Suomalainen Jolla kääntyi voitolliseksi ja hakee kasvua autoteollisuudesta

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Sailfish OS -käyttöjärjestelmän kehittämisestä tunnettu kotimainen Jolla-yhtiö on kertonut tehneensä voitollisen tuloksen vuonna 2020. Kyseessä on ensimmäinen kerta yhtiön historiassa, kun koko tilikauden tulos on vuoden päätteeksi positiivinen. Yhtiön liikevaihto kasvoi 53% edelliseen vuoteen nähden 5,4 miljoonaan euroon tuloksen ollessa noin puoli miljoonaa euroa.

Jolla uskoo positiivisen suuntauksen jatkuvan kuluvana vuonna. Uutta kasvua haetaan myös AppSupport-palvelulla, joka tuo Android-sovellustuen Linux-pohjaisiin käyttöjärjestelmiin esimerkiksi autoteollisuuden tarpeisiin. Yhtiö on aloittamassa uuden rahoituskierroksen, jolla haetaan 20 miljoonaa euroa etenemiseen markkinoilla.

Lähde:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.02.2019
Viestejä
1 051
Kommunistit ja diktaattorit rahoittaa, että saavat googlettomia puhelimia valtion työntekijöiden käyttöön.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Jos AppSupport ottaa tuulta purjeisiinsa, niin se lupaa aika hyvää myös niille käyttäjille, jotka ovat kaivanneet kunnon Android-sovellustukea Sailfish OS:iin. Mikäli maksavia asiakkaita löytyy riittävästi autoteollisuudesta, niin ominaisuuteen voidaan kohdentaa ihan erilaiset resurssit kuin tähän asti. Tähän saakka keskittyminen on ollut itse Sailfish OS -käyttöjärjestelmässä ja lisensointiasiakkaiden pyytämissä ominaisuuksissa. Nyt on perusteet kunnossa, niin hyvä rakentaa muita ominaisuuksia päälle.
AppSupport for Linux Platforms on Jollan kehittämä ratkaisu, jonka avulla itsenäistä Linux-käyttöjärjestelmää voidaan laajentaa käyttämään laajaa Android-alustalle kehitettyjen sovellusten ekosysteemiä. Jollan mukaan yksi tärkeimmistä käyttöjärjestelmämarkkinoille pääsyä koskevista vaatimuksista on pääsy tai kyky kehittää kilpailukykyisiä sovelluksia loppukäyttäjille. Selvä enemmistö sovelluksista luodaan Android- tai iOS-käyttöjärjestelmille ja Jollan ratkaisu mahdollistaa pääsyn käyttöjärjestelmämarkkinoille Android-sovelluksien kanssan.

Jollan mukaan yhtiön sovellusratkaisun suorituskyky on verrattavissa alkuperäiseen Android-käyttöjärjestelmään, mutta se on silti saatavilla kaikille Linux-yhteensopiville alustoille. Kyseistä sovellusratkaisua Jolla on käyttänyt vuodesta 2013 lähtien Sailfish OS -käyttöjärjestelmässään, mutta nyt toteutusta kaupataan muille alustoille. Android-sovellukset ajetaan Jollan ratkaisussa erillisessä Android-sovellusympäristössä, joka on suojattu ”hiekkalaatikko”. Ratkaisu on yhteensopiva .apk-tiedostojen kanssa ja ratkaisu on mahdollista integroida laitteisto-ominaisuuksiin ilman rajoituksia.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
83
Aikoinaan oli se Jollan oma luuri käytössä. Pitkään ollut tarkoitus hankkia jokin Sonyn malli johon saisi tuon Sailfishin sisään. Näköjään olisi Sony Xperia 10 II alennuksessa...
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 504
Kommunistit ja diktaattorit rahoittaa, että saavat googlettomia puhelimia valtion työntekijöiden käyttöön.
Googlettomuus ja Applettomuus olisi ihan positiivisia juttuja ainakin omasta mielestä, mutta valitettavasti softatuki ilman kumpaakaan isoa peluria on aika heikkoa.
 
Liittynyt
28.03.2018
Viestejä
1 399
Googlettomuus ja Applettomuus olisi ihan positiivisia juttuja ainakin omasta mielestä, mutta valitettavasti softatuki ilman kumpaakaan isoa peluria on aika heikkoa.
Olisi kyllä olettanutkin jonkinlaista toteutunutta suurempaa markkinaa Jolla-luureille nimenomaan maista joissa Googlen tai Applen jatkuvaa seurantaa ei haluta. Ikävä kyllä ei toteutunut.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Olisi kyllä olettanutkin jonkinlaista toteutunutta suurempaa markkinaa Jolla-luureille nimenomaan maista joissa Googlen tai Applen jatkuvaa seurantaa ei haluta. Ikävä kyllä ei toteutunut.
Jolla kertoi vuonna 2019, että heillä on 100 000 - 500 000 käyttäjää. Näistä suurin osa on varmaan Venäjällä, sillä Sailfish OS -laitteita on käytössä valtion virkamiehillä mm. valtion postissa (Venäjän posti ostaa 15 000 uutta INOI R7 Sailfish OS -älypuhelinta). Lisäksi Venäjällä aloitettiin vuonna 2019 projekti, jonka myötä 8 miljoonaa virkamiestä ottaa käyttöön Aurora OS -laitteen (ent. Sailfish Mobile OS RUS) vuoden 2021 loppuun mennessä. Eilen bongasin uutisen, jonka perusteella projekti on edelleen voimissaan.
Russian national operator Rostelecom has integrated devices powered by the Aurora OS into its O2O project focused on providing services for other operators. Teams serving infrastructure sites of other operators will use smartphones with a specialised application on the basis of the Aurora OS. The application enables to automated work processes.

Employees working in 30 regional branches of the national operator and serving base stations of other operators will participate in the first stage of the project. The company OPM, a subsidiary of Rostelecom, develops the Aurora OS.
Aktiivisia Android-laitteita on ilmeisesti yli 3 miljardia ja iPhonejakin miljardin verran. Siihen nähden vajaa 10 miljoonaa Sailfish OS -laitetta ei tietysti ole juuri mitään mutta se on iso muutos, kun tuhansista siirrytään miljooniin.
 
tle88

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 117
Olen noin yhden millimetrin päässä jo tämän ostamisesta:

Tuohon saa linuxilla (ja muillakin systeemeillä tietenkin) fläshättyä sisään sen jollan firmawaren, ja juuri tuo puhelin on tuettujen listalla. Kuinka persiilleen tuo nyt oikein voisi muka mennä? Kai tuossa vehkeessä kamerakin toimisi ainakin jonain ihan asiallisena peruskamerana?

Ainoa mikä tässä nyt hidastaa on se, että tämä oma nykyinen Xperia XZ1 Compact toimii kuin se kuuluisa junan vessa. En ole siihen lataillut mitään roskaa sitä hidastamaan, niin puhelin jaksaa pyöritellä vanhan perustilassa olevan suht'koht puhtaan Android 9:n ihan hyvin. Bloatwarea on yllättävän vähän, lähinnä tuo Sonyn yksi oma "newssuite" yrittää vähän silloin tällöin käkätellä, mutta sen voi aina sivuuttaa. (En edes oikein hahmota, mitä se yrittää edes olla. - Ei kiinnosta.) Puhelinta en maksamiseen käytä. Ei riitä luotto moiseen hommaan. Joukkoliikennettä en käytä.

Kai puhelimenkin vaihtamiselle pitäisi olla sentään jokin ihan selvä syy? Mutta on itsestään selvä asia, että seuraavaksi yritän tuon Jollan kanssa tarpoa eteenpäin. Apple on vaihtoehtona sulkeutunut aivan täysin pois. Ei se sitä ollut aikaisemminkaan, mutta nykyisin se on sitä vielä entistäkin vähemmän. Olipa onni, etten mokomaan ekosysteemiin vahingossa liukunut. Saavat toiset jäädä keräilemään noita erilaisia tulevia sosiaalisia pisteitä noiden kanssa, ja mitä sillä kameralla oikein uskaltaa kuvata ja mitä ei.

Tuo Jolla on jatkossa enää ainoa järkevä vaihtoehto puhelimeen, samoin kuin linux on enää ainoa järkevä vaihtoehto pöytäkoneeseen.

T -.-
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 211

Jos ohjeita pystyt seuraamaan, niin epäonnistumisen prosentti on minimaalinen (ainahan voi sattua vaikka sähkökatkos ikävällä hetkellä :) )

Itse olen käyttänyt SailfishOS sen julkaisusta asti, enkä ole katunut valintaani, toiminut minun tarpeisiini erittäin hyvin (en esim. käytä laisinkaan sosiaalisen median turhuuksia). Pankkisovellukset (Android) on asennettuna kaikelta varalta, jos tulee tilanne, että muuten ei pääse käsiksi pankkipalveluihin/tunnistautumaan.
Kyllä se kamera hyviä kuvia ottaa, mutta suosittelen tutustumaan samantein kolmannen osapuolen Open Source valikoimaan sovellusten suhteen.

Ja suosittelen kirjoittamaan tuonne, jos jokin askarruttaa:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 108
Jollan hallituksen puheenjohtaja kertoo Jollain suhteista Venäjään:

summa summarum: Venäjän toiminnot jo ajettu alas, mutta Venäläiset omistavat edelleen huomattavan osuuden (mutta ei enemmistöosuutta) Jollasta, venäläisomistuksesta yritetään päästä eroon.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Jollan hallituksen puheenjohtaja kertoo Jollain suhteista Venäjään:

summa summarum: Venäjän toiminnot jo ajettu alas, mutta Venäläiset omistavat edelleen huomattavan osuuden (mutta ei enemmistöosuutta) Jollasta, venäläisomistuksesta yritetään päästä eroon.
Itselle yllättävä lausuntoa oli, että "Jolla Oy on ajanut Venäjän liiketoiminnan aktiivisesti alas jo vuoden 2021 aikana ja sille ei kerry mitään liikevaihtoa Venäjältä". Sailfish OS:n käyttäjät (ja erityisesti Aurora OS:n) käyttäjät ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi Venäjällä. Ilmeisesti Sailfish Mobile OS RUS:n/Aurora OS:n kehitystyöstä saadut tulot on siis kuitattu jo kokonaan Jolla Oy:n osalta ja kehitystä jatkaa vain venäläinen Open Mobile Platform?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 051
Tuoreehko uutinen:

Pari otetta artikkelista:

Tampereella päämajaansa pitävä Jolla lähti laajentamaan liiketoimintaansa rajusti Venäjän suuntaan vuonna 2015 eli vuosi Krimin valtauksen jälkeen. Yhtiö kertoi tuolloin, että ponnistelut Venäjällä ovat osa mobiililaiteyhtiön laajempaa BRICS-maihin kohdistuvaa strategiaa. BRICS-mailla tarkoitetaan Brasiliaa, Venäjää, Intiaa, Kiinaa ja Etelä-Afrikkaa.
En nyt lähde sen tarkemmin kommentoimaan edellä olevassa quotessa mainittuja valtioita. Mutta verirahoistahan tässä bisneksessä on ollut kysymys. Nyt yritetään sitten jollain (no pun) konstilla katkaista Venäjä-yhteydet?

Jolla ajoi alas omat Venäjän-toimintonsa ennen Venäjän täysmittaisen hyökkäyssodan alkua.

Venäjän valtion Rostelecom on Jollan merkittävä vähemmistöomistaja. Vaikka sen omistusosuus on laskenut vuoden takaisesta 45 prosentista, se on yhä 32 prosenttia.

Jolla kertoi luvuista viimeksi tammikuussa. Yhtiö on sanonut pyrkivänsä eroon venäläisomistuksesta ja tiedottavansa asiasta, kun tämä tapahtuu.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Tuoreehko uutinen:

Pari otetta artikkelista:

En nyt lähde sen tarkemmin kommentoimaan edellä olevassa quotessa mainittuja valtioita. Mutta verirahoistahan tässä bisneksessä on ollut kysymys. Nyt yritetään sitten jollain (no pun) konstilla katkaista Venäjä-yhteydet?

Jälkiviisaana on helppo todeta, että yhteistyö olisi pitänyt lopettaa Venäjän kanssa heti Krimin episodin alettua. Harva lopputulemaa osasi kuitenkaan ennustaa. Ennen sitä Venäjä on ollut ihan normaali kauppakumppani suomalaisille yrityksille ja oli sitä vielä Ukrainan sotaan saakka.

Heitän tähän väliin myös, että Venäjän kytköksistä ei pääsee nykyisellään irti ihan vain nappia painamalla. Muutama suomalainen yritys on ilmoittanut myyvänsä Venäjän toimintansa ja ostajiakin on löytynyt. Venäjän viranomaiset eivät vaan anna toteuttaa kauppaa vaan keksivät koko ajan uusia lakeja vetäytymistä estämään.
Venäjä ei ole suhtautunut länsimaisten yritysten lähtöön myönteisesti. Jo sodan alkuvaiheessa vetäytymisen ja irtautumisen arvioitiin olevan monimutkaista.

EK:n Vuorion mukaan länsimaisten yritysten lähtö Venäjältä on ollut vaikeaa. Maa on kiristänyt viranomaisvalvontaa ja lupaprosesseja, jotka vievät aikaa. Esimerkiksi yrityskaupat täytyy hyväksyttää erillisellä komissiolla.

”Venäjä on tehnyt tästä kaikin tavoin hyvin hankalaa”, Vuorio sanoo.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 665
Viestejä
4 188 111
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom