Lexy
Team R&T
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 530
Suomesta kun on kyse ja "Suomessa ei ole vakavaa korruptiota", niin pisti kyllä taas silmään mihin tuota rahaa tungetaan. Poliitikot kun on luonnollisesti rehellisiä, sekä perillä ajamistaan asioista.
Päivän Hesari kertoo ITLAsta jolla varmaan paperilla ihan hyvät tarkoitukset mutta kun kyseessä on 50 miljoonaa alkaa ainakin omat hälytyskellot soimaan.
Täällä/sillä toisella foorumilla on aikaisemmin hyvin sherlokoitu esim. erään päihteettömyysorganisaation talokauppoja jne.
Joten miten on, löytyykö ITLAsta kaverin kissan nimissä olevia veneitä vai meneekö 50 miljoonaa oikeasti lapsille/nuorille? Mitkä tahot ovat ITLAn apuja saaneet ja ketkä siellä ovat päättmässä?
tl/dr:
ITLA saa muodosssa tai toisessa 50 miljoonaa euroa, ei yhtään vakituista työntekijää, tuntematon pikkusäätiö, joka edistää lapsiin ja nuoriin liittyviä hankkeita, Itlan tärkein hanke on ollut Kasvuntuki.fi-niminen portaali, joka levittää tietoa vaikuttavista työmenetelmistä lasten ja nuorten parissa työskenteville
Juttu:
Suomen 100-vuotisjuhlan suurin päätös: Eduskunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikkusäätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

Juhlatoimikunta esittää jättipottia lasten ja nuorten hyväksi, mutta kohde on todellinen yllätys. Itla-säätiö toimii tutkimuksen ja lastensuojelun välimaastossa. Kun säätiö 30 vuotta sitten perustettiin, rahaa kerättiin myymällä kuusentaimia.
Eduskunnan Suomi 100 -juhlatoimikunta esittää HS:n tietojen mukaan 50 miljoonan euron lahjoitusta Itlalle eli Itsenäisyyden juhlavuoden lastenrahaston säätiölle. Kyseessä on valtion virallinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle.
Itla on tuntematon pikkusäätiö, joka edistää lapsiin ja nuoriin liittyviä hankkeita. Se perustettiin vuonna 1987 Suomen 70-vuotisjuhlan kunniaksi. Säätiön palkkalistoilla ei ole yhtään vakituista työntekijää ja sen peruspääoma on vain 50 000 euroa. Viime vuosina säätiö on saanut hankkeisiinsa valtiolta mittavaa tukea.
Eduskunnassa juhlapäätöstä on valmistellut erillinen Suomi 100 -juhlatoimikunta, jota on johtanut puhemies Maria Lohelahttps://www.hs.fi/haku/?query=maria+lohela (sin). Toimikunnassa on ollut edustajat kaikista eduskuntaryhmistä paitsi perussuomalaisista, joka jäi ilman paikkaa puolueen hajottua viime kesänä.
<img itemprop="url" src="//hs.mediadelivery.fi/img/978/6fc5770b5c924d2489579d1ee06b99ec.jpg" alt="Eduskunnan Suomi 100 -juhlatoimikuntaa johtaa puhemies Maria Lohela (sin)."> <meta itemprop="width" content="978"> <meta itemprop="height" content="1206.0115">
Eduskunnan Suomi 100 -juhlatoimikuntaa johtaa puhemies Maria Lohela (sin). (KUVA: Jussi Nukari / Lehtikuva)
Perussuomalaisten puuttuminen on HS:n tietojen mukaan viivästyttänyt päätöksiä loppumetreillä. Puolueen kansanedustaja Arja Juvonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=arja+juvonen otettiin mukaan vasta aivan viime vaiheessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
Muut eduskuntaryhmät pääsivät jo viime keväänä sopuun siitä, että mittava lahja kohdistetaan nimenomaan lasten ja lapsiperheiden hyväksi. Tavoitteeksi asetettiin, että ”Suomessa olisi maailman onnellisimmat lapset”, kertoo ryhmässä mukana ollut kansanedustaja.
Osa toimikunnan jäsenistä olisi halunnut tukea lasten harrastustoimintaa. Yhdessä vaiheessa pohdittiin, voisiko lahjarahalla ostaa iPad-laitteet yhden tietyn ikäluokan jokaiselle suomalaiselle lapselle. Lopulta päädyttiin kuitenkin lasten ja nuorten hyvinvointiin.
Kohteeksi valikoitui pikkusäätiö Itla, jonka toiminta oli etukäteen vierasta useimmille kansanedustajille.
Mitä Itla oikein tekee?
”Itla toimii tutkimuksen ja lastensuojelukentän välimaastossa”, kertoo säätiön asiamies Petra Kouvonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=petra+kouvonen.
Säätiön perustivat aikanaan sosiaali- ja terveysministeriö sekä Lastensuojelun Keskusliiton edustajat. Sen tarkoituksena on ”lapsiin ja lastensuojeluun kohdistuvien tieteellisten tutkimus-, kokeilu- ja kehittämishankkeiden taloudellinen tukeminen”, kertovat säätiön verkkosivut.
<img itemprop="url" src="//hs.mediadelivery.fi/img/978/0068f1e76c6c4db58d05199c38f2db3b.jpg" alt="Itlan asiamies Petra Kouvonen."> <meta itemprop="width" content="978"> <meta itemprop="height" content="1112.4171">
Itlan asiamies Petra Kouvonen. (KUVA: Leif Rosas)
Kouvonen ei vielä halua kommentoida tarkemmin eduskunnan lahjoitusta.
”En pysty siitä hirveästi sanomaan. Mitään virallista päätöstä ei ole tehty.”
Petra Kouvonen kertoo käyneensä eduskunnassa eri tahojen kuultavana pari kertaa juhlapäätökseen liittyen. Kouvonen on koulutukseltaan valtiotieteen tohtori, joka on erikoistunut lasten oikeuksiin. Hän on itsekin määräaikaisessa työsuhteessa Itla-säätiöön.
Itlan tärkein hanke on Kouvosen mukaan ollut Kasvuntuki.fi-niminen portaali, joka levittää tietoa vaikuttavista työmenetelmistä lasten ja nuorten parissa työskenteville. Itlalla riittää parhaillaan töitä, sillä säätiö on Kouvosen mukaan saanut 1,1 miljoonan euron rahoituksen työn jatkokehittämiseksi yhdessä Suomen mielenterveysseuran kanssa. Rahoitus on saatu sosiaali- ja terveysministeriön alaisesta Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmasta (LAPE).
Kasvun tuki -hanke on saanut alkunsa Itlan mittavasta tutkimus- ja vaikuttamisohjelmasta nimeltään ”Lapset, nuoret ja perheet 100-vuotiaassa Suomessa”. Sen avulla on tuotettu lisäksi muun muassa lapsibudjetointiohjeita kunnille sekä Lasten Suomi sata vuotta -filmi, jossa esitetään Suomen lapsuuden historian käänteitä itsenäisyyden aikana.
Petra Kouvonen ei osaa vielä sanoa, miten Itlan työ muuttuu, mikäli sen pääoma moninkertaistuu viiteenkymmeneen miljoonaan euroon.
”Kehitämme tietopohjaa sekä väestölle että ammattilaisille. Epätasa-arvo lasten keskuudessa kasvaa Suomessa, ja siihen työhön olemme panostaneet vuosikausia”, Kouvonen sanoo.
”Mutta kaikki hallinnolliset rakenteet sekä tulevan toiminnan sisällöstä ja rahoituksesta päättäminen ovat eduskunnan käsissä. Se ei ole Itlan asia.”
Itla kertoo verkkosivuillaan, että säätiön pääoman kartuttamiseksi myytiin Suomen 70-vuotisjuhlavuonna 1987 Helsingin Kaivopuistossa kasvavan Itsenäisyyden kuusen taimia.
”Ne kasvatettiin Keskusmetsälautakunta Tapion taimitarhassa Joutsenossa. Itsenäisyyden kuusen lahjoitti Suomen eduskunnalle pääkonsuli Rudolf Rayhttps://www.hs.fi/haku/?query=rudolf+ray vuonna 1931. Hän toivoi kuusen siemenistä kasvatettavien taimien leviävän koko maahan. Hänen toiveensa toteutui, sillä Itlaa varten kasvatettuja kuusen taimia on istutettu ympäri Suomea”, kerrotaan säätiön verkkosivuilla.
Säätiön peruspääomaa on kartutettu myös lahjoituksin ja myymällä säätiön perustamisasiakirjoja ja Itla-kilpiä.
Juhlapäätös on määrä julkistaa eduskunnan juhlaistunnossa Suomen satavuotispäivän aattona 5. joulukuuta. Lahjoitusta varten laaditaan erillinen laki.
HS:n tietojen mukaan lahjarahat annetaan valtion omistamien osakkeiden muodossa. Aiemmin lahjavarat oli tarkoitus ottaa Raha-automaattiyhdistyksen RAY:n jakamattomasta 400 miljoonan euron potista, mutta suunnitelma suututti sosiaali- ja terveysalan järjestöt. RAY:n varat on korvamerkattu kyseisille järjestöille.
Toimikunnan työssä keskeisesti mukana ollut varapuhemies Mauri Pekkarinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=mauri+pekkarinen (kesk) on hyvin tyytyväinen päätöksen kohteesta.
”Se menee lasten ja nuorten, kasvatuksen ja kotien hyväksi. Itla ei ole tutkimuslaitos, vaan taho, joka yrittää tunnistaa tutkimuskapasiteetin ja saattaa sen käytäntöön. Oli kyse sitten neuvoloista, päiväkodeista tai kouluista. Että voidaan viedä parasta tietoa eteenpäin”, Pekkarinen sanoo.
Pekkarisen mielestä myös säätiön rahoitusmalli on oikea.
”Säätiö ei saa suoraa rahaa vaan todennäköisesti osakkeita. En pidä sitä hyvänä mallina, että tällainen säätiö olisi budjettirahoituksen varassa”, Pekkarinen sanoo.
Pekkarinen ottaa vertailukohdaksi Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran, jonka eduskunta antoi Suomelle 50-vuotislahjaksi vuonna 1967. Sitra sai huomenlahjana valtiolta sadan miljoonan markan peruspääoman, joka vastaa nykyrahassa 165 miljoonaa euroa.
Kun Suomi täytti 75 vuotta lama-aikaan vuonna 1992, valtio päätti lahjoittaa Sitralle Nokian osakkeita peruspääomansa korottamiseksi. Päätös osoittautui Sitran kannalta lottovoitoksi, kun Nokian kurssi alkoi kohota. Pekkarinen oli tuolloin Esko Ahon https://www.hs.fi/haku/?query=esko+ahonhallituksessa sisäministerinä.