Startup-yritysten suosima Silicon Valley Bank ajautui kriisiin ja romahti

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 581
Piilaaksossa päämajaansa pitävä Yhdysvaltojen 16. suurin pankki Silicon Valley Bank ajautui viime viikolla suuriin vaikeuksiin ja lopulta romahti. Pankki oli räätälöinyt palvelujaan erityisesti kasvavien startup-yrityksien tarpeisiin.

Ongelmat alkoivat keskiviikkona, kun Silicon Valley Bank ilmoitti keräävänsä uudella osakeannilla yhteensä 2,2 miljardia dollaria lisää rahaa. Lisäksi pankki kertoi myyneensä arvopapereita 21 miljardilla dollarilla, kirjaten myynneistä 1,8 miljardin dollarin tappiot. Yhtiön osakkeen arvo romahti torstaina -60 %, mutta yhtiö vakuutti asiakkaidensa rahojen olevan turvassa.

Monet pääomasijoittajat huolestuivat tilanteesta ja kehottivat yrityksiä nostamaan rahansa pois Silicon Valley Bankista. Torstaina ja perjantaina tapahtui ns. bank run eli suuri määrä asiakkaita yritti nostaa talletuksensa pelätessään pankin ajautuvan maksukyvyttömäksi. Perjantaina viranomaiset sulkivat pankin ja takavarikoivat pankin varat.

Silicon Valley Bank on ollut monien startup-yritysten suosima pankki ja esimerkiksi suoratoistopalvelu Rokulla oli 26 % eli 487 miljoonaa dollaria yhtiön käteisvaroista talletettuna SVB:hen. Kryptoyritys Circle raportoi, että sillä oli talletettuna 5,5 miljardia dollaria ja Robloxilla 150 miljoonaa dollaria.

 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 649
Ja sitten odotellaan mitä tapahtuu kun kryptofanaatikot huomaavat, että circlen fyrkat ovat jumissa
 

Dudem

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 843
Ja sitten odotellaan mitä tapahtuu kun kryptofanaatikot huomaavat, että circlen fyrkat ovat jumissa
Pitipä tarkistaa ja näytti olevan noin 7% nousussa Bitcoin ja Ethereum. Pumppaus (dumppaus) jatkukoot. :love:
 

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Valtio lupasi eilen rahat SVB:n asiakkaille kävi miten kävi
The Federal Reserve, the Treasury and the Federal Deposit Insurance Corp. issued a joint statement Sunday evening reassuring SVB depositors that they will have access to their money Monday. This includes accounts valued above $250,000, the normal FDIC limit.
 

Dudem

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 843
Ne sukelsi ensin joku 10%, nyt vasta 7% nousussa.. Vielä on varaa nousta.
Nojuu ja eipä tuo nyt näytä lähtevän kirjoitushetkellä edes mihinkään jatkuvaan nousuun. Tuo @finWeazel :n linkkaama uutinen vaikuttanee myös kryptobroosseihin, että timanttikädet ja kuuhun mennään. :geek:
 

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Nojuu ja eipä tuo nyt näytä lähtevän kirjoitushetkellä edes mihinkään jatkuvaan nousuun. Tuo @finWeazel :n linkkaama uutinen vaikuttanee myös kryptobroosseihin, että timanttikädet ja kuuhun mennään. :geek:
Uutinen talletusten turvassa olemisesta kun tuli sunnuntaina ulos niin bitcoin ja osakefutuurit hyppäs samointein. En ole jaksanut tälle aamulle katsoa jatkuuko nousu vai ei. Kurkkaan mitä tapahtuu tunti nasdaqin aukeamisen jälkeen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 765
Ei ole kauaa kun tuli luettua webarchiven kautta muron vanhoja keskusteluja -08 finanssikriisistä :)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 659
Viestejä
4 187 737
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom