Suuri Amiga-triidi

Liittynyt
19.02.2018
Viestejä
629
Retroharrastus laajeni sitten Amigaan, en ole koskaan omistanut mitään Commodoren laitosta.

Sain ensin halvalla A500:n johon gotek näytöllä ja lisämuisti, niillä pääseekin jo aika pitkälle. Opettelua on ollut ihan siitä lähtien että mikäs se nyt oli se chip ram, slow ram,.fast ram... Mutta kun kiinnostaa tarpeeksi niin opin nopeasti.

Sitten heti perään eteen tuli halpa A1200, pientä laittoa ollut ja on vielä mutta halvaksi jää silti kun katsoo mitä huutonetissä maksetaan... Pientä learning curvea senkin kanssa ollut kun WinUAElla asensin CF-kortille WB3.1:n ja siirsin sen Amigaan. Turbokorttia katellut ja TF1230 vois olla aika optimi hinta/teho-suhteessa.

Penskana kasarilla oli MSX käytössä ja sen perään 286/8 PC. Kavereilla oli silloin Amigaa ja kuusnelosta mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. :D

Jotenkin tuossa A500:ssa on fiilistä ihan pirusti, päräyttävää teknologiaa jo vuonna 1985, oli pahasti aikaansa edellä silloin. Katselee sillä jotain demoja niin ei voi kuin ällistyä. Esim. Batman Rises tai EON.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
323

Tosiaan vuonna 1985 tämä demo olisi räjäyttänyt tajunnan ja näyttänyt siihen aikaan piirroselokuvan tasoiselta:

Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
4 032
Olihan näitä ainakin pari piirroselokuvamaista tajunnanräjäyttäjää pelipuolellakin: Dragon's Lair ja Space Ace.
OT:näitä kahta pääsi myös ’pelaamaan’ lintsillä pelihallissa jossa sen hökötyksen sisällä oli laserkiekot mistä saatiin enemmän sitä piirroselokuvaa ulos. Olihan Amigalla kaunista grafiikkaa muutenkin, pelkästään Deluxe Paint kakkosen Tutankhamon kuva aiheutti ihmetystä uudessa käyttäjässä kun sen sai 500:n kylkiäiseksi. Puhumattakaan miten nopeita ja nättejä monet pelit olivat siihen aikaan vs. muu markkina.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 039
Retroharrastus laajeni sitten Amigaan, en ole koskaan omistanut mitään Commodoren laitosta.

Sain ensin halvalla A500:n johon gotek näytöllä ja lisämuisti, niillä pääseekin jo aika pitkälle. Opettelua on ollut ihan siitä lähtien että mikäs se nyt oli se chip ram, slow ram,.fast ram... Mutta kun kiinnostaa tarpeeksi niin opin nopeasti.

Sitten heti perään eteen tuli halpa A1200, pientä laittoa ollut ja on vielä mutta halvaksi jää silti kun katsoo mitä huutonetissä maksetaan... Pientä learning curvea senkin kanssa ollut kun WinUAElla asensin CF-kortille WB3.1:n ja siirsin sen Amigaan. Turbokorttia katellut ja TF1230 vois olla aika optimi hinta/teho-suhteessa.

Penskana kasarilla oli MSX käytössä ja sen perään 286/8 PC. Kavereilla oli silloin Amigaa ja kuusnelosta mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. :D

Jotenkin tuossa A500:ssa on fiilistä ihan pirusti, päräyttävää teknologiaa jo vuonna 1985, oli pahasti aikaansa edellä silloin. Katselee sillä jotain demoja niin ei voi kuin ällistyä. Esim. Batman Rises tai EON.
Itellä oli aikoinaan A500. Puolitutulla oli siihen kylkeen joku "massiivinen" ~42Mt kiintolevy, jossa mahtoi olla vielä n+1Mb muistia.
Joku tällänen: Great Valley Products Impact A500 HD8+ Series II - Amiga Hardware Database

Nykyisin, joooh, yks A500 on "varaosina". Mutta tämä lähti itseltä lapasesta :facepalm:
Googlea jne. Muistaakseni mulla on;

A500:
"Näyttö": Indivision ECS, Scandoubler / Flicker Fixer (Internal) - AMIGAstore.eu
"Ja muut" : ACA 500 accelerator - AMIGAstore.eu

A1200:
"Näyttö": Voi olla eri versio. Indivision AGA MK3 Flickerfixer für Amiga 1200/4000T - Amiga Shop

Ja se lapanen:

Edit: Pakollinen... Laser Squd:
 
Liittynyt
15.03.2022
Viestejä
507

Hardware requirements:
Chipset: AGA Amiga
CPU: 68060 @ 50MHz or faster
RAM: ~50MB fastram, 2MB chipram
Display: 15kHz PAL monitor
 
Liittynyt
14.01.2020
Viestejä
586
Paulassa ei ole kuin 4 kanavaa, ja Turrican 2 musat on nelikanavaiset.
Kyllähän Amigalla/Paulalla pystyy toistamaan useampiraitaisiakin moduuleja, mut vaatii helvetisti prossutehoa. En muista onnistuiko edes 8-raitasen S3M- tai XM-moduulin toistaminen 68000:lla, vai oliko se niin polvillaan ettei mitään muuta enää voinut tehdä...
 
Ei riitä. MC68000 on parhaimmillaan (ollut) teollisuuskäytössä.
 
finWeazel

Chief Karpfen - ruoKalan C&R
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 403
Turrican 2:sta on tarjolla fanin tekemä aga-versio

Mulla on a500:ssa 68000 turbo minkä saa kellottumaan 50MHz asti. Toki turbossa myös muistikortti kiintolevynä ja lisämuistia. Hyvin yhteensopiva turbo millä saa paljon eloa wanhaan koneeseen.
 
Liittynyt
19.02.2018
Viestejä
629
Paulassa ei ole kuin 4 kanavaa, ja Turrican 2 musat on nelikanavaiset.
Kyllähän Amigalla/Paulalla pystyy toistamaan useampiraitaisiakin moduuleja, mut vaatii helvetisti prossutehoa. En muista onnistuiko edes 8-raitasen S3M- tai XM-moduulin toistaminen 68000:lla, vai oliko se niin polvillaan ettei mitään muuta enää voinut tehdä...
Mitä tuossa Delitrackeria testaillut niin ~30 kanavainen modi käyttäen Delitrackerin omaa "14bit" mikseriä 20kHz äänenlaadulla niin alkaa 68030 @40MHz olla aika tarkalla. Workbench rupeaa tahmaamaan.
 
Liittynyt
14.01.2020
Viestejä
586
Mitä tuossa Delitrackeria testaillut niin ~30 kanavainen modi käyttäen Delitrackerin omaa "14bit" mikseriä 20kHz äänenlaadulla niin alkaa 68030 @40MHz olla aika tarkalla. Workbench rupeaa tahmaamaan.
Joo. Mulla on A3000:ssa 68040/40MHz, se jaksaa noita jo ihan ok. Cybervision 64/3D auttaa toki käytettävyydessä paljon myös.
Pitäisikin pistää tuo tulille joku päivä, en edes muista koska käyttänyt viimeksi..
 
a-p

Make ATK Great Again
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
748
Onkohan tälläiset harvinaisia ja onko näillä arvoakin?Screenshot_2024-06-21-03-46-52-91_92460851df6f172a4592fca41cc2d2e6.jpg

IMG20240621005327.jpg
 
Liittynyt
19.02.2018
Viestejä
629
Onkohan tälläiset harvinaisia ja onko näillä arvoakin?

Riippuu ihan täysin toimivuudesta ja yleisestä kunnosta.

Testattuna ja täysin ehjänä että toimivaksi todettuna taitaa huutonetissä pyöriä siinä ~100€. Tuntuu hinnat elävän vähän kysynnän ja tarjonnan mukaan.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Liittynyt
14.01.2020
Viestejä
586
Onkohan tälläiset harvinaisia ja onko näillä arvoakin?

Aikanaan todella yleinen monitori. Jos ei toimi, sen voi korjata ellei ite putki ole hajalla. Ainoastaan kusipää heittäisi SERriin tänäpäivänä IMO.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p

qettyz

Tukijäsen
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
793
Itsellä taisi tuollainen 1084S olla aikoinaan -93/95 tienoilla A500:n kanssa. Oli ilo silmille SCART-liitännäisen vanhan television tilalle.
 
Muurahainen

Tukevoitunut jäsen
Liittynyt
08.11.2017
Viestejä
290
Uskaltaako vanhat amigat laittaa seinään vai jysähtääkö orkkis virtalähteellä heti?
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
4 032
Hyvä monitori aikoinaan tuo 1084S. Sain oman 500:n yhteispakettina sen kanssa ja kun katsoi parilla kaverilla kuvanlaatua sen ja matkatelkkaren välillä, niin olihan se iso ero. Jos en nyt ihan väärin muista niin tuo paketti maksoi reilut 7t silloista markkaa.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p

jsa

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
636
Jos on A500+ niin ja paristoa ei ole poistettu niin kannattanee kattoa mitä sille kuuluu ennen kuin laittaa poweria sisään...
 
Liittynyt
14.01.2020
Viestejä
586
Onhan siinä oma jännitysmomenttinsa, jos ensin 10-15v käytön jälkeen jo alkujaan halvat konkat on maanneet jännitteettöminä 20v ja sitten lyödään seinään :)

Kyllä sen sitte näkee, kuulee ja haistaa, jos ei kestänyt.

Tietty nuo emolevyjen/lisämuistien vuotaneet patterit on sitte oma lukunsa vielä, jos pahasti päässyt levyjä syövyttämää.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 458
Siksi kysyin, kun nurkissa taitaa olla niin A500 kuin A600, et viekö väsynyt virtalähde koneen mennessään, jos joskun intoutuu kokeilemaan. :hmm:
 
jsa

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
636
Konkat voi olla finaalissa myös koneen puolelta, joten voi olla että jos meinaa harrastella enempikin niin konkkien vaihto voi olla paikallaan.
 
Liittynyt
11.08.2017
Viestejä
166
Siksi kysyin, kun nurkissa taitaa olla niin A500 kuin A600, et viekö väsynyt virtalähde koneen mennessään, jos joskun intoutuu kokeilemaan. :hmm:
Ei ne ainakaan tunnettuja ole siitä että täystuhoa aiheuttaisivat. Mutta onhan noita uusiovirtalähteitä jos haluaa pelata varman päälle. Jännitteethän ovat perus +5v -12v +12v mitä PC:n virtalähteestäkin löytyy.

Konkat voi olla finaalissa myös koneen puolelta, joten voi olla että jos meinaa harrastella enempikin niin konkkien vaihto voi olla paikallaan.
A500 elkoja en vaihtaisi turhanpäin, mutta olikos A600 SMD-elkoilla?
A500 lisämuistin patteri on luultavasti vuotanut ja se kannattaisi poistaa, jos sellainen on.
 
jsa

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
636
A500 elkoja en vaihtaisi turhanpäin, mutta olikos A600 SMD-elkoilla?
Elkoista tiedä mutta SMD:tä siellä on, tuntuu olevan suht kovalla prosentilla ollut vaihdot näissä laitteissa. Itsellä ei A600:sta ole niin ei ole tarvinnut huolehtia varsinaisesti.

A500 lisämuistin patteri on luultavasti vuotanut ja se kannattaisi poistaa, jos sellainen on.
Mjoo, se on hyvin todennäköistä.

Vartat tuhoaa kyllä maalla merellä ja ilmassa.
 
Liittynyt
19.02.2018
Viestejä
629
A500:ssa tarvitsee tosiaan kattoa lisämuistin varta jos semmonen on.
A500+ mallissa varta on koneen emolla ja se pitää tietty tsekata.
A600 ja A1200 kärsii yleisesti surkeista SMD-konkista jotka on vaan vaihdettava jossain kohtaa, huono juttu on että vuotavat emolle ja syövyttävät folioita.

Powerin osalta ehkä katsoisin vaikka yleismittarilla pinneistä että tulee suunnilleen oikeaa kamaa ulos ja sitten koneeseen kiinni.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 171
^Vanhempien luota löytyi varastosta mun vanha A500 lisämuistilla ja lisälevyasemalla. Voishan ton toki käynnistää jossain "turvallisessa" paikassa, mutta näyttö puuttuu ja on vähän siinä ja siinä viitsiikö tollaiseen adapteria ostaa. Pelejäkin olisi (kopioita kaikki), mut Joystickia ei löytynyt. Tac2 pitäs olla jossain, tai pari sellaista. Josjosjos osoittautuisi ehjäksi, niin onko tolla mitään muuta kuin huumoriarvoa, eli maksaako joku noista muutakin kun kolikoita oikeasti?
 
Satasen pintaan noita näkyy menevän huutonetissä, +-50€ riippuen kuinka paljon jaksaa panostaa ilmoitukseen. Testattu ja siisti A500 lisälevyasemalla ja kahdella Tac2:lla voisi olla 150+€ arvoinen, mutta testaamaton ja likainen settii pelkällä noutokaupalla tiputtaa äkkiä puolet arvosta.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
247 694
Viestejä
4 324 704
Jäsenet
72 073
Uusin jäsen
Kantoaalto

Hinta.fi

Ylös Bottom