Suomen sukellusveneet

Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 576
Jospa hankittaisiin ne uudet hävittäjät Saabilta (Gripen), kun F-35 on buginen ja kallis.

Säästyneillä rahoilla voidaan tingata samaan pakettiin sukellusveneitä! :)

Saab julkaisi ensimmäiset kuvat uudesta sukellusveneestään - uutuutena suuri nokkaputki

Saab ja hollantilainen Damen Group kehittävät uutta sukellusvenettä Alankomaidden puolustusvoimille, NyTeknik kertoo. Walrus-luokan sukellusveneen keulaan tulee halkaisijaltaan 1,5-metrinen putki, jonka kautta voidaan lähettää veteen miehitettyjä tai miehittämättömiä minisukellusveneitä tai jopa kahdeksan kommandojoukkojen sotilasta kerralla.

Alankomaiden nykyiset Walrus-luokan sukellusveneet ovat ollee käytössä vuodesta 1990 alkaen. Dieselkäyttöiset alukset suunniteltiin jahtaamaan Neuvostoliiton ydinsukellusveneitä. Saab ja Damen aloittivat vuonna 2015 yhteistyön uuden sukellusvenesukupolven kehittämiseksi.

Nyt tulevista sukellusveneistä on julkaistu ensimmäiset kuvat. Niiden suunnittelun perustana on Saabin A26-sukellusvene. Saabin ja Damenin mukaan minisukellusveneiden lähettämiseen tarkoitettu keulaputkirakenne on ensimmäinen laatuaan sukellusveneissä.

Alankomaiden puolustusministeriön laskelmien mukaan uudet sukellusveneet maksavat maalle yli 2,5 miljardia euroa. Lopullinen sopimus sukellusvenetoimituksista yksityiskohtineen aiotaan tehdä 2021, ja näillä näkymin sukellusveneet on määrä laskea vesille 2027, Naval Today kertoo.

- Kauppalehti
 
Ruotsalaisilta pitäisi kysyä lipuuko siellä myöskin venäläisiä ydinsukellusveneitä ydinohjuksilla. Tiedä vaikka siellä pohjalla olisi Oscar II -luokan ydinsukellusvene odottamassa hakijaansa.
 
Suomi tarvitsee ydinsukellusveneen.

:facepalm:

Suomen laivaston ei tarvi operoida itämerta kauempana. Itämeren olosuhteisiin (*) dieselsukellusvene soveltuu selvästi ydinsukellusvenettä paremmin.

* Lyhyet välimatkat, lyhyt toimintasäde riittää
* Tarpeeksi saaristoa, jossa latailla akkuja piilossa
* Melko matalaa
 
Viimeksi muokattu:
Eihän suomi saa rauhansopimusten nojalla pitää sukellusveneitä? :confused: ->Sen pitää liittyä NATOon ensin.
 
Ydinsukellusvene tarvitsisi sen ydinpommin ja hyvän kuljetusjärjestelmän kaveriksi.
Kiinalta kannattaisi varmaan kysellä nyt kun kaikki nykyiset ja tulevat Yhdysvaltojen sukellusvene salaisuudet on saatu varastettua. Voisi saada amerikkalaista huipputekniikkaa ilman kapitalismilisää.
 
Ei venäläisilläkään ole itämerellä kuin pari dieselsukellusvenettä.
 
Ydinsukellusvene tarvitsisi sen ydinpommin ja hyvän kuljetusjärjestelmän kaveriksi.
Kiinalta kannattaisi varmaan kysellä nyt kun kaikki nykyiset ja tulevat Yhdysvaltojen sukellusvene salaisuudet on saatu varastettua. Voisi saada amerikkalaista huipputekniikkaa ilman kapitalismilisää.

Kiinalla ja kapitalismillahan ei olekaan mitään tekemistä keskenään...
 
Ennen ku kovin sukellusvene (ydinsellainen) alkaa kiihottaa niin muistutus että lähimertemme syvyydet ei riitä sellaisella operointiin..
 
Mistäs tiiät?

Venäläisten ydinsukellusveneet on muualla. Lähinnä pohjoisessa laivastossa (Muurmanskin suunnalla). Ydinsukellusveneet painaa helposti 10,000 tonnia vrt. Hamina-luokan ohjusvene 250 tn. Semmoiset käy lähinnä näyttäytymässä, kokeilemassa tai telakalla Itämerellä.
 
painaa helposti 10,000 tonnia
Hyvin helposti. Sattui olemaan popular mechanicsin juttu auki asiasta.
Russian Navy deploys a ballistic missile submarine fleet consisting of four 24,000-ton Borei I class SSBNs, six 18,200-ton Delta IV class SSBNs, one recently overhauled Delta III class SSBN (Ryazan), and the last of the largest submarine class ever built, the giant Typhoon class Dmitriy Donskoy (TK-208). Donskoy operates as a test missile platform for the new Bulava SLBM. With an estimated submerged displacement of more than 48,000 tons
Lainausta vähän silvottu.
 
  • Tykkää
Reactions: Mop
Mikään pakko ei ole sukeltaa sinne mökkirantaan ja karikoihin..

Jahas , anteeksi mutta olet kyllä ihan pihalla aiheesta. Katsoppa huviksesi merialueiden syvyyskarttaa, sitten katso esim 688 sarjan kääntymiseen vaadittavaa tila.

Siitä pääset alkuun..

Sitten voit selvitellä miten tuollainen iso vene mahtuu piileksimään ja välttämään vihollisen hekot ja sonarasemat yms tuossa pienessä altaassa ;)

Onhan se kiva fantasioida.

Syvyyskartta Itämeri Tuosta tökkimällä näet syvyyksiä, sitten kun esim 688 on 10m halkaisijaltaan ja Itämeren keskisyvyys 54m niin ahdasta on.

Varsinkin kun matalikoja on kuin sieniä sateeella.

Suomelle tuollainen nuke hyökkäysvene on turha.

Ja talvi syö sen vähänkin operaatio mahdollisuuden.
 
Viimeksi muokattu:
Tuonne HX ketjuun laitoin tällaisen kuvan ja se osittain selittänee miksei meillä ole ydinkäyttöisiä sukellusveneitä. Varsinkin kun nyt yritetään neljää korvettia tehdä ja rahaa ei siihenkään ole kuin 1,2 mrd€

slide_15.jpg
 
Jahas , anteeksi mutta olet kyllä ihan pihalla aiheesta. Katsoppa huviksesi merialueiden syvyyskarttaa, sitten katso esim 688 sarjan kääntymiseen vaadittavaa tila.

Siitä pääset alkuun..

Sitten voit selvitellä miten tuollainen iso vene mahtuu piileksimään ja välttämään vihollisen hekot ja sonarasemat yms tuossa pienessä altaassa ;)

Onhan se kiva fantasioida.

Höpöhöpö..ihan katsottu dokumentti, jossa purettu ydinsukellusvene mallia Kursk niin ei siellä purkutelakalla mitään mielettömiä syvyyksiä ollut niin kuin annat uskotella fantasiapäissäsi.

Minä en ole missään vaiheessa väittänyt, että sukelluksissa pitäisi olla jatkuvasti. Tokihan Suomenlahden 38 metrin keskisyvyys ja Pohjanlahden keskisyvyys 43 metriä niin eipä tuollaista siellä hirveästi piilotella.;)
Pinnoissa se venäläisten ydinsukellusvene meni viime sotaharjoituksista Pietarista lähtien Suomenlahden poikki jne.

Seuraavaksi kysyt, että mitä järkeä.
Hei ollaan tilattu Hornettejakin joissa ei ollut vuosiin tutkaohjattavia ohjuksia. Tietysti kovapeli Top Gunissa;)
 
Pintaajossa se on aika hyödytön. Ei kukaan sanonu että ei niillä telakalle pääse.

Höpötät vaan kun et mistään mitään tiedä.

:D
 
Itämeri taitaa olla isoille sotalaivoille aika orpo paikka, ihan osapuolesta riippumatta. Käytännössä joka kohdassa merta olet maalitauluna vihollisen hävittäjille ja ohjuksille. Sukellusveneitä vartenkin taitaa olla aika kattavat merenalaiset kuuntelulaitteet joka rantavaltiolla.
 
Saksalla, Ruotsilla että Puolalla on Itämerellä enemmän ja modernimpia sukellusveneitä kuin Venäjällä. Isommat ydinkäyttöiset sukellusveneet ei sovellu tänne, mutta pienemmät dieselsukellusveneet on käyttökelpoisia ja hiljaisia.
 
Sellaiseen yksi ydinase ja 20 kipaletta tilaukseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Mop
Sellaiseen yksi ydinase ja 20 kipaletta tilaukseen.

Lähtöhinta dieselsukellusveneellekin lienee yli 300 miljoonaa euroa. Siinä olisi Sipilällä kova työ kaivaa 6 miljardin euron rahat budjetista.:btooth:

Näihin sukellusveneisiin ei sovi ydinohjukset. Ja veikkaan ettei edes Puutini ole semmoisia myymässä.:)
 
[offtopic]

Hei ollaan tilattu Hornettejakin joissa ei ollut vuosiin tutkaohjattavia ohjuksia.

Olipa. Suomi sai heti alusta asti AMRAAMit käyttöönsä, mikä oli oikeastaan suuri yllätys, vientilupaa monille muille maille AMRAAMille ei ollut vielä silloin kun niitä Suomelle myytiin.

Niitä vaan hankittiin melko pieni määrä.

Tietysti kovapeli Top Gunissa;)

:facepalm:

Top Gunissa ei ole Hornettia vaan Tomcat.
 
:facepalm:

Suomen laivaston ei tarvi operoida itämerta kauempana. Itämeren olosuhteisiin (*) dieselsukellusvene soveltuu selvästi ydinsukellusvenettä paremmin.

* Lyhyet välimatkat, lyhyt toimintasäde riittää
* Tarpeeksi saaristoa, jossa latailla akkuja piilossa
* Melko matalaa

Paitsi siinä tapauksessa, että ydinase ja ICBM:t niin toki ydinsukellusveneitä pitäisi aina olla matkoilla maailman merillä pelotetta luomassa. Toki Itämeren kaltaiseen järveen mitään ydinsukellusveneitä ole järkeä laittaa.
 
Höpöhöpö..ihan katsottu dokumentti, jossa purettu ydinsukellusvene mallia Kursk niin ei siellä purkutelakalla mitään mielettömiä syvyyksiä ollut niin kuin annat uskotella fantasiapäissäsi.

Minä en ole missään vaiheessa väittänyt, että sukelluksissa pitäisi olla jatkuvasti. Tokihan Suomenlahden 38 metrin keskisyvyys ja Pohjanlahden keskisyvyys 43 metriä niin eipä tuollaista siellä hirveästi piilotella.;)
Pinnoissa se venäläisten ydinsukellusvene meni viime sotaharjoituksista Pietarista lähtien Suomenlahden poikki jne.

Seuraavaksi kysyt, että mitä järkeä.
Hei ollaan tilattu Hornettejakin joissa ei ollut vuosiin tutkaohjattavia ohjuksia. Tietysti kovapeli Top Gunissa;)

Jos nyt ihan tosissaan niin Suomenlahdella ei Kurskin kokoinen sukelluspaatti piilottele hetkeäkään.

32a273bf1c8d02ad7cfe8cb442366c94.jpg

Ron's Submarine's Covers
 
[offtopic]

Olipa. Suomi sai heti alusta asti AMRAAMit käyttöönsä, mikä oli oikeastaan suuri yllätys, vientilupaa monille muille maille AMRAAMille ei ollut vielä silloin kun niitä Suomelle myytiin.

Niitä vaan hankittiin melko pieni määrä.

OT: Mitä tarkoitat tuolla, että sai heti käyttöön AMRAAMit?
Hornetteja oli jo valmiina, kun eivät kerenneet valmistamaan kaikkia niitä hetkessä lisenssillä. Vai oliko nämä alkupään Hornetit sitten vaan pitkään varastossa ennen käyttöönottoa?
 
Jos Suomella olisi tuollainen myyttinen jättisukellusvene niin saisiko se toimia esim. Atlantilla?
Olihan kiinalaisetkin käsittääkseni Itämerelle sotaharjoituksissa.
 
Ruotsalaisilla sukellusveneillä on erittäin hyvä maine, sotaharjoituksissa (de facto) liittolaisensa USA:n kanssa onnistuivat "upottamaan" lentotukialuksen. Ne on erittäin hyvin suojattuja, lentotukialus ei liiku yksin, vaan sillä on paljon laivoja suojanaan.

Maallukkona voisi ajatatells, että sukellusveneitä ei tarvitsisi olla monta kun saadaan jo peloitetevaikutus: vihollisen on otettava kaikessa meritoiminnassa sukelluveneaseen olemassaolo huomioon.
 
  • Tykkää
Reactions: Mop
2-3 diesel käyttöistä varmaa riittäisi ihan hyvin, saisi miinoja levitykseen varsinkin kun merivoimat luopuivat Pohjanmaasta.
 
2-3 diesel käyttöistä varmaa riittäisi ihan hyvin, saisi miinoja levitykseen varsinkin kun merivoimat luopuivat Pohjanmaasta.

Eikö miinat kuitenkin kannata (pääosin) ennemmin laskea nopeilla, verrattain pienillä (pinta-) aluksilla? Dieselsukellusveneet on tyypillisesti kohtalaisen hitaita.

Toki niillä voisi saada aikaan juuri sitä ylimääräistä pelotetta, siis, mitä jos tuolla väylällä on käynyt sukellusvene vähän miinoja laskemassa. Toisaalta, se sukellusvenepelote mitään sukellusveneistä laskettavia miinoja tarvitse: mitä jos tuolla väylällä makaa pohjassa äänettömästi sukellusvene väijyssä. Pari kolme venettä lienee se sopiva laivueen koko. Tai, no sanotaan 3–4, kaksi on auttamatta liian vähän jatkuvaan sukellusveneoperointiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Mop
saisi miinoja levitykseen varsinkin kun merivoimat luopuivat Pohjanmaasta

Eikö miinat kuitenkin kannata (pääosin) ennemmin laskea nopeilla, verrattain pienillä (pinta-) aluksilla?

Merivoimat saa aikanaan uudet 4 monitoimikorvettia (laivue 2020). Nämä pystyvät miinoitukseen.

Edit. Onhan merivoimilla myös erikseen Hämeenmaa- ja Pansio-luokan miinalaivat.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
261 846
Viestejä
4 549 020
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
Acceli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom