- Liittynyt
- 26.04.2017
- Viestejä
- 1 346
Keskustellaan nk. suvakeista, eli (ääri)suvaitsevista. Tämä viher-vasemmistolainen porukka kuka on niin suvaitsevaa että suvaitsevat vain muita suvaitsevia. Kenenkään muun mielipidettä he eivät suvaitse. Suvaitsemisen kohde on "virallisesti" vähemmistöt, homot, naiset, jne, mutta todellinen suvaitsemisen kohde ovat ulkomaalaiset maahantunkeutuja joita myös pakolaisiksi kutsutaan.
Nämä "17-vuotiaat" pakolaispojat ovat suvakkien erityissuojeluksessa. Sillä ei ole mitään merkitystä että islaminuskoisten pakolaisten suvaitsevuus on aika lähellä nollaa, koska heidän kulttuurissaan homot pitää listiä ja naisilla ei ole mitään arvoa. Mitä muuta voisi odottaa uskonnolta jonka profeetta käskee tappamaan kaikki vääräuskoiset. Joten eiköhän se suvakki- porukan oikea syvällinen suvaitsemattomuus jo tullutkin siinä esille.
Suvakit pitävät hyvin yhtä, heillä on netissä omat sosiaaliset piirit, rasmus-ryhmät ja muut rinkirunkkaus paikat. Kun tulee kutsu mielenilmaukseen, niin heti on torit täynnä. Suvakeille on myös tyypillistä ummistaa korvansa kaikilta muilta mielipiteiltä, heidän ryhmänsä ovat suljettuja ja jos esität eriävän mielipiteen niin bannit tulee niihin piireihin. Faktoja ei kuunnella. Kaikki rationaalinen perustelu sivuutetaan täysin.
Suvakeilla ei ole mitään käsitystäkään tilastoista ja todennäköisyyksistä, koska heille kaikki musujen rikokset ovat vain yksittäistapauksia. Ilmeisesti suvakit eivät ainakaan ole ikinä matemattiikkaa opiskelleet, koska tilastoanalyysi on aivan validi menetelmä tutkia syitä ja seurauksia. Se on tiedettä, faktaa, ei mitää mutuilua tai uskomista. Ja jos tilastot sanoo että muslimi raiskaa 1000% enemmän kuin kantasuomalainen mies, niin se pitäisi ottaa faktana, eikä jatkaa niitä iänikuisia "kyllä suomalainenkin raiskaa" lässytyksiä, joka ainoastaan paljastaa suvakin tyhmyyden.
Nyt voisi tietenkin ilkikurisesti todeta että ei ne puupäät mitään faktoja ymmärtäisikään. Idiootteja kun ovat. Voipi pitää osittain paikkansa. Monet suvakit ovat äärivasemmistolaisia, eli niitä kuuluisia anarkisteja ketkä polttavat öisin autoja kaupungilla. Neekeri-räppiä kuunnellessa sossupummin aika kuluu kaupungilla notkuen. Niillä ei ole koulutusta, työpaikkaa, eikä edes aivoja ymmärtää monimutkaisempia yhteiskunnallisia asioita. Näillä työttömillä on paljon aikaa ajaa asiaansa, niin netissä kuin myös toreilla ja mielenilmauksissa.
Todellisuudessa suvakkeja on kaikissa yhteiskuntaluokissa. Koulutettuja ja kouluttamattomia. Naisten motivaatio on täysin selvä. He haluavat rinnalleen ulkolaisen orin. Vai onko oikeasti vielä joku kuka ei ole nähnyt kuinka kaupungilla blondiinit kuhertelevat irakilaisten matujen kanssa? Tuossa kun hormoonit hyrrää, niin koulutustaustalla ei ole mitään väliä. Minäkin tiedän laki ̶m̶i̶e̶h̶i̶ä̶naisia ja opettajia keillä kumppanina ulkomaalainen mies, joten siksi he ovat aina äänessä puolustamassa vapaata maahanmuuttoa, pakolaispolitiikkaa ja rajojen pitämistä auki. Heillä ehkä on jo kumppani, mutta maan täyttäminen vastaavilla tummaihoisilla on silti heille elämää suurempi agenda. Ehkä se myös antaa jotain turvaa ja ennenkaikkea perustelua heidän kumppanin valinnalleen, kun maa on vastaavia täynnä.
Nyt kun mietin ihmisiä keitä tunnen, niin kyllä sieltä ne elämänkoululaiset enempi ovat suvakkeja. Osa on käynyt kouluja, mutta todelliselta filosofialtaan ovat yksinkertaisia, outoja tai muuten vaan "taiteilijoita". Jossain humanistisissa ihmistieteissä korkeastikoulutettuja suvakkeja näkee varmasti paljon. Harva on tekniikan alalta, jossa oikeasti vaaditaan aivoja ja ymmärtämistä monimutkaisista rakenteista.
Yksi miespuolinen pitkäaikainen kaverini aikanaan kääntyi todella voimakkaasti vasemmalle. Aikaisemmin hän oli niin minunkaltainen tekniikka friikki, mutta sitten jotain tapahtui ja tämä alkoi jatkuvasti työntämään Fecebookit täyteen vasemmistopropagandaa. Tykkäsi jokaisesta vassaripoliitkon viestistä ja kommentoi niitä ilosanoin ja kehuin. Piti huolen että kaikki hänen some seuraajansa varmasti tiesivät ketä hän äänestää. Jatkuva julistus siitä kuinka valtioiden rajoja ei enää tarvita, ihmiset ovat afrikassa sivistyneitä ja saavat itse valita asuinpaikkansa. Valtiot ovat menettäneet merkityksensä. Raha ei ole tällekään vassari-suvakille tuttu käsite, koska sitä jotenkin mystisesti löytyy taikaseinästä loputtomasti ja siten sillä voidaan taata koko maailmalle ilmainen perustulo. Sehän kuulostaa hyvälle. Otetaan kaikki maailman kehitysmaat Suomen sosiaaliturvan piikkiin ja lätkäistään niille 800 EUR kuussa perustuloa
Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta koska itse olen rauhaa rakastava perussuomalainen maahanmuuttokriitikko, niin hieman tuo riipaisi syvältä kun kaveri hyppää toiseen laivaan nuoleskelemaan kaikkea mikä tulee välimeren eteläpuolelta. Miten se Härski Hartikainen sanoi jossain Turhapuro-leffassa, että kyllä naisia riittää mutta hyviä kavereita on harvassa, tai jotain sinne päin. Noh, ehkä kaveri on seonnut ja antaa mennä sinne kommaripiireihinsä.
Noh, ollaan pidetty kaverin kanssa vielä (vähän) yhtä, mutta aina ne keskustelut välillä menee sinne politiikan puolelle ja totean että taas yritän puhua kaverille järkeä siitä että minkä karhunpalveluksen teetkään kannustamalla ja äänestämällä vihervassareita. Siinä tulee taas eteen se kuinka suvakki ei suostu kuuntelemaan.
Tämän kaverini pitäisi hänen teknisen taustansa takia faktoja ymmärtää, mutta hän pistää silmät kiinni tosiasioilta ja elää utopiassaan. Joskus kirjoitan hänelle sähköpostiin pitkän esseen maahanmuuton haitoista, riskeistä ja taloudellisesta mahdottomuudesta sosiaaliturvaan pohjautuvan hyvinvointiyhteiskunnan elättää miljoonia vapaamatkustajia. Perustelen sen tieteellisen tarkasti, tarkkoihin tutkimuksiin perustuen, viittaukset mukaanlukien. Taitaa kaveri poistaa sen suoraan, tai enintään vain silmäillä sen läpi miettimättä mitään. Sitten tulee takaisin vastauksena vain linkkejä kuinka kauhee että joku natsipoliisi ampui viattoman tummaihoisen jenkkilässä. Niin ja Trump on aina paha. Trump, Trump, Trump! Trump on suurin uhka maailmalle. Se on aina se paras valttikortti kiertää puheet neekerien tekemistä raiskauksista, murhista ja ryöstöistä. Aina vaihdetaan puheenaihe kuinka Trump aloittaa kohta ydinsodan ja maailma tuhoutuu, plää, plää, plää.
Yleensäkin suvakkien maailmankuva on hyvin suppea. Kaikkea muuta mahdollista kyllä sosiaalisessa mediassa kommentoidaan ja pohditaan "syvällisesti", mutta kun tapahtuu muslimien tekemiä terroritekoja, niin suvakin face pysyy hiljaa. Kun Scania ajaa ihmispaljouteen eripuolilla Eurooppaa, niin suvakki korkeintaan viestittää ettei saa antaa pelolle valtaa. Sen kerran kun Iltalehti uskaltaa julkaista tuntomerkein ja kuvin kuinka somali puukotti, niin suvakki ei noteraa asiaa millään tavalla. Kun viimein on Iltapaskassa nimet ja kaikki kuin Abdullahi Muhammed Ahmed Mohamed Abdul tuomittiin väkivaltaisesta raiskauksesta ja taposta, niin suvakki vain toteaa että yksittäistapaus ja yhteiskunta on syyllinen kun ei tukenut Ahmedia tarpeeksi. Valkoinen heteromies on loppupeleissä kaikkeen syyllinen.
Mutta sen kerran kun joku valkoihoinen tekee jotain tummaihoiselle, niin some räjähtää. Jokainen vassari kirjoittaa näppäimistö savuten kuinka tämä valkoisten harrastama sorto pitää lopettaa. Äärivasemmistolaiset järjestää väkivaltaisen mellakan, polttaa autoja ja hajottaa kiinteistöjä kaupungilla. Sehän on sitä Li Anderssonin itsekin myöntämää "parempaa vasemmistolaista väkivaltaa". Taas on tori täynnä ja Paleface virittelee jo soittimiaan "ei rasismille" mielenilmaukseen. YLE tietenkin sponsoroi koko shown, lähettää sen suorana televisiosta ja A-Studio on täynnä sopivasti valittuja vieraita jotta keskustelun kulku on mahdollisimman ennalta-arvattava ja suvakeille mieluinen.
Siltä varalta että tämän tekstin lukija on itse elänyt pimennossa (hei hei suvakit !) niin aina silloin tällöin poliisi on raportoinut kuinka ulkomaalaisten tekemät rikokset ovat räjähdysmäisesti kasvaneet viimeaikoina. Väkivalta ja raiskausjutuissa uhri on useimmiten aina valkoihoinen. Hyssyttelymedia ei uskalla niistä kertoa läheskään aina. Siksi aina välillä putkahtaa uutinen jossa etsitään aseellisen ryöstön tai raiskauksen tekijää, mutta tekoaika oli kuukausia sitten. Mikäli vain mahdollista niin asia pimitetään. Näistä asioista ei saa puhua, koska se on mukamas rasismia.
Poliisillakin on nykyään ykkösprioriteettina saada netin vihapuheet kitkettyä. Raiskaajien kiinnisaaminen on toissijaista. Mutta maahanmuuttokriittisyys ei ole vihapuhetta, eikä se ole rasismia. Harva maahanmuuttokriittinen on oikeasti pahimman luokan uusnatsi joka haluaa toteuttaa holokaustin. Maahanmuuttokriittiset vain toteavat ettei Suomen, eikä Euroopan, talous kestä jos elätämme koko Lähi-Idän ja Afrikan. Toisekseen toteamme ettemme halua ylimääräisiä väkivalta riskejä. Haluamme liikkua illalla ulkona ilman pelkoa puskaraiskaajista ja muista väkivaltaisia aseellisista ryöstöistä joita erityisesti somalijengit harrastavat.
Mutta joo. Onko sinullakin kaverina, tai lähipiirissä, suvakki? Ymmärtää joku mitä näiden päässä liikkuu? Oletteko ikinä yrittäneet "käännyttää" suvakkia ja onko yksikään suvakki ikinä kuunnellut järkeä?