Suomen hävittäjähankinta (tekninen keskustelu)

Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Kanadalaisilla taitaa kaikki niiden koneet erota jotenkin muiden maiden versioista?.
Tässä yksi eroavuus,mikä vikana kuvassa?.:D
 
Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
139
Ovat maalanneet ohjaamon muodon eturungon alapuolelle tarkotuksena hämätä vastustajaa, nopeassa tilanteessa vaikeampi hahmottaa kummin päin kone on eli mihin suuntaan se on menossa. Muuten noista ei ole julkisuudessa mitään tietoa muuta kuin ovat "erikoisvarusteltuja" Kanadan tarpeisiin.
 
Liittynyt
10.02.2018
Viestejä
436
Tulee mieleen Jukka Knuutin kolumni jonka luin Suomen Sotilaasta koskien Suomeen hankittuja MiG-15 -hävittäjiä. Asia meni pähkinänkuoressa niin että koneet oli jo ostettu eikä Ilmavoimat tienneet asiasta mitään. Olivat jo todenneet että Magisterit ja Vampiret ovat parempia koneita eivätkä halunneet MiGejä. Poliitikot nyt vaan päättivät ostaa niitä.
Sekotat nyt vähän asioita. MiG-15-koneiden ostosta oli sovittu clearing-kaupan puitteissa, mutta niitä ei suinkaan oltu vielä ostettu ja kauppa peruttiin. Kyse ei myöskään ollut varsinaisesta poliittisesta päätöksestä, koska myös suurin osa poliitikoista, mm. presidentti oli siitä tietämätön. En nyt muista ulkoa oliko päätös tehty peräti virkamiestasolla vai olisiko esim. ulkomaankauppaministeri huseerannut omiaan. Fouga Magister ei liity tähän tarinaan mitenkään, tuolloin hankittiin hävittäjää, ei harjoituskonetta.
Koneita tuli Suomeen vasta kymmenen vuotta myöhemmin MiG-21-kaupan osana eivätkä ne silloin olleet mikään yllätys, joskaan MiGejä ei tuolloinkaan varsinaisesti Ilmavoimien toiveesta hankittu. Tästä on sinänsä turha vetää yhtäläisyysmerkkejä nykypäivään, tuohon aikaan kaikki hankinnat olivat poliittisia. Hornet on yksi niistä harvoista konetyypeistä, jotka Ilmavoimat ihan ihan itse saanut valita.

Harjoitushävittäjien hankinnasta ollaan oltu aika hiljaa. Ilmeisesti siksi, etteivät veronmaksajat raivostu liikaa.
Harjoitushävittäjien hankinta on asialistalla 2030-luvulla, joten turha siitä on sen enempää elämöidä. Mikään salaisuus se ei kuitenkaan ole, vaan mainittu julkisuudessa lukuisia kertoja.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Se on ihan sama mitä yksi Pesonen rustailee ja ajattelee. Paska aika joka tapauksessa ostaa hävittäjiä kun kaikki on tavallaan huonoja. F-35 on todella kallis mutta uusin pitkällä palvelusajalla eikä silti ole oikein kunnon hävittäjä suomen tarpeisiin.
Se on halvempi kuin ainakin EF Typhoon, saattaa olla myös halvempi kuin Rafale.

Ja miten niin se ei ole "kunnon hävittäjä suomen tarpeisiin". Mitä sellaisia tarpeita Suomella on, mitä F-35 ei tyydytä?
 
Liittynyt
29.05.2018
Viestejä
337
Eiköhän tuo ole se ja sama minkälaisia ruputtelijoita tänne hankitaan. Ihan jollain rupelikoneilla saavat lentelynsä hoidettua.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 024
Se on halvempi kuin ainakin EF Typhoon, saattaa olla myös halvempi kuin Rafale.

Ja miten niin se ei ole "kunnon hävittäjä suomen tarpeisiin". Mitä sellaisia tarpeita Suomella on, mitä F-35 ei tyydytä?
Kun F-35 ole niinkään rynnäkkö tai hävittäjäkone. Se on lähinnä yksi ns. tiedustelukone joka avaa peliä muille tukikoneille jotka kantaa enemmän aselastia.
 
WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Eiköhän tuo ole se ja sama minkälaisia ruputtelijoita tänne hankitaan. Ihan jollain rupelikoneilla saavat lentelynsä hoidettua.
Mikäs olisi sellainen suorituskyvyltään riittävä rupelluskone ilmavoimien tarpeisiin?
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 468
Kun F-35 ole niinkään rynnäkkö tai hävittäjäkone. Se on lähinnä yksi ns. tiedustelukone joka avaa peliä muille tukikoneille jotka kantaa enemmän aselastia.
Tää oli varmaankin trolli, mutta menköön. F-35 ei ole pelkästään tiedustelukone eikä pelkästään rynnäkkökone, vaan sillä on tarkoitus pystyä tekemään vähän kaikkea.

Eli jos meillä on niitä neljän parvia F-35:sia kuten suomen ilmavoimilla on tapana nuilla ajella, niin yksi koneista voi olla tiedustelumoodissa ja mennä stealthisti ilman ulkoisia pömpeleitä hiljaa tutka kiinni edeltä skannaten passiivisesti ja katsellen ympärilleen, kaksi konetta perässä isossa aselastissa (alla kuva, varmaan riittää rynnäkkökäyttöönkin) edelleen tutkat kiinni, ja neljäs kone sitten nopean vauhdin konffissa ja tutkat ja jammerit täysillä huutaen, jolloin kolmella muulla konella on täysi tilannetieto päällä, viholliset luulee että siellä on ehkä korkeintaan kolme konetta tulossa kun eivät näe sitä yhtä ja niiden beast-mode-koneidenkin tutkasignaalit on vähän mitä sattuu aktiivisen jammeroinnin seurauksena.

upload_2019-9-5_14-47-24.png
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Tää sama vänkäys asekuormista on taidettu käydä jo aikaisemminkin läpi.
Joo F-35 kantaa steath-modessa vähemmän kamaa kuin ei-stealth koneet, mutta ei-stealth modessa se on hyvinkin tasaveroinen muiden ei-steath koneiden kanssa.

Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865

No vähän ajattelin kysellä ja tuoda sen jälkeen nuo esiin [emoji16]
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Kun F-35 ole niinkään rynnäkkö tai hävittäjäkone. Se on lähinnä yksi ns. tiedustelukone joka avaa peliä muille tukikoneille jotka kantaa enemmän aselastia.
:facepalm:

16 ilmaan-ohjusta tai 8 tonnia pommeja ei ole tarpeeksi?

Mainittakoon, että suomen nykyiset Hornetit voivat kantaa vain n. 6 tonnia pommeja, sekä muistaakseni 12 ilmasta-ilmaan ohjusta, eli n. 75% siitä määrästä kuin F-35, ja tämä selvästi lyhyemmälle matkalle; Jotta niillä pääsee edes lähellekään samaan toimintamatkaan, osa aseripustimista pitää varustaa aseiden sijasta lisäpolttoainesäiliöin joka pienentää Hornetin aselastia vielä selvästi lisää, luokkaan n. puolet F-35n aselastista.

Että mikähän olisi se kone, joka kantaisi enemmän aselastia kuin F-35 ja sinulle tarpeeksi? B-52?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Tää sama vänkäys asekuormista on taidettu käydä jo aikaisemminkin läpi.
Joo F-35 kantaa steath-modessa vähemmän kamaa kuin ei-stealth koneet, mutta ei-stealth modessa se on hyvinkin tasaveroinen muiden ei-steath koneiden kanssa.
Eikä edes tasaveroinen, vaan ylivoimainen niihin nähden, jos niitä aseita pitää kuskata yhtään kauemmaksi, jolloin muilla koneilla osa asekapasiteetista pitää käyttää lisäpolttainesäiliöille, ja niiden asekuorma pienenee. F-35 taas valtavien >8 tonnin sisäisten polttoainetankkiensa kanssa lentää hyvinkin kauas ilman lisäpolttoainetankkeja.
 
WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Tää sama vänkäys asekuormista on taidettu käydä jo aikaisemminkin läpi.
Joo F-35 kantaa steath-modessa vähemmän kamaa kuin ei-stealth koneet, mutta ei-stealth modessa se on hyvinkin tasaveroinen muiden ei-steath koneiden kanssa.
Ehkä paremmin ilmaistuna; F-35 kantaa saman asekuorman kuin muutkin koneet ja pystyy tämän lisäksi toimimaan myös stealth modessa pienemmällä asekuormalla. Tähän kun eivät kilpailijat pysty.
 
Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
139
Nyt on sitten hintakatto HX-hankkeelle saatu poliittisilta päättäjiltä, 10 miljardia:

Tärkeitä päätöksiä

HX-hankkeen tarkennettu tarjouspyyntö

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli viime viikkoisessa kokouksessaan HX-hanketta. Ministerivaliokunta puolsi tarkennetun tarjouspyynnön lähettämistä Ranskan, Ruotsin, Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen Kuningaskunnan hallintojen kautta viidelle tarjoajalle.

Hankkeen näkökulmasta saimme poliittiselta johdolta selkeän ja oikea-aikaisen ohjauksen, jonka pohjalta voimme jatkaa hanketta suunnitellusti puolustusselonteon linjausten mukaisesti. Loppusyksystä lähetettävän tarkennetun tarjouspyynnön hintakatoksi asetettiin 10 miljardia euroa. Hintakaton puitteissa on rakennettava suorituskyvyn kokonaisuus, joka sisältää paitsi koneet ja niiden asejärjestelmät, myös muut HX-järjestelmän vaatimat osat. Näitä ovat mm. tukeutumis-, koulutus- ja huoltojärjestelmä, puolustusjärjestelmään integroitumisen vaatimat johtamis- ja tietojärjestelmien muutokset sekä turvallisuuskriittisen infran rakentaminen.

Tarkennetussa tarjouspyynnössä siirrytään suunnitelman mukaisesti malliin, jossa tarjoajia pyydetään tarjoamaan täysimääräinen suorituskyky asetetun hintakaton rajoissa. Mikäli hintakaton puitteissa pysyminen tai täysimääräisen suorituskyvyn saavuttaminen sitä edellyttää tai jopa mahdollistaa, voi tarjoaja siis tarjota 64 poikkeavaa konemäärää. Suorituskyvyn täysimääräisen korvaamisen perusteet eivät kuitenkaan muutu tarkennetun tarjouspyynnön myötä. Hävittäjien lukumäärällä ja niiden kyvykkyydellä eli selviytymiskyvyllä ja kyvyllä tuottaa tappioita on molemmilla merkittävä vaikutus kriisien ennaltaehkäisykykyyn ja Suomen puolustusjärjestelmän uskottavuuteen ja suorituskykyyn. Laadulla ei voi korvata määrää eikä määrällä laatua, vaan molempia tarvitaan uskottavuuden saavuttamiseksi.

Hanke siis etenee ja uskon vakaasti, että Hornetin suorituskyvyn korvaaminen on mahdollista alkuperäisessä aikataulussa. Tapa, jolla hanketta jatketaan, on ollut myös tarjoajien tiedossa. Tarkennetun tarjouspyynnön myötä haettavat tarkemmat tarjoajakohtaiset, ja asetettuun hintakattoon sovitetut, ratkaisut selkeyttävät uskoakseni myös kunkin tarjoajan jatkotyötä. Näköpiirissäni ei ole ennusmerkkejä, joiden perusteella joku tarjoaja jättäisi pelin kesken tässä vaiheessa. Vahvistus tähän saadaan, kun valmistajat tuovat koneensa tammi-helmikuun aikana järjestettävään HX Challenge -testaus- ja todentamistapahtumaan.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 503
Eikös budjetti ollut alunperin enemmän? Toki sitä ei oltu vielä päätetty mutta muistan luvut 12-15 mrd€? Kuulostaa tuo 10 pieneltä kun nyt siihen kuuluu aivan koko järjestelmä, alunperin kaiketi joitain asioita kuten noita integroimishimmeleitä ei tarjoukseen kuulunut? Oikaiskaa jos olen väärässä kun tulee ulkomuistista.

Yrittääkö hallitus tässä ohjata Gripeniin niinkuin oli viikko pari sitten puhetta? Sehän on kaiketi halvin vaihtoehto. :bored:
 
Gripen tulee olemaan elinkaaren ensimmäisen kolmanneksen jälkeen kallein vaihtoehto. Tuota ei tule kovinkaan moni maa tilamaan ja sen kehityskustannukset jakautuvat vain käyttäjien kesken. Jos projektista tulee Ruotsin mielestä liian kallis, vetäytyy se projektista. Näinkin on käynyt aikaisemmin.
 
Gripen taitaa tosiaan olla jo toinen jalka haudassa kun Ruotsin Ilmavoimat puolitti tilauksensa. Eivätkä muutkaan sitä pahemmin ole ostaneet.
 
Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
139
Eikös budjetti ollut alunperin enemmän? Toki sitä ei oltu vielä päätetty mutta muistan luvut 12-15 mrd€? Kuulostaa tuo 10 pieneltä kun nyt siihen kuuluu aivan koko järjestelmä, alunperin kaiketi joitain asioita kuten noita integroimishimmeleitä ei tarjoukseen kuulunut? Oikaiskaa jos olen väärässä kun tulee ulkomuistista.

Yrittääkö hallitus tässä ohjata Gripeniin niinkuin oli viikko pari sitten puhetta? Sehän on kaiketi halvin vaihtoehto. :bored:
7-10 miljardia oli alustava ja arvioitu hankintahinta ja siihen haarukkaan piti saada kaikki mahtumaan. Mitään uutta alkuperäisestä ei ole nyt lisätty tarjouspyyntöihin, tarjoajat toimivat edelleen samojen tietojen pohjalta. Tuossa uusimassa blogikirjoituksessa mainitut asiat ovat olleet ennenkin esillä (ehkä hieman eri tavoilla esitettynä), esim. täällä:
HX-hankkeen tarjouspyyntö lähetettiin - Artikkeli - Ilmavoimat
Hankinnan kohteena oleva suorituskyky syntyy kunkin monitoimihävittäjävaihtoehdon ympärille rakentuvasta ja neuvoteltavasta hankintakokonaisuudesta. Kokonaisuus pitää sisällään 64 lentokoneen lisäksi muut tekniset järjestelmät, koulutusjärjestelmät, tarvittavat huoltovälineet, testilaitteet ja varaosat sekä aseet, sensorit ja muut tarvittavat tyyppikohtaiset tukitoiminnot.

Hankinnassa pyritään pienentämään eri järjestelmien yhteensovittamiseen ja tehokkaaseen yhteistoimintaan liittyvää riskiä pyytämällä toimittajilta kokonaisvaltaisia ratkaisuja suorituskykyvaatimusten täyttämiseksi. Koneen valmistaja on yhdessä maan hallinnon kanssa vastuussa parhaimpien aseiden, sensorien ja erikoisjärjestelmien valinnasta, järjestelmäintegraatiosta ja tehokkaan toiminnan edellyttämien tehtävätukijärjestelmien toimivuudesta.
Edit:
Jäi alempi pätkä pois...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
1 503
Lähdettä tälle?
Luin että Ruotsi ei näillä näkymin korvaa koko Gripen C/D kalustoa E/F versioilla, vaan hankkisi ~60 ja pitäisi niitä käytössä rinnakkain ja varustaisi C/D:t esim ELSO-järjestelmillä. Puolet vanhoista naftaliiniin että voi sitten kierrättää eliniän maksimoimiseksi. Silloin käytössä olisi ~120 konetta ja perustaisivat 7. Lentolaivueen. Kun vanhoista Gripeneistä on otettu kaikki mehut irti 2025-2030 tienoilla niin Tempest -ohjelma alkaa olemaan varmaan aika hyvin hahmotettu ja miettivät sitten uudestaan.
Pahoittelen, en nopeasti löytänyt netistä lähdettä ja sattui tuo lehti olemaan käsillä.

e: rajasin hieman kuvaa

IMG_20191010_044113.jpg
 
Viimeksi muokattu:

WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Pahoittelen, en nopeasti löytänyt netistä lähdettä ja sattui tuo lehti olemaan käsillä.
Kiitos, tämä kehitys oli kyllä tiedossani. Kyseessä ei kuitenkaan ole tilauksen puolitus vaan idea, että 60 uuden koneen lisäksi käytössä pidetään myös 60 vanhempaa konetta. Siis käytännössä vahvuuden tuplaaminen ilman, että yhtään lisäkonetta täytyy ostaa. E-mallia ei käsittääkseni ole missään vaiheessa ollut tarkoituskaan ostaa yli 60 kappaletta.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
824
Oisko siinä mitään ideaa, että Suomikin säilöisi vanhoja Hornetteja, ja hankkisi vaikka 40kpl uusia SuperHornetteja? Näillä mentäisiin sitten 15-20 vuotta kunnes Tempest-, tai Dassaultin uusi hävittäjä on valmis ja lastentaudit on korjattu. Ruotsihan on yleensä ollut Suomea fiksumpi, joten mallia kannattaa harkita.
 
WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Oisko siinä mitään ideaa, että Suomikin säilöisi vanhoja Hornetteja, ja hankkisi vaikka 40kpl uusia SuperHornetteja? Näillä mentäisiin sitten 15-20 vuotta kunnes Tempest-, tai Dassaultin uusi hävittäjä on valmis ja lastentaudit on korjattu. Ruotsihan on yleensä ollut Suomea fiksumpi, joten mallia kannattaa harkita.
Ei niitä oikein voi säilöä. Jos koneilla aiotaan kriisitilanteessa lentää, tarvitaan ammattitaitoisia lentäjiä. Tähän taas tarvitaan lentokoneita, joilla harjoitella. Ja kun HN-kaluston lentotunnit ovat tulossa täyteen, tarvitaan uusia koneita joilla voidaan harjoitella.

2000-luvun Ruotsista en myöskään ihan ensimmäisenä olisi ottamassa mallia maanpuolustukseen liittyvissä asioissa. :p

Edit: Ruotsin uusimmat Gripenit ovat tosiaan sen 15v nuorempia kuin Suomen uusimmat Hornetit, joten niissä on varmasti vielä tiimaa jäljellä.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
824
Edit: Ruotsin uusimmat Gripenit ovat tosiaan sen 15v nuorempia kuin Suomen uusimmat Hornetit, joten niissä on varmasti vielä tiimaa jäljellä.
Näinhän se varmasti onkin.

Alla olevassa videossa kehutaan F-35:sta, jonkin verran mielipide muuttunut viime aikoina suopeammaksi.

Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
139
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
In newly inked deal, F-35 price falls to $78 million a copy

F-35n yksikköhinta laskenut jo 78 miljoonaan dollariin/kappale. Eli euroina n. 70 miljoonaa/kappale.

Eli 64 konetta tekisi vain 4.5 miljardia; Toki varaosat, aseet , koulutus jne maksaa siihen vielä todella paljon päälle ja melkein tuplaa hinnan.

Mutta tämän perusteella se, että 10 miljardilla saisi ne 64 konetta hankittua ei vaikuta epärealistiselta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
139
Alkaa tosiaan olemaan jo käsittämättömän halpa kappalehinta, kyseessä kuitenkin 5. sukupolven hävittäjä. Ainoa kysymysmerkki ilmassa on enää käyttökustannukset ja "piilokustannukset". Ja tietysti se minkälaisen tarjouksen LM/Pentagon on tehnyt Suomelle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
Kyse on enemmän siitä, että suostuuko hallitus enää perumaan Gripen-päätöksiään ja ruotsalaistamislinjaansa. Epäilen, että ei suostu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
Niitä päätöksi, joita löytyy hallitusohjelmasta ja niitä, joita on tehty kabineteissa. Meille on tulossa ruotsalaiset-hävittäjät, jollei ihmeitä tapahdu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
Ei tietenkään mutta se sisältää vahvaa ruotsalaista teknologista ja sotilaallista yhteistyötä, koulutuslinjauksia ruotsin kielen suhteen, RKP on hallituksessa, Natosta ja länsiyhteistyöstä otetaan välimatkaa ja keskitytään ruotsalaisten kanssa solmittuun puolustusliittoon. Nämä kaikki petaavat niitä kabineteissa tehtyjä päätöksiä. Lisänä Rinne haukkui puolustusvoimien komentajan alkutöikseen varoituksena olla sotkeutumatta asioihin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583

Ja sitten Suomi ostaa Israelilaisia merimaaliohjuksia ja sinä heräsit?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
689
RKP on hallituksessa
Viimeksi kun Suomessa oli hävittäjähankinta päällä (DX), RKP oli hallituksessa ja puolustusministeri oli RKP:n Rehn, ja vastakkain olivat mm. Hornet ja ruotsalaisten Gripen. Arvaa kuka voitti? :kahvi:

RKP:a en puolustusasioissa pelkää, mutta jos tulee vihreät, vasemmistoliitto tai SDP... RKP:n voi luottaa ajavan aina Ruotsin etua, ei Suomen etua, mutta tässä tapauksessa Ruotsin etu on nimenomaan se että Suomella on mahdollisimman voimakkaat suorituskykyiset ilmavoimat parhailla mahdollisilla hävittäjillä.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
988

käyttäjältä: The official Twitter account of the Lockheed Martin F-35 Lightning II - the world's only 5th Generation multirole stealth fighter

Twitterissä tupsahti tuollainen mainos suomenkielisillä teksteillä. Ilmeisesti tätä keskustelua seurataan laajemmaltikin? :)
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Jos päätös on puhtaasti poliittinen, niin kyllä. Suorituskyvyllä, elinkaarella tai oikeastaan millä tahansa mittarilla, ei tule.
Aika rohkea väite ilman että on nähnyt yhtään tarjousta.
Todenäköisesti F-35 on siis järkevin valinta, mutta katsotaan nyt ne tarjoukset ensin.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
Aika rohkea väite ilman että on nähnyt yhtään tarjousta.
Todenäköisesti F-35 on siis järkevin valinta, mutta katsotaan nyt ne tarjoukset ensin.
Ruotsalainen kone on niin raakile vielä, että en oikein tiedä, miten tuota voi valita muuten kuin poliittisesti. Myös hankkeen tulevaisuus on epävarmaa, joka luo suuren riskin. Toki poliitikkoa tuo riski ei haittaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 464
Viestejä
4 162 933
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom