- Liittynyt
- 29.09.2017
- Viestejä
- 2 576
Tässäkö polttomoottorin pelastus? Saksalainen synteettinen polttoaine voi leikata päästöt lähelle nollaa
Porsche alkaa testata kehittämäänsä polttoainetta vuonna 2022.
www.kauppalehti.fi
Polttomoottoreiden sukupuuttoa on povattu jo jonkin aikaa, mutta tien päähän saattaa kaikesta huolimatta olla vielä matkaa.
Ainakin mikäli asiaa tiedustellaan Porschen autourheilujohtajalta Frank Walliserilta. Hän kun on vakuuttunut, että polttomoottorilla varustellut ajoneuvot saadaan kätilöityä yhtä ympäristöystävällisiksi kuin sähköautot.
Taikajuomaksi Porsche-pomo tarjoaa firman omia aineita. Kyseessä on Porschen kehittelemä synteettinen polttoaine, Motor1-julkaisu kertoo.
Walliserin eFueliksi ristimä ihmeaine on hänen näkemyksensä mukaan tärkeä väline Porschen kamppailussa päästöjen vähentämiseksi. Hänen mukaansa synteettiset polttoaineet ovat pumppulöpöä puhtaampaa tavaraa;
valmistuksesta ei synny sivutuotteita, palamisen jäljiltä jää tavallista vähemmän pien- ja rikkihiukkasia.
Mikäli Porsche-pomoon on uskominen, päästöt voidaan suitsia todella tehokkaasti. EFuelin avulla päästöjä voidaan hänen mukaansa leikata jopa 85 prosentin verran.
”Koko tuotantokaareen suhteutettuna päästöt vastaavat sähköauton valmistuksen ja käytön synnyttämiä hiilidioksidipäästöjä”, Walliser tiivisti.
Urheiluautojen saksalainen kuningasmerkki kertoi synteettisten polttonesteitä koskevasta projektistaan viime vuonna. Tavoitteena on pelasta tien päällä pärisevät polttomoottori-Porschet sukupuutolta,
mutta projektilla voi olla kauaskantoisempiakin seurauksia.
Klassikkojen pelastusharjoituksesta kun ei välttämättä pelkästään ole kyse. Myös Porschen nykyiset polttomoottorimallit nielevät täysin kakistelematta synteettistä menovettä, mukaan lukien 992- ja 911 GT3-mallistot.
Testit uudella polttoaineella aloitetaan vuoden 2022 kuluessa.
Mitenkä helppoa on valmistaa synteettisiä polttoaineita?
Sopivatko nykyisiin ja tuleviin polttomoottoreihin?
Hinta?
Kilpailija patteriautoille?