Taasko se romu on hajalla? Täällä korjataan autoja

Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 165
@Satelite itsellä on useimmiten loppunut sinnikkyys kuunnella sitä kiven raapimista ja olen vain tunkannut kulman auki, satula pois ja tonkinut kiven pihalle. Niin ja viikon jaksan kuunnella. En enempää.
 
Liittynyt
20.02.2018
Viestejä
122
Koiranluu vaihdettu, ei vaikuttanut ääneen, tuntui jopa että ääntä tulee nyt enemmän. Esim. madalletun kanttikiven yli kun ajoin, niin ääni kuului, jopa niin että ajoin kanttikiveltä "alaspäin".

Oli muuten urakka saada vanha koiranluu irti, lopulta rälläköin sen poikki ja katkaisin ruuvin.

Ne kallistuksen vakaajan puslatko siellä sitten kolajaa? Voiko tulla hylky katsastuksessa? Onko kyseessä tämä osa Vakaajan hela MEYLE 614 615 0003
Kuuluuko se ääni kun toinen puoli menee montusta vai kuuluuko myös kun renkaat menee yhtäaikaa.
Vito paukkui ja kolisi niin maan perusteellisesti, jopa ajon aikana kuului ääntä. Ja nimenomaan kolisi kun toinen rengas meni montusta. Etuvakaajan koripuslat oli täysin loppu, 5-10mm välystä. Kannattaa ennen vaihtoa löysätä koiranluut, niin helpottaa työtä.

Kokemuksia oman c5:n kanssa, vetonivel naksutellu koko kevään ja nyt loman alkamisen ja tulevan lomareissun takia ajattelin vaihtaa koko vetoakselin helppouden takia. Ja aeromotorsilla halpa, alle 70e. Homma tyssäsi alkuunsa kun auto ei noussut ylös että olisi saanut nosturille, hydraulipumppu oli polttanut sulakkeen. Nettitiedon perusteella johtuu siitä että pumpun sähkömoottori kerää hiilipölyä itsensä täyteen. No autosta paineet pois ja tonttiin, sitten irroittamaan moottoria säiliön irroituksen jälkeen. lds-nesteet sai kätevästi laskettua kanisteriin. Raakasti jarruskliinerillä ja paineilmalla annoin kyytiä moskalle, hiiliä oli 70% jäljellä vielä. Mattoveitsellä puhdistelin kommutaattorin raot. Kasaus meni nätisti. Kaikkiaan ehkä 2,5h aikaa, kustannuksia purkki jarrukliineriä ja 2kpl 40a sulaketta. Citikan omistajille vinkkinä, että jos sulake palaa niin ei kannata "korjata" vikaa vaihtamalla isompaa tilalle mitä jotkut tekee. Vetoakseli vaihtuikin ilman isompaa tuskaa, hieman ihmettelin ettei laatikkoöljyä tullut juuri yhtään ulos kun akselin nykäisi irti. 360tkm ajettu kun tuli tämä remontti eteen.
20220609_194808.JPG
20220609_195835.JPG
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
1 998
Mikähän tämän virallinen nimi mahtaa olla ?
Ja toinen kysymys, saakohan vastaavia jostain ?
Pellissä on nelikanttireikä johon tuo laitetaan. Ruuvi näyttää "tavalliselta" harvakierteiseltä elti/puuruuvilta.
1654942354604.png
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 231
Mikähän tämän virallinen nimi mahtaa olla ?
Ja toinen kysymys, saakohan vastaavia jostain ?
Pellissä on nelikanttireikä johon tuo laitetaan. Ruuvi näyttää "tavalliselta" harvakierteiseltä elti/puuruuvilta.
Se on korikiinnike ja noitahan on vaikka minkälaisia saatavilla. Merkkiliikkeen tiskiltä ainakin saat varmasti. Googlen kuvahakuun korikiinnike ja automalli niin varmasti löytyy oikea muualtakin.
 
Liittynyt
14.07.2020
Viestejä
236
Koiranluu vaihdettu, ei vaikuttanut ääneen, tuntui jopa että ääntä tulee nyt enemmän. Esim. madalletun kanttikiven yli kun ajoin, niin ääni kuului, jopa niin että ajoin kanttikiveltä "alaspäin".
...
Joskus kun tuli työkseen ajettua, niin oppi diagnosoimaan alapallonivelen ja vakajaan tangon kolinat ratin takaa, jos ajat hidastetöyssystä suoraan eli vakaaja ei osallistu tapahtumiin, kolina on alapallosta. Pyörä kerrallaan joustoissa voi olla kummasta vaan. Vakaajan koripuslan en ole vielä havainnut pitävän kolinaa ja tuntuvat kestävän helposti auton iän, toki varmaan tuossakin on merkki/autokohtaisia eroja.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 969
Itsellä Passat menee ensi viikolla iskarin yläpään vaihtoon. Välillä narskahtaa kuin kuiva pusla isoissa töyssyissä, välillä kopsahtaa terävästi pienessäkin epätasaisuudessa ja välillä on viikkoja hiljaa. Omasta mielestä ääni kuuluu hieman ylempää kojelaudan takaa ja rautakangella rengasta ylös nostellessa tuntui selvää takertelua yläpäässä. Ainut mikä mietityttää on se, että myös vetoa päälle lyödessä välillä kopsahtaa, mutta kai sekin voi väljää yläpäätä heilauttaa. Kaksi katsastusta menty jo tuon äänen kanssa, mutta isommilla ja pehmeillä talvirenkailla sentään sai ajaa hiljaa.

Väljä koiranluu kolisi kyllä pahasti. Metallinen kolkatus, joka tuntui jaloissa. Samoin rattia hitaassa vauhdissa edes taas heitellessä kolahti joka kerta. Alatukivarren takapusla taas ikään kuin kumisi jaloissa. Eli väljää ei vielä kuullut, mutta se tuntui häiritsevästi juuri siinä kohdalla, missä pusla on. Katsastuksen mukaan puslalla olisi ajanut vielä, mutta vaihto toi mielenrauhan.

Edellisessä autossa taas kolinan syy löytyi jarrusatulasta. Se selvisi helposti, kun huomasi, ettei kevyesti jarruttaessa enää kolise. Narskahdukset vetoa muutellessa taas löytyivät, kun heilutin kädellä moottoria ja huomasin yhden tukikumin menneen.
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
1 998
Joskus kun tuli työkseen ajettua, niin oppi diagnosoimaan alapallonivelen ja vakajaan tangon kolinat ratin takaa, jos ajat hidastetöyssystä suoraan eli vakaaja ei osallistu tapahtumiin, kolina on alapallosta. Pyörä kerrallaan joustoissa voi olla kummasta vaan. Vakaajan koripuslan en ole vielä havainnut pitävän kolinaa ja tuntuvat kestävän helposti auton iän, toki varmaan tuossakin on merkki/autokohtaisia eroja.
Omassa kolisi koiranluu vaikka ajoi niin suoraan korokkeeseen kuin pystyi.
Onneksi se eikä muut nivelet
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 475
Eli projektina saada rakenneltu -78 Datsun 100A leimattua. Miljoona pikkujuttua pitää fiksata, toinen mokoma pitää vain huoltaa. Auto ollut jo romuttamolla ja osaa on ties mistä autosta ja on leimattu viimeksi 2016. Nykyaikaisella tekniikalla olevat kipot ovat niin helppoja vs nämä joissa sähkö ja mekaaninen sekaisin saati tämmöinen häröpallo jossa on mitä tahansa volkkarin osista sinitarraan seassa. Tämmöisten vanhan kanssa säätänyt viimeksi varmaan 15v sitten.

Viat tällä hetkellä:
Jarrut pitää saada auki ja niin etteivät laahaa

Käynnistyy ja voi ajaa mutta yksittäinen sylinteri tuntuu pätkivän. Tulpat, pyörijä ja virranjakajan kansi on vaihdettu. Tulpat olivat 2 ja 3 sylintereissä ruskeat mutta 1 ja 4 olivat täysin mustaa. Aiemmpi omistaja ei ollut säätänyt kärkiä joten pienensin sitä hiukan uusien tulppien kanssa. Ei poistanut vikaa. Katkojan osat pitää vielä vaihtaa ja tulpanjohdot uusia. Muita tarkistettavia paikkoja?

Kaasarin täys säätö. Ei tykkää ottaa kierroksia yli 5000rpm vaan loppuu puhti. Voi olla että kiertäisi ylemmäs mutta loppuu oma pokka. Osa vaijereita, johdoista yms kun on kytkemättä. Kierrosten laskiessa tyhjäkäynnillä pitää yleensä pitää käynnissä kaasulla kunnes asettuu tyhjäkäynnille. Samoin saattaa sammua jarruttaessa. Ideoita?

Vilkunrele. Vilkut toimivat mutta oikeanpuoleiset vilkkuvat huomattavan hitaasti. Vilkunreleen äänessä oikean ja vasemman puolen vilkkujen kanssa selkeä ero. Toimivat aiemmin ok. Vika syntyi kun konehuoneessa jotain veti oikariin ja pamahti mutta ei löytynyt paikkaa tai syyllistä tuolle. Samalla pimeni vilkkujen merkkivalo joka on muistaakseni leimavaatimus. Ideoita mitä tehdä tuolle tilanteelle?

Ja ylipäätään mitä tarkistaa käydä läpi ulkona seisomisen jälkeen näissä? Öljyt on jo vaihdettu, bensaletkuja vaihdeltu, filttereitä vaihdettu ja aiemmin mainittuna osia vaihdettu.

Koneita on kolme (1.0, 1.2 ja 1.4) joten niistä voi myös napsia osaa ja satunnaista muuta osaa löytyy myös.
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 737

Jos puristukset ajoitukset jne kunnossa, niin eikai tollasessa paljon vaihtoehtoja ole. Kaasari ehyeksi ja säätöihinsä, sytty katsoa toimivaksi ja siinäpä se käynnin puolesta.

Sähköistä vaikea sanoa mitä se oikkari on sieltä vienyt, mutta sen vilkkureleen vaihdosta lähtisin.
 
Rele on hakusessa jo. Hitto kun ei ole välineitä päästöjen mittaukseen eikä sitä kautta näe mitään arvoja mitä putkesta tulee. Kaasari on kunnostettu edellisen omistajan toimesta koska on puhdas, kaikki toimii ja eikä vuoda ja pääsi leimastakin sen kanssa läpi.

Onko kenelläkään hajua mistä löytäisi tuon 100a:n korjausoppaan? Yrittänyt bongata mutten ole löytänyt. Saisi edes arvot esim katkoja kärjille ja sytkälle. Ratkoisi jo suurimman osan kun näkisi miten asioiden PITÄISI olla vakio 100a:ssa.
 
Tuon löysin mutta koska omat ajankohdat milloin fiksaan hyppivät niin pitäisi saada omaksi. Ei jotenkin hotsita alkaa kopioimaam/kuvaamaan koko kirjaa.
Sitten vähän veikkaan että joko eepaita tjsp kahlaamaan jos englanninkielinen kelpaa tahi kyselemään noita wanhempia harrastavien foorumeilta jne. Melko kiven alla varmasti muuten asustelevat.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 475
Sitten vähän veikkaan että joko eepaita tjsp kahlaamaan jos englanninkielinen kelpaa tahi kyselemään noita wanhempia harrastavien foorumeilta jne. Melko kiven alla varmasti muuten asustelevat.
Sepä se. Jos jollain löytyy tietoa tai on halukas myymän omansa niin ostan ilomielin. Englanti tai suomi, ei väliä. Pistin jo Nissan clubille viestiä mutta ei tärppiä vielä.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 475
Haisee alipainevuodolta useampikin kirjoitettu juttu. Mites onko jarruilla alipaine tarjolla ja imusarjan puoli tiivis?
En ole vielä ehtinyt tutkia. 2016 kesän ajelin ja samat oireet olivat poikkeuksena tuo jarruttaessa ja kierrosten nopeasti laskiessa sammuminen paheni. Joutui jos jarruttaessa heel n toe olemaan käytössä. Ei ole pahentunut tuosta 2016 tilanteesta. Jarrut laahaavat mutta toimivat kyllä. Minkä alipainevuotoa meinasit? Pitää melkein käydä autolla ja ottaa kuvat. Ex mekaanikko enkä muista YHTÄÄN :facepalm:. Tosin puolustuksekseni koulutus on ajalta kun oltiin jo täysin sähköisissä järjestelmissä ja obd oli juttu.
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
2 658
Eli projektina saada rakenneltu -78 Datsun 100A leimattua. Miljoona pikkujuttua pitää fiksata, toinen mokoma pitää vain huoltaa. Auto ollut jo romuttamolla ja osaa on ties mistä autosta ja on leimattu viimeksi 2016. Nykyaikaisella tekniikalla olevat kipot ovat niin helppoja vs nämä joissa sähkö ja mekaaninen sekaisin saati tämmöinen häröpallo jossa on mitä tahansa volkkarin osista sinitarraan seassa. Tämmöisten vanhan kanssa säätänyt viimeksi varmaan 15v sitten.

Viat tällä hetkellä:
Jarrut pitää saada auki ja niin etteivät laahaa

Käynnistyy ja voi ajaa mutta yksittäinen sylinteri tuntuu pätkivän. Tulpat, pyörijä ja virranjakajan kansi on vaihdettu. Tulpat olivat 2 ja 3 sylintereissä ruskeat mutta 1 ja 4 olivat täysin mustaa. Aiemmpi omistaja ei ollut säätänyt kärkiä joten pienensin sitä hiukan uusien tulppien kanssa. Ei poistanut vikaa. Katkojan osat pitää vielä vaihtaa ja tulpanjohdot uusia. Muita tarkistettavia paikkoja?

Kaasarin täys säätö. Ei tykkää ottaa kierroksia yli 5000rpm vaan loppuu puhti. Voi olla että kiertäisi ylemmäs mutta loppuu oma pokka. Osa vaijereita, johdoista yms kun on kytkemättä. Kierrosten laskiessa tyhjäkäynnillä pitää yleensä pitää käynnissä kaasulla kunnes asettuu tyhjäkäynnille. Samoin saattaa sammua jarruttaessa. Ideoita?

Vilkunrele. Vilkut toimivat mutta oikeanpuoleiset vilkkuvat huomattavan hitaasti. Vilkunreleen äänessä oikean ja vasemman puolen vilkkujen kanssa selkeä ero. Toimivat aiemmin ok. Vika syntyi kun konehuoneessa jotain veti oikariin ja pamahti mutta ei löytynyt paikkaa tai syyllistä tuolle. Samalla pimeni vilkkujen merkkivalo joka on muistaakseni leimavaatimus. Ideoita mitä tehdä tuolle tilanteelle?

Ja ylipäätään mitä tarkistaa käydä läpi ulkona seisomisen jälkeen näissä? Öljyt on jo vaihdettu, bensaletkuja vaihdeltu, filttereitä vaihdettu ja aiemmin mainittuna osia vaihdettu.

Koneita on kolme (1.0, 1.2 ja 1.4) joten niistä voi myös napsia osaa ja satunnaista muuta osaa löytyy myös.
Mites tuollaisen romuttamolla käyneen leimaus? Jos romutustodistuksella sinne joutunut niin voi olla aika tekemätön paikka saada enää leimalle.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 165
Eikös aina jarrutehostimelle tule alipaine, joka auttaa just helpottamaan jarrupiirin painetta kun nostaa jalan polkimelta?
Alipaine yleensä napataan imusarjasta, koska siellä on virtaus kohti sylinteriryhmää, ja alipaine sen mukana.

Tiedän että noi on eri autoja, mutta eikös tuossa ole saman kokoinen moottori listattuna kuin mikä sinulla? Saattaisi voida soveltaa tuota, jos mitään muuta ei löydy. Itse lähinnä puuhastellut autojen korjaamista käteisen säästämiseksi ja omaksi tekemisen iloksi. Viimeisin remppa oli E46 taka-akselin vakajan yhdystangot ja imusarjavuoto..
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 737
Ja onko esimerkiksi kaasarilla alipainehässäköitä. Itse en ole kaasarillisten kanssa pelannut kuin yhden 740 pierburgin kanssa ja sen alipainehelvetin setviminen oli kyllä yksi työmaa
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
40
Eikös aina jarrutehostimelle tule alipaine, joka auttaa just helpottamaan jarrupiirin painetta kun nostaa jalan polkimelta?
Alipaine yleensä napataan imusarjasta, koska siellä on virtaus kohti sylinteriryhmää, ja alipaine sen mukana.

Tiedän että noi on eri autoja, mutta eikös tuossa ole saman kokoinen moottori listattuna kuin mikä sinulla? Saattaisi voida soveltaa tuota, jos mitään muuta ei löydy. Itse lähinnä puuhastellut autojen korjaamista käteisen säästämiseksi ja omaksi tekemisen iloksi. Viimeisin remppa oli E46 taka-akselin vakajan yhdystangot ja imusarjavuoto..
Ei kai 100a ole mitään tehostimia? Eiköhän tossa ole vaan jarrut jumissa. Tukkeutuneet jarruletkut voi myös aiheuttaa laahaamista.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 475
Mites tuollaisen romuttamolla käyneen leimaus? Jos romutustodistuksella sinne joutunut niin voi olla aika tekemätön paikka saada enää leimalle.
Ymmärtääkseni että kaveri joka osti auton ja löi kilpiin työskenteli romuttamolla ja nappasi auton ennen prosessia. Kilvissä tuo on siis ja käynyt metallilla asti, maalattu ja laitettu ajoon. Halusi ostaa tietokoneen ja nappasin kipon leimattuna tuossa kunnossa ja ajelin kesän eikä ollut rahaa tai aikaa paneutua kunnostamiseen ennen kuin nyt. On jopa ihan talviajokelpoinen ja talvinakitkin oli ennen kuin vaihdoin uudet kesärenkaat talvivanteille jotka nyt alla. Lämpöä piisaa ja kulkee nätisti kunhan ryypyttömän koneen saa pysymään käynnissä.

Jarrut eivät laahanneet ennen ja herkistyivät huomattavasti jo hinauksen aikana. Olivat siis ruostuneet kiinni ja vaati aika hyvän nykäisyn että toinen takajarru aukesi. Ruostetta ja paskaa oletan jarrujen kohdalla syylliseksi. @dot1q juu samaa moottoria tuo 1.0 on pitkälti ymmärtääkseni. Tosin on tuohon tosiaan tuo 1.2 ja 1.4 koneetkin olemassa kunhan fiksaa tuon 1.4:n alakerran laakerit (kutiteltu 1.4 jonka alakerta kuulema leipoi). Mutta sen kunnostus saa odottaa kunnes itse auto on leimassa.

@outonaapuri kun en perkele muista ja vuosimallikohtaisia erojakin kun on. MUISTIKUVAN mukaan kaasarille tulee vain vaijeri ja bensaletku. Mutta kun tuosta ei tiedä mitä kaikkea on fiksattu ja "fiksattu" ja omat kaasarisäätelyt ja pelailut ovat rajoittuneet kuplan vakiokaasariin, tupla Dellortoon ja Soliferin Bingiin... Eli varsin rajallisesti tuota normi henkilöauton päästökaasari kokemusta. Kupla kun oli käytännössä jokkiskoneella niin kaikki säädöt oli optimoitu vain tehoa silmällä pitäen eikä tarvinnut miettiä vaikka olisikin vähän sinnepäin päästöjen kannalta tms. Kaikki bensa vaan koneeseen mitä otti ja välillä vähän ylikin :D

Pitää tosiaan käydä napsimassa kuvat konehuoneesta ja jos joku täältä bongaisi jotain mitä itse en bongaa.

EDIT: Yksi pieni pätkä löytyi missä näkyy hiukan konehuonetta.
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 737
Toki näkeehän sen silmällä meneekö siellä alipaineletkuja minne
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 475
Toki näkeehän sen silmällä meneekö siellä alipaineletkuja minne
Juu jos olisi auton luona :D. En ole menossa kunnes saan tulpanjohdot ja muut osat. Ja kun saisi prkl tuon katkojan kärkien kärkivälin. Tai edes karkean arvon.

EDIT: Haa löytyi kun googlailin tulppien lämpöarvoja kun aloin ihmetella että A10 moottori haluaisi 8 tulppia kun oma halusi 5:t. Kone onkin ymmärtääkseni siis E10 uudemmasta Cherrystä.

  • Mäntä: 72,96-73,01 mm
  • Männäntappi: 17,44-17,47 mm
  • Venttiilikoot: Imu 6,96-6,98 x 35,0 x 118,93-119,33 mm, Pako 6,94-6,96 x 29,0 x 118,50-118,9 mm
  • Tyhjäkäynti: 700 ± 50 r/min
  • Öljytilavuus: 3,9 litraa (suodatin mukaanlukien)
  • Öljynpaine: 3,3 bar @ 2000 r/min
  • Vaihteistoöljyn tilavuudet: 4-/5-vaihteinen 2,3/2,7 litraa
  • Termostaatin avautumislämpötila: 85 °C
  • Sytytysjärjestelmä: Kärjetön (10.1982–1986) / Kärjellinen (10.1981–9.1982)
  • Sytytystulpat: NGK BR 5 ES
  • Virranjakaja: Hitachi D412-A9
Kiristysmomentteja[muokkaa]
Säätöarvoja[muokkaa]
  • Venttiilivälykset:
    • Kylmä moottori: Imu ja Pako 0,22 mm
    • Lämmin moottori (>35°C): Imu ja Pako 0,28 mm
  • Sytytystulppien kärkiväli: 0,7-0,8 mm
  • Virranjakajan roottorin ilmaväli (kärjetön): 0,3-0,5 mm
  • Virranjakajan katkojan kärkiväli (kärjellinen): 0,45-0,55 mm
  • Sytytysennakko (Virranjakajan alipaineletku irroitettuna ja tukittuna): 2˚ ennen YKK:n (700 r/min)
 
Liittynyt
15.09.2018
Viestejä
1 354
Sepä se. Jos jollain löytyy tietoa tai on halukas myymän omansa niin ostan ilomielin. Englanti tai suomi, ei väliä. Pistin jo Nissan clubille viestiä mutta ei tärppiä vielä.
Jos tällainen kanneton ja hieman "ikääntynyt" ilmeisesti haynesin opus kelpaa niin postimaksuilla lähtee tulemaan. Pistä yv:llä tiedot.
20220615_184230_copy_1512x2016.jpg
20220615_184304_copy_1512x2016.jpg
20220615_184300_copy_1512x2016.jpg
20220615_184328_copy_1512x2016.jpg
20220615_184346_copy_1512x2016.jpg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
586
Pösö 206 vuosimallia 2006, 1.4 koneella, ajettu 150tkm. Jakamattoman kuolinpesän pihamonumentti pitäisi viimein laittaa myyntiin.
Ihan nätti kesäv*tunvihreä 4-ovinen sämpylä, johon olen abaut 1000 kilometriä sitten vaihtanut kunnostetun taka-akselin, kun tyyppivikana olleet vääntösauvojen laakerit porsi.

Niin. Kinnerissä on oikein ilmastointikin, manuaalitoiminen. Käytin sen huollossa joskus 2017, ilmastoinnista todettiin, että pieni vuoto on kuivaimen liittimessä, menee täytöllä helposti vuosikausia.
Menihän se, kunnes kojelaudan sisältä alkoi kuulumaan metallinen hinkaava ääni, eikä ilmastointi puhkunut kylmää. Kompura kyllä naksahti päälle.

Onko näissä oma puhallin ilmastoinnin kennolle, vai mikä voisi olla vikana?

Autohan on ollut abaut käyttämättömänä ko. huollon jälkeen, ehkä 500 kilsaa ajettu. Lämppäri kyllä toimii, puhaltaa kuumaa ja ulkolämpötilan mukaisesti viileää.

Ai niin, takimmainen äänenvaimennin on jo aika lehtevää tavaraa. Näytti olevan kiinni V-band -tyyppisellä liitoksella, saa kertoa suosituksia korvaavalle vaimentimelle. Kiitos :tongue:
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
138
Ja ylipäätään mitä tarkistaa käydä läpi ulkona seisomisen jälkeen näissä? Öljyt on jo vaihdettu, bensaletkuja vaihdeltu, filttereitä vaihdettu ja aiemmin mainittuna osia vaihdettu.
Ennen kaasarin lopullista säätöä sytkän ajoitus kohdalleen. Jarrunesteet vaihtoon, letkut samalla vilkaista läpi pahimpien pykimien varalta.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 475
Ennen kaasarin lopullista säätöä sytkän ajoitus kohdalleen. Jarrunesteet vaihtoon, letkut samalla vilkaista läpi pahimpien pykimien varalta.
Nesteet on menossa juu kaikki vaihtoon, suodattimia vaihdeltu ja herkistelty sitä ja tätä. Jarrut pitää käydä tosiaan täysin läpi.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
951
Astra H.

Asensin ajoneuvokameraa. Otin keskuslukituksen sulakkeen, 25 A, irti ja käytin lukitusta avaimesta. Vilkut välkkyivät, ovet eivät tietenkään menneet kiinni. Laitoin sulakkeen takaisin ja keskuslukitus ei enää toimi avaimesta, ovesta eikä kojelaudan painikkeesta. Sulake tarkistettu. Mitä hajotin?

Korjattu. Akun irroitus auttoi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Meni remmiahdetusta A80:stä kansipaffi. (B3, 2.0 8v)

No ei siinä, käytin kannen koneistamolla. Se oikastiin ja vaihdettiin venttiilien seetit ja varsienkumit.

Pistin romppeet läjään, nyt auto savuttaa ja työntää öljyä pakoputkesta. Samalla pistin vähän paksumman cometicin tiivisteen, muuten kaikki samat osat.

Tasaisella kaasulla ajaessa näkyy pieni savupilvi peilissä ja kun painaa kaasua että menee ahdoille niin sinistä/valkoista savua tulee oikein kunnolla. Takapuskurissa on selvästi öljyä.

Sanokaas millä nyt rajaan ongelman, onko vika kannessa vai männänrenkaissa? Puristuspaineet n. 9 bar, täysin samat kuin ennenkin, ennen ei savuttanut yhtään. Pilasiko koneistamo kannen vai mikä on...
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
2 658
ahtoletkut kaasuläpän luona oli ihan kuivat ainakin, eikä tuolla eatonissa ole kuin muutama desi sitä "lifetime öljyä" sisällä, ei kai pitäs päästä ihan helpolla karkaamaan.
Eatoniin kyllä kuuluu välillä vaihtaa öljyt ja vain sekä ainoastaan Eatonin omaa. On muuten sit painoarvoltaan kalliimpaa se litku kuin kulta. Pura ihan ensiksi koko putkisto ja pese vaikka kuumapesurilla sisältä. Siellä voi olla kansirempan jäljiltä vaimentimet yms. täynnä öljyä. Toki voit kokeilla tyyliin pelkällä downpipellä käyntiin peltorit päässä ja katsoa savuttaako myös sen kanssa. Sitten tietää onko syynä putkistoon jääneet moskat vai itse pata.
 
Liittynyt
14.07.2020
Viestejä
236
Meni remmiahdetusta A80:stä kansipaffi. (B3, 2.0 8v)
...
Sanokaas millä nyt rajaan ongelman, onko vika kannessa vai männänrenkaissa? Puristuspaineet n. 9 bar, täysin samat kuin ennenkin, ennen ei savuttanut yhtään. Pilasiko koneistamo kannen vai mikä on...
Miltäs tulpat näyttää?
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
52
Jes! Piti olla helppo jarruremontti Volovoon(P3 -08 2.5T) mutta ei. Joka kulmaan levyt ja palat.
Autossa sähkönen käsijarru eikä saanut sitä kässärin moottoria irti että saa sylinterin työnnettyä sisään kun ruuvit on joku korkannut ja korkannut samalla ilmausruuvin. käpy meni ja nyt menee sitten vaihtoon molemmat satulat taakse(eli +200€/puoli). Noh tuleepahan kerralla hyvä. :x3:
 
Rxd

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.07.2020
Viestejä
1 900
Minulla on 150w invertteri tupakansytyttimeen sekä 4A ylläpitölaturi. Voinko ladata varakäynnistysakkua samaan aikaan ajaessani. Tai siis voinhan minä ladata kun näen että se lataa. Mutta riittääkö autossa virtaa latamaan auton omaa akkua? Yleismittarilla auton ollessa sammutettuna auton oman akun varaustaso yleismittarilla näyttää 13.00v ja auton käynnistäessä se näyttää 13.94v. En tiedä mitä lukemaa se näyttäisi jos kytkisin tupakansytyttimeen invertterin sekä laturin, koska vara-akku on täynnä.
 
tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 540

Joo
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
52
Ei sitä moottoria tarvitse irrottaa. Helpointa on kun ottaa moottorilta sähköliittimen irti ja 9V paristolla syöttää virtaa ja ajaa sylinterin sisään.
Tämä selvisi itsellekkin vasta myöhemmin kun googlettelin. Tietääpä ensikerralla. Tarkotuksena kyllä hommata DICE jostakin niin saa värkkäillä sitten muutakin Vidalla ja Vdashilla. :p
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Jahas. Kertokaas viisaammat mitä tarkoittaa kun Mazda 6 -08 airbägin valo alkoi vilkuttaa 22 (näin koodin ymmärsin)?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 799
Meni remmiahdetusta A80:stä kansipaffi. (B3, 2.0 8v)

No ei siinä, käytin kannen koneistamolla. Se oikastiin ja vaihdettiin venttiilien seetit ja varsienkumit.

Pistin romppeet läjään, nyt auto savuttaa ja työntää öljyä pakoputkesta. Samalla pistin vähän paksumman cometicin tiivisteen, muuten kaikki samat osat.

Tasaisella kaasulla ajaessa näkyy pieni savupilvi peilissä ja kun painaa kaasua että menee ahdoille niin sinistä/valkoista savua tulee oikein kunnolla. Takapuskurissa on selvästi öljyä.

Sanokaas millä nyt rajaan ongelman, onko vika kannessa vai männänrenkaissa? Puristuspaineet n. 9 bar, täysin samat kuin ennenkin, ennen ei savuttanut yhtään. Pilasiko koneistamo kannen vai mikä on...
Löytyikö sieltä selkeä paikka mistä juuri kannentiiviste oli antautunut? Noista on joskus ollut sylintereitä halki myös.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Heiluttele johtosarjaa vänkärin penkin alla ja vika(ominaisuus) korjaantuu.
Tossa keväämmällä joku liitin sieltä napsastiin pois kun vilkku muistaakseni 52 tai 25 koodia. Sen jälkeen ei vilkuttanu.
Nyt alkanu vilkuttamaan yhtäkkiä vaikka auto seissy päivätolkulla ajamattomana.
 
JMO

Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
37
Tossa keväämmällä joku liitin sieltä napsastiin pois kun vilkku muistaakseni 52 tai 25 koodia. Sen jälkeen ei vilkuttanu.
Nyt alkanu vilkuttamaan yhtäkkiä vaikka auto seissy päivätolkulla ajamattomana.
Joo ne liittimet sieltä tahtoo hapettua aiheuttaen epämääräisiä ja hankalasti paikallistettavia vikoja.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 470
Viestejä
4 163 201
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom