Suomi 100 -hankkeen kokonaisbudjetti on 19 miljoonaa euroa

CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
Madventures parivaljakon projekti herättää kiinnostusta. Tai no, ei valtavalemedia siitä ole mitään enää meteliä pitänyt koska hekin ymmärtävät että tämä koko homma on pelkkä rahareikä ja vitsi. Jätkät sai "duunia" nyt valtion avustuksella hetken ajaksi. Mitään hyötyä tästä touhusta ei ole kenellekään muille kuin jätkille itselleen ja jollekin heidän kavereilleen.

Startup Refugeesille myönnetyn 150 000 euron lisäksi rahaa on myönnetty esimerkiksi seuraaville ohjelmahankkeille: Koodaribussi Afrikassa 30 000 euroa, Suomalaisuuden uudelleenmäärittely 50 000 euroa, Luova Suomi juhlii Iberian niemimaalla ja Latinalaisessa Amerikassa 2 000 euroa.

Tätä 19 miljoonan settiä pitäisi penkoa vähän syvemminkin. Aika isoja rahoja oikeasti. Mietitään että esim Lasten Sairaala maksoi 160 miljoonaa euroa. Siihen ei valtiolla suoraan löytynyt rahaa, se valtion raha pitää kierrättää jonkun ministeri Anne Berner kautta jotta hänellekin jää vähän lapaan. Suomi on aika pellevaltio näissä touhuissa. Aika avoimesti silti onneksi nämä röyhkeät kusetukset tehdään, harmi että kansalaiset ovat tyhmiä. Onko tämäkin kiihoittamista kansanryhmää kohtaan, en tiedä, mielestäni koko Suomen kansa on helvetin tyhmää sakkia joten en kiihoita mitään ryhmää vaan koko porukkaa.

Tämä Madventures jätkien juttu ei varmasti ole isoin projekti, mutta näkyvyyttä toki saanut paljon. Ja siis kyllä valtion tuella töitä saa tehdä, mutta tämä on puhdasta paskaa. Eivät jätkät mitään tuottavaa tee. Tai siis eiväthän ne tee varmasti oikeasti konkreettisesti yhtään mitään. Palkka toki juoksee.

Ymmärtäisin jos 19 miljoonaa käytettäisiin vaikka asuntojen rakentamiseen. Maahanmuuttajat voisivat vaikka natsien kanssa yhdessä rakentaa taloja. Siinä olisi kova juttu. Natsit tajuaisivat että eipä nämä mamut nyt niin kamalia olekaan ja mamut tajuaisivat että täällä pitää tehdä töitä tai natsit suuttuu.

Vittu vaikka sitä risusavottaa, ihan mitä muuta tahansa kuin tällaisia helvetin "Projekteja"

Startup Refugees sai 150 000 euroa Suomi 100 -hankkeelta - rahaa palaa henkilöstökuluihin, mutta onko yksikään turvapaikanhakija saanut töitä? - Suomen Uutiset
 

Statistiikka

Viestiketjuista
261 670
Viestejä
4 538 408
Jäsenet
74 859
Uusin jäsen
Jakezu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom