympäri maailmaa on $395B, joka on ainoastaan 14,4% maan BKT:sta. Esimerkiksi Saksan talousrakenne on tyystin erilainen, sen vienti edustaa 34,4% BTK:sta.
Ensinnäkin on selvää että EU varmasti haluaa mahdollisimman kattavan sopimuksen Brittien kanssa. Mutta se ei tarkoita että Britit olisivat etulyöntiasemassa koska britit tarvitsevat tuon diilin enemmän kuin EU. Ja vaikka olisikin maita joille tuo diili on erittäin tärkeä, pitää muistaa että EU:ssa on 27 jäsentä ja tuon diilin pitää kelvata niille kaikille.

Tuota kaupan merkitystä käytiin tässä ketjussa läpi jo aiemmin mutta pienenä kertauksena:
- 14% BKT:sta on aika helvetin paljon. Etenkin kun kyseessä on se että tuo vienti ottaisi hittiä käytännössä yhden yön aikana.
- Tuolla on myös kerrannaisvaikutuksia. Kun vienti sakkaa se tarkoittaa että vientiteollisuudessa väki menettää työpaikkoja. Joka taaskin vaikuttaa heidän ostovoimaansa ja sen seurauksena ne maan sisämarkkinat pärjäävät huonommin koska vähittäismyynti ja palvelujen käyttö laskee. Joka taaskin aiheuttaa työttömyyttä niissä sisämarkkinoiden työpaikoissa.
- Myös tuonti vaikuttaa. Jos tuonti vaikeentuu niin siitä seuraa käytännössä hinnan nousua. Joka taaskin syö lisää sitä ostovoimaa, etenkin jos on jotain olennaisen tärkeitä tuontituotteita. Josta taas päästään siihen että jos ulkomailta tuotavat välttämättömät tuotteet ovat kalliimpia niin on vähemmän rahaa käyttää siellä sisämarkkinoilla. Josta taas seuraa työttömyyttä muuallakin kuin vientisektorissa.

Nämä luvut ja niihin liittyvä järkeily asettaa Suomen median melkoisen kummalliseen valoon: "talous kuihtuu", "lääkkeet loppuvat", "onko edessä välitön sekasorto?".
Noissahan Suomen media enemmänkin toistaa samoja juttuja jotka pyörii brittien mediassa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Tähän myös tulee menemään väkisinkin aikaa, vaikka Boris sanoisi mitä. Vuoden loppuun mennessä saadaan sopimus ainoastaan kahdella tavalla. Joko EU antaa täysin periksi tai Iso-Britannia antaa täysin periksi. Kumpikaan ei ole kovin todennäköinen vaihtoehto.
Iso-Britannia voi jopa antaa periksi. Ne jo kertalleen tekivät sen tuon withdrawal agreementin kanssa kun suostuivat tullirajaan Irlanninmerelle jonka piti olla, suht ymmärrettävistä syistä, täysi mahdottomuus niille. Tosin en tuotakaan pidä mitenkään hirveän todennäköisenä.
Taaskin todennäköisyys sille että EU:n kohdalla EU:n parlamentti ja kaikki 27 kansallista parlamenttia jotenkin murtuu tuon tilanteen alla menee kyllä kategoriaan niin epätodennäköistä että lähestytään nollaa.
 
Itse kyllä veikkaan, että tehdään taas uusi laki joka salliin lisäajan neuvotteluille. Veikkaan myös että tuonkin jälkeen löytyy vielä täällä joku ihmettelemään, että "eikö EU:sta saa lähteä ollenkaan".
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Itse kyllä veikkaan, että tehdään taas uusi laki joka salliin lisäajan neuvotteluille. Veikkaan myös että tuonkin jälkeen löytyy vielä täällä joku ihmettelemään, että "eikö EU:sta saa lähteä ollenkaan".
UK on valmistautumassa täysiin rajatarkastuksiin vuodenvaihteesta lähtien. Veikkaankin, että Johnson toteaa melko pikaisesti, niin diplomaattisesti kuin osaa, että "Surely you are joking, Mr Barnier" ja marssii ulos neuvotteluista. Lisäaikaa olisi haettava jo kesällä ja en usko, että Johnson siihen taipuisi.

Loppukevät ja kesä nirppanokkaillaan puolin ja toisin, mutta syksyn alkaessa pimentyä Hollannille, Irlannille, Belgialle ja Saksalle alkaa oikeasti tulla suru puseroon siitä, että WTO-tullimuuri häämöttää ja ne joutuvat kilpailemaan tasapäisesti muun maailman kanssa UK:n markkinoille päästäkseen. Lisäksi ranskalaiset kalastajat alkavat osoittaa mieltään. Tämän jälkeen neuvotellaan aika nopeasti sopimus, jolla ei ole mitään tekemistä Kanada-sopimuksen kanssa ...paitsi että ehdot on jokseenkin identtiset.

UK:n kauppatase on muuten hiukan vinossa: tuonti $617B ja vienti $395B, eli epätasapainoa on yli $220B.
Britit siis ostavat yli 50% enemmän kuin myyvät.
 
Millainen leka laitetaan panosta näiden meidän skenaarioiden edestä? ;)
 
Taitaa kyllä olla Britannia, jolle tulee suru puseroon, kun yritykset sankoin joukoin ovat muuttaneet mannereuroopan puolelle ja uusia ei tule. Mikään järkevä yritys ei sinne tullimuurien taakse tietenkään muuta (siis tullimuurit viennille Britanniasta). Vielä enemmän tulee englantilaisille suru puseroon kun Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti ovat liittyneet EU:hun. Kukaan ei enää muista sitä kärpäsen paskan kokoista itsekeskeistä valtiota, Englanti 56 milj. vs. EU 456 milj.

EU:hun on myös tulijoita: Albania, Pohjois-Makedonia, Montenegro, Serbia, Bosnia ja Hertsegovina ja Kosovo, noin 18 miljoonaa. Nämä uudet jäsenmaat tulevat olemaan paljon parempia jäseniä kuin englantilaiset koskaan olivat. Olen ollut pitkään sitä mieltä englantilaiset pitäisi heittää ulos EU:sta. No, ymmärsivät sitten itse lähteä, hyvä!
 
Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
No eikä ole :facepalm:
Pitää olla jotenkin erikoisen tyhmä jos kuvittelee kaupan loppuvan. Sen kaupankäynti vaan hankaloituu. Samalla tavalla esim. City of Londonin asema heikkenee, jos Iso-Britannian ja EU:n välille ei saada kunnon sopimusta.

Nämä ovat edelleen ihan aitoja uhkia, jos mitään sopimusta ei saada aikaiseksi. Talouteen tuo Brexit tulee vaikuttamaan negatiivisesti joka tapauksessa.
Tähän myös tulee menemään väkisinkin aikaa, vaikka Boris sanoisi mitä. Vuoden loppuun mennessä saadaan sopimus ainoastaan kahdella tavalla. Joko EU antaa täysin periksi tai Iso-Britannia antaa täysin periksi. Kumpikaan ei ole kovin todennäköinen vaihtoehto.

P.S. Näihin lukuihin olisi hyvä laittaa aina lähteet mukaan :)
Lähde on tietysti stetson. :rofl:
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Loppukevät ja kesä nirppanokkaillaan puolin ja toisin, mutta syksyn alkaessa pimentyä Hollannille, Irlannille, Belgialle ja Saksalle alkaa oikeasti tulla suru puseroon siitä, että WTO-tullimuuri häämöttää ja ne joutuvat kilpailemaan tasapäisesti muun maailman kanssa UK:n markkinoille päästäkseen. Lisäksi ranskalaiset kalastajat alkavat osoittaa mieltään. Tämän jälkeen neuvotellaan aika nopeasti sopimus, jolla ei ole mitään tekemistä Kanada-sopimuksen kanssa ...paitsi että ehdot on jokseenkin identtiset.
En nyt oikein ymmärrä mitä se vaatii ettei käsitä että Hollanti, Irlanti, Belgia, Saksa yms. ovat kaikki yhteisen markkinan sisällä ja britit eivät ole. EU maille tästä pahin mahdollinen skenaario on epämukavuus ja ylimääräistä työtä kun vientiä pitää uudelleenohjata ja briteille taas pahin mahdollinen skenaario on koko yhteiskunnan romahdukseen johtava massiivinen lama ja elintason syöksy. EU maille voi tulla toki suru siitä että esim. 50% britteihin viedyistä tuotteista viedäänkin jatkossa Kiinaan, toisiin EU maihin tai muualle, mutta parempi suru puserossa kuin koko yhteiskunta köyden jatkona.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 308
Viestejä
4 156 943
Jäsenet
70 407
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom