Taasko se romu on hajalla? Täällä korjataan autoja

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 723
On se hyvä kyllä että sujuu, tilasin jo viime kesänä palat, liut ja uudet kumit eteen. Jotenkin onnistuin tilaan sitten tuon liuku+kumi setin taakse. Kamat tuli hyvältä ja tutulta näytti silloin kun just olin tehnyt taakse saman homman.

Nyt sit renkaan vaihdon yhteydessä aloin vaihteleen. Vähän sellainen wtf olo kun otin liu-ut irti ja toinen pultti oli pidempi. Ei siinä sit heti kellot soinut, sitten kun aloin laittaan kumeja niin ihmettelin miksi videossa toinen ei mee niinkun pohjaan, hetken kesti että kellot soi ja tajusin että toinen kumi pitäisi olla pidempi :). Edessä on siis 1/2 takapään osista samoja. Klo 20:50, ihan ei ehdi motonettiin kuulemaan tuomiota, mutta ihmettelen jos heidän paketti sisältää muuta kuin tapit, no huomen aamulla sitten.

Silleen kätevästi vielä että yleensä otan osat ehjänä irti vaikka tiedän roskiin menevän. Tuo pidempi kumi oli aikas piukasssa ja sen verran se osumaa otti ettei sitä pysyvästi kyllä viitti jättää/laittaa takas. Kasatakaan ei viittis kun kaiken pääsee melkeinpä purkaan kumin vaihtaakseen, jotta näkee että se menee kunnolla paikalleen.

Bmw osanumero: 34 11 6 758 707, jos motonetissa ei oo niin mistäs voisi espoosta huomenna löytää niin ei autoa tarttis pihassa pitää levällään - ei sille sinänsä tarvetta ole...

KL-varaosissa ei kuitenkaan oo hyllyssä ja on kiinni

Tää on kyl yks perkeleleen kirous, sen kerran kun hommat sujuu ja minkään vitun pultit jengat ei oo solmussa tai kanta korkannut tai muuten vain osat hitsautuneet kiinni, niin sitten vittu on väärät osat (on muuten ekan kerran auton pidon 10v aikana ja vielä kattoin tilausvahvistuksenkin ja ihan itte tötöillyt :)).
 
Liittynyt
11.10.2017
Viestejä
144
Nyt on kyllä pakko kysyä missä og 9-3 sijaitsee takaiskuventtiili joka maksaa 70-80€ ja irrotukseen pitää availla kuusiokoloja?
Tuo venttiili. Ja väärin muistin, yhdellä kuusiokololla se oli kiinni, ei kolmella... klemmarit oli letkuissa, en tiedä onko alunperin ollu vai oliko edellisen omistajan patentteja, samalla vaihdoin uudet letkut ja uudet letkut laitoin klemmareilla kiinni. 15vuotta vanha oli kolkki sillon mulla ollessaan ja se oli rakennettu jo joskus 06-07 melko uutena edeltävän omistajan toimesta...
 
Liittynyt
16.01.2018
Viestejä
34
Hyvä tapa testata imuvuodot (ei paljasta paskoja takaiskuja): maffilta kärsä irti ja se naamalle. Turbon kärsältä venttiilikopan vas nurkkaan menevä putki tukkoon sormella ja puhisemaan. Yhtään ilmaa ei saa mennä läpi.
Kävin heti aamusta leikkimässä puhallinsoittajaa konepellin alla. Ei pihinöitä.

Kerkesin vielä kaasuläppäkoteloon päin osoittavan takaiskun toisen pään irroittaa, kun vaimolta tuli käskyä tärkeämpiin tehtäviin. Pikainen puhallus venttiiliin nuolen vastaiseen suuntaan. Ei mene ilma läpi. Tästä heräsikin kysymys, voiko takaiskut testata luotettavasti irroittamalla vain venttiilin toisen pään, ja puhaltamalla virtaussuunnan vastaisesti, vai täytyykö ne venttiilit irroittaa kokonaan, ettei ilman kulku katkea johonkin pidemmällä letkussa olevaan stoppiin jolloin viallinenkin venttiili voi vaikuttaa ehjältä?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Tuo venttiili. Ja väärin muistin, yhdellä kuusiokololla se oli kiinni, ei kolmella... klemmarit oli letkuissa, en tiedä onko alunperin ollu vai oliko edellisen omistajan patentteja, samalla vaihdoin uudet letkut ja uudet letkut laitoin klemmareilla kiinni. 15vuotta vanha oli kolkki sillon mulla ollessaan ja se oli rakennettu jo joskus 06-07 melko uutena edeltävän omistajan toimesta...
Toi on bypassin ohjausventtiili, ei takaisku venttiili. Monet noita on ohitelleet kun hajoaavat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
564
Kävin heti aamusta leikkimässä puhallinsoittajaa konepellin alla. Ei pihinöitä.

Kerkesin vielä kaasuläppäkoteloon päin osoittavan takaiskun toisen pään irroittaa, kun vaimolta tuli käskyä tärkeämpiin tehtäviin. Pikainen puhallus venttiiliin nuolen vastaiseen suuntaan. Ei mene ilma läpi. Tästä heräsikin kysymys, voiko takaiskut testata luotettavasti irroittamalla vain venttiilin toisen pään, ja puhaltamalla virtaussuunnan vastaisesti, vai täytyykö ne venttiilit irroittaa kokonaan, ettei ilman kulku katkea johonkin pidemmällä letkussa olevaan stoppiin jolloin viallinenkin venttiili voi vaikuttaa ehjältä?
Katsot vaan mihin letku menee, niin tiedät itse voiko siellä olla mitään estettä. Ja voihan siitän letkusta imeä, niin tietää ettei ole tukossa:dead:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Kävin heti aamusta leikkimässä puhallinsoittajaa konepellin alla. Ei pihinöitä.

Kerkesin vielä kaasuläppäkoteloon päin osoittavan takaiskun toisen pään irroittaa, kun vaimolta tuli käskyä tärkeämpiin tehtäviin. Pikainen puhallus venttiiliin nuolen vastaiseen suuntaan. Ei mene ilma läpi. Tästä heräsikin kysymys, voiko takaiskut testata luotettavasti irroittamalla vain venttiilin toisen pään, ja puhaltamalla virtaussuunnan vastaisesti, vai täytyykö ne venttiilit irroittaa kokonaan, ettei ilman kulku katkea johonkin pidemmällä letkussa olevaan stoppiin jolloin viallinenkin venttiili voi vaikuttaa ehjältä?
Alkuperäiseen ongelmaan eli rykimiseen. Tosiaan kattelee että takaiskut pelaa, eritoten sen valkonen siinä venakopan takana. Isompia imuvuotoja ei pitäisi olla kerran kärsätestistä puhtaat paperit.

Kerran katti tukossa niin siinä syy laiskuuteen, mutta ei rykimiseen. Kerran olen kattitukkosen aerofemman kyydissä istunut ja ok se veti mutta oli laiskahko. Otappa maffin töpseli irti (paskamaisesti sielä sen puhkumasi imukärsän alla) ja kato miten menee ilman sitä. Mutta älä ihan kohtuuttomasti rango. Jossei maffia ole ikinä vaihdettu (ks se viivakoodi siitä miten kuranen/irronnut se on) niin se on aika todennäköisesti vainaa ja ennenpitkää polttaa reijän mäntään, koska huono maf rekisteröi vähemmän ilmaa kuin oikeasti menee läpi ---> laiha seos.
 
tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 588
Bmw osanumero: 34 11 6 758 707, jos motonetissa ei oo niin mistäs voisi espoosta huomenna löytää niin ei autoa tarttis pihassa pitää levällään - ei sille sinänsä tarvetta ole...

KL-varaosissa ei kuitenkaan oo hyllyssä ja on kiinni
Laakkoselta luulis löytyvän jos on varaosapuoli tänään auki.

Edit: eipä taida olla
 
Liittynyt
16.01.2018
Viestejä
34
Alkuperäiseen ongelmaan eli rykimiseen. Tosiaan kattelee että takaiskut pelaa, eritoten sen valkonen siinä venakopan takana. Isompia imuvuotoja ei pitäisi olla kerran kärsätestistä puhtaat paperit.

Kerran katti tukossa niin siinä syy laiskuuteen, mutta ei rykimiseen. Kerran olen kattitukkosen aerofemman kyydissä istunut ja ok se veti mutta oli laiskahko. Otappa maffin töpseli irti (paskamaisesti sielä sen puhkumasi imukärsän alla) ja kato miten menee ilman sitä. Mutta älä ihan kohtuuttomasti rango. Jossei maffia ole ikinä vaihdettu (ks se viivakoodi siitä miten kuranen/irronnut se on) niin se on aika todennäköisesti vainaa ja ennenpitkää polttaa reijän mäntään, koska huono maf rekisteröi vähemmän ilmaa kuin oikeasti menee läpi ---> laiha seos.
Maffia se on seuraavaksi koitettava. Toivon vain, että vika paikallistuu näihin ensimmäisiin kokeiluihin, sillä mahdollisia aiheuttajia on melkoisen monta. Bensapaineitakaan ei vielä ole tarkistettu. Kannen välistä hieman lirputteli öljyä talvella, joten kansipultit meni uudelleenkiristykseen. Eli kansipahvinkaan kuntoa ei voi täysin tietää. Ahtoputketkin pitäisi ennättää tarkistaa Jne jne.. Opensid ois nyt mukava olla kaverina. Pakko se varmaan on käydä ohjelmoimassa, jos tästä ilman konkurssia selvitään. :D
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 998
Kuinkas normaalia on, että 1.6 TDI Passatissa tyhjäkäynti seilaa kylmänä, jos laturilla on kuormaa?

Huomasin lisävaloja (3 x 55W) seinää vasten suunnatessa, että nyt ei kone käy ihan tasaisesti ja kierroslukumittari vahvisti saman asian. Lisävalot sammuttamalla tyhjäkäynti tasaantui. Lyömällä penkinlämmittimet ja takalasinlämmittimen päälle kierrokset alkoivat taas heilumaan. Tuota jatkui noin 5 minuuttia, kunnes kone alkoi lämpenemään ja käynti tasottui.

Laturin vapaakytkin ei ainakaan sormin tuntunut ahdistavan, akku on uudehko ja rasitustesti tehty ja latausjännite pysyi kyllä suhteellisen tasaisena. Mietin, olisiko kylmällä koneella jokin jälkihehkutus menossa, joka kuluttaa huomaamatta paljon virtaa. Nyt kun mietin, niin tuota on tapahtunut joskus kauan sitten aiemminkin satunnaisesti, mutta en ole silloin jaksanut huolestua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 723
Laakkoselta luulis löytyvän jos on varaosapuoli tänään auki.

Edit: eipä taida olla
Joo ei noista viikonloppuna saa kuim uusia autoja:). ns. 3. Motonetissa oli, ATEn satsi väitti olevan, mutta epäilen, vanhoissa kumeissa oli aten leimat mutta näissä ei mitään. No onpahan auto taas nipussa eikö tästä virheestä köyhtynyt 20€:tä enempää + aikaa ja ajamista.

Erikoista sekin että vanhat tapit oli nro7 kuusiokolot kuten myös noissa ”väärissä”, näissä lyhyempi t40 torxi ja pidempi melkeen nro7 kuusiokolo mutta kuitenkaan ei sovi, mutta t45 torx uppoo melko jämäkästi. Jotain hämärää tässä on :).
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Maffia se on seuraavaksi koitettava. Toivon vain, että vika paikallistuu näihin ensimmäisiin kokeiluihin, sillä mahdollisia aiheuttajia on melkoisen monta. Bensapaineitakaan ei vielä ole tarkistettu. Kannen välistä hieman lirputteli öljyä talvella, joten kansipultit meni uudelleenkiristykseen. Eli kansipahvinkaan kuntoa ei voi täysin tietää. Ahtoputketkin pitäisi ennättää tarkistaa Jne jne.. Opensid ois nyt mukava olla kaverina. Pakko se varmaan on käydä ohjelmoimassa, jos tästä ilman konkurssia selvitään. :D
Satunnaisten osienvaihdon sijaan kannattaa joo panostaa kunnon diagnoosiin ja mahdollisesti asiantuntevan korjaajan löytämiseen. Jos olet lähelläkään pirkanmaata niin suolinko oy noita korjailee ainakin ja ohjelmoi myös.

Maffilta eka vaan töpsä pois ja kattoo loppuuko rykellys.
 
Hieman ehkä epäselvästi muotoilin, mutta tarkoitin nimenomaan, että toivottavasti vika löytyy ihan kotikonstein tehtävän diagnoosin kautta. Mitään osia en ollut vaihtamassa.

Omalla paikkakunnalla on yksityinen Saabeihin erikoistunut korjaamo, jonka palveluun tähän asti oon ollut oikein tyytyväinen. Työtunti ei ehkä ole se halvin mutta eipähän tarvitse maksaa ihmettelystä.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 186
Kuinkas normaalia on, että 1.6 TDI Passatissa tyhjäkäynti seilaa kylmänä, jos laturilla on kuormaa?

Huomasin lisävaloja (3 x 55W) seinää vasten suunnatessa, että nyt ei kone käy ihan tasaisesti ja kierroslukumittari vahvisti saman asian. Lisävalot sammuttamalla tyhjäkäynti tasaantui. Lyömällä penkinlämmittimet ja takalasinlämmittimen päälle kierrokset alkoivat taas heilumaan. Tuota jatkui noin 5 minuuttia, kunnes kone alkoi lämpenemään ja käynti tasottui.

Laturin vapaakytkin ei ainakaan sormin tuntunut ahdistavan, akku on uudehko ja rasitustesti tehty ja latausjännite pysyi kyllä suhteellisen tasaisena. Mietin, olisiko kylmällä koneella jokin jälkihehkutus menossa, joka kuluttaa huomaamatta paljon virtaa. Nyt kun mietin, niin tuota on tapahtunut joskus kauan sitten aiemminkin satunnaisesti, mutta en ole silloin jaksanut huolestua.
Mutu:
Kun virran käyttö lisääntyy ja laturin täytyy tuottaa lisää nostamalla moottorin kierroksia.. itsellä ekat ajatukset siirtyy maadoitusten huonoon kontaktiin tai kaapeleiden hapettumiseen.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 467
No niin. Olisi tällainen ongelma --> Auton vanteissa on kiinni lukolliset keskiön suojukset. Pultit siis niiden takana. Avainta noihin ei tietenkään ole missään. Millä perkeleellä tuon tuosta saa irti ilman sitä?
Keskiön lukko.png
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 355
No niin. Olisi tällainen ongelma --> Auton vanteissa on kiinni lukolliset keskiön suojukset. Pultit siis niiden takana. Avainta noihin ei tietenkään ole missään. Millä perkeleellä tuon tuosta saa irti ilman sitä?
Poraat auki. Ei kai siinä muuta jos avaimia ei ole. Toki youtube täynnä tiirikointi videoita.
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 785
No niin. Olisi tällainen ongelma --> Auton vanteissa on kiinni lukolliset keskiön suojukset. Pultit siis niiden takana. Avainta noihin ei tietenkään ole missään. Millä perkeleellä tuon tuosta saa irti ilman sitä?
Nyt voi olla yllättävä ehdotus, mut jos tihruut siitä reiästä sisään jonkun valon avulla niin asia saattaa edetä lähes itsekseen. Tai sit odottelet jotain mersumistä kertoon sen.. Toki jos siinä on ihan oikea lukko niin tihruuminen ei auta, veikkaan kuitenkin siellä olevan vaan ruuvin.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 467
Nyt voi olla yllättävä ehdotus, mut jos tihruut siitä reiästä sisään jonkun valon avulla niin asia saattaa edetä lähes itsekseen. Tai sit odottelet jotain mersumistä kertoon sen..
Tihrusteltu on. Siinä on pyöreä reikä, jonka toisella reunalla on tappi. Mersumiehiä ei tarvita, kun nuo eivät suinkaan alkuperäisvanteet ole. Ajattelin vain, että jos joku on vastaavaan ongelmaan törmännyt.

Sitäkin toki pohdin, että mahtaisiko valmistajalta saada korvaavan avaimen (ei ole itse hankitut vanteet). Tuskin tuollaiset kuitenkaan niin yksilöllisiä ovat kuin talon avaimet...
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 785
Sopian kokoinen ruuvimeisselikin saattaa ensihätään pelastaa avaamisessa, tai joku isompi rengasliike, niillä on usein hyvä valikoima erimoisia vermeitä tollasten avaamiseen.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
757
No niin. Olisi tällainen ongelma --> Auton vanteissa on kiinni lukolliset keskiön suojukset. Pultit siis niiden takana. Avainta noihin ei tietenkään ole missään. Millä perkeleellä tuon tuosta saa irti ilman sitä?
Ei siellä olisi kuusiokolo avaimelle paikkaa jossain on tuon tyylisissä?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
390
Ei se nyt varsinaisesti hajalla ole vaan rupesihan viimein kyllästyttämään tehokkaampiin autoihin tottuneempana 136hp mattineljäseiskan hätäisyys, ja kävi sattumalta pieni heräteostos ja poistin kaverilta M52B28:n jenkkiversion eli kyseinen laitos on rautalohkolla versus perus M52:n alulohko. Eli tekniikan ja samalla käyttövoiman vaihto kyseessä. Löytyi jo bensan ECU omasta takaa, samoin tuttavapiiristä bensan mittaristo. Ebaysta kutoskoneen moottorinkorvat 35e ja vielä pitäisi jostain yhyttää käypäinen moottorin johtosarja. Että silleen...

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 344

Kuusiokoloavaimelle pitää olla kuusikulmainen reikä. Nyt siellä on pyöreä reikä, jonka reunassa on tappi:
Siinä on pyöreä reikä, jonka toisella reunalla on tappi.
Eihän reiässä mitään kaulusta ole? Joissain omissa vanteissa nuo kapselit oli muovia ja ne lähti irti nykäisemällä sopivalla koukulla reiästä.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
390
No niin. Olisi tällainen ongelma --> Auton vanteissa on kiinni lukolliset keskiön suojukset. Pultit siis niiden takana. Avainta noihin ei tietenkään ole missään. Millä perkeleellä tuon tuosta saa irti ilman sitä?
Kyselepä tuolta.
Jos kiire on niin poraamalla. Uudet pultit sitten edellämainitusta paikasta.

Eihän reiässä mitään kaulusta ole? Joissain omissa vanteissa nuo kapselit oli muovia ja ne lähti irti nykäisemällä sopivalla koukulla reiästä.
Mikäli kyseessä aidot Crown Jewelit niin ei moisia virityksiä à la Lenso ja Japan Racing.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 467
Kuusiokoloavaimelle pitää olla kuusikulmainen reikä. Nyt siellä on pyöreä reikä, jonka reunassa on tappi:

Eihän reiässä mitään kaulusta ole? Joissain omissa vanteissa nuo kapselit oli muovia ja ne lähti irti nykäisemällä sopivalla koukulla reiästä.
Lukon lukitustyyppi ainakin selvisi. Avain tuohon on sellainen pyöreä tanko, jossa on sivussa kohouma.

Erittäin yksinkertainen sinänsä, mutta erikoistyökalu kuitenkin, mitä ei missään myydä.

Astars kommentoikin jo MAE:sta. Vantaat taitavat tosiaan olla heiltä. Vanhat, mutta malli on sama kuin mitä sivuilta löytyy.

Pitää tonkia nettiä lisää. Muutoin tuo ei aukea kuin tekemällä pulttiin esimerkiksi vako ruuvitalttaa varten tai tosiaan poraamalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
390

Muistuupa mieleeni tapaus, kun joskus muinoin ostin omaan teinibemariin kuvassa näkyvät Kerscherin New Starit, joissa jaon määrittävä lätty oli poikkeuksellisesti vanteen ulkopuolella. No, sankarilla jolta vanteet ostin ei luonnollisestikaan näitä limppuja ollut ja pätevänä oli mennyt porailemaan keskiöstä reiät soikeaksi. Onneksi ko. valmistajalta vielä uustuotantona noita löytyi samaten kuin keskikuppeja (tulivat eri lähetyksessä joten eivät ennättäneet kuvaan) juurikin moisella erikoislukituksella kuin ylläoleva aprikoinut.
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 785
pyöreä tanko, jossa on sivussa kohouma
Ei nyt tuu mieleen tarkemmin moinen avain, mtta kuvauksesi perusteella ei kuulosta ihan mahdottoman vaikealta tehdä itsekään by trial and error-menetelmällä jollei sellasta mistään saa..
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
134
Lukon lukitustyyppi ainakin selvisi. Avain tuohon on sellainen pyöreä tanko, jossa on sivussa kohouma.

Erittäin yksinkertainen sinänsä, mutta erikoistyökalu kuitenkin, mitä ei missään myydä.

Astars kommentoikin jo MAE:sta. Vantaat taitavat tosiaan olla heiltä. Vanhat, mutta malli on sama kuin mitä sivuilta löytyy.

Pitää tonkia nettiä lisää. Muutoin tuo ei aukea kuin tekemällä pulttiin esimerkiksi vako ruuvitalttaa varten tai tosiaan poraamalla.
Onko niissä siis Tubular pin tumbler lock?
 
lelfonso

Tukijäsen
Liittynyt
27.07.2018
Viestejä
732
Renkaita vaihtaessa pyörittelin joka nurkan renkaat tunkin varassa läpi. Vasemman eturenkaan kohdalla tuntui selvä tärinä jousessa, jollaista en oikean puolen eturengasta pyöritellessä huomannut. Myös oikealle kääntäessä hitaissa vauhdeissa (<30km/h) kuuluu toisinaan omituista ulahtelua jostain päin autoa, mahdollisesti vasemmalta puolelta, jonka esiintyvyystiheys on noussut viime aikoina. Maantievauhdeissa ei saa kuitenkaan painonsiirroilla sellaista selkeää jurinaa kuulumaan, mikä ainakin aiemmin oli havaittavissa, kun oikea takapyöränlaakeri veteli viimeisiään.

Onko tuo tärinä jousessa aina laakerivikaan viittaava asia? Vetarit on vaihdettu alle 30tkm sitten. Pitää vielä huomenna tunkkailla nurkka ylös uudestaan ja tsekata tuntuuko rengasta heilutellessa välystä, kun en muistanut tänään kokeilla. Katsastuksessa ei tullut mitään mainintaa asiasta alle 1000km sitten, vaikka tuota ulahtelua on kuulunut satunnaisesti jostain viime kesästä asti.

Focus '05.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
390
No olipas wanha ja wäsynyt juttu. Joskus myöhäisteini-iässä oli stansepeli vahva ja piti olla aina paskat länässä.

Nykyään noista kengistä kasvettu suurimmaksi osaksi ulos ja opittu arvostamaan käytännöllisyyttäkin. Tosin tuo kuvissa oleva musta E46 touring elää ja voi hyvin - toivottavasti kohta uudella tekniikalla :hammer:

Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
367
Renkaita vaihtaessa pyörittelin joka nurkan renkaat tunkin varassa läpi. Vasemman eturenkaan kohdalla tuntui selvä tärinä jousessa, jollaista en oikean puolen eturengasta pyöritellessä huomannut. Myös oikealle kääntäessä hitaissa vauhdeissa (<30km/h) kuuluu toisinaan omituista ulahtelua jostain päin autoa, mahdollisesti vasemmalta puolelta, jonka esiintyvyystiheys on noussut viime aikoina. Maantievauhdeissa ei saa kuitenkaan painonsiirroilla sellaista selkeää jurinaa kuulumaan, mikä ainakin aiemmin oli havaittavissa, kun oikea takapyöränlaakeri veteli viimeisiään.

Onko tuo tärinä jousessa aina laakerivikaan viittaava asia? Vetarit on vaihdettu alle 30tkm sitten. Pitää vielä huomenna tunkkailla nurkka ylös uudestaan ja tsekata tuntuuko rengasta heilutellessa välystä, kun en muistanut tänään kokeilla. Katsastuksessa ei tullut mitään mainintaa asiasta alle 1000km sitten, vaikka tuota ulahtelua on kuulunut satunnaisesti jostain viime kesästä asti.

Focus '05.

Kyllähän se laakerivika yleensä ääntää kovemmin maantienopeuksissa. Jousesta kokeilua saattaa haitata, jos jarrupalat laahaa jarrulevyä kovemmin. Kannattaa käyttää ylhäällä ja kokeilla kokeilla löytyykö välystä.

Itse vasta katsastin auton jossa kauhea jurina kun rattia käänsi oikealle, renkaan kun nosti ilmaan nii oli myös ihan selvä välys. Läpi meni, eikä laakerista mitään mainintaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 344
Renkaita vaihtaessa pyörittelin joka nurkan renkaat tunkin varassa läpi. Vasemman eturenkaan kohdalla tuntui selvä tärinä jousessa, jollaista en oikean puolen eturengasta pyöritellessä huomannut. Myös oikealle kääntäessä hitaissa vauhdeissa (<30km/h) kuuluu toisinaan omituista ulahtelua jostain päin autoa, mahdollisesti vasemmalta puolelta, jonka esiintyvyystiheys on noussut viime aikoina. Maantievauhdeissa ei saa kuitenkaan painonsiirroilla sellaista selkeää jurinaa kuulumaan, mikä ainakin aiemmin oli havaittavissa, kun oikea takapyöränlaakeri veteli viimeisiään.

Onko tuo tärinä jousessa aina laakerivikaan viittaava asia? Vetarit on vaihdettu alle 30tkm sitten. Pitää vielä huomenna tunkkailla nurkka ylös uudestaan ja tsekata tuntuuko rengasta heilutellessa välystä, kun en muistanut tänään kokeilla. Katsastuksessa ei tullut mitään mainintaa asiasta alle 1000km sitten, vaikka tuota ulahtelua on kuulunut satunnaisesti jostain viime kesästä asti.

Focus '05.
Laakerivialta tuon minun mielestä kuulostaa, eritoten jousen tärinä. Parin tuhannen kilometrin päästä olet viisaampi.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
Tuota, nyt onkin jännä juttu... Emäntä käytti autoa katsastuksessa ja napsahti ajokielto; Jousitus ja iskunvaimennus. Jousi, Katkennut, Takana vas. ja oik. Vähän jännä juttu kun edellisessä katsastuksessa ok ja koronan takia ajettu vain muutama tuhat... Tunkkasin auton ylös, että olisin kartoittanut onko järkevä homma vaihtaa vai ajanko paaliin. Mutta ei nuo jouset minun silmiini poikki ole. Kuoleentuneet ehkä (?), muttei poikki. Ainakin mielestäni pystyn silmilläni seuraamaan jousen päästä päähän, eikä nyt irtipoikkikatki ole ja kun messinkiharjalla harjailin irtoruosteet irti, niin ei kyllä mitään selkeitä murtumiakaan.

Voiko toi virhekoodi tulla, jos jouset on kuoleentuneet tms, vai pitäisikö noiden oikeasti olla irtipoikki? Näkeekö am. kuvasta, että onko näissä oikeasti jotain sanomista? Ylälaidastahan noi jotensakin irvistää, eikä lepää tuota kumia vasten täysin, mutta en tiedä pitäisikökään?

IMG_0882_small.JPG

Kumma juttu sekin, että tuli korjauskehoituksia aiheesta, jotka eivät olleet 100% varmuudella rikki. Mutta nämä tietty voi mennä inhimillisen virheen piikkiin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 344
Kuvasta on vaikea sanoa, mutta irvistys viittaisi siihen, että yläpäästä voisi olla pätkä poikki. Yleensä jousesta katkeaa muutaman sentin pikkupätkä ylä- tai alapäästä, eikä sitä ensivilkaisulla välttämättä huomaa.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 096

Ääni tälle.
1618945782584.png
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
Kuvasta on vaikea sanoa, mutta irvistys viittaisi siihen, että yläpäästä voisi olla pätkä poikki. Yleensä jousesta katkeaa muutaman sentin pikkupätkä ylä- tai alapäästä, eikä sitä ensivilkaisulla välttämättä huomaa.
Jeps kiitokset, tää varmaan on oikea selitys, tutkiskelin vähän tuota ja jos ne noin irvistää, niin käytännössähän noi jouset hakkaisi kumit paskaksi aika nopeasti. Kai se on sitten lähdettävä jousikaupoille ja yritettävä vaihtaa itse, ei vaikuttanut olevan kummoinenkaan homma, kun ei tarvitse mitään jousipuristimia Focuksessa tms. Helvetin ruosteessa toki kaikki on, että saa nähdä saako pultit irti kotikonstein.

Jos jotain hyvää pitää hakea, niin aiemmin kirjoittelemani takapään jarruremppa meni vissiin ihan ok, kun mitatu ero jarruissa oli 0% ja käppärissä 5%. ..
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
Ei se nyt varsinaisesti hajalla ole vaan rupesihan viimein kyllästyttämään tehokkaampiin autoihin tottuneempana 136hp mattineljäseiskan hätäisyys, ja kävi sattumalta pieni heräteostos ja poistin kaverilta M52B28:n jenkkiversion eli kyseinen laitos on rautalohkolla versus perus M52:n alulohko. Eli tekniikan ja samalla käyttövoiman vaihto kyseessä. Löytyi jo bensan ECU omasta takaa, samoin tuttavapiiristä bensan mittaristo. Ebaysta kutoskoneen moottorinkorvat 35e ja vielä pitäisi jostain yhyttää käypäinen moottorin johtosarja. Että silleen...

Helpoin varmaan ottaa ajonesto pois käytöstä. Hieman lisää kulkua saa kun muuttaa etanolille, onnistuu vakioeculla. Näkyisi olevan sinkkuvanos, niin ms41 joka on melko yksinkertainen säätää. Kunhan se ecu on vaan softattava versio, niin melkoisen simppeli homma verrattuna tuohon tekniikan vaihtoon ainakin näin omasta näkökulmasta.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
Mistä lähin noista jousistakin saa ajokiellon jos alusta nyt kuitenkin pysyy kasassa.
Tähän ei kannata takertua, auton katsastus oli pari päivää yliajalla, eli hylsy == ajokielto. Taisin vaan käyttää sanamuotoja, jotka antoivat ymmärtää, että ajokielto tuli niistä jousista (tosin en tiedä että olisiko ajokieltoa tullut vaikka ei olisi ollut yliajalla).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
370
Samaa ihmettelin minäkin, en ole koskaan saanut katkenneen jousen takia ajokieltoa.
Ymmärrän hyvin katsurin linjan, jos antaa ajokiellon katkenneesta jousesta. Tuo päästään katkennut jousi voi oikeasti karata paikaltaan, koska se pää ei enää lukitu sille tarkoitettuun koloon.
Olen itse nähnyt karanneen etujousen, joka on repinyt mennessään renkaan ja vetonivelen suojakumin. Oli kuulemma melko äkkinäinen tapahtuma tien päällä.
Tuommoinen viimeiseltä kierrokselta napsahtanut takajousi tuskin karkaa kokonaan pois edes routaheitossa, mutta eihän sitä mikään pidä paikallaan, jos katkoskohta onkin kupin ulkopuolella. Tästä seuraava dramatiikka riippuu sitten monesta asiasta.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
No hei kysytääs vielä noista jousien vaihdoista... Tein itselleni työsuunnitelman nettiohjeiden mukaan, jossa puretaan vaan alustaa niin pitkälle, että jousen saa irti ja uuden tilalle. Helppo homma, mutta kaikki niin ruosteessa, että voi olla vaikea tai mahdotonkin homma.

Jossain oli maininta, että Ford Focus mk2:ssa voisi käyttää jousen sisäpuolista jousipuristinta ja vaihtaa jousen purkamatta mitään. Pitäisi olla jousikupissa vai mikä lieneekään reikä, josta puristimen saa sisään. Kuvassahan reikä näkyykin. Onnistuuko Foordin vaihto purkamatta mitään sisäpuolisella puristimella, esim Biltemassahan näyttäisi maksavan 24 egeä moinen?

Semisti hirvittäisi kokeilla, paljoa en ole oppia auton rassaamisesta saanut, mutta sen muistan, että jousipuristimista isäukko oli aika ehdoton, että niiden kanssa pitää olla saakelin varovainen, sillä jos paketti lasahtaa silmille, niin henki voi mennä. Toinen oppi oli, että tukemattoman auton (siis pelkän tunkin varassa olevalle) alle ei mennä ja kolmas, että pylväsporakone repii kaiken mitä sillä syöttää, eli hiukset, vaatteista roikkuvat narut, hanskat jne. kuriin. Näillä on pärjätty, mutta puristettujen jousien kanssa en oo pelannut.
 
Joo ei, unohda heti nuo Bilteman hinnat alkaen mallit. Siinä voi olla huonolla tuurilla tosiaan henki pois. Oikean tyylinen työkalu on tämä:
En tiedä sopiiko Fordeihin. Vanhempiin mersuihin nuo on pakolliset. Uusista en tiedä :D Itse vaihdoin mersun etujousen tuollaisella, sain korjaamolta lainaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 513

Kaveri oli kaksi viikkoa pandana, kun 90-luvun E-mersun jousi tuli silmille puristimen porsittua. Ei tosiaan kannata leikkiä paskojen puristimien kanssa ja muutenkin pitää olla varovainen noiden kanssa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 886
Jeps kiitokset, elikkä jääpi sitten jousenpuristimella tekemättä, kunnolliset maksaa sen verran paljon ja käyttöä ei oikeastaan ole kuin tämän kerran. Pitää kokeilla saako noita ruosteisia pultteja aukji, että voisi tehdä "turvallisella" tavalla (toki tällöinkin se jousen voima pitää hallitusti purkaa, mutta kunnon tunkillahan se käy). Jos ei, niin sitten pitää viedä pajalle, että tekeevät kunnon jousipuristimilla.
 
Jos sä saat sen homman tehtyä varmasti ja helposti satasen puristimella niin mikäli vähänkään laskee arvoa omalle vitutukselle niin eihän tuota edes kannata alkaa paikkoja avaamalla tekemään. Pajalle vietäessä tuo satku on taas palanut kun käsipäivää sanottu.

Ymmärtäisin logiikkasi jos olisi 300€ puristin. Tuo satku on kuitenkin halpa jos homman sillä kivuttomasti saa tehtyä. Paljon ”kalliimpaa” on ensin yrittää äheltää niitä paikkoja auki jos on käytännössä varmaa ettei ne omilla työkaluilla aukea ja muutenkin jos omalle ajalle laskee jotain arvoa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 648
Viestejä
4 197 304
Jäsenet
70 761
Uusin jäsen
aksl

Hinta.fi

Ylös Bottom