Suositelkaa rikos/poliisisarjaa

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
176
Areenassa Minkä taakseen jättää, vain kolmoskausi katsottavissa mutta kausien tarinat ovat suurelta osin itsenäisiä, rikosten osalta kokonaan. Ja omasta mielestä tämä kolmas kausi oli paras toistaiseksi. Ensimmäinen jakso katsottavissa vielä 16 päivää. Mutta jos sarja tulee jossain kokonaisena vastaan niin ehdoton suositus.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683

Omasta mielestäni yksi parhaista ikinä tehdyistä sarjoista. Edellytys toki on, että pystyy samaistumaan henkilöihin. Siinähän on suuri joukko epäiltyjä ja kaikilla on murhan ajankohtaan liittyvä suuri taakka, jonka kantaminen näkyy ja tuntuu. Mutta yleensä vain yksi on syyllistynyt murhaan tai tappoon, muut ovat muuten vain tehneet jotain moraalitonta, jonka hintana voi olla sitten perhe, työpaikka tai ystävät, jos se paljastuu.

Omaan makuuni menee välillä yli tuo paatos ja katsojan tunteilla leikkiminen.
Vaikkapa ulkomuistista yksi repliikki.
- Jossain tuolla on vanhemmat, jotka ovat olleet vuosikausia epätietoisia lapsensa kohtalosta. Meidän velvollisuus on tunnistaa uhri, ottaa kiinni tekijä ja antaa vanhemmille rauha. He saavat vihdoinkin haudata lapsensa lepoon.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
749
Areenassa Minkä taakseen jättää, vain kolmoskausi katsottavissa mutta kausien tarinat ovat suurelta osin itsenäisiä, rikosten osalta kokonaan. Ja omasta mielestä tämä kolmas kausi oli paras toistaiseksi. Ensimmäinen jakso katsottavissa vielä 16 päivää. Mutta jos sarja tulee jossain kokonaisena vastaan niin ehdoton suositus.
Tarvii katsoa, kiitos vinkistä.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
565
Onko kellään tietoa että tuleeko tuo shieldin hd remasteri mihinkään palveluun katsottavaksi? Mieluusti suomi subeilla. Olisi mukava katsoa pitkästä aikaa kyseinen sarja paremmalla laadulla.
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
1 355
Elisa viihde - Kaikki synnit
Tämä tuli vasta katsottua, ja ihan hyvä oli. Tietyssä mielessä tuossa kyllä pantiin Pohjois-Pohjanmaalaisia halvalla, samalla tavalla kun Ivalo pani lappilaisia halvalla, mut sarjana ihan hyvä. Kyllä tuon voi katsoa, mutta tiedoksi että vaikka Oulussa ja Oulun seudulla asuukin tuollaisia ihmisiä, niin suuri enemmistö ei ole tuollaisia.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tämä tuli vasta katsottua, ja ihan hyvä oli. Tietyssä mielessä tuossa kyllä pantiin Pohjois-Pohjanmaalaisia halvalla, samalla tavalla kun Ivalo pani lappilaisia halvalla, mut sarjana ihan hyvä. Kyllä tuon voi katsoa, mutta tiedoksi että vaikka Oulussa ja Oulun seudulla asuukin tuollaisia ihmisiä, niin suuri enemmistö ei ole tuollaisia.
Vaikken ole katsonutkaan, niin noissa rikossarjoissa tuntuu omasta mielestäni olevan sellainen alalaji kuin paikallinen outo väestö. Tottakai paikalle tulee sitten jostain kaukaa joku täysin ummikko poliisi/etsivä/tutkija, yleensä syynä joku rangaistus, jossa on annettu vaihtoehdoiksi potkut tai siirtyminen johonkin hevonkuuseen, pois ihmisten silmistä. Yksi vaihtoehto toki, että joku erikoisyksikkö tulee avustamaan paikallista poliisia murhatutkinnassa.

Jostain syystä ainakin Suomessa on kauhean vahvana tuo, että ei kai ne nyt kuvittele, että muut luulee, että kaikki ihmiset on täällä noin pöljiä, mitä sarjassa näytetään.

Eivät ne kuvittele elleivät sattumalta tiedä. Vaikkapa Vares-leffassa kuvatut porilaiset ovat just sellaisia mitä ne oikeastikin ovat.
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
2 744
Onkos tätä muuten nähtävissä missään nykyisessä palvelussa?
Itse ostin Miami Vice DVD boxin (definitive edition, sisältää myös ne erikoisjaksot lopusta) coolshop.fi verkkokaupasta, katsoin kuukaudessa alusta loppuun, kyllä paras käytetty 36 euroa. Verkosta ei löytynyt paikkoja missä olisi voinut katsella (ainakaan suomesta, amerikkalaisille on joku palvelu missä oli miami vice jaksot mutta taisi olla alle HD laadun)

Miami Vice - The Complete Series (32 disc) - DVD

DVD soittimena Panasonic S700, upskaalaa 1080p hdmi kautta ja dolby dekooderi mukana.

Katsottava laatu tuli LG:n 1080p älytelkkarista ulos.
 
Viimeksi muokattu:

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
MTV3:lle oli tullut Malkovichin esittämä Hercule Poirot. ABC-murders alkuperäiseltä nimeltään ja tällä kertaa suomennettu aikataulukon arvoitukseksi. Edelleen katsottavissa kaiketikin joku 10 päivää niiden netistä.

Sitä luulisi, että ei noihin voi enää mitään uutta keksiä tai vaihtoehtoisesti muutetaan niin paljon ettei se oikeastaan enää edes ole sama tarina.
Mutta ovat näköjään löytäneet ihan uuden tulokulman sillä, että ne peribrittiläiset kohteliaat tavat ovat pelkkää pintasilausta ja välillä näytetään aika töykeästikin oikea luonto. Poirotin maine on myös kadonnut ja sitä pidetään jopa suoranaisena huijarina.
Se yhteistä vanhoihin filmatisointeihin on, että ei tässäkään itse rikos ole pääosassa, vaan lähinnä tunnelma ja aiheen kehittely.
Britit ovat tässä genressä kyllä niin omaa luokkaansa, että ei voi kuin ihailla. Vaikka en ole vasta kuin toisessa jaksossa, niin voisin antaa 5/5. Tätä ei voi enää pilata kuin tahallaan ja siihen en usko.
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 473
Ja tuossa poirotissa on sekin, että jokainen Poirot katsoja tietää jo tässä vaiheessa kuka on murhaaja. Sen vuoksi sarja onkin käännetty niin päin, että murhaajaa seurataan alusta asti.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Ja tuossa poirotissa on sekin, että jokainen Poirot katsoja tietää jo tässä vaiheessa kuka on murhaaja. Sen vuoksi sarja onkin käännetty niin päin, että murhaajaa seurataan alusta asti.
Viimeinen jakso oli kyllä heikoin ja syynä lienee se, että Agathalta ei voinutkaan lainata valmista juttua, vaan olivat sitten muuttaneet lopun. Harmillista silti, että ilmeisesti jatkosta ei ole mitään tietoa. Kyllä tällä tyylillä voisi hyvin filmatisoida uusia Poiroteja.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 162
Britit ovat tässä genressä kyllä niin omaa luokkaansa, että ei voi kuin ihailla.
Britit nyt tekee muutenkin "miles" parempaa telkkua kuin jenkit. Vaikka erityisesti BBC:tä, toisinaan ihan aiheesta, kritisoidaan kaikenlaisesta herkkähipiäisyydestä ja diversity-hötöstä, niin kyllä jenkit itsesensuroi kaikenlaiset särmät omasta tuotannostaan huomattavasti tehokkaammin ja antavat tilalle "rankkoja" tissikohtauksia.

Aiheeseen. The Capture oli oikein mukiinmenevä brittipoliisipläjäys.
 
Liittynyt
12.04.2017
Viestejä
33
Amazon Prime -sarja "Too old to die young" on ohjaajan (Nicolas Winding Refn) tuttuun tyyliin melkoinen neonväri- ja väkivaltapläjäys, mutta teemallisesti liipattiin läheltä Taksikuskia. Vähän ehkä epätasainen kokonaisuus, mutta paljon erittäin hienoja kohtauksia. Suosittelen, sillä varauksella, että hidastempoisuuden ja epämiellyttävän kuvaston kestää.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
749
The Missing on ollut hyvä. Tämä viimeinen kausi 3. ehkä jopa paras. Nimi tosin sarjalla tainnut muuttua Baptiste (viittaa päähenkilön nimeen). Löytyy C Moresta, juuri tuli viimeinen jakso 3. kaudesta.

Myös juuri Yleltä loppunut Hiljainen Todistaja on ollut hyvä.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
749
Lisätään vielä Uhri joka löytyy Yle Areenasta. Ei ehkä ihan perinteinen rikossarja mut kuuluu mielestäni tänne.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Lisätään vielä Uhri joka löytyy Yle Areenasta. Ei ehkä ihan perinteinen rikossarja mut kuuluu mielestäni tänne.
Oikein hyvä, oli jäänyt multa välistä.
Briteiltähän on tullut useita tuollaisia neljän osan mittaisia minirikossarjoja, joissa on paljon yhteisiä elementtejä. Ne voisi hyvin laittaa jonkun sarjan alle erillisiksi kausiksi.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 434
Viestejä
4 218 220
Jäsenet
71 044
Uusin jäsen
jlehtira

Hinta.fi

Ylös Bottom