Taasko se romu on hajalla? Täällä korjataan autoja

Liittynyt
05.04.2022
Viestejä
222
Pyyhkijöiden moottori on rikki. Ihan turha sen enempää ihmetellä, kuin vaihtaa vain moottori. Samalla kannattaa vipujen nivelet ja akselit voidella, koska huonosti liikkuvat pyyhkijät vievät uudenkin moottorin ennenaikaisesti hautaan.
Eipäs ollut moottori rikki, vaan vika oli niinkin yksinkertainen, että moottorin akselin ja nivelistöä liikuttavan varren kiristysmutteri oli ajan saatossa löystynyt → Ensin kolisi, kun akselin hammasratas ja varren vastakappale ottivat hädintuskin yhteen. Lopulta sitten irtosivat kokonaan, mikä jumautti pyyhkimet ja salli niiden liikuttelun ilman mitään vastusta. Värinän seurauksena varsi valui takaisin hammasrattaalle, mutta tietysti väärään asentoon ja siksi pyyhkijät osoittivat mihin sattuu. Moottorin hammasratas oli ilmeisesti hieman ottanut osumaa, mutta mutterin kiristämällä pitää edelleen ja pyyhkijät toimivat oikein. Mitä nyt ovat vähän eri asennossa kuin aiemmin, eivät vissiin Atoyllä osanneet lukea Kian huolto-ohjetta, missä painotettiin että nivelistön on oltava just tietyssä asennossa ja moottorin "parked" tilassa, muuten menee väärään asentoon. Tai sit pyyhkijät olivat jo aiemmin hieman väärässä asennossa. Ota ja tiedä, toimivat niin hällä väliä :D
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
9
Mikähän mahtaa olla vikana kun Renault Clio IV (2013, 200 tkm) on alkanut pitää viime viikkojen aikana "kalkattavaa" ääntä. Ei kuulu vapaalla tyhjäkäynnillä eikä kytkin pohjassa, kuuluu vaihde päällä (veto päällä tai rullatessa). Ääni ei muutu mielestäni oli vaihde tai kierrokset mitä hyvänsä vaan pysyy samanlaisena ainakin 1500rpm+ kierroksilla.

Mietin aluksi, että ketjunkiristin mahtaa olla tapissa ja ketju venynyt vaihtokuntoon. En ole vielä ehtinyt viedä huoltoon tai tutkimaan mutta aloin miettimään myös muita skenaarioita. Vaihteiston laakerit nyt ainakin saattaa olla? Kytkin?
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
274
Auton valot himmenee hetkeksi kun nostaa jalan kaasulta ja kierrokset menee tyhjäkäynnille. Tosiaan vain noin sekunnin ajaksi, jonka jälkeen kirkastuu taas vaikka jää tyhjäkäynnille.

Mittasin jännitteen, oli noin 14 volttia kaasuttaessa, jalka pois kaasulta ja jännite tippui noin 12,9 volttiin, valot himmeni jonka jälkeen jännite taas nousi kaasuun koskematta ja valot luonnollisesti kirkastui.

Laturi/jännitteensäädin/akku/joku muu menossa? Auto Hyundai bensa 2,7l V6 2006 jos sillä on tässä tapauksessa merkitystä.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
134

Eikö toi nyt ole joka autossa täysin normaalia?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
827
Eikö toi nyt ole joka autossa täysin normaalia?
Normaalista en tiedä mutta mun auto on tota tehnyt jo ainakin viisi vuotta jonka olen sen omistanut enkä asiaan juuri kiinnittänyt huomiota.

EDIT ja akku on vaihtunut tuossa välissä jolla ei ollut mainittavaa vaikutusta asiaan.
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
274
Eikö toi nyt ole joka autossa täysin normaalia?
Voi olla mahdollista, mutta taitaa olla kymmenes auto itsellä menossa enkä moista ole aiemmissa huomannut.

Tietty voi olla, että jännitteen droppaaminen näkyy tässä selvemmin, mutta voin vaikka vannoa ettei valojen himmeneminen ole ollut aina tällä kiesillä näin voimakasta kun en ole sitä aiemmin huomannut. Nyt kolmas vuosi menossa tällä autolla.
 
Liittynyt
18.05.2022
Viestejä
110
Auton valot himmenee hetkeksi kun nostaa jalan kaasulta ja kierrokset menee tyhjäkäynnille. Tosiaan vain noin sekunnin ajaksi, jonka jälkeen kirkastuu taas vaikka jää tyhjäkäynnille.

Mittasin jännitteen, oli noin 14 volttia kaasuttaessa, jalka pois kaasulta ja jännite tippui noin 12,9 volttiin, valot himmeni jonka jälkeen jännite taas nousi kaasuun koskematta ja valot luonnollisesti kirkastui.

Laturi/jännitteensäädin/akku/joku muu menossa? Auto Hyundai bensa 2,7l V6 2006 jos sillä on tässä tapauksessa merkitystä.
Ei tuo nyt ihan normaalia ole. Käsittääkseni sen latauksen pitää olla jatkuvasti lähellä 14 volttia. Mittaa jännite suoraan laturilta. Veikkailen että jännitteensäätimessä jotain hämärää ja tod.näk säädin on suoraan laturissa joten laturia vaan vaihtoon.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897

Eikä pidä, edellisessä autossa polttoainetta säästettiin juuri sillä ettei laturi ladannut kuin jarrutuksen aikana jos akun varaus sen salli. Hyvin huomasi pyyhkijöistä että tasakaasulla meni hitaammin kuin jarrutuksen aikana.
 
Tuli mitattua eilen tupakinsytyttimen kautta halpismittarilla, että jos sais jotain suuntaa-antavaa tietoa. Ajon aikana lataus pyöri 13,7-14,3 voltin välillä, pääsääntöisesti kuitenkin 14 voltin paremmalla puolella. Tyhjäkäynnillä seilasi noin 0,2 volttia pienemmillä arvoilla.

Ajosta kun löysää kaasun, niin välillä tipahtaa hetkeksi sellaiseen 12,8 volttiin ja valot vilkahtaa himmeäksi, mutta nousee taas normaaliksi vaikka kaasuun ei koske.

Yön jälkeen mitattuna akun jännite 11,4 eli aika alhainen, mutta silti pyörähtää nätisti käyntiin. Akku kyllä saattaa olla vaihtokunnossa, sen iästä ei tietoa. Pitäisi käydä kuormamittaamassa akkuliikkeessä. Tuli auton mukana eli ainakin kolme vuotta vanha Exide. Todennäköisesti vanhempi.
 
Liittynyt
18.05.2022
Viestejä
110
Eikä pidä, edellisessä autossa polttoainetta säästettiin juuri sillä ettei laturi ladannut kuin jarrutuksen aikana jos akun varaus sen salli. Hyvin huomasi pyyhkijöistä että tasakaasulla meni hitaammin kuin jarrutuksen aikana.
Ilmeisesti eri käytäntöjä eri merkeillä.. Omissa autoissa ( on ollut ranskalaisia, japseja ja ruotsalaista ) on aina kiihdyttäessä lataus hivenen heikentynyt ( laturin vapaakytkimen takia ) ja normiajossa ja jarruttaessa puskenut virtaa normaalisti ( obd pistokkeesta torgue apsilla mitattua dataa ). Mitään valojen himmenemisiä tai pyyhkimien hidastumisia en ole havainnut missään vaiheessa. Itsellä ainoa ongelma on latauksessa aikanaan tullut kun laturi tai siis sen vapaakytkin leikkasi kiinni ja sattuneesta syystä meni koko laturi remmeineen vaihtoon.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
980

Miksi se vapaakytkin vaikuttaisi lataukseen kiihdyttäessä?

Yleensä noita latureita ohjataan lin-väylän tms kautta, kiihdyttäessä tarkoituksella vähennetään kuormaa, saadaan voimaa siihen kiihdytykseen. Kuten myös ilmastoinnin kompura huilaa monesti kiihdyttäessä.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 829
Käsittääkseni sen latauksen pitää olla jatkuvasti lähellä 14 volttia.
Tässä on yksi aihe joka tulee vielä aiheuttamaan paljon turhaa päänraapimista tee-se-itse korjaajien keskuudessa. Tai on jo aiheuttanutkin.

Jo yli kymmenen vuoden ajan on autoissa ollut aivan normaalia ja suunniteltua se, että latausjännite vaihtelee 13,0 - 15,0 voltin välillä käyttötilanteesta, ulkolämpötilasta ja akkutyypistä riippuen. Itse asiassa AGM-akulla ja riittävän kovalla pakkasella jopa 15,2 voltin latausjännitettä on näkynyt. Saattaapa myös alarajakin olla jopa 12,9 volttia, etenkin jos mitataan jostain pidemmän johdon päästä eikä suoraan akulta.

Näitä kun sitten tulkitsee vanhan ajan seppä joka odottaa latausjännitteen roikkuvan tasaisesti jossain siinä 13,8 - 14,2 voltin haarukassa, niin ongelmia tulee väistämättä kun tulkitaan ehjä lataus vialliseksi.

Varmasti on toki edelleen myös uusia autoja joissa latausjärjestelmä on vastaava kuin oli jo 80-luvulla, riippuu merkistä ja mallista mitä siellä pellin alla on.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2022
Viestejä
110
Tässä on yksi aihe joka tulee vielä aiheuttamaan paljon turhaa päänraapimista tee-se-itse korjaajien keskuudessa. Tai on jo aiheuttanutkin.

Jo yli kymmenen vuoden ajan on autoissa ollut aivan normaalia ja suunniteltua se, että latausjännite vaihtelee 13,0 - 15,0 voltin välillä käyttötilanteesta, ulkolämpötilasta ja akkutyypistä riippuen. Itse asiassa AGM-akulla ja riittävän kovalla pakkasella jopa 15,2 voltin latausjännitettä on näkynyt. Saattaapa nyös alarajakin olla jopa 12,9 volttia, etenkin jos mitataan jostain pidemmän johdon päästä eikä suoraan akulta.

Näitä kun sitten tulkitsee vanhan ajan seppä joka odottaa latausjännitteen roikkuvan tasaisesti jossain siinä 13,8 - 14,2 voltin haarukassa, niin ongelmia tulee väistämättä kun tulkitaan ehjä lataus vialliseksi.

Varmasti on toki edelleen myös uusia autoja joissa latausjärjestelmä on vastaava kuin oli jo 80-luvulla, riippuu merkistä ja mallista mitä siellä pellin alla on.
Auto Hyundai bensa 2,7l V6 2006 jos sillä on tässä tapauksessa merkitystä
Kyse oli siis tuosta Hyundaista johon vastasin. Itse olen seuraillut latauksia suoraan obd pistokkeesta ja en ole missään autossa havainnut hirveää latauksen vaihtelua enkä valojen himmenemisiä enkä pyyhkijöiden hidastumia josta mainittu, mutta voi olla ettei niitä tulekkaan minun ajoilla, kun harvemmin pätkä ajoja ajelen.. :giggle:
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Lähin aamusta peruttamaan paikalta pois ja kuullosti kuin ois pakoputki laahannut maata. Noh, pysäytin ja kurkkasin alle, pohjapanssari näyttää ehjälle eikä mikään roiku. Kitinä vaan jatkuu. Kävin sulattelemassa auton, mutta tuo laahaava ääni jatkuu vieläkin.

2017 VW Polo.

Ohjauksessa huomannut mitään, saati jarruissa. Noh, käydä maanantaina matkanvarrella pajalla jos kerkiävät katsomaan.
 
Liittynyt
19.02.2018
Viestejä
602
Avokin -20 Toyota C-HRrässä lakkas kuskinoven keskuslukitus toimimasta. Ovesta ei edes kuulu mitään ääntä kun napista avaa/sulkee. Googlen mukaan yleistä Toyota-merkkisissä autoissa kunnon pakkasilla.

Noh, olipa mitä tahansa niin takuu voimassa.

Lexus on toiminu kuin kello.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
Lähin aamusta peruttamaan paikalta pois ja kuullosti kuin ois pakoputki laahannut maata. Noh, pysäytin ja kurkkasin alle, pohjapanssari näyttää ehjälle eikä mikään roiku. Kitinä vaan jatkuu. Kävin sulattelemassa auton, mutta tuo laahaava ääni jatkuu vieläkin.

2017 VW Polo.

Ohjauksessa huomannut mitään, saati jarruissa. Noh, käydä maanantaina matkanvarrella pajalla jos kerkiävät katsomaan.
Jarrujen suojapelti vääntynyt ja osuu jarrulevyyn, tai joku muu osa.
 
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
193
Noniin, nyt ei sitten enää käynnistynyt pösö :(

Olis varmaan pitänyt vaihtaa se akku silloin kun oli vielä lämmintä ja mietti että "hmm, vähän nihkeesti pyörittää ja jännite kyykkää alle 8V" :rofl:

Mitenhän kosmista kuraa noi MTX akut on?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 286

Sitä nimenomaan veikkaisin. Hakisin biltemasta, on ainakin takuu ja ihan hyviä akkuja olleet.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 212
Itsekkin hain biltemasta uudet akut. Hankala noista on löytää mitään luotettavia vertailuja joten ei jäänyt paljon muita valintakriteereitä kuin takuun pituus, Biltemalla 4v kun suurimmalla osalla muista on 1-2v.
 
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
193
Jesh, 62Ah 620 CCA Hopea-kalsium tarttui mukaan Biltemasta. Jos huomenna heittäis paikalleen, latailee valmiiksi täyteen. Ihan hyvä hinta, 69€. Toivottavasti ei ole paska, mutta onhan siinä sit 4 vuotta takuu =D

Vastaava Exide tai MTX Motonetista ois maksanu 119€ tai 90€ ja ois ollu vain 2 vuoden takuulla.
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
2 658

Muista tarkistaa vaatiiko auto akun koodauksen vaihdon jälkeen.
 
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
193
Muista tarkistaa vaatiiko auto akun koodauksen vaihdon jälkeen.
Ei tarvinnut mitään koodauksia, on sen verran vanhempi että ei ole start/stoppeja tai regen. jarrutuksia tms.

Edellinen akku oli Mbat 520CCA, merkki ei sano itselleni mitään ja oli vielä alispeksattu. Dieseliin pitäisi olla 600CCA tms, tuo taisi olla bensapösön speksin akku. Mutta nyt on uusi paikallaan ja näyttäis toimivan, eli odottamaan nyt seuraavia pakkasia sitten =D
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
1671486991785.png

Citroen C5 HDI 2.2 vm -13 tervehti tällaisellä iloisella herjalla. Ei ilmeisesti pitäisi kuitenkaan olla mikään paha rasti käydä täyttämässä pajalla, mitä nyt se Eolys-aine itsessään vaan vissiin on jonkun verran tyyristä? Varsinainen kysymys kuitenkin kuuluu: kuinka kiire sillä täytöllä on, eli kuinka paljon autolla nyt uskaltaa ajaa ilman, että hiukkasloukku menee kokonaan tukkoon?
 
dmn

Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 637

Eikös se perinteisesti ole 1000km minkä pääsee ajamaan, sitten ei käynnisty enää kunnes vika on nollattu.

Tuohan ei käsittääkseni vaikuta hiukkaspäästöihin vaan typpioksidipäästöihin.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 165

Citroen C5 HDI 2.2 vm -13 tervehti tällaisellä iloisella herjalla. Ei ilmeisesti pitäisi kuitenkaan olla mikään paha rasti käydä täyttämässä pajalla, mitä nyt se Eolys-aine itsessään vaan vissiin on jonkun verran tyyristä? Varsinainen kysymys kuitenkin kuuluu: kuinka kiire sillä täytöllä on, eli kuinka paljon autolla nyt uskaltaa ajaa ilman, että hiukkasloukku menee kokonaan tukkoon?
Omat kokemukset PSA:sta kertovat, että tuossa kohtaa ollaan jo myöhässä kun järjestelmä tunnistaa "level too low" = yleensä tarkoittaa sitä että aine on jo loppu. Samaiset kokemukset kertovat että DFP:llä on enää 50tkm elinikää jäljellä. Sama se minkä verran sitä ainetta sinne tankkiin kaataa, tukkoon se menee kuitenkin. Sen jälkeen onkin EGR:n vaihto aika.
 
Ei välttämättä ole DPF vielä kuollut. Vaikka tuhkan määrä alkaa olee ehkä mallia "täynnä" niin ottaa irti, vie DPF pesuja tekevälle firmalle, pestynä takas ja DPF resetti testerillä. Perus youtubesta katsottuja painepesurikikkoja yms. ei pidä mennä tekemään. Rikkoo herkästi painepesurilla kennon. Nuo oikeat pesut mittaa myös virtausvastuksen yms. ennen sekä jälkeen niin siellä osaa myös heput monesti sanoa että onko vielä siitä kaluksi ja ehkä heittää arviota karkealla kädellä että kuinka pitään (tälle vaikuttaa paljon myös oma ajotapa)
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 165
@Satelite oliko Suomessa firmoja jotka noita DFP pesuja tekevät? Itse hylkäsin dieselit just DFP/EGR ongelmien takia 4 vuotta sitten..
Edit: löysin itse aikanaan johonkin noin 150€ hintaan käyttämättömän DFP:n ja nakkasin sen alkuperäisen tukottuneen tilalle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 799
Täysin uudenkaan DPFn laittaminen noin vanhaan autoon ei ole mahdottoman kallis investointi per ajokilometri.

Pesemällä siitä ei kumminkaan uutta tule ja etenkin jos asennus on suuritöinen niin aika kallis kokeilu.
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
2 658
@Satelite oliko Suomessa firmoja jotka noita DFP pesuja tekevät? Itse hylkäsin dieselit just DFP/EGR ongelmien takia 4 vuotta sitten..
Edit: löysin itse aikanaan johonkin noin 150€ hintaan käyttämättömän DFP:n ja nakkasin sen alkuperäisen tukottuneen tilalle.
Kyllähän noita löytyy. Jyväskylää esimerkkinä käyttäen esim. motest tekee pesuja ihan koneella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
328

Citroen C5 HDI 2.2 vm -13 tervehti tällaisellä iloisella herjalla. Ei ilmeisesti pitäisi kuitenkaan olla mikään paha rasti käydä täyttämässä pajalla, mitä nyt se Eolys-aine itsessään vaan vissiin on jonkun verran tyyristä? Varsinainen kysymys kuitenkin kuuluu: kuinka kiire sillä täytöllä on, eli kuinka paljon autolla nyt uskaltaa ajaa ilman, että hiukkasloukku menee kokonaan tukkoon?
@Satelite oliko Suomessa firmoja jotka noita DFP pesuja tekevät? Itse hylkäsin dieselit just DFP/EGR ongelmien takia 4 vuotta sitten..
Edit: löysin itse aikanaan johonkin noin 150€ hintaan käyttämättömän DFP:n ja nakkasin sen alkuperäisen tukottuneen tilalle.
Joo ja sitikan/pösön tapauksessa loukku on suunniteltu/tarkoitettu vaihdettavaksi, minkä vuoksi eivät ole tyypillisesti mitään tonnien vaan satasten pönttöjä.

Eolys-lisäainetta ei ruiskuteta AdBluen tapaan pakoputkeen typenoksidipäästöjen pelkistämiseksi, vaan se on hiukkassuodattimen polttoa helpottava katalyyttineste. Litku lisätään jo tankissa polttoaineeseen ja se menee koneen läpi, päätyen DPF:n pinnalle. Aine laskee regeneraatioon tarvittavaa lämpötilaa tyyliin 550-> 450 °C tjsp.

Muistaakseni tuo on ceriumoksidipohjainen tökötti ja haittapuolena sitä kertyy tuhkan tavoin DPF:ään, mikä pikku hiljaa syö DPF:n noen varauskykyä aiheuttaen suuremman painehäviön ja useammin tarvittavan hiukkaspolton.

Jos autolla tarvitsee ajella pidempään (useampi tankillinen tai etenkin pätkäajoa, jossa loukku ei saa kunnolla lämpöä), niin voihan sitä huoltoa odotellessa varmuuden vuoksi käydä motonetistä nappaamassa jonkun DPF cleaner -tökötin ja jakaa sen vaikka pariin tankilliseen. Nuo tekevät käsittääkseni saman katalyyttitempun ja parhaimmillaan sisältävät jopa samaa tavaraa.
 
Liittynyt
13.08.2021
Viestejä
399
Menin Opel Insignian ostamaan liikkeestä kolme viikkoa sitten ja jäähdyttimen letkusta näyttäisi vuoto tulevan kun lämpiää nesteet. Kohtuu näkösällä paikalla näyttäisi 20€ arvoinen letku olevan.
Itse en vastaavia letkuja ole aikaisemmin vaihtanut niin ovatko yleisemmin kuin helppoja olleet vai jaksaisko liikkeelle lompakkoa avata?
Aikalailla pohjalla on.
IMG_20221219_203747.jpg
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 772

No näkee kai sen sokeakin silmällä ett onko helppo kun katsoo missä asti ne päät on, eli pääseekö niihin käsiks purkamatta puolta konehuonetta. Ei se itse letkun vaihto oo vaikee edes insinöörille.
 
Liittynyt
14.07.2020
Viestejä
236
No itse ehkä kävisin liikkeessä että kuuluuko tän olla tämmönen jos kerran just ostettu. Letkun vaihto ei välttis ole hankala, mitä nyt koko järjestelmän tyhjennys/täyttö/ilmaus.
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 772
Niin tosiaan, kai se liikkeen persvakoukko sen vaihtelee kun noin tuore kauppa on kyseessä.
 
Liittynyt
13.08.2021
Viestejä
399
Toisaalta vastaavilla kilsoilla 178tkm olevasta BMW:n vaatimuksista 3090€ korvaisvaateesta suositeltiin vain 500€ hyvitystä kun ostaja ei osannut tarpeeksi perustella. Toisaalta sähköisen takaluukun kytkin ei vaikuta toimivan ohjaamossa (kaukosäädin ja takaluukun painike toimii) hmm. Alustavasti liike lupasi laitattaa puuttuvat rengaspainesensorit alla oleville renkaille.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Yli puoli vuotta sitten ostettu auto ja renkaan vaihdon jälkeen yhdestä renkaasta löytyi sileä kohta (ajettu rengas lukossa, jarru jäässä). Yhteys liikkeeseen ja hommasivat uuden renkaan.

Minä vielä tarkistin renkaat oston yhteydessä ja vaihdoin ne alle, enkä huomannut kämmenen kokoista sileää kohtaa vasta kuin ajosta :facepalm:

Liikkeellä on silti virhevastuu tälläisissä tilanteissa.
 
Liitteet

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 168
Ford Focus mk2.5 2009 farmari 1.8tdci.

Onkos näissä käsijarrun automaattisäädin jarrusatulan sisällä? Ongelmana on että käsijarru on välillä todella löysä, eli kahva nousee tosi ylös ja siitä huolimatta ei pidä käsijarru oikein ollenkaan. Sitten välillä on taas tosi jämäkkä ja pitää erittäin hyvin. Säädinhän näissä pitäisi toimia aina kun jarrua survaisee kunnolla.

Onko kellään kokemusta vastaavanlaisesta, pitääkö vain vaihtaa jarrusatulat (ja tietysti samalla palat&levyt)?
 
Liittynyt
22.12.2022
Viestejä
4
Hyundai i40 crdi automaatti (2012).
Aluksi joskus käynnistyksen jälkeen ei nostanut kierroksia, uudelleen käynnistys auttoi ja auto toimi normaalisti jonkun aikaa, kunnes sama toistui.

Nyt oire on muuttunut. Käynnistyksen jälkeen saattaa pystyä ajamaan hetken, kunnes ei taas reagoi kaasuun kunnolla/nosta normaalisti kierroksia. Useasti myös käynnistyksen jälkeen ei nosta kierroksia (uudelleen käynnistys ei enää auta), mutta hetken kaasuttaa, niin alkaa taas toimimaan. Ärsyttävä vika, varsinkin jos olet risteyksestä lähtemässä eikä kiihdy...

Mitään vikakoodia ei ole (tarkistettu myös huoltoliikkeessä). Kuukausi sitten näytti P0404 (viittaa egr vikaan), mutta sitä ei ole enää näkynyt eikä huoltoliike sitäkään nähnyt. Itse sain kuvassa näkyvän "huomion" äsken talteen. En ymmärrä tuosta kuvasta mitään, onko osa ongelmaa vai ihan vaan muu.Screenshot_2022-12-22-10-57-02-47_98e8f62c7aa0404f3e8c49c38ac87502.jpg
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
522
Hyundai i40 crdi automaatti (2012).
Aluksi joskus käynnistyksen jälkeen ei nostanut kierroksia, uudelleen käynnistys auttoi ja auto toimi normaalisti jonkun aikaa, kunnes sama toistui.

Nyt oire on muuttunut. Käynnistyksen jälkeen saattaa pystyä ajamaan hetken, kunnes ei taas reagoi kaasuun kunnolla/nosta normaalisti kierroksia. Useasti myös käynnistyksen jälkeen ei nosta kierroksia (uudelleen käynnistys ei enää auta), mutta hetken kaasuttaa, niin alkaa taas toimimaan. Ärsyttävä vika, varsinkin jos olet risteyksestä lähtemässä eikä kiihdy...

Mitään vikakoodia ei ole (tarkistettu myös huoltoliikkeessä). Kuukausi sitten näytti P0404 (viittaa egr vikaan), mutta sitä ei ole enää näkynyt eikä huoltoliike sitäkään nähnyt. Itse sain kuvassa näkyvän "huomion" äsken talteen. En ymmärrä tuosta kuvasta mitään, onko osa ongelmaa vai ihan vaan muu.
Testerillä katsoo kaasupolkimen asentoa versus moottorinohjaimen tehopyynti. Jos painat kaasupoljinta ja ecu ei sitä näe, vika polkimessa/johtosarjassa.
 
Liittynyt
13.12.2021
Viestejä
555
Ford Focus mk2.5 2009 farmari 1.8tdci.

Onkos näissä käsijarrun automaattisäädin jarrusatulan sisällä? Ongelmana on että käsijarru on välillä todella löysä, eli kahva nousee tosi ylös ja siitä huolimatta ei pidä käsijarru oikein ollenkaan. Sitten välillä on taas tosi jämäkkä ja pitää erittäin hyvin. Säädinhän näissä pitäisi toimia aina kun jarrua survaisee kunnolla.

Onko kellään kokemusta vastaavanlaisesta, pitääkö vain vaihtaa jarrusatulat (ja tietysti samalla palat&levyt)?
Satulat ja vaijerit mistä alat mietiskelemään.
 
Liittynyt
22.12.2022
Viestejä
4
Testerillä katsoo kaasupolkimen asentoa versus moottorinohjaimen tehopyynti. Jos painat kaasupoljinta ja ecu ei sitä näe, vika polkimessa/johtosarjassa.
Egr-venttiili on rikki, jumittaa aukiasentoon. Onko täällä kokemuksia sen ohittamisesta ohjelmoimalla? Onko siitä haittaa muuten autolle pidemmässä juoksussa? Hintaero olisi n.150-200€ ohituksen puolesta...
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
522
Egr-venttiili on rikki, jumittaa aukiasentoon. Onko täällä kokemuksia sen ohittamisesta ohjelmoimalla? Onko siitä haittaa muuten autolle pidemmässä juoksussa? Hintaero olisi n.150-200€ ohituksen puolesta...
EGR:n ohituksesta moottorille ei ole haittaa, päinvastoin. Moottoriin ei enää kierrätetä pakokaasua, näin ollen moottori pysyy puhtaampana.

Mutta se kääntöpuoli. Luontoon pääsee pahoja pienhiukkasia, joista ollaan luettu lehtilöissä. Tällä hetkellä katsastusviranomainen ei tutki onko saastelaitteet ehjiä. Tulevaisuudessa tutkivat.
 
Liittynyt
10.11.2019
Viestejä
878
Mutta se kääntöpuoli. Luontoon pääsee pahoja pienhiukkasia, joista ollaan luettu lehtilöissä. Tällä hetkellä katsastusviranomainen ei tutki onko saastelaitteet ehjiä. Tulevaisuudessa tutkivat.
EGR:llä itseasiassa torjutaan typen oksideja. Laihalla seoksella polttamisesta seuraa niitä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
786
Egr-venttiili on rikki, jumittaa aukiasentoon. Onko täällä kokemuksia sen ohittamisesta ohjelmoimalla? Onko siitä haittaa muuten autolle pidemmässä juoksussa? Hintaero olisi n.150-200€ ohituksen puolesta...
Jos päästöjä ei mietitä niin heikompi moottorin lämpeäminen on se näkyvin muutos jos egr:n poistaa kokonaan käytöstä.
 
RieskaMies

Mr. Pelican
Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
409
Jos päästöjä ei mietitä niin heikompi moottorin lämpeäminen on se näkyvin muutos jos egr:n poistaa kokonaan käytöstä.
Aika vähäinen vaikutus sillä monesti on, esim. omasta nykyisestä autosta kun poistin niin en huomannut mitään muutosta lämpenemisen suhteen.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
EGR:n tulppaaminen ( ohjelmallisesti tai fyysisesti ) vaikuttaa lämpenemiseen hyvin paljon autoissa, joissa pakokaasua jäähdytetään ennen sen ohjaamista takaisin imusarjaan.

EGR:llä varustettu VAG:in ikiluotettava 1.9 TDi Pumpe-Düse moottori ei lämmennyt 0-keleillä ja kylmemmillä ilmoilla koskaan normaaliin käyttölämpötilaan, kun EGR jumitti ja pakokaasunjäähdytin oli täynnä tauhkaa.
Naftaakin paloi 0,5-0,8 l/100 km enemmän kuin oikeassa lämpötilassa käyvällä koneella.

Uutta osaa kiinni ( EGR ja pakokaasunjäähdytin ) ja johan oli kone oikeassa käyntilämpötilassa alle 10 min normaalilla ajolla ja hyttiin riitti lämmintä ilmaa niin paljon kun halusi.

Volvon D5:sen lämpenemiseen tai kulutukseen EGR:än tulppaus ei taas vaikuttanut mitenkään.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 440
Viestejä
4 161 809
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom