• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Suomen oikeusjärjestelmän järjettömyys

alakääntö

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.02.2020
Viestejä
1 126

Oikeusoppineen mielestä Suomessa ei tarvita kovempia rangaistuksia kuin ehkä joissain asioissa, koska suomalainen rangaistusasteikko on hänen mukaansa euroopan keskitasoa. Ja sitten taas tätä samaa lässytystä:
”Yleensä olennaisinta on alaraja. Suomessa ja muualla asteikot ovat usein laajoja, mutta rangaistuksia annetaan asteikon alapäästä.”

KEKKONEN muistuttaa, että oikeusistuimet ovat itsenäisiä eivätkä käytännöt muutu nopeasti.
taaskaan asialle ei vaan voida mitään tehdä
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332

"Nainen tuomittiin tällä kertaa yhdeksästä eri rikoksesta. Seuraamus oli 70 päivän vankeus. Vuotta aiemmin hänet oli tuomittu samoin yhdeksästä rikoksesta. Seuraamus oli tuolloin ollut 5 kuukautta, mikä osaltaan lievensi tuoreinta tuomiota."
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466

En vittu tajua. Eikö toistuvan rikostehtailun tulisi olla nimenomaan koventava tekijä?
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791

Idea on että jos nuo olisi tuomittu samalla kertaa, niin noista olisi tullut vain tuon verran lisää vankeutta(taitaa olla ehdollista).

Toistuvista rikoksista pitäisi antaa kyllä suhteessa kovempia tuomiopita ja sekä laittaa näitä ehdollisia vankeuksia täytäntöön.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
958
Mahtaako koko termiä koventava tekijä olla enää käytännössä ollenkaan oikeudessa käytössä?
Esim:
5 § (8.5.2015/564)
«Koventamisperusteet»

Rangaistuksen «koventamisperusteita» ovat:
1) rikollisen toiminnan suunnitelmallisuus;
2) rikoksen tekeminen osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa;
3) rikoksen tekeminen palkkiota vastaan;
4) rikoksen tekeminen rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuvasta vaikuttimesta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta; ja
5) tekijän aikaisempi rikollisuus, jos sen ja uuden rikoksen suhde rikosten samankaltaisuuden johdosta tai muuten osoittaa tekijässä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä.

Järjestäytyneellä rikollisryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tehdäkseen rikoksia, joista säädetty enimmäisrangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, taikka 11 luvun 10 §:ssä tai 15 luvun 9 §:ssä tarkoitettuja rikoksia.

lähde: www.finlex.fi
 
kannattaa huomata tuo "käytännössä" -sana. Onhan kirjoissa tuomioissakin mahdollisuus antaa pitempiä tuomioita, mutta silti käytännössä tuomiot tulevat aina niin alakanttiin kuin vaan mahdollista.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Esim:
5 § (8.5.2015/564)
«Koventamisperusteet»

Rangaistuksen «koventamisperusteita» ovat:
1) rikollisen toiminnan suunnitelmallisuus;
2) rikoksen tekeminen osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa;
3) rikoksen tekeminen palkkiota vastaan;
4) rikoksen tekeminen rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuvasta vaikuttimesta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta; ja
5) tekijän aikaisempi rikollisuus, jos sen ja uuden rikoksen suhde rikosten samankaltaisuuden johdosta tai muuten osoittaa tekijässä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä.

Järjestäytyneellä rikollisryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tehdäkseen rikoksia, joista säädetty enimmäisrangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, taikka 11 luvun 10 §:ssä tai 15 luvun 9 §:ssä tarkoitettuja rikoksia.

lähde: www.finlex.fi
Noin. Siellähän on juuri se koventamisperuste, joka kuitenkin toteutui tuossa tapauksessa päinvastoin.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
958
Noin. Siellähän on juuri se koventamisperuste, joka kuitenkin toteutui tuossa tapauksessa päinvastoin.
Ei viittis ihan koko rikoslakia pastea tänne.
Tuo IL:n juttu tuomioiden osalta on tulkinnanvarainen, mutta mennään tällä:

6 § (8.8.1997/751)
Aikaisemmin tuomitun vankeusrangaistuksen tai yhdistelmärangaistuksen huomioon ottaminen (1.12.2017/800)

Jos ehdottomaan vankeusrangaistukseen tai yhdistelmärangaistukseen tuomittua syytetään hänen ennen tämän rangaistuksen tuomitsemista tekemästään muusta rikoksesta, voidaan aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus tai yhdistelmärangaistus ottaa uutta rangaistusta määrättäessä kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana. Uudesta rikoksesta voidaan myös tuomita laissa sille säädettyä vähimmäisaikaa lyhyempään vankeusrangaistukseen tai katsoa aikaisempi rangaistus riittäväksi seuraamukseksi myös myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta. (1.12.2017/800)

Tuomiossa on ilmoitettava, mikä aikaisempi tuomio tai mitkä aikaisemmat tuomiot on otettu huomioon rangaistusta tämän pykälän mukaan mitattaessa.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Herää vaan kysymys, että kuinka sairaita demareita on ollut lakeja säätämässä silloin kun tuollaiset pykälät on lakiin kirjattu.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 846

97 oli Lipposen hallitus eli koko konkkaronkka keskustaa lukuunottamatta. Tosin olisihan tuon voinut milloin vaan muuttaa. Meillä ei vaan oikein ole sellaista jämerää puoluetta tällä hetkellä.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Herää vaan kysymys, että kuinka sairaita demareita on ollut lakeja säätämässä silloin kun tuollaiset pykälät on lakiin kirjattu.
Aika järjellä ja pitkäjänteisesti näitä tehdään, eikä se että kyseisen (hyväksytyn) esityksen allekirjoittajana oli perussuomalainen oikeusministeri, tarkoita että tämä olisi sairas. 2011 aloitettiin lainvalmistelutyö ja 2018 tuli voimaan, tavoitteena se että useamman rikollisen edellytykset yhteiskuntaan sopeutumiselle paranisivat.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Aika järjellä ja pitkäjänteisesti näitä tehdään, eikä se että kyseisen (hyväksytyn) esityksen allekirjoittajana oli perussuomalainen oikeusministeri, tarkoita että tämä olisi sairas. 2011 aloitettiin lainvalmistelutyö ja 2018 tuli voimaan, tavoitteena se että useamman rikollisen edellytykset yhteiskuntaan sopeutumiselle paranisivat.
Kyllä ne ovat vähä-älyisiä jotka noin kuvittelevat. Paljousalennus toimii juuri päin vastoin, se kannustaa jatkamaan rikoksia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 752

Nimenomaan näin. Kun jatkaa samaa rikollista linjaa ja kerta toisensa jälkeen tuomiot ovat lievempiä, niin ei se paljoa kannusta muuttamaan tapojaan.
Aika "älykkö" saa olla jos toisin luulee.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Kun jatkaa samaa rikollista linjaa ja kerta toisensa jälkeen tuomiot ovat lievempiä, niin ei se paljoa kannusta muuttamaan tapojaan.
Aika "älykkö" saa olla jos toisin luulee.
Paljousalennus toimii juuri päin vastoin, se kannustaa jatkamaan rikoksia.
Missäs te olitte näiden totuuksien kanssa, kun lakimuutokseen haettiin asiantuntijalausuntoja joiden pohjalta sitten tuli tämmöinen laki?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 752
Missäs te olitte näiden totuuksien kanssa, kun lakimuutokseen haettiin asiantuntijalausuntoja joiden pohjalta sitten tuli tämmöinen laki?
Ollaanpa sitä nyt niin fiksua, että.
Oletko rehellisesti sitä mieltä, että taparikollisuutta auttaa kitkemään se, että rikoksia jatkaessa tuomiot joka kerta vain alenee?
Ekasta kerrasta vuosi ehdollista, sitten 3kk, sitten 100€ sakot, sitten läpsy kämmenselälle ja jos ei vieläkään tottele, niin sitten kovat käyttöön ja sanotaan notta "soosoo". Johan oppii kelmi käyttäytymään.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Missäs te olitte näiden totuuksien kanssa, kun lakimuutokseen haettiin asiantuntijalausuntoja joiden pohjalta sitten tuli tämmöinen laki?
Tuota ajattelutapaa vaivaa selvästikin sokea auktoriteettiusko :) Tarkoittaa sitä, että jos joku itsensä asiantuntijaksi nimittämä henkilö lausuu jotain, niin pidät sitä automaattisesti erehtymättömänä totuutena ja suljet täysin pois mahdollisuuden, että johtopäätös voisi olla virheellinen.

Noita lakeja on ollut sorvaamassa ihmiset ja on täysin todennäköistä, että nämäkin ihmiset tai ainakin osa heistä on keskimääräistä tyhmempiä. Jos joskus innostut enemmänkin lukemaan lakia, niin ehkä huomaat, kuinka paljon järjenvastaisia lakeja on säädetty. Sen jälkeen ymmärrät, mitä tuossa yläpuolella yritän sanoa.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Ollaanpa sitä nyt niin fiksua, että.
Tuota ajattelutapaa vaivaa selvästikin sokea auktoriteettiusko.

Noita lakeja on ollut sorvaamassa ihmiset ja on täysin todennäköistä, että nämäkin ihmiset tai ainakin osa heistä on keskimääräistä tyhmempiä.
Tiedostan olevani rikosseuraamusasioissa täysin ummikko, siksipä en lähtisi kyseenalaistamaan aihealueen käytäntöjä oman perstuntuman pohjalta. En suosittele sitä muillekaan.

Jos oikeustieteen professorit, apulaisoikeusasiamiehet, rikosseuraamuslaitokset ynnä muut päätyvät johonkin päätelmään joka kirjataan laiksi, niin tietysti pidän päätelmää uskottavana, ja sen haastamista pitäisi sitten perustella jollain.
Oletko rehellisesti sitä mieltä, että taparikollisuutta auttaa kitkemään se, että rikoksia jatkaessa tuomiot joka kerta vain alenee?
Ekasta kerrasta vuosi ehdollista, sitten 3kk, sitten 100€ sakot, sitten...
Minullahan ei ole tähän asiaan vahvoja mielipiteitä niin kuin teillä, mutta kun puhutaan ehdotonta tuomiota suorittavista pitkäaikaisvangeista niin kuin siinä lainatussa lainkohdassa, eikä tuollaisista tuomioista joita listaat, niin tottakai uskon niitä auktoriteetteja ennen kuin joku esittää tutkimistulokset että tämähän ei näyttäisi toimivan.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
Tiedostan olevani rikosseuraamusasioissa täysin ummikko, siksipä en lähtisi kyseenalaistamaan aihealueen käytäntöjä oman perstuntuman pohjalta. En suosittele sitä muillekaan.

Jos oikeustieteen professorit, apulaisoikeusasiamiehet, rikosseuraamuslaitokset ynnä muut päätyvät johonkin päätelmään joka kirjataan laiksi, niin tietysti pidän päätelmää uskottavana, ja sen haastamista pitäisi sitten perustella jollain.

Minullahan ei ole tähän asiaan vahvoja mielipiteitä niin kuin teillä, mutta kun puhutaan ehdotonta tuomiota suorittavista pitkäaikaisvangeista niin kuin siinä lainatussa lainkohdassa, eikä tuollaisista tuomioista joita listaat, niin tottakai uskon niitä auktoriteetteja ennen kuin joku esittää tutkimistulokset että tämähän ei näyttäisi toimivan.
Jos yhdestä murhasta saat vuoden linnaa ja toiseta murhasta tulee vain 2 kk lisää, niin eikös se pienennä kynnystä murhata toinenkin henkilö.

Vertaa vaikka alennusmyynteihin. Jos yhden suklaapatukan saat eurolla ja ostamalla niitä 2 kpl Maksatkin vain 1,2 €, niin eikö tällöin kynnys ostaa myös se toinenkin suklaapatukka ole pienempi.

Miksi siis haluamme pienentää seuraavan ihmisen murhaamisen kynnystä? Eikö tämän pitäisi olla että jos yhdestä murhasta tulee 1v linnaa, niin kahdesta murhasta tuleekin 3v linnaa? Eikös tämä nosta sitä kynnystä murhata se toinen henkilö?

Voit taas verrata sukkaapatukan ostoon.
 
Saat ekasta murhasta suomen maksimin eli elinkautisen. Sinulle ei voi tuomita enempää vaikka murhaisit 100.
Toki ne 99 lisää voivat vaikuttaa siihen miten pitkä se elinkautinen todellisuudessa onkaan.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828

Tässä ylen artikkelissa vuodelta 2016 on yritetty selittää paljous"alennuksia".
Artikkelin perusteet ovat ymmärrettäviä. Mikään niistä ei vain osu tähän tapaukseen. Aiemman rikoksen rangaistus oli kärsitty ja välittömästi syyllistytty samaan tekoon uudelleen. Tällöin ei tekoja olisi mitenkään voitu tuomita yhdessä, eikä kyse ole muutoinkaan yhteen liittyvistä teoista, vaan pelkästään koventamisperusteen arvoista piittaamattomuutta laista ja muiden oikeuksista.

Kristallipalloni kertoo, että siellä on elämästä irtaantunut tuomari manannut itsekseen tuomion lieventämistä jo neljännellä vuosikymmenellä ja päättänyt soveltaa sitä ihan vaan kiusallaan.
 
Liittynyt
19.06.2018
Viestejä
640

"Nainen tuomittiin tällä kertaa yhdeksästä eri rikoksesta. Seuraamus oli 70 päivän vankeus. Vuotta aiemmin hänet oli tuomittu samoin yhdeksästä rikoksesta. Seuraamus oli tuolloin ollut 5 kuukautta, mikä osaltaan lievensi tuoreinta tuomiota."
Nimenomaan näin. Kun jatkaa samaa rikollista linjaa ja kerta toisensa jälkeen tuomiot ovat lievempiä, niin ei se paljoa kannusta muuttamaan tapojaan.
Aika "älykkö" saa olla jos toisin luulee.
En ole rikosoikeuden kirjoja selannut, mutta maalaisjärki sanoo että se menee juuri kuten @Kaaaapo sanoo. Tässä tapauksessa jossa uutisen nainen on tehtaillut varmasti satoja näpistyksiä ja selviää niistä käytännössä rangaistuksetta niin 1) oikeus ei toimi 2) uusien rikoksien tehtailua ei estetä -> rikosten teko tuskin hiipuu.

En ole varma joutuuko kaikkia mahdollisia yhteiskunnan tukija nauttiva henkilö maksamaan yhtään mitään? Oletan että ei joudu, eli elintasoon tämä "rangaistus" ei vaikuta mitenkään. Jos noista teoista joutuu vankilaan niin se on tietysti jonkinlainen rangaistus, mutta muutama viikko tai joku vastaava lyhyt aika ei oikein omaan oikeustajuun mene.

Taustalla rikoslaissa on ajatus että palautetaan rikoksen tehnyt henkilö yhteiskuntaan ns. kunnolliseksi, veroja maksavaksi yhteiskunnan jäseneksi. Mitenkähän tässä tapauksessa käy? Milloin saadaan ensimmäiset vero-eurot hänen maksamanaan? (voi tietysti olla että vankilassa istuminen tulisi pitkiä aikoja kovin kalliiksi eli jos vain raha edellä ajatellaan niin voi olla edullisempaa päästää näpistelijä tekemään sitä mitä hän osaa eli varastelemaan, rahan kautta ajateltuna ehkä edullisinta mutta ihmisen oikeustajun kannalta..no,jokainen saa muodostaa oman mielipiteensä)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 752
Tiedostan olevani rikosseuraamusasioissa täysin ummikko, siksipä en lähtisi kyseenalaistamaan aihealueen käytäntöjä oman perstuntuman pohjalta. En suosittele sitä muillekaan.

Jos oikeustieteen professorit, apulaisoikeusasiamiehet, rikosseuraamuslaitokset ynnä muut päätyvät johonkin päätelmään joka kirjataan laiksi, niin tietysti pidän päätelmää uskottavana, ja sen haastamista pitäisi sitten perustella jollain.

Minullahan ei ole tähän asiaan vahvoja mielipiteitä niin kuin teillä, mutta kun puhutaan ehdotonta tuomiota suorittavista pitkäaikaisvangeista niin kuin siinä lainatussa lainkohdassa, eikä tuollaisista tuomioista joita listaat, niin tottakai uskon niitä auktoriteetteja ennen kuin joku esittää tutkimistulokset että tämähän ei näyttäisi toimivan.
Tässäpä hienosti kiteytetty se, että ei kannattaisi olla asioista mitään mieltä, saati keskustella niistä, ellei edusta kyseessä olevan alan kirkkainta huippua.
 
GGoljatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 639
Jos yhdestä murhasta saat vuoden linnaa ja toiseta murhasta tulee vain 2 kk lisää, niin eikös se pienennä kynnystä murhata toinenkin henkilö.

Vertaa vaikka alennusmyynteihin. Jos yhden suklaapatukan saat eurolla ja ostamalla niitä 2 kpl Maksatkin vain 1,2 €, niin eikö tällöin kynnys ostaa myös se toinenkin suklaapatukka ole pienempi.

Miksi siis haluamme pienentää seuraavan ihmisen murhaamisen kynnystä? Eikö tämän pitäisi olla että jos yhdestä murhasta tulee 1v linnaa, niin kahdesta murhasta tuleekin 3v linnaa? Eikös tämä nosta sitä kynnystä murhata se toinen henkilö?

Voit taas verrata sukkaapatukan ostoon.
Joo niinkuin tuossa joku yllä sanoi niin murhasta ei ole muuta tuomiota kuin elinkautinen vankeudessa mistä tällä hetkellä vapautuu muistaakseni hovioikeuden päätöksellä. Aikaisemmin Presidentin armahduksella. Eli tapot jne. kannattaa erotella siitä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 801
Itse olen myös käsityksessä että vankilatuomiot ei vaikuta suoraan rikollisuuteen. Ankarat rangaistukset ei välttämättä ole paras väline, jos mietitään rikollisuuden ehkäisyä.

Oma asiansa on sitten se, mikä on kansan oikeustaju, eli koetaanko rangaistukset oikeudenmukaisiksi.

Tutkittua tietoa varmasti asiasta löytyy jonkin verran, jos jaksaisi penkoa.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Minullahan ei ole tähän asiaan vahvoja mielipiteitä niin kuin teillä, mutta kun puhutaan ehdotonta tuomiota suorittavista pitkäaikaisvangeista niin kuin siinä lainatussa lainkohdassa, eikä tuollaisista tuomioista joita listaat, niin tottakai uskon niitä auktoriteetteja ennen kuin joku esittää tutkimistulokset että tämähän ei näyttäisi toimivan.
Miksi sitten osallistut keskusteluun? Sinä myönnät itsekin, ettei sinulla ole asiaan mitään mielipidettä, vaan toistelet sen sijaan vain niiden mielipiteitä, joita pidät auktoriteettina.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Itse olen myös käsityksessä että vankilatuomiot ei vaikuta suoraan rikollisuuteen. Ankarat rangaistukset ei välttämättä ole paras väline, jos mietitään rikollisuuden ehkäisyä.

Oma asiansa on sitten se, mikä on kansan oikeustaju, eli koetaanko rangaistukset oikeudenmukaisiksi.

Tutkittua tietoa varmasti asiasta löytyy jonkin verran, jos jaksaisi penkoa.
Jokainen toimivat aivot omaava ihminen ymmärtää, että rangaistuksilla ei ehkäistä vapaana olevien tekemiä rikoksia. Rangaistuksillä ehkäistään rikosten uusimista, sillä mitä pidempään rikollinen on vankilassa, sitä pidempään hän on pois vapaalta jalata, eikä voi tehdä lisää rikoksia.

On täysin vähä-älyistä kuvitella, että rangaistuksilla voitaisiin vaikuttaa siihen, syyllistyykö henkilö siihen ensimmäiseen rikokseen vai ei. Siksi voidaan faktana todeta, että jokainen, joka perustelee kevyitä tuomioita sillä, että se vähentäisi rikollisuutta, on idiootti.
 
Olen huomannut nykyään itsestäni, että alkaa olemaan toleranssi öyhöttäjiä vastaan todella huono.
Periaatteessa pitäisi pysyä asiallisena ja olisi helppoa sinänsä ampua alas kaikki lapselliset ja perustelemattomat kannat.

Mutta ei jaksa. Joten tämä tulee jäämään viimeiseksi viestiksi sinulle, sillä ei voisi vähempää kiinnostaa mielipiteesi jatkossa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 801
Pintaraapasulla kun vähän perehtyy asiaan, niin vankilaa paremmat rangaistukset ovat ilmeisesti yhdyskuntapalvelut ym. yhdistettynä kuntoutukseen, jos katsoo asiaa rikosten ennaltaehkäisyn kantilta.
Rangaistukset itsessään toimii varmasti tiettyyn pisteeseen asti ennaltaehkäisevästi, mutta jossain kohtaa kääntyy sitä vastaan.

Perusidea kuitenkin pitää säilyttää, eli rikoksesta rangaistaan ja hyvä että kansan oikeustaju myös kohtaisi asiassa.

Sitten jos esimerkiksi lähdettäisiin tiukentamaan tai poistamaan lieventämisperusteita, niin varmaan aika tarkkana saa olla, että rikosseuraamuslaitos pystyy kasvavan vankimäärän hoitamaan.
 
Liittynyt
31.10.2019
Viestejä
1 170
(voi tietysti olla että vankilassa istuminen tulisi pitkiä aikoja kovin kalliiksi eli jos vain raha edellä ajatellaan niin voi olla edullisempaa päästää näpistelijä tekemään sitä mitä hän osaa eli varastelemaan, rahan kautta ajateltuna ehkä edullisinta mutta ihmisen oikeustajun kannalta..no,jokainen saa muodostaa oman mielipiteensä)
Minulla on vahva epäilys, että ne rikosten yhteiskunnalliset kustannukset eivät näy missään tilastoissa silloin asiantuntijat näitä harkitsevat. Jos joku näpistelee työkseen joka päivä, niin se on aivan helvetin kallista yhteiskunnalla, vaikka kukaan ei ole varmaan sitä hintaa laskenut. Kauppiaat eivät pelkästään menetä tuotteitaan, vaan myös aikaansa ja yöunia, työllistää myyjiä, vartioita, poliisin tutkinta maksaa, oikeudenkäynnit maksaa. Asialla on vaikutusta koko yhteyiskuntaan. Esimerkiksi jos tapanäpistelijä kuuluu vähemmistöön, niin näyttää siltä että koko vähemmistö näpistelee, vaikka kyseessä on sama äijä jota ei raskita pistää vankilaan.

Jos tuon summan yhteiskunnallisine vaikutuksineen oikeasti laskisi, niin ei se olisi enää kallista pitää tyyppiä vankilassa. Mutta eihän se valtion budjetissa näy että joku kauppias menettää aikaansa, niin asia jää huomaamatta. Miettikää kun rikoksen uusija tappaa työkykyisen veronmaksajan: ei varmaan kukaan merkkaa viivan alle tappioksi sitä summaa, mitä just menetettiin.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Olen huomannut nykyään itsestäni, että alkaa olemaan toleranssi öyhöttäjiä vastaan todella huono.
Periaatteessa pitäisi pysyä asiallisena ja olisi helppoa sinänsä ampua alas kaikki lapselliset ja perustelemattomat kannat.

Mutta ei jaksa. Joten tämä tulee jäämään viimeiseksi viestiksi sinulle, sillä ei voisi vähempää kiinnostaa mielipiteesi jatkossa.
Tätä käytöstä en ymmärrä. Et kykene esittämään mitään vasta-argumenttia, joten sen sijaan että myöntäisit reilusti olleesi väärässä, aloitat tuon "minä en sinulle enää vastaa" -virren. Mitä hyödyt tuollaisesta käytöksestä?
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 930
Pintaraapasulla kun vähän perehtyy asiaan, niin vankilaa paremmat rangaistukset ovat ilmeisesti yhdyskuntapalvelut ym. yhdistettynä kuntoutukseen, jos katsoo asiaa rikosten ennaltaehkäisyn kantilta.
Rangaistukset itsessään toimii varmasti tiettyyn pisteeseen asti ennaltaehkäisevästi, mutta jossain kohtaa kääntyy sitä vastaan.

Perusidea kuitenkin pitää säilyttää, eli rikoksesta rangaistaan ja hyvä että kansan oikeustaju myös kohtaisi asiassa.

Sitten jos esimerkiksi lähdettäisiin tiukentamaan tai poistamaan lieventämisperusteita, niin varmaan aika tarkkana saa olla, että rikosseuraamuslaitos pystyy kasvavan vankimäärän hoitamaan.
Miten ykp on jotenkin rangaistus tehdystä rikoksesta? Okei, ilmaishommaa parina päivänä viikossa pari tuntia. Meinaatko että se jotenkin maagisesti ennaltaehkäsee rikoksia?
Helvetti, omalla kohdalla se ykp oli paljon parempaa hommaa kun mitä tein duunikseni.
 
Rullis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 346
Jokainen toimivat aivot omaava ihminen ymmärtää, että rangaistuksilla ei ehkäistä vapaana olevien tekemiä rikoksia. Rangaistuksillä ehkäistään rikosten uusimista, sillä mitä pidempään rikollinen on vankilassa, sitä pidempään hän on pois vapaalta jalata, eikä voi tehdä lisää rikoksia.

On täysin vähä-älyistä kuvitella, että rangaistuksilla voitaisiin vaikuttaa siihen, syyllistyykö henkilö siihen ensimmäiseen rikokseen vai ei. Siksi voidaan faktana todeta, että jokainen, joka perustelee kevyitä tuomioita sillä, että se vähentäisi rikollisuutta, on idiootti.
Jotenkin huvittavaa, että tyyppi täällä pätee aivojen käyttämisestä ja argumentointi on maksimissaan yläasteikäisen tasolla.

Kerroppa mulle niillä sun faktoilla, miksi maissa missä on huomattavasti kovemmat rangaistukset, rikoksen tekijät uusivat suuremmalla todennäköisyydellä, kuin täällä meillä ja bonuksena väkivalta on myös raaempaa?

Suosittelen myös perehtymään, millä yhteiskuntarakenteisiin liittyvillä tekijöillä on tekemistä rikollisuuden määrän kanssa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
255

Jos tarkoitat näillä mailla "missä on huomattavasti kovemmat rangaistukset" esim. Yhdysvaltoja, niin ei tainnut orjalaivojen kipparit ymmärtää minkä karhunpalveluksen tekivät maalleen.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Jotenkin huvittavaa, että tyyppi täällä pätee aivojen käyttämisestä ja argumentointi on maksimissaan yläasteikäisen tasolla.

Kerroppa mulle niillä sun faktoilla, miksi maissa missä on huomattavasti kovemmat rangaistukset, rikoksen tekijät uusivat suuremmalla todennäköisyydellä, kuin täällä meillä ja bonuksena väkivalta on myös raaempaa?

Suosittelen myös perehtymään, millä yhteiskuntarakenteisiin liittyvillä tekijöillä on tekemistä rikollisuuden määrän kanssa.
Siellä rikollisuus johtuu ihmisistä, ei rangaistuksista. Ihmiset ovat heikompaa ainesta ja enemmän rikollisuuteen taipuvaista ja se selittää rikollisuuden määrän. On typerää yrittää selittää sitä kovilla rangaistuksilla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 801
Miten ykp on jotenkin rangaistus tehdystä rikoksesta? Okei, ilmaishommaa parina päivänä viikossa pari tuntia. Meinaatko että se jotenkin maagisesti ennaltaehkäsee rikoksia?
Helvetti, omalla kohdalla se ykp oli paljon parempaa hommaa kun mitä tein duunikseni.
Kuten sanoin, niin oli pintaraapaisu tietoon, mitä lienee enemmän ja tarkempaa ihan tutkimusten muodossa. Sehän kuitenkin on ainut keino lähestyä ongelmaa, eli tietoon perustuvaa.

Tässä on yhtä näkökulmaa asiaan tutkijalta: Tutkija: Kovennusten sijaan viisaampia ja vaikuttavampia rangaistuksia

Lappi-Seppälän mukaan Suomen puolittaessa vankimääränsä muissa Pohjoismaissa vankimäärä pysyi suurin piirtein ennallaan. Tästä huolimatta rikollisuus kehittyi kaikissa neljässä Pohjoismaassa samalla tavalla. Englannissa taas vankimäärät kaksinkertaistettiin, ja rikollisuus kehittyi silti samoin kuin Suomessa.

- Tämä on historian opetus tässä tapauksessa. Jos rangaistuksia lähdetään merkittävästi koventamaan, ei sitä lopputulosta voida lukea seuraavan vuoden rikostilastoista.

Rangaistusten koventaminen ei siis vähennä rikollisuutta?

- Kyllä rangaistuksilla oma vaikutuksensa on, ja järjestelmän tulee olla uskottava. Kovennusten tuoma tehonlisä on vain pienempi kuin helposti uskotaan. Esimerkiksi kiinnijäämisriskin kasvattaminen on tehokkaampaa ennaltaehkäisyä.

Edellä mainitut yhdyskuntaseuraamukset ovat vapaudessa toteutettavia rangaistuksia, kuten valvottua ehdonalaista, yhdyskuntapalvelua tai sähköistä valvontaa. Kun näitä yhdistetään esimerkiksi päihdekuntoutukseen, saadaan Lappi-Seppälän mukaan parhaat tulokset rikollisuuden vähentämisessä. Juju on siinä, että tuomitun yhteydet yhteiskuntaan säilyvät paremmin kuin vankilassa.

- Tästä on hyvin vankka tutkimusnäyttö, että yhdyskuntaseuraamusten käyttö vähentää rikoksen uusijoiden määrää parhaiten.
Olisi ihan mielenkiintoista nähdä uudempaa tutkimusta aiheesta.
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Tässä on yhtä näkökulmaa asiaan tutkijalta: Tutkija: Kovennusten sijaan viisaampia ja vaikuttavampia rangaistuksia

"Lappi-Seppälän mukaan Suomen puolittaessa vankimääränsä muissa Pohjoismaissa vankimäärä pysyi suurin piirtein ennallaan. Tästä huolimatta rikollisuus kehittyi kaikissa neljässä Pohjoismaassa samalla tavalla. Englannissa taas vankimäärät kaksinkertaistettiin, ja rikollisuus kehittyi silti samoin kuin Suomessa."
Tässähän todistettiin juuri se mitä sanoin. Rangaistusten ankaruudella ei voida rikollisuuteen vaikuttaa, joten rangaistuksen ainoa käytännön funktio on se, että rikollinen pidetään pois pahanteosta. Eli rangaistuksia keventämällä rikollisuutta nimenomaan ei saada vähennettyä.
 
Rullis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 346
Tässähän todistettiin juuri se mitä sanoin. Rangaistusten ankaruudella ei voida rikollisuuteen vaikuttaa, joten rangaistuksen ainoa käytännön funktio on se, että rikollinen pidetään pois pahanteosta. Eli rangaistuksia keventämällä rikollisuutta nimenomaan ei saada vähennettyä.
Todistettiin juuri mitä sanoit?

"Lappi-Seppälän mukaan alati kovenevien rangaistusten kierre on vaikea katkaista.

- Jos rikollisuusongelman oletetaan ratkeavan rangaistuksia koventamalla, niin ei välttämättä saada mitä tilataan.

- Lähinnä siitä seuraa se, että rangaistukset kovenevat ja toimivia yhdyskuntaseuraamuksia aletaan korvata huonommin toimivilla rangaistuksilla."

"Kyllä rangaistuksilla oma vaikutuksensa on, ja järjestelmän tulee olla uskottava. Kovennusten tuoma tehonlisä on vain pienempi kuin helposti uskotaan."

Totta tosiaan todistaa...
 
Jännä miten luet saman tekstin ihan eri tavalla, kun et malta ottaa ideologialaseja pois päästä. Antaa olla. Hohhoijaa.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Miksi sitten osallistut keskusteluun? Sinä myönnät itsekin, ettei sinulla ole asiaan mitään mielipidettä, vaan toistelet sen sijaan vain niiden mielipiteitä, joita pidät auktoriteettina.
Vastasin vaan sulle, kun ihmettelit mitä tyhmiä demareita siellä on ollut näitä sorvaamassa, että nämä lait on pidemmän kehityskaaren tuotetta joiden valmistelussa tässä tapauksessa on ollut kaikki puolueet ja iso nippu muita asiantuntijoita.
 
Rullis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 346
Jännä miten luet saman tekstin ihan eri tavalla, kun et malta ottaa ideologialaseja pois päästä. Antaa olla. Hohhoijaa.
Tuohan on melkein klassisin keissi oikeistopopulismista, että väitetään kovempien rangaistusten vähentävän rikollisuutta ilman mitään akateemisia perusteita. Jännä kuitenkin miten data Suomessa viimeiseltä sadalta vuodelta väittää päinvastaista.

Luulisi kuitenkin, oli päässä sitten punaisimmat vasuri lasit tai siniset oikeisto pullonpohjat, että rikollisuuden vähentyminen yhteiskunnassa olisi tavoiteltavaa?
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Tuohan on melkein klassisin keissi oikeistopopulismista, että väitetään kovempien rangaistusten vähentävän rikollisuutta ilman mitään akateemisia perusteita. Jännä kuitenkin miten data Suomessa viimeiseltä sadalta vuodelta väittää päinvastaista.

Luulisi kuitenkin, oli päässä sitten punaisimmat vasuri lasit tai siniset oikeisto pullonpohjat, että rikollisuuden vähentyminen yhteiskunnassa olisi tavoiteltavaa?
Ja tässä näkee taas, miten sinä luet jopa kanssakirjoittajan, eli minun, viestejä ihan miten sattuu. Minä en missään väittänyt, että kovat rangaistukset vähentävät rikollisuutta, mutta silti sinä ihan pokkana sanot, että noin olisi väitetty.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 846
Tuohan on melkein klassisin keissi oikeistopopulismista, että väitetään kovempien rangaistusten vähentävän rikollisuutta ilman mitään akateemisia perusteita. Jännä kuitenkin miten data Suomessa viimeiseltä sadalta vuodelta väittää päinvastaista.

Luulisi kuitenkin, oli päässä sitten punaisimmat vasuri lasit tai siniset oikeisto pullonpohjat, että rikollisuuden vähentyminen yhteiskunnassa olisi tavoiteltavaa?
Kyllähän lyhyet tuomiot toimii mutta tässä on muutama mutta. Jos rikokset johtuu alkoholista/huumeista/kaveripiiristä/jengeistä tms. Tietysti paras tapa hoitaa ongelma on päästä eroon näistä eli tämä nykyinen kuntouttava toiminta. Mutta mitä jos rikollinen ei halua erota prätkäkerhosta. Tai tavoistaan ja kulttuuristaan? Tai niistä kahdesta muusta edellä mainituista. Eikö silloin seuraava tuomio tulisi olla kovennettu, koska arvon kansalainen ei halua noudattaa lakia eikä edes pyri luonnolliseksi kansalaiseksi?
 
Niille prätkäkerholaisille se ihan ensimmäinenkin tuomio voi tulla kovennettuna jos koetaan et rikos tehty ns prätkäkerhon nimiin (en viitsi kuuklata oikeaa termiä)
 
Tecto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.03.2022
Viestejä
1 332
Otetaan vielä kovapäisimmille pieni laskuesimerkki. Jos oletetaan ihan äärimmäisyyksiin teidän mieliksi, että pitkät rangaistukset lisäävät uusimisriskiä ja vielä enemmän teidän eduksi ajatellaan että uusimisprosentti olisi täydet 100 %.

Sitten otetaan vertailukohdaksi lyhyt rangaistus ja kuvitellaan taas optimistisesti, että se laskisi uusimisprosentin 20 %:iin.

Otetaan 10 rikollisen otanta:
a) annetaan kaikille pitkä 20 vuoden tuomio, ja oletetaan että jokainen uusii rikoksen -> seuraa 10 rikosta 20 vuoden intervallilla, eli 1 rikos per 2 vuotta.
b) annetaan kaikille lyhyt vuoden tuomio, ja oletetaan että 20 % uusii rikoksen. --> seuraa 2 rikosta vuoden intervallilla, eli 4 rikosta per 2 vuotta.

Eli johtopäätöksenä todetaan, että tuossakin esimerkissä lyhyistä tuomioista seuraa silti 4-kertainen määrä rikoksia. Ja todellisuudessa kerroin on vieläkin suurempi, koska käytin laskuesimerkissäni todella lieviä arvoja.

Eli se oleellinen pointti, jota te ette älyä on juurikin tuo, että lyhyillä tuomioilla ne rikolliset pääsevät tekemään nopeasti lisää rikoksia, jolloin rikosten kokonaismäärä kasvaa, vaikka lyhyillä tuomioilla saataisiinkin suurin osa lopettamaan siihen yhteen kertaan.
 
Rullis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 346
Kyllähän lyhyet tuomiot toimii mutta tässä on muutama mutta. Jos rikokset johtuu alkoholista/huumeista/kaveripiiristä/jengeistä tms. Tietysti paras tapa hoitaa ongelma on päästä eroon näistä eli tämä nykyinen kuntouttava toiminta. Mutta mitä jos rikollinen ei halua erota prätkäkerhosta. Tai tavoistaan ja kulttuuristaan? Tai niistä kahdesta muusta edellä mainituista. Eikö silloin seuraava tuomio tulisi olla kovennettu, koska arvon kansalainen ei halua noudattaa lakia eikä edes pyri luonnolliseksi kansalaiseksi?
Kuten jo sanottiin kerhot ja jengit saavat lähtökohtaisesti kovennettuja tuomioita, sekä ne sijoitetaan istumaan hajautetusti. Onhan noistakin esimerkkejä kuinka on kymmenien vuosien linnakierteestä päässyt ammattimiehet vielä irti, kun ei vaan meno enää maistu.
 
GGoljatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 639
Oma kaksi senttiä keskusteluun.

Törkeistä väkivallan teoista niin voisi nostaa tuota alarajaa selkeästi (lasken raiskauksen tähän). Eli kaikista tulisi istumista jos toista satutat tahallisesti.

Ja tuo "paljousalennus". Pitäisi olla lähinnä koventamisperuste jos tutkinnan aikana perseilet lisää.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 459
Viestejä
4 162 761
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom