Eli siis langan aiheena on elokuvat vs. tv-sarjat. Kumpia katsot ennemmin? Miksi? Vai onko asialla sinulle mitään merkitystä?
Viime vuosina on tullut iso kasa sarjoja, joissa on mukana aivan huipputason näyttelijöitä. Eli jos nykyään haluaa nähdä oikeasti tähtiluokan näyttelijöiden suorituksia, se ei enää tarkoita automaattisesti leffan katsomista. Sarjoista kun löytyy esimerkiksi niin Kevin Spaceyta, Matthew McConaugheyta, Woody Harrelsonia, Winona Ryderia, Maggie Gyllenhaalia, Billy Bob Thorntonia ja vaikkapa Eva Greenia sekä Josh Hartnettia. Samalla sarjat antavat huomattavasti paremman mahdollisuuden kehittää hahmoja sarjan edetessä, ja ainakin omalla kohdallani se aiheuttaa voimakkaampia tunteita hahmojen kohtaloiden puolesta. Elokuvat kun kestää sen pari tuntia, ja sinä aikana hahmokehitystä ei vain ehdi tapahtua. Ei ainakaan samassa mittakaavassa kuin sarjoissa.
Toisaalta, jos sarjoja ei osata lopettaa ajoissa, vaan niitä jatketaan suosion takia "pakolla", syntyy mahdollisuus parhaan terän katoamiseen. Ehkä sarjan idea ei kanna enää pidemmälle ja katsojat kyllästyvät siihen. Sarjoissa yksi todella ärsyttävä hahmo voi aiheuttaa jopa sarjan katsomisen lopettamisen. Tai ehkä sarja lopetetaan kesken huonon suosion takia, ja tarina jää kesken jättäen huonon maun suuhun, koska hahmojen tarinat jäävät kesken ja olisihan se kiva tietää miten omalla suosikille käy. Elokuvissa ei tätä ongelmaa pääse samalla tavalla syntymään, sillä yleensä sen kahden tunnin jälkeen tarina saadaan päätökseen. Harvemmin elokuvan jälkeen jää miettimään mitä tämän jälkeen tapahtuu. Ehkä se jättää jälkeensä jollain tavalla tyytyväisemmän/tyydyttyneemmän olon kuin sarjan katsominen? Myöskään elokuvien ärsyttävät hahmot eivät ehdi samalla tavalla päästä ihon alle kuin sarjoissa.
Omalla kohdallani olen huomannut valitsevani mielummin sarjan kuin elokuvan. Nautin vahvoista ja hyvin kirjoitettuista hahmoista ja sarjat tosiaan antavat paremman mahdollisuuden niiden hahmojen kehittämiseen. Ongelmana on tietysti se, että kun hyvä sarja loppuu, jättää se monesti tyhjän olon. Enää ei pääse omien suosikkihahmojen seuraan. Niihin kun kehittää sarjan edetessä myös jonkinlaisen kiintymyksen. Joskus hyvin vahvankin. Sarjoissa etuna on myös tarinan pidempi kehitys. Tarinan ei tarvitse edetä adhd:na, vaan tarinaa ehditään oikeasti kehittää rauhassa.
Leffat toimivat toki paremmin jos porukassa katsotaan jotain. Mutta harvemmin nykyään pistän leffan pyörimään.
Mitäs muut? Leffat vai sarjat?
Viime vuosina on tullut iso kasa sarjoja, joissa on mukana aivan huipputason näyttelijöitä. Eli jos nykyään haluaa nähdä oikeasti tähtiluokan näyttelijöiden suorituksia, se ei enää tarkoita automaattisesti leffan katsomista. Sarjoista kun löytyy esimerkiksi niin Kevin Spaceyta, Matthew McConaugheyta, Woody Harrelsonia, Winona Ryderia, Maggie Gyllenhaalia, Billy Bob Thorntonia ja vaikkapa Eva Greenia sekä Josh Hartnettia. Samalla sarjat antavat huomattavasti paremman mahdollisuuden kehittää hahmoja sarjan edetessä, ja ainakin omalla kohdallani se aiheuttaa voimakkaampia tunteita hahmojen kohtaloiden puolesta. Elokuvat kun kestää sen pari tuntia, ja sinä aikana hahmokehitystä ei vain ehdi tapahtua. Ei ainakaan samassa mittakaavassa kuin sarjoissa.
Toisaalta, jos sarjoja ei osata lopettaa ajoissa, vaan niitä jatketaan suosion takia "pakolla", syntyy mahdollisuus parhaan terän katoamiseen. Ehkä sarjan idea ei kanna enää pidemmälle ja katsojat kyllästyvät siihen. Sarjoissa yksi todella ärsyttävä hahmo voi aiheuttaa jopa sarjan katsomisen lopettamisen. Tai ehkä sarja lopetetaan kesken huonon suosion takia, ja tarina jää kesken jättäen huonon maun suuhun, koska hahmojen tarinat jäävät kesken ja olisihan se kiva tietää miten omalla suosikille käy. Elokuvissa ei tätä ongelmaa pääse samalla tavalla syntymään, sillä yleensä sen kahden tunnin jälkeen tarina saadaan päätökseen. Harvemmin elokuvan jälkeen jää miettimään mitä tämän jälkeen tapahtuu. Ehkä se jättää jälkeensä jollain tavalla tyytyväisemmän/tyydyttyneemmän olon kuin sarjan katsominen? Myöskään elokuvien ärsyttävät hahmot eivät ehdi samalla tavalla päästä ihon alle kuin sarjoissa.
Omalla kohdallani olen huomannut valitsevani mielummin sarjan kuin elokuvan. Nautin vahvoista ja hyvin kirjoitettuista hahmoista ja sarjat tosiaan antavat paremman mahdollisuuden niiden hahmojen kehittämiseen. Ongelmana on tietysti se, että kun hyvä sarja loppuu, jättää se monesti tyhjän olon. Enää ei pääse omien suosikkihahmojen seuraan. Niihin kun kehittää sarjan edetessä myös jonkinlaisen kiintymyksen. Joskus hyvin vahvankin. Sarjoissa etuna on myös tarinan pidempi kehitys. Tarinan ei tarvitse edetä adhd:na, vaan tarinaa ehditään oikeasti kehittää rauhassa.
Leffat toimivat toki paremmin jos porukassa katsotaan jotain. Mutta harvemmin nykyään pistän leffan pyörimään.
Mitäs muut? Leffat vai sarjat?